LISÄÄ VAKAUTTA AFRIKKAAN

EU:n kehitysyhteistyöraportti 2009
Eu:n toimet epävakauden lieventämiseksi saharan eteläpuolisessa afrikassa
EU on pitkään läsnä. EU:n läsnäolo epävakaissa maissa on jatkunut pitkään joko EU-jäsenvaltioiden tai komission lähetystöjen
välityksellä. Jopa avoimen väkivaltaisissa konflikteissa, kun paikalle jää vain muutamia kansainvälisiä toimijoita, EU jää usein
antamaan tukea Euroopan yhteisön humanitaarisen avun toimiston tai kenttäasiantuntijoiden muodossa. Se seikka, että Euroopan
yhteisö oli ECHO:n välityksellä ainoa avunantaja, joka oli jatkuvasti läsnä Kongon demokraattisen tasavallan itäisessä osassa tämän
vuosikymmenen alkuvuosina, antoi sille merkittävän etumatkan muihin avunantajiin verrattuna. Se johti vuonna 2003 EU:n
ensimmäiseen Afrikan kriisinhallintaoperaatioon (ilman NATO:n mukanaoloa) YK:n alaisen Artemis-operaation tukena koillisen
Kongon demokraattisen tasavallan Buniassa.
EU voi rakentaa maailmanlaajuisia kumppanuuksia. EU ei ole ainoa taloudellinen, poliittinen tai sotilaallinen mahti, joka
osallistuu ja osoittaa kiinnostusta Afrikkaa kohtaan. 34 EU:n kykyyn rakentaa aitoa kolmenvälistä keskusteluyhteyttä Kiinan ja Afrikan
kanssa on liittynyt haasteita, sillä vain harvat afrikkalaiset toimijat näkevät tämän kolmenvälisen vuoropuhelun hyödyttävän heitä.
Joissain tapauksissa EU:n valmiudet jäävät jälkeen muiden valmiuksista, mutta EU:n ei-hegemonisuus – niin kauan kuin se nähdään
sellaisena – voi lisätä EU:n läsnäolon ja toiminnan arvoa. Lisäksi EU voi toimia kollektiivisesti merkittävästi vähemmällä poliittisella
painolastilla kuin sen yksittäiset jäsenvaltiot, etenkin ne, joiden siirtomaahistoria yhdistyy Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan. Niin
kauan kuin kumppanimaat eivät näe yksittäisten EU-jäsenvaltioiden edistävän omia, kapeita talous- tai turvallisuusetujaan EU:n
välityksellä, kumppanimaat voivat olla halukkaampia toimiaan yhteistyössä EU:n kanssa ja hyväksymään sen yhtenä YK-voimana. On
kuitenkin tärkeää olla realisti ja liioittelematta EU:n vaikutusvaltaa Afrikassa. Sen todellinen rooli voi olla pienempi kuin luullaan – osin
siksi, että EU:ta ei usein nähdä kumppanimaissa kollektiivisena yksikkönä. Koska EU ei myöskään käyttäydy yhtenäisenä yksikkönä,
sen rooli ja toiminta jää yleensä vähäisemmäksi kuin sen osien summa.
EU:n pitää puhua yhdellä äänellä ja toimia yksimielisesti. EU:n lisäarvo jää käyttämättä, elleivät EY ja EU:n jäsenvaltiot
esiinny ja toimi yksimielisinä ja sovella näissä oloissa ja tilanteissa yhteistä lähestymistapaa ja strategiaa ja ellei niiden työnjako
ole tehokkaampi kuin kehitysavun tuloksellisuutta koskevat vaatimukset edellyttävät. Kuten on mainittu aiemmin, meneillään
on monia uusia hankkeita, kuten EU:n lähestymistapaa epävakaisiin tilanteiseen hahmottavan toimintasuunnitelman laadinta.
