26.11.2014 Views

PDF - Automaatio- ja systeemitekniikan laitos

PDF - Automaatio- ja systeemitekniikan laitos

PDF - Automaatio- ja systeemitekniikan laitos

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

1. TEKNILLINEN KORKEAKOULU

Teknillinen korkeakoulu (TKK) on Suomen vanhin ja suurin

teknillinen korkeakoulu. Sen juuret ulottuvat 1849 perustettuun

Helsingin teknilliseen reaalikouluun. Tuolloin Suomessa alkoi

järjestetty teknisen alan opetus. Vuonna 1908 koulun nimi

muutettiin Teknilliseksi korkeakouluksi ja samalla aloitettiin

korkeakoulutasoinen tekniikan alan opetus Suomessa. Korkeakoululle

rakennettiin 1950-60-luvuilla tilat Otaniemeen, ja se siirtyi

Helsingistä Espooseen.

Perustutkintoina TKK:ssa voi suorittaa diplomi-insinöörin,

arkkitehdin ja maisema-arkkitehdin tutkinnot. Jatkotutkinnot ovat

tekniikan lisensiaatin, tekniikan tohtorin ja filosofian tohtorin

tutkinnot.

TKK:ssa oli vuonna 2000 noin 13 800 perus- ja jatkotutkintoopiskelijaa

ja 224 professoria.

TKK toimii tällä hetkellä Otaniemessä 27 eri rakennuksessa.

Otaniemen lisäksi Teknillisen korkeakoulun toimintaa on Lahden

keskuksessa, Kirkkonummen Kylmälässä Sjökullan kurssikeskuksessa,

Metsähovin radiotutkimusasemalla ja Humaljärven

tutkimusasemalla. Osa arkkitehtuurin opetuksesta on siirretty

Helsinkiin Kaapelitehtaalle.

Teknillisen korkeakoulun kotisivu löytyy osoitteesta http://www.hut.fi.

1.1 Tehtävä

Teknillisen korkeakoulun tehtävänä on lisätä teknologista ja

tieteellistä osaamista suorittamalla korkeatasoista tieteellistä

tutkimustyötä sekä antamalla siihen perustuvaa, yhteiskunnan ja

työelämän muuttuvat tarpeet huomioon ottavaa tekniikan alan

koulutusta.

Teknillisen korkeakoulun erityisvahvuutena on tutkimuksen ja

opetuksen laaja-alaisuus ja teknillisen alan poikkitieteellisyys.

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 1

1.2 Yksiköt

Korkeakoulussa on tutkimuksen ja opetuksen järjestämistä varten 12

osastoa, jotka vastaavat yhteensä 16 koulutusohjelmasta. Osastot on

ryhmitelty viideksi osastoryhmäksi, joista kullakin on oma tieteellinen

neuvosto.

Korkeakoulussa on myös yhdeksän erillistä laitosta, jotka harjoittavat

erityisalueen tutkimusta tai opetusta tai palvelevat opetusta ja

tutkimusta. Tutkimustyön perusyksikkönä TKK:ssa on laboratorio.

Lisäksi korkeakoulussa on kymmenen osasto- ja laitosjaon ylittävää

tutkimusinstituuttia, jotka yhdistävät laajoja tutkimusalueita.

1.3 Hallinto

TKK:n hallinnosta vastaa hallitus, rehtori, hallinto-osasto, tieteelliset

neuvostot sekä osastoneuvostot ja osastonjohtajat. Erillisissä laitoksissa

hallintoa hoitaa johtaja tai johtokunta ja johtaja.

Rehtori johtaa korkeakoulun toimintaa ja korkeakoulun ylin päättävä

elin on hallitus, johon hallintojohtosäännön mukaan kuuluu 13

jäsentä: rehtori, vararehtori (2), kolme professorijäsentä, kolme muun

henkilökunnan edustajaa, kaksi opiskelijaa ja kaksi korkeakoulun

ulkopuolista jäsentä. Hallitus mm. hyväksyy korkeakoulun taloutta ja

toimintaa koskevat sekä muut laajakantoiset suunnitelmat, päättää

määrärahojen jakamisen suuntaviivoista, hyväksyy johtosäännöt ja

muut vastaavat määräykset, nimittää professorit sekä päättää

korkeakouluun otettavien opiskelijoiden määrästä ja

valintaperusteista. Hallituksen puheenjohtajana toimii rehtori.

Tieteelliset neuvostot toimivat virantäyttöelimenä professorin virkoja

täytettäessä. Ne voivat tehdä hallitukselle esityksiä laajakantoisista,

korkeakoulun opetusta ja tutkimusta koskevista kysymyksistä. Osastoa

johtaa osastonjohtaja. Sen ylin päättävä elin on osastoneuvosto.

Keskitetysti hoidettavia hallintopalveluja varten TKK:ssa on hallintoosasto,

jota johtaa hallintojohtaja.

2

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA

Korkeakoulun, elinkeinoelämän ja julkisen hallinnon välistä

yhteistyötä varten korkeakoululla on neuvottelukunta, jonka

tehtävänä on antaa lausuntoja ja tehdä aloitteita korkeakoulua

koskevista periaatteellisista tärkeistä asioista.

Korkeakoulun sopimustoimintaa sekä tutkimustulosten

hyödyntämistä varten korkeakouluun on perustettu Innovaatiokeskus.

Se huolehtii myös tutkimuspalveluista sekä rekrytointi- ja

alumnitoiminnasta.

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 3

2. AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN OSASTO

2.1 Osaston hallinto

Automaatio- ja systeemitekniikan osasto on osa informaatiotekniikan

osastoryhmää, jossa muut osastot ovat tietotekniikan osasto, teknillisen

fysiikan ja matematiikan osasto sekä tuotantotalouden osasto.

Automaatio- ja systeemitekniikan osastoa johtaa osastonjohtaja.

Osaston asioista päättää osastoneuvosto ja osastonjohtaja.

Osastoneuvoston tehtävänä on mm. tehdä ehdotukset toiminta- ja

taloussuunnitelmaksi, hyväksyä osaston opetussuunnitelmat, määrätä

väitöskirjojen, lisensiaatintöiden ja diplomitöiden ja muiden

opintosuoritusten esitarkastajat, tarkastajat ja vastaväittäjät sekä

arvostella nämä opintosuoritukset.

Osastonjohtaja Professori Aarne Halme, puh. 451 3300

Osaston varajohtaja Professori Pirkko Oittinen, puh. 451 3341

Korkeakoulusihteeri Ilse Koskinen, puh. 451 4800

Osastoneuvoston kokoonpano 1.8.1998-31.12.2001:

Jäsenet:

prof. Aarne Halme (pj.)

prof. Heikki Koivo

prof. Pirkko Oittinen

prof. Hannu Saarelma, virkavapaa –31.12.2000

vanh. vahtimestari Leena Kadenius

tutkija Arto Visala

tekn. yo Olli Nevanlinna

tekn.yo Harri Vartiainen

tekn.tri.(VTT) Hannu Lehtinen

Varajäsenet:

prof. Kari Koskinen

yliass. Kai Zenger

erikoislaboratoriomestari Erkki Solin

4

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA

tekn. yo Kristian Lukander

tekn.yo Leena Salo

TkT (VTT) Caj Södergård

Esittelijät:

Ilse Koskinen, korkeakoulusihteeri

Tarja Heikkilä, suunnittelija

Marja-Leena Pölönen, opintosihteeri

2.2 Osaston laboratoriot

Automaatio- ja systeemitekniikan osaston tutkimuksesta ja opetuksesta

vastaavat seuraavat neljä laboratoriota:

Automaatiotekniikan labororatorio (Tietotekniikan talo, 1. kerros)

Esimies: professori Aarne Halme, AS-84, puh. 451 3300, B121

Osastosihteeri: Elisa Autti, puh. 451 3301

http://www.automation.hut.fi

Systeemitekniikan laboratorio (Tietotekniikan talo, 1. kerros)

Esimies: professori Heikki Koivo, AS-74, puh. 451 5200, A104

Toimistosihteeri: Maija-Liisa Herto, puh. 451 5201

http://www.hut.fi/Yksikot/Saatotekniikka/

Viestintätekniikan laboratorio (Tekniikantie 3, Viestintätekniikan

talo)

Esimies: professori Hannu Saarelma, AS-75, puh. 451 3340, G108,

virkavapaa

professori Pirkko Oittinen, AS-75, puh. 451 3341, G105

Osastosihteeri: Seija Kalajoki, puh. 451 3342

Toimistosihteeri: Tiina Hartikainen, puh. 451 3353

http://www.media.hut.fi/

Automaation tietotekniikan laboratorio (Tietotekniikan talo, 1. kerros)

Esimies: professori Kari Koskinen, AS-116, puh. 451 5461, A138

Osastosihteeri: Tuula Rautiainen, puh. 451 5462

http://www.hut.fi/Yksikot/Auttieto/

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 5

2.3 Osaston kanslia

Osaston kanslia sijaitsee Tietotekniikan talon ala-aulassa huoneessa

C112. Kanslian opintoasioita hoitaa opintosihteeri Marja-Leena

Pölönen. Kansliasta saa mm. yleistä opintoneuvontaa,

opintosuoritusotteet sekä erilaisia lomakkeita.

Kanslian käyntiosoite

Kanslian postiosoite

Tietotekniikan talo

Konemiehentie 2, 1 kerros

Otaniemi, Espoo

Kanslian puhelin (09) 451 4878

Kanslian telefax (09) 451 4873

Teknillinen korkeakoulu

Automaatio- ja systeemitekniikan osasto

PL 5400

02015 TKK

6

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA

3. YLEISTÄ

3.1 Ilmoittautuminen korkeakouluun

Opiskelijan on lukuvuoden alkaessa ilmoittauduttava korkeakouluun

läsnäolevaksi tai poissaolevaksi. Vain läsnäolijaksi ilmoittautuneilla

on opintojen suoritusoikeus.

Ilmoittautumisaika lukuvuodeksi 2001-2002 päättyy 14.9.2001.

Opiskelijat, joilla on opintorekisterissä sähköpostiosoite,

ilmoittautuvat sähköpostitse saamiensa ohjeiden mukaisesti. Muut

ilmoittautuvat opintotoimiston kansliassa. Mukana täytyy olla kuitti

maksetuista TKY:n maksuista. Opintoasiain toimisto sijaitsee

korkeakoulun päärakennuksen 2. kerroksessa. Kanslian yhteystiedot

ovat: sähköpostiosoite: oodi-ilmo@hut.fi , puhelin 451 2911.

Lukuvuositarran opiskelija saa TKY:n tai opintotoimiston kansliasta

maksukuittia vastaan tai maksujen päivityttyä opintorekisteriin.

Maksukuitti tulee säilyttää mahdollisten epäselvyyksien selvittämistä

varten.

Opiskelija, joka ei ole ilmoittautunut viimeistään 14.9.2001

mennessä, menettää opiskeluoikeutensa. Opiskeluoikeuden saa

takaisin maksamalla opintotoimiston kansliaan kahden sadan markan

(200 mk) uudelleenkirjaamismaksun TKY:n maksujen lisäksi.

Ilmoittautumisajan jälkeen tapahtuvia läsnä- ja poissaolotietojen

muutoksia otetaan vastaan opintoasiain toimiston kansliassa.

Kevätlukukautta 2002 koskevat muutokset tulee tehdä 31.12.2001

mennessä. Tämän jälkeen tapahtuvasta muutoksesta peritään 100

markan (100 mk) maksu.

Valmistuvien opiskelijoiden täytyy ilmoittautua läsnäoleviksi

valmistumislukukautena. Jos opiskelija valmistuu 1.8.-15.9.2001 tai

1.-31.2002, he voivat saada maksamansa summan takaisin TKY:n

kassasta valmistuttuaan. Mikäli opiskelija valmistuu syyslukukauden

aikana, hän ei voi ilmoittautua kevätlukukaudeksi. Jos valmistuminen

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 7

jostain syystä siirtyy kevätlukukaudeksi, ilmoittautumisen muutos

tulee tehdä 31.12.2001 mennessä.

3.2 Korkeakoulun lukuvuosi

Korkeakoulun lukuvuosi alkaa 30.8.2001 ja päättyy 18.5.2002. Syys- ja

kevätlukukaudet alkavat tutkintokaudella, jatkuvat luentokaudella ja

päättyvät tutkintokaudella.

Lukuvuoden 2001-2002 luento- ja tutkintokaudet ovat

syyslukukaudella:

1. tutkintokausi 30.8.-10.9.2001

1. luentokausi 11.9.-7.12.2001

2. tutkintokausi 8.12.-20.12.2001

kevätlukukaudella:

3. tutkintokausi 7.1.-12.1.2002

2. luentokausi 14.1.-3.5.2002

4. tutkintokausi 6.5.-18.5.2002

Syyslukukauden 2. puolilukukausi alkaa 25.10.2001

Kevätlukukauden 2. puolilukukausi alkaa 11.3.2002

Pääsiäisloma on 28.3.-3.4.2002.

Korkeakoulun avajaiset pidetään 7.9.2001. Avajaispäivänä ei järjestetä

opetusta eikä tenttejä.

Lauantaitenttipäivät ovat:

1.9., 8.9., 20.10., 27.10., 10.11., 17.11., 1.12., 8.12., 15.12., 12.1.,

16.2., 9.3., 23.3., 6.4., 27.4., 11.5 ja 18.5.

8

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA

3.3 Nimen ja osoitteen muutokset

Opiskelijan tulee ilmoittaa mahdolliset nimenmuutokset

korkeakoulun opintoasiain toimistoon viipymättä. Nimenmuutoksesta

tulee opiskelijan toimittaa opintoasiain toimistoon virkatodistus tai

lääninhallituksen päätös opiskelijarekisteriin tehtävää merkintää

varten.

Osoitteenmuutokset tulee ilmoittaa mahdollisimman pian joko

opintoasiain toimistoon (opintoasiat@hut.fi) tai koulusohjelman

kansliaan. Sähköiseen ilmoittautumiseen siirtymisen vuoksi myös

sähköpostiosoitteiden muutoksista ilmoittaminen on erittäin tärkeää.

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 9

4. OPISKELU

4.1 Luku- ja tenttijärjestykset

TKK:n luku- ja tenttijärjestykset valmistuvat lukukausien alkuun

mennessä. Ne löytyvät osoitteesta http://www.hut.fi/Opinnot/Kurssit/,

ao. yksikköjen www-sivuilta, opintoneuvojilta ja ilmoitustauluilta.

Tietoa useimpien opintojaksojen luento- ja tenttiajoista saa myös

WebTopi- järjestelmästä.

4.2 Opetusmenetelmät

Korkeakoulussa käytetään mm. seuraavia opetusmenetelmiä:

Luennot

Luennot muodostavat opetuksen rungon. Niiden tarkoituksena on

auttaa opiskelijaa muodostamaan oikein painotettu kokonaiskuva

kyseessä olevasta aineesta sekä ymmärtämään vaikeatajuisempia tai

kirjallisuudessa suppeasti selostettuja yksityiskohtia.

Laskuharjoitukset

Laskuharjoitusten tarkoituksena on auttaa ymmärtämään ja

soveltamaan luennoilla esitettyjä asioita. Laskuharjoituksia on

pääasiassa kahdenlaisia: niissä joko lasketaan assistenttien ohjauksella

tehtäviä tai esitetään ratkaisut kotona laskettuihin tehtäviin.

Seminaari

Seminaari on opetustapahtuma, jossa opiskelijaryhmä opettajan

ohjaamana keskustellen käsittelee aihetta, jonka tavallisesti on

valmistellut opiskelija tai opiskelijaryhmä.

Portfolio

Portfolio on dokumentti, jonne opiskelija kokoaa suorituksia ja

näytteitä oppimistaan asioista sekä pohtii niiden sisältöä ja merkitystä.

Portfoliossa pyritään tuomaan esille osaaminen asioissa, jotka liittyvät

joko yksittäiseen opintojaksoon tai isompaan opintokokonaisuuteen.

10

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA

Ongelmalähtöinen oppiminen (problem-based learning, PBL)

Tässä menetelmässä opiskelijat perehtyvät ryhmätyönä opettajan

esittämiin tapauksiin, jotka tyypillisesti liittyvät johonkin käytännön

ongelmaan tai ilmiöön. Ryhmä selvittää tapaukseen liittyvän

käsitteistön, rakentaa asialle selitysmallin ja määrittelee itsenäisesti

oppimistavoitteet. Itsenäisessä opiskeluvaiheessa jokainen ryhmän

jäsen selvittää itselleen sovittujen tavoitteiden mukaiset asiat. Tapaus

käsitellään loppuun ryhmäkeskustelussa, missä käydään läpi opitut

asiat ja se, miten selitysmalli on toiminut. Kussakin ryhmässä on

mukana tutoropettaja, joka seuraa ryhmän toimintaa, mutta ei pyri

ohjaamaan sitä tiukasti. Opetukseen liittyy usein käytännöllisiä

harjoitustehtäviä ja töitä.

Laboratoriotyöt

Laboratoriotöiden tarkoituksena on perehdyttää opiskelija

kokeelliseen työhön, erilaisiin mittausmenetelmiin ja mittalaitteisiin

sekä havainnollistaa luennoilla esitettyjä asioita.

Harjoitus- ja erikoistyöt

Harjoitus- ja erikoistyöt ovat itsenäisesti tehtäviä laboratoriotöitä,

suunnittelutehtäviä, kirjallisuuskatsauksia tms.

Opintoretket eli excursiot

Opintoretkien tarkoituksena on tutustuminen alan teollisuuteen ja

muihin yliopistoihin tai tutkimuslaitoksiin. Niitä järjestävät sekä

korkeakoulu että opiskelijoiden omat yhdistykset.

Kuulustelut (tentit) ja välikokeet

Opintojaksoista järjestetään kuulusteluja voimassa olevien

tutkintovaatimusten mukaan vähintään kahdesti (yleensä

useamminkin) vuodessa. Joistakin opintojaksoista järjestetään

luentokaudella välikokeita (2-3 kappaletta), joilla opintojakson

suoritus jakautuu pienempiin osiin.

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 11

4.3 Studier på svenska

Alla studerande vid Tekniska högskolan har rätt att använda svenska i

tenter, övningsarbeten och seminarier. Vidare har man rätt att få

handledning i sina studier på svenska.

Vid Tekniska högskolan föreläses grundkurserna i matematik,

datateknik och fysik på svenska och det finns svenska övningsgrupper i

flera ämnen. Se övrig information http://www.hut.fi/Studier/.

Tekniska högskolan har ett aktivt samarbete med andra tekniska universtitet

och högskolor I Norden och med andra högskolor och universitetet

i helsingforsregionen. Det är t.ex. möjligt att avlägga en del

av sin examen vid någon av dessa (JOO-flexibel studierätt, se även

www.helsinki.fi/joo). Se även http://www.hut.fi/Studier/studiebyrån

4.4 Ilmoittautuminen opetukseen ja kuulusteluun

Opiskelijan on tutkintosäännön mukaan ilmoittauduttava opetuksen

alkaessa kullekin opintojaksolle, jonka opetusta hän aikoo seurata.

Yleensä opintojaksoille ilmoittaudutaan lukukausien alussa

ensimmäisellä luentokerralla tai WebTopilla. Laboratorio- ja

ohjelmatöihin ilmoittaudutaan ao. ilmoitustaululla olevien ohjeiden

mukaisesti. Kieliopintoihin ilmoittautumisesta löytyy tietoa osoitteesta

http://www.hut.fi/Yksikot/KieVie/opopas/ilmo.f.html.

Ensimmäinen luento on tärkeä. Silloin kannattaa olla paikalla, koska

luennoitsija esittelee opintojakson sisällön ja antaa tarkempia ohjeita

käytännön asioista. Myös käytettävät oppikirjat varmistuvat tuolloin.

Tutkintosäännön mukaan opiskelijan tulee ilmoittautua

kuulusteluun viikkoa ennen kuulustelutilaisuutta, jollei opettaja

hyväksy myöhempää ilmoittautumista. TKK:n eri osastoilla ja jopa eri

opintojaksoilla on erilaiset kuulusteluihin ilmoittautumiskäytännöt.

Ne on syytä varmistaa hyvissä ajoin.

Tärkeä työkalu opiskelijalle on WebTopi. Se on sähköinen

järjestelmä, jolla ilmoittaudutaan opintojaksoille ja kuulusteluun. Se

12

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA

toimii www-selaimessa osoitteessa http://webtopi.hut.fi/. WebTopin

käyttöä varten tarvitaan opiskelijanumero ja salasana (eri kuin

normaali unix-käyttäjätunnus). Isohenkilösi neuvovat Topin käytössä.

4.5 Opintosuoritusten rekisteröinti

Kaikki suoritukset viedään opintorekisteriin. Tallennuksesta huolehtii

opintojaksosta vastaavan laboratorion sihteeri. Opintosuorituksen

rekisteröinnin onnistumiseksi on tärkeää, että opiskelija merkitsee

tenttipaperiinsa opiskelijanumeron tarkistuskirjaimineen.

Oman opintorekisteriotteen tiedot on syytä tarkistaa ajoittain. Jos

opiskelija on ilmoittanut sähköpostiosoitteensa opintoasiain

toimistoon tai osaston kansliaan, otteen saa sähköisesti osoitteesta

htpp://www.hut.fi/Opinnot/OREK/suoritusote.html. Virallisen

opintorekisteriotteen saa osaston kansliasta.

