Maaseutuyrittäjien mahdollisuudet viherympäristötöissä - TTS

Maaseutuyrittäjien
mahdollisuudet
viherympäristötöissä
HANNELE PARTANEN
SEPPO PENTTI
PETRI KAPUINEN
MATTS NYSAND
Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14
HELSINKI 2004

Maaseutuyrittäjien
mahdollisuudet
viherympäristötöissä
HANNELE PARTANEN
SEPPO PENTTI
PETRI KAPUINEN
MATTS NYSAND
Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14
ISBN 951-788-370-6
ISSN 1458-7858
HELSINKI 2004

TYÖTEHOSEURA
PL 28 (Melkonkatu 16 A)
00211 HELSINKI
Tekijä(t)
Hannele Partanen, Seppo Pentti, Petri Kapuinen,
Matts Nysand
Julkaisun nimi
Maaseutuyrittäjien mahdollisuudet viherympäristötöissä
Julkaisusarja ja numero
Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14
Julkaisuaika (kk ja vuosi)
12/2004
Toimeksiantaja
Maa- ja metsätalousministeriö
Tutkimuksen nimi
Maaseutuyrittäjät viherympäristöpalvelujen tuottajina
Tiivistelmä
Kaupunkien ja maaseututaajamien maaseutumaisten alueiden, kuten peltojen ja niittyjen, arvostus hoidettuina
viheralueina on kasvamassa. Maatalouden keinoin hoidettavat alueet ovat hoitokustannuksiltaan edullisia viheralueita.
Niiden määrän ja hoidon lisääminen rakennetun viherympäristön kustannuksella on mielekästä kuntien nykyisessä
taloudellisessa tilanteessa.
Maa- ja kotitalousnaisten Keskus, Työtehoseura ja MTT:n maatalousteknologian tutkimus tekivät MMM:n rahoituksella
selvityksen kuntien, kaupunkien ja seurakuntien tarpeista ja toiveista. Selvitys osoitti, että maaseutumaisten alueiden
hoidolla voidaan lisätä ja synnyttää uudenlaista, viherympäristötöihin liittyvää yritystoimintaa maatiloille eri puolille
Suomea.
Alueiden hoitoon maaseutuyrittäjien avulla on todellista kiinnostusta. Selvityksessä tehtyyn kirjekyselyyn vastanneista
kunnista 95 % piti alueiden hoitoa tärkeänä virkistyskäytön ja viihtyvyyden kannalta ja 99 % kunnan imagon kannalta.
Kunnista 98 % oli kiinnostunut käyttämään maaseutuyrittäjiä. Samanaikaisesti urakointitöiden tilaajat kokivat, että
pystyvistä urakoitsijoista on puutetta.
Halukkuutta käyttää maaseutuyrittäjiä löytyi monenlaisiin viherympäristö- ja ympäristötöihin. Maaseutuyrittäjille sopivia
kohteita ovat muun muassa viljely, viljelemättömien alueiden hoito, niittyjen hoito, tienvarsien niitto, pajukkojen raivaus
ja muut raivaustyöt sekä ranta-alueiden hoito. Sekä kunnat että maaseutuyrittäjät haluavat hoitotyön olevan
kustannustehokasta, laadun tavoitteiden mukaista ja sopimusten pitkäaikaisia
Maaseutumaisten alueiden hoidossa puuttuu useimmilta kunnilta tarvittava konekanta eivätkä ne halua itse investoida
niihin. Hanke osoitti, että maatiloilla on runsaasti sellaista konekantaa, jota voidaan käyttää. Haastattelujen perusteella
yrittäjät ovat myös halukkaita investoimaan koneisiin, etenkin jos hoitosopimukset ovat pitkäaikaisia. Lisäksi koneita
kunnostettiin ja rakennettiin itse.
Peltojen, niittyjen ja muiden avoimien alueiden arvostuksen kannalta on tärkeää, että ne ovat kunnissa esillä kaikissa
viheralueisiin liittyvissä suunnitelmissa, kaavoituksesta viheralueohjelmaan ja viimein alueiden hoitosuunnitelmiin.
Selvityksessä kehitettiin viheralalla käytössä olevaa B-alueiden luokitusta (B-alueita ovat mm. pellot ja niityt). Ehdotetun
luokituksen myötä lisätään kuntien kiinnostusta näiden alueiden luokitukseen ja hoitoon.
Tulevaisuudessa tarvitaan enemmän yhteistyötä kuntien ja seurakuntien sekä esimerkiksi tiepiirien kesken. Kuntien rajat
eivät näy maisemassa, joten hoitotyöt voisivat kattaa laajat kuntakeskusten lähialueet tai yhtenäiset, pitkät tiealueet.
Kunnat tulevat lisäämän myös seudullista yhteistyötä ja yhdistämään tarvittavia töitä. Maaseutuyrittäjät voivat tarjota
isompia urakoita verkostoitumalla niin, että yksi on pääurakoitsija ja muut ovat aliurakoitsijoita.
Avainsanat
maaseutumaiset alueet, viherympäristöurakointi, maaseutuyrittäjät, maatalouden koneet, B-hoitoluokitus
ISBN
591-788-370-3
Yksikkö
Työtehoseura
Maatalousosasto
PL 13
05201 RAJAMÄKI
ISSN
1458-7858
Kieli
Suomi
Sivuja
80
Myynti
Työtehoseura
PL 28, 00211 HELSINKI
puh (09) 2904 1200
http://www.tts.fi
Hinta
vain verkkoversio
www.tts.fi/tts/julkaisut

SISÄLTÖ
ALKUSANAT .............................................................................................. 5
1 TAUSTA .............................................................................................. 6
1.1 Maaseutumaisema taajamassa........................................................................6
1.2 Maisemanhoidosta yritystoimintaa ...............................................................7
1.3 Kunnat ulkoistavat tehtäviään........................................................................8
1.3.1 Kuntien muuttuva rooli ..................................................................8
1.3.2 Seutukuntayhteistyö lisääntyy........................................................8
2 KIRJEKYSELYN TULOSTEN TARKASTELU JA
JOHTOPÄÄTÖKSET ......................................................................... 9
2.1 Kunnat ................................................................................................................9
2.1.1 Aineisto ja menetelmät ...................................................................9
2.1.2 Vihertoimen hoitaminen kunnassa .............................................10
2.1.3 Kuntien maaseutumaiset alueet ja niiden hoito.......................10
2.1.4 Hoitamattomat, pusikoituneet pellot ........................................12
2.1.5 Kuntien näkemykset alueiden hoidon vaikutuksesta..............14
2.1.6 Kuntien kiinnostus alueiden hoidon lisäämiseen.....................14
2.1.7 Mahdollisuudet lisätä viljelijöiden panosta kuntien
maaseutumaisten alueiden hoidon tehtävissä ..........................15
2.1.8 Pätevien urakoitsijoiden saatavuus ja viljelijäurakoitsijoiden
käyttö................................................................................................19
2.1.9 Viljelijöiden käytön lisäämismahdollisuudet
viherympäristöpalveluiden tuottajina.........................................20
2.2 Seurakunnat.....................................................................................................21
2.2.1 Aineisto ja menetelmät .................................................................21
2.2.2 Tulokset ...........................................................................................21
3 MAASEUTUMAISET ALUEET KUNNISSA ................................. 24
3.1 Alueet huomioon jo kaavoituksessa...........................................................24
3.2 Viheralueohjelmat lisäävät alueiden arvostusta .......................................25
3.3 Pelto- ja niittyohjelma....................................................................................26
3.4 Hoitosuunnitelmassa tavoitteet tärkeitä...................................................27
3.5 Erilaisten niittyjen hoidon tavoitteista .......................................................27
3.6 Esimerkkejä alueiden hoidosta ja kustannuksista ....................................28
4 B-HOITOLUOKITUKSEN KEHITTÄMINEN ............................... 31
4.1 Hoitoluokat tärkeitä työkaluja.....................................................................31
4.2 Nykyinen B-hoitoluokitus liian suppea ......................................................31
4.3 Alueiden hoidon vastuu vaihtelee...............................................................32
4.4 Hoitoluokituksia halutaan kehittää.............................................................33
4.5 Ehdotus uudeksi B-hoitoluokitukseksi.......................................................33
5 VIHERYMPÄRISTÖURAKOINTI ................................................... 35
5.1 Viherpalvelu-urakoinnin aloittaminen ........................................................35
5.2 Rytmitys maatilan töiden kanssa .................................................................36
5.3 Sopimustarve...................................................................................................37
5.4 Töiden tilaustavat...........................................................................................38
5.5 Sopimus- ja tarjousmallit...............................................................................39
5.6 Kustannusten kertyminen.............................................................................40
Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004) 3

5.7 Niiton työnmenekit ja kustannukset..........................................................41
5.8 Hoitomenetelmän vaikutus kustannuksiin................................................42
5.9 Yleisiä huomioita............................................................................................45
6 VIHERYMPÄRISTÖN HOITOON SOPIVAT MAATILOJEN
KONEET.............................................................................................48
6.1 Yleistä ...............................................................................................................48
6.2 Koneita avointen alueiden peruskunnostukseen ja kasvuston
perustamiseen.................................................................................................49
6.3 Koneita avointen alueiden ja tienvarsien hoitotöihin.............................49
7 JOHTOPÄÄTÖKSET........................................................................62
8 SYNTEESI ..........................................................................................66
LÄHTEET ...................................................................................................69
LIITTEET
Julkaisun kuvaajat ja kuvanumerot:
Helsingin kaupunki 22, 28, 31
Tapio Heikkilä 21
Petri Kapuinen 37, 38
Susanna Lappalainen 26, 27, 29
Seppo Pentti Kansikuva, 30, 33, 36
Vladimir Pohtokari 1
Riikka Talola 29
Helena Vaalasti 23, 34, 35
4 Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004)

ALKUSANAT
Kaupunkien ja maaseututaajamien maaseutumaisten alueiden arvostus hoidettuina viheralueina
on kasvamassa kunnissa ja seurakunnissa. Tällaisia alueita taajama-asutuksessa
ovat tyypillisesti maataloustuotannosta poistuneet, kuntien omistamat rakentamattomat
pellot. Hoidolla säilytetään ja kehitetään avautuvia näkymiä ja lisätään asukkaiden tuntemaa
turvallisuutta. Samalla saadaan esille ja korostetaan alueiden arvokkaita luonto- ja
maisemakohteita.
Kiinnostusta alueiden hoitoon on, joten hoitoa voidaan lisätä sopivilla toimintamalleilla
ja kustannustehokkaalla toteutuksella. Maaseutumaisesti hoidettavat alueet ovat rakentamis-
ja hoitokustannuksiltaan edullisia viheralueita, joiden määrän ja osuuden lisääminen
rakennetun viherympäristön kustannuksella on mielekästä kuntien nykyisessä
taloudellisessa tilanteessa.
Kuntien tehtävänä on huolehtia myös monista muista ympäristötöistä kuin viheralueiden
hoidosta. Osittain taloudellisista syistä johtuen suuntaus on yhä enemmän työtehtävien
ostamiseen omalta tuotantotoimelta tai urakoitsijoilta. Jos tilaaja tietää, mitä tilaa,
ostopalvelun etuna on ennakoitava laatu ja kustannus, joka perustuu sopimuksiin.
Viherympäristöurakointi tarjoaa maaseutuyrittäjillä mahdollisuuden hyödyntää hankittua
kalustoa myös maatalouden ulkopuolella. Traktori on tilan peruskone ja siihen on
olemassa tai siihen hankitaan työvälineitä. Niillä voidaan tehdä muitakin kuin asiakkaiden
tilaamia maataloustöitä, esimerkiksi viherympäristöurakointia. Erimuotoisesta ympäristöurakoinnista
on tulossa maaseutuyrittäjille tulevaisuudessa yhä enemmän lisäansioita
ja monille toinen ammatti. Jotta asiakkaiden tarpeet voidaan täyttää, pitää toimia ammattimaisesti.
Tämä hanke oli selvitys maaseutuyrittäjien sekä kuntien ja seurakuntien mahdollisuuksista,
halukkuudesta ja keinoista käyttää maaseutuyrittäjiä viherympäristönhoitopalveluiden
tuottajina.
Hankkeen tarkoituksena oli etsiä yhteensopivuuksia näiden kahden ryhmän, yhteisöjen
ja maaseutuyrittäjien, tarpeiden välillä, jotta molempien intressit tulisivat esiin. Palveluiden
ostajana yhteisöt, kuten kunnat, ovat tulevaisuudessa yhä merkittävämpi asiakasryhmä
myös maaseutuyrittäjille.
Tätä maa- ja metsätalousministeriön rahoittamaa hanketta koordinoi Maa- ja kotitalousnaisten
Keskus. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen maatalousteknologian
tutkimus ja Työtehoseuran maatalousosasto osallistuivat hankkeeseen partnereina.
Hankkeeseen ja loppuraportin kirjoittamineen osallistuivat Maa- ja kotitalousnaisten
Keskuksesta Hannele Partanen (kappaleet 1, 3 ja 4), Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksesta
Petri Kapuinen (kappale 2), Matts Nysand (kappale 6) ja Risto Sinisalo
ja Työtehoseurasta Seppo Pentti (kappaleet 5, 6), Kaija Laaksonen, Mika Peltonen ja
Anna-Maija Kirkkari.
Tutkimuksen työtä ohjasi valvojakunta, johon kuuluivat ylitarkastaja Tarja Haaranen
maa- ja metsätalousministeriöstä, toimitusjohtaja Pekka Leskinen Viherympäristöliitosta,
seurakuntapuutarhureiden puheenjohtaja Risto Lehto Helsingin seurakuntayhtymästä sekä
kehityspäällikkö Hannu Heikkilä ProAgria Maaseutukeskusten Liitosta. Tutkijat kiittävät
valvojakuntaa, ja erityisesti kyselyyn vastanneita ja haastateltuja hankkeen onnistumisesta.
Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004) 5

1 TAUSTA
1.1 Maaseutumaisema taajamassa
Kuva 1. Asukkaat arvostavat niittyjä, joita he voivat käyttää virkistysalueena. Espoossa
maaseutuyrittäjä hoitaa 50 ha kaupungin niittyjä.
Maaseutumaisten alueiden, kuten peltojen ja niittyjen, arvostus hoidettuina viheralueina
on kasvamassa erityisesti suurimmissa kaupungeissa. Myös maalaiskunnat ovat huomaamassa
näiden alueiden hoidon merkityksen kunnan imagolle. Nämä alueet voivat olla
hoidettuna taajamien asukkaiden virkistyskäytössä ja vaihtelevine maaseutumaisine näkymineen
kuntien käyntikorttina.
Nykyisessä tiiviissä kaupunkirakenteessa niitty- ja peltoalueiden käytön tavoitteet
voivat olla erilaisia kuin perinteisessä viljely- ja laidunkäytössä. Hoidon tavoitteena on
yleensä luonnon monimuotoisuus ja vaihteleva maisemakuva sekä maiseman avoimena
säilyttäminen eikä toimeentulon hankkiminen kuten ennen.
Taajamissa on useita erityyppisiä maaseutumaisia alueita, joita maaseutuyrittäjät
voisivat hoitaa. Tällaisia ovat mm. taajamien reuna-alueet ja sisääntulot, umpeen kasvavat
pellot ja näkymät, maisemapellot, viljelyssä olevat pellot, niittymäiset alueet, perinnemaisemat,
ranta-alueet, kaavoitusta / rakentamista odottavat alueet, rakentamattomat
viheralueet, liikenteen välialueet ja levähdysalueet ja kunnallistekniikka (esim. voimalinja-
ja sähkölinja-alueet).
Taajamien niityt ovat hoidettavissa maisemaniittyinä helpommin ja pienemmällä
kustannuksella kuin nurmikot. Peltojen ja teiden avoimet ja puoliavoimet pientareet säilyttävät
hoidon avulla myös niityn kasvi- ja eläinlajistoa. Yhä lisääntyvien kevyiden väylien
pientareet ovat tärkeitä sekä luonnolle että luonnossa liikkujille. Peltojen ja metsien
reunavyöhykkeet sekä ranta-alueet ovat maisemallisesti ja virkistyskäytön kannalta monipuolisia
alueita.
6 Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004)

Viljelyssä olevia peltoja voidaan viljellä myös ”maisemapeltoina”, jolloin säilytetään
avoin viljelymaisema. Maisemapellot tarjoavat poluilla kulkeville ulkoilijoille mielenkiintoista
seurattavaa, kuten kasvien kehittymistä, kasvien poimintaa ja laiduntavia
eläimiä. Maisemapellot ovat viime vuosina olleet ratkaisuna keskusta-alueiden läheisyydessä
olevien viljelystä pois jääneiden peltojen jälkikäyttönä.
Taajamien asukkaat arvostavat vaihtelevia ympäristöjä, joita he voivat käyttää virkistymisalueena
ja jotka myös voidaan kokea turvallisiksi. Tutkimusten mukaan asukkaat
kokevat hoidetun metsän turvallisempana kuin hoitamattoman, sama pitänee paikkansa
myös maaseutumaisilla alueilla.
Espoon Marketanpuiston kävijöille tehtiin kesällä 2004 kysely siitä, millaista viherympäristöä
he arvostavat. Vastaajista 81 % arvosti luonnonniittyä ja 19 % rakennettua
puistoa. Vaikka otanta oli pieni (noin 500 vastausta), tulos osoittaa selvästi asukkaiden
kiinnostuksen niittyjä kohtaan.
1.2 Maisemanhoidosta yritystoimintaa
Ympäristötöihin katsotaan kuuluvaksi yleensä viherympäristön hoito, kunnostus ja ylläpito,
kuten niitto, kastelu ja lannoitus. Ympäristötöiksi voidaan kutsua myös lumitöitä,
laskeutusaltaiden rakentamista ja kunnostusta, jätehuoltoa, puhtaanapitoa, liikuntapaikkojen
hoitoa, metsänraivauksia sekä monia muita töitä. Urakoitsijoiden tekemänä voidaan
näitä töitä useimmiten kutsua ympäristöurakoinniksi tai viherurakoinniksi tai -
palveluksi.
Maatalous- ja maaseutupolitiikan yhteinen linja suosii maatilojen monitoimisuutta.
Monialaisilla tiloilla harjoitettava yritystoiminta – kuten matkailu, koneurakointi, elintarvikkeiden
jatkojalostus ym. – sisältää runsaasti niin yksityisille kuin yrityksille suuntautuvaa
toimintaa.
Nykyisin on tavallista ulkoistaa tilan tarvitsemia palveluita, esimerkiksi kasvinsuojeluruiskutuksia
ja rehuntekoa. Aivan vastaavalla tavalla voidaan ulkoistaa esimerkiksi
kunnan ylläpitämä maiseman-, luonnon- ja ympäristönhoito. Joku alueen viljelijöistä ostaa
tehokkaat koneet, joiden avulla hän pystyy hoitamaan muiden viljelijöiden sekä myös
kuntien ja muiden maanomistajien hoidon tarpeessa olevat alueet.
Kun maiseman- ja luonnonhoitotyö tulee yhä enemmän selkeäksi yritystoiminnaksi,
niin työn arvostus nousee myös omalla maatilalla ja kiinnostus erityistukien hakuun lisääntyy.
Muille tarjottavissa ympäristönhoitotöissä voidaan hyödyntää erityistukien avulla
lisättyä ammattitaitoa ja työkokemusta.
Maisemanhoitoon ammattimaisesti suuntautuvat ovat usein toimineet pitkään maaja
metsätalouden ammateissa. He ovat kiinnostuneita laajentamaan ammattiosaamistaan.
Tälle ryhmälle maisemanhoito voi tarjota uuden osa-aikaisen työ- ja lisäansiomahdollisuuden.
Omaksi ryhmäkseen erottuvat ne maisema- ja ympäristönhoidon yrittäjyydestä
kiinnostuneet, joilla pääosin on jo yrittäjäkokemusta. Ympäristöala tulee oletettavasti
olemaan yksi voimakkaimmin kasvavia toimialoja lähivuosikymmeninä, joten molemmille
ryhmille tulee olemaan tarjolla töitä.
Maaseutuyrittäjille sopivia kohteita ovat muun muassa tienvarsien niitto ja tienvarsiojien
siistiminen, viljelemättömien alueiden hoito tai viljelyyn palauttaminen, niittyjen
hoito, pajukkojen raivaus ja muut raivaustyöt, näkymien avaukset sekä ranta-alueiden
siivous ja perkaus.
Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004) 7

1.3 Kunnat ulkoistavat tehtäviään
1.3.1 Kuntien muuttuva rooli
Monet kunnat ovat joutuneet kustannussäästöjen vuoksi vähentämään omaa viheralueita
hoitavaa työvoimaansa ja antamaan tehtäviä yksityiselle sektorille. Kunnat ovatkin aktiivisesti
etsimässä keinoja, miten viheralueiden hoitotyöt saataisiin tehtyä uudella tavalla.
Entistä enemmän tullaan ostamaan sesonkiluonteisia töitä ulkopuolisilta yrittäjiltä, koska
myös uusia työtarpeita syntyy kaiken aikaa vaatimusten kasvaessa.
Väestön vanheneminen vaikuttaa myös kuntien teknisen toimen kehittämiseen. Sosiaali-
ja terveystoimen rahan tarve kunnissa kasvaa väistämättä. Tekninen toimi on usein
määrärahojen ensimmäinen alue, josta kustannuksia ollaan valmiita karsimaan. Kuluvan
vuosikymmenen aikana kunnallisiin palveluihin tulee vaikuttamaan myös se, että kuntien
henkilöstöstä noin kolmannes siirtyy eläkkeelle vuoteen 2010 mennessä.
Kunnat ovat muuttumassa kuntalaisten palvelujen tuottajista niiden järjestäjiksi. Erityisesti
teknisellä toimella on suuremmissa kunnissa yleistynyt tilaaja-tuottajamalli. Tilaaja,
esimerkiksi vihertoimesta vastaava, tilaa tehtävät työt tuottajalta, joka voi olla kunnan
oma tuotantotoimi tai ulkopuolinen tuottaja, esimerkiksi urakoitsija. Myönteisin piirre
tilaaja-tuottajamallissa on selkeä tehtäväjako. Tilaaja hoitaa pääsääntöisesti viheralueiden
suunnittelun ja hallinnan. Tuottaja taas vastaa käytännön rakentamis- ja hoitotöistä.
Kaikista töistä tehdään kiinteähintaiset sitovat tarjoukset tilaajalle, kuten muutkin urakoitsijat
tekevät.
Suurten kaupunkien lähialueilla on yleensä tarpeeksi viheralan urakoitsijoita, mutta
monissa pienissä kunnissa ei välttämättä ole yhtään viheralaan erikoistunutta urakoitsijaa.
Toisaalta yksi maisemanhoitoyrittäjä voisi hoitaa työtä useamman kunnan alueella.
1.3.2 Seutukuntayhteistyö lisääntyy
Resurssien niukkuus on lisännyt viime vuosina kiinnostusta myös alueelliseen ja seutukunnalliseen
yhteistyöhön ja palvelujen tuotantoon. Kuntalaki tarjoaa kunnille mahdollisuudet
yhteistoimintaan toisten kuntien kanssa. Kuntien yhteistyötä on pyritty edistämään
erilaisin hankkein mm. seutuhankkeen ja aluekeskusohjelman avulla.
Maaseudun ympäristönhoitotyöt kuuluvat niihin töihin, joissa kunnat pystyvät tulevaisuudessa
lisäämään seudullista yhteistyötä ja yhdistämään tarvittavia töitä. Tiemaisemassa
ei näy kuntien rajoja, joten hoitotyötkin voisivat sisältää yhtenäiset, pitkät tiealueet
tai esimerkiksi laajat kuntakeskusten lähialueet.
Esimerkiksi Lahden seudulla kehitetään kunnallistekniikan seudullista yhteistyötä.
Tavoitteena on, että vuoden 2006 alusta käynnistyy seudullinen liikelaitos, jossa osakkaina
ovat Lahden lisäksi Asikkala, Hollola, Nastola ja Orimattila. Yhteistyön uskotaan
tuovan lisää työtilaisuuksia myös yhteistyökuntien maatalousyrittäjille. Seudullinen yhtiö
tulee tarvitsemaan aliurakointia. Töinä voivat olla esimerkiksi eri kuntien välisten ulkoilureittien
hoito, avoimien alueiden niittäminen ja näkymien aukaiseminen.
8 Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004)

2 KIRJEKYSELYN TULOSTEN TARKASTELU JA
JOHTOPÄÄTÖKSET
2.1 Kunnat
2.1.1 Aineisto ja menetelmät
Maaseutuyrittäjien käyttöä koskeva kysely lähettiin kuntien vihertoimesta vastaaville
henkilöille (kyselylomake liite 1). Tässä aineiston käsittelyssä kaupunkeja ja maalaiskuntia
käsitellään yhteisesti kuntina, jos muuta ei mainita.
Kyselyyn vastasi 88 kuntaa, mikä antaa mahdollisuuden kuvata aineistoa useimpien
kysymysten kohdalla prosenttiyksikön tarkkuudella. Kunnista kaupunkeja oli 37 kpl ja
maalaiskuntia 51 kpl. Kyselyyn vastanneiden kaupunkien ja maalaiskuntien sijainti selviää
kuvasta 2. Kyselyyn vastanneet kunnat painottuivat länsipuoliskolle maata ja siellä
Vaasa–Lappeenranta -linjan lounaispuolelle. Vastanneet kaupungit ja maalaiskunnat sijoittuivat
Suomeen varsin samankaltaisesti.
● kaupunki
● muu kunta
● seurakunta
Kuva 2. Kyselytutkimukseen vastanneiden kaupunkien, muut kuntien ja seurakuntien sijainnit.
Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004) 9

