Create successful ePaper yourself
Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.
ARTISTIT JA MUSIIKKI

teksti: JUHA LAHTI / kuvat: jaana Vuorenpää

Jani & Jetsetters tuottaa

ELÄMYKSIÄ

TANSSIKANSALLE

Aina ei orkesterin tarvitse esittää keikoillaan

kaikkia mahdollisia tanssirytmejä

päästäkseen tanssivan yleisön ja tansseja

järjestävien tahojen suosioon. Yksi hyvä

esimerkki tästä on Jani & Jetsetters.

- Olemme yksi harvoista tanssipaikkoja

kiertävistä orkestereista,

jotka eivät soita kattavasti perinteisiä

tanssilajeja. Tietenkin ohjelmistossamme

on foksia ja hitaita, mutta esimerkiksi

tangoa, polkkaa ja jenkkaa

emme esitä. Järjestäjät ja yleisö kyllä

tietävät sen. Esiinnymme keikoilla

yleensä 3x45 minuuttia, se on sellainen

aika, jonka pystyy vielä vetämään

nousujohteisesti, yhtyeen laulusolisti

Jani Forsman kertoo.

Orkesterin suosio perustuu pitkälti

siihen, että heidän musiikkinsa ei ole

suunnattu varsinaisesti jollekin tietylle

ikä- tai ihmisryhmälle.

- Fanimme ovat arviolta 3 – 83

vuotiaita. Yleisömme ei tarvitse olla

mitään tietynlaisia ihmisiä, olemme

iloisia kaikenlaisesta yleisöstä. Eikä

kaikkien tarvitse osata tanssia, monet

ihmiset tulevat tanssipaikoille

etsimään elämyksiä, ja me pyrimme

osaltamme niitä tarjoamaan.

’Uusi Aalto’- nimisen ensilevyn

jälkeen Jani & Jetsettersiä on verrattu

useasti Agents- yhtyeeseen.

- Itse asiassa ainoa asia, mikä yhdistää

meitä ja Agentsia, on se, että

me molemmat olemme ohjelmanumeroita.

Mutta esimerkiksi levyillemme

emme tee vanhoja kappaleita

uudelleen lämmitettyinä, Agents on

sen jutun jo tehnyt riittävän hyvin.

Kokoonpanon uusi pitkäsoitto, nimeltään

’Unelmien Kiitotie’, ilmestyi

toukokuun puolivälissä. Jani Forsman

on varsin tyytyväinen lopputulokseen.

- Levy on parempi kuin edellinen.

Meillä on itse asiassa ollut vuosi aikaa

tehdä materiaalia tälle uutuuslevylle.

Tyyli on kuitenkin sitä samaa kuin ennenkin,

ja kappaleita olemme saaneet

aina Tanskasta ja Ruotsista asti.

Kokemusta

ja nuoruuden intoa

Jani & Jetsettersin syntyhistoria sai

alkunsa vuonna 2003. Jani Forsman

oli silloin perustamassa kellaribändiä,

joka teki yhden esiintymisen

Tervakoskella. Forsman tiesi, että

äänentoistoa tapahtumassa oli hoitamassa

kaksi kovan tason muusikkoa,

ja keikka olikin hänelle eräänlainen

näytön paikka.

- Ilmeisesti esiintymisemme meni

hyvin, koska nämä kaverit tulivat tilaisuuden

jälkeen kysymään, haluaisinko

keikkailla kenties vähän enemmänkin.

Ensimmäinen esiintyminen

uudella kokoonpanolla olikin jo loppuvuodesta

2003, ja Jani & Jetsettersnimellä

teimme ensimmäisen keikan

heti alkuvuodesta 2004.

Alkuvaiheessa Jani & Jetsetters

keikkaili lähinnä yksityistilaisuuksissa

ja tekivät jopa ilmaiskeikkoja.

Formanin mukaan onkin hienoa, että

myös kokeneet ja aikaisemmin eri kokoonpanoissa

paljonkin keikkailleet

muusikot lähtivät juttuun mukaan. Ja

kuten kaikki tiedämme, on tämä asiaansa

uskominen tuottanut sittemmin

tulosta.

- Viime syksynä vaihtui orkesterimme

basisti. Uutena miehenä riviin

astui Jussi Kinnunen, joka ehkä

parhaiten muistetaan Hassisen Konebändistä.