4.6 Opintosuoritusten arvostelu

Opintosuoritukset arvostelee opintojaksosta vastaava opettaja.

Opettajan tulee toimittaa tiedot hyväksytyistä opintosuorituksista

kuukauden kuluessa ao. ilmoitustaululle tai perustellusta syystä

järjestää tiedottaminen samassa ajassa toisin. Määräaikaan voidaan

erityisestä syystä myöntää pidennystä.

Opintosuoritukset (myös diplomityö) arvostellaan seuraavalla

asteikolla:

0= hylätty

1= tyydyttävä

2= erittäin tyydyttävä

3= hyvä

4= erittäin hyvä

5= kiitettävä

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 13

Arvostelussa voidaan käyttää myös arvosanoja hyväksytty ja hylätty, jos

opintojakso on merkitty opetussuunnitelmassa ao. huomautuksella.

Diplomityön kypsyysnäyte arvostellaan asteikolla hyväksytty-hylätty.

Jos opintosuoritus koostuu itsenäisistä osasuorituksista, sen arvosana

lasketaan osasuorituksia vastaavilla opintoviikkomäärillä painotettuna

keskiarvona osasuoritusten arvosanoista.

Opiskelijalle on järjestettävä mahdollisuus tutustua opintosuorituksensa

arvosteluun. Opettaja on pyydettäessä velvollinen

ilmoittamaan arvosteluperusteet tehtäväkohtaisesti.

4.7 Opiskelijan oikeusturva

Opiskelijan oikeusturvasta, mm. opintosuoritus ja opiskelijan

tiedonsaantioikeus sekä opintosuorituksen arvostelun oikaiseminen,

on säädetty yliopistoasetuksen (115/98) 4. luvussa. Siinä säädetään

kuulustelun ja diplomityön arvostelun oikaisemisesta seuraavaa:

• (kuulustelun) arvosteluun tyytymätön opiskelija voi pyytää

siihen suullisesti tai kirjallisesti oikaisua arvostelun

suorittaneelta opettajalta ja syventäviin opintoihin kuuluvan

tutkielman tai muun vastaavan opintosuorituksen (diplomityö)

arvostelusta kirjallisesti yliopiston määräämältä

hallintoelimeltä. Oikaisupyyntö on tehtävä 14 päivän kuluessa

siitä ajankohdasta, josta opiskelijalla on ollut tilaisuus saada

arvostelun tulokset sekä arvosteluperusteiden soveltaminen

omalta kohdaltaan tietoonsa.

• oikaisupyynnön johdosta tehtyyn päätökseen tyytymätön voi

saattaa asian tutkintolautakunnan tai yliopiston määräämän

hallintoelimen käsiteltäväksi 14 päivän kuluessa siitä, kun hän

on saanut päätöksestä tiedon.

TKK:n määräykset opintosuorituksen arvostelun oikaisemisesta

löytyvät hallintojohtosäännön 28 pykälästä ja ovat seuraavat:

14

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA

• tentin arvostelusta annettuun opettajan oikaisupäätökseen

tyytymätön voi hakea oikaisua osastoneuvostolta ja diplomityön

arvosteluun tyytymätön voi hakea oikaisua ensivaiheessa

osastoneuvostolta

• ja tämän päätöksestä edelleen muutoksenhakulautakunnalta.

Yliopistoasetus ja Teknillisen korkeakoulun hallintojohtosääntö

löytyvät kokonaisuudessaan osoitteesta http://www.hut.fi/Yleista/Saadokset/.

4.8 Opintohyvitykset

Tutkintosäännön (19 §) mukaan opiskelija saa suorittaessaan

koulutusohjelman opetussuunnitelman mukaan lukea hyväkseen

muissa kotimaisessa tai ulkomaisessa korkeakoulussa taikka muussa

oppilaitoksessa suorittamiaan opintoja sekä korvata tutkintoon

kuuluvia opintoja muilla samantasoisilla opinnoilla. Osasto päättää

asiasta kirjallisen hakemuksen perusteella. Lisätietoja ja hakukaavakkeita

saa opintojen suunnittelijalta.

Yksittäisten opintojaksojen korvaamisesta päättää opintojaksosta

vastaava opettaja. Hakukaavakkeita saa osaston kansliasta.

4.9 Koulutusohjelman ja korkeakoulun vaihto

Opiskelija voi hakemuksesta vaihtaa koulutusohjelmaa. Hakemuksen

hyväksymisedellytykset ovat seuraavat:

1) opiskelijan valintapisteiden olisi tullut pyrkimisvuonna riittää

haettuun koulutusohjelmaan. Jos valintakokeet ovat olleet

osaksi poikkeavia, osaston tulee harkita tämän merkitys

pisteisiin; tai

2) jos valintapisteet eivät pyrkimisvuonna olisi riittäneet haettuun

koulutusohjelmaan, hakemus voidaan kuitenkin hyväksyä

ottaen huomioon opintomenestys alkuperäisessä

koulutusohjelmassa ja osaston harkinnan mukaan asiaan

vaikuttavat muut seikat. Opiskelijan tulee tässä tapauksessa

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 15

ennen hakemuksen jättämistä olla suorittanut vähintään 30

opintoviikkoa alkuperäisen koulutusohjelman tutkinnon

ensimmäisen osan opintoja. Näihin opintoihin tulee sisältyä

koulutusohjelman määrittelemät, koulutusohjelmasta ja sen

opinnoista hyvän kuvan antavat noin 5 opintoviikon laajuiset

opinnot. Automaatio- ja systeemitekniikan koulutusohjelmasta

muuhun TKK:n koulutusohjelmaan hakevan on suoritettava

ennen vaihtohakemuksen jättämistä seuraavat opintojaksot:

AS-84.132 Automaatio- ja säätötekniikka 3 ov

ja kumpi tahansa seuraavista:

AS-75.103 Julkaisutekniikan perusteet 2 ov

AS-75.123 Mediatekniikan perusteet 2 ov

Hakemuksia käsiteltäessä otetaan huomioon alan ennakoitu

koulutustarve. Lisäksi hakemuksen hyväksymisen edellytyksenä on,

että haettuun koulutusohjelmaan voidaan ottaa lisäopiskelija.

Yhteisvalinnan piirissä tapahtuvaa korkeakoulunvaihtoa koskeviin

hakemuksiin sovelletaan edellä mainittuja perusteita siten

täydennettynä, että hakemuksia käsiteltäessä voidaan ottaa huomioon

myös erittäin painavat sosiaaliset syyt.

Koulutusohjelman ja korkeakoulun vaihtohakemuksia saa

opintoasian toimistosta. Hakemukset jätetään vuosittain helmikuun ja

lokakuun loppuun mennessä.

4.10 Täydentävät opinnot

Suomessa diplomi-insinöörin tutkinnon suorittaneella on

korkeakoulun tutkintosäännön mukaan oikeus täydentää opintojaan

suorittamalla TKK:n opetussuunnitelmaan kuuluvia opintoja.

Täydentävien opintojen suorittamiseksi on anottava korkeakoululta

opinto-oikeutta, joka on maksullinen. Opinto-oikeutta haetaan

”Erillisten opintojen suoritusoikeutta koskeva hakemus”-lomakkeella,

jota saa opintoasiain toimistosta.

16

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA

4.11 Jatko-opinnot

Tekniikan lisensiaatin ja tekniikan tohtorin tutkintoa voidaan ottaa

suorittamaan henkilö, jolla on teknistieteellinen ylempi

korkeakoulututkinto tai muu vastaavantasoinen tutkinto.

Jatkokoulutukseen voidaan ottaa myös edellyttäen, että rehtori toteaa

osaston lausunnon perusteella muun vastaavantasoisen tutkinnon

antavan tieteelliseen jatkokoulutukseen riittävät valmiudet.

Harkitessaan jatko-opintojen aloittamista opiskelijan tulee ottaa

yhteyttä pää- ja sivuaineiden professoreihin ja tarkistaa, että

edellytykset opintojen aloittamiseen ovat olemassa.

Osasto voi asettaa jatko-opinnoille esitietovaatimuksia ja ylemmän

korkeakoulututkinnon arvosanoille vähimmäisvaatimuksia. Jatkoopintojen

pääaineen esitietoina vaaditaan teknistieteellisen ylemmän

korkeakoulututkinnon vastaavat pääaineopinnot vähintään

arvosanalla hyvä (3) tai muutoin hankitut vastaavat tiedot. Jatkoopintojen

sivuaineen esitietoina vaaditaan teknistieteellisen ylemmän

korkeakoulututkinnon vastaavat sivuaineopinnot vähintään

arvosanalla hyvä (3) tai muutoin hankitut vastaavat tiedot.

Korkeakoulussa on myös mahdollista 25.10.1991 annetun asetuksen

nojalla suorittaa filosofian tohtorin tutkinto. Korkeakoulu voi

hyväksyä suorittamaan filosofian tohtorin tutkintoa henkilön, joka on

suorittanut suomalaisessa korkeakoulussa ylemmän

korkeakoulututkinnon tai ulkomaisessa korkeakoulussa

vastaavantasoisen tutkinnon tai jolla korkeakoulu muuten toteaa

olevan ylempää korkeakoulututkintoa vastaavat tiedot ja valmiudet.

4.12 Kirjastopalvelut

Teknillisen korkeakoulun kirjasto on erikostunut tekniikkaan ja sen

lähialoihin luonnontieteisiin. Kirjasto on sekä korkeakoulukirjasto

että tieteellinen keskuskirjasto.

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 17

4.12.1 Teknillisen korkeakoulun pääkirjasto

Käyntisosoite Otaniementie 9

Otaniemi, Espoo

Postiosoite Teknillinen korkeakoulu

Kirjasto

PL 7000

02015 TKK

Puhelin (lainaus, uusimiset, tiedustelut) (09) 451 4111

Sähköposti lainaus@hut.fi

Telefax (09) 451 4132

Kotisivu http://www.hut.fi/Yksikot/Kirjasto/

Pääkirjasto on avoinna lukukausien aikana ma-pe klo 8-21 ja la klo 9-

16 (kesäaikana ma-pe klo 8-18, la suljettu). Aattopäivinä kirjasto on

auki klo 8-16. Aukioloajat on syytä varmistaa kirjaston www-sivuilta.

4.12.2 Tietotekniikan talon kirjasto

Käyntiosoite

Postiosoite

Puhelin (09) 451 5758

Telefax (09) 451 5710

Konemiehentie 2, 1. kerros, C130a

Otaniemi, Espoo

Teknillinen korkeakoulu

Tietotekniikan talon kirjasto

PL 5400

02015 TKK

Sähköpostiosoite t-kirjasto@tt.hut.fi

Kotisivu: http://www.hut.fi/Yksikot/Tieto/Kirjasto/

Kirjasto on avoinna lukukausien aikana ma-ke klo 9-18 ja to-pe klo 9-

15. Aattopäivinä ja lukukausien ulkopuolella kirjasto on avoinna mape

klo 9-15. Aukioloajat on syytä varmistaa kirjaston www-sivuilta.

Kurssikirjojen ja opinnäytteiden laina-aika on kaksi viikkoa. Muiden

kirjojen ja konferenssijulkaisujen laina-aika on neljä viikkoa.

18

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA

Kurssikirjojen käsikirjastokappaleita on mahdollista saada yö- ja

viikonloppulainaksi tuntia ennen kirjaston sulkemisaikaa.

Kirjaston lainausautomaatilla voi lainata ja palauttaa kirjaston

aineistoa sekä uusia lainoja (ei kuitenkaan opinnäytteitä eikä yö- ja

viikonloppulainoja).

Muiden erilliskirjastojen yhteystiedot ja aukioloajat löytyvät kirjaston

osoitteesta http://www.hut.fi/Yksikot/Kirjasto/Neuvonta/erillis.html.

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 19

5. OPINTOJEN OHJAUS

Opiskelijalla on mahdollisuus saada opinto-ohjausta koko opiskelunsa

ajan. Opinto-ohjauksen tavoitteena on opiskelijan oppimisen ja

opintojen etenemisen tukeminen. Lähtökohtana on opiskelijan oma

aktiivisuus ja itsenäinen työskentely.

Opinto-ohjausta antavat lukuisat eri tahot: osastojen opettajat ja tutorit,

opintoneuvojat, harjoitteluneuvojat, kansainväliset opintoneuvojat

ja opintojen suunnittelijat.

Opetuksen ja opiskelun tukiyksikkö on kehittänyt jokaisen teekkarin

opiskelun apuvälineeksi Teekkarin tehopenaalin. Penaali sisältää

työvälineitä, joita käyttämällä opiskelijan on mahdollista tehostaa ja

helpottaa opiskeluaan.

Teekkarin tehopenaali löytyy osoitteesta http://www.hut.fi/Yksikot/Opintotoimisto/Opetuki/index.html.

5.1 Opintoneuvoja, harjoitteluneuvoja ja kansainvälinen

opintoneuvoja

Osastoilla toimivat opintoneuvojat ovat opinnoissaan pidemmälle

ehtineitä opiskelijoita, joiden puoleen voi kääntyä opiskeluun

liittyvissä kysymyksissä. Opintoneuvoja neuvoo esimerkiksi:

• käytännön opiskelutekniikkaan liittyvissä kysymyksissä

• tutkintovaatimuksiin ja ainevalintoihin liittyvissä kysymyksissä

• henkilökohtaisen opintosuunnitelman laadinnassa

• käytännön asioihin liittyvissä kysymyksissä (esim. anomukset)

AS-osaston opintoneuvojana toimii N.N. Hänet tavoittaa

vastaanottoaikanaan tai sopimuksen mukaan opintoneuvolasta

(Tietotekniikan talon 2. kerros, huone C210) tai puhelimitse

numerosta 451 3003. Muulloin opintoneuvojan tavoittaa parhaiten

sähköpostitse osoitteesta asopinto@cc.hut.fi.

20

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA

Opintoneuvolassa työskentelee myös kv-opintoneuvoja ja

harjoitteluneuvoja, jotka opastavat sekä tietotekniikan- että

automaatio- ja systeemitekniikan osaston opiskelijoita. Kv-neuvoja

avustaa osaston ulkomaalaisia opiskelijoita sekä auttaa kansainvälisistä

opinnoista kiinnostuneita suomalaisia opiskelijoita opiskelupaikan

hankinnassa. Harjoitteluneuvoja opastaa harjoitteluun liittyvissä

kysymyksissä ja välittää harjoittelupaikkoja. Opintoneuvolasta

tavoittaa myös tietotekniikan opintoneuvojan.

Yhteystiedot:

AS-opintoneuvoja N.N., asopinto@cc.hut.fi

Harjoitteluneuvoja Tuukka Antikainen, tharjo@cc.hut.fi

Kv-opintoneuvoja Salla Mankinen, tkvopinto@hut.fi

T-opintoneuvoja N.N., topneuvojat@hut.fi

Opintoneuvolassa työskentelevien puhelinnumero on 451 3003.

Heidän vastaanottoaikansa löytyvät mm. opintoneuvolan ovesta ja

osoitteesta http://www.hut.fi/Opinnot/Koulutusohjelmat/.

5.2 Kanslia

Osaston kanslia sijaitsee Tietotekniikan talon ala-aulassa huoneessa

C112. Kanslian opintoasioita hoitaa opintosihteeri Marja-Leena

Pölönen. Kansliasta saa mm. yleistä opintoneuvontaa,

opintosuoritusotteet sekä erilaisia lomakkeita. Osaston viralliset

ilmoitustaulut ovat kanslian oven vieressä.

5.3 AS-kilta ja isohenkilöt

Jokainen TKK:ssa perustutkintoaan opiskeleva kuuluu Teknillisen

korkeakoulun ylioppilaskuntaan (TKY). Automaatio- ja

systeemitekniikan kilta on yksi TKY:n 12:sta killasta ja se järjestää

monenlaista toimintaa niin ammattialaan kuin vapaa-aikaankin

liittyen.

Killan puheenjohtajana toimii Tuomas Kangasluoma

(tuomas.kangasluoma@hut.fi).

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 21

Uudet opiskelijat saavat AS-killasta omat isohenkilönsä

syyslukukauden alussa. Isohenkilöt opastavat uusia opiskelijoita

käytännön asioissa ja opiskelussa sekä tutustuttavat

teekkarikulttuuriin. AS-killan SuurPhuksi on Maija Ahotupa

(maija.ahotupa@hut.fi).

5.4 Osaston tutor-toiminta

Osasto aloitti opiskelun alkuvaihetta koskevan tutor-toiminnan

syksyllä 1997. Tutor-toiminta perustuu kahden ensimmäisen vuoden

aikana nuoremman opettajakunnan (assistentit, opettavat tutkijat)

pienryhmäohjaukseen. Myöhemmässä vaiheessa tutor-ohjauksesta

vastaa pääaineen opettaja.

Uudet opiskelijat jaetaan syyslukukauden alussa tutorryhmiin.

Alkuvaiheen tutor-toiminnan tarkoituksena on seurata ja tukea

opiskelijoiden opintoja diplomi-insinöörin tutkinnon jo suorittaneen

ja opetukseen aktiivisesti osallistuvan henkilön näkökulmasta.

Tavoitteena on, että opiskelijat pääsevät hyvään opiskelurytmiin heti

opiskelun alkuvaiheessa ja tutustuvat osastoon, korkeakouluun ja

tiedeyhteisöön.

5.5 Opintojen suunnittelija

Osaston opintojen suunnittelijan tehtäviin kuuluu mm:

• osaston sisäisten opintoasioiden suunnittelu, koordinointi,

valmistelu ja toteuttaminen

• osaston osuuden toimittaminen TKK:n opetusohjelmaan

• tiedotustoiminta ja neuvonta

Suunnittelija Tarja Heikkilä työskentelee Tietotekniikan talon 2.

kerroksessa huoneessa B212. Puhelinnumero on 451 5152,

sähköpostiosoite tarja.heikkila@hut.fi

22

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA

5.6. Studievägledning på svenska

Studierådgivarna ger råd i olika ärenden angående studier och valsituationer

inom studiernas framgång, frågor angående examen, de

hjälper att göra upp studieplanen och vet om studerandes rättskydd.

Som svenskpråkig studierådgivare på avdelningen för datateknik och

automations- och systemteknik verkar Jonas Källström. Han är anträffbar

i sitt arbetsrum datahuset. På www-sidan

http://www.hut.fi/Studier/radgivare.html finns mottagninstider. På

adressen http://www.hut.fi/Studier/svenskt.htm hittar du också nyttig

information

Studierådgivaren Kristoffer Wallin på Abi-info ger studievägledning

främst åt första års studerande. Han är anträffbar I huvudbyggnadens

andra våning rum Y214, tel 451 2115, epost: kristoffer.wallin@hut.fi.

Mottagninstiderna finns angivna på dörren. Vid högskolan verkar

också en svenskspråkig studieplanerade, Pia Rydestedt, som hjälper

dig i alla frågor gällande studier. Hon är anträffbar i huvudbyggnadens

andra våning rum Y212, tel. 451 2048, epost:

pia.rydestedt@hut.fi; mottagninstider: ti, ons, to 13-14 eller enligt

överenskommelse.

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 23

6. DIPLOMI-INSINÖÖRIN TUTKINTO

Diplomi-insinöörin tutkinto on ylempi korkeakoulututkinto.

Laajuudeltaan se on 180 opintoviikkoa (ov). Sen voi suorittaa viidessä

vuodessa.

Tutkintoon johtava koulutus järjestetään koulutusohjelmina. Opetus

järjestetään opintojaksoina, jotka ovat pakollisia, vaihtoehtoisia tai

vapaasti valittavia. Opintojen mitoituksen peruste on opintoviikko.

Opintoviikolla tarkoitetaan arvioitua opiskelijan keskimääräistä 40

tunnin työpanosta opintojen tavoitteiden saavuttamiseksi. Työmäärää

arvioitaessa on annettavan opetuksen lisäksi huomioitu opiskelijan

oman työn osuus.

Diplomi-insinöörin tutkinnon jälkeen on mahdollista suorittaa

tekniikan lisensiaatin ja tekniikan tohtorin tai filosofian tohtorin

tutkinnot. Tekniikan lisensiaatin tutkinnon ohjeellinen laajuus on 80

ov ja tekniikan tohtorin ja filosofian tohtorin tutkinnon 160 ov.

6.1 Tavoite

Diplomi-insinöörin tutkintoon johtavan koulutuksen tavoitteena on

teknistieteellisistä tutkinnoista annetun asetuksen (215/1995) mukaan

antaa opiskelijalle ao. koulutusohjelman perustana olevalla

tehtäväalueella yleinen valmius teknistieteellistä asiantuntemusta

edellyttäviin tehtäviin. Opiskelijan tulee saada myös valmius

tieteelliseen jatkokoulutukseen ja jatkuvaan opiskeluun.

Koulutuksessa opiskelu kytketään tieteelliseen tutkimukseen ja opetus

toteutetaan siten, että opiskelijalle kehittyy edellä mainittujen lisäksi

• kyky yhteistyöhön ja ryhmätyöskentelyyn

• kyky suulliseen ja kirjalliseen viestintään sekä kansallisissa että

kansainvälisissä tehtävissä

• kyky arvioida tekniikan vaikutuksia ympäristöön ja

yhteiskuntaan.

24

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA

6.2 Tutkinnon rakenne ja sisältö

Diplomi-insinöörin tutkinto on TKK:n tutkintosäännön mukaan

kaksiosainen. Koulutusohjelman opinnot koostuvat perusopinnoista,

joihin sisältyy kieli- ja viestintäopintoja, aineopinnoista, syventävistä

opinnoista ja harjoittelusta.