Vuonna 2003 Suomessa oli 446 kuntaa. Näistä kaupunkeja oli 111 ja maalaiskuntia
335 (Kuntaliitto 2004). Vastausprosentit olivat vastaavasti 33,3 % ja 15,2 %. Kaupunkikuntien
vastausprosentti oli verraten korkea, yli kaksinkertainen verrattuna maalaiskuntiin.
Kaikki vastanneet eivät tosin vastanneet kaikkiin kysymyksiin, mutta toisaalta muutamat
kunnat olivat vastanneet hyvinkin seikkaperäisesti.
Kaupunkien osalta voidaan vetää jo melkoisia johtopäätöksiä tutkimuksen tulosten
perusteella, varsinkin kun kysely kohdistettiin kaikkiin kuntiin. Maalaiskuntien osalta
vastausprosentti oli selvästi pienempi. On oletettavaa, että niiden motivoituminen vastata
kysymyksiin on ollut vähäisempää, koska kuntien omistuksessa olevien avoimien maaseutumaisten
alueiden määrä ja merkitys on vähäisempi. Lisäksi maalaiskunnissa harvemmin
on itsenäistä vihertointa, joka siten olisi erityisen motivoitunut vastaamaan tällaiseen
kyselyyn.
2.1.2 Vihertoimen hoitaminen kunnassa
Kuntien vastausten perusteella 55 %:lla kunnista oli oma itsenäinen vihertoimi. Muissa
kunnissa vihertointa harjoitettiin jonkin muun toimen osana, oletettavasti yleisimmin
teknisen toimen osana.
On
55 %
Ei
45 %
Kuva 3. Itsenäisen vihertoimen omaavien kuntien osuus.
2.1.3 Kuntien maaseutumaiset alueet ja niiden hoito
Kysymyksessä 4 ”Millaisia avoimia alueita ja tienvarsia hoidossanne on Minkä verran”
on oletettu, että kunnalla on niitä avoimia alueita, joiden kohdalla vastaaja on valinnut
jonkin pinta-alaluokan. Erilaisten avoimien alueiden pinta-alat kysyttiin kunnilta
kokoluokkina: alle 1 ha, 1–5 ha, 5–10 ha, 10–20 ha, 20–50 ha ja yli 50 ha. Niiden osuudet
on tarkastelussa ilmoitettu kyseisen kysymyksen osalta kysymykseen vastanneista.
Tarkastelussa on oletettu, että luokan alaraja kuuluu luokkaan, mutta yläraja ei.
%:lla kunnista
100
80
60
40
20
25
68 67
72
59
0
Viljelty pelto,
viljellään itse
Viljelty pelto,
vuokralla
Niittymäisesti
hoidettava pelto
Hoitamaton
pusikoituva pelto
Niittyjä ketoja tai
hakamaita
Kuva 4. Erityppisten avoimien maaseutumaisten alueiden yleisyys.
Vastanneista kunnista 59–72 %:lla oli avoimina maaseutumaisina alueina vuokralle
annettuja viljeltyjä peltoja, niittymäisesti hoidettavia peltoalueita, hoitamattomia pusikoi-
10 Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004)

tuvia peltoja sekä niittyjä, ketoja tai hakamaita. Kunnan omaan lukuun viljeltävät pellot
olivat selvästi harvinaisempia kuin edellä mainitut avoimet maaseutumaiset alueet.
Neljänneksellä kunnista (25 %) oli omaan lukuun viljeltyjä peltoja. Kunnat näyttävät
viljelevän omaan lukuunsa pääasiassa pieniä peltoalueita. 76 %:lla peltoa itse viljelevistä
pellon pinta-ala on alle 1 ha. Yli 5 hehtaarin alueita viljelee omaan lukuunsa ainoastaan
10 %.
< 1 ha
76 %
> 50 ha
5 %
1 - 5 ha
14 %
10 - 50 ha
0 %
5 - 10 ha
5 %
Kuva 5. Kuntien omaan lukuun viljeltävien peltopinta-alojen jakautuminen.
Ulkopuolisille vuokratut pellot olivat selvästi yleisempiä kuin kuntien itse viljelemät.
Niitä oli 68 %:lla kyselyyn vastanneista kunnista. Peltojen vuokrauksesta ulkopuolisen
tahon viljeltäväksi tulee sitä yleisempää, mitä suurempi kunnan omistuksessa oleva
peltopinta-ala on. Peltoja vuokraavista kunnista oli 92 %:lla vähintään hehtaari vuokrattuna
ulkopuolisille viljeltäväksi. Vähemmän kuin hehtaarin peltoa oli vuokrannut ulkopuolisille
vain 8 %.
1 - 5 ha
18 %
< 1 ha
8 % > 50 ha
28 %
5 - 10 ha
17 %
10 - 50 ha
29 %
Kuva 6. Kuntien vuokraamien peltopinta-alojen jakaantuminen.
Kunnat ilmeisesti pyrkivät vuokraamaan ulkopuolisille mahdollisimman suuren
osuuden omistuksessaan olevista pelloista. Osa niistä jäi halukkaiden, riittävästi maksavien
vuokraajien puuttuessa kunnan omaan lukuun viljeltäväksi. Saattaa olla myös niin,
että osa pelloista oli laatunsa, tukikelpoisuutensa, sijaintinsa tai vuokrausajan pituuden
puolesta sellaisia, että viljelijät eivät olleet halukkaita ottamaan niitä viljelykseensä.
Joillakin kaupungeilla, kuten Helsingillä ja Vantaalla, on merkittävää omaan lukuun
harjoitettavaa maataloutta. Niillä on oma maatila, joka harjoittaa maataloutta kaupungin
lukuun. On mahdollista, että vain nämä maisemapellot käsitellään virallisesti B1 luokitteluun
kuuluvaksi. Luokat on käsitelty luvussa 4. Peltojen vuokraaminen viljelijöille olisi
luontevin tapa järjestää ”maisemapeltojen” hoito. Jatkossa olisi mielekästä selvittää, mitkä
tekijät olivat johtaneet siihen, että osa pelloista oli jäänyt kuntien omaan lukuun viljeltäväksi.
Kysymyksessä 8 on oletettu, että kunnassa tehdään perustamis- ja hoitotöitä niillä
avoimilla maaseutumaisilla alueilla, joiden kohdalla vastaaja on valinnut työn suorittajaksi
ainakin yhden kolmesta vaihtoehdosta (omana työnä, maanviljelijä tai muu urakoitsija).
Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004) 11

Näyttäisi siltä, että kunnat teettävät pääsääntöisesti myös omaan lukuunkin viljeltävien
peltojen viljelytyöt viljelijöillä. Viljelijöitä viljelytöihin käyttävien kuntien osuus oli
84 %. Kuitenkin 10 % kunnista näytti viljelevän omalla työvoimalla. Jossain määrin yllättävää
on, että 6 % kunnista käytti viljelyyn myös muita urakoitsijoita kuin viljelijöitä.
Maanviljelijä
84 %
Muu urakoitsija
6 %
Omana työnä
10 %
Kuva 7. Kuntien viljelytöiden toteuttaja.
Peltojen viljelyn eli käytännössä ”maisemapellon” hoidon ulkoistaminen näyttää
olevan kunnissa jo varsin pitkälle vietyä (maisemapelto kuvissa 27 ja 28). Se tapahtuu
pääasiassa vuokraamalla pellot viljelijöille tai teettämällä omaan lukuun tapahtuva viljely
viljelijöillä tai muilla urakoitsijoilla. Varsinkin vuokraus viljelijöille on kunnille varsin
edullinen, jopa tuloja tuottava tapa hoitaa avoimia maaseutumaisia alueita.
Niittymäisesti hoidettuja peltoalueita eli käytännössä maisemaniittyjä (käyttö- ja
hoitoluokka B2) oli yhtä suurella osuudella (67 %:lla) vastanneista kunnista kuin vuokrattuja
peltoja. Niittymäisesti hoidettuja peltoalueita (kuvissa 21, 26 ja 38) on yleisimmin
1–5 ha, kaikkiaan 41 %:lla kunnista, mutta myös muut alle 50 ha:n pinta-alat ovat yleisiä.
Yli 50 ha niittymäisesti hoidettavia peltoalueita oli vain 2 %:lla kunnista.
< 1 ha
17 %
1 - 5 ha
41 %
> 50 ha
2 %
10 - 50 ha
20 %
5 - 10 ha
20 %
Kuva 8. Niittymäisesti hoidettavien peltoalueiden pinta-alaluokat.
Niittymäisten alueiden hoitajat jakaantuivat varsin tasaisesti annettujen vaihtoehtojen
kesken. Viljelijöiden käyttö niiden hoidossa oli selvästi pienempää kuin varsinaisissa
viljelytöissä. Merkittävimpänä tekijänä lienee se, että viljelytöihin tarvitaan huomattavasti
monipuolisempi maatalouskonekanta kuin pelkkään niittoon, johon riittää periaatteessa
traktori ja niittokone tai vastaava. Lisäksi varsinaista viljelyn ammattitaitoa ei tarvita.
Tämä vähentää viljelijöiden viljelytöissä korostunutta kilpailukykyä työn toteuttajana.
Maanviljelijä
33 %
Muu urakoitsija
33 %
Omana työnä
34 %
Kuva 9. Kuntien peltojen ja niittyjen niiton toteuttaja.
2.1.4 Hoitamattomat, pusikoituneet pellot
Hoitamattomia pusikoituvia peltoja oli peräti 72 %:lla kunnista. Yleisimmin ne ovat
kooltaan 1–5 ha. Yleisesti niitä on aina 50 hehtaariin saakka. Tätä suurempia pinta-aloja
on vain 3 %:lla kunnista. Kuntien hallussa olevien peltojen pusikoituminen on varsin
12 Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004)

yleistä. Osa pelloista hoidetaan, mutta osa ilmeisesti jää hoitamatta rahojen tai muiden
resurssien puutteen takia.
< 1 ha
> 50 ha
25 %
3 %
10 - 50 ha
1 - 5 ha
35 %
16 %
5 - 10 ha
21 %
Kuva 10. Hoitamattomien pusikoituvien peltojen jakaantumien eri pinta-alaluokkiin.
Jos tähän toimintaan olisi rahaa käytettävissä, avautuisi viljelijöille huomattava tehtäväkenttä.
Pusikoitumisen jälkeen niiden palauttaminen viljelyyn tai niittymäiseen hoitoon
vaatii järeämpiä koneita. Periaatteessa nämä alueet olisivat alun perin olleet hoidettavissa
viljelemällä tai hoitamalla niittymäisesti, joten samat menetelmät ja koneet sopisivat
myös näille alueille.
Niittyjä, ketoja ja hakamaita on 59 %:lla vastanneista kunnista. Näitä alueita oli
yleisimmin (43 % kunnista) alle hehtaari, mutta kokoluokka 1–5 hehtaaria oli myös hyvin
yleinen (33 % kunnista). Tätä suurempia alueita oli vain noin neljänneksellä kunnista.
< 1 ha
43 %
1 - 5 ha
33 %
> 50 ha
4 %
5 - 10 ha
8 %
10 - 50 ha
12 %
Kuva 11. Niittyjen, ketojen ja hakamaiden pinta-alojen jakautuminen.
Teiden, katujen ja pyöräteiden pituus kilometreinä, joiden pientareet niitetään, saatettiin
ymmärtää eri tavoilla. Joissakin kunnissa matka ymmärrettiin näiden väylien pituutena
ja joissakin kunnissa niin, että kumpikin puoli lasketaan erikseen mukaan, jos
kumpikin puoli leikataan. Vastausten perusteella kunnilla oli keskimäärin 79 kilometriä
tienvarsia hoidettava edellä esitetyllä varauksella.
Avoimista alueista ja tienvarsista oli yleisimmin näkyvillä 60–80 %. Yleisesti vähintään
20 % oli näkyvillä. Koska suurin osa näistä alueista on näkyvillä paikoilla, niiden
hoidon lisääminen siistisi huomattavasti kuntien alueita näkyvillä paikoilla. Samalla se
lisäisi potentiaalisesti niiden viihtyvyyttä ja parantaisi kuntien imagoa.
3/5
27 %
2/5
22 %
4/5
18 %
1/5
7 %
Kaikki
24 %
Ei yhtään
2 %
Kuva 12. Kuntien avoimista maaseutumaisista alueista sekä teiden, katujen ja pyöräilyteiden
pientareista keskeisellä tai näkyvällä paikalla oleva osuus.
Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004) 13

2.1.5 Kuntien näkemykset alueiden hoidon vaikutuksesta
95 % vastanneista kunnista piti maaseutumaisten alueiden hoitoa virkistyskäytön ja viihtyvyyden
kannalta vähintäänkin tärkeänä.
Tärkeänä
54 %
Vähemmän tärkeänä
5 %
Hyvin tärkeänä
41 %
Ei lainkaan tärkeänä
0 %
Kuva 13. Maaseutumaisten alueiden hoidon tärkeys virkistyskäytön ja viihtyvyyden kannalta.
Lähes kaikki, 99 %, kunnista piti avoimien alueiden ja tienvarsien hoitoa imagonsa
kannalta vähintään tärkeänä. Puolet näistä piti sitä jopa erittäin tärkeänä. Tämä on varsin
ymmärrettävää, koska kuntien avoimet alueet ja tienvarret olivat suurimmalta osiltaan
näkyvillä paikoilla, kuten edellä todetaan. Kunnat pitivät näiden alueiden hoitoa huomattavan
tärkeänä sekä virkistyskäytön ja viihtyvyyden että imagon kannalta. Vastausten perusteella
voisi olettaa, että hoidon piirissä olevien maaseutumaisten avoimien alueiden
määrä lisääntyisi merkittävästi, jos kuntien vihertoimen käytössä olisi enemmän resursseja.
Tärkeänä
49 %
Hyvin tärkeänä
50 %
Vähemmän tärkeänä
1 %
Ei lainkaan tärkeänä
0 %
Kuva 14. Maaseutumaisten alueiden hoidon tärkeys kunnan imagon kannalta.
2.1.6 Kuntien kiinnostus alueiden hoidon lisäämiseen
Vastanneista kunnista 34 % oli kiinnostunut lisäämään hoidon piirissä olevia maaseutumaisia
alueita ja 45 % oli valmis harkitsemaan sitä, jos niiden hoito olisi toteutettavissa
kohtuullisin kustannuksin. Kuitenkin 20 % ei halunnut lisätä aluetta.
Ei
20 %
Ehkä
45 %
Kyllä
34 %
Ei osaa sanoa
1 %
Kuva 15. Kuntien kiinnostus lisätä hoidon piirissä olevien avoimien maaseutumaisten alueiden
määrää, jos niiden hoito voitaisiin toteuttaa kohtuullisin kustannuksin.
34 % kunnista oli halukkaita siirtämään A-alueita B-alueiksi ja 41 % harkitsi sitä.
Alueet on määritelty kappaleessa 4. 18 % ei ollut halukas lisäämään B-käyttö- ja hoitoalueita
A-käyttö- ja hoitoalueiden kustannuksella. Merkittävä osuus, 7 %, ei osannut ot-
14 Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004)

taa asiaan kantaa. Muutamassa kunnassa siirto A-hoitoluokasta B-hoitoluokkaan oli jo
toteutettu siinä määrin kuin se koettiin tarkoituksenmukaiseksi.
Ehkä
41 %
Kyllä
34 %
Ei
18 %
Ei osaa sanoa
7 %
Kuva 16. Kiinnostus siirtää puistomaisesti hoidettuja alueita maaseutumaisesti hoidettaviksi
sen ollessa toteuttavissa ammattitaidolla ja kohtuullisin kustannuksin.
Vastausten perusteella maaseutumaisten alueiden hoidon vaatimia resursseja ei välttämättä
haluttu järjestää siirtämällä puistomaisesti hoidettavia alueita maaseutumaisesti
hoidettaviksi tai se oli jo toteutettu tarkoituksenmukaisessa laajuudessa. Harkitseva ja
mielipidettään muodostanut ryhmä oli kuitenkin melkoinen, joten siirtämistä voitaneen
lisätä lisäämällä tietämystä siirron vaikutuksista kustannuksiin ja maisemaan.
Siirtämistä saattaa lisätä myös uudet avoimen maaseutumaisen alueen käyttö- ja hoitoluokat
(kts. hoitoluokkien määrittelyt kappaleessa 4). Epävarmuus saattaa johtua myös
siitä, ettei tiedetä alueiden asukkaiden mieltymyksistä. Tätä epävarmuutta voitaisiin vähentää
asiasta tehtävällä tutkimuksella.
2.1.7 Mahdollisuudet lisätä viljelijöiden panosta kuntien
maaseutumaisten alueiden hoidon tehtävissä
Viljelytöitä tehtiin 56 %:ssa vastanneista kunnista. Tämä on ristiriidassa sen tiedon kanssa,
että 26 % vastanneista kunnista harjoitti viljelyä omaan lukuun. Ilmeisesti viljelyllä
on käsitetty muutakin viljelyä kuin peltoviljelyä, sillä 23 kuntaa vastasi harjoittavansa
peltoviljelyä omaan lukuun, mutta 49 kunnalle kuitenkin tehtiin viljelytöitä. Tämä saattaa
osaltaan selittää sitä, että kunnat käyttivät viljelytöihin muitakin urakoitsijoita kuin viljelijäurakoitsijoita.
Ilmeisesti näissä tapauksissa oli kysymys juuri muusta kuin peltoviljelystä.
Lisäksi kunnat ovat ilmeisesti käyttäneet viljelijöitä muutenkin kuin peltoviljelyssä,
koska 84 %:ssa vastanneista kunnista viljelijät olivat viljelytöiden tekijöinä. Tällä alueella
viljelijöiden käytön osuuden lisäämiseen ei liene juuri mahdollisuuksia, ellei pusikoituvia
peltoja oteta uudelleen viljelyyn maisemapeltoina.
Viljelijöiden käyttö tuntuu olevan luontevaa nimenomaan peltoviljelyssä ammattitaidon
ja maatilalle hankittujen koneiden takia. Sen sijaan vain kolmannes kunnista käytti
viljelijöitä peltojen ja niittyjen niittoon. Peltojen ja niittyjen niittoa harjoitettiin suuremmassa
osassa (66 %) kyselyyn vastanneista kunnista kuin viljelyä. Tällä alueella pitäisi
olla mahdollisuus selvästi lisätä viljelijöiden käyttöä. Toisaalta voi olla niin, että kun tarvittava
kalusto on pelkästään traktori ja niittokone, niin muutkin pystyvät kilpailemaan
tämän tehtävän toteuttamisesta.
Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004) 15

Omana työnä Maanviljelijä Muu urakoitsija
100 %
80 %
60 %
52
33
1
61
21
4
75
21
2
61
40 %
6
66
0
75
77
1
20 %
42
39
6
38
19
0 %
Tienpientareiden
niitto
Vesakon raivaus Metsänhoito Kastelu Ojien kaivuu ja
kunnossapito
Kevätsiivous
Jätehuolto
Kuva 17. A. Erilaisten muiden hoitotöiden toteuttavat kunnissa.
Tienvarsien niitossa viljelijöiden osuus on yllättävän vähäinen, 6 %. Tienpientareita
hoitaa pääasiassa muut urakoitsijat (52 %) kuin viljelijät tai ne hoidetaan kunnan omana
työnä. Tienpientareita hoidettiin 91 %:ssa vastanneista kunnista. Tienpiennarten hoidossa
tarvitaan periaatteessa myös vain traktori ja niittokone.
Peltojen ja niittyjen niiton sekä tienpientareiden hoidon osalta olisi selvitettävä tarkemmin,
mitkä tekijät ovat esteenä viljelijöiden käytölle. Niissä olisi tarjolla merkittävää
lisävolyymiä viljelijöiden urakoinnille.
Vesakoiden raivausta tehtiin 85 %:ssa vastanneista kunnista, mutta viljelijät osallistuvat
siihen vain 1 %:ssa kunnista. 2/3 kunnista vesakoiden niitto tehtiin kuntien omana
työnä. Maataloustyökoneet sinällään eivät sovellu kyseiseen tarkoitukseen. Maatalouden
yhteydessä harjoitetaan kuitenkin yleisesti metsätaloutta, jossa käytettävä raivaussaha
on täysin sama kone.
Vesakoiden raivauksella voidaan tarkoittaa myös vesakoituneiden tienvarsien niittoa.
Tähän tarkoitukseen käytetään yleensä traktorilla varustettua niittokonetta. Myös tällä
alueella viljelijöiden käyttöä urakoitsijana voitaisiin lisätä. Tässäkin tapauksessa olisi
tarpeen erikseen selvittää syyt, jotka rajoittavat viljelijöiden käyttöä.
Metsänhoitoon viljelijät eivät osallistuneet yhdessäkään kunnassa. Metsää kuitenkin
hoidettiin 83 %:ssa kunnista. Tässäkin tapauksessa metsätaloutta harjoittavan maanviljelijän
ammattitaidon pitäisi olla riittävä. Metsänhoitotyöt ajoittuvat yleensä talveen,
jolloin metsätöiden tekeminen kunnille pitäisi aikataulullisesti sopia myös viljelijöille.
Toisaalta heillä saattaa olla omaa metsää hoidettavana, mikä saattaa viedä talvisen viljelyltä
vapaaksi jääneen ajan.
Kysymys koski nimenomaisesti viljelijän käyttöä, joka on saattanut johtaa siihen, että
kunnissa ei tulkittu enemmän metsätalouteen suuntautuneita maaseutuyrittäjiä viljelijöiksi.
Metsänhoito ei varsinaisesti olekaan avoimien maaseutumaisten alueiden hoitoa
(B - käyttö- ja hoitoluokat), vaan taajametsien hoitoa (C -käyttö- ja hoitoluokat). Niiden
hoitoon ei kuitenkaan tarvita puistomaisen alueen vaatimaa ammattitaitoa, vaan maaseutuyrittäjä
tai esimerkiksi omia metsiään hoitava metsätilallinen voisi niitä hoitaa. Tässäkin
tapauksessa olisi syytä tarkemmin selvittää syitä, jotka ovat olleet maaseutuyrittäjien
laajemman käytön esteenä.
16 Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004)

Vain 4 %:ssa vastanneista kunnista viljelijät hoitivat kastelua. Yleisimmin kastelu
toteutettiin kuntien omana työnä. Kastelua tehtiin 53 %:ssa vastanneista kunnista. Lietteenlevityskalusto,
erityisesti vanha ja pieni, sopisi pienin lisävarustein tähän tarkoitukseen.
Joissain tapauksissa vanhaa kasvinsuojeluruiskua, joka ei enää täytä kasvinsuojelukäytön
vaatimuksia, voisi käyttää kasteluun.
Viljelijöiden käyttö kasteluun voisi olla laajempaakin kaluston yhteensopivuuden
takia. Toisaalta viljelijäyrittäjien kaluston kilpailukyky ei ole muiden yrittäjien kaluston
kilpailukykyä merkittävästi suurempi, koska traktorin lisäksi tehtävään tarvitaan vain vedenkuljetukseen
sopiva säiliö ja mahdollisesti sille alusta tai perävaunu. Vedenkuljetussäiliö
pumppuineen voidaan lisäksi kohtuullisen helposti kuljettaa autokalustolla. Lisäksi
kastelu liittynee enemmän puistomaisten alueiden hoitoon kuin maaseutumaisten alueiden
hoitoon. Tällöin toteuttaja on luontevasti sama, joka hoitaa puistomaisten alueiden
hoidon muutenkin.
Ojien kaivuuta ja kunnossapitoa teetettiin viljelijöillä vain 6 %:ssa vastanneista
kunnista. Työn teki yleisimmin muu urakoisija. Ojia kaivettiin ja pidettiin kunnossa 73
%:ssa vastanneista kunnista. On kuitenkin vaikea uskoa, että lopuissa kunnissa ojia ei
kaivettaisi ja pidettäisi kunnossa. Viljelijäurakoitsija voisi tuottaa näitä palveluita siinä
missä muutkin urakoitsijat. Ilmeisesti tätä toimintaa tekevät viljelijät ovat hankkineet tilalleen
kaivinkoneen ja tarjoavat sillä tehtäviä töitä kunnille, koska sen käytölle ei ole tiloilla
merkittävästi tarvetta. Itse asiassa luontevammalta vaikuttaisi, että viljelijät ostaisivat
näitä palveluita.
Alueiden kevätsiivousta (kuva 37) viljelijät hoitivat niin ikään vain 2 %:ssa kunnista.
Kevätsiivousta tehtiin 84 %:ssa kunnista, mutta pääosassa kuntia siivous toteutettiin
omana työnä. Maaseutuyrittäjien ammattitaito ja konekanta eivät erityisesti sovellu tähän
tarkoitukseen, vaan he kilpailevat muiden urakoitsijoiden kanssa. Maaseutuyrittäjien soveltuminen
näiden palveluiden tuottamiseen pitäisi selvittää erikseen tarkemmin.
Viljelijöiden käyttö kuntien avoimien maaseutumaisten alueiden jätehuollon hoitamiseen
oli todella vähäistä. Kunnista 80 % ilmoitti jätehuollon yhdeksi avoimien maaseutumaisten
alueiden hoitotoimenpiteeksi. Se oli pääasiassa muiden urakoitsijoiden hoidettavana.
Ilmeisesti kyseiset urakoitsijat ovat erikoistuneet nimenomaisesti jätehuoltoalalle.
Maaseutuyrittäjillä saattaisi olla mahdollisuuksia osallistua tähän enemmänkin.
Luontevaa se olisi ainakin niissä tapauksissa, joissa jätemateriaaleja voidaan hyödyntää
tilalla lannoitteena tai maanparannusaineena ja niiden käsittely voidaan integroida tilan
omaan jätteenkäsittelyjärjestelmään.
Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004) 17

Omana työnä Maanviljelijä Muu urakoitsija
100 %
80 %
60 %
40
0
11
1
61
38
0
51
80
40 %
20 %
60
88
5
3
62
36
44
1
19
0 %
Levähdysalueiden hoito
Kalusteiden ja
rakenteiden
kunnossapito
Rantojen hoito Latujen perustaminen Talvikunnossapito Maansiirotyöt
Kuva 17. B. Erilaisten muiden hoitotöiden toteuttavat kunnissa.
Levähdysalueiden hoitoa viljelijät eivät tuottaneet yhdellekään kunnalle. Sitä teetettiin
kuitenkin 40 %:ssa kunnista. Levähdysalueiden hoitoa toteutettiin tyypillisesti
kuntien omana työnä. Tähänkään tehtävään maaseutuyrittäjillä ei ole tarjota mitään erityisosaamista
tai erityisen soveliasta kalustoa, joten maaseutuyrittäjillä ei ole kilpailuetua
muihin urakoitsijoihin nähden. Maaseutuyrittäjien soveltuminen näiden palveluiden tuottamiseen
pitäisi selvittää erikseen tarkemmin.
Kalusteiden ja rakenteiden kunnossapitoa viljelijät hoitivat vain 1 %:ssa kunnista.
Sitä oli 78 %:ssa kunnista. Tämäkin tehtävä toteutettiin pääasiassa kuntien omana
työnä. Tähänkään tehtävään viljelijöillä ei ole mitään erityisosaamista tai kalustoa, mutta
edellytysten selvittäminen tarkemmassa tutkimuksessa voisi olla paikallaan.
Rantojen hoitoa viljelijät tekivät vain 3 %:lle kunnista. Sitä oli 60 %:ssa kunnista.
Päätoteuttaja tässä tehtävässä on ollut muut urakoitsijat. Rantojen niittoon tarvitaan nimenomaisesti
siihen tarkoitukseen suunniteltua kalustoa. Ammattitaitovaatimus ei liity
mitenkään viljelyyn, joten viljelijöillä ei ole kilpailuetua. Muut rannanhoitotehtävät pitäisi
selvittää tarkemmin, jotta niiden asettamiin vaatimuksiin ja maaseutuyrittäjien mahdollisuuksiin
vasta niihin haasteisiin voisi ottaa kantaa.
Latujen perustaminen ja kunnossapito toteutettiin tyypillisesti kuntien omana
työnä, viljelijöitä ei käytetty yhdessäkään kunnassa. Näitä tehtäviä oli 80 %:ssa kunnista.
Tehtävä ei varsinaisesti liity viherympäristönhoitoon. Viljelijöiden kalusto voisi soveltua
lumen kuljettamiseen latujen perustamisen yhteydessä silloin, kun latujen tekoon käytetään
keinolunta. Latujen kunnossapitoon sen sijaan tarvitaan kalusto, joka ei tyypillisesti
kuulu maatilojen kalustoon. Täten viljelijät kilpailevat tästä tehtävästä muiden urakoitsijoiden
kanssa.
Muuta talvikunnossapitoa viljelijät tekivät vain 5 %:lle kunnista. Sitä harjoitettiin
68 %:ssa kunnista. Muu talvikunnossa tarkoittaa lähinnä lumen aurausta ja poistoa yleisiltä
alueilta sekä hiekoitusta. Tämäkään tehtävä ei varsinaisesti kuulu viherympäristönhoitotöihin.
Maatiloilla on yleisesti tarvetta kaikkiin näihin tehtäviin, joten voisi olettaa,
että viljelijöillä olisi riittävästi tähän soveltuvaa kalustoa. Talvikunnossapito ei kuitenkaan
vaadi mitään viljelijän erityisosaamista, joten muutkin urakoitsijat voivat toimia
näissä tehtävissä samoin edellytyksin.
18 Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004)

