Uusi toivo 2/2009 - Sininauhaliitto

Tuula Tick uskoo
näytelmän teon
auttaneen arvostamaan
omaa
itseään.
Taija Rekonen
piti hyvänä tiukkaa
aikataulua,
joka viitoitti
elämää koko
harjoituskauden
ajan.
Hannele Martikainen palaa vielä
haastattelun alussa mainitsemaansa
terapiaan. Hän toivoo asian herättävän
keskustelua, sillä taide ei hänen
mielestään ole terapiaa, mutta jos taide
aiheuttaa elämyksen, se on silloin
aina terapeuttista ja toimii eheyttävästi.
Vangeille, mutta myös yhteiskunnalle
on hänen mielestään tärkeää, että
vankila-aikana vanki saa kokemuksia,
jotka valmistavat häntä vapauteen.
Martikainen muistaa äitinsä usein
todenneen, että ihminen on pois
pahanteosta, kun on jotain mielekästä
tekemistä. Syrjäytynytkin voi löytää
itsensä jostain uudesta harrastuksesta,
vaikka laulukuorosta, jos vain osaa
hakeutua sellaisen pariin. Ja on silloin
”pois pahanteosta”.
Roolit jaettiin arpomalla
– Arvalla taisi mennä roolit. Onnetar
nosti, Taija Rekonen ja Tuula Tick
muistelevat viimesyksyistä Punahilkka-esityksen
roolijakoa. Taijalle
lankesi Punahilkan rooli, Tuula esittää
Emma-sutta. Taija ja Tuula ovat myös
lupautuneet olemaan julkisesti näytelmän
kasvot. Muut kuusi esiintyjää
mainitaan käsiohjelmassakin vain
etunimillä.
Taija kertoo epäilleensä aluksi koko
näytelmään lähtemistä, vaikka onkin
aina ihaillut teatterimaailmaa. Henkilökunta
ja muutamat muutkin saivat
hänet ylipuhutuksi. Hyvä niin. Taija
sanoo, ettei ole alun jälkeen katunut
hetkeäkään päätöstään lähteä mukaan.
Tuula pohtii omia taustojaan ja
toteaa, ettei ole pitkästä tuomiostaan
johtuen enää yhtä rohkea kuin ennen.
Hän innostui asiasta, koska uskoi sen
hälventävän nykyistä epävarmuuttaan.
Harjoittelutahti tiivistyi tultaessa
kohti ensi-iltaa. Harjoituksia saattoi
olla neljäkin kertaa viikossa. Taija
sanoo olevansa tiukasti aikataulutetun
elämän ansiosta nyt poikkeuksellisen
aktiivinen ja pirteä. Se on yllättänyt,
sillä muussa tapauksessa hän olisi
todennäköisesti hautautunut omaan
vankila-asuntoonsa. Nyt koulutyö ja
harjoitukset vievät usein ajasta puoli
vuorokautta kerrallaan.
Tuula arvioi, että hänelle näytelmäharjoituksista
on ollut muun muassa
se hyöty, että meneillään olevaan
opiskeluun liittyvä vaikea työssäoppimisjakso
on sujunut paremmin.
– Oonks mä enää koskaan entinen.
En ihan pilalle ole mennyt, Tuula
pohtii.
Taija toteaa rehellisesti, että siviilin
koittaessa harrastukset saattaisivat
löytyä viinan kiskomisen parista. Nyt
mielessä on hakeutuminen tulevaisuudessa
tavalla tai toisella johonkin, joka
liittyy teatteriin. Myös itseluottamus
on kasvanut Taijan mukaan roppakaupalla.
Ryhmässä toimiminen on niin
ikään auttanut oppimaan vuorovaikutustaitoja
ja palautteen antamista.
Ei tarvitse kokea
olevansa vanki
Naiset toteavat, että vankilassa olevaan
suhtaudutaan yleensä varsin
nuivasti. Punahilkkaa tehdessä
kukaan ei kuitenkaan ole kohdellut
heitä vankeina. Kaikki mitä tehdään,
tehdään täysillä ja tosissaan. Taija ja
Tuula antavatkin täyden tunnustuksen
ohjaaja Hannele Martikaiselle, joka on
heidän mukaansa ollut näyttelijöitä
kohtaan erittäin kannustava.
Tuulan mielestä näytelmässä mukana
oleminen on auttanut arvostamaan
omaa itseään. Tosin lavalle ensimmäisen
kerran astuminen oli todella
jännittävä hetki ja sydän takoi silloin
ylikierroksilla. Näytelmän tekeminen
on tarkoittanut myös muutakin kuin
näytelmäharjoituksia. Yhdessä on tehty
muun muassa kutsut, käsiohjelmat
ja näytöksen juliste. Kaiken sen Tuula
kokee olevan niin ikään valmistautumista
siviiliin.
Taija on pitänyt hyvänä myös sitä,
että kyse on selkeästä projektista, jossa
tähdätään lopputulokseen. Tekemisen
tarkoitus ei kenellekään jäänyt
epäselväksi
Esitysten jälkeisestä ajasta molemmilla
on jo jonkinlainen näkemys.
Taija uskoo, että on hyvä vähän vetää
henkeä, kun esirippu on laskeutunut
viimeisen kerran ja koulukin on samoihin
aikoihin päättynyt. Tuula puolestaan
suunnittelee, että iltakouluun
vois jäädä nyt paremmin aikaa. •
8