Tutkinnon ensimmäisen osan opinnot antavat opinnoille

matemaattis-luonnontieteelliset perusteet ja koulutusohjelman

välttämättömät alakohtaiset perustiedot sekä muita yleisvalmiuksia

luovia tietoja. Ensimmäisen osan laajuus on noin 70 ov. Se on

suositeltavaa suorittaa kokopäiväisesti opiskellen kahdessa vuodessa.

Se tulee suorittaa viimeistään neljäntenä opiskeluvuonna.

Tutkinnon toisen osan opinnoissa opiskelija perehtyy valitsemansa

alan teorioihin, menetelmiin ja ongelmakokonaisuuksiin. Lisäksi

opinnot antavat syventävää tietoa jostakin opiskelijan valitseman

tehtäväalueen keskeisestä aiheesta ja sen kannalta tärkeistä teorioista

sekä tutkimus- ja suunnittelumenetelmistä.

6.3 Kielitaito

Kotimaisen kielen opinnoissa opiskelijan tulee tutkintoasetuksen

mukaan osoittaa saavuttaneensa sellainen suomen ja ruotsin kielen

taito, joka vastaa kaksikielisellä virka-alueella toimivalta

korkeakoulututkinnon suorittaneelta valtion virkamieheltä vaadittavaa

kielitaitoa, ja joka on tarpeen oman alan kannalta.

Tutkintoasetuksen mukaan kotimaisten kielten lisäksi opiskelijan

tulee osoittaa saavuttaneensa yhden tai kahden vieraan kielen taito,

joka on tarpeen oman alan kannalta.

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 25

7. AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN

KOULUTUSOHJELMA

7.1 Tutkinnon tavoitteet

Koulutusohjelman perustavoitteena on systeemi-insinöörin

ammattikuva, joka profiloituu eri tavalla pääaineen valinnan

perusteella teollisuuden automaatioon ja säätötekniikkaan, signaalinja

kuvankäsittelyyn sekä neurolaskentaan, ihminen-kone liitäntöihin,

organisaatioiden systeemianalyyseihin ja päätöksentekoon, sekä

viestintätekniikkaan. Erona moniin perinteisiin insinöörialoihin on

sovelluskohteiden moninaisuus ja järjestelmätekninen lähtökohta,

joka merkitsee usein laajojen teknisten kokonaisuuksien suunnittelua

ja toteuttamista. Koulutusohjelma on rakennettu siten, että varsinaisia

suuntia ei tarvita vaan erikoistuminen tapahtuu pääaineen

opinnoissa. Tällä on pyritty keventämään ja yksinkertaistamaan

TKK:ssa nykyisin yleisesti käytössä olevaa koulutusohjelmarakennetta

enemmän kansainvälistä käytäntöä vastaavaksi. Samalla opiskelijolle

pyritään antamaan kuva yhtenäisestä ammattialueesta, jonka

puitteissa on myöhemminkin mahdollisuus vaihtaa syventymistä.

Koulutusohjelman opinnot antavat vahvan teoreettisen pohjan

matematiikassa ja luonnontieteissä, minkä lisäksi annetaan riittävä

pohja tietotekniikassa, elektroniikassa ja sähkötekniikassa sekä

mekatroniikassa eri sovelluksia ajatellen. Sovellusalueiden

moninaisuutta ajatellen perusopinnoissa perehdytetään lisäksi

muiden insinöörialojen, kuten koneenrakennuksen ja kemian

perusteisiin, jotta opiskelija voi myöhemmin suuntautua vapaammin

automaation sovellutusten piirissä.

Viestintätekniikan tarpeita ajatellen koulutusohjelmassa annettava

opetus korostaa erityisesti ihmisen ja viestintäjärjestelmien välistä

rajapintaa, jossa uusi teknologia antaa runsaasti uusia

kehitysmahdollisuuksia eri esitystapojen, interaktiivisuuden ja

ihmisen kognitiivisia ominaisuuksia korostavien menetelmien

hyväksikäyttämisessä. Koulutusohjelman erityistavoitteena on yhdistää

automaation ja viestintätekniikan koulutusta siten, että luodaan

26

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA

pohjaa uusille teknologisille innovaatioille esimerkiksi automaation

käyttöliittymiä tai teollisuuden viestintäjärjestelmiä kehitettäessä.

Pääaineen valinnalla on koulutusohjelmassa pyritty antamaan

opiskelijalle mahdollisimman monipuoliset mahdollisuudet

suuntautua perusopintojen jälkeen automaatio- ja systeemitekniikan

kentässä. Suuntautuminen voi tapahtua käytäntöön painottuen tai

enemmän teoreettisia taitoja kehittäen. Useissa tapauksessa myös

pääaineen sisällä on mahdollisuus valinnoilla vielä painottaa

opintojaan haluamallaan tavalla. Pääaineeseen useinmiten liittyvä

diplomityö on sekin mahdollista suunnata eri tavoin. Diplomityö

johtaa useimmissa tapauksissa valmistumisen jälkeiseen

ensimmäiseen työtehtävään joko yrityselämän tai tutkimuksen parissa.

Tieteellistä tutkimusta ajatellen koulutusohjelmaan on pyritty

sisällyttämään riittävät ja monipuoliset valmiudet teoreettisten

tietojen osalta omaksua alan tutkimustuloksia eri pääaineiden

alueilla. Automaatio- ja systeemitekniikan kenttä tarjoaa runsaasti

mahdollisuuksia jatkaa opintoja ja suuntautua alan tieteellisen

tutkimuksen pariin. Pääaineiden syventäviin opintoihin sisältyy

opintojaksoja, joissa käsitellään myös alan tutkimustuloksia.

7.2 Tutkinnon rakenne

Automaatio- ja systeemitekniikan koulutusohjelman tutkinto koostuu

ensimmäisestä osasta (72 ov), pääaineille yhteisistä syventävistä

opinnoista (21-23 ov), pääaineesta (25 ov), sivuaineesta (20 ov),

harjoittelusta ja vapaasti valittavista opinnoista (n. 20 ov) sekä

diplomityöstä (20 ov).

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 27

Kaavio 1. DI-tutkinnon rakenne automaatio-ja systeemitekniikan

koulutusohjelmassa

Diplomityö

(20 ov)

Vapaasti valittavat opinnot

Harjoittelu

(n. 20 ov)

Pääaine (25 ov)

Sivuaine (20 ov)

Pääaineille yhteiset syventävät opinnot (21-23 ov)

Tutkinnon I-osa (72 ov)

7.3 Tutkinnon suorittaminen eri vuoden opetussuunnitelmien

mukaan

Opiskelija voi suorittaa tutkintonsa koulutusohjelmaan hyväksymisvuoden

opetussuunnitelman tai myöhempien opetussuunnitelmien

mukaisesti.

Koulutusohjelman pääaineille yhteiset syventävät opinnot ja pääaine

on suoritettava saman vuoden opetussuunnitelman mukaisesti. Pää- ja

sivuaine voivat olla eri vuosien opetussuunnitelmista. Pääaineille

yhteiset syventävät opinnot ja pääaine on suoritettava joko saman tai

myöhemmän opetussuunnitelman mukaisesti, kuin tutkinnon

ensimmäisen osan opinnot.

On suositeltavaa, että opiskelija siirtyy tutkinnon ensimmäisen osan

opinnot suoritettuaan uusimpaan opetussuunnitelmaan. Usein tämä

on käytännön kannaltakin järkevää. Tässä vaiheessa opiskelijan

kannattaa käydä läpi ja ryhmitellä kaikki suoritetut opinnot ja katsoa,

28

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA

mihin kohtaan tutkintovaatimuksia ne kuuluvat. Ryhmittelypohjia saa

osaston kansliasta.

Opintojaksojen opintoviikkoja ei voi laskea kahteen kertaan

mihinkään. Valmistumisvaiheessa opiskelijan antama ryhmitelty

opintorekisteriote tarkistetaan määrätyn opetussuunnitelman

vaatimusten mukaan. Jos opintojaksovalikoima ei suoraan täsmää,

joutuu opiskelija pyytämään professorilta puoltoa muutoksiin.

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 29

8. AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUS-

OHJELMAN OPETUSSUUNNITELMA LUKUVUONNA

2001- 2002

8.1 Tutkinnon ensimmäisen osan opinnot

Tutkinnon ensimmäisen osan opinnot ovat laajuudeltaan 72 ov:

Mat-1.411 Matematiikan peruskurssi C1 6

Mat-1.412 Matematiikan peruskurssi C2 6

Mat-1.413 Matematiikan peruskurssi C3 6

S-104.101 Fysiikka I (EST) 4,5

S-104.102 Fysiikka II (EST) 4,5

Tfy-3.154 Fysiikan laboratoriotyöt 2

T-106.213 Ohjelmoinnin peruskurssi L1 5

Eri-0.502 Tieteellisen tiedon haku (AUT) 1

Kie-98.003/4 Toisen kotimaisen kielen koe 1

Kie-98.xxx Vieras kieli 2

Vie-98.220 Puheviestintä 2

T-106.001 Tietokone työvälineenä 1

AS-84.132 Automaatio- ja säätötekniikka 3

AS-74.101 Tietokonesimulointi 2

AS-75.102 Julkaisutekniikan perusteet 1 2

AS-75.120 Mediatekniikan perusteet 1 2

Kon-41.010 Tekninen suunnittelu B 3

Mat-2.105 Optimoinnin perusteet 2

S-55.103 Sähkötekniikka 2,5

S-88.110 Digitaali- ja tietokonetekniikan perusteet 2

AS-0.101 C/C++ -ohjelmoinnin peruskurssi 4

Yksi seuraavista:

Kem-35.108 Kemian perusteet; Ko, Tuta 3

Kem-35.109 Kemian perusteet; R 3

Kem-35.110 Kemian perusteet ja sovellutukset; Tf, S 3

Toinen seuraavista kahdesta:

Mat-2.090 Sovellettu todennäköisyyslasku A 3

Mat-2.091 Sovellettu todennäköisyyslasku 3

Toinen seuraavista kahdesta:

Mat-2.103 Koesuunnittelu ja tilastolliset mallit 2,5

Mat-2.104 Tilastollisen analyysin perusteet 2,5

30

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA

8.1.1 Kieliopinnot

Tutkintoasetuksen edellyttämä kotimaisen kielen taito osoitetaan

suorittamalla diplomityöhön liittyvä kypsyysnäyte sillä kotimaisella

kielellä, jolla opiskelija on saanut koulusivistyksensä Suomessa.

Toisen kotimaisen kielen taito osoitetaan suorittamalla

• TKK:n toisen kotimaisen kielen koe, johon kuuluu kirjallinen

ja suullinen osuus. Kirjallisia kokeita järjestetään neljä kertaa

lukuvuodessa (yksi tutkintokaudessa). Kokeeseen

ilmoittaudutaan kieli- ja viestintäkeskuksen ilmoitustaululla

olevalla listalla viimeistään kolme päivää ennen koetta.

Kirjallisen kokeen jälkeen opiskelija sopii haastattelusta

opettajan kanssa.

• jokin TKK:n ruotsin kielen opintojaksoista/opintojakso Kie-

98.203 Suomea ruotsinkielisille.

• jokin muun yliopiston vastaava toisen kotimaisen kielen koe.

Tutkintosäännnön mukaan opiskelijan tulee osoittaa ammatin

harjoittamisen kannalta tarpeellinen yhden vieraan kielen tekstin

ymmärtämisen ja suullisen ilmaisun taito. Opinnoissa painotetaan

erityisesti ammatillisen tehtäväalueen teknillistä sanastoa. Täsmälliset

tiedot toisen kotimaisen kielen kokeesta ja kielitaitovaatimuksista

2001-2002 löytyvät osoitteesta: http://hut.fi/Yksikot/KieVie/kielitaitovaatimukset.f.html.

Seuraavat TKK:n kieli- ja viestintäkeskuksen tuottamien

opintojaksojen suoritukset hyväksytään tutkintoon sisältyviksi

pakolliseksi vieraan kielen opinnoiksi:

Kaikki kielet

Kie-98.006 Diplomityö vieraalla kielellä

Englanti

Kie-98.102 Teknisen englannin lukukurssi

Kie-98.103 Käytännön englantia 1

Kie-98.104 Tekniikan englantia 1

(1 ov)

2 ov

2 ov

2 ov

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 31

Kie-98.105 Kaupallista englantia 1

Kie-98.106 Käytännön englantia 2

Kie-98.110 Kemistien englantia

Kie-98.111 Rakennustekniikan englantia

Kie-98.112 Arkkitehtien englantia

Kie-98.114 Puunjalostusalan englantia

Kie-98.304 Englanninkielinen luova keskustelu

Kie-98.305 Vientikaupan englantia 1

Kie-98.306 Vientikaupan englantia 2

Kie-98.312 Joukkoviestinnän englantia

Kie-98.313 Kaupallista englantia 2

Kie-98.314 Kaupallista englantia 2

Kie-98.316 Ympäristösuojelun englantia

Kie -98.503 Itseohjaava englanti 1

Kie-98.504 Itseohjaava englanti 2

Kie-98.505 Englantia Internetissä

Kie-98.318 Teknisen englannin kirjoituskurssi

Kie-98.507 Englantia työpaikalla

Kie-98.508 Englantia maanmittareille

Kie-98. 509 Koneosaaton englantia

Kie-98.510 Sähköosaston englantia

Kie-98.511 Päivän puheenaiheet

Kie-98.512 Itseohjaava englanti

Espanja

Kie-98.181 Espanja 7

Kie-98.182 Espanja 8

Kie-98.184 Tekniikan espanjaa

Kie-98.272 Kaupallista espanjaa

Kie-98.273 Espanjan kielioppikurssi

Kie-98.276 Itseohjaava espanja

Japani

Kie-98.246 Japani 6

Kie-98.249 Japani 7

Kie-98.252 Japani 8

Ranska

Kie-98.156 Civilisation 1

Kie-98.157 Civilisation 2

Kie-98.158 Ranskan kielioppikurssi 1

Kie-98.159 Ranskan kielioppikurssi 2

Kie-98.286 Tekniikan ranskaa 1

2 ov

1 ov

1 ov

1 ov

1 ov

1 ov

1 ov

2 ov

2 ov

1 ov

1 ov

1 ov

1 ov

2 ov

2 ov

2 ov

2 ov

1 ov

1 ov

1 ov

1 ov

1 ov

1 ov

1 ov

1 ov

1 ov

1 ov

1 ov

1 ov

2 ov

1 ov

1 ov

1 ov

1 ov

1 ov

1 ov

2 ov

32

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA

Kie-98.287 Tekniikan ranskaa 2

Kie-98.288 Talouselämän ranskaa 1

Kie-98.289 Talouselämän ranskaa 2

Kie-98.290 Ranskaa harjoittelijoille 1

Kie-98.291 Ranskaa harjoittelijoille 2

Kie-98.294 Ranska 7

Kie-98.295 Ranska 8

Kie-98.371 Puunjalostusalan ranskaa

Kie-98.373 Eurooppa 2000

Saksa

Kie-98.123 Teknisen saksan lukukurssi

Kie-98.124 Saksaa harjoittelijoille

Kie-98.125 Käytännön saksaa 1

Kie-98.126 Tekniikan saksaa 1

Kie-98.128 Landeskunde

Kie-98.129 Käytännön saksaa 2

Kie-98.130 Tekniikan saksaa 2

Kie-98.131 Kaupallista saksaa 2

Kie-98.320 Energiatekniikan saksaa

Kie-98.321Puunjalostusalan saksaa

Kie-98.322 Saksaa rakentajille

Kie-98.323 Kemistien saksaa

Kie-98.324 Sähkövoimatekniikan saksaa

Kie-98.325 Elektroniikka-alan saksaa

Kie-98.326 Arkkitehtien saksaa

Kie-98.328 Saksan kielioppia 1

Kie-98.329 Saksan kielioppia 2

Kie-98.330 Käytännön saksaa 3

Kie-98.331 Vientikaupan saksaa

Kie-98.332 Vientikaupan saksaa edistyneille

Kie-98.334 Itseohjaava saksa 1

Kie-98.335 Itseohjaava saksa 2

Kie-98.336 Itseohjaava saksa 3

Kie-98.453 Talouselämän saksaa

Kie-98.454 Kirjallinen viestintä saksaksi

Kie-98.455 Suullinen viestintä saksaksi

Kie-98.456 Ympäristötekniikan saksaa

Kie-98.457 Päivän puheenaiheet

Venäjä

Kie-98.144 Venäjä 7

Kie-98.145 Venäjä 8

2 ov

2 ov

2 ov

1 ov

1 ov

2 ov

2 ov

1 ov

1 ov

2 ov

1 ov

2 ov

2 ov

1 ov

1 ov

1 ov

1 ov

1 ov

1 ov

1 ov

1 ov

1 ov

1 ov

1 ov

1 ov

1 ov

1 ov

1 ov

1 ov

2 ov

2 ov

1 ov

2 ov

2 ov

2 ov

1 ov

1 ov

2 ov

2 ov

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 33

Kie-98.146 Venäjä 9

Kie-98.147 Venäjä 10

Kie-98.148 Venäjä 11

Kie-98.360 Teknisen venäjän lukukurssi

Kie-98.361 Venäjän keskustelukurssi 1

Kie-98.362 Venäjän keskustelukurssi 2

Kie-98.363 Venäjän keskustelukurssi 3

Kie-98.364 Venäjän keskustelukurssi 4

Kie-98.365 Venäjän kielioppikurssi 2

2 ov

2 ov

1 ov

1 ov

1 ov

1 ov

1 ov

1 ov

1 ov

8.1.2 Perusaineiden laaja oppimäärä

TKK:ssa on mahdollista suorittaa perusaineiden laaja oppimäärä.

Oppimäärää suorittaville matematiikan, fysiikan ja tietotekniikan

opetus on laajempaa kuin muuten koulutusohjelmissa. Perusaineiden

laajan oppimäärän suorittamisesta saa merkinnän

tutkintotodistukseen.

Laajaa oppimäärää suorittavat valitaan erikseen sisäänpääsypisteiden

perusteella. Ohjelmaan voi myös erikseen hakea. Lisätietoja saa

osoitteesta: http://www.hut.fi/Opinnot/Laaja/.

Perusaineiden laajan oppimäärän suorittaneilla on mahdollisuus

valita Laskennallisen tieteen ja tekniikan (LTT) verkostomainen

opintosuunta. Opintosuunnan vuotuinen sisäänotto on toistaiseksi

rajoitettu 20:een. Lisätietoja saa osoitteesta: http:

www.hut.fi/Opinnot/LTT/.

8.2 Pääaineille yhteiset syventävät opinnot

Koulutusohjelman kaikille pääaineille yhteiset syventävät opinnot

suoritetaan tutkinnon ensimmäisen osan opintojen jälkeen. Ne tuovat

tutkintoon laaja-alaisuutta ja samalla valmistavat pääaineiden

opintojaksoihin. Koulutusohjelmassa ei ole suuntia toisin kuin

useimmissa TKK:n koulutusohjelmissa. Pääaineille yhteisiä

syventäviä opintoja suorittaessaan opiskelijan tulee huomata, että

joihinkin pääaineisiin on asetettu esitietovaatimuksia.

34

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA

KOULUTUSOHJELMAN PÄÄAINEILLE YHTEISET

SYVENTÄVÄT OPINNOT (21-23 ov)

T-106.233 Ohjelmoinnin peruskurssi 2 4

TU-22.101 Tuotantotalouden perusopintojakso 3-4

AS-84.168 Automaatiojärjestelmät 2

AS-75.124 Kuvatekniikan perusteet 1 3

Yksi seuraavista:

T-110.250 Verkkomedian perusteet 3

S-38.188 Tietoliikenneverkot 3

S-38.108 Tietoliikenneverkkojen arkkitehtuurit 3

Valitse toinen seuraavista kokonaisuuksista

AS-74.111 Analoginen säätö 2

AS-74.112 Digitaalinen säätö 2

AS-116.120 Automaation tietotekniset järjestelmät 3

tai

AS-75.105 Julkaisutekniikan perusteet 2 3

AS-75.121 Mediatekniikan perusteet 2 3

8.3 Pääaineen opinnot

Pääaine antaa syventävää tietoa jostakin koulutusohjelman

ammatillisen tehtäväalueen keskeisestä ongelmakokonaisuudesta ja

sen kannalta tärkeistä teorioista sekä tutkimus- ja

suunnittelumenetelmistä.

Pääaine valitaan omasta koulutusohjelmasta toisen opiskeluvuoden

lopulla tai kolmannen alussa. Pää- ja sivuainevalinnat hyväksytään

osastoneuvostossa. Ennen valintoja järjestetään esittelytilaisuuksia.

Useat laboratoriot järjestävät myös tutustumiskierroksia. Diplomityö

tehdään pääsääntöisesti pääaineen alalta.

Opiskelijalla on mahdollisuus sopia pääaineen professorin kanssa

pääaineelleen poikkeavaa sisältöä. Hakukaavakkeita saa osaston

kansliasta.

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 35

8.3.1 Automaatiotekniikka

prof. Aarne Halme, Tietotekniikan talo 1. kerros huone B121, p. 451

3300, Aarne.Halme@hut.fi.

ma. prof. N.N.

www-sivut: http://www.automation.hut.fi/

Automaatiotekniikka käsittelee laitteiden, koneiden ja prosessien

ohjaamista automaattisesti ilman ihmisen välitöntä vaikutusta.