Maansiirtotöitä viljelijät tekivät vain 1 %:lle kunnista. Maansiirtoa harjoitettiin 67
%:ssa kunnista. Työn teki tyypillisesti muu urakoitsija, oletettavasti kyseessä on kuljetusurakoitsija.
Viljelijöiden kalusto on pääasiassa traktoriin perustuvaa kuljetuskalustoa.
Kuljetettavien kuormien koon kasvaessa merkittäviksi (perävaunun kytkentämassa yli 10
t) vaatimukset työn suorittamiseen kasvavat merkittävästi (VNA 1990, 1992 ja Eduskunta
1991). Se saattaa rajoittaa viljelijöiden toimintamahdollisuuksia, vaikka heillä olisi siihen
teknisesti sopivaa kalustoa.
Muissa töissä viljelijöitä käytettiin jopa kolmanneksessa kunnista. Kuitenkin vain 4
% vastanneista kunnista ilmoitti näitä erikseen määrittelemättömiä maaseutumaisten alueiden
hoitotöitä tehtävän, joten tulos on lähinnä satunnainen.
2.1.8 Pätevien urakoitsijoiden saatavuus ja
viljelijäurakoitsijoiden käyttö
Työvoiman puute
17 %
Ajan puute
19 %
Käytettävissä oleva
raha
34 %
Ammattitaidon
puute
11 %
Urakoitsijan saanti
7 %
Koneiden ja
laitteiden puute
9 %
Ei ongelmia
1 %
Muut ongelmat
2 %
Kuva 18. Kuntien ongelmat maaseutumaisten alueiden hoidossa.
Yleisesti ottaen kunnat pitivät pystyvien urakoitsijoiden puutetta merkittävänä ongelmana.
5 % kunnista katsoi, että urakoitsijoita ei ole ja 49 % katsoi, että heitä ei ole tarpeeksi.
Vajaa kolmannes katsoi, että pystyviä urakoitsijoita on riittävästi. Huomattava osa, 15 %,
ei osannut vastata kysymykseen. Sen voisi tulkita siten, että kunnissa ei oltu aivan varmoja
siitä, että käytettyjen urakoitsijoiden ammattitaito olisi riittävä tai että heidän käyttöään
ei oltu edes kokeiltu.
Riittävästi
31 %
Ei tarpeeksi
49 %
En osaa sanoa
15 %
Ei
5 %
Kuva 19. Kuntien näkemys maaseutumaisen alueiden hoitoon pystyvien urakoitsijoiden
määrästä alueellaan.
59 % kunnista käytti jo viljelijöitä urakointiin ja näiden lisäksi 23 % oli jopa valmiita
lisäämään viljelijöiden käyttöä. 16 %:ssa kunnista, joissa viljelijäurakoitsijoita ei vielä
oltu käytetty, oltiin kiinnostuneita viljelijöiden käytöstä. Vain 2 % kunnista ei ollut kiinnostunut
viljelijöiden käyttöön.
Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004) 19

Käytämme jo ja olemme
halukkaita lisäämään
59 %
Käytämme jo ja olemme
halukkaita lisäämään
23 %
Emme ole kiinnostuneet
2 %
Olemme halukkaita
käyttämään
16 %
Kuva 20. Kuntien suhtautuminen lähialueen viljelijöiden käyttöön maaseutumaisen alueiden
hoidon toteuttajana. Vastaukset luokiteltu kuten kysymyslomakkeessa.
2.1.9 Viljelijöiden käytön lisäämismahdollisuudet
viherympäristöpalveluiden tuottajina
Selvästi suurin ongelma maaseutualueiden hoidossa oli rahan puute, seuraavaksi suurin
ajanpuute ja kolmanneksi suurin työvoiman puute. Koneiden ja laitteiden puute ei ollut
kovin suuri ongelma. Vain 9 % kunnista koki sen ongelmaksi.
Koska rahan puute näyttää olevan keskeinen ongelma, pitäisi viljelijöiden työmahdollisuuksien
lisäämiseksi löytää edullisia, viljelijöille sopivia avoimen maaseutumaisen
ympäristön hoitotapoja. Hoitotapojen pitää olla edullisempia kuin nykyiset, jotta niiden
avulla hoidettavat alueet kasvaisivat. Toiseksi niiden täytyy liittyä kiinteästi viljelyyn,
jotta viljelijöiden kilpailukyky olisi hyvä.
Merkittävä asia on se, että vain harvat kunnat kokivat koneet jonkinlaiseksi puutealueeksi.
Pikemminkin on kyse rahan ja sitä kautta sekä ajan että työvoiman puutteesta.
Rahaa ei tule olemaan lisää jaossa, joten on tehtävä enemmän halvemmalla, mutta hyväksyttävällä
tavalla. Tämä tarkoittanee sitä, että A-alueita (rakennetut viheralueet) on
vähennettävä B-alueiden (maisemapellot ja -niityt) hyväksi.
Viljelijöiden käyttö urakoitsijoina oli kunnissa varsin laajaa, ja sitä oltiin valmiita lisäämään.
Kun samanaikaisesti kunnat kokivat, että pystyvistä urakoitsijoista oli puutetta,
viljelijöiden käytön lisäämiseksi on erinomaiset mahdollisuudet. Viljelijöiden on kuitenkin
osoitettava olevansa pystyviä urakoitsijoita ja kykenevänsä toimimaan kilpailukykyisesti
muissakin kuin viljelytehtävissä.
Muissa tehtävissä viljelijäurakoitsijat kilpailevat muiden urakoitsijoiden kanssa samalla
viivalla eikä heille ole merkittävää kilpailuetua viljelytaidosta ja maatilojen kalustosta.
Niinpä heidän on kehitettävä kilpailukykyään samalla tavalla kuin muutkin urakoitsijat
sen tekevät. Muuten urakointitehtävät valuvat muille urakoitsijoille. Ilmeisesti
viljelijöiden kouluttamiseen tässä suhteessa on selvää tarvetta.
Kunnat ovat käyttäneet viljelijöitä viljelytehtävissä, mutta vähemmän muissa tehtävissä.
Siksi on mahdollista, että viljelijät tarjoavat palveluitaan huonosti. Kunnat itse asiassa
joutuvat aktiivisesti pyytämään viljelijöitä viljelytehtäviin, koska muiden toimijoiden
ammattitaito ja koneistus eivät ole viljelyyn sopivaa. Sen sijaan muissa tehtävissä
muiden toimijoiden sopivuus on suhteellisesti parempi. Koska he markkinoivat aktiivisesti
itseään, he myös saavat urakointitehtävät.
Viljelijöiden käyttö näyttää tällä hetkellä kuitenkin rajoittuvan vain tiettyihin tehtäviin.
Määrän ja mahdollisuuksien kasvattamiseksi heidän olisi syytä lisätä valmiuksiaan
erityisesti muissa kuin viljelytehtävissä. Viljelytehtävissä, joihin viljelijöiden ammattitaito
ja koneet parhaiten sopivat, kunnat näyttävät käyttävän lähes siinä laajuudessa kuin
tehtäviä nykyisen rahoituskehyksen puitteissa on tarjollakin.
Jotta kunnat tilaisivat viljelijöiltä enemmän viljelyyn liittyviä töitä, kunnan hallussa
olevia hylättyjä peltoja pitäisi ottaa viljelyyn. Viljelijöiden panos kuntien avoimien maa-
20 Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004)

seutumaisemien hoidossa näyttää toteutuvan erityisesti siinä muodossa, että viljelijät
vuokraavat kuntien omistamia peltoja ja viljelevät niitä omaan lukuunsa.
2.2 Seurakunnat
2.2.1 Aineisto ja menetelmät
Vastanneiden seurakuntien määrä oli varsin pieni, 17 kpl. Vuonna 2004 Seurakuntapuutarhurit
ry:n työssä olevien jäsenmäärä oli 147 (Seurakuntapuutarhurit 2004). Se vastannee
niiden seurakuntien lukumäärää, joihin kysely toimitettiin, joten vastausprosentti oli
noin 12 % tai hieman pienempi.
Seurakuntien vastausprosentti oli siten selvästi pienempi kuin kaupunkikuntien ja
jonkin verran pienempi kuin maalaiskuntien. Näin ollen yhdelläkin vastauksella on suuri
vaikutus tulokseen, kun kaikki seurakunnat eivät vastanneet kaikkiin kysymyksiin ja vastanneiden
seurakuntienkin määrä oli pieni. Koska kysely meni vain niihin seurakuntiin,
joissa oli Seurakuntapuutarhuriliiton jäsen tai jäseniä, aineisto saattaa olla valikoitunut.
2.2.2 Tulokset
Aineiston valikoituneisuus näkyy esimerkiksi siinä, että vastanneista seurakunnista 94
%:lla oli oma vihertoimi, kun kunnissa vastaava osuus oli vain 55 %. Vastanneiden seurakuntien
vihertoimi saattaa siten olla keskimääräistä paremmin hoidettu.
Kuten kunnissakin seurakunnat harvoin viljelevät peltojaan itse, ja jos viljelevät,
niin viljeltävä pinta-ala on pieni. Kummassakin tapauksessa, jossa seurakunta viljeli peltoja
omaan lukuun, pinta-ala oli alle 1 ha.
Myös pienempi osa seurakunnista kuin kunnista vuokrasi peltoja viljeltäväksi. Viljeltäväksi
vuokrattu peltopinta-ala oli samoin kuin kunnissa suurempi kuin omaan lukuun
viljelty, yleensä 1–5 ha, mutta yksi seurakunta vuokrasi jopa 10–50 ha peltoa. Sekä peltojen
viljely omaan lukuun että vuokraus oli selvästi vähäisempää kuin kunnissa.
Niittymäisesti hoidettavia alueita oli 5 seurakunnalla. Kolmessa tapauksessa sitä oli
alle 1 ha ja kahdessa 1–5 ha. Niitäkin oli harvemmalla seurakunnalla kuin kunnalla, ja
pinta-alat olivat pienempiä.
Hoitamattomia pusikoituvia peltoja oli tyypillisesti neljässä tapauksessa 1–5 ha,
mutta yhdessä tapauksessa niitä oli alle 1 ha ja samoin yhdessä 5–10 ha. Niitä oli selvästi
harvemmilla seurakunnilla kuin kunnilla, mutta kun niitä oli, niin pinta-ala oli yhtä suuri
kuin kunnissa. Seurakunnilla näyttäisi siten olevan suhteellisesti enemmän tarvetta pusikoituvien
peltojen hoidon järjestämiseen kuin kunnilla.
Seurakuntien niityt, kedot ja hakamaat ovat jonkin verran pienempiä kuin kuntien.
Kaikilla seurakunnilla niitä oli korkeintaan 5 ha. Niitä oli kuitenkin lähes yhtä suurella
osuudella seurakunnista (8/16) kuin kunnista (59 %).
Seurakuntien avoimista viheralueista ja tienvarsista selvästi suurempi osuus oli keskeisellä
tai näkyvällä paikalla. Kaikki alueet olivat näkyvällä paikalla puolessa seurakunnista,
kun kunnista vain viidenneksellä kaikki alueet olivat näkyvällä paikalla. Seurakuntien
avoimet viheralueet ja tienvarret poikkeavat selvästikin kuntien vastaavista. Ne ovat
ilmeisesti kirkkojen ja muiden seurakunnan rakennusten läheisyydessä, yleensä keskeisellä
paikalla kunnan taajamassa.
Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004) 21

Kuva 21. Seurakuntien omistamat alueet ovat usein näkyvillä paikoilla.
Seurakunnat pitivät maaseutumaisten alueiden hoitoa virkistyskäytön ja viihtyvyyden
kannalta vähintään yhtä tärkeänä kuin kunnat. Hyvin tärkeää se oli 6/15:stä ja tärkeää
lopuille (9/15) seurakunnista. Seurakunnat (56 %) pitivät kuntia (50 %) hieman useammin
maaseutumaisten alueiden hoitoa imagon kannalta hyvin tärkeänä.
Seurakuntien kiinnostus lisätä hoidon piiriin kuluvien alueiden määrää oli selvästi
kuntien vastaavaa laimeampaa. Ilmeisesti seurakunnat kokivat viherympäristön hoitoon
menevän työpanoksen jo nyt kohtuuttomana. Seurakuntien kanta B-alueiden lisäämiseen
A-alueiden kustannuksella oli selvempi kuin kuntien. Kiinnostuneiden osuus oli yhtä
suuri, mutta harkitsevien määrä oli pieni ja selvästi kielteisesti suhtautuvien osuus oli
suuri (62 %). Ilmeisesti seurakunnat haluavat säilyttää kirkkojen ja muiden seurakuntien
rakennusten ympäristössä olevat viheralueet puistomaisina.
Ne seurakunnat, joilla muita alueita ei ole, suhtautuvat kielteisesti maaseutumaiseen
hoitoon siirtymiseen. Muualla sijaitsevia viheralueita hoidetaan lähinnä olosuhteiden pakosta.
Seurakunnat eivät varsinaisesti halua tuottaa viherympäristöä seurakuntalaisille B-
alueiden muodossa, mutta jos niillä sattuu olemaan puistomaisten alueiden ulkopuolella
viheralueita, niitä hoidetaan edullisella tavalla.
Seurakunnat käyttivät peltojen viljelyyn vain ja ainoastaan viljelijöitä. Sen sijaan
peltojen ja niittyjen niitossa oman työn osuus oli hyvin suuri (7/8) verrattuna kuntien (34
%) vastaavaan. Ilmeisesti tässä olisi selvä mahdollisuus viljelijöiden osuuden kasvattamiselle.
Sama tilanne oli tienpiennarten niitossa (10/11). Niin ikään vesakoiden raivauksessa
osalta omana työnä tehty osuus oli suuri (8/10), eikä viljelijöitä käytetty. Metsänhoidossa
oma työ oli yleisempää kuin kunnilla (6/11). Muissa tapauksissa työn teki muu
urakoitsija.
Seurakunnat kastelevat alueensa itse. Myös ojien kaivu ja kunnossapito tehtiin selvemmin
omana työnä kuin kunnissa (4/9). Muuta urakoitsijaa käytti neljä seurakuntaa ja
yksi maanviljelijää. Seurakunnat hoitavat jätteensä selvästi useammin itse kuin kunnat.
Seurakunnat hoitavat levähdysalueensa itse. Kaluston ja rakenteiden kunnossapidon toteutus
seurakunnissa on samanlainen kuin kunnissa. Sitä tehtiin omana työnä yhdeksässä
tapauksessa kymmenestä.
22 Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004)

Seurakunnat hoitavat myös rantansa itse kaikissa kolmessa tapauksessa. Vain kaksi
seurakuntaa perusti latuja ja piti niitä yllä, toisessa tapauksessa itse, toisessa tapauksessa
muulla urakoitsijalla teettämällä. Seurakunnat (11/17) tekivät muuta talvikunnosta kuntia
(44 %) enemmän itse. Seurakunnat tekivät maansiirtotöitä kuntia enemmän itse.
Seurakunnilla oli selvästi enemmän puute rahasta, ajasta ja työvoimasta kuin kunnilla.
Siitä huolimatta niillä oli olevinaan vähemmän ongelmia kuin kunnilla. Seurakunnilla
oli vähemmän puutetta pystyvistä urakoitsijoista.
Seurakunnat olivat selvästi haluttomampia käyttämään viljelijöitä urakoitsijoina
kuin kunnat. Seurakuntien osalta oli havaittavissa selvä trendi, että ne jotka katsoivat, että
alueella on pystyviä viherympäristön hoitotöihin pystyviä urakoitsijoita, saattoivat
käyttää maanviljelijää urakointiin.
Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004) 23

3 MAASEUTUMAISET ALUEET KUNNISSA
3.1 Alueet huomioon jo kaavoituksessa
Jotta avoimet maaseutumaiset alueet olisivat mahdollisimman paljon hoidon piirissä, niiden
pitää olla esillä kaikissa viheralueisiin liittyvissä suunnitelmissa, kaavoituksesta viheralueohjelmaan,
ja viimein alueiden hoitosuunnitelmiin.
Avoimien kulttuurimaisemien säilymistä ja hoitoa myös taajamien läheisyydessä pidetään
valtakunnallisesti tärkeänä asiana. Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (Ympäristöministeriö
2003) ovat osa maankäyttö- ja rakennuslain mukaista alueidenkäytön
ohjausjärjestelmää. Nämä tavoitteet sisältävät yleistavoitteiden lisäksi erityistavoitteita,
jotka voivat olla toimeksiantoja, velvoitteita tai ehdotuksia kaavoitukselle. Yksi erityistavoite
koskee hyviä ja yhtenäisiä peltoalueita: ”Ilman erityisiä perusteita ei hyviä ja yhtenäisiä
peltoalueita tule ottaa taajamatoimintojen käyttöön”.
Kaavoittaja määrittelee kaavassa, mitkä alueet ovat missäkin käytössä. Kaavalla
merkitään muun muassa maisemallisesti arvokkaita peltoalueita, kosteikkoja, rantaalueita,
jokivarsia ja rantoja. Kaavalla voi kieltää hoitamasta jotain aluetta, mutta sillä ei
voi määrätä hoitamaan. Kaavaan voi laittaa jo nykyisinkin hoitosuosituksia alueelle, koska
kaavaselostuksessa suunnittelija voi selittää tarkemmin hoidon tavoitteet.
Uudistetun B-hoitoluokituksen (kts. liite 2.) avulla saatava hoito- ja käyttöluokitustieto
voisi tulevaisuudessa olla yksi kaavoittajan työväline. Osoittamalla kustannustehokkaita
ratkaisuja avoimen maiseman hoitamiseksi, voidaan nämä alueet huomioida jo kaavoitusprosessissa.
Suuremmissa kunnissa kaavoitus ja viherala keskustelevat jo nykyisin yhdessä alueiden
kehittämisestä. Myös uusi maankäyttö- ja rakennuslaki edellyttää viranomaisten
yhteistyötä. Tällä hetkellä kaavoituksen ja vihertoimen välillä ei ole käytössä yhteisiä,
riittävän yksiselitteisiä toimintatapoja, joiden avulla voitaisiin päättää mm. peltojen ja
niittyjen kustannuksista, laadusta ja käytöstä. Yhteisten käyttö- ja hoitoluokitustyökalujen
puuttuessa monet kunnat ovat ryhtyneet tekemään omia sovelluksia, joka johtaa siihen,
että valtakunnallinen vertailtavuus ei ole mahdollista.
Kuva 22. Hoitamalla avoimia alueita säilytetään perinteinen maisema. Alueille voidaan
suunnitella erilaisia toiminnallisia tapahtumia, jolloin niiden virkistyskäyttö lisääntyy.
24 Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004)

3.2 Viheralueohjelmat lisäävät alueiden arvostusta
Viheralueohjelmassa tarkastellaan kaupungin tai kunnan viheralueita kokonaisuutena ja
määritellään viheralueiden kehittämisen tavoitteet esimerkiksi seuraavaksi kymmeneksi
vuodeksi. Viheralueohjelma ohjaa suunnittelua, rakentamista ja kunnossapitoa. Ohjelmien
valmistuttua voidaan laatia alueellisia yleissuunnitelmia, viheraluesuunnitelmia sekä
luonnonhoitosuunnitelmia kaikille kaavoitetuille viheralueille ja edelleen tarkempia kohdesuunnitelmia.
Viheralueohjelmien avulla voidaan nostaa viheralueiden arvostusta ja auttaa kohdentamaan
resursseja tärkeimpiin alueisiin. Kun ohjelmissa tuodaan esille myös avoimien
maisemien hoito, vaikutetaan perinteisen maaseudun kulttuurimaiseman säilymiseen
ja kehittämiseen.
Viheralueohjelmia on tähän mennessä tehty muun muassa Helsinkiin, Espooseen,
Hämeenlinnaan, Vantaalle, Tampereelle ja Turkuun. Ohjelmat tehdään yhdessä asukkaiden
kanssa, esimerkiksi Tampereella oli yhteensä 14 asukastilaisuutta. Viherympäristöliitto
on tekemässä opasta ohjelmien teosta, joten kiinnostus ohjelmia kohtaan tulee lähivuosina
kasvamaan.
Esimerkkejä viheralueohjelmista
Vantaan viheralueohjelma 2001–2010 (Leino 2001) on laadittu ohjaamaan viheralueiden
kehittämistä, suunnittelua, rakentamista ja hoitoa. Viheralueohjelman yksi seitsemästä
päätavoitteesta on avoimien kulttuurimaisemien säilyttäminen hoidettuina ja avoimina.
Viheralueohjelmassa nostettiin tärkeäksi vanhojen avoimien alueiden hoito. Kyseessä on
todella suuret pinta-alat, jotka näkyvät maisemassa. Vantaalla on peltoa noin 4000 ha.
Siitä kaupunki omistaa noin 800 ha, josta kaupungin maatilan viljelyala on 320 ha. (Katso
www.vantaa.fi, hakusana ”viheralueohjelma”.)
Espoon viheralueohjelmassa tavoitteet peltoalueiden osalta vuosille 2002–2011 ovat
(Pesonen 2001):
- Tutkitaan peltojen vuokraviljelymahdollisuus ja kartoitetaan mahdolliset pidemmät
vuokrasopimusalueet.
- Merkittäviä peltoalueita sekä sopivia pienempiä kohteita säilytetään avoimina hoitamalla
niitä niittyinä ja maisemapeltoina. Pelloille tehdään tarvittavat muutostoimenpiteet.
- Viheralueiksi kaavoitettuja alueita otetaan harkitusta mukaan niittyprojektiin.
- Laaditaan niittyjen ja maisemapeltojen hoito- ja kehittämisohjelmat.
- Laajalahden laidunnusta jatketaan.
Kuva 23. Espoossa urakoitsija hoitaa peltoalueita viheralueohjelman tavoitteiden mukaisesti.
Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004) 25

3.3 Pelto- ja niittyohjelma
Vantaan kaupunki on tehnyt ensimmäisenä pelto- ja niittyohjelman, joka kannattaa nostaa
esimerkiksi muille kunnille (Hokkanen 2004). Ohjelman avulla on saatu kokonaiskuva
pelto- ja niittyalueista, jolloin niiden tulevaa hoitoa voidaan tarkastella tavoitteellisesti
ja kustannuksia säästävästi.
Kuva 24. Vantaalle on tehty ensimmäinen pelto- ja niittyohjelma. Sen avulla on kartoitettu
erilaiset niitty- ja peltokohteet sekä niiden nykytilanne.
Vantaan vanhojen peltojen ja niittyjen ohjelman tavoitteet ovat:
1. Kehittää peltojen ja niittyjen muodostamaa kulttuurimaisemaa ja säilyttää niiden
ekologiset, esteettiset sekä historialliset arvot.
2. Ohjata vanhojen peltojen ja niittyjen suunnittelua ja hoitoa
3. Tukea asema- ja yleiskaavoitettujen viheralueiden sekä rakentamattomien alueiden
suunnittelua
4. Edistää yksityisten maiden vanhojen peltojen ja niittyjen hoitoa yhteistyössä
maanomistajien kanssa
5. Lisätä yleistä tietoutta pelloista ja niityistä Vantaalla
6. Edesauttaa ympäristökasvatusta
Vantaan alueella on jo nykyisin hoidossa olevia niitty- ja maisemapeltoalueita. Ohjelman
teon aikana on tarkistettu näiden kohteiden hoidon kattavuus. Työn ensisijaisena
tarkoituksena on ollut kartoittaa hoidon ulkopuolelle jääviä niitty- ja peltokohteita sekä
todentaa niiden nykytilanne. Ohjelmassa on laadittu yleispiirteiset suunnittelu- ja hoitotoimenpiteet
kohteittain. Lisäksi siihen on kirjattu hoidon kiireellisyys sekä laadittu kustannusarvio.
Ohjelma painottuu kaavoitetuille viheralueille. Yksityisillä maa-alueilla on
keskitytty alueen inventointiin, joten hoitosuosituksia ei ole annettu.
26 Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004)

Taulukko 1.
Ohjelmassa on huomioitu seuraavilla alueilla sijaitsevat vanhat pellot ja niityt
Kaavoitetut viheralueet:
a. avoimet kulttuurimaisemat ja yleiskaavassa kulttuurihistoriallisesti
arvokkaat alueet sekä kohteet,
jotka sijaitsevat ao. alueiden läheisyydessä
b. luonnon olosuhteiltaan arvokkaiden alueiden lähiympäristöt
c. jokivarret
d. rakennetut asukas- ja leikkipuistot
e. keskeiset ulkoilu- ja virkistysalueet
f. ulkoilureittien varret
g. täyttömaakohteet
Kaavoitetut tontit, jotka ovat rakentamattomia
a. avoimet ja puoliavoimet tilat
b. puoliavoimet tilat, jotka ovat palautettavissa kohtuullisissa
resursseilla
3.4 Hoitosuunnitelmassa tavoitteet tärkeitä
Taajama-alueilla maiseman hoitotyöt pitää olla hyvin suunniteltuja. Asukkaiden mielipiteitä
on kuunneltava niin töitä suunniteltaessa kuin toteutettaessa. Alueiden hoidon suunnittelussa
joudutaan pohtimaan myös, mihin arvojärjestykseen viheralueluokituksessa
laitetaan esimerkiksi luonnon monimuotoisuus ja asukkaiden haluama turvallisuus.
Alueiden suunnittelussa on otettava jo alussa huomioon, että osa alueista hoidetaan
maatalouskoneilla. Isojen koneiden käyttö vaikuttaa mm. istutusten sijoitteluun, koska istutusten
välistä on päästävä kulkemaan. Hoidettavat alueet voivat myös olla pieniä yksittäisiä
alueita, jolloin kaluston liikuttaminen ja töiden ketjutus vaativat tarkkaa suunnittelua.
Helsingissä on tehty niittyjen ja ketojen hoidon toteutumisesta seuraavanlainen ehdotus:
(Pursio 2004).
”Suunnittelija rajaa niityn kantakarttapohjalle ja/tai ilmakuvalle, laskee pinta-alan ja
laatii tavoitteen kuvauksen ja täyttää niittylomakkeen tiedot. Tavoitetta voi selventää
karttapiirroksen ja havainnollistavien kuvien avulla. Tavoitteessa kerrotaan myös virkistyskäytön
tarpeet ja mahdolliset niitettävän alueen esikunnostustyöt.
Puistovastaava laatii peruskunnostustöistä ja niittyjen hoidosta tarjouspyynnön, jonka
liiteaineistona on kartta, tavoitekuvaus ja muut mahdolliset tiedot kuten hoito- ja käyttösuunnitelmat.
Tarjouspyynnössä on kohteittain mainittava kaikki ne hoidon vaiheet ja
toimenpiteet, jota kohteen hoito vaatii. Puistovastaava seuraa ja valvoo myös niittyjen
hoitoa ja ehdottaa tarvittaessa hoito-ohjeiden ja tavoitteiden tarkistusta.”
3.5 Erilaisten niittyjen hoidon tavoitteista
Niittyjen vuosittaiset hoitotoimenpiteet ovat kevätkunnostus, niitto ja leikkuujätteen korjaaminen
pois. Erikseen sovittavia toimenpiteitä voivat olla puuston ja pensaston raivaus,
heinä- ja rikkakasvien ns. puhdistusniitto, maaperän köyhdytys, kulotus, täydennys- ja
paikkauskylvöt, laidunnus ja talkoot. Tarpeellista voi olla myös kulkuyhteyden tekeminen,
rumpujen asentaminen ja ojien muotoilu, joten kunnostussuunnitelma on tarpeellinen.
Umpeen kasvaneen niityn palauttaminen vaatii mahdollisesti kasvillisuusinventoinnin
suunnittelun perustaksi.
Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004) 27

