Reservilaistutkimus_2008

Fyysisen suorituskyvyn yhteys terveyteen
Heikon maksimaalisen hapenottokyvyn (≤ 41,9 ml·kg -1·min -1 ) omaavilla reserviläisillä oli heikompi koettu fyysinen
kunto ja terveys sekä korkeammat triglyseridiarvot kuin muilla tutkituilla. Heikon maksimaalisen hapenottokyvyn
reserviläisillä oli myös korkeammat kolesteroliarvot kuin hyvän tai erinomaisen hapenottokyvyn omaavilla ja heillä
oli korkeampi diastolinen verenpaine kuin välttävän hapenottokyvyn ryhmällä. Glukoosiarvoissa ja systolisessa
verenpaineessa ei ollut eroja maksimaalisen hapenottokyvyn suhteen. CARDIA-tutkimus (Carnethon ym. 2003)
tukee osin näitä tuloksia. Tutkimuksessa todetaan, että heikon sydän- ja verenkiertoelimistön kunnon (alin neljännes)
omaavilla oli 3-6-kertainen diabeteksen, verenpaineen ja metabolisen oireyhtymän todennäköisyys kuin hyvän
kunnon omaavilla henkilöillä. Nämä tulokset on painotettu iän, rodun, sukupuolen, tupakoinnin sekä sukutaustan
(diabetes, hypertension tai sydäninfarkti) mukaan. Kyseinen tutkimus osoitti myös yhteyden sydän- ja verenkiertoelimistön
kunnon ja korkeiden kolesteroliarvojen välillä (riski 1,4-kertainen, p=0,04).
Lihavuuden yhteys terveyteen
Vyötärönympäryksen kasvaessa triglyseridiarvot ja diastolinen verenpaine kasvoivat ja koettu terveys heikkeni. Lisäksi
alle 90 senttimetrin vyötärönympäryksen omaavilla reserviläisillä oli merkitsevästi alhaisempi systolinen verenpaine
ja alhaisemmat kolesteroli- ja glukoosiarvot. Aiemmista tutkimuksista tiedetään, että lihavuudella on laajat
sosioekonomiset ja terveydelliset vaikutukset. Lihavuus ei lisää vain riskiä sairastua moniin sairauksiin, vaan se on
liitetty myös rajoittuneeseen liikkumiseen, lisääntyneisiin sairauspoissaoloihin ja varhaiseen eläkkeelle siirtymiseen
(Rissanen ym. 1990). Sairastavuuden on osoitettu lisääntyneen merkittävästi BMI:n ylittäessä 25 (Manson ym.
1995, Maru ym. 2004), mutta sepelvaltimotaudin, tyypin 2 diabeteksen ja korkean verenpaineen riski on jo kohonnut
BMI:n ylittäessä 22-23 (Colditz ym. 1995, Huang ym. 1998, Willett ym. 1999).
6.1.3. Vapaa-ajan liikunnan yhteys fyysiseen suorituskykyyn, lihavuuteen ja terveyteen
Vapaa-ajan liikunta ja fyysinen suorituskyky
Vapaa-ajan liikunnan määrän kasvaessa maksimaalinen hapenottokyky, ja lihaskuntoindeksi sekä koettu fyysinen
kunto olivat parempia. Vapaa-ajan liikunnan määrän kasvaessa myös koettu terveys oli parempi. ”Ripeää ja reipasta
liikuntaa vähintään kolme kertaa viikossa” harrastavilla triglyseridiarvot olivat alhaisempia. ”Ripeää ja reipasta liikuntaa
vähintään kolme kertaa viikossa” harrastavilla oli korkeampi systolinen verenpaine kuin ”ripeää ja reipasta
liikuntaa 1-2 kertaa viikossa” harrastavilla. Diastolinen verenpaine oli korkeampi ”ei mitään liikuntaa tai rauhallista
liikuntaa vähintään kerran viikossa” harrastavilla kuin ”ripeää ja reipasta liikuntaa 1-2 kertaa viikossa” harrastavilla.
Kolesteroli- ja glukoosiarvoissa ei havaittu eroja vapaa-ajan liikunnan suhteen.
Stressin yhteys fyysiseen suorituskykyyn, lihavuuteen ja terveyteen
Stressioireiden lisääntyessä koettu fyysinen kunto sekä koettu terveys heikkenivät. Vähän stressioireita kokevat harrastivat
enemmän vapaa-ajan liikuntaa ja heillä oli parempi maksimaalinen hapenottokyky. Verenpaineessa ja vyötärönympäryksessä
ei stressi-indeksin mukaan eroja havaittu.
6.2 Reserviläisten vertailu vuosien 2003 ja 2008 välillä
Taustatekijät
Vuonna 2008 tutkituista 13-15 vuotta opiskelleiden osuus oli suurempi ja yli 16 vuotta opiskelleiden osuus pienempi.
Vastaavasti yli 90 000 asukkaan kaupungissa asuvien reserviläisten osuus oli pienempi ja 10 000-89 999 asukkaan
kaupungissa tai kunnassa asuvien osuus suurempi vuoteen 2003 verrattuna. Aselajin ja puolustushaaran osuuksissa
jalkaväen/pioneerien ja muiden aselajien osuudet olivat suurempia, kun taas tykistöön tai ilmatorjuntaan kuuluvien
osuus oli pienempi vuoteen 2003 verrattuna. Pohjois-Suomen ja Länsi-Suomen sotilasläänien alueella asuvien osuudet
olivat suurempia kuin vuonna 2003.
55