Automaatiosta on tullut välttämätön ja erottamaton osa

tuotantoprosessia sekä prosessiteollisuudessa, kuten sellu- ja

paperiteollisuudessa, että kappaletavaratuotannossa. Toisaalta

automaatiosta on tullut erityisesti kone- ja sähköteollisuudessa

välttämätön ja erottamaton osa myytävää tuotetta; monet suomalaiset

koneet ja laitteet ovat kilpailukykyisiä juuri edistyksellisen integroidun

ohjausautomaation ansiosta. Kestävän kehityksen idea tuotannossa

voidaan toteuttaa vain kehittyneen automaation ja säätötekniikan

avulla.

Automaatiotekniset järjestelmät toteutetaan tietotekniikalla,

tyypillisesti lähiverkon tai väylän avulla hajautettuina

tietokonejärjestelminä. Yksittäisillä koneilla ja osajärjestelmillä on

tyypillisesti erilliset automaatio-ohjaimet, esim. prosessiteollisuuden

osaprosessien, robottien, NC-koneiden ym. ohjaimet. Nämä

integroidaan yhteen verkon yli toimivaksi automaatiojärjestelmäksi

kokonaisuuksia ohjaavien ja mittaustietokantoja päivittävien

tietokoneiden sekä käyttäjälle informaatiota sekä

ohjausmahdollisuudet antavien operointitietokoneiden avulla.

Käyttäjä vastaa prosessin toiminnasta; automaatiojärjestelmän

käyttäjärajapinta on siten hyvin keskeinen. Mekatroniset

automaatiototeutukset ovat tyypillisesti sulautettuja järjestelmiä.

Automaatiojärjestelmät suunnitellaan sekä ohjaus- ja säätöratkaisut

kehitetään tietokoneavusteisesti. Automaatiossa oleellisen

ulottuvuuden muodostavat myös mittauksiin, havainnointiin ja

toimintojen ohjauksiin liittyvät laitteet ja elektroniikka.

Automaatiotekniikan laboratorion tutkimustoiminta on jakautunut

neljälle osa-alueelle, joissa kullakin toimii aktiivinen tutkijarymä.

Laboratoriossa tehdään sekä itsenäistä perustutkimusta että

36

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA

teollisuusyritysten kanssa usein tiiviissä yhteistyössä soveltavaa

tutkimusta. Laboratorio osallistuu myös EU:n ja ESA:n

tutkimushankkeisiin.

Älykkäiden koneiden ja erikoisrobotiikan ryhmässä tutkitaan

liikkuviin robottimaisiin koneisiin liittyviä liikkeen ohjauksen,

aistinnan ja navigoinnin ongelmia sekä pienten robottien

muodostamia yhteisöjä. Robottien skaala ulottuu suurista työkoneista

aina mikrosysteemien tasolle. Referenssinä on usein biologisten

eliöiden toimintamallit, joita sovelletaan robottiteknologian käyttöön.

Virtuaalitekniikan ja etäläsnäolon sovellutuksia tutkiva ryhmä

kehittää uusia menetelmiä ja järjestelmiä robottimaisten koneiden

teleohjauksiin sekä etäällä tapahtuvan huollon ja kunnossapidon

asiantuntijatukeen. Järjestelmissä hyödynnetään multimediateknologian

menetelmiä ja tietoverkkoja. Ryhmä osallistuu myös

tulevaisuuden fuusioteknologiaa kehittävän kansainvälisen ITERhankkeen

työhön tutkimalla fuusioreaktorin tarkastusjärjestelmiä.

Systeemiteorian tutkimusryhmä on erikoistunut kehittämään teoriaa

ja algoritmisia menetelmiä, joita sovelletaan dynaamisessa

mallinnuksessa, älykkäässä ohjauksessa, anturi- ja aistintietojen

käsittelyssä sekä liikkuvien robottien navigoinnissa. Bioprosessien

automaation alueella toimiva ryhmä tutkii prosessien mallinnusta ja

ohjausta sekä kehittää uusia teknologioita mm. biologista

polttokennoa pienenergiasovellutuksiin.

Edellä mainittuja osa-alueita painotetaan myös opetuksessa.

Automaatiotekniikan opinnot antavat laaja-alaiset perusvalmiudet

prosessiteollisuuden automaation ja instrumentoinnin suunnitteluun,

koneautomaatioon ja robotiikkaan sekä säätö- ja systeemiteoreettisten

menetelmien soveltamiseen yleisesti automaation alueella.

Automaatiotekniikkaa opiskelleet ovat sijoittuneet

automaatiojärjestelmiä ja -laitteita valmistaviin yrityksiin,

konevalmistajien automaatio-osastoille, automaatiota suunnitteleviin

ja projektoiviin konsulttiyrityksiin, suurten teollisuuslaitosten

automaatio-osastoille sekä VTT:lle ja korkeakouluihin.

Automaatiotekniikka kehittyy voimakkaasti; tutkimus- ja

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 37

kehitystehtäviin tarvitaan lähivuosina lisää tutkijoita ja

suunnittelijoita.

Automaatiotekniikka on luonteeltaan poikkitekninen ala. Valittaessa

sivuainetta on syytä ottaa huomioon oma halu erikoistua alan sisällä.

Toisaalta automaatiotekniikka on luonteeltaan järjestelmätason

tekniikkaa. Varsinkin teollisuusuralle tähtäävien on turvallista

hankkia hyvät valmiudet tietojenkäsittelytekniikasta ja/tai

elektroniikasta ja mittaustekniikasta valitsemalla tutkinnon valinnaisia

opintojaksoja tai sivuaine näiltä alueilta. Sovellusalueita tukevia

sivuaineita voi valita konetekniikan tai kemiantekniikan

koulutusohjelmista ja sähkötekniikasta. Automaatiotekniikka tarjoaa

myös teoreettisesti haastavia tutkimusaiheita; matematiikan

sivuaineet, laskennallinen tekniikka, informaatiotekniikka ja formaalit

menetelmät tietojenkäsittelyssä ovat hyviä sivuaineita.

38

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA

Automaatiotekniikka, pääaine 25 ov

Pääaineen esitietovaatimuksena ovat opintojaksot:

AS-74.111, AS-74.112 ja AS-116.120

AS-84.137 Robotiikka 2 kl

AS-84.161 Automaation

3 kl

signaalinkäsittelymenetelmät

AS-84.268 Automaatiojärjestelmien projektityö 2 kl

AS-84.400 Automaatiotekniikan seminaari 2 kl

AS-74.230 Automaatio- ja säätötekniikan 3 sl+kl

laboratoriotyöt

Yksi seuraavista kokonaisuuksista (I, II tai III), vähintään 5 ov

I Robotiikka, koneautomaatio, aistin- ja navigointitekniikat

AS-84.145 Kenttä- ja palvelurobotiikka 3 sl

Vähintään yksi opintojakso luettelosta I

II Automaatiojärjestelmät

Opintojaksoja vähintään 5 ov luettelosta II

III Prosessiautomaatio

Opintojaksoja vähintään 5 ov luettelosta III

Projektitöitä vähintään 4 ov, yksi tai useampi suoritus

opintojaksoista:

AS-84.284 Automaatiotekniikan projektityöt 2-6 sl&kl

AS-116.130 Automaation tietotekniikan projektityöt 2-6 sl&kl

Valitse vaihtoehtoisia opintojaksoja niin, että 25 ov täyttyy.

Automaatiotekniikka, sivuaine 20 ov

AS-84.161 Automaation

3 kl

signaalinkäsittelymenetelmät

Yksi seuraavista kokonaisuuksista (I, II tai III), vähintään 5 ov

I Robotiikka, koneautomaatio, aistin- ja navigointitekniikat

AS-84.145 Kenttä- ja palvelurobotiikka 3 sl

Vähintään yksi opintojakso luettelosta I.

II Automaatiojärjestelmät

Opintojaksoja vähintään 5 ov luettelosta II.

III Prosessiautomaatio

Opintojaksoja vähintään 5 ov luettelosta III.

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 39

Projektitöitä vähintään 2 ov, yksi tai useampi suoritus opintojaksoista:

AS-84.284 Automaatiotekniikan projektityöt 2-6 sl&kl

AS-116.130 Automaation tietotekniikan 2-6 sl&kl

projektityöt

Valitse vaihtoehtoisia opintojaksoja niin, että 20 ov täyttyy.

Luettelo I

AS-84.146 Käyttäytymispohjainen robotiikka 2 sl 1.pl

AS-84.125 Estimointi- ja 2 sl.1.pl

sensorifuusiomenetelmät

AS-84.126 Koneaistit 2 sl 2.pl

AS-84.148 Kinematiikka ja liikesuunnittelu 2 sl 2.pl

AS-84.180 Mekatroninen miniatyyriautomaatio 2 kl

1.pl

AS-84.127 Paikannus- ja navigointimenetelmät 2 kl

1.pl

AS-84.147 Automaation käyttöliittymät 2 kl

2.pl

AS-84.270 Reaaliaikaohjelmointi 2 kl

2.pl

Luettelo II.

AS-116.100 Kappaletavaratuotannon automaatio 3 sl

AS-116.111 Kappaletavarateollisuuden

3 kl

automaatio-

ja

informaatiojärjestelmät

As-84.169 Verkotettu automaatio 2 kl 03

AS-84.180 Mekatroninen miniatyyriautomaatio 2 kl

1.pl

AS-84.147 Automaation käyttöliittymät 2 kl

2.pl

Luettelo III.

AS-84.134 Energiatekniikan automaatio 2 sl 01

AS-84.165 Bioteknisten prosessien automaatio 2 kl 02

AS-84.190 Epälineaarinen mallintaminen ja 2 kl 02

ohjaus

AS-84.169 Verkotettu automaatio 2 kl 03

AS-84.125 Estimointi- ja 2 sl 1.pl

sensorifuusiomenetelmät

40

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA

AS-84.180 Mekatroninen miniatyyriautomaatio 2 kl

1.pl

Vaihtoehtoiset opintojaksot

Kaikki yllä luetellut valitsematta jääneet professuurin AS-84-

opintojaksot. Sivuaineessa vaihtoehtoisia ovat myös kaikki pääaineen

yhteydessä luetellut opintojaksot.

Kaikki professuurin AS-74 pääaineen (systeemitekniikka) opintojaksot

Kaikki professuurin AS-116 pääaineen (automaation tietotekniikka)

opintojaksot

Kon-41.012 Mekatroniikan perusteet 3 kl

T-61.233 Tietokonenäkö 3 kl

T-61.261 Neuraalilaskennan perusteet 3 kl

Mat-1.140 Funktioanalyysin perusteet 4 sl

Mat-2.132 Systeemianalyysilaboratorio 2-5 sl+kl

Mat-2.139 Optimointioppi 3 sl

Mat-2.148 Dynaaminen optimointi 3 kl

Muiden kuin AUT-koulutusohjelman opiskelijoille, jotka haluavat

sivuaineekseen joko automaatiotekniikan tai systeemitekniikan,

suositellaan automaatio- ja systeemitekniikan sivuainetta, joka

esitellään Tietotekniikan osaston ja Sähkö- ja tietoliikennetekniikan

osaston opinto-oppaissa.

Mikäli opintojakso kuuluu jo opiskelijan muihin opintoihin

pakollisena, sitä ei voida sisällyttää pää- tai sivuaineen vaihtoehtoisiin

opintojaksoihin.

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 41

8.3.2 Systeemitekniikka

prof. Heikki Koivo, Tietotekniikan talo, 1. kerros, 451 3320,

Heikki.Koivo@hut.fi

WWW-sivut: http://www.hut.fi/Yksikot/Saatotekniikka/

Systeemitekniikan laboratoriossa annetaan perus- ja jatkokoulutusta

automaatioalan tuleville ammattilaisille. Opinnot ovat laajalti

poikkitieteellisiä ja mahdollistavat helpon hyppäyksen myös muihin

kuin perinteisen automaatioalan tehtäviin. Laboratoriossa opintoja

harjoittavat osallistuvat opinnäytetöidensä laatijoina myös

laboratorion tutkimustoimintaan. Tämän painopisteenä ovat

käytännön prosessisovellukset säätötekniikassa ja tätä tukevassa

teoreettisessa tutkimuksessa. Erityisesti tutkitaan uusia menetelmiä

dynaamisten järjestelmien mallituksessa ja säädössä.

Sovelluksiin suuntautuvaan työhön vaikuttaa se, että prosessiteollisuus

on Suomessa suhteellisesti merkittävämpää kuin useimmissa muissa

teollisuusmaissa. Tästä syystä perusprosessien dynamiikka ja säätö

sekä prosessiteollisuuden automaatio kuuluvat pysyvästi laboratorion

tutkimusohjelmaan. Kemian teollisuuden ongelmista on erityisesti

happamuuden määräytymistä ja säätöä tutkittu ja sovellettu laajasti.

Uusista säätömenetelmistä voidaan mainita itseorganisoituvat

neuraaliverkot, joiden teoreettista tutkimusta on laajennettu

soveltavaan suuntaan esim. edellä mainitun aineen happamuuden

säätöongelman yhteydessä. Sumeaa säätöä on tutkittu lähinnä

algoritmitasolla sovellusten yhteydessä, jolloin päähuomio on ollut

itseorganisoituvissa fuzzy-säätimissä. Laajemmin on pehmolaskentaa

(soft-computing) sovellettu epälineaaristen optimointiongelmien

ratkaisemiseen.

Perinteisestä säätötekniikasta hieman poikkeavaa tutkimusta edustaa

mikrotelemanipulaattorin kehitysprojekti, jossa on konstruoitu laite

esim. yksittäisten solujen tunnusteluun ja siirtelyyn. Yleisesti

laboratorio on kiinnostunut harjoittamaan tutkimusta myös ns.

nanoteknologian alalla.

Mekatroniikka eli elektroniikan ja älykkään ohjauksen liittäminen

mekaanisiin järjestelmiin on jatkuvasti nousussa oleva ala, johon

42

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA

laboratorion tutkimustoiminnassa tunnetaan erityistä mielenkiintoa.

Mineraalivaahdon ja pitoisuuden konenäköanalyysi on sovellus

pitkään jatkuneesta tutkimuksesta, jossa alun perin sovellettiin

konenäköä kappaletavara-automaation ongelmiin. Paperikoneen

märän pään valvonta ja säätö sekä paperikoneen lajinvaihtoautomatiikan

kehittely edustavat perinteisempää, puunjalostusteollisuuden

automaatioon liittyvää tutkimusta.

Lineaaristen järjestelmien struktuurianalyysi ja erityisesti

aikavarianttien järjestelmien tutkimus ovat pitkään laboratoriossa

tutkittuja aiheita. Käytännössä nämä edustavat teoreettista

perustutkimusta, vaikka lähtökohtana esimerkiksi aikavarianttien

järjestelmien tapauksessa on ollut läpivirtausprosessien mallien ja

säädön tutkimus.

Käytännössä Systeemitekniikan laboratorio on perinteisesti keskittynyt

tekemään menetelmätutkimusta, johon kuuluvat erilaisten prosessien

ja dynaamisten järjestelmien mallittamisen, analyysin ja

säätösuunnittelun tehtävät. Perinteisten menetelmien lisäksi uudet

säätömuodot kuten sumeat säätimet ja neuraaliverkkoihin perustuvat

säätimet ovat olleet viime vuosina kasvavan kiinnostuksen kohteina.

Tällöin ei ainoastaan ole keskitytty uusien säätöalgoritmien

soveltamiseen vaan myös niiden teorian selvittämiseen ja

kehittämiseen. Säädön teoria on aina ollut osa laboratorion

tutkimustoimintaa.

Automaatio- ja systeemitekniikan opinnot antavat perusvalmiudet

prosessiteollisuuden automaation ja instrumentoinnin suunnitteluun,

koneautomaatioon ja robotiikkaan sekä säätö- ja systeemiteoreettisten

menetelmien soveltamiseen yleisesti automaation avulla.

Automaatio- ja systeemitekniikkaa opiskelleet ovat sijoittuneet

automaatiojärjestelmiä ja 2Dlaitteita valmistaviin yrityksiin,

konevalmistajien automaatio-osastoille, automaatiota suunnitteleviin

ja projektoiviin yrityksiin, teollisuuslaitosten automaatio-osastoille

sekä tutkimustehtäviin. Automaatio- ja systeemitekniikka ovat

voimakkaasti kehittyviä aloja. Tutkimus- ja kehitystehtäviin tarvitaan

tulevina vuosina lisää suunnittelijoita ja tutkijoita. Merkittävä osuus

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 43

heistä saa peruskoulutuksensa Teknillisen korkeakoulun automaatioja

systeemitekniikan osastossa.

Systeemitekniikka, pääaine 25 ov

Pääaineen esitietovaatimuksena ovat opintojaksot AS-74.111, AS-74.112 ja AS-

116.120

Pakolliset opintojaksot:

AS-74.100 Dynaamiset järjestelmät 2 sl

AS-74.114 Tietokonemallintaminen 3 kl

AS-74.115 Neuro-Fuzzy-laskenta automaatiotekniikassa 2 kl

AS-74.123 Mallipohjaiset säätöjärjestelmät 3 kl

AS-74.175 Säätöpiirien tietokoneavusteinen suunnittelu 2 kl

AS-74.230 Automaatio- ja säätötekniikan laboratoriotyöt 3 sl&kl

Yksi seuraavista opintojaksoista.

AS-74.135 Servotekniikka 2 kl

AS-74.136 Johdatus mikrosysteemeihin 2 kl

As-74.198 System Engineering in Wireless Communication

3 kl

Toinen seuraavista kahdesta:

AS-74.196 Prosessiteollisuuden säätösovellutukset 3 kl

AS-74.345 Systeemitekniikan seminaari 2 kl

Ainakin yksi seuraavista:

AS-74.185 Adaptiiviset järjestelmät 3 sl

AS-116.100 Kappaletavaratuotannon automaatio 3 sl

AS-116.160 Tapahtumapohjainen simulointi 2 kl

Valitse vaihtoehtoisia opintojaksoja niin, että 25 ov täyttyy:

Systeemitekniikka, sivuaine 20 ov

Pakolliset opintojaksot (jos opintojakso sisältyy jo muihin opintoihin, valitaan

vaihtoehtoisia opintojaksoja).

AS-74.111 Analoginen säätö 2 sl 1.pl

AS-74.112 Digitaalinen säätö 2 sl 2.pl

AS-74.100 Dynaamiset järjestelmät 2 sl

AS-74.114 Tietokonemallintaminen 3 kl

AS-74.115 Neuro-Fuzzy-laskenta automaatiotekniikassa 2 kl

AS-74.123 Mallipohjaiset säätöjärjestelmät 3 kl

AS-74.230 Automaatio- ja säätötekniikan laboratoriotyöt 3 sl&kl

Yksi seuraavista neljästä:

AS-74.196 Prosessiteollisuuden säätösovellutukset 3 kl

AS-74.136 Johdatus mikrosysteemeihin 2 kl

AS-74.198 System Engineering in Wireless Communication

3 kl

44

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA

AS-74.345 Systeemitekniikan seminaari 2 kl

Vaihtoehtoiset opintojaksot.; valitse niin että 20 ov täyttyy:

Professuurin AS-74-opintojaksoja (ei AS-74.102)

Professuurien AS-84 ja AS-116 pää- ja sivuaineessa pakolliseksi merkityt

opintojaksot.

AS-74.185 Adaptiiviset järjestelmät 3 sl

AS-116.100 Kappaletavaratuotannon automaatio 3 sl

AS-116.160 Tapahtumapohjainen simulointi 2 kl

Kem-90.131 Optimointitekniikka 2 sl

Kem-90.139 Prosessiteollisuuden mittaukset 2 sl

Kem-90.148 Prosessien mallitus ja simulointi I 2 sl per

Kem-90.149 Prosessien mallitus ja simulointi II 3 sl per

Kem-90.152 Prosessiteollisuuden säätöratkaisut 3 kl

Kem-90.155 Prosessiteollisuuden tuotannonohjaus 2,5 kl

Mat-1.404 Matematiikan peruskurssi L4 6 kl

Mat-1.015 Modernin analyysin perusteet 2,5 kl

Mat-1.140 Funktioanalyysin perusteet 4 sl

Mat-2.131 Systeemianalyysi 2-4

Mat-2.132 Systeemianalyysilaboratorio 2-5 sl+kl

Mat-2.139 Optimointioppi 3 sl

Mat-2.144 Optimoinnin matemaattinen teoria 3

Muiden kuin AUT-koulutusohjelman opiskelijoille suositellaan automaatio- ja

systeemitekniikan sivuainetta, joka esitellään Sähkö- ja tietoliikennetekniikan

osaston ja Tietotekniikan osaston opinto-oppaissa.

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 45

8.3.3 Automaation tietotekniikka

prof. Kari Koskinen, Tietotekniikan talo, 1.kerros, puh. 451 5461,

Kari.O.Koskinen@hut.fi

WWW-sivut: http://www.hut.fi/Yksikot/Auttieto/

Automaatiotekniikka ja tietotekniikka

Automaatiotekniikka käsittelee laitteiden, koneiden ja prosessien

ohjaamista automaattisesti ilman ihmisen välitöntä vaikutusta.