Kuva 25. Maisemalaiduntaminen kuntien omistamilla alueilla on herättänyt paljon kiinnostusta.
Laidunalueet saadaan hoidettua kustannuksia säästäen, luontoa hoitaen ja asukkaiden
iloksi.
Niityn luonnetta ja hoidon laatua suunniteltaessa on arvioitava paikan sijainti ja sen
tärkeys asuinalueisiin nähden. Tärkeitä ovat myös alueen sijainti kevyen liikenteen reitin
tai kadun varressa eli niityn näkyvyys, käytettävyys ja saavutettavuus. Paikan merkitystä
on arvioitava osana laajaa viheraluetta. Mahdollisuudet luonnon monimuotoisuuden lisäämisessä
ovat tärkeitä, esimerkkeinä aukio metsässä tai niityn, pellon, nurmikon ja
metsän muodostama kokonaisuus ja niityt vesistöjen yhteydessä. Osalla niityistä kasvaa
arvokasta niittykasvillisuutta tai ne voivat sijaita perinnemaisema-alueella.
Rakentamattomilla tonteilla hoidon tavoitteena voi olla maiseman avoimena pito ja
pensoittumisen estäminen. Keskeisimmillä paikoilla, kuten asuinalueiden läheisyydessä
ja kulttuurihistoriallisesti ja maisemallisesti arvokkailla alueilla, useampi hoitokerta vuodessa
voi olla tarpeen.
Kaavoitetuilla viheralueilla hoidon tason tulee usein olla hiukan korkeampi. Kohteissa
voi myös painottaa kukkivien niittylajien menestymistä. Lisäksi hoitosuunnitelmaa
tehtäessä on otettava huomioon, miten niittojäte kerätään koneellisesti.
3.6 Esimerkkejä alueiden hoidosta ja kustannuksista
Espoossa niittyjä on hoidettu kymmenen vuoden ajan oman niittyprojektin puitteissa.
Niittyjen hoidon valmistelu ja tilaaminen on keskitetty niittyvastaavalle. Puisto-osastolla
on niityistä oma erillinen tietokanta, joka on Access-taulukkona ja voidaan yhdistää
Map-Infoon ja sen avulla viedä viheraluerekisteriin. Tietokannassa on niityn nykytieto,
kehittämistavoite, hoidon intensiteetti ja kasvillisuuden kehittäminen.
Niityt (50 ha) hoitaa ulkopuolinen koneurakoitsija tarjouksen perusteella. Urakoitsija
tekee kevyet kunnostustyöt, kylvää, niittää, pöyhii niittoheinän, paalaa pyöröpaaleihin
ja kuljettaa sovittuun paikkaan. Veloitus tehdään tuntityönä konetyön tuntihinnan perusteella.
28 Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004)

Kuva 26. Uusien niittyjen perustaminen vaatii aluksi enemmän työtä, mutta ajan mittaan
hoidoksi riittää niitto ja niittojätteen poisvienti.
Taulukko 2.
Niiton kokonaiskustannukset Espoossa eri vuosina.
Kokonaiskustannus €/ha 1996 2000 2001
- niitto, paalaus, poisvienti 225 196 165
- pelkkä niitto 63 77 57
Taulukko 3. Espoossa on laskettu hoitotyön kustannukset eri hoitoluokissa. (kustannuksia
ei ole B1 luokasta)
Rakennetut viheralueet
A2 1,04 €/v/m2
A3 0,47
Avoimet viheralueet
(B1 maisemapellot, B2 maisemaniityt)
B2 0,051 €/v/m2
Taajamametsät
C1 0,15
C2 0,15
Vihdissä maaseutumaisia alueita hoidetaan paikallisen viljelijän voimin. Viljelijän
kanssa tehdään sopimukset hoitoalueesta ja rajoista sekä hoidon tasosta. Kunnan päättäjät
suhtautuvat asiaan myönteisesti, koska hoito on halvempaa kuin rakennetun viheralueen
hoito.
Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004) 29

Helsingissä tullaan kaupungin kehittämissuunnitelman mukaisesti hakemaan yrittäjiä
maaseutumaisten alueiden hoitoon. Kaupungissa kaavaillaan, että kaikki kaupungin
pellot voitaisiin ostaa urakoituna tai vuokrata. Yrittäjiä/urakoitsijoita tarvitaan myös erilaisiin
palveluihin, kuten virkistysaluepalveluihin ja kahviloiden ja kioskien pitäjiksi.
Peltojen ja niittyjen hoitokustannuksien lasketaan olevan noin 1/5 verrattuna rakennettuun
puistoon, vertailuluokkana A3 – hoitoluokka. Peltojen ja niittyjen hoidossa on
kuitenkin oltava valmiita siihen, että peruskustannukset ovat suuremmat esim. 1 – 5 vuoden
ajan, jolloin alueita kunnostetaan ja hoidetaan voimakkaammin. Jatkossa hoito usein
halpenee vain perushoidoksi.
Laidunalueilla aitauskustannukset ovat menneet kaupungin piikkiin, Viikissä myös
eläinten valvonta on kaupungin vastuulla. Ympäristötuen erityistukisopimuksista on luovuttu,
koska alueita ei ole ehditty hoitaa.
Vantaalla hoidetaan B1 ja B2 -luokituksilla niitty- ja maisemapeltokohteita. Osa
kohteista on kaupungin maatilan hoidettavina ja osa ympäristötuotannon ylläpidon vastuulla.
Maakunnallisesti ja paikallisesti arvokkaita perinnemaisema-alueita on viisi kappaletta,
jotka tullaan todennäköisesti merkitsemään sopivilla merkinnöillä yleiskaavan
tarkistuksessa. Nämä kohteet on löydetty Uudenmaan perinnemaisemat – selvityksen yhteydessä.
Kohteen ei tarvitse olla kovinkaan iso, kun sieltä on löydettävissä tallattu polku.
Laajemmissa kohteissa polkuja risteilee useampia. Hoitoasteen ollessa alhainen roskaaminen
on yleisempää.
Mikkelissä on niittyjä hoidettu noin yhdeksän vuotta. Kaikki maisemaniityt (B2-
alueet) ajetaan ainakin kerran kasvukaudessa niittosilppurilla. Jäte kerätään samalla pois
ja viedään kompostoitavaksi jäteasemalle. Kaupunki maksaa jätemaksun. Traktorin ja
silppurin työleveys on 4,5 m. Kahdella niityllä laiduntaa lisäksi lampaita. Kaupunki järjestää
kuljetuksen ja rakentaa aidat ja vastaa kolmannen osapuolen aiheuttamista mahdollisista
vahingoista. Lampuri huolehtii muuten eläinten hyvinvoinnista. A3- luokan puistojen
nurmikoita ajetaan 2-3 kertaa kaudessa kelamurskaimella, niittojätettä ei korjata.
Kuva 27. Hunajakukkapeltojen hoitokustannukset ovat murto-osa rakennettujen viheralueiden
kustannuksista.
30 Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004)

4 B-HOITOLUOKITUKSEN KEHITTÄMINEN
4.1 Hoitoluokat tärkeitä työkaluja
Kuntien käyttämässä viheralueiden luokituksessa alueet luokitellaan rakennetuiksi viheralueiksi
eli A-alueiksi ja avoimiksi rakentamattomiksi viheralueiksi eli B-alueiksi. C-
luokat koskevat metsäalueiden käyttöä ja hoitoa.
Hoitoluokat ovat viheralan tärkeimpiä työkaluja. Niiden avulla yhtenäistetään viheralueiden
käsitteistöä. Luokittelun avulla tehdään kunnissa päätöksiä erilaisten alueiden
hoidosta ja hyväksyttävistä kustannuksista.
Yhteistyö ja vuorovaikutus sekä viheralan sisällä että alan ulkopuolelle tulee jatkuvasti
lisääntymään. Siksi käsitteiden yhdenmukaisuus ja selkeys ovat koko viheralalle
tärkeitä. Mitä paremmin viheralueet saadaan keskenään vertailukelpoisiksi niin viheralueiden
suunnittelussa, rakentamisessa kuin kunnossapidossa, sitä paremmin alueiden hoitoa
voidaan kehittää ja suunnitella työt tarkoituksenmukaisesti.
Kuten kyselytutkimuksessa todettiin, kunnat ja kaupungit olivat kiinnostuneet siirtämään
alueita A-alueita B-alueiksi. B-alueet hoidetaan kevyemmin, ja siksi ne soveltuvat
viheralueista parhaiten maaseutuyrittäjien hoidettavaksi.
Kuva 28. Maisemapelloilla voi kasvaa yksi- tai monivuotisia kukkivia kasveja tai perinteisiä
viljelykasveja. Pelloilta voidaan sallia myös kasvien poimiminen, jolloin peltojen elämyksellinen
vaikutus moninkertaistuu.
4.2 Nykyinen B-hoitoluokitus liian suppea
Ympäristöministeriö julkaisi vuonna 1992 Taajamien viheralueiden käyttö- ja hoitoluokituksen.
Kaupunginpuutarhurien Seura ry julkaisu vuotta myöhemmin täydentävän oppaan
Taajamien viheralueiden hoitoluokitus, luokitus ja hoito. Vuonna 2000 otettiin
käyttöön Viherympäristöliiton ja Kaupunginpuutarhurien seuran yhteistyönä uudistama
Viheralueiden hoitoluokitus. (Viherympäristöliitto 2000)
Maiseman avoimet alueet eli B-alueet on käsitelty viheralueiden nykyisessä hoitoluokituksessa
hyvin suppeasti. Nykyinen jako B1-luokkaan (= maisemapellot) ja B2-
luokkaan (= maisemaniityt) ei riitä alueiden hoidon ja käytön kehittämiseksi.
Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004) 31

Taulukko 4. ”Hoitoluokkien keskeiset ominaisuudet”, nykyiset B - hoitoluokat (Viherympäristöliitto
2000)
B AVOIMET VIHERALUEET
Luokka ja sijainti Käyttö ja luonne Hoidon tavoitteita
B1 MAISEMAPELLOT
• Yleensä asutuksen reunaalueilla
B2 MAISEMANIITYT
• Asutuksen reuna-alueilla tai
osana laajempaa viheraluetta
• Teiden varsilla, meluvalleilla
tai ns. joutomailla
• viljelykiertopeltoja, jotka on usein perustettu
entisistä pelloista tai laidunmaista
• Ulkoilu ja retkeily kanavoitu käytäville
• Perustettuja ”uusniittyjä”, laiduntavan eläimistön
synnyttämiä tai itsestään syntyneitä
• Ketoja, niittyjä tai muita ruohovartisien luonnonkasvien
tai pensaiden esiintymisalueita
• Ulkoilu- ja retkeilyalueita
• Kulutus kohdistuu pääasiassa kulkuväylille
• Hoidetun kulttuurimaiseman ylläpitäminen
(peltoviljely)
• Eläimistön elinolosuhteiden turvaaminen
• Käytäväverkoston ylläpitäminen
• Alueen kulttuurihistorian säilyttäminen
• Kasvuolosuhteiden ja avoimen maiseman
säilyttäminen ja kehittäminen
• Käytäväverkoston ylläpitäminen
Hankkeessa tehdyn kyselyn mukaan kunnilla on kyse rahan ja sitä kautta sekä ajan
että työvoiman puutteesta (kts. kuva 18). B-alueiden hoitotyö tehdään silloin kun ehditään
muilta töiltä, ja ne jäävät usein kokonaan hoitamatta. Ongelmana on myös se, että
varsinaisten viheralueurakoitsijoiden tarjonnan puutteen vuoksi monet kunnat pystyvät
hoitamaan vain rakennetut viheralueet (A-alueet). Taajama-alueiden ulkopuolisille alueille
ei ole olemassa ohjeistoja, vaikka osa niistä on kuntien omistuksessa. Tiehallinnon
omat ohjeistot kattavat jonkin verran näitä alueita, mutta ohjeet ovat vain Tiehallinnon
käytössä.
4.3 Alueiden hoidon vastuu vaihtelee
Kuntien ja kaupunkien omat maataloustoimistot ovat vähentyneet, joten monella ei ole
alueiden hoidosta tietäviä ammatti-ihmisiä eikä koneistusta. Taajamiin on rakennettu lisää
ja alueet ovat tiivistyneet. Avoimet maaseutumaiset alueet ovat pirstoutuneet ja jääneet
monesti heitteille, rakentamista odottaviksi alueiksi tai liikenteen välialueiksi. Niiden
merkitys maatalousalueina on vähentynyt eivätkä viherpuolen puutarha-alan ammattilaiset
ole kokeneet alueita omikseen. Viherammattilaiset ovat motivoituneet hoitamaan
A-luokkia ja metsäammattilaiset C-luokkia.
Kuva 29. Virkistysalueiden teiden kukkivat pientareet ovat tärkeitä luonnon monimuotoisuuden
säilyttäjiä.
32 Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004)

Kunnissa ja kaupungeissa aiheuttaa nykyisin ongelmia se, minkä toimiston tms.
alaisuuteen B-alueiden hoito kuuluu. Jos pellolla tuotetaan satoa, sopimusten teko ja hoito
kuuluu yleensä maataloustoimistolle. Jos peltoalue on puistotoimen vastuulla, hoitotapa
voi olla erilainen ja perustua viheralan luokitukseen esimerkiksi urakointia tilatessa.
Vastuukysymyksissä tulee esille myös rahan käyttö. Jos alue on kaavoitettu viheralueeksi,
niin silloin yleensä käytetään puistotoimen rahoja. Jos alue puolestaan on kaavoitettu
maatalousalueeksi, niin kustannukset hoitaa maataloustoimi. Kun B-alueiden kehittämisen
myötä saadaan uusia maaseutumaisia alueita hoidon piiriin, on päätettävä,
meneekö hoito maataloustoimen vai puistotoimen budjetista. Samalla on sovittava, kuka
tekee urakoitsijan kanssa sopimukset.
4.4 Hoitoluokituksia halutaan kehittää
Uuden B-hoitoluokituksen tekeminen on ollut esillä viheralalla jo pitkään. Alalla on selvä
tarve saada nykyisten hoitoluokkien sisälle tarkempia alaluokkia. Hoidon laatuvaatimusten
yksityiskohtaisempi määrittely puuttuu, pelkkä B2-luokka (maisemaniityt) ei riitä.
Niityt ovat erityyppisiä ja erilaisissa käytöissä. Niiden hoidon tarve ja taso vaihtelee
esimerkiksi sijainnin, käyttöasteen ja luonnon monimuotoisuuden suhteen. Siksi erilaisten
niittyjen hoidon tavoitteet on purettava auki ja laatukriteerien on oltava selviä.
Hankkeessa on kehitetty ehdotus viheralan uudeksi B-hoitoluokitukseksi. Luokituksen
avulla pitäisi voida luokittaa kaikki kunnan tai kaupungin omistamat maaseutumaiset
avoimet alueet. Uutta ehdotettua luokitusta on tehty yhdessä WSP LT -Konsultit Oy:n
Tiina Saukkosen (edustaa suunnittelijaa) ja Helsingin kaupungin Tuuli Ylikotilan kanssa
(edustaa tilaajaa).
Työryhmän tekemä hoitoluokitusehdotus esitettiin syksyllä 2004 kokouksessa, jonka
osallistujat edustivat seuraavia tahoja:
- Viherympäristöliitto
- Kaupunginpuutarhurien Seura ry
- Seurakuntapuutarhurit ry
- Suomen Maisema – arkkitehtiliitto MARK ry
- Viheraluesuunnittelijat VSU
- Viheraluerakentajat ry
- Espoon kaupunki, Helsingin kaupunki
Uusi ehdotus sai erittäin hyvän vastaanoton viheralan piirissä. B-hoitoluokituksen
kehittämisen myötä maaseutumaisten alueiden hoito halutaan osaksi viherammattilaisten
arkipäivää. Hankkeen ehdottama uusi B-hoitoluokitus on aktivoimassa koko viheralaa
keskustelemaan A-, B- ja C-hoitoluokituksista.
Viherympäristöliitto kutsui tammikuuksi 2005 kokoon eri tahojen edustajat keskustelemaan
ehdotetusta B-hoitoluokituksesta ja samalla koko hoito- ja käyttöluokituksesta.
Viheralan suurimmassa vuotuisessa tapaamisessa ”Viherpäivillä” tulee olemaan esitys
käyttö- ja hoitoluokituksen kehittämisestä.
4.5 Ehdotus uudeksi B-hoitoluokitukseksi
B-hoitoluokituksen tavoitteena on selkeyttää ja yksinkertaistaa maiseman avointen
alueiden kuten niittyjen ja peltojen suunnittelua ja hoitoa. Ehdotetun luokituksen lähtökohta
on määrittää ensisijainen käyttö- ja hoitotavoite kuvioittain. Luokittelun halutaan
toimivan sekä suunnittelun että toteutuksen välineenä.
Asukkaat ovat kuntien todellisia asiakkaita. Ehdotettu B-hoitoluokitus on tehty niin,
että se sopii viheralan ammattilaisten lisäksi myös asukasyhteistyön välineeksi. Tulevissa
Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004) 33

viheralan käyttöön otettavissa B-hoitoluokissa tulee olla ne tavoitteet, mitkä pitää hoidolla
saavuttaa. Jokaiseen luokkaan tulee luoda myös ohjeet siitä, miten saavuttaa tavoitellun
laadun. Lopputulokseen eli tiettyyn laatuun voi päästä eri tavoilla. Tilaajan on kuitenkin
syytä erityisen tarkkaan ohjeistaa, mitä lopputulokselta odotetaan.
B-hoitoluokitusta pitäisi voida käyttää myös taajaman ulkopuolella. Esimerkiksi
kuntien omistuksessa olevat alueet, joista aukeaa järvinäkymä, voitaisiin laittaa uuden
ehdotuksen B6-luokkaan (= Avoimet alueet ja näkymät). Tällöin hoidon tavoitteena olisi
säilyttää näkymä ja maaseutuyrittäjän vastuulla olisi tarvittava vuosittainen hoito hoitosuunnitelman
tavoitteiden mukaisesti.
Ehdotetussa hoitoluokkajaottelussa on kuusi luokkaa. Käytännössä suurimmalla
osalla kunnista tulisi olemaan käytössä hoitoluokat B1-B3, koska esimerkiksi arvoniittyjä
on vain joillakin kunnilla.
Työryhmän ehdotukset uusiksi hoitoluokiksi ovat:
B1 Maisemapellot
B2 Maisemaniityt
B3 Käyttöniityt
B4 Arvoniityt
B5 Laidunalueet
B6 Avoimet alueet ja näkymät
Alueiden kuvaukset, käytöt, maisemalliset tavoitteet ja kasvillisuus on kuvattu liitteessä
2.
34 Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004)

5 VIHERYMPÄRISTÖURAKOINTI
Vihertyöt tehdään pääsääntöisesti kasvukauden aikana. Töiden sovittaminen maatalousyrittäjän
töihin on joskus vaikeaa, sillä sulan maan aika on myös maatalousyrittäjille
maataloustöissä kiireisintä aikaa, etenkin kotieläintilalla (Klemola ym. 2000). Kasvinviljelytilalla
vuoden sesonkitöihin kuluu vähemmän aikaa ja kasvinviljelytilan vuoden kiertoon
erilaiset urakoitavat vihertyöt sopivat paremmin.
Maaseutuyrittäjän urakointikysymykset kohdistuvat lähinnä työn tekemisen ajankohtaan
ja mahdollisuuteen tarjota erilaisia asiakkaille sopivia kokonaisuuksia. Yhtenä
urakoitsijan kannalta huomioitavina seikkoina ovat myös kulkuetäisyydet taajamiin, joissa
suurin osa hoitokohteista sijaitsee.
Kuva 30. Niittotyötä tehdään paljon katujen ja kevyenliikenteen väylien varrella, jolloin on
varottava myös muuta liikennettä.
5.1 Viherpalvelu-urakoinnin aloittaminen
Viherurakointi edellyttää yrittäjämäistä suhtautumista ja ainakin kohtalaista taitoa ja
ymmärrystä tehdä vihertöitä. Työ myös opettaa tekijäänsä ja siitä urakointityön aloittamisessa
on usein kyse. Yleensä viheryrittäminen aloitetaan vähitellen ja kokemuksen
karttuessa töitä otetaan lisää. Tilaajan kannalta vähitellen töiden lisääminen on hyvä
vaihtoehto. Samalla se tarjoaa mahdollisuuden uudelle yrittäjälle vähittäiseen oppimiseen
ja investointien suunnitteluun.
Monelle urakoitsijalle viherpalveluista ansaittujen eurojen osuus liikevaihdosta on
kohtalaisen suuri. Asiakkaan, esimerkiksi kunnan vihertoimen, tarpeet pitää pystyä täyttämään
sopimuksen mukaan. Jotta tilaajan tavoitteet täyttyvät, pitää viherpalveluurakoinnin
olla maaseutuyrittäjälle käytännössä toinen ammatti.
Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004) 35

Urakoitsijahaastatteluissa tuli esiin muutamia tyypillisiä vaihtoehtoja päätyä urakoitsijaksi:
- Tilaaja soittaa/esittää tarjouspyynnön urakoitsijalle, johon urakoitsija vastaa.
- Yrittäjän kiinnostus urakointiin, jonka jälkeen jätetään tarjous yleiseen tarjouspyyntöön.
- Aloitetaan esimerkiksi kunnan työntekijänä ja päädytään urakoitsijaksi.
- Aloitetaan urakoitsijan työntekijänä ja jatketaan itsenäisenä urakoitsijana.
Yrittäjä voi aloittaa työt omaan lukuunsa joko kunnan tai pääurakoitsijan tarjouspyynnön
kautta. Edellä mainitut tavat sopivat maaseutuyrittäjälle, mutta kaksi ensiksi
mainittua ovat oletettavasti yleisimmät. Haastatellut yrittäjät olivat aloittaneet urakoinnin
pääsääntöisesti niiden mukaan. Haastatteluissa tuli esiin myös tapaus, jossa kunnan työsuhteessa
olleen henkilön työnkuva on muuttunut ”yrittäjämäiseksi”. Tällöin luonnollinen
kehityskulku on johtanut yrittäjyyteen.
Yrittäminen saattaa lähteä liikkeelle myös urakoitsijan palkkalistoilta. Toisen yrittäjän
työntekijänä nähdään millaista työ on. Tämän jälkeen on luontevaa jossain vaiheessa
jättää tarjous omissa nimissä ja aloittaa itse yrittäminen.
Tarve työn teettämiseen asiakkaalle saattaa tulla myös yllättäen kesken varsinaisen
sopimuskauden. Tilaaja tarvitsee urakoitsijaa esimerkiksi tehtäviin, jotka ovat yleisen tarjouspyynnön
ulkopuolella. Tilanne voi tulla eteen silloinkin, jos aiemmin hyväksytty
urakoitsija ei jostain syystä pysty tekemään työtehtävää sopimuksen mukaan. Myös henkilökunnan
sairastuminen tai muut poissaolot voivat aiheuttaa äkillisen urakoitsijan tarpeen.
Kuva 31. Monet avoimien alueiden viherympäristötyöt hoituvat perinteisen maatalouden
keinoin.
5.2 Rytmitys maatilan töiden kanssa
Ajallisesti viherpalvelutyöt soveltuvat maatalousyrittäjän kasvukauden rytmiin kohtalaisen
hyvin, jos tuotantosuunta on kasvinviljely. Kasvinviljelytöiden sesongit ajoittuvat
kevääseen, kesä-heinäkuun vaihteeseen ja elo-syyskuun vaihteeseen. Kotieläintiloista
karjatilojen sesongit osuvat enemmän päällekkäin vihertöiden kanssa. Nurmen korjuu ja
mahdollinen kuivan heinänkorjuu on jatkuva sesonki, etenkin jos korjuun jälkeen levitetään
myös lanta nurmelle (Klemola ym. 2000).
36 Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004)