Kaikki Jetsettersiin liittyvä

onkin mennyt onnellisten tähtien alla

– paitsi yksi asia. Keikka-autohankintamme

ovat olleet säännöllisesti

enemmän tai vähemmän epäonnistuneita,

Forsman kertoo.

Tällä hetkellä tanssilavoilla, klubeilla,

festareilla ja puistokonserteissa

keikkaileva Jani & Jetsetters ei näe

tulevaisuudessa toimintansa suhteen

mitään suuria muutoksia.

- Kehitämme tyyliämme edelleen

ja pyrimme jatkossakin antamaan

ihmisille elämyksiä. Luonnollisuus

kaikessa tekemisessä on tärkeää, ei

meillä ole lavalla mitään ’askelmerkkejä’,

joita pitää noudattaa, vaan kaikki

tapahtuu spontaanisti. Visuaalisuus,

äänentoisto ja musiikin sisältö tulevat

jatkossakin kulkemaan esityksissämme

käsi kädessä. •

JOENSUU

ja Kesäyön Auringon Tanssileiri

28.6.- 5.7. 2008

TANGOA, SALSAA JA LAVATANSSEJA

NAUTISKELLEN...

Joensuun 11. Tanssiviikko tarjoaa jälleen

ympärivuorokautisia tanssielämyksiä ja karjalaista

vieraanvaraisuutta Joensuun kesässä.

Viikon aikana ehdit tanssia tangoa, salsaa ja

lavatansseja sillä tasolla jolla haluat ja osallistua

iltatansseihin vaikka joka ilta, katsoa hienoja

opettajien esittämiä tanssiesityksiä, nauttia

auringosta ja lämmöstä Joensuun kuuluisalla

torilla.

Tanssiviikon

ohjaajakoulutukset

2008

* Seuratannsiohjaat

* Latinobic-ohjaajat

* Lastentannsiohjaajat

* Swing-tanssien ohjaajat

* Täydennyskoulutukset

Katso tarkemmin

www.dancebic.com

tai soita

0400-883 140

Tätä Suomi tanssii

Musiikkijuontajien lista maan tanssituimmista iskelmistä toukokuun

loppupuolella 2008. Uusi lista ilmestyy kahdesti kuussa netissä www.hitit.fi

ed vk Kappale Artisti Levymerkki

1 1 16 Jalat tukevasti ilmassa Mikko Mäkeläinen & Myrskylyhty Mediamusiikki

2 6 7 Kuinka ihmeellinen oot Janne Tulkki PFM

3 17 2 Bilettää 2008 Meiju Magnum

4 4 7 Mustalaisnainen Paula Koivuniemi Edel

5 2 7 Maruzella Kari Tapio Edel

6 3 33 Moskova Paula Koivuniemi Edel

7 5 33 Vanha suola janottaa Charles Plogman Bluebird

8 9 24 Timantti Paula Koivuniemi Edel

9 14 2 Verkkaisemmin kuin aikaisemmin Topi Sorsakoski & Agents EMI

10 12 2 Vapaa vasten tahtoaan Jukka Lampela Tatsia

11 8 22 Sinä olet rakas Matti Esko Edel

12 11 7 Päivin öin Jorma Kääriäinen & RNO EMI

13 21 83 Sateen hiljainen ääni Reijo Taipale Bluebird

14 13 61 Ilta himmenee Varjokuva Mediamusiikki

15 16 16 Hän on se nainen Markku Aro Bonnier

16 10 5 Sua liikaa rakastan Anita Hirvonen Woodoodo

17 * * Pidän kii Jani & Jetsetters Universal

18 7 43 Kellot soi Topi Sorsakoski & Agents EMI

19 * * Peilin taa Markku Koivula pienk.

20 18 7 Voodoonainen Mika Peltoniemi & Turhat Jätkät pienk.

21 * * Tahdon lauleskella Sami Keskitalo SonyBMG

22 * * Anna mulle sexii Matti Nykänen Finrila

23 * * Silloin lähden Isto Hiltunen HMC

24 20 9 Kuka saa sut nyt Anna Eriksson Universal

25 * * Kaveri Jani Wickholm SonyBMG

26 30 2 Kulkija In The Mood pienk.

27 * * Rakasta rintani ruhjeille Lauri Tähkä & Elonkerjuu Universal

28 22 28 Taipumaton Tomi Markkola MTG

29 28 5 Pyydä vain Tony Montana Poptori

30 27 7 Käsittele varoen Seppo Tammilehto Tamsongs

© Discopress Oy

16

TANSSIVIIHDE LEHTI 2/2008