Automaatiosta on tullut välttämätön ja erottamaton osa

tuotantoprosessia sekä prosessiteollisuudessa, kuten sellu- ja

paperiteollisuudessa, että kappaletavaratuotannossa. Toisaalta

automaatiosta on tullut erityisesti kone- ja sähköteollisuudessa

keskeinen osa myytävää tuotetta; monet suomalaiset koneet ja laitteet

ovat kilpailukykyisiä juuri edistyksellisen integroidun

ohjausautomaationsa ansiosta. Kestävän kehityksen idea tuotannossa

voidaan toteuttaa vain kehittyneen automaatiotekniikan avulla.

Tietotekniikka on nykyisin automaation keskeinen toteutusteknologia.

Kappaletavara- ja prosessiteollisuuden tuotannon

automaatiossa käytettävät automaatiojärjestelmät sekä erilaisten

tuotantokoneiden ja -laitteiden sekä työkoneiden ohjausautomaatio

perustuvat suurelta osin tietotekniikkaan ja sen soveltamiseen.

Selvänä trendinä on automaatio- ja ohjausjärjestelmien

integroituminen erilaisiin muihin ohjaus- ja informaatiojärjestelmiin,

kuten esimerkiksi toiminnanohjauksen, tuotesuunnittelun ja

käynnissäpidon järjestelmiin.

Yritysten sisäinen ja välinen toimintatapa on myös voimakkaasti

verkostumassa, minkä kehittynyt tieto- ja tietoliikennetekniikka ovat

osaltaan mahdollistaneet. Verkostunutta tuotantotapaa tukevien

ohjaus- ja informaatiojärjestelmien kehittäminen on ajankohtainen

haaste. Yhtenä esimerkkinä voidaan mainita automaattisiin

tuotantokoneisiin tai laitteisiin liittyvät käyttöönoton, käytön ja

huollon etätukijärjestelmät, joiden avulla laitevalmistaja voi antaa

loppukäyttäjälle tehokasta ja nopeaa asiantuntija-apua tietoverkon

kautta koko laitteen elinkaaren ajan.

46

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA

Onnistunut automaatio- tai informaatiojärjestelmäsovellus lähtee

hyvästä toimintaympäristön, toimintatavan ja loppukäyttäjän tarpeen

tuntemuksesta ja määrittelystä. Useimmissa projekteissa

ohjelmistotyön osuus on merkittävin ja kriittisin koko projektin

kannalta. Hyvien suunnittelu- ja toteutusmenetelmien sekä niitä

tukevien työkalujen käyttö on avainasemassa. Automaation

tietotekniikkaan liittyvien opintojaksojen tavoitteena on antaa

valmiuksia automaatio- tai informaatiojärjestelmäprojektien

hallittuun, systemaattiseen ja tehokkaaseen suunnitteluun ja

toteuttamiseen. Useissa opintojaksoissa on keskeistä niihin liittyvä

käytännönläheinen harjoitustyö, jossa oman tekemisen kautta opitaan

erilaisten suunnittelu- ja ohjelmistotyökalujen käyttöä.

Tutkimus

Automaation tietotekniikan laboratorion tutkimustoiminta on

kohdistunut seuraaville alueille:

tuotantolaitteistojen käytön ja kunnossapidon tukijärjestelmät,

erityisesti etätuki ja älykäs vikadiagnostiikka,

koneautomaatioon ja robotiikkaan liittyvä ohjelmisto- ja

simulointitekniikka

automaatiojärjestelmiin liittyvä ohjelmistotekniikka ja uudet

konseptit, kuten agenttipohjainen hajautettu automaatio

yritysten ja yritysverkostojen toimintaprosessit ja niitä tukeva

tietotekniikka, kuten uudet sähköisen kaupankäynnin ratkaisut.

Sivuaine ja pääaine – valinnaisuus

Automaatiotekniikka ja sen myötä myös automaation tietotekniikka

on luonteeltaan poikkitieteellinen ala. Sivuaine voidaan valita sen

mukaan, minkätyyppisen asiantuntemuksen opiskelija pyrkii

saavuttamaan. Sivuaineeksi voi valita lähes minkä tahansa

automaatio- ja systeemitekniikan, sähkö- ja tietoliikennetekniikan,

tietotekniikan, konetekniikan, kemian tekniikan, rakennustekniikan

jne. teknillisen sivuaineen. Kyseeseen tulevat erityisesti ne

sovellusalueiden sivuaineet, jotka käsittelevät tuotantokoneistoa tai

valmistusprosessia. Tietotekniikan osastolta voidaa valita sivuaineita,

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 47

jotka syventävät osaamista mm. ohjelmistotekniikassa,

multimediatekniikassa tai informaatiotekniikassa. Myös

tuotantotaloudellisiin näkökohtiin keskittyvä sivuaine (teollisuustalous,

logistiikka, laadunohjaus) muodostaa varsin sopivan

täydennyksen automaation tietotekniikkaan erikoistuvalle.

Pääainetta ja sen kuvausta on uudistettu edellisestä lukuvuodesta

2000 – 2001. Ensinnäkin opintojakso AS-116.120 Automaation

tietotekniset järjestelmät on osastossa päädytty sijoittamaan

pääaineille yhteisten syventävien opintojen ensimmäiseen

vaihtoehtoiseen kokonaisuuteen, jolloin se tulee suoritettavaksi tässä

vaiheessa. Uutena opintojaksona pääaineeseen on lisätty AS-116.190

Laajennetun tuotteen tietotekniikka, joka luennoidaan ensimmäisen

kerran keväällä 2002. Tämä sisältää keskeisen ajatuksen laajennetusta

tuotteesta, joka käsittää paitsi fyysisen tuotteen myös kaikki

tuotteeseen sen elinkaaren aikana liittyvät palvelut.

Pääaine on laajuudeltaan 25 ov, josta 8 ov on jätetty valinnaisiksi.

Valinnaisuudelle on harkinnan jälkeen jätetty laaja liikkumavara.

Esimerkiksi kaikkien muiden AUT-koulutusohjelman pääaineiden

opintojaksot kelpaavat. Tietotekniikan osaston eräiden professuurien

opintojaksoista on laadittu esimerkinomainen lista, johon on pyritty

valitsemaan pääaineeseen hyvin soveltuvia, tietotekniikkaosaamista

syventäviä opintojaksoja. Laaja-alainen valinnaisuus tarjoaa

mahdollisuuden painottaa pääaineessa syntyvää asiantuntemusta

yksilöllisellä tavalla. Sivuaineen valinnasta ja/tai pääaineeseen

liittyvistä valinnaisista opintojaksoista voi tulla keskustelemaan

professori Kari Koskisen tai tutkija Pekka Aarnion kanssa.

Sijoittuminen työmarkkinoilla

Professuurista valmistuneet opiskelijat ovat sijoittuneet

työmarkkinoilla automaatiojärjestelmiä ja -laitteita valmistaviin

yrityksiin, automaatio-ohjelmistoja valmistaviin ja toimittaviin

yrityksiin, konevalmistajien automaatio-osastoille, automaatiota

suunnitteleviin ja projektoiviin konsulttiyrityksiin, suurten

teollisuusyritysten automaatio-osastoillle sekä VTT:lle ja

korkeakouluihin.

48

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA

Automaation tietotekniikka, pääaine 25 ov

Pääaineen esitietovaatimuksena ovat opintojaksot AS-74.111, AS-74.112 ja AS-

116.120

Pakolliset opintojaksot:

AS-116.100 Kappaletavaratuotannon automaatio 3 sl

AS-116.111 Kappaletavarateollisuuden automaatio- 3 kl

ja informaatiojärjestelämät

AS-116.150 Automaation tietotekniikan seminaari 2 kl

AS-116.190 Laajennetun tuotteen tietotekniikka 3 kl

Vähintään yksi seuraavista:

AS-116.160 Tapahtumapohjainen simulointi 2 kl

AS-116.170 Automaation ohjelmistokomponentit 2 kl 1.pl

AS-116.181 Ohjelmoitavan automaatiojärjestelmän 2 sl 1.pl

luotettavuus

Projektitöitä vähintään 4 ov:, yksi tai useampi suoritus opintojaksoista:

AS-116.130 Automaation tietotekniikan projektityöt 2-6 sl&kl

AS-84.284 Automaatiotekniikan projektityöt 2-6 sl&kl

Valitse vaihtoehtoisia opintojaksoja luettelosta C niin, että 25 ov täyttyy:

Automaation tietotekniikka, sivuaine (20 ov)

Pakolliset opintojaksot

AS-116.100 Kappaletavaratuotannon automaatio 3 sl

AS-116.111 Kappaletavarateollisuuden automaatio- 3 kl

ja informaatiojärjestelmät

AS-116.190 Laajennetun tuotteen tietotekniikka 4 kl

Vähintään yksi seuraavista:

AS-116.160 Tapahtumapohjainen simulointi 2 kl

AS-116.170 Automaation ohjelmistokomponentit 2 kl 1.pl

AS-116.181 Ohjelmoitavan automaatiojärjestelmän 2

luotettavuus

Projektitöitä vähintään 2 ov, yksi tai useampi suoritus opintojaksoista:

AS-116.130 Automaation tietotekniikan projektityöt 2-6 sl&kl

AS-84.284 Automaatiotekniikan projektityö 2-6 sl&kl

Luettelo C. Vaihtoehtoiset opintojaksot; valitse niin että 20 ov täyttyy:

Kaikkien AUT-koulutusohjelmassa valittavien pääaineiden opintojaksot.

Seuraavassa on mainittu muutamia T- ja TU-osaston opintojaksoja. Eri

sopimuksesta muutkin eri osastojen opintojaksot voidaan hyväksyä vaihtoehtoisiin

(ei perusopintojaksot)

TU-22.176 Operations Management 3-6 kl

TU-22.201 Logistiikan perusteet 3 sl per

T-106.430 Käyttöjärjestelmät 4 kl

T-106.510 Tietokanta-algoritmit 3 kl

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 49

T-93.540 Logiikkaohjelmointi 3 sl 1.pl

T-93.440 Tietämystekniikan peruskurssi 4 kl

T-76.150 Ohjelmistoarkkitehtuurit 3 sl

T-106.520 Hajautetut järjestelmät 3 kl

T-106.530 Embedded Systems 3 kl

T-76.611

Ohjelmistojen määrittely- ja

2 kl

suunnittelumenetelmät

T-76.612 Ohjelmistoprojektin hallinta 2 kl per

T-76.613

Ohjelmistojen testaus ja

3 sl

laadunvarmistus

T-76.614 Ohjelmistotuotteen hallinta 2 kl per

T-76.631 Ohjelmistoprosessit 2 sl per

T-76.632 Tietotekniikkaoikeus 2 kl

T-76.143 Product Data Technology 3 kl I. pl

T-86.148

Virtual Models and Dynamic Simulation

3 kl

Mikäli jokin opintojakso kuuluu jo opiskelijan muihin opintoihin pakollisena,

sitä ei voi sisällyttää pää- tai sivuaineen vaihtoehtoisiin opintojaksoihin.

50

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA

8.3.4 Viestintätekniikka

prof. Hannu Saarelma, Tekniikantie 3, G 210, 451 3340,

Hannu.Saarelma@hut.fi

prof. Pirkko Oittinen, Tekniikantie 3, G 211, 451 3341,

Pirkko.Oittinen@hut.fi

http://www.media.hut.fi/

Viestintätekniikalla tarkoitetaan joukko-, kohde- ja yritysviestinnän

prosessien ja sisällön valmistuksen tekniikoita. Viestinnän osuus

bruttokansantuotteesta kasvaa jatkuvasti. Alan tekniikan kehityksen

keskeisiä suuntia ovat viestintäkanavien moninaistuminen,

viestintäsisältöjen multimediasoituminen ja eri viestintämuotojen

erojen hälveneminen. Nämä kehityssuunnat koskevat soveltuvin osin

sekä painettuja, perinteisiä sähköisiä ja mobiiliviestinnän kanavia,

tuotteita ja palveluita.

Viestintätekniikan pää- ja sivuaineet kattavat visuaalisen viestinnän

sisällön ja viestintätuotteiden ja -palveluiden valmistuksen geneeriset

tekniikat ja tarkastelevat viestintäprosesseja joukko-, kohde- ja

yritysviestinnässä. Viestintätekniikkaa opiskelleiden työpaikat ovat

tyypillisesti graafisen ja sähköisen viestinnän sekä

järjestelmävalmistuksen piirissä.

Viestintätekniikka, pääaine (25 ov)

Pääaineen esitietovaatimuksena ovat opintojaksot AS-75.105 ja AS-75.121

Pakolliset opintojaksot:

AS-75.108 Julkaisutekniikka 4 sl+kl

AS-75.128 Kuvatekniikka 3 sl+kl

AS-75.130 Visuaalinen viestintä 4 kl

AS-75.206 Viestintätekniikan harjoitustyöt 2-5 sl+kl

AS-75.192 Värikuvatekniikka 3 sl

Vaihtoehtoiset opintojaksot; valitse niin, että vähintään 25 ov täyttyy:

AS-75.210 Viestintätekniikan erikoistyöt 2-5 sl+kl

AS-75.110 Painatustekniikka 4 kl

AS-75.196 Kuvatekniikan harjoitustyöt 2-5 sl+kl

AS-75.310 Johdatus viestintään 5 sl&kl

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 51

AS-116.111 Kappaletavarateollisuuden automaatio- ja 3 kl

informaatiojärjestelmät

S-38.108 Tietoliikenneverkkojen arkkitehtuurit 3 sl

S-38.188 Tietoliikenneverkot 3 sl

S-38.192 Verkkopalvelujen tuotanto 2 kl

T-86.143 Tuotetietotekniikka 3 kl 1. pl

T-61.147 Digitaalinen kuvankäsittely 3 sl

Toinen seuraavista kahdesta:

T-111.300 Tietokonegrafiikka tai 4 sl per

T-111.301 Tietokonegrafiikan perusteet 2

Viestintätekniikka, sivuaine (20 ov)

Pakolliset opintojaksot:

AS-75.105 Julkaisutekniikan perusteet 2 3 kl per

AS-75.121 Mediatekniikan perusteet 2 3 sl per

AS-75.108 Julkaisutekniikka 4 sl+kl

AS-75.130 Visuaalinen viestintä 4

Vaihtoehtoiset opintojaksot; valitse niin, että vähintään 20 ov täyttyy :

AS-75.206 Viestintätekniikan harjoitustyöt 2-5 sl+kl

AS-75.192 Värikuvatekniikka 3 sl

AS-75.110 Painatustekniikka 4 kl

AS-75.128 Kuvatekniikka 3 sl+kl

AS-75.196 Kuvatekniikan harjoitustyöt 2-5 sl+kl

S-38.108 Tietoliikenneverkkojen arkkitehtuurit 3 sl

S-38.188 Tietoliikenneverkot 3 sl

S-38.192 Verkkopalvelujen tuotanto 2 kl

T-61.247 Digitaalinen kuvankäsittely 3 sl

Toinen seuraavista kahdesta:

T-111.300 Tietokonegrafiikka tai 4 sl per

T-111.301 Tietokonegrafiikan perusteet 2 sl per

Mikäli jokin opintojakso kuuluu jo opiskelijan muihin opintoihin pakollisena, niin

sitä ei voida sisällyttää pää- tai sivuaineen vapaasti valittaviin opintojaksoihin.

52

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA

8.3.5 Viestintä yritystoiminnassa

prof. Pirkko Oittinen, Tekniikantie 3, G 211, 451 3341,

Pirkko.Oittinen@hut.fi

prof. Kari Koskinen, Tietotekniikan talo, 1.kerros, puh. 451 5461,

Kari.O.Koskinen@hut.fi

prof. Eila Järvenpää, puh. 451 3653, Eila.Jarvenpaa@hut.fi

prof. Timo Soininen

http://www.media.hut.fi/

Yrityksen toimintaprosesseihin sisältyy enenevässä määrin viestintää

eli informaation vaihdantaa koneiden, laitteiden ja ohjelmistojen

välityksellä ihmiseltä ja ihmisryhmältä toisille.

Digitalisoitumiskehityksen myötä on syntynyt tarve toiminnan eri

lohkojen kuten tuotannon, automaation, markkinoinnin ja viestinnän

synnyttämän, käsittelemän ja jakeleman tiedon kokonaisvaltaiseen

hallintaan ja jakeluun. Alue on teknisesti laaja-alainen

integroidessaan yritystoiminnassa yleensä erillisinä funktioina

organisoitujen lohkojen tehtäväkenttää. Integroituminen

mahdollistaa uusia tiedonkäytön muotoja ja tuo potentiaalisesti

toiminnallista kustannus- ja aikatehokkuutta.

Ohessa luetellut tutkintovaatimukset on määritelty lukuvuodelle

2001-2002. Vaatimusten mahdollisesti muuttuessa opiskelija voi

siirtyä opiskelemaan myöhemmin vahvistettavien vaatimusten

mukaisesti. Pääaineen valitseville suositellaan sivuaineen valitsemista

yritysten toimintaan liittyvältä, viestintätieteen tai käytettävyys- ja

kognitiotieteen alueelta.

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 53

Viestintä yritystoiminnassa, pääaine (25 ov)

Pääaineen esitietovaatimuksena ovat opintojaksot AS-75.105 ja AS-75.121

Pakolliset opintojaksot

AS-75.130 Visuaalinen viestintä 4 kl

AS-75.108 Julkaisutekniikka 4 sl+kl

AS-116.190 Laajennetun tuotteen tietotekniikka 4 kl

AS-116.111 Kappaletavarateollisuuden automaatio- ja 3 kl

informaatiojärjestelmät

Valitse seuraavista yksi:

AS-75.206 Viestintätekniikan harjoitustyöt 2-5 sl+kl

AS-116.130 Automaation tietotekniikan projektityöt 2-6 sl&kl

T-86.150 Tuotannon tietotekniikan erikoistyö 3-6 sl+kl

T-86.143 Tuotetietotekniikka 3 kl 1.pl

Valitse vaihtoehtoisia opintojaksoja niin, että 25 ov täyttyy:

AS-75.206 Viestintätekniikan harjoitustyöt 2-5 sl+kl

AS-75.310 Johdatus viestintään 5 sl&kl

AS-116.130 Automaation tietotekniikan projektityöt 2-6 sl&kl

T-86.150 Tuotannon tietotekniikan erikoistyö 3-6 sl+kl

AS-75.210 Viestintätekniikan erikoistyöt 2-5 sl+kl

AS-116.100 Kappaletavaratuotannon automaatio 3 sl

AS-116.170 Automaation ohjelmistokomponentit 2 kl 1.pl

AS-116.181 Ohjelmoitavan automaatiojärjestelmän 2 sl 1.pl

luotettavuus

AS-116.150 Automaation tietotekniikan seminaari 2 sl

T-86.161 Tuotannon tietotekniikan erikoiskysymyksiä 2-6 kl

AS-116.160 Tapahtumapohjainen simulointi 2 kl

23C510 Markkinointiviestinnän johtaminen *) 4

23D300 Integroitu markkinointi *) 4

23C tai Muu markkinointiviestinnän opintojakso *)

23D

T-86.141 Enterprise Systems Integration 3 sl

T-76.143 Tiedonhallintajärjestelmät 3 sl per.

T-106.520 Hajautetut järjestelmät 3 kl

T-76.601 Ohjelmistotuotannon perusteet 3 sl

T-121.100 Käyttäjäkeskeinen tuotekehitys 1 kl

T-121.110 Käyttäjäkeskeisen tuotekehityksen projekityö 3 kl

TU-22.176 Operations Management 3-6 kl

TU-53.301 Knowledge Management 3 kl

TU-53.307 Communication and Networks 3 kl per

S-38.188 Tietoliikenneverkot 3 kl

S-38.192 Verkkopalvelujen tuotanto 2 kl

54

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA

*) HKKK

Viestintä yritystoiminnassa, sivuaine (20 ov):

Pakolliset opintojaksot:

AS-75.105 Julkaisutekniikan perusteet 2 3 kl per

AS-75.108 Julkaisutekniikka 4 sl+kl

AS-116.190 Laajennetun tuotteen tietotekniikka 4 kl

AS-116.111 Kappaletavarateollisuuden automaatio- ja 3 sl

informaatiojärjestelmät

Valitse vaihtoehtoisia opintojaksoja niin, että 20 ov täyttyy:

AS-75.121 Mediatekniikan perusteet 2 3 sl per

AS-75.206 Viestintätekniikan harjoitustyöt 2-5 sl+kl

T-86.141 Enterprise Systems Intergration 3 sl

AS-116.100 Kappaletavaratuotannon automaatio 2 kl

AS-116.130 Automaation tietotekniikan projektityöt 2-6 sl&kl

T-86.150 Tuotannon tietotekniikan erikoistyö 3-6 sl+kl

AS-116.160 Tapahtumapohjainen simulointi 2 kl

23C510 Markkinointiviestinnän johtaminen *) 4

23D300 Integroitu markkinointi *) 4

23C tai Muu markkinointiviestinnän opintojakso *)

23D

T-76.143 Tiedonhallintajärjestelmät 3 sl per.

T-106.520 Hajautetut järjestelmät 3 kl

T-76.601 Ohjelmistotuotannon perusteet 3 sl

T-121.100 Käyttäjäkeskeinen tuotekehitys 1 kl

T-121.110 Käyttäjäkeskeisen tuotekehityksen projektityö 3 kl

TU-22.176 Operations Management 3-6 kl

TU-53.301 Knowledge Management 3 sl

TU-53.301 Communication and Networks 3 kl per

S-38.188 Tietoliikenneverkot 3 kl

S-38.192 Verkkopalvelujen tuotanto 2 kl

*) HKKK

Mikäli jokin opintojakso kuuluu jo opiskelijan muihin opintoihin pakollisena, niin

sitä ei voida sisällyttää pää- tai sivuaineen vapaasti valittaviin opintojaksoihin.