120
100
Työmäärä viikossa, h
80
60
40
20
0
Karjanhoito Muut työt Johtotyöt Kyntö
Puinti Oljen korjuu Ruiskutus Säilörehu
Laidun Kylvötyöt Lannoite Lanta
1 3 5 7 9 11 13 15 17 19 21 23 25 27 29 31 33 35 37 39 41 43 45 47 49 51
Viikko
Kuva 32. Lypsykarjatilan työsesongit (Klemola ym. 2000).
Potentiaalista työaikaa kasvinviljelytilalla jää normaalisti vielä runsaasti. Se voidaan
käyttää erilaisiin tilan ulkopuolella tehtäviin urakointitöihin.
Vihertöitä tehdään pitkin kasvukautta. Viheralueiden perustamisia voidaan tehdä
käytännössä lähes läpi vuoden, mutta sillä kalustolla mitä maatiloilla on, työt onnistuvat
sulan maan aikana. Maisemapeltojen ja niittytyyppisten viheralueiden hoitotöillä ei ole
tarkkaa ajoitusta, joka vaihtelee vuosittain esimerkiksi niityn kukkien kasvuvaiheen mukaan.
Asiakas viimekädessä määrittelee niittoajankohdan vuosittain. Esimerkiksi tienvarsiniittoja
voidaan tehdä kuukausittain, kahden kuukauden välein tai kerran tai kahdesti
vuodessa. Jos niittoja tehdään kerran kuukaudessa, viimeinen niitto ajoittuu yleensä syyslokakuulle.
Niittoja tekevät viljelijät eivät ole nähneet suurta ongelmaa vihertöiden ajoittumisessa
maatilan töiden kanssa.
5.3 Sopimustarve
Sopimuksen teko on maaseutuyrittäjälle yhtä oleellista kuin mille tahansa urakoitsijayritykselle.
Maatalousyrittäjä ei ehkä suunnittele resursseja satunnaisesti tarjottaville viherpalvelutöille
yhtä tarkkaan kuin päätoimenaan tällaisten töiden yrittäjät. Kun toiminta
laajenee, edellytetään yhä tarkempaa ajoitusta ja organisointia. Tällöin töiden loppuunsaattaminen
ja seuraaviin töihin siirtyminen voidaan ketjuttaa.
Viherhoidon ammattilaisten ja maaseutuyrittäjien välillä ei keskustelu ole aina yksiselitteistä.
Sopimuksissa saattaa olla käytössä termejä, jotka ymmärretään eri tavalla.
Työtä ei silloin tehdä yhteisesti sovittujen pelisääntöjen puitteissa. Kun sopimuksen teon
yhteydessä tehdään ohjeet urakoitavalle työlle, niin niissä olisi syytä kiinnittää huomiota
havainnollistaviin esimerkkeihin ja yleistajuisuuteen.
Tilaaja saattaa joutua panostamaan enemmän sopimukseen, joka tehdään maaseutuyrittäjien
kanssa kuin sopimukseen viherpuolen ammattilaisen kanssa. Maaseutuyrittäjä
osaa peruskunnostuksen, viljelyn ja hoidon. Ongelmia sen sijaan saattaa tulla esimerkiksi
niiton ajoituksessa. Sopivan ajankohdan valinnassa on huomioitava mm. niityn maise-
Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004) 37

mallisesti tärkeät kukinnalliset arvot. Myös niittyjen kasvilajiston kehittämisessä saattaa
olla tiedon puutetta. Viljelytoimenpiteet maaseutuyrittäjänä ovat tähdänneet pääasiassa
monokulttuuriin kasvulohkolla.
Raportin liitteenä on koostettu esimerkki Helsingin kaupungin ja Nurmijärven kunnan
konetyötarjouspyyntöasiakirjoista, josta selviää yleiset pääperiaatteet tilaajan edellytyksistä
tarjouksessa (Liitteet 3 ja 4).
Kuva 33. Leveät viherpientareet leikataan usein koneryppäinä. Niittokalustoa tauolla Kehä
3:n varrella.
5.4 Töiden tilaustavat
Säännökset julkisista hankinnoista ohjaavat urakkatarjousten pyytämistä ja niiden käsittelyä.
Työn tilaamista suunnitteleva asiakas esittää tarjouspyynnön, jossa pyydetään selvittämään
tarjouksessa halutut yksityiskohdat. Kaikki nämä yksityiskohdat pitää pystyä
selvittämään, jotta urakoitsija voi olla varma siitä, että hänen tarjouksensa otetaan käsittelyyn.
Jos urakoitsija epäröi, kannattaako jokin asia tarjouksessa mainita, se kannattaa
sinne kirjata. Tarjouksen käsittelijä ei voi arvata urakoitsijan ammattitaitoa tai kaluston
sopivuutta haluttuihin tehtäviin.
Silloin kun päädytään ostamaan urakointipalveluita, työn tilaajalla on käytännössä
kaksi päävaihtoehtoa. Vaivattominta tilaajalle on ostaa työ hoitosopimuksella. Tällöin
määritellään aikatauluun sidottuna, mitä työ sisältää ja miltä lopputuloksen pitää näyttää.
Hoitosopimus edellyttää vankkaa ammattitaitoa urakoitsijalta. Enemmän seurantaa ja
suunnittelua ostajalta edellytetään, jos työt ostetaan työvaihe kerrallaan. Yksittäisen työvaiheen
myynti taas urakoitsijalle on usein helpompaa.
Pitkäaikainen hoitosopimus jäntevöittää resurssien suunnittelua sekä tilaajan että
urakoitsijan kannalta. Urakoitsija voi investoida suunnitelmallisesti kalustoon, työvoi-
38 Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004)

maan ja oppimiseen. Yrittäjien kesken on usein myös tarvetta rakentaa yrittäjien välisiä
verkostoja, jotta hoitosopimus saadaan täytetyksi.
Yksittäisen työn urakointi ei vaadi yrittäjältä yhtä paljon kuin hoitosopimus eikä
urakointiin suhtauduta välttämättä yhtä pitkäjänteisesti. Tilaajan kannalta haitta voi olla
se, että tilauskauden päättyessä yrittäjä saattaa vaihtaa työmaata paremman tarjouksen
vuoksi. Näin voi käydä erityisesti lyhyiden sopimusten jälkeen. Jos urakoitsijat vaihtuvat
usein työkohteessa, niin rutiinit jäävät syntymättä. Toisaalta on yrittäjiä, jotka ovat sitoutuneet
yksittäisiin töihin, kunhan alue on riittävän laaja, esimerkiksi koko kesän niittotöihin.
5.5 Sopimus- ja tarjousmallit
Kun tilaaja päättää tarjouspyynnön muotoilusta, tavoitteena on kokonaistaloudellisuus tilaajan
kannalta. Jos tilaajalla ei ole valvontaresursseja käyttävissä, tarjouspyyntö rakennetaan
niin, että tarkastellaan lopputulosta työn tilaajan kannalta. Tämä pitää ottaa huomioon
niin, että yksilöidään työvaiheet, jottei tarjouksen käsittelijälle jää mikään olennainen
asia epäselväksi.
Eskola (2003) on jaotellut urakkamuodot yhdeksään eri vaihtoehtoon, joista osa on
muotoiluiltaan osittain päällekkäisiä. Urakoitsija voi päätellä jo käytetystä tarjouspyyntömuodosta,
mitä kohteen työtehtävissä urakoitsijalta odotetaan. Kaikki kohdat eivät sovellu
välttämättä viherpalveluiden urakointiin, mutta viherurakoinnissa käytetään ainakin
tummennettuja vaihtoehtoja.
- Yksikköhintaurakka
• Lähtökohta kaikelle työn tekemiselle on yksikköhintaluettelo €/kpl, €/m 2 , €/km.
Urakoitsijan tarjouksessa antamat yksikköhinnat saattavat muuttua määrien
muuttuessa. Yksikköhintaurakassa tilaaja voi nopeasti laskea tilausmäärän
muutosten vaikutukset kokonaiskustannuksiin.
- Kokonaishintaurakka
• Urakoitsija antaa kokonaisuudesta kattavan tarjouksen. Usein tilaaja pyytää vielä
yksikköhintaluettelon sellaisista lisä- tai muutostöistä, jotka eivät sisälly kokonaishintaan.
Kokonaishintaurakka edellyttää urakoitsijalta laskentaa, jossa
voidaan ottaa huomioon kokonaisuuksia, kuten aliurakoitsijoiden käyttöä, koska
urakka on yleensä laaja.
- Laskutyöurakka
• Käytetään rakennusten saneerauksissa ym. vaikeasti arvioitavissa kohteissa, ei
yleensä viher- tai ympäristöurakoinnissa. Edellytetään vankkaa luottamusta.
- Tavoitehintaurakka
• Tyypiltään laskutyöurakka, jossa sovitaan kohteen tavoitehinta. Mikäli hinta
alittaa sovitun, maksetaan urakoitsijalle lisäpalkkio. Jos kustannukset ylittävät
tavoitehinnan, ne jaetaan tilaajan ja urakoitsijan kesken.
- Laatuvastuu- urakka
• Laatuvastuu (LVR) urakointia käytetään vähän. Sopii kohteisiin, joiden laatukriteerit
voidaan tarkkaan mitata ja kuvata. Hinta maksetaan sovitun laadun toteutumisesta,
hintaa nostavasti tai laskevasti.
- Kuntovastuu–urakka
• Urakoitsijan vastuu ulottuu takuuaikaan ja sen jälkeenkin tehtäviin ylläpitotehtäviin.
Urakointimuotona painopiste on hyvässä työsuorituksessa, jolloin urakoinnissa
korostuu laatu ja urakoitsijallekin tuleva hyöty mm. pitkinä sopimuksina.
Etenkin viheralueiden kunnostus ja sitä seuraavat hoidot voidaan sopia
kuntovastuu urakaksi.
Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004) 39

- Jaettu urakka
• Kohde on jaettu tarkoituksenmukaisiin osiin urakoitsijoiden kesken. Tärkeää on
selvittää urakoitsijoiden väliset urakkarajat ja aikataulut. Jaettu urakka vaatii tilaajalta
osaamista vaiheittain etenevän työn tarkastuksissa ja yhteensovittamisissa.
Urakoitsijalta edellytetään edeltävän työn hyväksymistä ja oman työn hyväksyttämistä.
- SR-urakka
• Suunnittelu- ja rakentamisurakassa (SR) voidaan käyttää painotuksia, jotka voivat
liittyä hintaan ja laatuun. Myös ympäristönhoitoon liittyvä työ voi olla SRurakka.
- Projektinjohtourakka
• Rakennuttamistoimenpiteitä, työmaan johtovelvollisuuksia ja urakointia voidaan
yhdistellä tarkoituksenmukaisella tavalla. Tilaaja on sopimussuhteessa
vain projektinjohtourakoitsijaan, mutta tilaajalla on mahdollisuus vaikuttaa sekä
suunnitteluun että hankintoihin.
Urakkaneuvotteluvaiheessa tilaajan kanssa käydään kohta kohdalta läpi seikat, jotta
molemmat osapuolet ymmärtävät sopimuksen samansisältöisenä. Urakoitsijan on myös
huolellisesti tutustuttava kohteeseen, sekä mahdolliseen hoitosuunnitelmaan, jota tarjouspyyntö
koskee. Tarvittaessa tarjouspyynnön tekijä lupaa antaa lisätietoja kohteesta
esimerkiksi järjestämällä tilaisuuden tutustua kohteeseen.
5.6 Kustannusten kertyminen
Työtehtävien valinta itse tekemisen ja teettämisen välillä on osittain arvostuskysymys.
Henkilötyötunnin hinta on kuitenkin usein ratkaiseva tekijä, koska erään pääkaupunkiseudun
kunnan oman työn tekemisen kustannus virka-aikaan on noin 23 €/tunti ja siihen
tulee kalustokustannus päälle, on urakointityö lähes poikkeuksetta edullisempaa. Lisäksi
urakoitsija voidaan kutsua paikalle tarvittaessa myös normaalin työajan ulkopuolella.
Urakoitsijoiden työ on usein helpompi budjetoida kuin kunnan oma työ, koska urakoinnista
muodostuu suora kustannus. Jos kunnan omaa työtä joudutaan tekemään myös
yli- ja viikonlopputöinä, kustannukset karkaavat joskus budjetoidusta.
Hankitusta kalustosta aiheutuu aina kustannuksia osittain riippumatta siitä, kuinka
paljon sitä käytetään. Paljosta käytöstä aiheutuu enemmän muuttuvia kustannuksia kuin
vähäisestä, mutta kiinteät kustannukset jakautuvat myös useammalle työtunnille ja vastineeksi
saadaan paljon työtä tehtyä (Pentti 2003). Käytettävissä oleva henkilöstömäärä
säätelee pitkälti sen, miten paljon kalustolla saadaan suoritteita aikaiseksi.
Jos yksittäisen erikoistyövälineen käyttömäärä jää vuosittain vähäiseksi, sen hankkiminen
kunnan, seurakunnan tai yksittäisen tilaajan käyttöön saattaa olla erittäin kallista
käyttötuntia kohti. Ulkopuolisen yrittäjän käyttö on usein edullisempi vaihtoehto. Tällöin
omaa pääomaa ei sitoudu kalliiseen koneeseen. Samalla saadaan myös ammattitaitoinen
henkilö käyttämään työvälinettä.
Jos vihertöissä sovitaan ainoastaan tuntiperusteisesta laskutuksesta, hintaan vaikuttavat
työkoneen ominaisuudet lisävarusteineen, työntekijän ammattitaito, kokemus ja
työsaavutus. Joissain tapauksissa myös mahdolliset lisät, kuten päivystys, vaikuttavat
hintaan. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi viheralueen puhtaanapitoa lähistöllä järjestetyn
yleisötapahtuman jälkeen. Myös asiakkaan puolelta aiheutetuista keskeytyksistä voidaan
sopia erikseen.
Etenkin taajamien viheralueiden hoidon suunnittelussa ja hinnoittelussa tulee ottaa
huomioon myös asukkaiden ja ohikulkijoiden aiheuttamat mahdolliset haitat työn etenemiselle.
Haittoina saattavat olla myös alueelle jätetyt roskat ja romut, jotka voivat estää
40 Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004)

työn tai rikkoa kalustoa. Hoitotoimenpiteet voivat olla myös ajallisesti rajoitettuja, jolloin
esimerkiksi kalustoa joudutaan siirtämään tarpeettomasti.
Kuva 34. Taajamien viheralueilla haittoina voi olla alueelle jätetyt roskat ja romut, jotka hidastavat
työtä tai rikkovat kalustoa.
Kun maaseutuyrittäjä suunnittelee kaluston hankintaa maatilalle, kannattaa ottaa
huomioon mahdollinen urakointikäyttö. On hyvä pohtia, millaisia ominaisuuksia kalustolta
edellytetään, jotta se sopii maatalouden ulkopuolisiin viherpuolen töihin, jos niitä
töitä haluaa tehdä. Jollei kalusto ole työtarjousvaiheessa sellaista kuin tilaaja edellyttää,
sopimukseen päästään harvoin. Tiettyjen koneen lisäominaisuuksien valinta hankintavaiheessa
ei välttämättä lisää paljonkaan hankintakustannuksia. Lisäominaisuudet voivat
kuitenkin lisätä merkittävästi työmahdollisuuksia.
Kuva 35. Taajamien viheralueiden hoidossa pitää ottaa huomioon mm. kulkuyhteydet,
koska ne vaikuttavat työnkäyttöön.
5.7 Niiton työnmenekit ja kustannukset
Kesällä 2004 selvitettiin viheralueiden hoidon työnmenekkejä. Esimerkkinä on tienvarsiniitto
Vantaalla taajama-alueella, jossa työtä tehtiin hyvin vaihtelevissa olosuhteissa.
Kyseisessä kohteessa niitettiin yksi työkoneen leveys liikenneväylän reunasta. Tällöin
voitiin käyttää traktorin nostolaitteisiin kiinnitettävää lautasniittokonetta.
Erilaisten tienvarren esteiden vuoksi käytettiin myös vajaata työleveyttä. Tienvarsiniittoja
hidastavat liikennemerkit, sähkö- ja valopylväät, linja-autopysäkkikatokset ja
mahdollinen liikenne. Liikenneväylien varrella on lisäksi usein sekalaista hylkytavaraa,
Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004) 41

joka hidastaa työtä ja aiheuttaa vaaratilanteita esineiden sinkoutuessa leikkuulaitteesta.
Taulukoissa 5 ja 6 on kahden eri niittokohteen työntutkimustiedot.
Taulukko 5. Esimerkki vaikeahkosta niittotyöstä taajamassa, koska väistettäviä esteitä on
paljon. Bussipysäkkien kohdalla niittolaite nostettiin ylös. Pylväiden ja liikennemerkkien ympärys
kierrettiin ajamalla
Tienvarren niitto
Keskinopeus km/h
Pyörätien metsän puoleinen reuna 4,98
Matka 1050 m
3 liikennemerkkiä
34 valaisinpylvästä
1 bussipysäkki
Työ aika min. yht. kertaa min/1000 m min/kerta
Aloittelu 0,34 1 0,34
Niitto 12,66 12,06
Bussipysäkin ympärys 0,43 1 0,43
Risteävän tien ylitys 0,37 1 0,37
Taulukko 6. Esimerkki nopeasti etenevästä niittotyöstä taajamassa. Väistettäviä esteitä
on melko vähän ja keskinopeus korkea. Ajotekniikka on sama kuin edellisessä taulukossa.
(Pentti 2004)
Tienvarren niitto
Keskinopeus km/h
Ajoradan pyörätien puoleinen reuna 10,19
Matka 1050 m
9 liikennemerkkiä
1 bussipysäkki
Työ aika min. yht. kertaa min/1000 m min/kerta
Siirtyminen pyörätieltä ajotielle 0,69 1 0,69
Niitto 6,18 5,89
Risteävän tien ylitys 0,43 1 0,43
Niittotyö hyvin perustetulla maisemapellolla tai niityllä ei eroa merkittävästi normaalista
heinän tai kesannon niitosta. Suojavyöhykkeiden hoitoa ja niiden työnmenekkejä
on käsitellyt Palva (2003). Maisemapellon hoitotyö voi kuitenkin olla hidasta, jos maisemapeltoa
ei ole perustettu kunnolla tai se on muodoltaan epäsäännöllinen. Jos lohkot
ovat hajallaan, kuluu lohkoilla siirtymisiin aikaa etenkin taajama-alueella.
5.8 Hoitomenetelmän vaikutus kustannuksiin
Laskelmassa esiintyvät työnmenekit perustuvat ennen tätä hanketta tehtyihin työntutkimuksiin
(Palva 2003). Työnmenekkeinä laskelmassa on käytetty suoritusajan työnmenekkejä.
Laskelmissa satona on käytetty 5000 kg/ha tuoresatoa.
Laskelman kaikki hinnat ovat arvonlisäverottomia. Pyöröpaalien sidontakustannukseksi
tarvikkeiden osalta on laskettu 0,5 € tonnia kohti. Laskelman peruslähtökohta on
nurmirehun korjuuseen tarvittava koneistus, jollaisia on jo käytössä karjatiloilla. Taulukossa
7 on laskelma hoidon kustannuksista. Laskelmissa käytettyjen koneiden hinnat
42 Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004)

ovat konemyyjiltä kerättyjä keskiarvohintoja (Pentti 2003). Laskelmassa työntekijän kustannuksena
on 8,3 €, johon lisätään sosiaalikuluja 54 %.
Kuva 36. Niittotyötä hidastavat muun liikenteen lisäksi erilaiset esteet. Tolppia ja liikennemerkkejä
ohitettaessa joudutaan kone nostamaan usein ylös.
Työkoneita käytettäessä on kustannuslaskentaan liitetty vetokone. Laskelmassa on
käytetty traktorin kustannuksia, jotka muodostuvat 600 käyttötunnin vuosittaisen käytöllä.
Laskelmien lähtökohtana on käytetty traktoria, jonka tuntihinnaksi on laskettu 13 e/h.
Käsiteltäväksi alaksi valittiin 60 ha vuodessa. Laskelmat on tehty seuraavanlaisille työketjuille:
Pyöröpaalausmenetelmä:
Kasvusto kaadetaan työleveydeltään 2,4 metrin niittomurskaimella. Heinän annetaan
kuivahtaa karholla, ja korjuu tehdään pyöröpaalaimella. Niitto- ja paalaustyö sisältää tehtävät
aloittelut ja lopettelut (mm. työkoneen kuntoon laitto).
Paalit kuormataan perävaunuun etukuormaajan paalipihdillä. Kuormaus sisältää perävaunun
irrotuksen, paalien kuormauksen ja perävaunun kiinnityksen traktoriin. Kuljetusmatka
on 500 metriä yhteen suuntaan. Paalit siirretään paalipihdeillä perävaunusta ulkovarastoon.
Paalien siirto sisältää myös perävaunun irrotuksen ja kiinnityksen.
Niittosilppurimenetelmä:
Heinä kuormataan suoraan kasvustosta työleveydeltään 1,5 metrin niittosilppurilla
suoraan traktorin perässä hinattavaan perävaunuun. Työaikoihin on laskettu varsinaisen
kuormauksen lisäksi kymmenen prosentin tyhjäajolisä, koska perävaunu ei täyty aina
täsmällisesti lohkon päässä, vaan myös kesken työrivin. Heinän kuormaus sisältää myös
aloittelu- ja lopettelutyöt lohkolla.
Kuljetus tehdään toisella traktorilla. Perävaunu irrotetaan silppuritraktorista ja kiinnitetään
kuljetustraktoriin. Käytössä on yksi perävaunu. Kuljetusmatka on 500 metriä yhteen
suuntaan. Heinä kipataan perävaunusta ulkovarastoon.
Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004) 43

Taulukko 7. Maisemapellon hoidon esimerkkikustannuksia työvaiheittain suoritusajan
työnmenekkeinä. Työnmenekit ovat laadittu lohkoille, jonka koot ovat 15 x 500 m.
TYÖVAIHE hankintahinta työnmenekki kustannus
€ alv 0 % min/ha €/h €/ha
Viheralueen hoitotyö, kun kasvusto kerätään
Niittomurskain+pyöröpaalain+siirto
Niittomurskain 2,4 m 7130,00 62,10 43,38 44,90
Pyöröpaalaus 19510,00 75,40 65,46 82,26
Paalien siirto, etukuormain pihdit 2262,00 60,40 31,52 31,73
Yhteensä 28902,00 197,90 140,36 158,89
Niittosilppuri (työleveys 1,7 m) ja 1 perävaunu
Leikkuu, noukinta ja silppuaminen 3690,00 172,10 29,07 83,38
Silpun siirto, perävaunu rehuvarustein 7112,00 50,70 47,29 39,96
Yhteensä 10802,00 222,80 76,36 123,33
Laskelmissa käytetyt arvot:
Niitettävältä alueelta korjattava hehtaarisato:
- tuorekorjuu 5000 kg/ha (ka. 24 %)
Pyöröpaalin paino 450 kg/kpl
Irtoheinän korjuun kuormakoko 1900 kg
Laskelmassa on esitetty vain yksinkertaistettu laskelma, miten hoitotyön kustannus
voidaan määritellä. Edellisten kustannusten lisäksi tulevat vielä muun muassa mahdolliset
siirtymiset työkohteelle, mahdollisten keskeytysten aiheuttamat viivytykset tai korjatun
sadon kuljetus etäämmälle.
Kun niitetään tienvarsia, etenkin tarjouksenteon ongelma on arvioida, miten paljon
niittoon kuluu aikaa. Taulukossa 8 on kerätty kahden erityyppisen niittokoneen keskimääräisiä
esteenkiertoaikoja minuutteina. Lukuja voidaan käyttää hyväksi esimerkiksi
tarjouslaskennassa, kun arvioidaan työhön kuluvaa aikaan. Ensin määritetään ajonopeus
normaalissa niitossa. Tarjottavalta alueelta kartoitetaan esteet ja niiden tyypit, jotta tiedetään
miten kauan niiden kiertäminen kestää. Tämän jälkeen kerrotaan esteiden lukumäärä,
niiden kiertämiseen kuluvalla ajalla.
Esimerkiksi jos 10 kilometrin niittomatkalla on pylväs 50 metrin välein, niitä on yhteensä
200 kappaletta. Jos ne niitetään takakiinnitteisellä lautasniittokoneella peruuttaen
molemmin puolin (0,3 min/kpl), niiden kiertäminen vie 10 kilometrin matkalla 60 minuuttia
ylimääristä aikaa normaalin niiton lisäksi. Jos niittonopeus keskimäärin on 10
km/h, kyseisen matkan niittämiseen kuluu 2 tuntia. Lisäksi pitää ottaa huomioon häiriöt
etenkin taajamassa, jotka saattavat lisätä työhön kuluvaa aikaa 8-10 %. Häiriöitä aiheuttavat
etenkin ajoneuvo- ja kevytliikenne.
44 Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004)

Taulukko 8.
Työntutkimuksissa kerättyä aineistoa esteiden kiertämisestä.
Tienvarsien niitto
Taajama Lautasniittokone Puomimurskain
- takakiinnitys - etukiinnitys
Liikennemerkki / valopylväs Esteen kierto ajaen ilman pysähdystä * 0,12 -----
Liikennemerkki / valopylväs Esteen kierto pysähtyen, sisältää peruutukset
0,3 0,55
esteen molemmin puolin **
Linja-auto pysäkki Esteen kierto pysähtyen, sisältää peruutukset
0,4 0,75
esteen molemmin puolin **
Risteyksen ylitys Risteävän tien ylitys *** 0,6 0,7
* Este kierrettiin ajamalla ilman pysähdystä, jolloin esteen etu- ja takapuolelle jäi pitkänomainen kaista niittämätöntä
aluetta.
** Niittoa jatkettiin esteeseen asti, jonka jälkeen peruutus ja työkoneen siirto esteen toiselle puolelle, jossa työkone
peruutettiin takaisin esteeseen asti. Niitto jatkui tästä.
*** Niitto lopetettiin risteykseen, työkone nostettiin ylös ja sammutettiin. Siirtyminen risteyksen toiselle puolelle, jossa
työkoneen käynnistys ja niiton jatkuminen. Tutkitussa niitossa risteävällä tiellä oli liikenteenjakaja, joten tien ylitys
tehtiin liikenteenjakaja kiertäen.
5.9 Yleisiä huomioita
Maaseutuyrittäjien näkemys kunnista palveluiden hankkijoina.
Haastatellut maaseutuyrittäjät pitivät osuuttaan merkityksellisenä osana kunnan palveluiden
tuottamisessa. Kukin katsoi tekevänsä lupaamansa työtehtävät asiakkaan odottamalla
tavalla ja luottamus asiakkaan puolelta oli myös lisääntynyt vuosien varrella. Ensimmäisinä
vuosina luottamus ei ehkä ole ollut paras mahdollinen, koska kokemuksia ei
ollut karttunut.
Kuva 37. Esimerkki alueiden kevätsiivouksesta.
Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004) 45

Hankkeessa haastatellut yrittäjät pitivät kuntaa samanlaisena sopimuskumppanina
kuin ketä tahansa muutakin. Urakoitsijalta odotetaan sovittujen tehtävien tekemistä, kuten
sopimus ne määrittelee. Mahdollisista lisätöistä neuvotellaan tarpeen mukaan, eikä
niiden tarkoituksenmukaista tekemistä yleensä mikään estä.
Urakoitsijan pitäisi haastattelujen perusteella monissa tapauksissa olla myös tuomassa
asiantuntemustaan asiakkaan päätöksentekoon. Töistä, jotka eivät ole tarkoituksenmukaisia,
eivät ole kustannusvastaavia tai niiden lopullinen jälki ei vastaa asiakkaan odottamaa,
urakoitsijan pitäisi ymmärtää sanoa mielipiteensä asiakkaalle.
Työn laadun määrittäminen ja säilyttäminen
Ulkoistamisessa on suurena ongelmana laatutason ylläpito, joten siihen pitää kiinnittää
erityistä huomiota. Jollei urakoitsija saa selkeitä ohjeita siitä, mihin pyritään, ei laatutasoa
välttämättä saavuteta. Osa urakoitsijoista tietää kokemuksesta, millaisella laatutasolla
toimitaan, vaikkei mittareita ja ohjeita olisikaan laadittu.
Viheralan uudistettavat B-käyttö- ja hoitoluokat pitää olla selkeästi urakoitsijoiden
tiedossa. Yksiselitteisten mittareiden rakentaminen niin, että ne ovat molemmille osapuolille
toimivat ja selkeät, tuottaa ongelmia. Jos yksiselitteiset mittarit ovat kaikkien tiedossa,
vältytään useimmiten epäselvyyksiltä. Käyttö- ja hoitoluokituksen uusiminen maaseutuyrittäjien
työksi sopivissa B-hoitoluokissa lisää ymmärtämystä siitä, millainen hoidon
laadun pitää olla. Toimenpiteisiin pitää ryhtyä välittömästi, jos hoito ei vastaa mittarissa
asetettuja vaatimuksia. Palaute urakoitsijalle on tärkeää ja se myös ohjaa toimintaa. Urakoitsijoiden
mielestä asiakas yrittää nostaa laatua vähitellen, mutta hinta ei välttämättä
nouse.
Kaluston varastointi
Jos kalustoa on mahdollisuus varastoida asiakkaan varikolla lähellä työmaata, se vähentää
usein turhaa kulkemista etenkin talven auraus- ja liukkaudentorjuntatöissä. Toisaalta
se edellyttää myös urakoitsijoilta, että varikkoalueiden porttien sulkemisesta huolehditaan.
Lämpöpaikka etenkin talvella helpottaa liikkeellelähtöä.
Useimmat kunnat eivät tarjoa säilytystiloja urakoitsijoille. Useimmiten kysymys oli
siitä, että varastopaikat riittivät hädin tuskin omalle kalustolle. Epäselvyyksiä urakoitsijoiden
kannalta voi olla etenkin vahinkotilanteessa.
Työresurssi
Työresurssi urakointityössä oli suurimmaksi osaksi yrittäjän omaa työpanosta, mutta
kahdella haastatelluista oli myös palkattua työvoimaa urakointitöissä. Siinä vaiheessa
kun yrittäjä palkkaa perheen ulkopuolelta henkilöitä töihin, työtehtävät ovat jo vakiintuneet.
Yrittäjällä voi myös olla tarjolla työntekijöille muita töitä urakointipalveluiden lisäksi,
yrittäjän muun yritystoiminnan puitteissa.
Johtopäätöksiä viherpalvelutöiden tarjoamiseen
- Resurssien varaamisen kannalta hoitosopimukset ovat urakoitsijalle yksittäisiä tilauksia
parempia, koska silloin voidaan vaikuttaa.
- Maaseutuyrittäjät ovat sangen halukkaita hankkimaan erikoistyövälineitä etenkin,
jos niitä voi hyödyntää myös omalla maatilalla. Maatilojen kalustoa voidaan hyödyntää
entistä enemmän myös viherpuolelle. ”Monityökäytöllä” voidaan laskea
kustannuksia.
- Kuntien tarjouspyynnöt saattavat olla maaseutuyrittäjien ulottumattomissa, koska
tarjouspyyntö on resursseihin nähden liian laaja. Tilaajan kannalta on ymmärrettävää,
ettei tarjouksia haluta pilkkoa, koska se lisää tilaajan työnjohtovastuuta. Maa-
46 Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004)

seutuyrittäjät voivat tarjota töitä myös verkostoina, ryppäänä pää-aliurakoitsija periaatteella
tai työyhteenliittymänä.
- Maaseutuyrittäjä voi olla osallisena suuremmassa sopimuksessa aliurakoitsijana.
- Koska tarjouslaskenta on edellytyksenä kilpailukykyisen tarjouksen antamiselle,
laskentaan on syytä panostaa. Ylihinnoitellut tarjoukset eivät menesty kilpailussa,
jollei samalla tarjota asiakkaalle jotain erityistä lisäarvoa. Alihinnoiteltu tarjous ja
suuremmat kustannukset kuin saatu korvaus taas eivät täytä menestyvän liiketoiminnan
tunnusmerkkejä. Kustannuksia nostavat etenkin rikkoontuneet koneet, työtä
hidastavat esteet, väistettävä liikenne, työmaalta toiselle siirtymiset, kuljettaminen
jne. Kustannuksia lisäävät tekijät olisi osattava ottaa hinnoittelussa riskeinä huomioon
jo tarjouksentekovaiheessa.
Monissa tapauksissa tarvitaan koulutusta töiden oikean ajoittamisen määrittelemiseksi.
Urakoitsijan pitäisi osata myös tarvittaessa kertoa asiakkaalle, mitä hoitotoimenpiteitä
kohteelle kannattaa tehdä ja mitä työt eri aikatauluilla tehtynä maksavat. Usein kerralla
kuntoon laitettu kohde on pidemmällä aikajänteellä edullisempi kuin kohde, jota parannellaan
vähitellen.
Kuva 38. Espoossa on laajoja niittyalueita asutuksen lähellä.
Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004) 47