Keskeisin kysymys onkin, kuinka hyvin lukuisat politiikat ja välineet sekä eri EU-toimijat toimivat toistensa kanssa yhteen niin, että
voidaan kehittää yhtenäinen, tarvelähtöinen ja asiantunteva strategia, jota soveltamalla voidaan auttaa näitä valtioita ja yhteiskuntia
selviytymään parhaiten epävakauden syistä ja seurauksista ja lisätä niiden resilienssiä.
Jos EU-koordinaation ja yhtenäisyyden saavuttaminen on vaikeaa kansallisella tasolla jäsenvaltioiden hallinnoissa, on se vieläkin
mutkikkaampaa EU-tasolla, kun mukana on 27 jäsenvaltiota, kaikki EU:n toimielimet sekä raskas ja pitkä päätöksentekoprosessi
työläine sisäisine ja taloudellisine menettelyineen. Yhtenä yhtenäisenä toimijana EU voi kuitenkin saavuttaa tuloksia, kun
käytettävissä on hyvää johtajuutta ja vahvaa poliittista tahtoa. EU:n 1990-luvun puolivälissä Kongon demokraattisessa tasavallassa
harjoittamaa politiikkaa pidetään usein esimerkkinä siitä, miten EU:n toimielimien ja EU-jäsenvaltioiden yhtenäisillä tavoitteilla ja
vahvalla sitoutumisella onnistutaan tukemaan kumppanimaan vakautta. Tarvitaan kuitenkin nykyistä vahvempia institutionaalisia
järjestelyjä, jotta tämä yhtenäisyyteen perustuva tulos olisi pysyvämpi. Yhtenäistä pitkän aikavälin politiikkaa ei voida toteuttaa
tilapäiskoordinoinnilla.
3. TEHOKKAAMPIA EU-TOIMIA EPÄVAKAISSA TILANTEISSA
Vaikka selvää edistystä on tapahtunut ja EU:n politiikka-asiakirjoissa annetaan nykyisin kattavampaa
ohjeistusta, on sitoumuksista vielä pitkä matka niiden käytännön toteutukseen. Rahoitusvälineet
ja -menettelyt ovat ehkä yksinkertaistuneet ja joustavoituneet, mutta ne ovat edelleenkin liian
monimutkaisia, pitkiä ja vaivalloisia muiden kuin valtiollisten toimijoiden kannalta. Tämä pätee jopa
humanitaariseen apuun, joka sentään on EY:n menettelyistä kevein. Euroopan komissio ja Euroopan
unionin neuvosto kilpailevat edelleen keskenään toimivaltakysymyksissä. Euroopan yhteisen
ulkosuhdehallinnon luominen Lissabonin sopimuksen mahdollisen ratifioinnin jälkeen saattaisi olla
osaratkaisu, mutta varsinainen työ on tehtävä syvemmällä, perimmäisissä kysymyksissä. 35
Kehityspolitiikat on kytkettävä yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan (YUTP) ja Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikan
(ETPP) operaatioihin (siviili- ja sotilaskriisinhallintaan), ja päinvastoin. Tämä koskee etenkin tilanteita, joissa monialaiset kysymykset
(ihmisoikeudet, oikeusvaltioperiaate) ja toimet (turvallisuusalan uudistukset sekä aseistariisunta, demobilisaatio ja yhteiskuntaan
sopeuttaminen) nousevat todennäköisesti yhtä tärkeiksi tai tärkeämmiksi kuin EU:n ulkopolitiikan perinteiset alueet. Lisäksi
humanitaarisen avun toimijat ja sotilaalliset toimijat kohtaavat toisensa todennäköisesti kentällä, mistä syntyy muita haasteita
34
Tadesse 2009.
35
Koeb, 2008, Lissabonin sopimuksen vaikutuksista EU:n ja kehitysmaiden välisiin suhteisiin. Gaves ja Maxwell, 2009, ehdottavat erilaisia organisaatiomalleja
EU:n kehitysyhteistyöpolitiikan uudistamiseksi siinä tapauksessa, että Lissabonin sopimus hyväksytään.
115
EU:N
KEHITYSYHTEISTYÖRAPORTTI