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 55

8.3.6 Kuvatekniikka

prof. Hannu Saarelma, Tekniikantie 3, G 210, puh. 451 3340,

Hannu.Saarelma@hut.fi

prof. Pirkko Oittinen, Tekniikantie 3, G 211, puh. 451 3341,

Pirkko.Oittinen@hut.fi

prof. Henrik Haggrén, Päärakennus, M223, puh. 451 3900,

Henrik.Haggren@hut.fi

Kuvallisen informaation merkitys eri sovellusalueilla kasvaa johtuen

toisaalta alueen teknisestä kehityksestä ja toisaalta ymmärtämyksen

lisääntymisestä kuvainformaation merkityksestä ihmisen

tiedonkäsittelyssä. Tällä hetkellä yli 95% joukkoviestinnästä välittyy

ihmisen näköjärjestelmän kautta. Ihmisen ja tietokoneen välinen

kommunikaatio tapahtuu myös enenevästi visuaalisen tiedon

välityksellä. Kuvannus- ja kuvankäsittelymenetelmien paranemisen

myötä kuvallisen informaation käyttö lisääntyy myös kvantitatiivisissa

mittaussovelluksissa ja kaukokartoituksen piirissä.

Kuvatekniikalla ymmärretään kuvan ja kuvion tuottamisen ja

käsittelyn tekniikkaa sekä kuvallisen informaation näkemisen ja

ymmärtämisen psykologiaa erityisesti niiltä osin, joilta tätä tietoa

tarvitaan kuvajärjestelmien suunnittelussa, käyttäjäsovellusten

kehittämisessä ja käytössä. Alueena kuvatekniikka on monitekninen

ja se kattaa digitaaliset ja analogiset kiinto- ja liikkuvat kuvat,

kuvajärjestelmät ja niihin pohjautuvat sovellukset.

56

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA

Kuvatekniikka, pääaine (25 ov)

Pääaineen esitietovaatimuksena ovat opintojaksot AS-75.105 ja AS-75.121

Pakolliset opintojaksot:

AS-75.128 Kuvatekniikka 3 sl+kl per

AS-75.130 Visuaalinen viestintä 4 kl

T-111.300 Tietokonegrafiikka 4 sl per

AS-75.192 Värikuvatekniikka 3 sl

AS-75.196 Kuvatekniikan harjoitustyöt 2-5 sl+kl

Toinen seuraavista kahdesta:

T-61.247 Digitaalinen kuvankäsittely 3 sl

Maa-57.231 Digitaalinen kuvankäsittely 2,5 kl

Valitse vaihtoehtoisia opintojaksoja niin, että 25 ov täyttyy:

AS-75.202 Kuvatekniikan erikoistyöt 2-5 sl+kl

Maa-57.300 Fotogrammetrian perusteet 2 kl

Maa-57.301 Fotogrammetrian yleiskurssi 2 sl

Maa-57.305 Digitaalinen fotogrammetria I 2,5 sl

T-61.231 Hahmontunnistuksen perusteet 3 sl

T-61.271 Informaation visualisointi 3 sl

T-61.233 Tietokonenäkö 3 kl

S-114.790 Kommunikaatio ja kognitio 4 kl

T-61.261 Neuraalilaskennan perusteet 3 kl

Kuvatekniikka, sivuaine (20 ov):

Valitse seuraavista opintojaksoista niin, että 20 ov täyttyy:

AS-75.128 Kuvatekniikka 3 sl+kl per

AS-75.130 Visuaalinen viestintä 4 kl

T-111.300 Tietokonegrafiikka 4 sl per

AS-75.192 Värikuvatekniikka 3 sl

AS-75.196 Kuvatekniikan harjoitustyöt 2-5 sl+kl

AS-75.202 Kuvatekniikan erikoistyöt 2-5 sl+kl

Maa-57.300 Fotogrammetrian perusteet 2 kl

Maa-57.301 Fotogrammetrian yleiskurssi 2 sl

Maa-57.305 Digitaalinen fotogrammetria I 2,5 sl

T-61.231 Hahmontunnistuksen perusteet 3 sl

T-61.233 Tietokonenäkö 3 kl

T-61.271 Informaation visualisointi 3 sl

S-114.790 Kommunikaatio ja kognitio 4 kl

T-61.261 Neuraalilaskennan perusteet 3 kl

Vain toinen seuraavista:

T-61.247 Digitaalinen kuvankäsittely 3 sl

Maa-57.231 Digitaalinen kuvankäsittely 2,5 kl

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 57

8.3.7 Informaatiotekniikka

Prof. Olli Simula, Tietotekniikan talo, B324, 451 3271,

Olli.Simula@hut.fi

Ma prof. Jaakko Hollmén

Ma prof. Petteri Pajunen

Ma prof. N.N.

WWW-sivut: http://www.cis.hut.fi/inf/

Informaatiotekniikan laboratorion tutkimuksen painopistealueena on

jo yli kahden vuosikymmenen ajan ollut signaali-informaation

tietokonepohjaisten käsittelymenetelmien kehittäminen. Tällä

hetkellä tärkeimpänä tutkimuskohteena ovat neuroverkot, niiden

teoreettiset perusteet ja sovellutukset. Tutkimustyön tuloksina

kehitettyjä menetelmiä on sovellettu käytäntöön erityisesti

automaattisen hahmontunnistuksen alalla. Laboratorion yhteydessä

toimii neuroverkkojen tutkimusyksikkö, jonka perustaja, akateemikko

Teuvo Kohonen on neuraalilaskennan kansainvälisesti

merkittävimpiä pioneereja. Yksikön nykyinen johtaja on

Akatemiaprofessori Erkki Oja.

Neuroverkot (tai keinotekoiset hermoverkot, artificial neural

networks) ovat yksinkertaisista laskentaelementeistä muodostuvia

massiivisia järjestelmiä, joiden esikuvina ovat olleet biologiset

hermojärjestelmät. Teknisessä mielessä neuraaliverkot muodostavat

oppivia järjestelmiä, jotka vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa

suorittavat erilaisia älykkyyttä vaativia tehtäviä. Informaatiotekniikan

laboratoriossa neuraalilaskennan menetelmiä on viime aikoina

sovellettu myös moniin teollisuutta kiinnostaviin ongelmiin erityisesti

kuvankäsittelyssä, signaalinkäsittelyssä, tietoliikennetekniikassa sekä

prosessien ja laitteiden monitoroinnissa ja kunnonvalvonnassa.

Kuva-analyysiin ja konenäköön liittyvissä tutkimusprojekteissa

neuraalipohjaisia luokittelumenetelmiä on kehitetty ja sovellettu

automaattisessa pilviluokittelussa satelliittikuvista, teollisuuden

laadunvalvonnassa sekä käsinkirjoitettujen merkkien tunnistamisessa.

Tietoliikennetekniikan sovelluksissa neuraaliverkot parantavat muun

muassa vastaanottimissa käytettävien korjainrakenteiden suorituskykyä

58

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA

häiriöisessä ja epälineaarisessa kanavassa. Sovelluksia on runsaasti

erityisesti radiotietoliikenteen alalla. Monimutkaisten ja vaikeasti

mallitettavien teollisuusprosessien monitorointi, kunnonvalvonta ja

prosessien ohjaus muodostavat laajan sovellusalueen, johon

neuraalilaskennan menetelmiä ollaan myös laboratoriossa

soveltamassa.

Pää- ja sivuaine informaatiotekniikka liittyy kiinteästi edellä

selostettuun tutkimusalaan. Opetuksen tarkoituksena on antaa

valmiudet signaalien ja informaation teoreettisten ja laskennallisten

käsittelymenetelmien kehittämiseen ja soveltamiseen. Tällaista

informaatiota sisältävät erityisesti mittaustulokset, kuva- ja

äänisignaalit sekä numeeriseen muotoon saatetut aikasarjat.

Tietojenkäsittelykapasiteetin halventuessa signaalinkäsittelymenetelmät

saavat yhä merkittävämmän sijan useilla tekniikan aloilla.

Tyypillisiä opetusalueita ovat signaalien suodatus ja estimointi,

hahmontunnistus, signaalien ja kuvien digitaalinen käsittely,

tietokonenäkö, tiedon louhinta (data mining) sekä neuraalilaskenta ja

sen sovellutukset. Alan ammattikuva on erittäin laaja. Työtehtävät

ulottuvat fysiikan menetelmiä soveltavista tutkijoista

tietokonejärjestelmien suunnittelijoihin. Myös opetus- ja

perustutkimustehtävät työllistävät monia tällä nopeasti kehittyvällä

alalla.

Informaatiotekniikan pääaine antaa erityisen hyvät mahdollisuudet

jatko-opintoihin. Pääaineen täydentäjäksi hyvin muun muassa

tietojenkäsittelytekniikan, tietoliikennetekniikan ja tietoliikenneohjelmistojen,

signaalinkäsittelyn ja akustiikan, kuvatekniikan,

avaruustekniikan, elektroniikan, teknillisen fysiikan ja matematiikan

sekä säätö- ja automaatiotekniikan opinnot. Myös

informaatiotekniikan sivuaine täydentää hyvin edellämainittujen

suuntien pääaineita.

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 59

Informaatiotekniikka, pääaine (25 ov)

Pakolliset opintojaksot:

T-76.022 Tietorakenteet ja algoritmit Y 3 kl

T-61.152 Informaatiotekniikan seminaari 2 kl

T-61.231 Hahmontunnistuksen perusteet 3 sl

T-61.238 Signaalien tilastollinen mallinnus 3 sl

T-61.261 Neuraalilaskennan perusteet 3 kl

T-61.195 Informaatiotekniikan erikoistyö I 5 sl+kl

T-61.246 Digitaalinen signaalinkäsittely ja suodatus 4 sl

Valitse vaihtoehtoisia opintojaksoja luettelosta D niin, että 25 ov täyttyy.

Informaatiotekniikka, sivuaine (20 ov):

Pakolliset opintojaksot:

T-61.238 Signaalien tilastollinen mallinnus 3 sl

T-61.246 Digitaalinen signaalinkäsittely ja suodatus 4 sl

T-61.195 Informaatiotekniikan erikoistyö I 5 sl+kl

Valitse luettelosta D niin, että täyttyy 20 ov.

Luettelo D. Vaihtoehtoisia opintojaksoja.

T-61.233 Tietokonenäkö 3 kl

T-61.181 Informaatiotekniikan erikoiskurssi I 2-5 sl

T-61.182 Informaatiotekniikan erikoiskurssi II 2-5 kl

T-61.183 Informaatiotekniikan erikoiskurssi III 2-5 kl

T-61.184 Informaatiotekniikan erikoiskurssi IV 2-5 kl

T-61.196 Informaatiotekniikan erikoistyö II 5 sl+kl

T-61.263 Neuraalilaskennan jatkokurssi 3 sl

T-61.256 Oppivat mallit ja menetelmät 3 kl

Professuurien S-88, S-89 ja Tfy-99 opintojaksoja, jotka eivät kuulu tutkinnon I-

osaan tai pääaineille yhteisiin syventäviin opintoihin.

Sivuaineelle myös:

T-61.231 Hahmontunnistuksen perusteet 3 sl

T-61.247 Digitaalinen kuvankäsittely 3 sl

T-61.261 Neuraalilaskennan perusteet 3 kl

60

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA

8.3.8 Mekatroniikka

prof. Mauri Airila, Kone K 226, 451 3552, Mauri.Airila@hut.fi

Tavoitteet ja sisältö:

Mekatroniikalla ymmärretään tietotekniikan tulosten monipuolista

sulauttamista koneisiin, laitteisiin ja konejärjestelmiin tarkoituksena

parantaa niiden suorituskykyä ja käyttäjälähtöisyyttä. Käytännössä

mekatroniikka tarkoittaa konetekniikan, elektroniikan, säätötekniikan

ja ohjelmistotekniikan saumatonta yhteispeliä tuotekehityksen

alkumetreiltä lähtien. Suomalaisen konetekniikan kansainväliset

huipputuotteet kuten paperikoneet, metsäkoneet, työkoneet ja

kulkuneuvot, prosessilaitteet, hissit, dieselmoottorit, generaattorit ja

kaivoskoneet kehittyvät yhä mekatronisempaan suuntaan.

Mekatroniikan pää- tai sivuaineekseen valinneille opiskelijoille

tarjotaan perustiedot konetekniikasta ja liikkeen hallinnassa

tarvittavasta mekaniikasta. Tavoitteena on luoda hyvät valmiudet

toimia eräällä tärkeimmistä automaatio- ja systeemitekniikan

sovellusalueista hyvässä yhteistyössä konetekniikan osaajien ja koneita

valmistavan teollisuuden kanssa.

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 61

Mekatroniikka, pääaine (25 ov)

Pääaineen esitietovaatimuksena ovat opintojaksot AS-74.111, AS-74.112 ja AS-116.120

Pakolliset opintojaksot:

Kon-41.012 Mekatroniikan perusteet 3 kl

Kon-41.023 Hydraulitekniikan ja pneumatiikan perusteet 3,5 kl

Kon-41.190 Mekatroniikka 6 sl+kl

Kul-16.142 Mekanismien suunnittelu 3 kl

AS-74.135 Servotekniikka 2 kl

Luettelo E. Vaihtoehtoiset opintojaksot; valitse niin että 25 ov täyttyy:

AS-84.145 Kenttä- ja palvelurobotiikka 3 sl

AS-84.146 Käyttäytymispohjainen robotiikka 2 sl 1.pl

AS-84.147 Automaation käyttöliittymät 2 kl 2.pl

AS-84.148 Kinematiikka ja liikesuunnittelu 2 sl 2.pl

AS-84.126 Koneaistit 2 sl 2.pl

AS-84.127 Paikannus- ja navigointimenetelmät 2 kl 1.pl

AS-84.169 Verkotettu automaatio 2 kl 03

AS-84.180 Mekatroninen miniatyyriautomaatio 2 kl 1 pl

AS-84.190 Epälineaarinen mallintaminen ja ohjaus 2 kl

Kon-15.118 Konepaja tuotantolaitoksena 2 sl 1.

pl

Kon-41.002 Tuotekehitysprojekti 4 sl

Kon-41.026 Sähköhydrauliset järjestelmät 2 sl

Kul-49.170 Koneiden ja rakenteiden värähtelyt 4 sl

Kon-41.199 Konstruktiotekniikka 4 sl

S-66.150 Tietokoneen liittäminen prosessiin 2 kl 1.

pl

S-66.171 Elektroniikkalaitteiden suunnittelu 2 sl 2.

pl

S-108.191 Mittaustekniikan perusteet Y 2 sl

S-81.260 Sähkökäyttöjen ohjelmistotekniikka 2 kl

T-76.022 Tietorakenteet ja algoritmit Y 3 kl

S-87.113 Elektroniikan perusteet 2 sl

Mekatroniikka, sivuaine (20 ov)

Kon-41.012 Mekatroniikan perusteet 3 kl

Kon-41.023 Hydraulitekniikan ja pneumatiikan perusteet 3,5 kl

Kon-41.190 Mekatroniikka 6 sl+kl

Kul-16.142 Mekanismien suunnittelu 3 kl

AS-74.135 Servotekniikka 2 kl

Valitse vaihtoehtoisia opintojaksoja luettelosta E niin, että 20 ov täyttyy.

62

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA

8.3.9 Prosessien ohjaus

prof. Sirkka-Liisa Jämsä-Jounela, Kemia F 404, 451 2631, Sirkka-

Liisa.Jamsa-Jounela@hut.fi

Prosessien ohjauksen pääaineen keskeiset tavoitteet ovat

prosessiteollisuuden yksikköoperaatioiden pohjalle rakentuvien

tuotantolinjojen ja tehtaitten kokonaisvaltainen automaatio,

tuotannonsuunnittelu ja -ohjaus. Opetuksessa perehdytään prosessien

mallitukseen, säätöön ja optimointiin sekä ohjaus- ja

informaatiojärjestelmien suunnitteluun ja järjestelmien

toteuttamisnäkökohtiin. Teoreettisia opintoja täydennetään

esimerkeillä ja kirjoitustyöllä.

Prosessien ohjauksen pääaineen opiskelijat sijoittuvat

prosessiteollisuuden säätö-, automatisointi-, suunnittelu-,

kunnossapito-, tutkimus-, markkinointi- ja johtotehtäviin.

Työkenttään sisältyvät myös prosessiteknillisiä toimintoja palvelevien

laitteiden valmistusteollisuuden, kaupan, opetuksen ja

materiaalitoimintojen sekä hallinnon prosessiteknillistä ja

säätöteknillistä ammattipätevyyttä edellyttävät tehtävät. Myös erilaiset

konsulttitehtävät ja oma yritystoiminta ovat suosittuja.

Prosessien ohjaus, pääaine (25 ov)

Pakolliset opintojaksot:

Kem-90.139 Prosessiteollisuuden mittaukset 2 sl

Kem-90.148 Prosessien mallitus ja simulointi I, perusteet 2 sl 1.pl

Kem-90.149 Prosessien mallitus ja simulointi II 3 sl 2.pl

Kem-90.155 Prosessiteollisuuden tuotannonohjaus 2,5 kl

Kem-90.154 Intelligent Process Control Methods 2 sl

Kem-90.156 Prosessiautomaation projektityö 3 kl per

Kem-42.101 Kemian laitetekniikka I 4 sl

Toinen seuraavista opintojaksoista:

Kem-90.152 Prosessiteollisuuden säätöratkaisut 3 kl

Kem-90.174 Control and Information Systems in Pulp and Paper 3 kl per

Industry B

Valitse vaihtoehtoisia opintojaksoja niin, että 25 ov täyttyy:

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 63

Kem-40.150 Reaktiotekniikka I 2 kl 2.pl

Kem-100.100 Polymeeriteknologia I 3 sl

Puu-23.103 Selluloosatekniikan perusteet 3 sl 1.pl

+ kl

Puu-21.102 Paperitekniikan perusteet 3 sl 2.pl

+ kl

Kem-42.112 Kemian laitetekniikka II P 5,5 kl

Kem-107.102 Tehdassuunnittelu I 3,5 sl

Mak-37.123 Metallurgisten prosessien mallintamisen perusteet 3 kl

Mak-37.135 Materiaalien ja prosessien termodynaamiskineettiset 6 sl+kl

perusteet

Prosessien ohjaus, sivuaine (20 ov)

Pakolliset opintojaksot:

Kem-42.101 Kemian laitetekniikka I 4 sl

Kem-90.139 Prosessiteollisuuden mittaukset 2 sl

Kem-90.148 Prosessien mallitus ja simulointi I, perusteet 2 sl 1.pl

Kem-90.154 Intelligent Process Control Methods 2 sl

Kem-90.155 Prosessiteollisuuden tuotannonohjaus 2,5 kl

Valitse vaihtoehtoisia opintojaksoja niin, että 20 ov täyttyy:

Kem-40.150 Reaktiotekniikka I 2 kl 2.pl

Kem-42.112 Kemian laitetekniikka II P 5,5 kl

Kem-90.156 Prosessiteollisuuden projektityö 3 kl per

Kem-100.100 Polymeeriteknologia I 3 sl

Kem-107.102 Tehdassuunnittelu I 3,5 sl

Puu-23.103 Selluloosatekniikan perusteet 3 sl 1.pl

+ kl

Puu-21.102 Paperitekniikan perusteet 3 sl 2.pl

+ kl

Mak-37.123 Metallurgisten prosessien mallintamisen perusteet 3 sl

Mak-37.135 Materiaalien ja prosessien termodynaamiskineettiset

perusteet

6 sl+kl

64

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA

8.3.10 Systeemi- ja operaatiotutkimus

prof. Raimo P. Hämäläinen, päärakennus U232, 451 3054,

Raimo.Hamalainen@hut.fi

prof. Harri Ehtamo

prof. Ahti Salo

ma. prof. Esa Saarinen

Pää/sivuaineen tavoitteena on antaa valmiudet mallien laatimiseen ja

käyttöön päätöksenteossa sekä laajojen järjestelmien analyysissä,

suunnittelussa, ohjauksessa ja optimoinnissa. Tavoitteena on myös

opettaa riittävän laajasti systeemi-insinöörin tarvitsemaa matemaattista

perusmetodiikkaa, jotta saavutettaisiin valmius hyvinkin erilaisten

alojen probleemojen käsittelyyn. Tämän lisäksi opetuksessa korostuvat

uusien tietotekniikan menetelmien hallinta ja soveltaminen. Tarvetta

mallien käyttöön esiintyy tekniikan lisäksi myös taloudellisia,

yhteiskunnallisia, ympäristö ja biologisia ilmiöitä kuvattaessa.

Systeemi-insinööreistä on erittäin kova kysyntä. Pää/sivuaineen laajaalaisuuden

johdosta heillä on hyvät edellytykset erikoistua ja siirtyä

myöhemmin varsin moniin tehtäviin tuotantoelämän ja julkisen alan

palveluksessa suunnittelusta organisaatioiden johtotehtäviin asti.

Tällaisia tehtäviä tarjoavat esim. tietoliikenne-, tietojenkäsittely- ja

energia-alan yritykset sekä teollisuusautomaation kenttä ja

ympäristötutkimus. Systeemi- ja operaatiotutkimuksen opiskelijoilla

on monipuoliset mahdollisuudet sijoittua myös tutkimus- ja

opetustehtäviin.