6 VIHERYMPÄRISTÖN HOITOON SOPIVAT MAATILOJEN
KONEET
6.1 Yleistä
Kaluston saatavuudessa ei ole tähän mennessä kyselyiden eikä haastatteluiden perusteella
ollut merkittävää ongelmaa (vrt. kirjekysely ja luku 2.1.8).
Haastattelujen perusteella yrittäjät olivat investoineet kalustoon ja olivat siihen myös
halukkaita investoimaan tulevaisuudessa. Koneita myös kunnostettiin ja rakennettiin itse.
Uusien, tarpeen mukaan rakennettujen koneiden tarvetta on, koska sarjatuotantoon kaluston
määrät eivät välttämättä riitä.
Kalustovalikoiman puolesta maatilat jakaantuvat kahtia. Kasvinviljelytilojen kalusto
on pääosin tarkoitettu viljan viljelyyn. Kalustosta maanmuokkauskoneet, kuten aurat,
äkeet ja jyrsimet, sekä kylvökalusto ovat käyttökelpoisia viheralueiden peruskunnostuksessa
ja kasvuston perustamisessa. Joillakin kasvinviljelytiloilla on käytössä kesantomurskain,
ja se sopii viheralueiden niittoon.
Kotieläintiloilla on usein käytössään sekä viljanviljelyyn että nurmen hoitoon tarvittavaa
kalustoa. Nurmikoneista viheralueiden hoitotöihin sopivat etenkin nurmen korjuuseen
hankittu kalusto. Tämä kalusto on käyttökelpoista etenkin maisemapeltojen ja niittyjen
hoidossa. Kotieläintilan kalustoa on mahdollista käyttää viherurakointiin myös sen
jälkeen, kun on luovuttu kotieläintaloudesta.
Tehdyistä haastatteluista on muodostunut käsitys, että tavanomaiset maatalouden
maanmuokkaus-, niitto- korjuu- ja kuljetusvälineet soveltuvat yleensä hyvin tai kohtuullisen
hyvin useimpiin maaseutumaisesti hoidettaviin kohteisiin. Mainittuja poikkeuksia
ovat raskaiden koneiden käyttö tietyissä oloissa, joidenkin koneiden kestävyys ja liiallinen
leveys joissakin kohdissa.
Raskaat koneet saattavat jättää jälkiä hoidettavalle alueelle sateisina vuosina tai jostakin
syystä muuten pehmeälle alueelle. Tällöin etenkin tilaaja edellyttäisi kevyempää
kalustoa (Virkkunen 2004). Kalustona pitäisikin olla normaalin maaseutuyrittäjäkaluston
lisäksi myös kevyempää kalustoa. Etenkin niittotöissä tarvitaan taajamissa kevyitä ja
melko pieniä koneita, koska viheralueita käydään hoitamassa säännöllisesti myös silloin,
kun on ollut sateista. Raskaiden traktoreiden osalta voidaan jossain määrin vähentää jälkien
syntymistä käyttämällä levikepyöriä. Varsinkin maatilojen vanhemmassa traktorikannassa
on myös pieniä, keveitä traktoreita, joita voitaisiin käyttää tällaisissa oloissa,
edellyttäen että niiden pariksi on käytettävissä sopusuhtaisia työkoneita. Joissakin tapauksissa
hoidettavilla alueilla on niin ahtaita paikkoja, että niihin ei pääse työskentelemään
perinteisin maatalouskonein.
Etenkin heikompirakenteisten maatalouskoneiden kestävyys voi muodostua ongelmaksi
alueilla, jossa on paljon epätasaisuuksia, ajoesteitä tai ihmisten jättämät, koneita
rikkovat vieraat esineet, kuten vanhat polkupyörät ja muu romu. Tästä syystä joku urakoitsija
on itse rakentanut vahvistuksia ja lisäsuojuksia esimerkiksi niittokoneeseen ja
pyöröpaalaimeen. Esimerkiksi lautasniittokoneen runkoa on vahvistettu, ja teräpalkkia on
pidennetty eteenpäin niin, että palkki ulottuu vähintään yhtä paljon eteenpäin kuin pyörivät
lautaset. Tällöin esteeseen ajettaessa este ei vahingoita lautasia, vaan ainoastaan lautasiin
kiinnitettyjä teriä. Voidaan olettaa, että vieraiden esineiden ongelma on pienempi
pienemmillä paikkakunnilla kuin suurissa asutuskeskuksissa ja niiden läheisyydessä.
Maatilojen koneiden ja työvoiman käyttöä viheralueiden hoitoon puoltaa se, että
maatalousalueiden hoidossa useimmilta kunnilta puuttuu tarvittavaa konekantaa eikä niihin
haluta itse investoida. Alueiden hoitoon tarvittavia koneita ja työmenetelmiä ei
myöskään aina tunneta tarpeeksi viheralan ammattilaisten piirissä. Tosin kaikkea hoi-
48 Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004)

tourakointiin sopivaa konekalustoa ei myöskään maatilayrittäjillä ole valmiiksi tarjolla.
Toisaalta yrittäjät voivat olla valmiit investoimaan lisäkalustoon, jos hoitosopimuksista
odotetaan pitkäaikaisia.
6.2 Koneita avointen alueiden peruskunnostukseen ja kasvuston
perustamiseen
Niittymäisesti hoidettavaksi tarkoitettu alue on tarpeen vaatiessa ensin peruskunnostettava.
Alue voi olla vesakoitunut tai metsittynyt, epätasainen tai se ei ole turhien ajoesteiden
takia tarpeeksi selkeälinjainen. Alue saattaa myös puutteellisen ojituksen takia olla liian
märkä kantamaan hoitokoneita. Peruskunnostamiseen eli mainituissa esimerkkitapauksissa
vesakon, epätasaisuuksien ja turhien esteiden poistamiseen sekä ojitukseen kannattaa
panostaa, koska se säästää jatkossa vuosittaisia hoitokuluja.
Vesakon poistamiseen sopii kannettava raivaussaha ja puiden kaatamiseen moottorisaha.
Risukasojen ja puiden poiskuljettamiseen voidaan käyttää traktorikäyttöisiä juontokouria,
kourakuormaimia ja tavallisia peräkärryjä tai tukkiperäkärryjä. Mahdollisessa
haketuksessa käytetään traktorikäyttöistä hakkuria. Kaikki tämä kalusto, varsinkin raivaus-
ja moottorisahat sekä traktorit ja tavalliset peräkärryt, ovat yleisiä maatiloilla. Puut
voidaan myös korjata pois täysin koneellisesti erikoisia metsätraktoreita käyttäen, joissa
on ns. energiapuukoura tai harvesteri. Näillä kuljettaja kaataa puut ohjaamossa istuen.
Myös isohkot maataloustraktorit voidaan varustaa näillä kaatokourilla ja harvestereilla,
mutta tällainen kalusto on kuitenkin yleensä erikoistuneiden metsäyrittäjien, harvoin
maanviljelijöiden kalustoa. Varsinaisia kaivureita ja salaojakoneita ojituksen kunnostukseen
ei myöskään yleensä ole maatiloilla. Maatiloilla on sensijaan keveitä, maataloustraktoriin
kytkettäviä kaivulaitteita, joilla voidaan tehdä pienehköjä kaivutöitä. Etukuormaimet
ja takalanat maan tasoitukseen ja massojen siirtoon ovat tyypillistä maatilakalustoa.
Suurten massojen tasoitukseen ja siirtoon isot pyöräkuormaimet (teollisuuskuormaimet)
ja kaivurit soveltuvat kuitenkin paremmin kuin maatalouskalusto.
Hennon, sormen paksuisen ja jopa vähän paksummankin vesakon kaataminen onnistuu
samoin niittokonein ja murskaimin, joilla alueen heinäkasvillisuus sitten jatkossa
vuosittain niitetään. Tähän käyvät tavanomaiset maatalouskoneet kuivan heinän ja säilörehun
korjuuseen sekä viherkesantojen hoitoon. Järeämmän vesakon koneellinen kaataminen
ei onnistu tavanomaisilla maatalouskoneilla, vaan vaatii varta vasten siihen suunniteltuja
koneita.
Jos aiemmin puistona tai peltona ollut alue halutaan muuttaa niityksi, edellytetään
ravinteiden vähentämistä, jotta lajit valikoituisivat. Puisto on usein perustettu runsasravinteiseksi
mm. jätevedenpuhdistamoiden kiinteällä jaokkeella. Samoin aikaisemmin peltomaana
ollut maa on usein runsasravinteista. Kasvuston keräämisen yhtenä tarkoituksena
on vaikuttaa maan ravinteikkuuteen. Poistamalla kasvusto viedään hoidettavalta alueelta
ravinteita pois.
Jos viheraluetta perustettaessa jo tiedetään, että ravinteita pitäisi vähentää tulevina
vuosina, on yhtenä vaihtoehtona maan kuorinta. Tällöin ravinteista viedään kerralla suuri
osa. Maan kuorinta voidaan tehdä kaivurilla ja kuljetus traktoriperävaunu- yhdistelmällä.
Kuorinnan jälkeen on mahdollista vaikuttaa tulevaan kasvustoon kylvämällä sinne haluttujen
kasvien siemeniä. Kylvö ei ole aivan välttämätöntä, koska kuorinnankin jälkeen
maassa on jäljellä siemeniä ja juuria, joista kasvaa viheralue.
6.3 Koneita avointen alueiden ja tienvarsien hoitotöihin
Yleisimmät viheralueiden hoitotyöt ovat kasvuston niitto tai murskaus. Jos maaperä on
valmiiksi ravinneköyhä ja kasvimassaa sen johdosta on vähän, voidaan kasvusto jättää
Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004) 49

niiton tai murskauksen jälkeen maahan. Esimerkiksi kesantomurskaimen käyttö on tällöin
eduksi, jotta kasvusto saadaan mahdollisimman hienojakoiseksi.
Jos maaperä halutaan köyhdyttää, kasvusto kerätään pois. Kasvusto kerätään pois
joko paaleina tai irtotavarana. Tähän soveltuvat maatilojen haravat, paalaimet ja silppurit.
Kuljetusajoneuvona käytetään tällä hetkellä useimmiten kuorma-autoa. Maatiloilla on
harvoin kuorma-auto. Kuljetukseen soveltuisivat teknisesti myös traktori ja maatalousperävaunu.
Espoossa toimivan urakoitsijan mukaan traktori onkin jossain määrin alkanut
palata kuljetusajoneuvoksi kuorma-auton tilalle.
Kerätty kasvimassa kuljetetaan usein kompostointipaikalle. Jos kasvimassa kuljetetaan
paaleina, ne puretaan esimerkiksi paalisilppurilla. Silppu kompostoidaan aumassa,
mahdollisesti muiden massojen kanssa. Toinen ratkaisu on silpun levittäminen maahan,
jonka jälkeen se sekoitetaan maahan esimerkiksi traktorikäyttöisellä jyrsimellä. Tämä
voidaan tehdä esimerkiksi kaatopaikka-alueella, mutta jos kasvimassassa ei ole peltoviljelyn
kannalta haitallisia vierasesineitä, voidaan se tehdä viljelyalueillakin. Jos kasvimassa
on saatu homeettomana talteen ja jos se varmasti ei sisällä vierasesineitä, olisi ajateltavissa
käyttää sitä eläintilojen kuivikkeeksi tai jopa rehuksi.
Esimerkiksi Helsingissä on leikkuujätteen poisviemisessä tällä hetkellä käytössä
kolme toimintatapaa:
1. Heinä leikataan niittokoneella ja pöyhitään. Pöyhitty ja kuivunut heinä paalataan
ja viedään pois.
2. Heinä leikataan niittosilppurilla ja se kerätään suoraan perävaunuun ja kuljetetaan
pois.
3. Heinä voidaan myös leikata, koota karheille, seivästää ja kuljettaa pois irtoheinänä.
Tienvarsien hoitotyöt ovat kasvuston niitto tai murskaus. Paikoissa, joissa tienvarsialueen
vesakko on ehtinyt kasvaa liian voimakkaaksi niittokoneella tai heinäkasvien
murskaukseen tarkoitetulla murskaimella leikattavaksi, vesakko on raivattava pois kannettavalla
raivaussahalla, tai erilaisilla järeillä vesakkomurskaimilla, joita maatiloilla harvoin
on.
Maatalouden lautasniittokoneet soveltuvat ensimmäisen työleveyden niittoon tienreunasta.
Vantaan haastattelussa mainittiin, että tällöin työleveydeltään kahden metrin
koneet ovat paremmat kuin leveämmät. Mikä kone seuraaviin työleveyksiin soveltuu,
riippuu lähinnä luiskan leveydestä ja kaltevuudesta. Moottoriteiden ja muiden leveiden ja
loivien luiskien niitossa voidaan niittää useitakin työleveyksiä tienreunasta lautasniittokoneella.
Muiden teiden vierustojen niittoon tarvitaan ensimmäisen työleveyden jälkeen
yleensä nivellettyyn puomiin ripustettua, hydraulikäyttöistä murskainta. Lautasniittokoneilla
ei myöskään pääse niittämään kaiteiden kohdalla, vaan siellä tarvitaan myös nivelpuomikonetta.
Nivelpuomikoneita ei käytetä maataloudessa, vaan nämä koneet ovat erikoistuneiden
urakoitsijoiden kalustoa.
50 Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004)

Taulukko 9.
Puunkorjuukoneet.
Raivaussaha
Raivaussahaa voidaan käyttää vesakon kaatamiseen esimerkiksi
paikoissa, joihin ei traktorikäyttöisillä koneilla pääse.
Juontokoura
TTS/Arto Mutikainen
Juontokoura sopii ranka- ja vesakkokasojen siirtämiseen.
Kourakuormain ja
metsäperäkärry
TTS/Arto Mutikainen
Kourakuormainta ja metsäperäkärryä voi käyttää tukkien ja rankojen
kuormaamiseen ja kuljettamiseen.
Hakkuri
TTS/Arto Mutikainen
Hakkuri sopii vesakon ja rankojen haketukseen. Haketta voidaan
käyttää lämmitystarpeisiin. Haketuksesta on hyötyä silloinkin kun
puuaines jätetään maastoon. Tasaisesti levitetty hake on siistimpää
kuin pelkästään kaadettu vesakko ja samalla maatuminen nopeutuu.
Kourakuormain, hakkuri
ja korkealta kippaava
hakevaunu
Junkkari Oy
Tehokas haketusyhdistelmä on saatu kytkemällä samaan traktoriin
kourakuormain ja hakkuri ja hakkurin perään vielä korkealta
kippaava hakevaunu, joka voidaan tyhjentää esimerkiksi toiseen
kuljetusajoneuvoon.
TTS/Arto Mutikainen
Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004) 51

Taulukko 10.
Muokkaus-, kylvö- ja kasvinsuojelukoneet.
Kyntöaura
Käytetään maan perusmuokkaukseen eli maan kääntämiseen,
esimerkiksi kasvustoa uudistettaessa, tai viheralueilta kerätyn ja
viljelyalueelle levitetyn kasvimassan maahan muokkaamiseen.
Kultivaattori
MTT/Hannu Mikkola
Käytetään maan muokkaukseen.
Lautasäes
MTT/Hannu Mikkola
Käytetään kynnetyn maan muokkaukseen, tai kuten kuvassa
kyntöauran asemesta vanhan nurmen rikkomiseen kasvustoa uudistettaessa.
S-piikkiäes
MTT/Hannu Mikkola
Kone sopii lähinnä kynnetyn maan kylvömuokkaukseen.
Lapiorullaäes
MTT/Hannu Mikkola
Kone sopii lähinnä kynnetyn maan kylvömuokkaukseen, mutta sillä
voidaan myös muokata sänkipeltoa kuten kuvassa.
Kelajyrsin
MTT/Pasi Suomi
Sopii maan muokkaukseen kasvustoa uudistettaessa tai viheralueilta
kerätyn kasvimassan muokkaamiseen maahan.
MTT/Matts Nysand
52 Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004)

Taulukko 10. Muokkaus-, kylvö- ja kasvinsuojelukoneet, jatkuu.
Vaakatasojyrsin
Konetta käytetään maan muokkaukseen.
Kylvölannoitin
MTT/Matts Nysand
Kone soveltuu uuden kasvuston kylvämiseen muokattuun maahan.
Jyrä
MTT/Hannu Mikkola
Käytetään maan jyräämiseen kylvön jälkeen orastumisen varmistamiseksi.
Painaa myös kiviä jonkun verran maahan, mikä voi
vähän säästää niittokoneita.
Kasvinsuojeluruisku
Suorakylvökone
MTT/Hannu Mikkola
MTT/Hannu Mikkola
Kasvinsuojeluruiskua voidaan käyttää vaihtoehtoisena menetelmänä
maanmuokkaukseen vanhan kasvuston hävittämiseksi: sillä
ruiskutetaan herbisidi, joka tappaa vanhan kasvillisuuden. Sen
jälkeen kylvetään uusi kasvusto suorakylvökonetta käyttäen.
Joissakin tapauksissa ruiskua voidaan käyttää kasteluunkin.
Kasteluun käy myös vanha ruisku, joka ei enää täytä kasvinsuojelun
vaatimuksia.
Suorakylvökone pystyy kylvämään suoraan muokkaamattomaan
maahan. Jos edeltävä kasvusto on monivuotinen nurmi, tai jos
alueella on liikaa rikkaruohoja, ruiskutetaan ennen suorakylvöä
herbisidi, joka tappaa kaiken kasvillisuuden.
MTT/Hannu Mikkola
Suorakylvökoneessa on kiekkomalliset kylvövantaat.
MTT/Hannu Mikkola
Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004) 53

Taulukko 11.
Murskaimet.
Takanostolaitekiinnitteinen
piennarmurskain
Kone sopii tienpientareiden ja avointen alueiden kasvillisuuden murskaamiseen.
Murskain jättää murskatun kasvillisuuden koko työleveydelle
eikä kerää sitä karholle. Piennarmurskaimet ovat tyypilliseti
erikoistuneiden urakoitsijoiden, harvoin maatilojen kalustoa.
Takakiinnitteinen nivelpuomimurskain
Sivukiinnitteinen nivelpuomimurskain
Kesantomurskain
Esimerkkejä murskainten
murskaavista osista
Elho Oy
MTT/Matts Nysand
MTT/Matts Nysand
MTT/Timo Lötjönen
MTT/Matts Nysand
Kone on tarkoitettu tienpientareiden kasvillisuuden niittoon ja murskaukseen.
Niittävän osan pienehkö työleveys ja järeimpien yhdistelmien
suuri paino rajoittavat käyttöä avointen alueiden hoidossa. Nivelpuomimurskaimia
ei käytetä maataloudessa, ja siksi ne ovat erikoistuneiden
urakoitsijoiden kalustoa. Takakiinnitteinen nivelpuomimurskain
on tosin rakennettavissa takakiinnitteisestä maatilakuormaimesta
(kourakuormaimesta), joka varustetaan hydraulipumpulla ja niittolaitteella.
Tällöin maatilakuormaimessa pitää olla jäykkä tuppikiinnitys
traktoriin eikä nostolaitekiinnitys. Nostolaitekiinnitys tekee yhdistelmästä
huteran. Maatilakuormain on rakenteeltaan samankaltainen,
mutta yleensä kevyempi kuin kuorma-auton nosturi, josta kuvan
yhdistelmä on rakennettu.
Kone on tarkoitettu tienpientareiden kasvillisuuden niittoon ja murskaukseen.
Niittävän osan pienehkö työleveys ja järeimpien yhdistelmien
suuri paino rajoittavat käyttöä avointen alueiden hoidossa. Nivelpuomimurskaimia
ei käytetä maataloudessa, ja siksi ne ovat erikoistuneiden
urakoitsijoiden kalustoa.
Kesantomurskain (kesantosilppuri, sänkimurskain, kelamurskain) sopii
avointen alueiden, ei tienpientareiden, kasvillisuuden murskaamiseen
silloin, kun kasvimassaa ei tarvitse korjata pois. Voi olla paras
konevaihtoehto kasvillisuuden niittämiseen varsinkin silloin, kun alue
on ollut pitkään hoitamatta ja se on sen takia voimakkaasti mättääntynyt.
Kesantomurskain jättää murskatun kasvillisuuden koko
työleveydelle. Useimmat maatilojen kesantomurskaimet ovat traktorin
perässä kulkevia, jolloin haittana voi olla huonohko leikkuutulos
traktorin pyöränjäljissä. Tästä ei ole välttämättä niin suurta haittaa
niittymäisesti hoidettavien alueiden hoidossa, mutta jos kuitenkin
halutaan täysin samanlainen leikkuutulos koko työleveydellä, kone
pitää ostaa etu- tai sivukiinnitteisenä, tai perässä kulkeva kone on
muunneltava sellaiseksi.
Murskaimissa voi olla erityyppiset murskaavat osat. Kuvan Y-
muotoiset pystytasossa pyörivät terät, joissa on kapea etureuna,
aiheuttavat vähemmän ilmavirtaa ja tehontarvetta kuin terät tai
varstat, joissa on suuri pinta-ala pyörimissuunnassa, mikä vaikuttaa
käyttävän peruskoneen kokovaatimukseen.
Murskaavana osana voi myös olla vaakatasossa pyörivät terät tai
ketju. Kuvan laitteessa on pyörivä ketju. Ketjun etu on tunteettomuus
kiville ja muille kiinteille esteille, jotka voisivat vaurioittaa teriä.
MTT/Petri Kapuinen
54 Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004)

Raivausjyrsin
Taulukko 12.
Suokone Oy
Peruskunnostuskalustoa.
Raivausjyrsin (muita nimityksiä: kantojyrsin, vesakkomurskain)
pystyy murskaamaan järeähköäkin pystyvesakkoa ilman erillistä
hakkuuta ja sekoittamaan sitä maahan. Jyrsii myös isojen puiden
kannot silpuksi, jolloin niitä ei tarvitse kaivaa ylös eikä kuljettaa
kaatopaikalle. Pystyy myös jyrsimään asvalttia. Voidaan käyttää
esimerkiksi umpeenkasvaneiden peltojen raivaukseen, ulkoilupolkujen
ja ajoväylien rakentamiseen maastoon sekä vanhojen teiden
kunnostamiseen.
Raivausjyrsinten yksi terätyyppi on tappiterä.
Raivausjyrsimet ovat yleensä urakoitsija- eivätkä maatilakalustoa,
vaikkakin niiden myynti maatiloille on lisääntynyt 2000-luvun
alkupuoliskolla melko vilkkaiden pellonraivausten myötä.
Kivimurskain
Tapio Pirttinen Oy
Tapio Pirttinen Oy
Kivimurskain pystyy murskaamaan kiviä 20–30 sentin läpimittaan
asti. Silppuaa myös kannot noin 20 sentin läpimittaan asti, mutta
isommat kannot vaativat yllä esitettyä raivausjyrsintä. Kivimurskainta
voidaan käyttää esimerkiksi kivisen maaston tasoittamiseksi
suoraan ulkoilupoluiksi tai ajoväyliksi, jolloin paikalle ei tarvitse
juuri kuljettaa täytemassoja.
Kivimurskaimen terät
Kivimurskain ei ole tyypillistä maatilakalustoa.
Jyrsintasain
Tapio Pirttinen Oy
Jyrsintasainta voidaan käyttää esimerkiksi urautuneiden teiden,
peltojen ja teiden korkeiden ojanpientareiden ja epätasaisen maapohjan
tasoittamiseen sekä paannejään poistoon jalkakäytäviltä ja
muilta kulkureiteiltä. Jyrsintasain ei ole tyypillistä maatilakalustoa.
Timeka Oy
Timeka Oy
Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004) 55

Taulukko 12. Peruskunnostuskalustoa, jatkuu.
Etukuormain+kauha
Yleisperävaunu
Etukuormaimelle ja perävaunulle on monta vaihtelevaa käyttöä
materiaalien kuormauksessa ja kuljetuksessa; maamassat, sora,
hake, komposti, paalit ym.
Takalana
TTS/Seppo Pentti
Takalanaa voidaan käyttää esimerkiksi teiden tasoittamiseen ja
avointen alueiden peruskunnostuksessa maamassojen tasoittamiseen
MTT/Matts Nysand
Taulukko 13.
Pyöriväteräiset niittokoneet.
Yhteistä pyöriväteräisille niittokoneille ja niittomurskaimille on mahdollisuus suureen ajonopeuteen ja työsaavutukseen, tasaisilla alueilla
jopa yli 10 km/h. Leikkaavateräinen, vaakatasossa pyörivä lautas- tai lieriöniittolaite katkaisee kasvit pienin leikkuupinnoin jättäen
jälkeensä siistin sängen. Kaikkiin pyöriväteräisiin koneisiin liittyy kivien ja muiden esineiden sinkoamisvaara, joka varsinkin tienvarsien
niitossa on vaaratekijä tiellä liikkujille. Pyöriväteräisiä niittokoneita ovat seuraavassa esitettävät lautasniittokoneet, lieriöniittokoneet ja
niittomurskaimet.
Lautasniittokone
Lieriöniittokone
MTT/Matts Nysand
K.T.S.Maskiner AB
K.T.S.Maskiner AB
Lautasniittokone soveltuu avointen alueiden niittoon. Traktorin
nostolaitteeseen kiinnitettävät, eli ei-hinattavat mallit soveltuvat
myös tienvarsien niittoon. Tällöin on kuitenkin teräpalkin kallistusmahdollisuus
alaviistoon lähes aina tarpeen, jotta ojassakin
saadaan riittävän lyhyt sänki, (ks. ylempää kuvaa). Joskus voi
myös kallistusmahdollisuus yläviistoon tai pystysuoraan olla tarpeen,
jos tien vierusta menee yläviistoon tai jos siellä on leikattavaa
pensaikkoa tai puiden oksia. Kallistusmahdollisuus puuttuu
monesta maatalouskäytössä olevasta mallista.
Kone jättää niittojätteen koko työleveydelle, mutta se ei silppua
kasvustoa. Ainakin joillakin alueilla, joilla tienvarret niitetään vain
kerran vuodessa vaaditaan silppuavia koneita, jotta niittojäte
häviää nopeammin. Siten lautasniittokone saattaa jättää tienvarrelle
liian paksun kerroksen kasvujätettä, jos niitetään vain kerran
kesässä. Tienvarsiniitossa jo 2 metriä leveä kone alkaa pienillä
teillä olla liian leveä.
Suomeen myydyissä lieriöniittokoneissa on yleensä kaksi niittolieriötä,
jotka keräävät niitetyn kasvuston karhoksi keskelle. Kone
soveltuu avointen alueiden niittoon. Se ei sovellu erityisen hyvin
tienvarsien niittoon, koska siinä ei yleensä haluta kerätä niittojätettä
karhoksi. Ainakin joissakin malleissa lieriöt myös vaurioituvat
herkästi tienvarsiniitossa.
56 Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004)

