Uusi toivo 2/2009 - Sininauhaliitto
Uusi toivo 2/2009 - Sininauhaliitto
Uusi toivo 2/2009 - Sininauhaliitto
You also want an ePaper? Increase the reach of your titles
YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.
arkistolöytöjä<br />
Ajatuksia vankilan<br />
jälkeisestä ajasta<br />
Uuden <strong>toivo</strong>n edeltäjä, Vangin<br />
<strong>toivo</strong>, on tarttunut 55 vuotta<br />
sitten ilmestyneessä vuoden<br />
1954 ensimmäisessä numerossaan<br />
tärkeään aiheeseen. Lehti<br />
kirjoittaa, miten kaikille on selvää,<br />
että lakeja vastaan rikkonut<br />
kärsii rangaistuksensa, mutta<br />
samalla tulee kalliiksi, kun vanki<br />
on eristettynä yhteiskunnasta.<br />
”Ja me maksamme nurkumatta<br />
– oman turvallisuutemme vuoksi.”<br />
Kirjoituksessa kysellään<br />
sen perään, mitä yksittäisten<br />
ihmisten pitäisi tehdä, ettei<br />
kerran vankilassa ollut päätyisi<br />
sinne uudestaan. Lähimmäisille<br />
kuuluva vastuu ei saisi päättyä<br />
siihen, kun joku vapautuu vankilasta<br />
rangaistuksen kärsittyään.<br />
Rangaistuksen kärsineelle pitäisi<br />
kirjoittajan mukaan antaa<br />
mahdollisuus parantua, jos hän<br />
niin haluaa. Siinä auttaisi ennen<br />
kaikkea inhimillinen suhtautuminen<br />
vapautuneeseen.<br />
Paluu vankilasta<br />
Mitä me sitten voisimme tehdä<br />
Me voisimme ennen kaikkea suhtautua humaanisti palaajiin – eikä se<br />
edes maksa mitään. On syytä muistaa, että lähimainkaan kaikki rikolliset<br />
eivät ole niitä parantumattomia, joille kostonhimoisesti vaaditaan<br />
kuolemanrangaistusta. On paljon niitä, jotka vankilasta tultuaan haluaisivat<br />
uudestaan juurtua yhteiskuntaan. Heitä vastassa saattaa kuitenkin<br />
olla sellainen este, joka katkaisee heiltä heidän suunnitelmansa normaalin<br />
paluutien entisenlaiseen elämään: heihin suhtaudutaan jatkuvasti<br />
rikollisina. Kun vanhemmat rankaisevat lastaan, he uskovat, että lapsi<br />
rangaistuksensa kärsittyään käyttäytyy hyvin. Kun yhteiskunta rankaisee<br />
rikollista sulkemalla hänet vankilaan, ei rangaistus pääty siihen<br />
vaan jatkuu vielä ”virallisen” rangaistusajan jälkeen epäluottamuksena,<br />
epäluuloisuutena.<br />
Kun eräältä kokeneelta vankilamieheltä kerran kysyttiin, onko vankilassa<br />
oleva aines yleensä pohjimmiltaan hyvää vaiko huonoa, hän vastasi:<br />
kaikki ensikertalaiset ovat hyviä, kuka tahansa meistä voi olla samassa<br />
määrin ”huono” kuin he. Sen sijaan, että pystyisimme ajattelemaan<br />
näin, pidämme ilman muuta kaikkia vankilassa olevia ja olleita meitä<br />
itseämme tuntuvasti huonompina.<br />
Saatetaan helposti sanoa: Ei ole muiden asia, mitä juuri minä tästä<br />
asiasta ajattelen. Se mitä kukin meistä ajattelee, vaikuttaa kuitenkin<br />
yleisenä mielipiteenä niihin, joilla on läheinen omainen tai toveri vankilassa.<br />
Kun joku koti ei ota vankilasta palaavaa poikaa vastaan, kun joku<br />
morsian purkaa kihlauksensa kerran vankilassa olleen kanssa, koska<br />
pelkää naapurien paheksuntaa, on osittain kaikkien meidän syytämme,<br />
jos tällainen poika haaksirikkoutuu uudelleen. Se osoittaa, että olemme<br />
tyystin laiminlyöneet huolenpitomme juuri sillä hetkellä – ja ratkaisevalla<br />
hetkellä, jolloin sitä kipeimmin olisi tarvittu. Vastuumme on ollut<br />
vain puolinaista.<br />
Ei ole kai kuin kohtuullista odottaa, että sille jota rangaistaan ja joka<br />
rangaistuksensa kärsittyään haluaa parantua, annetaan siihen mahdollisuus.<br />
Eräs tällaisen mahdollisuuden edellytys on inhimillinen suhtautuminen.<br />
•<br />
27
Change language