Alaan voit tutustua myös laboratorion www-sivuilla

(http://www.opinnot.sal.tkk.fi/) sekä yksittäisten opintojaksojen

yleisesittelyistä niiden kotisivuilta.

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 65

Systeemi- ja operaatiotutkimus, pääaine (25 ov)

Pakolliset opintojaksot:

Mat-2.108 Sovelletun matematiikan erikoistyöt 3-5

Mat-2.128 Ennustaminen ja aikasarja-analyysi 2 sl

Mat-2.129 Systeemien identifiointi 2 kl

Mat-2.132 Systeemianalyysilaboratorio 2-5 sl+kl

Mat-2.134 Päätöksenteko ja ongelmanratkaisu 2 sl

Mat-2.142 Optimointiopin seminaari (tai Mat-2.177, 3 sl+kl

Mat-2.191)

Mat-2.148 Dynaaminen optimointi 3 kl

Luettelo F. Vaihtoehtoiset opintojaksot; valitse niin että 25 ov täyttyy:

Mat-2.111 Stokastiset prosessit 3 sl

Mat-2.112 Tilastolliset monimuuttujamenetelmät 2-4 sl

Mat-2.113 Jonoteoria 2

Mat-2.114 Investointiteoria 2-4 kl

Mat-2.115 Stokastisten menetelmien seminaari 0,5-6 sl+kl

Mat-2.117 Riskianalyysi 3 sl

Mat-2.118 Luotettavuustekniikka 2,5

Mat-2.125 Stokastiikan erikoiskurssi 2-4 sl

Mat-2.126 Tilastollinen laadunvalvonta 2 kl

Mat-2.130 Matemaattinen malliajattelu 2 kl

Mat-2.136 Päätöksenteon erikoiskurssi 0,5-6 sl

Mat-2.139 Optimointioppi 3 sl

Mat-2.140 Lineaarinen ohjelmointi 3 sl

Mat-2.143 Verkkotehtävien optimointi 2-4

Mat-2.144 Optimoinnin matemaattinen teoria 3

Mat-2.146 Kokonaislukuoptimointi 2-4

Mat-2.152 Peliteoria 2-4 kl

Mat-2.153 Monitavoiteoptimointi 2-4 kl

Mat-2.170 Simulointi 2 kl

Mat-2.174 Matemaattisten algoritmien ohjelmointi 2-4

Mat-2.191 Sovelletun matematiikan lisensiaattiseminaari 1-6 sl

Mat-2.192 Systeemitutkimusseminaari 0,5-6 sl+kl

Mat-2.193 Systeemianalyysin ja sovelletun matematiikan 0,5-6 sl&kl

itsenäisopinnot

Mat-2.194 Systeemitieteen kesäkoulu 0,5-6

Mat-2.195 Systeemianalyysin verkko-opetus 0,5-6 sl&kl

Mat-2.197 Filosofia ja systeemiajattelu 0,5-6 kl

Mat-2.198 Luovan ongelmanratkaisun seminaari 0,5-6 kl

tai

Mat-1:n opintojaksoja, jotka eivät kuulu perusopintoihin

66

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA

Systeemi- ja operaatiotutkimus, sivuaine (20 ov)

Pakolliset opintojaksot:

Mat-2.128 Ennustaminen ja aikasarja-analyysi 2 sl

Mat-2.129 Systeemien identifiointi 2 kl

Mat-2.132 Systeemianalyysilaboratorio 2-5 sl+kl

Mat-2.134 Päätöksenteko ja ongelmanratkaisu 2 sl

Mat-2.142 Optimointiopin seminaari 3 sl

Mat-2.148 Dynaaminen optimointi 3 kl

Valitse luettelosta F niin, että 20 ov täyttyy.

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 67

8.4 Sivuaineet

Sivuaineen voi valita omasta koulutusohjelmasta tai muista TKK:n

koulutusohjelmien tarjoamista sivuaineista. Sen voi osaston luvalla

suorittaa myös muissa yliopistoissa Suomessa (mm. JOO-sopimuksen

puitteissa) tai ulkomailla. Jos opiskelija haluaa suorittaa sivuaineen

muualla kuin TKK:ssa, hänen on syytä olla yhteydessä opintojen

suunnittelijaan tai opintoneuvojaan, jotka auttavat anomuksen teossa.

Muualla suoritetun sivuaineen soveltuvuus tulee tarkistaa etukäteen

pääaineen professorilta.

Opiskelija voi hakea muutosta TKK:lla suoritettavan sivuaineen

sisältöön. Hakukaavakkeita saa osaston kansliasta.

Automaatio-ja systeemitekniikan koulutusohjelmassa sivuaineen

laajuus on 20 ov. Tutkintoon voi sisällyttää useammankin kuin yhden

sivuaineen.

8.5 Harjoittelu

Harjoittelu on olennainen osa peruskoulusta Teknillisessä

korkeakoulussa. Ammatillisessa suuntautumisessa harjoittelulla on

tärkeä osuus. Käytännön kokemus alalta täsmentää ja syventää

opiskelua.

Harjoittelun tavoitteena on oppia arvioimaan ja soveltamaan

korkeakoulun opetusta käytännössä. Lisäksi käytännön harjoittelu tuo

opiskelijan eteen diplomi-insinöörin työn luonteen: työympäristön ja

tehtäväkentän.

AUT-koulutusohjelman ohjeet harjoittelusta perustuvat Teknillisen

korkeakoulun tutkintosääntöön ja koulutusohjelmassa tehtyihin

päätöksiin.

• vaadittu pakollinen harjoitteluaika on neljä opintoviikkoa, mikä

vastaa 12 viikon kokopäiväistä harjoittelua. Jos harjoittelu on

68

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA

osapäiväistä, lasketaan täysipäiväisen työviikon sisältävän noin

40 tuntia.

• Kolme viikkoa harjoittelua vastaa yhtä opintoviikkoa.

Harjoittelujakso ei saa olla kolmea viikkoa lyhyempi.

• Harjoittelu muodostaa oman opintotyyppinsä

• Harjoittelu voi olla työympäristö- tai ammattiharjoittelua.

Työympäristöharjoittelua voi olla 0-6 ov:a ja

ammattiharjoittelua 0-4 ov:a. Kuitenkin pakollinen 4 ov:a on

suoritettava ja se voi koostua joko työympäristö- tai

ammattiharjoittelusta tai molemmista. Harjoittelua voi

hyväksyttää yhteensä korkeintaan 9 opintoviikkoa.

Työympäristöharjoittelu suositellaan suoritettavaksi

teollisuuden palveluksessa.

• Harjoittelun voi suorittaa milloin tahansa korkeakoulussa

opiskelun aikana. Automaatio- ja systeemitekniikan alalta

opistotasoisen insinöörin tutkinnon tai tekniikan

ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneille voidaan hyväksyä

myös ennen korkeakouluun hyväksymistä tehtyä harjoittelua.

• Vähintään kahden kuukauden mittaisesta yhtenäisestä

harjoittelujaksosta voi laatia harjoittelukirjan, joka vastaa joko

yhtä tai puolta opintoviikkoa. Tutkintoon voi sisällyttää vain

yhden harjoittelukirjan.

• Harjoittelua voi suorittaa sekä Suomessa että ulkomailla. Yhden

harjoittelujakson suorittamista suositellaan ulkomailla. Ulko- ja

kotimaanharjoittelut hyväksytään eri kokonaisuuksina.

8.5.1 Työympäristö- eli miljööharjoittelu

Työympäristöharjoittelun tavoitteena on perehdyttää opiskelija

tulevan ammattialansa fyysiseen ja sosiaaliseen ympäristöön,

perinteisiin, kieleen, ongelmiin ja niiden ratkaisuihin.

Työympäristöharjoittelu on työskentelyä teknisessä ympäristössä

sellaisissa tehtävissä, jotka eivät vaadi diplomi-insinöörin koulutusta

eivätkä hyödynnä ammatillisia opintoja. AUT-koulutusohjelmassa

hyväksyttäviä työtehtäviä ovat siten erilaiset tehtaan lattialla tapahtuvat

aputyöt, asennus- ja korjaustyöt, operaattoritehtävät ja pienyrityksissä

suoritettavat “sekatyöt”, jotka antavat konkreettisen tuntuman

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 69

työntekijän asemasta yrityksessä. Varusmiespalvelusta ei hyväksytä

harjoitteluksi.

Työympäristöharjoittelussa on tärkeää havainnoida työntekijöiden

väliset suhteet, esimiessuhteet, työntekijöiden suhde työhön ja

työsuojelu. Työympäristöharjoittelun tulisi antaa sosiaalisia

valmiuksia käytännön insinööritehtäviin.

Työympäristöharjoittelun suoritusajankohdaksi suositellaan 1. tai 2.

vuosikurssia.

8.5.2 Ammattiharjoittelu

Ammattiharjoittelun tavoitteena on antaa opiskelijoille työelämässä

tarvittavaa valmiutta sovellettaessa teoreettisia perustietoja käytännön

ratkaisuihin. Harjoittelun tarkoituksena on tukea ja täydentää

opiskelijan ammattiopintoja, joten ammattiharjoitteluksi voi

hyväksyttää koulutusohjelman aineopintojen perustalle nojautuvaa

työtä. Ammattiharjoittelun täytyy olla pääsääntöisesti diplomi-insinöörin

tai insinöörin ohjaamaa tai johtamaa työtä.

AUT-koulutusohjelmassa ammattiharjoittelu on osallistumista

suunnittelu-, tutkimus-, tuotekehitys- tai vastaavaan hankkeeseen

työpaikalla. Työn tulisi olla luonteeltaan suhteellisen itsenäistä ja

mahdollisimman konkreettista siten, että se täydentää korkeakoulussa

annettavaa opetusta.

8.5.3 Harjoittelu ulkomailla

Teknillisen korkeakoulun tavoitteena on, että jokainen TKK:n

opiskelija harjoittelisi tai opiskelisi ulkomailla ainakin kerran

opintojensa aikana. Opiskelijan kannattaa suunnitella jo opintojen

alkuvaiheessa, milloin aikoo lähteä harjoittelemaan ulkomaille.

Korkeakoulu on mukana monissa harjoitteluvaihto-ohjelmissa.

Tärkeimpiä harjoitteluvaihto-ohjelmia ovat IAESTE ja

LEONARDO. Paikkoja järjestetään myös CERN:istä sekä TEKES:in

ja FINPRO:n ulkomaisista yksiköistä. Harjoittelumahdollisuuksia

70

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA

ulkomailla tarjoavat myös TKK:n yritysyhteistyöohjelmat (ABB

Industry, Kemira Agro ja Cemicals, KONE, Skanska ja Wärtsilä).

Korkeakoulu myöntää ulkomailla harjoitteleville opiskelijoille matkaja

harjoitteluapurahoja. Hakukaavakkeet ja ohjeet löytyvät osoitteesta

http://www.hut.fi/Opinnot/Harjoittelu. Apurahan saanut opiskelija on

velvollinen harjoittelujakson jälkeen laatimaan matkaraportin.

8.5.4 Harjoittelupaikan hankkiminen

Opiskelija vastaa itse harjoittelupaikan hankinnasta. Sen

hankkiminen on osa harjoittelua. Neuvoja, ohjeita ja opastusta voi

kysyä osaston harjoitteluneuvojalta sekä Rekrytointipalveluista. Apua

saa myös tammi-helmikuussa ilmestyvästä julkaisusta Teekkarin

työkirja.

Harjoitteluasioista tiedotetaan Nyytisissä sekä Rekrytointipalveluiden,

päärakennuksen (opintotoimiston käytävällä) ja koulutusohjelmien

ilmoitustauluilla, joilta löytyy myös ilmoituksia avoimista harjoitteluja

työpaikoista. Suurin osa työpaikkailmoituksista on nähtävissä myös

newsseissä (tori.tyopaikat ja tkk.harjoittelu). Lisäksi harjoitteluasioista

järjestetään tiedotustilaisuuksia. Harjoittelupaikan hankkiminen kesää

varten on syytä aloittaa kevätlukukauden alussa.

Myös ulkomaisen harjoittelupaikan voi hankkia itse esim. ottamalla

itse yhteyttä ulkomaiseen yritykseen tai kyselemällä suomalaisilta

yrityksiltä, onko mahdollista päästä niiden ulkomaan yksiköihin

harjoittelijaksi. Harjoittelupaikan hankkiminen ulkomailta kannattaa

aloittaa jo syyslukukauden alussa. Hakemusmalleja eri kielillä on

saatavissa mm. Rekrytointipalveluista.

Opiskelijan on mahdollista liittyä kv. sähköpostilistalle ja saada tiedot

tulevista infoista, hakuajoista, viimehetken paikoista yms. suoraan

omaan sähköpostilaatikkoon ilmoittamalla nimi, sähköpostiosoite ja

osasto osoitteeseen harjoittelu@hut.fi.

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 71

8.5.5 Harjoittelun hyväksyminen

Harjoittelun ja harjoittelukirjan hyväksyy AS-osaston nimeämä

henkilö (labr. insinööri Pauli Sipari). Anomukseen tarvitaan kaavake,

tiedot työpaikasta -lomake sekä työtodistus, josta tulee selvitä

työtehtävät ja työsuhteen kesto. Jos työsuhde ei ole ollut

kokopäivätoiminen, viikkotuntimäärä tai vastaava on löydettävä

työtodistuksesta. Anomuskaavakkeen ja tiedot työpaikasta -lomakkeen

saa harjoitteluneuvojalta Tietotekniikan talon huoneeesta A226 tai

internetistä osoitteesta http://www.hut.fi/~tharjo.

Hakemukset liitteineen palautetaan harjoitteluneuvojalle. Jos jokin

asia on epäselvä (esimerkiksi työtodistus on epämääräinen), ota

etukäteen yhteyttä harjoitteluneuvojaan. Näin nopeutat anomuksesi

käsittelyä.

Harjoittelua hyväksytään kaksi kertaa lukukausien aikana. Lisäksi voit

tulla sopimaan erityisjärjestelyistä hyväksynnän nopeuttamiseksi.

8.6 Vapaasti valittavat opinnot

Automaatio- ja systeemitekniikan koulutusohjelmaan sisältyy

harjoittelun laajuudesta riippuen vapaasti valittavia opintoja 11-16 ov.

Vapaasti valittavat opinnot voivat koostua yksittäisistä opintojaksoista

tai muodostaa esimerkiksi toisen sivuaineen. Erittäin suositeltavaa on

panostaa kielten opiskeluun. TKK:n kieli-ja viestintäkeskuksessa on

monipuolinen ja runsas tarjonta kielten opetusta.

8.7 Malliohjelma

Automaatio- ja systeemitekniikan koulutusohjelman tutkinnon

ensimmäisen osan opintojen suorittamiseksi on laadittu

malliohjelma. Opinnot on luonnollisesti mahdollista suorittaa

muussakin aikataulussa ja järjestyksessä. Omaa suunnitelmaa

laadittaessa on kuitenkin hyvä muistaa, että joillekin opintojaksoille

on esitietovaatimuksia. Myös lukukausittaiset luku- ja tenttijärjestykset

72

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA

laaditaan malliohjelman pohjalta. Malliohjelma on laadittu siten, että

tutkinnon ensimmäinen osa suoritetaan neljässä lukukaudessa.

Kaikkien TKK:n yksiköiden tuottamien opintojaksojen

sisältökuvaukset löytyvät Teknillisen korkeakoulun Opetusohjelma

2001-2002 julkaisusta. Uudet perusopiskelijat saavat julkaisun

ilmaiseksi. Muut opiskelijat voivat ostaa sen 30 mk:n hintaan joko

päärakennuksen kirjakaupasta tai opintotoimistosta.

Kaikille uusille opiskelijoille suositellaan osallistumista opintojaksolle

AS-0.200 Johdatus opiskeluun AUT-koulutusohjelmassa (1,5 ov).

Ensimmäisen vuoden syyslukukausi

Mat-1.411 Matematiikan peruskurssi C1 sl 6

S-104.101 Fysiikka I sl 4,5

AS-75.102 Julkaisutekniikan perusteet 1 sl+kl 2

T-106.001 Tietokone työvälineenä sl per 1

S-88.110 Digitaali- ja tietokonetekniikan perusteet sl 2

Yhteensä: 15,5

Ensimmäisen vuoden kevätlukukausi

Mat-1.412 Matematiikan peruskurssi C2 kl 6

S-104.102 Fysiikka II kl 4,5

Tfy-3.154 Fysiikan laboratoriotyöt kl 2

S-55.103 Sähkötekniikka sl&kl 2,5

AS-75.120 Mediatekniikan perusteet 1 kl 2

Yhteensä: 17

Toisen vuoden syyslukukausi

Mat-1.413 Matematiikan peruskurssi C3 sl 6

AS-74.101 Tietokonesimulointi sl 2

T-106.213 Ohjelmoinnin peruskurssi L1 sl 5

Kon-41.010 Tekninen suunnittelu B sl 3

AS-84.132 Automaatio- ja säätötekniikka sl 3

Yhteensä 19

Toisen vuoden kevätlukukausi

Mat-2.105 Optimoinnin perusteet kl 2

AS-0.101 C/C++ -ohjelmoinnin peruskurssi kl 4

Mat- Sovellettu todennäköisyyslasku kl&sl 3

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 73

2.090/091

Kem-35.108 / Kemian perusteet

kl / sl / 3

109 / 110 (kolme vaihtoehtoista opintojaksoa)

kl

Mat-2.103/4 Koesuunnittelu ja tilastolliset mallit/

kl 2,5

Tilastollisen analyysin perusteet

yhteensä 14,5

Tutkinnon ensimmäiseen osaan sisältyy lisäksi pakollisina:

Eri-0.502 Tieteelllisen tiedon haku (1 ov)

Kie-98.003/004 Toisen kotimaisen kielen koe (1 ov)

Kie-98.xxx Vieras kieli (2 ov)

Vie-98.220 Puheviestintä (2 ov)

Käytetyt lyhenteet:

sl

kl

sl+kl

sl&kl

1.pl

2.pl

per

opintojakso järjestetään syyslukukaudella

opintojakso järjestetään kevätlukukaudella

opintojakso kestää koko lukuvuoden

opintojakso järjestetään sekä syksyllä että keväällä

opintojakso järjestetään ensimmäisellä

puolilukukaudella

opintojakso järjestetään toisella puolilukukaudella

opintojakso järjestetään periodimuotoisena

74

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA

9. DIPLOMITYÖ JA KYPSYYSNÄYTE

9.1 Diplomityö

Diplomityö sisältyy diplomi-insinöörin tutkinnon syventäviin

opintoihin. Laajuudeltaan se on 20 opintoviikkoa. Työn aihe on

valittava niin, että se liittyy jonkin opiskelijan valitseman pää- tai

sivuaineen ammatilliseen tehtäväalueeseen. Diplomityöhön liittyy

kypsyysnäyte ja seminaariesitelmä.

Diplomityön aihetta voidaan tutkintosäännön mukaan hakea, kun

tutkinnon ensimmäinen osa on suoritettu ja

kokonaisopintoviikkomäärä on vähintään 140 opintoviikkoa

(tutkintosääntö 13 §). Diplomityön aihe, valvoja ja ohjaaja

vahvistetaan osastoneuvostossa. Diplomityö on opinnäyte, johon

kuuluva työ voidaan tehdä korkeakoululla tai korkeakoulun

ulkopuolella. Diplomityön aiheesta sopivat opiskelija, valvoja ja

mahdollinen työn ohjaaja keskenään. Valvoja on yleensä pääaineen

opettaja (professori) ja ohjaaja on työn valvojan hyväksymä,

diplomityön aiheeseen perehtynyt henkilö.

Diplomityön tekemistä ei saa aloittaa ennen aiheen vahvistamista,

valmistelevaa työtä lukuunottamatta. Diplomityön aihetta anotaan

osaston kansliasta saatavalla lomakkeella.

Diplomityön tekoaikana valvojan tulee järjestää opiskelijalle

mahdollisuus antaa selvityksensä työn edistymisestä. Vastaavasti

valvoja voi pyytää opiskelijaa selvittämään työnsä edistymistä.

Diplomityö voidaan laatia myös kahden tai useamman opiskelijan

ryhmätyönä. Tällöin opiskelijan on osoitettava itsenäinen osuutensa

työstä ja hänen on esitettävä tietty osa ryhmätyöstä diplomityönään.

Erikoistyö ei voi olla osa diplomityötä. Jos opiskelija on tehnyt

aiheeseen liittyvän erikoistyön, voi työselostuksen esittää diplomityön

liitteenä tai viitteenä. Tällöin on käytävä ilmi, että kyseessä on jo

arvosteltu opinnäyte.

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 75

Diplomityön teon määräajasta sopivat työn valvoja ja tekijä niin, että

se on korkeintaan yksi vuosi (tutkintosääntö 13 §). Jos diplomityötä ei

esitetä tarkastettavaksi määräaikaan mennessä, aihe raukeaa ja

opiskelijan tulee hakea pääaineen professorilta yhtä kolmen

kuukauden jatkoaikaa. Diplomityön määräaikaa määriteltäessä on

otettava huomioon työn edistymiseen vaikuttavat tekijät, esimerkiksi

aineiston saantavuus. Mikäli työn etenemiselle tulee

ylipääsemättömiä esteitä, kuten sairaus, voi opiskelija anoa

osastoneuvostolta diplomityön viimeisen jättöpäivän siirtoa

hakemuksella, jossa on työn valvojan puolto. Esimerkiksi työnantajan

aiheuttamat "muut työkiireet" ei ole hyväksyttävä syy viimeisen

jättöpäivän siirrolle.