Taulukko 13. Pyöriväteräiset niittokoneet, jatkuu.
Niittomurskain
MTT/Matts Nysand
MTT/Matts Nysand
Niittomurskaimessa on niittolaitteena samanlainen lautasniittolaite
kuin lautasniittokoneessa, harvemmin lieriö- tai sormiterälaite.
Niittolaitteen takana on murskainosa, joka yleensä on varsta- eli
iskukela (alempi kuva), harvemmin puristavia teloja. Nimestään
huolimatta niittomurskaimet eivät murskaa kasvustoa paloiksi.
Niiden murskainosa lähinnä ”loukuttaa” kasvustoa ja hioo korsien
vahakerroksen rikki, jotta kuivuminen pääsee alulle nopeammin.
Murskausaste on säädettävissä. Niittomurskaimet ovat hinattavia
kuten kuvassa tai nostolaitekiinnitteisiä, ja ne soveltuvat avointen
alueiden niittoon, ei tienvarsiniittoon. Maatiloilla niittomurskaimet
ovat tavallisempia kuin murskaimettomat niittokoneet. Murskaimellinen
kone on kuitenkin herkempi vaurioitumaan kuin murskaimeton
kone, jos alueella on romua. Niittokoneen murskainosa on
sinänsä useimmiten tarpeeton viherympäristön hoidossa, koska
siinä heinän kuivumisnopeus ei ole niin ratkaiseva kuin maatalouden
rehunteossa.
Taulukko 14.
Muu korjuu- ja kuljetuskalusto.
Sormipalkkiniittokone
MTT/Matts Nysand
Sormipalkkiniittokoneita ei ole myyty uusina pitkään aikaan,
mutta niitä on vielä maatiloilla. Kone soveltuu avointen alueiden
niittoon. Sillä voidaan myös niittää sellaisia tienvarsia, joilla terälaitteen
kallistusmahdollisuus ala- ja yläviistoon ei ole tärkeä,
koska tämä mahdollisuus puuttuu koneesta tai kallistusvara on
hyvin rajallinen. Suurin mahdollinen ajonopeus on pienempi sormipalkkiniittokoneella
niitettäessä kuin pyöriväteräisillä koneilla
niitettäessä. Terälaitteesta ei voi sinkoutua esineitä, kuten pyöriväteräisistä
koneista, mikä on eduksi tienvarsien niitossa. Lakoontuneessa
kasvustossa sormiterälaite tukkeutuu melko helposti tai
jättää huonohkon niittojäljen.
Kelasilppuri
MTT/Matts Nysand
Kelasilppuri sekä niittää että kuormaa kasvuston peräkärryyn.
Samaan tapaan käytetään myös hienosilppuria, joka on melko
harvinainen konetyyppi. Hienosilppureissa on lieriöniittolaite ja
silppuava lietso.
TTS/Reetta Palva
Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004) 57

Taulukko 14. Muu korjuu- ja kuljetuskalusto, jatkuu.
Kaksoissilppuri
Tarkkuussilppuri
Noukinvaunu
Roottorikarhotin; yksiroottorinen
ja nostolaitekiinnitteinen
MTT/Antti Suokannas
MTT/Eeva Saarisalo
MTT/Matts Nysand
Kaksoissilppuria käytetään samaan tapaan kuin kelasilppuria eli
kasvuston niittoon ja kuormaukseen. Sekä kela- että kaksoissilppurit
pystyvät myös kuormaamaan jo niitettyjä karhoja kuten kuvassa.
Kaksoissilppurin nimi tulee siitä, että koneessa on kaksi silppuavaa
osaa, niittävä varstakela ja sen jälkeen vielä silppuava
lietso. Avaamalla varstakelan takana oleva luukku voidaan konetta
käyttää myös pelkkänä murskaimena, jolloin kasvusto jää pellolle.
Tarkkuussilppuria voidaan käyttää silppuamaan ja kuormaamaan
niitettyä kasvustoa. Etuna suoraan niittäviin ja kuormaaviin silppureihin
on se, että pois kuljetettavan kasvimassan tilavuus eli
kuormien lukumäärä vähenee ja kuljetuskustannukset pienenevät
niiton jälkeisen kuivauksen ansiosta. Melko kalliina koneena se ei
kuitenkaan ole ensisijainen korjuukone viherympäristön hoidossa,
varsinkin jos on vaarana, että alueella on romua. Erillinen niitto
on myös kustannuserä.
Noukinvaunua voidaan käyttää niitetyn kasvuston kuormaamiseen
ja kuljettamiseen. Noukinvaunuissa on silppuava terälaite. Etuna
suoraan niittäviin ja kuormaaviin silppureihin on se, että pois
kuljetettavan kasvimassan tilavuus eli kuormien lukumäärä ja
kuljetuskustannukset pienenevät niiton jälkeisen kuivauksen ansiosta
ja silppuavia teriä käytettäessä. Melko kalliina koneena se ei
kuitenkaan ole ensisijainen korjuukone viherympäristön hoidossa,
varsinkin jos on vaarana, että alueella on romua. Erillinen niitto
on myös kustannuserä.
Roottorikarhotinta käytetään niitetyn kasvuston karhottamiseen,
jotta paalaimella, tarkkuussilppurilla tai noukinvaunulla tapahtuva
korjuu tehostuu. Koneen käyttö myös nopeuttaa kuivumista. Kuvissa
yksiroottorinen karhotin takaa ja päältä.
MTT/Eeva Saarisalo
Roottorikarhotin; kaksiroottorinen
ja hinattava
MTT/Matts Nysand
Käytetään niitetyn kasvuston karhottamiseen.
Lahden Vihertoimi/Kirsi Kujala
58 Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004)

Taulukko 14. Muu korjuu- ja kuljetuskalusto, jatkuu.
Luokoharava
Luokoharava (ketjuharava, hihnaharava) niitetyn kasvuston karhottamiseen.
Koneen käyttö myös nopeuttaa kuivumista. Laitetta
kutsutaan hihnaharavaksi, jos piikit on kiinnitetty hihnoihin eikä
ketjuihin. Ketju- ja hihnaharavoita ei ole myyty uusina pitkään,
mutta niitä on vielä maatiloilla.
Pyöröharava
MTT/Matts Nysand
Pyöröharava niitetyn kasvuston karhottamiseen. Ei ole myyty
uusina pitkään, mutta niitä on vielä jonkun verran maatiloilla.
Kelapöyhin
Sweet Farm Machines Co.
Kelapöyhin niitetyn kasvuston pöyhintään eli kuivumisen nopeuttamiseen.
Koneella voidaan myös karhottaa levällään olevaa heinää,
mutta vain koneen keskelle eli sillä ei voi siirtää heinää
koneen viereiselle alueelle. Sivusiirtoa varten saa joihinkin koneisiin
sivukuljettimen.
Pyöröpöyhin
MTT/Matts Nysand
Pyöröpöyhin niitetyn kasvuston pöyhintään eli kuivumisen nopeuttamiseen.
Koneella voidaan myös karhottaa levällään olevaa heinää,
mutta vain koneen keskelle eli sillä ei voi siirtää heinää
koneen viereen.
Pyöröpaalain
Fransgård A/S
Pyöröpaalain kasvuston paalaamiseen. Silppuavilla terillä varustetut
mallit sullovat enemmän heinää paaleihin, jolloin paalien lukumäärä
ja sitä mukaa kuljetuskustannukset pienenevät.
Kovapaalain
MTT/Matts Nysand
TTS/Veli-Matti Tuure
Kovapaalain tekee pieniä paaleja. Ei ole myyty uusina viime
vuosina, mutta ovat yleisiä maatiloilla. Paalit saadaan suoraan
peräkärryyn paaliradan avulla, mutta tämä vaatii yleensä apuhenkilön
peräkärryyn, ja pitkä koneyhdistelmä ei ole yhtä ketterä
pienillä kuvioilla kuin esimerkiksi pyöröpaalain.
Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004) 59

Taulukko 14. Muu korjuu- ja kuljetuskalusto, jatkuu.
Paalinheitin
Heittävää paalipihtiä voidaan käyttää pienpaalien peräkärryyn
kuormauksessa, jollei paalaimessa ole paalirataa joka kuljettaa
paalit perävaunuun. Heittävä paalipihti on melko harvinainen laite.
Suurkanttipaalain
MTT/Hannu Mikkola
Suurkanttipaalain tekee isoja kanttipaaleja, jotka on kuormattava
koneellisesti etukuormaimella. Kalliina koneena suurkanttipaalaimen
käyttökustannus on muita paalaimia korkeampi. Kanttipaalien
kuljetus on tosin jonkin verran edullisempaa kuin pyöröpaalien,
koska kanttipaalit hyödyntävät kuormatilaa paremmin.
Paalikahmain
Lahden Vihertoimi/Kirsi Kujala
Paalikahmain (paalipihti) on etukuormaimen työlaite ja sillä voidaan
kuormata pyöröpaaleja ja suurkanttipaaleja.
Vaihtolava
MTT/Antti Suokannas
Jos pyöröpaalien kuljetukseen käytetään kuorma-autoa ja vaihtolavaa,
voidaan pyöröpaalain purkaa suoraan lavaan eikä erillistä
kuormausvälinettä tarvita.
MTT/Matts Nysand
Paalisilppuri
MTT/Matts Nysand
Paalisilppuria voidaan käyttää viheralueilta korjattujen paalien
silppuamiseen kompostointipaikalla tai viljelyalueella, jossa silppu
voidaan muokata maahan. Jos kasvimassa on saatu homeettomana
talteen ja jos se ei varmasti sisällä vierasesineitä, on myös ajateltavissa
käyttää kasvimassaa eläintilojen kuivikkeeksi, kuten kuvassa,
tai jopa rehuksi.
MTT/Matts Nysand
60 Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004)

Taulukko 15.
Muut koneet.
Lietevaunu
Liete- ja virtsavaunua voidaan käyttää alkuperäisen käyttötarkoituksen
lisäksi myös veden kuljettamiseen ja kasteluun.
Lietepumppu
MTT/Matts Nysand
Traktorikäyttöistä lietepumppua voidaan käyttää veden pumppaukseen
lietevaunuun joissakin paikoissa, kuten joillakin jokisilloilla.
Nurmi- ja laidunäes
MTT/Matts Nysand
Nurmi- ja laidunäes soveltuu nurmi- ja laidunalueiden ilmastukseen
sekä mättäiden ja maakasojen tasoitukseen. Kone on melko harvinainen
Suomessa.
Trejon AB
Trejon AB
Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004) 61

7 JOHTOPÄÄTÖKSET
Kunnille, kaupungeille ja seurakunnille tehty kysely sekä haastattelut osoittivat selvästi,
että maaseutumaisten alueiden hoitoon maaseutuyrittäjien avulla on todellista kiinnostusta.
95 % kunnista piti alueiden hoitoa tärkeänä virkistyskäytön ja viihtyvyyden kannalta
ja 99 % kunnan imagon kannalta. Kun 98 % oli kiinnostunut käyttämään maaseutuyrittäjiä
ja samanaikaisesti koki, että pystyvistä urakoitsijoista on puutetta, niin alueiden hoito
on yrittäjälle tulevaisuuden mahdollisuus.
Mitä enemmän kuntien kiinnostus avoimien maaseutumaisten alueiden hoitoon lisääntyy,
sitä enemmän tarvitaan maaseutuyrittäjiä alueiden hoitoon. Kyseessä on kokonaisuus,
jossa on huomioitava kunnan tarpeet ja tavoitteet sekä maaseutuyrittäjien kiinnostus
ja mahdollisuudet.
Maaseutumaisten alueiden hoidon kannalta on tärkeää, että ne ovat kunnissa esillä
kaikissa viheralueisiin liittyvissä suunnitelmissa, kaavoituksesta viheralueohjelmaan ja
viimein alueiden hoitosuunnitelmiin. Maaseutuyrittäjien kannalta on tärkeää, että he tietävät
mahdollisista töistä ja hoitavat alueita laadukkaasti, hoitosuunnitelman tavoitteiden
mukaisesti. Sekä kunnat että maaseutuyrittäjät haluavat työn olevan kustannustehokasta
ja sopimusten pitkäikäisiä.
Kuva 39. Avoimien maaseutumaisten alueiden hoidon kehittäminen sekä kunnan että maaseutuyrittäjän
kannalta.
62 Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004)

Maaseutuyrittäjillä paljon mahdollisuuksia
Maaseutuyrittäjillä on hyvät mahdollisuudet tarjota viherurakointitöitä kunnille kaluston,
vapaan työresurssin ja myös ammattitaidon puolesta. Jotta he voisivat hyödyntää kalustoaan
enemmän viherurakoinnissa, edellytetään heiltä aktiivisuutta. Yrittäjien pitää tarjota
palveluitaan tilaajille vastaamalla tarjouspyyntöihin.
Hankkeessa kysytyt työmahdollisuudet
viljely
peltojen ja niittyjen niitto
tienpientareiden niitto
vesakon raivaus
metsänhoito
kastelu
ojien kaivuu ja kunnossapito
alueiden kevätsiivous
jätehuolto
levähdysalueiden hoito
kalusteiden ja rakenteiden kunnossapito
rantojen hoito, esim. kaislikon niitto
latujen perustaminen ja kunnossapito
muu talvikunnossapito
maansiirtotyöt
muut
Muut esille tulleet työmahdollisuudet
kaupungin suojametsien reunojen ja joutoalueiden raivaus
puistometsien pienimuotoinen harvennus
pajukoituvien peltojen hoito
ulkoliikuntapaikkojen hoito
pururatojen hoito, polkujen varsien niitot
reitistöjen hoito
siimaniittopalvelu
meluvallien kastelu
vesistöjen hoito
lasketusaltaiden rakentaminen ja kunnostus
kaislikon niitto
rantapolkujen hoito
lumityöt
luistinkenttien hoito
maaseudun koulujen pihojen auraus
kapeiden paikkojen auraus ja hiekoitus
Myös sopimuslaiduntaminen on kunnille mahdollinen ratkaisu laajojen maaseutumaisten
alueiden hoitoon. Viljelijälle sopimuslaiduntamisen täytyy olla taloudellisesti
kannattavaa toimintaa, jotta hän lähtee mukaan toimintaan
Kilpailukykyinen hinnoittelu tärkeää
Muissa kuin viljelytehtävissä viljelijäurakoitsijat kilpailevat muiden urakoitsijoiden
kanssa samalla viivalla. Onnistunut tarjouslaskenta on edellytys kilpailukykyisen tarjouksen
antamiselle. Ylihinnoitellut tarjoukset eivät menesty kilpailussa, jollei samalla tarjota
asiakkaalle jotain erityistä lisäarvoa. Alihinnoiteltu tarjous ja suuremmat kustannukset
kuin saatu korvaus taas eivät täytä menestyvän liiketoiminnan tunnusmerkkejä. Viherurakoinnissa
kustannuksia nostavat etenkin rikkoontuneet koneet, työtä hidastavat esteet,
väistettävä liikenne, työmaalta toiselle siirtymiset, kuljettaminen jne., jotka jo tarjouksentekovaiheessa
on otettava huomioon.
Verkostoituminen kannattaa
Kunnille tarjottava työresurssi urakointityössä on suurimmaksi osaksi yrittäjän omaa
työpanosta. Tämä rajoittaa tarjottavien urakointitöiden valikoimaa, koska yhä useammin
kunta haluaa ostaa kokonaispalvelua esimerkiksi alueurakan muodossa. Kokonaispalvelu
vähentää kunnan työnjohtotyön määrää, koska alueurakoitsija ottaa kokonaisvastuun tietyn
alueen töistä.
Jotta maaseutuyrittäjillä olisi mahdollisuus tarjota isompia kuin yhden koneen ja
kuljettajan urakoita, pitää yrittäjien verkostoitua. Verkostoituminen tarkoittaa sitä, että
muodostetaan työyhteenliittymiä tai joku ottaa pääurakoitsijan vastuun ja muut ovat aliurakoitsijoita.
Aliurakoitsijana töitä voi tietenkin tarjota kenelle tahansa.
Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004) 63

Ammattitaidon lisääminen koulutuksella
Monet kunnat siirtyvät tilaaja-tuottaja -malliin, jolloin ne tilaavat maaseutuyrittäjältä tietyn,
tarkasti rajatun työn. Alueiden ammattitaitoinen hoito vaatii sekä yrittäjän että työn
tilaajan ammattitaidon lisäämistä koulutuksen ja hoitosuunnitelmien avulla. Kunnissa
alueiden hoidon ja arvon koulutusta tarvitaan viherpuolen koko ketjussa, kaavoittajasta
puutarhuriin. Maaseutuyrittäjän puolestaan täytyy ymmärtää taajama-alueiden hoitoon
liittyvät erityiskysymykset. Hoidon laadun määrittelyn pitää olla yhteneväinen sekä tilaajalla
että yrittäjällä.
Maatalouskoneet soveltuvat alueiden perustus- ja hoitotöihin
Maaseutumaisten alueiden hoidossa puuttuu useimmilta kunnilta tarvittava konekanta eivätkä
ne halua itse investoida niihin. Hanke osoitti, että maatiloilla on runsaasti sellaista
konekantaa, jota voidaan käyttää maaseutumaisten alueiden hoidossa (kts. konetaulukot
kappaleessa 6). Maatalouskoneet soveltuvat sellaisinaan yleensä hyvin tai melko hyvin
viheralueiden hoitoon. Yrittäjät ovat myös halukkaita investoimaan koneisiin, etenkin jos
hoitosopimuksista odotettiin pitkäaikaisia. Lisäksi koneita kunnostettiin ja rakennettiin
itse.
Konevalmistajat ovat alkaneet tuoda markkinoille enemmän koneita viheralueiden
hoitoon. Perinteisten maatalouskoneiden valmistajien pitäisi koneita suunniteltaessa ottaa
enemmän huomioon koneiden käyttöä muussa kuin perinteisessä maatalouskäytössä.
B -hoitoluokkien kehittäminen lisää töiden kysyntää
Kunnilla on eniten puute rahasta ja sitä kautta sekä ajan että työvoiman puutteesta. Peltojen
ja niittyjen hoitosuunnitelmien tuleminen osaksi kuntien ja kaupunkien viheralueiden
suunnittelua tehostaisi alueiden hoitoa kustannuksia säästäen (kts. taulukko 3).
Hankkeessa kehitettiin ehdotus uudeksi B-hoitoluokitukseksi (kts. liite 2) Ehdotetun
luokituksen myötä lisätään kuntien kiinnostusta niihin alueisiin, joita hoidetaan viljelemällä
ja niittämällä. Mitä paremmin nämä alueet saadaan vertailukelpoisiksi eri tahojen
välillä niin alueiden suunnittelussa, rakentamisessa kuin kunnossapidossa, sitä paremmin
alueiden hoitoa voidaan kehittää ja kustannuksia säästää.
Yhteistyö säästää kustannuksia
Yhteistyön kehittäminen kuntien ja seurakuntien sekä esimerkiksi tiepiirien kesken tuo
alueiden suunnitteluun ja hoitoon säästöjä. Kuntien rajat eivät näy maisemassa, joten hoitotyöt
voisivat sisältää esimerkiksi laajat kuntakeskusten lähialueet tai pitkät tiealueet.
Kunnat tulevat lisäämään myös seudullista yhteistyötä. Maaseudun ympäristönhoitotyöt
ovat hyvä esimerkki töistä, joita voidaan hoitaa seutukunnan yhteisten tavoitteiden mukaisesti,
yhdistäen tarvittavia töitä ja käyttäen seutukunnan alueen maaseutuyrittäjiä.
Tulevaisuuden rahoitusmahdollisuuksia kehitettävä
Kunnat ja kaupungit työllistäisivät maaseutuyrittäjiä enemmän, jos rahoitukseen saataisiin
edes osarahoitus muualta. Uuden ympäristötuen kehittämisessä pitäisi ottaa huomioon
myös taajamien maaseutumaisten alueiden hoidon rahoitusmahdollisuudet ja niihin
liittyvät erityiskysymykset. Kunnat ovat olleet erittäin kiinnostuneita ympäristötuen kehittämisestä.
Mahdollinen maaseutusopimus painottaa maaseudun kulttuuriympäristön hoitoa ja
luonnonympäristön säilyttämistä ja hoitoa. Kaupungit ja kunnat voisivat maaseutusopimusta
hyödyntäen työllistää yrittäjiä erilaisissa ympäristönhoitotöissä.
64 Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004)

Maaseutuyrittäjällä mahdollisuus laajaan asiakasverkostoon
Maisemanhoitoon erikoistuneella maaseutuyrittäjällä tulee tulevaisuudessa olemaan
myös monia muita asiakkaita. Kysynnän ja tarjonnan lisääntyminen vaatii sen, että sekä
yrittäjät että asiakkaat tietävät toistensa antamista työmahdollisuuksista ja ammattitaidosta.
Muita asiakasryhmiä voivat olla esimerkiksi muut maaseutuyritykset, kylät, toimintaryhmät,
hankkeet, tiepiirit, metsähallitus sekä ympäristökeskukset.
Tarvitaan alueellisia jatkohankkeita ja –selvityksiä
Ympäristönhoitourakoinnin kysynnän suhdetta tarjontaan eri kunnissa ei tällä hetkellä
täysin tunneta. Monet ympäristöyrittäjyyttä edistävät mahdollisuudet vaativat paikallisia
lisäselvityksiä, jotta työn tekijät ja töiden tilaajat saataisiin kohtaamaan. Alueellisen ja
paikallisen kysynnän ja tarjonnan selvittämiseksi tullaan lähivuosina tarvitsemaan jatkoselvityksiä
ja alueellisia hankkeita.
Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004) 65

8 SYNTEESI
Kuntien viherympäristönhoitotöiden kehityssuuntana on niiden ulkoistaminen ja seutukunnallistaminen.
Kuntien sisäisessäkin tuotannossa ollaan menossa tilaaja-tuottaja –
malliin. Tähän kehitykseen vaikuttaa voimakkaasti kustannuspaineiden lisäksi kuntien
hoitotöistä vastaavan henkilöstön nopea eläköityminen.
Nykyisellään viljelijöiden yleisin osallistumistapa viherympäristönhoitoon on peltojen
vuokraaminen kunnilta viljeltäväksi. Tässä toiminnassa tuotettu viherympäristö vastaa
ympäristöelementtinä maisemapeltoa, vaikka se ei sitä välttämättä virallisesti ole.
Hoidon ohjeistusta pitäisikin laajentaa taajamien ulkopuolelle alueille, jotka ovat kunnan
omistuksessa, mutta ei nykyisin virallisesti hoidon piirissä. Muutoinkin B-alueiden tähänastista
luokitusta on pidetty liian suppeana, ja sen laajentamisella pyritään siihen, että
kuntien kaikki maaseutumaiset alueet voitaisiin sijoittaa luokitukseen.
Muiden maaseutumaisten alueiden osalta viljelijät pääsääntöisesti vain tuottavat viherympäristöpalveluita
kuntien hallinnassa olevilla alueilla urakoitsijoina. Viljelijöiden
käyttö urakoitsijoina on nykyisellään yleisintä nimenomaisesti maanviljelytaitoa ja sitä
vastaavaa monipuolista koneistusta edellyttävissä tehtävissä. Näissä tehtävissä viljelijöiden
käytön osuus ei edes juuri voisi enää nousta. Jossain määrin viljelijöiden käyttö saattaisi
lisääntyä niittymäisesti hoidettavien alueiden eli maisemaniittyjen hoidossa samantapaisena
toimintamuotona kuin maisemapeltojenkin hoidossa. Maatiloilla olisi kuitenkin
monipuolista kalustoa myös muiden kuin viljely ja niittotöihin.
Muissa urakointitehtävissä viljelijöiden ammattitaidon ja koneiden tarjoamaa ylivoimaa
kilpailutilanteessa ei ole, vaan viljelijät joutuvat kilpailemaan samoista lähtökohdista
muiden urakoitsijoiden kanssa. Tällöin ammattitaito nimenomaisesti urakoitsijana
nousee hallitsevaksi. Jotta viljelijät voisivat laajentaa osallistumistaan viherympäristönhoitourakoinnissa,
on heidän parannettava osaamistaan ja valmiuksiaan nimenomaan
urakoitsijana. Erityisesti heidän tulisi kiinnittää enemmän huomiota resurssien käytön
suunnitteluun ja sopimuksiin, joissa käytettävät termit ja työn laadun myös viljelijäurakoitsijan
on ymmärrettävä samalla tavalla kuin alan ammattilaisen. Kyseeseen tulevat
urakkamuodot ovat yksikköhintaurakka, kokonaishintaurakka, kuntovastuu-urakka ja jaettu
urakka. Viimemainittu saattaa ollakin eräs keino parantaa viljelijöiden mahdollisuuksia
tarjota yhteistyöllä riittävän laajoja kokonaisuuksia kunnille. Kokonaisvastuupaketin
avulla kunnan työnjohtotyön tarve vähenee ja maaseutuyrittäjistä muodostuvan
urakoitsijaryhmän kilpailukyky paranee.
Myös urakan oikea hinnoittelu on hallittava. Viherympäristön hoidossa urakoitsija
saattaa kirjaimellisesti törmätä esteisiin, joiden vaikutusta työnmenekkiin saattaa olla
vaikea arvioida tavanomaisista viljelytöistä saadun kokemuksen perusteella. Yllätyksiä
saattavat aiheuttaa työn teko taajamien vilinässä toistuvine kohtaamistilanteineen liikenteen
ja jalankulkijoiden kanssa sekä koneiden suojaaminen vahingonteoilta.
Urakoitsijan taustalla ei ole kunnille merkitystä, vaan periaatteessa viljelijöillä olisi
hyvät markkinat tarjolla kuntien urakoitsijoina, koska puolessa kunnista oltiin sitä mieltä,
että päteviä urakoitsijoita ei ole tarpeeksi. Yli puolet kunnista oli käyttänyt viljelijöitä
urakoitsijoina, joten kunnat olivat tottuneita viljelijöiden käyttöön ja lähes neljännes oli
halukas jopa lisäämään heidän käyttöään. Käyttöä rajoitti ilmeisesti viljelijäurakoitsijoille
erityisesti sopivien tehtävien ja määrärahojen määrä. Seurakunnat näyttivät käyttävän viljelijöitä
siinä laajuudessa, kuin he katsoivat sen tarpeelliseksi ja tarkoituksenmukaiseksi
sekä nimenomaisesti peltojen viljelyssä. Niiden näkemykset näistä asiasta olivat varsin
selvät. Lisäksi seurakuntien toimintaa leimasi suuret oman työn käytön osuudet. Niiden
rahanpuute oli kuntienkin rahapulaa suurempi.
Kuntien määrärahat viherympäristön hoitoon tuskin ovat merkittävästi lisääntymässä.
Kuitenkin nimenomaisesti rahasta on eniten puutetta. Toiseksi tärkein minimitekijä
66 Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004)

on vihertoimesta vastaavien aika. Vasta kolmannella sijalla on suorittavan portaan saatavuus.
Vihertoimesta vastaavilla on kuitenkin haluja ottaa uusia alueita hoidon piiriin.
Suurin osa kuntien hallussa olevista avoimista alueista on näkyvillä paikoilla. On ilmeistä,
että hoitamattomat alueet painottuvat vähemmän näkyvillä paikoilla, mutta on ilmeistä,
että niitä on runsaasti myös näkyvillä paikoilla. Resurssien puute näkyy siinä, että
useimmilla kunnilla on hoitamattomia, pusikoituvia peltoja. Hoidettavien alueiden laajentaminen
on mahdollista siirtämällä alueita A-hoito- ja käyttöluokista edullisimpiin
maaseutumaisesti hoidettaviin B-hoito- ja käyttöluokkiin. Samalla rahalla voidaan tällöin
hoitaa suurempia alueita. Esimerkiksi Espoon Marketanpuiston kyselyssä 81 % vastaajista
arvosti luonnonniittyä ja vain 19 % rakennettua puistoa ympäristönä. Kun yleisö ei pidä
rakennettua viherympäristöä parempana vaihtoehtona kuin maaseutumaisesti hoidettua
ympäristöä, muutokseen on hyvät perusteet. Näiden maaseutumaisten alueiden hoidossa
korostuu suhteessa perinteiseen maaseutuun luonnon monimuotoisuus ja maiseman
vaaliminen. Lisäksi maaseutumaisten alueiden hoito nähdään vähintäänkin tärkeänä virkistyskäytön
ja viihtyvyyden sekä kunnan imagon kannalta.
Prosessia, joka johtaa hoidettavien alueiden määrän ja maaseutuyrittäjäurakoitsijoiden
tarpeeseen esitetään kuvassa 39. Kuntien vihertoimesta vastaavilla ei ole selkeää
varmuutta asukkaiden toiveista, minkä takia lähes puolessa kunnista epäröidään muuttaa
rakennettua viherympäristöä maaseutumaisesti hoidettavaksi, vaikka sellaisia haluja noin
kolmanneksella kunnista olikin. Asiaan voitaisiin vaikuttaa heidän kouluttamisellaan ja
tutkimuksilla, joissa asukkaiden mieltymyksiä selvitettäisiin ja tietoisuutta niistä lisättäisiin.
Kun osa vanhoista A-hoito- ja käyttöluokassa olevista alueista siirtyisi B-hoito- ja
käyttöluokkaan ja samalla uudet alueet olisivat nimenomaisesti B-hoito- ja käyttöluokassa,
muutos lisäisi viljelijöille sopivien hoitokohteiden osuutta ja määrää. Joka tapauksessa
keskeisimmät viljelijöiden osallistumista lisäävät tekijät ovat heidän kykyjensä lisääntyminen
urakoitsijana ja B-hoito- ja käyttöluokan alueiden osuuden lisääntyminen. B-
hoito ja -käyttöluokkien käytön lisäämisen aiheuttamiin tarpeisiin pyritään vastaamaan
uusilla B-hoito ja -käyttöluokilla. Samalla on selkiytettävä näiden alueiden hoidon vastuutusta.
Parhaiten viherympäristönhoitotöihin olisi aikaa kasvinviljelytiloilla. Toiminnassa
olevilla nautakarjatiloilla on harvoin aikaa osallistua viherympäristönhoitourakointiin,
koska niiden sesongit osuvat päällekkäin viherympäristönhoitotöiden kanssa. Kasvinviljelytilojen
kalusto sopii parhaiten maisemapellon viljelyyn ja viheralueiden peruskunnostukseen,
mutta niillä voi olla myös kesantosilppuri, jolla voidaan niittää maisemaniittyjä.
Maisemaniityt voidaan perustaa, kuten viherkesannot, vasta kesäkuussa toukotöiden jälkeen.
Jos niittotähteet pitää kerätä pois, siihen tarvitaan tyypillistä nautakarjaeläintilan
kalustoa. Tätä kalustoa saattaa olla kasvinviljelytilalla jäljellä ajalta ennen nautakarjataloudesta
luopumista.
Maataloustyökoneet saattavat olla liian isoja ja raskaista joihinkin viherympäristönhoitotöihin
paikkojen ahtauden tai maan märkyyden takia. Toisaalta ne saattavat olla liian
keveitä joihinkin maansiirtotöihin tai rakenteellisesti liian heikkoja kestämään yleisillä
viheralueilla usein esiintyviä vierasesineitä. Varsinkin hoitoon otettavalla pusikoituneella
pellolla tarvitaan ainakin aluksi selvästi tavanomaista maatalouden niittokonetta järeämpää
kalustoa pensaiden, jopa puuston, poistoon. Maatilakytkentä saattaa kuitenkin ratkaista
monia viherympäristön hoitoon liittyviä jätehuolto-ongelmia. Varsinkin vierasesineistä
vapaa viheralueilta poistettu biomassa voidaan hyödyntää maatilalla eri tarkoituksiin.
Maatilojen kalustossa on kuitenkin myös selviä puutteita viherympäristönhoitotöiden
kannalta. Esimerkiksi tienvarsilla kauempia niittokaistoja varten tarvitaan puominosturiin
kiinnitetty niittolaite, jota maatiloilla ei tavallisesti ole. Sopimusten ollessa pitkäaikaisia
voisivat viljelijät investoida suunnitelmallisesti koneisiin, joita muuten maatiloilla
Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004) 67

ei olisikaan. Tilan koneinvestointeja tehdessä viljelijän kannattaisi muutenkin miettiä sen
soveltuvuus myös viherympäristönhoitourakointiin. Koneiden käyttäminen pääasiassa
muihinkin kuin maataloustöihin saattaa avata mahdollisuuden niiden edullisiin rahoitusvaihtoehtoihin.
Maaseutuyrittäjien ja kuntien viherympäristön hoidosta vastaavat voivat tutkimuksen
viitoittamalla tiellä löytää kumpaakin osapuolta hyödyttävän mahdollisuuden, joka
koituu kaikkien kuntalaisten iloksi viihtyisänä ja hoidettuna elinympäristönä.
68 Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004)

LÄHTEET
Asikainen, R. & Taajamametsätyöryhmä. 2002. Taajamametsien hoitoluokitus.
Lahden kaupunki.
Eduskunta 1991. Laki luvanvarasisesta tavaraliikenteestä tiellä 342. Annettu
15.2.1991.
Eskola, R. 2003. Viheralueiden rakennuttaminen ja valvonta. Viherympäristöliitto
ry. Julkaisu 27.
Eskolainen, M. (toim.) 2001. Viheralueiden hoidon työselitys VHT´99.
Viherympäristöliitto, Helsinki.
Hirvonen, A. 2004. Mukkulan- ja Reppurinpuiston niittyjen hoitosuunnitelma.
ProAgria Häme.
Hokkanen, M . 2004. Vantaan vanhojen peltojen ja niittyjen ohjelma. Vantaan
kaupunki.
Klemola, E., Pihamaa, P. & Heikkilä, A-M. 2000. Laajentavan lypykarjatilan
tuotannon ja työnkäytön suunnittelu. Työtehoseuran julkaisuja 375. 88 s.
Kuntaliitto 2004. Kuntamuoto. Alueluokat 2003 taulukoina. Suomen Kuntaliitto.
Saatavana internetissä
http://www.kunnat.net/binary.asppath=1;29;341;31661;31663;31746&field=
FileAttachment&version=2; luettu 24.11.2004.
Leino, A. ym. 2001. Vantaan viheralueohjelma 2001 – 2010.
Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä. Maaseudun uudet työt. Suomalainen
maaseutusopimus keskusteluun. 7/2003. MMM.
Palva, R. 2003. Suojavyöhykkeiden hoito. Työtehoseuran maataloustiedote 555. 6
p.
Pentti, S 2003. Konetyön kustannukset ja tilastolliset urakointihinnat.
Työtehoseuran maataloustiedote 558. 12 s.
Pentti, S. 2004. Maaseutuyrittäjät ja ympäristöurakointi. Työtehoseuran
maataloustiedote 573. 4 p.
Pesonen, J. ym. 2001. Espoon viheralueohjelma 2002 – 2011.
Pursio, E. 2004. Niittyjen ja ketojen hoidon periaatteet. Helsingin kaupunki.
Ratia, S. 2003. Kariniemessä paloivat kalorit. Ilmainen polttopuu houkutteli
lahtelaisia risusavottaan. Etelä-Suomen Sanomat 19.9.2003. sivu 6.
Seurakuntapuutarhurit 2004. Jäsentilastot 2004. Seurakuntapuutarhurit ry.
Dokumentti saatavissa internetissä
http://www.kolumbus.fi/seurakunta.puutarhurit/jasenet.htm luettu 18.11.2004.
Viherympäristöliitto 2000. Viheralueiden hoitoluokitus. Viherympäristöliitto ry.
Julkaisuja 16: 1–48.
Virkkunen, M. 2004. Maaseutuyrittäjälle kaupunkimaisema on mahdollisuus.
Maaseudun tulevaisuus. Farmari 2004/uutiset. 2. elokuuta 2004.
Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004) 69

Virolainen K., Tuominen V, Laurén T. 2003. Kukkaniitty viheralueelle. Suomen
Niittyseimen Oy.
VNA 1990. Ajokorttiasetus 845. Annettu 7.9.1990.
VNA 1992. Asetus ajoneuvojen käytöstä tiellä 1257. Annettu 4.12.1992.
Ympäristöministeriö 2003. Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden
soveltaminen kaavoituksessa. Maankäyttö- ja rakennuslaki 2000 –
julkaisusarja 9/2003.
Haastatellut henkilöt
Päivi Islander
Jaana Junkkari
Aino Leino
Kari Järventausta
Kirsi Kujala
Petri Kujala
Jari Kuusinen
Heikki Laaksonen
Susanna Lappalainen
Hannu Neuvonen
Harri Palo
Merja Pöyhiä
Tiina Saukkonen
Pirjo Síren
Helena Vaalasti
Teuvo Vessman
Tuuli Ylikotila
Kim Ahlfors
Tuomas Kekki
Urpo Mäkelä
Jyrki Moijanen
Jouko Saalasti
Raimo Sorvari
Helsingin kaupunki
Espoon kaupunki
Vantaan kaupunki
Valkeakosken kaupunki
Lahden kaupunki
Tampereen kaupunki
Helsingin kaupunki
Kotkan kaupunki
Hämeenlinnan kaupunki
Lahden kaupunki
Kirkkohallitus
Vantaan kaupunki
LT – konsultit
Vantaan kaupunki
Espoon kaupunki
Vihdin kunta
Helsingin kaupunki
Espoo
Vihti
Hollola
Nurmijärvi
Kotka
Karkkila
70 Työtehoseuran raportteja ja oppaita 14 (2004)

Liite 1 (1/3)
Liite 1. Kyselylomake kunnille ja kaupungeille 2003
MAASEUTUYRITTÄJÄT
VIHERYMPÄRISTÖNHOITOPALVELUIDEN TUOTTAJINA
1. Vastaajan tiedot
Kunta/kaupunki ___________________________________________________________
Vastaajan nimi ___________________________________________________________
Osoite ___________________________________________________________
Puhelin ___________________________________________________________
Sähköpostiosoite ___________________________________________________________
2. Kunnassanne / kaupungissanne
on oma vihertoimi
ei ole omaa vihertointa
3. Viherasioista vastaa
________________________________________________________________________________
4. Millaisia avoimia alueita ja tienvarsia hoidossanne on Minkä verran
alle 1 ha 1–5 ha 5–10 ha 10–50 ha yli 50 ha
Viljelty pelto, viljellään itse
Viljelty pelto, vuokralla
Niittymäisesti hoidettava peltoalue
Hoitamaton, pusikoituva pelto
Niittyjä, ketoja tai hakamaita
Tiet, kadut, pyöräilytiet, joiden piennarkasvillisuus leikataan ________ km
5. Kuinka suuri osa näistä alueista on keskeisillä tai näkyvillä paikoilla
Ei yhtään 1/5 2/5 3/5 4/5 Kaikki
6. Kuinka tärkeänä pidätte maaseutumaisten alueiden hoitoa
Virkistyskäytön ja viihtyvyyden kannalta Kunnan / kaupungin imagon kannalta
hyvin tärkeänä
tärkeänä
vähemmän tärkeänä
ei lainkaan tärkeänä
hyvin tärkeänä
tärkeänä
vähemmän tärkeänä
ei lainkaan tärkeänä

Liite 1 (2/3)
7. Jos avoimia maaseutumaisia alueita voitaisiin hoitaa kohtuullisin kustannuksin, olisiko teillä
kiinnostusta lisätä hoidon piirissä olevien alueiden määrää
kyllä ehkä ei en osaa sanoa
8. Voisitteko ajatella siirrettävän viheralueita A-luokasta (rakennetut viheralueet)
B-luokkaan (avoimet viheralueet), mikäli alueet voidaan hoitaa ammattitaidolla ja kohtuullisin
kustannuksin
kyllä ehkä ei en osaa sanoa
9. Mitä perustamis- ja hoitotoimia näillä alueille nykyisin teette Kuka tekee työt
Työ
viljely
peltojen ja niittyjen niitto
tienpientareiden niitto
vesakon raivaus
metsänhoito
kastelu
ojien kaivuu ja kunnossapito
alueiden kevätsiivous
jätehuolto
levähdysalueiden hoito
kalusteiden ja rakenteiden kunnossapito
rantojen hoito, esim. kaislikon niitto
latujen perustaminen ja kunnossapito
muu talvikunnossapito
maansiirtotyöt
muu ___________________________
_______________________________
Tekijä
Omana Maan- Muu urakoitsija,
työnä viljelijä mikä
____________________
____________________
____________________
____________________
____________________
____________________
____________________
____________________
____________________
____________________
____________________
____________________
____________________
____________________
____________________
____________________
____________________
Mikäli käytätte ulkopuolista työvoimaa, paljonko näihin ostopalveluihin käytetään vuosittain
Noin _____________euroa
10. Kunnan/kaupungin käytössä olevat koneet
________________________________________________________________________________
________________________________________________________________________________
tai kone- / kalustoluettelo liitteenä
11. Jos käytätte urakoitsijaa tms., mitä koneita hänellä on käytössään (tärkeimmät)
________________________________________________________________________________
________________________________________________________________________________

Liite 1(3/3)
12. Mitä ongelmia maaseutumaisten alueiden hoidossa on
käytettävissä oleva rahamäärä
ajan puute
työvoiman puute
työvoiman ammattitaidon puute
urakoitsijoiden saanti
tarvittavien koneiden ja laitteiden puute
muut, mitkä ____________________________________________________________
13. Onko alueellanne urakoitsijoita, jotka pystyisivät maaseutumaisten alueiden hoitoon
kyllä, riittävästi jonkin verran, ei tarpeeksi ei en osaa sanoa
14. Lähialueen maanviljelijöiden käyttö
käytämme jo nyt
käytämme jo nyt ja olemme halukkaat lisäämään
olemme halukkaat käyttämään
emme ole kiinnostuneet
Muita asioita, joita haluaisitte meidän tietävän________________________________________
_______________________________________________________________________________
_______________________________________________________________________________
_______________________________________________________________________________
_______________________________________________________________________________
_______________________________________________________________________________
_______________________________________________________________________________
KIITOS!
Palautusosoite: Viherympäristöliitto, Viljatie 4 C, 00700 HELSINKI

Liite 2. Käyttö ja hoitoluokitus
Liite 2 (1/1)
KÄYTTÖ- JA HOITOLUOKITUS
HOITOLUOKAT B1 - B6
Maiseman avoimet alueet
MAISEMAPELLOT
B1
alueen
kuvaus
maaseudun ja taajamien
vaihettumisvyöhyk-keillä,
ulkoilu-
ja virkistysalueilla,
rakennettujen
alueiden välivyöhykkeillä,
peltoja
käyttö
viljely
maisemallinen
tavoite
avoin pelto
kasvillisuus
viljelykasvit
MAISEMANIITYT
B2
ulkoilu- ja virkistysalueilla
tai niiden
reunoilla, rakennettujen
alueiden välivyöhykkeillä,
liikenneväylien
reunoilla,
niittyjä, entisiä peltoja,
nurmikoita tai laitumia,
luontaisia tai
perustettuja
niittyalueen osittainen
virkistys- ja ulkoilukäyttö
mahdollista,
alueella ohjattu
kulku
avoin tai puoliavoin
niitty, maisemapuitaja
puuryhmiä voi olla
niittykasvit, yksittäiset
puut ja puuryhmät,
pensaat
ehdotus 2004
KÄYTTÖNIITYT
B3
puistoissa, ulkoiluja
virkistysalueilla
tai niiden reunoilla,
ulkoilualueilla, niittyjä,
entisiä peltoja,
nurmikoita tai laitumia,
luontaisia tai
perustettuja
virkistys- ja ulkoilukäyttö
koko niittypinta-alalla
avoin tai puoliavoin
niitty, maisemapuita-
ja puuryhmiä voi
olla
niittykasvit, yksittäiset
puut ja puuryhmät,
pensaat
ARVONIITYT
B4
lajistoltaan arvokkaat,
sijainniltaan
ja/tai kulttuurimaisemaltaan
arvokkaat
niityt, kedot tai
laidunnetut hakamaat,
luontaisia tai
perustettuja
arvokas luontoja/tai
kulttuurihistoriallinen
kohde, tarvittaessa
alueella
ohjattu kulku
avoin tai puoliavoin
niitty, maisemapuita-
ja puuryhmiä voi
olla
niittykasvit, monimuotoinen
kasvillisuus
ja eliöstö, yksittäiset
puut ja
puuryhmät, pensaat
LAIDUNALUEET
B5
ulkoilu- ja virkistysalueilla,
maaseudun
ja taajamien vaihettumis-vyöhykkeillä,
laidunkäytössä
laidunalueen osittainen
virkistys- ja
ulkoilukäyttö, kotieläintalous,
alueella
ohjattu kulku
avoin tai puoliavoin
laidun, maisemapuita
ja puuryhmiä
voi olla
viljelykasvit tai niittykasvit,
yksittäiset
puut ja puuryhmät,
pensaat
Tiina Saukkonen
Hannele Partanen
Tuuli Ylikotila
AVOIMET ALUEET
JA NÄKYMÄT
B6
liikenneväylien lähialueilla,
peltojen
suojavyöhykkeillä,
avoimina pidettävillä
näkymillä, voimalinjojen
alla, joutomaa-alueilla,
tyhjillä
tonteilla ym.
näkymän avoimuus,
virkistys- ja ulkoilukäyttö
avoin tai puoliavoin
alue, maisemapuita
ja puuryhmiä voi
olla
ruohovartiset ja
puuvartiset luonnonkasvit,
yksittäiset
puut ja puuryhmät,
pensaat

Liite 3 (1/2)
Liite 3. Urakointitarjousmalli
Tarjoamme _____________________________kunnan/kaupungin käyttöön kalustoa seuraavasti
Tarjouksen vastaanottaja
VIHERURAKOINTITARJOUS
ajalle ________________________
KONEKOHTAISET TIEDOT
TIEDOT
KONEESTA
TIETOJA
NIITTO-
LAITTEESTA
Konelajitunnus
Merkki ja malli
Sarjanumero Työpaino Teho
t
kW
Käyttöönottovuosi (KOV) Peruskorjausvuosi Käyttötuntimäärä
h
Merkki ja malli
Niittolaitteen tyyppi
Lisätietoja ominaisuuksista, mahdollisesta kasvuston keräämisestä jne.
KULJETTAJAN
KOKEMUS,
KOULUTUS
(MYÖS VARA)
VUOKRAHINTA
TIEDOT
LISÄLAITTEISTA,
VARUSTEISTA JA
MAHDOLLISESTA
VARAKONEESTA
TARJOUKSEN
TEKIJÄ
Niittotyö kasvuston kerääminen miestyön hinta
Ei
Kyllä
Esite koneesta
Nimi ja allekirjoitus
€/h alv 0% €/h alv 0% €/h alv 0%
Tyyppi
Lähiosoite
Postinumero ja – toimipaikka
Yhteyshenkilö
Puhelin- ja faksinumero
Sähköpostiosoite
ALUEET, JOISTA
KIINNOSTUNUT

Liite 3 (2/2)
Vertailutekijät Pisteet Lisätietoja
1. Tarjoushinta
max 60 pistettä
-halvin saa maksimipisteet
-seuraavat saavat pisteitä niin,
että halvimman tarjoushinnan ja
tarkasteltavan tarjoushinnan
suhteella kerrotaan maksimipisteet
2) Kuljettajan ammattitaito
- Todennus tutkintotodistus,
tilaajan aikaisemmat kokemukset
max 20 pistettä
3) Kaluston kunto
- Todennus: laatujärjestelmä,
tieturvakurssi, aikaisemmat
kokemukset, kaluston ulkonäkö
max 10 pistettä
4. Vuosimalli/koneen ikä
- 1-3 vuotta, 5 pistettä
- 3-7 vuotta, 3 pistettä
- 7-10 vuotta, 1 piste
- yli 10 vuotta, 0 pistettä
max 5 pistettä
5. Palvelun luotettavuus
- Todennus: aikaisempi palaute,
muiden tilaajien palaute
max 5 pistettä
100 pistettä
Töihin valittujen urakoitsijoiden tulee esittää ennakkoperintärekisteriote, ilmoitus eläkevakuutusmaksujen
täyttämisestä ja verojäämätodistus

Liite 4. Esimerkki täytetystä urakointitarjouksesta
Liite 4 (1/1)
Tarjoamme ____Vilkkilän____________kunnan käyttöön kalustoa seuraavasti
Tarjouksen vastaanottaja
Vilkkilän kunta
Tekninen toimisto
PL 13
34500 Vilkkilä
VIHERURAKOINTITARJOUS
ajalle 1.1.2006- 31.12.2007
KONEKOHTAISET TIEDOT
TIEDOT
KONEESTA
TIETOJA
NIITTO-
LAITTEESTA
Konelajitunnus
Merkki ja malli
Traktori Valtra 8400-4
Sarjanumero Työpaino Teho
435670001 4,8 t 118 kW
Käyttöönottovuosi (KOV) Peruskorjausvuosi Käyttötuntimäärä
2000 2000 h
Merkki ja malli
Kuhn 240
Niittolaitteen tyyppi
Nostolaitekiinnitteinen lautasniittokone, vuosimalli 1998
Lisätietoja ominaisuuksista, mahdollisesta kasvuston keräämisestä jne.
Nivelöity taittumaan myös alaviistoon
KULJETTAJAN
KOKEMUS,
KOULUTUS
(MYÖS VARA)
VUOKRAHINTA
TIEDOT
LISÄLAITTEISTA,
VARUSTEISTA JA
MAHDOLLISESTA
VARAKONEESTA
Aiemmin tehnyt niittoja tiehoitokuntien teillä noin 200 km vuosittain, Tieturvakurssi 1
vuonna 2002
Varakuljettaja, Ville Vilkas, tehnyt edellisen vapaapäivät vuosittain, Tieturvakurssi 1,
vuonna 2003
Niittotyö kasvuston kerääminen miestyön hinta
Ei
Kyllä
X €/h alv 0% X €/h alv 0% X €/h alv 0%
Tyyppi
Varakone, Valtra 6400 ja niittolaite Kuhn lautasniittokone 240 (vm. 1990)
TARJOUKSEN
TEKIJÄ
Esite koneesta
Nimi ja allekirjoitus
Vilkkilä, 1.11.2004, Kalle Vilkas,
Lähiosoite
Postinumero ja – toimipaikka
Kukkulankuja 3
34500 Vilkkilä
Yhteyshenkilö
Puhelin- ja faksinumero
Kalle Vilkas 04-550055
Sähköpostiosoite
kalle.vilkas@pp.fi
ALUEET, JOISTA
KIINNOSTUNUT
Sälinkankaan alue, 10 km, niitto molemmin puolin yksi työleveys
Kirkkokankaan alue, 15 km, niitto molemmin puolin väylää yksi työleveys

Liite 5 (1/1)
Liite 5. Tilastollisia maatalousurakointihintoja vuodelta 2002, hinnat alv 0 %
(Pentti 2003). Hinnat eivät ole suoraan verrattavissa yhteisöille tehtäviin
vihertöihin, koska maataloustöissä kerralla tehtävät työalat suurempia ja
työnmenekki pienempi kuin muille urakoitaessa
Vaihtelu (keskiarvo +/- Veloitus keskim. Vastauksia,
Työ
Yksikkö keskihajonta) 2002 kpl
Kyntö, sarka-aura 3-4 siip ja kaksoisaura 3 siip. e/h 24 - 42 33,1 20
Kyntö, sarka-aura e/ha 34 - 60 47,1 22
Kyntö, kaksoisaura e/ha 37 - 62 49,3 19
Kultivointi e/h 28 - 48 37,9 7
Kultivointi e/ha 21 - 38 29,5 8
Kylvömuokkaus, joustopiikkiäes, 5 m ja alle e/h 24 - 41 32,4 19
Kylvömuokkaus, joustopiikkiäes, yli 5 m e/h 25 - 49 37,0 18
Kylvömuokkaus, joustopiikkiäes e/ha 11 - 33 21,9 25
Kuivalannan levitys e/h 28 - 56 41,7 28
Kuivalannan levitys e/m3 0,9 - 2,7 1,80 6
Kalkin levitys e/t 3,6 - 6,3 5,0 27
Kylvölannoitus, 250-300 cm e/h 24 - 53 38,6 21
Kylvölannoitus, 250-300 cm e/ha 30 - 47 38,3 46
Kasvinsuojeluruiskutus, 12 m ja alle e/h 18 - 32 25,0 20
Heinän niitto, alle 260 cm e/h 20 - 30 25,3 17
Heinän niitto, yli 260 cm e/h 27 - 41 34,2 4
Heinän niitto (kaikki) e/h 21 - 34 27,2 22
Heinän niitto (kaikki) e/ha 19 - 33 25,9 19
Heinän ja säilörehun niittom. alle 300 cm e/h 27 - 42 34,5 13
Heinän ja säilörehun niittomurskaus (kaikki) e/ha 25 - 38 31,4 53
Kovapaalaus e/paali 0,16 - 0,22 0,19 32
Heinän ja oljen pyöröpaalaus (sis. verkko/naru) e/paali 3,38 - 6,09 4,73 47
Säilörehun paalaus (sis. verkko/naru) e/paali 4,48 - 7,17 5,82 43
Säilörehun paalaus+käärintä (sis. verkko/naru) e/paali 7,7 - 10,9 9,3 39
Lumityö (kaikki) e/h 21 - 35 28,2 323
Lumityö alueauralla + mahd. muu lisälaite e/h 23 - 38 30,5 87
Tien lanaus e/h 20 - 35 27,4 34
Hiekoitus e/h 26 - 37 31,5 9
Harjaus e/h 32 - 46 39,2 9
Vesakoiden niitto e/h 25 - 39 32,2 22
Viherkesannon niitto e/h 21 - 34 27,3 12
Haketus e/h 41 - 48 44,3 13
Haketus e/m3 2,76 - 3,78 3,3 11
Hakkuutyö koneella e/m3 8,59 - 13,12 10,9 7
Puun siirtoajo e/h 23 - 33 27,7 59
Puun siirtoajo e/m3 3,39 - 5,15 4,3 41
Traktorityö kuljettajineen 70 kW ja alle e/h 19 - 29 24,0 15
Traktorityö kuljettajineen 71 kW yli e/h 21 - 33 27,4 22
Traktorikaivuri, kevyt maansiirtokone e/h 25 - 37 30,9 90
Kuljetustyö e/h 24 - 38 31,2 67
Kuormaustyö (traktori ja etukuormaaja) e/h 22 - 31 26,3 27

Liite 6 (1/2)
Liite 6. Asian markkioimiseksi tehdyt seinätaulut, joita on käytetty
näyttelyissä.

Liite 6 (2/2)