Diplomityö laaditaan suomen tai ruotsin kielellä taikka opiskelijan

hakemuksesta osaston hyväksymällä muulla kielellä.

Diplomityön kirjoittamiseen vieraalla kielellä on saatavana apua:

opiskelija voi suorittaa opintojakson Vie-98.006 Diplomityö vieraalla

kielellä ( 1 ov), joka perustuu henkilökohtaiseen neuvontaan. Kun

aloitat diplomityön kirjoittamista, ota yhteyttä TKK:n kielikeskukseen.

9.2 Diplomityön arvostelu

Diplomityön arvostelua ja hyväksymistä haetaan kirjallisesti

osastoneuvostolta samalla kun diplomityö jätetään tarkastettavaksi.

Yksi diplomityö luovutetaan mustiin kansiin sidottuna osaston

kansliaan ja toinen kappale toimitetaan työn valvojalle.

Osastoneuvosto päättää diplomityön arvostelusta valvojan ja

tarvittaessa ohjaajan antaman kirjallisen lausunnon perusteella.

Diplomityö arvostellaan arvosanoin 1-5. Tutkintotodistukseen

merkitään diplomityön nimi ja arvosana sekä diplomityön valvoja ja

mahdollinen ohjaaja. Diplomityön arvosteluun tyytymätön opiskelija

voi hakea oikaisua ensivaiheessa osastoneuvostolta ja tämän

päätöksestä edelleen muutoksenhakulautakunnalta.

76

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA

Diplomityö on julkinen opinnäyte, joka on pidettävä nähtävissä

osastolla.

Diplomityön yhteydessä tehdyn keksinnön patentoimiskysymyksessä

noudatetaan yleisen patenttilainsäädännön määräyksiä. Diplomityön

tekijänoikeutta koskevissa kysymyksissä noudatetaan yleistä

tekijänoikeuslainsäädäntöä. Diplomityön mahdollisesta

julkaisemisesta sopivat tekijä, valvoja ja ohjaaja keskenään.

9.3 Kypsyysnäyte ja diplomityöesitelmä

Diplomityöhön liittyvä erillinen kirjallinen kypsyysnäyte kirjoitetaan

sillä kielellä, jolla opiskelija on saanut koulusivistyksensä Suomessa.

Koulusivistys yhdessä hyväksytyn kypsyysnäytteen kanssa osoittaa

kyseisen kielen vaaditun hallitsemisen.

Kypsyysnäyte kirjoitetaan yleensä välittömästi sen jälkeen, kun

diplomityö on jätetty tarkastettavaksi. Se kirjoitetaan diplomityötä

valvovan opettajan diplomityön alueelta antamasta aiheesta.

Kypsyynäytteellä osoitetaan suomen tai ruotsin kielen taitoa sekä

perehtyneisyyttä diplomityön alaan. Kypsyysnäytteen laajuus on noin

neljä sivua. Kypsyysnäyte suoritetaan valvotussa koetilaisuudessa.

Kypsyysnäytteen sisällön tarkastaa diplomityötä valvoja opettaja ja

kieliasun korkeakoulun kielikeskuksen suomen tai ruotsin kielen

lehtori. Kypsyysnäyte arvostellaan hyväksytty/hylätty-periaatteella ja

sen voi tarvittaessa uusia.

Kypsyysnäytteen lisäksi diplomityöhön sisältyy seminaariesitelmä tai

vastaava esittelytilaisuus. Esitelmän ajankohdasta sovitaan valvojan

kanssa. Tilaisuus on avoin muille opiskelijoille ja asiasta

kiinnostuneille.

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 77

9.4 Selostuksen kirjoittaminen ja muotovaatimukset

Diplomityön ulkoasusta ei ole olemassa TKK:n yhteistä käytäntöä.

Diplomityön ohjaajalta tai valvojalta saat vinkkiä kuin myös

allaluetelluista oppaista.

Luettavaksi suositellaan

• Teknillisen korkeakoulun tutkintosääntö, osoitteessa

http://www.hut.fi/Opinnot/saannot.html

• Kauranen, I., Ropponen P., Aaltonen M.: Tutkimusraportin

kirjoittamisen opas, Teknillinen korkeakoulu

opintotoimisto, Otaniemi 1993, 113 s.

• Tirronen, K.: Teknisen kirjoituksen laatiminen, Suomen

Teknillinen Seura ja Teknillisten Tieteiden Akatemia,

Jyväskylä, Gummerus 1987, 89 s.

• Walla, E.: Så skriver du bättre tekniska rapporter, Lund 1990,

75 s.

• Suomen Standardisoimisliitto r.y; SFS-käsikirja 19: Suureet ja

yksiköt sekä Suomen standardisoimislautakunnan julkaisemat

SFS-sanastot tai muiden samankaltaisten suomenkieliset

vastineet.

78

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA

10 VALMISTUMINEN

10.1 Diplomityöhön ja valmistumiseen liittyviä ohjeita

• Diplomityön aihetta voidaan tutkintosäännön mukaan hakea,

kun tutkinnon ensimmäinen osa on suoritettu ja

kokonaisopintoviikkomäärä on vähintään 140 opintoviikkoa

(tutkintosääntö 13 §).

• Osastoneuvosto vahvistaa diplomityön aiheen sekä nimittää

valvojan ja mahdollisen työn ohjaajan. Lomakkeita saa osaston

kansliasta.

• Opintojaksojen ryhmittely suositellaan tehtäväksi, kun

tutkinnon I-osa on suoritettu tai kun diplomityön aiheesta

sovitaan. Suoritettujen opintojaksojen ryhmittely tulee tehdä

kuitenkin viimeistään silloin, kun suorituksia on 160

opintoviikkoa. Osaston kanslia antaa lisätietoja ryhmittelystä.

• Kun osastoneuvosto on vahvistanut diplomityön aiheen,

valvojan sekä mahdollisen työn ohjaajan, sovi valvojan kanssa

työn aikataulusta ja sen sen pitävyyden seuraamisesta.

Diplomityön aihe vahvistetaan vuodeksi ja lisäaikaa saa vain

hyvin perusteluin.

• Kun diplomityö alkaa valmistua, opiskelija esittää työn tulokset

ja selostuksen jäsentelyn valvojalle. Työ sidotutetaan kansiin

valvojan luvalla.

• Pidä diplomityöesitelmä valvojan edellyttämällä tavalla.

Ajankohdasta sovitaan diplomityön valvojan kanssa.

• Kirjoita kypsyysnäyte valvotussa koetilaisuudessa. Kansliasta saa

lomakkeen kypsyysnäytteen suorittamista varten. Lomake pitää

toimittaa diplomityön valvojalle ennen kypsyysnäytteen

suorittamista.

• Tarkista, että diplomityössäsi on tiivistelmälomake liitteenä.

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 79

• Valmistumiseen liittyviä lomakkeita saa osaston kansliasta

(diplomityön tarkastus- ja todistusanomus).

• Osastoneuvosto arvostelee diplomityön professorin esityksen

perusteella. Vähintään kaksi viikkoa ennen osastoneuvoston

kokousta toimita yksi kansiin sidottu diplomityö työn valvojalle

ja sovi, että lausunto toimitetaan osaston kansliaan viimeistään

viikkoa ennen kokousta.

Samanaikaisesti :

• Toimita osaston kansliaan viimeistään kahta viikkoa ennen

osastoneuvoston kokousta

- yksi kansiin sidottu diplomityö

- diplomityön tarkastushakemus

- todistusanomus

- opintorekisteriote, jossa on ryhmitellyt opintojaksot

- ilmoitus kypsyysnäytteen suorittamisesta

- ilmoitus seminaariesitelmästä

Lisäksi osaston kansliaan toimitetaan

-esteettömyystodistukset pääkirjastosta ja muista

käyttämistäsi kirjastoista. Todistus saa olla korkeintaan

kuukauden vanha.

-esteettömyystodistus Teknillisen korkeakoulun

ylioppilaskunnalta (korkeintaan kuukauden vanha)

Kun kaikki tutkintoon vaadittavat koulutusohjelman opetusuunnitelman

mukaiset opinnot on tehty ja edellisessä kohdassa mainitut

paperit toimitettu kansliaan, kansliassa valmistellaan todistus ja

osastonjohtaja vahvistaa valmistumisen.

80

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA

10.2 Tutkintotodistus

Jos opiskelija on osoittanut opintosuorituksillaan erinomaisia tietoja

sekä diplomityössään erityistä kypsyneisyyttä ja arvostelukykyä,

mainitaan tutkintotodistuksessa, että tutkinto on suoritettu oivallisesti.

Maininta oivallisesti voidaan antaa, jos tutkintoon kuuluvien muiden

opintojaksojen kuin diplomityön opintoviikkomäärillä painotettu

keskiarvo ja diplomityön arvosana ovat vähintään 4. Jos opintojakson

arvostelussa on käytetty asteikkoa hyväksytty-hylätty, ei tätä oteta

huomioon keskiarvoa laskettaessa.

Korkeakoulun rehtori antaa tutkintotodistuksen juhlallisessa

kahvitilaisuudessa, joita järjestetään kerran kuussa. Henkilön, joka ei

voi osallistua tutkintotodistuksen jakotilaisuuteen, tulee jättää

valtakirja opintotoimistolle todistuksen vastaanottamista ja

postittamista varten.

Korkeakoulu antaa pyynnöstä henkilölle, joka on suorittanut

korkeakoulussa perus- tai jatkotutkinnon, tutkintodistukseen erityisesti

kansainväliseen käyttöön tarkoitetun liitteen (Diploma Supplement),

jossa annetaan riittävät tiedot korkeakoulusta samoin kuin

tutkintotodistuksessa tarkoitetuista opinnoista ja opintosuorituksista

sekä niiden tasosta ja asemasta koulutusjärjestelmässä.

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 81

11. OPINNOT MUISSA YLIOPISTOISSA

Teknillisen korkeakoulun myöntämään perustutkintoon voidaan

hyväksyä rajoitetusti muissa yliopistoissa tai oppilaitoksissa suoritettuja

opintoja. Teknistieteelliselle tutkinnolle asetetut tavoitteet tulee

kuitenkin saavuttaa. Tästä vastaavat osastot ja koulutusohjelmat, ja

siksi opiskelijan tulee saada osastoltaan lupa TKK:n ulkopuolisten

opintojen liittämisestä tutkintoon.

11.1 Opintoyhteistyö muiden yliopistojen ja oppilaitosten

kanssa

Opintoyhteistyön tarkoituksena on lisätä opiskelua yli yliopistorajojen

ja helpottaa työelämän kannalta tarkoituksenmukaisten

opintokokonaisuuksien suorittamista.

TKK on mukana pääkaupunkiseudun joustavan opinto-oikeuden

(JOO) yhteistyössä. Siihen kuuluvat Helsingin seudun yliopistot

• Helsingin yliopisto

• Helsingin kauppakorkeakoulu

• Kuvataideakatemia

• Sibelius-Akatemia

• Svenska handelshögskolan

• Taideteollinen korkeakoulu

• Teknillinen korkeakoulu

• Teatterikorkeakoulu

Lisätietoja JOO:sta http://www.helsinki.fi/joo

Teknillisellä korkeakoululla on opintoyhteistyösopimuksia myös

Vaasan ja Jyväskylän yliopistojen kanssa. Näistä sopimuksista

kiinnostuneet saavat lisätietoja opintoasian toimistosta, puh. 451

5554.

Erillisopintojen suoritusoikeutta voi hakea myös muista

pääkaupunkiseudun ulkopuolisista korkeakouluista ja yliopistoista,

joiden opintotoimistoista saa lisätietoja.

82

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA

11.2 Opiskeluoikeuden hakeminen ja ilmoittautuminen

opintoihin

Halutessaaan sisällyttää toisen yliopiston opintojakson tutkintoonsa

opiskelijan ensin pyydettävä puolto TKK:sta. Joustavan

opiskeluoikeuden sopimus edellyttää, että opiskelijan kotikorkeakoulu

hyväksyy opintojaksot hakijan tutkintoon. Tutkintoon liittyvä opiskelu

on maksutonta mutta korkeakoulut maksavat opiskelijoidensa JOOsopimuksista

toisilleen. Lisätietoja puollon saamiseksi saa osaston

suunnittelijalta ja opintoneuvojalta.

Opiskelijan on itse haettava opiskeluoikeutta toisessa

koulutusyksikössä. Erillisten opintojen suoritusoikeuden hakemista

varten on lomake, jonka saa kyseisestä koulutusyksiköstä ja joka

toimitetaan ao. yliopistoon tai tiedekuntaan. Suoritusoikeuden saanti

edellyttää usein oman yliopiston vahvistaman opintosuunnitelman

esittämistä. Tietoa asiasta saa kunkin koulutusyksikön

opintotoimistosta.

Erillisiä opintoja suorittavan tulee ilmoittautua lukuvuosittain ainakin

omaan yliopistoon sekä tavallisesti myös kohdeyliopistoon. Maksut

suoritetaan kuitenkin vain omalle yliopistolle ja sen

ylioppilaskunnalle.

11.3 Opintosuoritusten hyväksyminen tutkintoon

Muissa koulutusyksiköissä suoritettujen opintojen sisällyttämisestä

tutkintoon päättää opiskelijalle tutkintotodistuksen antava yliopisto.

TKK:n hallitus on 31.1.1989 tehnyt seuraavan yleispäätöksen muissa

korkeakouluissa suoritettujen opintojen hyväksilukemisesta:

1) Opiskelijan suoritukset kotimaisessa korkeakoulussa

hyväksytään täysimääräisenä tutkintoon edellyttäen, että

opintosuunnitelma on vahvistettu laitoksella.

2) Opintosuunnitelma laaditaan yhteistyössä asianomaisen

professorin kanssa, joka myös hyväksyy suunnitelman.

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 83

3) Päätöksen opintosuorituksen hyväksymisestä tekee

asianomainen osastoneuvosto.

4) Todistuksen myöntäminen TKK:sta edellyttää, että pääosa

opinnoista diplomityö mukaan lukien on suoritettu

Teknillisessä korkeakoulussa.

5) Jos TKK tekee opintoyhteistyösopimuksen toisen korkeakoulun

kanssa, noudatetaan edellä mainittuja periaatteita soveltuvin

osin.

11.4 Opinnot ulkomailla

Automaatio- ja systeemitekniikan osasto panostaa siihen, että

koulutusohjelmassa opiskelevat sisällyttäisivät opintoihinsa ulkomaisia

jaksoja joko osana harjoittelua tai pääaineen opiskelua. Korkeakoulu

on mukana lukuisissa kansainvälisissä opiskelijavaihto-ohjelmissa

kuten SOKRATES (EU-maat), Nordplus (Pohjoismaat), ISEP-vaihto

(Yhdysvallat ja Latinalainen Amerikka) ja TIME-ohjelma, sekä

solminut useita kahdenvälisiä sopimuksia eri yliopistojen kanssa.

Mahdollisuus opiskella ulkomailla kannattaa ottaa huomioon heti

ensimmäistä opintosuunnitelmaa tehdessä.

Tietoa opiskelusta ulkomailla löytyy Kansainvälisen opiskelun

hakuopas lukuvuodeksi 2001-2002 julkaisusta, kansainvälisten asiain

toimistosta (päärakennuksen 1. kerros) ja osoitteesta

http://www.hut.fi/Opinnot/KV/. Tietoa asiasta on luettavissa myös

päärakennuksesta olevalta kansainvälisten asioiden ilmoitustaululta ja

ylioppilaskunnan lehdistä.

Ulkomaisen opiskelupaikan voi järjestää myös itse. Tällöin on

omatoimisesti hankittava tarvittavat tiedot sekä järjestettävä

opiskelupaikka, asuminen ja rahoitus. Jos opiskelupaikan hankkii itse,

opintosuunnitelmasta ja sen hyväksymisestä on aiheellista keskustella

ajoissa ao. professorin kanssa.

Kansainvälisen henkilövaihdon keskus CIMO (Centre fo

International Mobility) palvelee ulkomaisista opinnoista

kiinnostuneita. CIMO:n kotisivun osoite on http://www.cimo.fi.

84

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA

Korkeakoulun hallitus on 31.1.1989 tehnyt seuraavan yleispäätöksen

ulkomaisten opintosuoritusten hyväksymisestä osaksi tutkintoa sekä

hyväksymisessä noudatettavasta menettelystä:

1) Opiskelijan suoritukset ulkomaisissa korkeakoulussa

hyväksytään täysimääräisenä tutkintoon edellyttäen, että

pääpiirteittäinen opintosuunnitelma on vahvistettu laitoksella.

2) Opintosuunnitelma laaditaan yhteistyössä asianomaisen

professorin kanssa, jonka tulee se hyväksyä.

3) Päätöksen ulkomaisten opintosuoritusten hyväksymisestä tekee

asianomainen osastoneuvosto.

4) Jos Teknillinen korkeakoulu tekee opintoyhteistyösopimuksen

ulkomaisen korkeakoulun kanssa, noudatetaan edellä

mainittuja periaatteita soveltuvin osin.

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 85

12. AVOIN YLIOPISTO-OPETUS

Avoin yliopisto-opetus tarjoaa mahdollisuuden

korkeakouluopintoihin pohjakoulutuksesta ja iästä riippumatta.

Avointa yliopisto-opetusta järjestetään TKK:ssa mahdollisuuksien

mukaan iltaisin, siten että myös työssäkäyvät voivat siihen osallistua.

Korkeakoulu järjestää avointa yliopisto-opetusta Otaniemen lisäksi

Lahdessa ja Jyväskylässä.

Opetustarjonnassa on sekä TKK:n opetusohjelmassa olevia

opintojaksoja että avoimen yliopiston omia korkeakoulutasoisia

opintojaksoja. Suosittuja aineita ovat olleet muun muassa kielet,

viestintä ja työpsykologia.

Opetukseen ilmoittaudutaan avoimen yliopiston toimistossa erikseen

ilmoitettuina ajankohtina. Opiskelijat valitaan opetukseen

pääsääntöisesti ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautumisia ei

vastaanoteta puhelimitse. Kurssi- ja materiaalimaksut maksetaan

käteisellä ilmoittautumisen yhteydessä. Avoimessa yliopistossa

suoritetut opinnot viedään TKK:n opintorekisteriin.

Avoimen yliopiston toimisto sijaitsee TKK:n koulutuskeskus Dipolissa

huoneessa 13.

Opetustarjonta, maksut, lukujärjestykset ja ilmoittautumisajat löytyvät

Internetistä osoitteesta http://www.dipoli.hut.fi/org/avoinyo/.

Lisätietoja saa myös puhelimitse numerosta 451 4485.

86

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA

13. TYÖNHAKUUN JA URAAN LIITTYVÄT PALVELUT

13.1 Rekrytointipalvelut

Osana Innovaatiokeskusta Rekrytointipalveluiden tavoitteena on

edistää TKK:n opiskelijoiden sijoittumista työelämään.

Rekrytointipalvelut järjestää erilaisia rekrytointitapahtumia ja välittää

työpaikkoja. Uuden työnantajan voi löytää myös kirjautumalla CVtietokantaan.

Rekrytointipalvelut sijaitsee Dipolissa ja palvelee

kaikissa työnhakuun liittyvissä kysymyksissä. Lisätietoja

rekrytointipalvelut@hut.fi, 451 4701 tai http://www.hut.fi/Yksikot/Rekrytointi

13.2 Harjoitteluasiat

Teknillisen korkeakoulun harjoitteluyksikköön kuuluvat

suunnittelija, IAESTE- ja Leonardo –koordinaattiorit, osastojen

harjoitteluneuvojat sekä yritysyhteistyö –koordinaattorit. Heidän

tehtävänään on edesauttaa opiskelijoiden harjoittelua välittämällä

kotimaisia ja kansainvälisiä harjoittelu- ja kesätyöpaikkoja ja sekä

neuvomalla opiskelijoita harjoitteluun liittyvissä asioissa. Lisätietoja:

harjoittelu@hut.fi, 451 2067 tai http://www.hut.fi/Opinnot/Harjoittelu/

13.3 Uraneuvonta

Uraneuvonta tarjoaa henkilökohtaista neuvontaa opiskelijoille,

vastavalmistuneille ja jatko-opiskelijoille sekä järjestää työnhakuun ja

työelämävalmiuksiinliittyvää koulutusta. Korkeakoulun uraneuvonta

on toteutettu yhteistyössä työhallinnon kanssa.

Lisätietoja psykologi Riitta Hoikkala-Holm, puh. 451 4702 tai

http://www.hut.fi/Yksikot/Rekrytointi/uraneuvonta.html.

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 87

13.4 Alumnitoiminta

Alumnitoiminta tarkoittaa TKK:sta valmistuneiden henkilöiden

(alumnien) ja TKK:n välisten suhteiden hoitamista. Alumniyksikön

tehtäviin kuuluu mm. alumnitietokannan ylläpitäminen, TKK:n

tapahtumista tiedottaminen, alumneille suunnattujen tapahtumien ja

palveluiden tarjoaminen sekä mentorointiohjelman koordinointi.

Lisätietoja alumnikoordinaattori Mari Talpila 451 4675 tai

http://www.hut.fi/Yksikot/Alumni/

88

AUTOMAATIO- JA SYSTEEMITEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!