22.11.2014 Views

Nro 2/2010

Nro 2/2010

Nro 2/2010

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

Päätoimittajan sananen

kuva: tuomas marttila

Kesä tuli sittenkin

hikeä, puurtamista ja kissankarvoja

Kevät ja varsinkin toukokuun viikot menivät varsin tiiviisti tätä kesän numeroa tehdessä. Välillä tuntui, että työmäärä

ei vähene lainkaan ja etten saa ikinä lehteä valmiiksi. Siis aivan normaaleja fiiliksiä, joita esiintyy aina ennen kunkin

numeron ilmestyspäivää.

Perhekokoni kasvoi kevään aikana myös parilla villikissalla, jotka ovat saaneet pienimuotoisen mullistuksen aikaan kodissani.

Sen ansiosta tuskaisia hikipisaroita on riittänyt ja kissankarvojakin on leijunut ilmassa tuhansittain. Olen pohtinut useasti

imuroidessani, että mistä näitä karvoja oikein tulee? Luulisi, että kissat olisivat jo aivan karvattomia tällaisen karvanlähdön

jälkeen, mutta aika pörheiltä kollipoikani toistaiseksi vielä näyttävät. Paawo ja Axu ovat vieneet sydämeni, vaikka koskea heitä

ei vielä tällä kirjoittamishetkellä saakaan. Luottamus tulee sitten kai aikanaan, mutta leikkiminen luonnistuu jo niin hyvin, että

ostamani leikkihiiret ovat varsin kärsineen näköisiä. Hiiret piipittävät kosketuksesta ja öisin kuuluukin varsinaista morsetusta.

Lehden tekemiseen pojat eivät ole juurikaan osallistuneet, mutta ehkäpä joskus myöhemmin.

Olemme Tanssiviihteen yhteistyöneuvostossa pohtineet viime aikoina mm. kotimaisen viihteen merkitystä ja tulimme lopulta

siihen tulokseen, että viihde on varsin vakava asia. Tämä johtunee siitä, että sen merkitys on ihmisille paljon enemmän kuin

pelkästään pinnallista huvia. Viihteellä, ja erityisesti tanssilla ja musiikilla, on vahva terapeuttinen merkityksensä, joka vaikuttaa

niin fyysiseen kuin psyykkiseen olotilaamme. Viihteen parissa työskentelee kymmeniä tuhansia suomalaisia suoraan tai välillisesti.

Päättäjien olisi aika alkaa ymmärtää syvällisemmin kotimaisen viihteen vaikutusta koko Suomen kansaan ja samalla myös

kansantalouteemme, ja että sitä kannattaisi aktivoida valtiovallankin taholta mahdollisimman monin eri tavoin.

Niin ikään alan toimijoille on haasteita tiedossa, ja varsinkin tanssikulttuurin ja musiikkibisneksen puolella. Miten saamme

houkuteltua lisää uutta yleisöä tanssipaikkoihin, on erittäin ajankohtainen kysymys. Kun isot ikäpolvet eivät jaksa enää käydä

tansseissa, pitää saada luonnollisen poistuman myötä vähintään samassa määrin uusia ihmisiä tilalle ja mielellään enemmän. Nyt

pitäisi alkaa tehdä töitä aktiivisemmin tilanteen turvaamiseksi, että kymmenenkin vuoden kuluttua olisi tarjontaa edes samassa

määrin saatavilla. Entä miten nostamme kotimaisen musiikin ansaitsemaansa arvoon ja saamme levynmyynnin eheytettyä?

Näiden tilanteiden korjaaminen vaatii yhteisiä ponnistuksia, eikä pelkästään omaan napaan tuijottaminen auta. Ei ainakaan

pitkällä tähtäimellä.

Tilanteeseen ei ole mielestäni mitään yhtä yksittäistä ratkaisua olemassa. Oleellista olisi laajentaa ensisijaisesti koko tämän

kulttuurin mediakuvaa eri tiedotusvälineissä ja tehdä siitä entistä trendikkäämpää ja hyväksyttävämpää ihmisten mielikuvissa.

Televisiolla ja radioilla sekä lehdistöllä on tässä vahva merkityksensä. Tanssiviihde alan erikoislehtenä pyrkii omalta osaltaan

tuomaan esiin viihteessä vaikuttavia eri osapuolia ja heidän toimintaansa lisäten ihmisten tietoisuutta.

Monet tanssipaikat ovat alkaneet panostaa yhteistyöhön ja kohdistaneet toimiaan erityisesti nuorisoon ja he ovatkin saaneet

aikaan hyviä yksilöllisiä tuloksia. Myös lapsille ja nuorille suunnattua tanssikurssitarjontaa

on yhä laajemmin tarjolla. Nuoria näkyykin enenemässä määrin tanssipaikoilla.

Jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa alan tulevaisuuden näkymiin, ja mitä panostuksia

teemme nyt, määrittelee pitkälti myös tulevaa.

PS. Tanssiviihde lehti on nyt myös Facebookissa. Liity ryhmään ja vaikuta suoraan lehden

toimintaan.

Aurinkoisin kesäterkuin, Jaana ”Jande” Vuorenpää :), Päätoimittaja

OSALLISTU KESÄKAUDEN KILPAILUUN - upeat palkinnot!

www.univisio.fi

Rakastettava uutuus!

Laadukas tyyny- ja peitevalikoima koko

perheelle. Quadfill ja Blowfill® -kuidut

pitävät tyynyt ja peitteet kuohkeina ja kimmoisina.

Soveltuu herkille ja allergisille.

Suomalaisen unen hyväksi jo 20 vuotta!

JULKAISUTIEDOT

Julkaisija ja Kustantaja

JAAMEDIA

PL 57, 33711 Tampere

Lehden toimitus

Päätoimittaja/taitto:Jaana Vuorenpää,

GSM 050 569 1969

paatoimittaja@tanssiviihde.fi

Toimittajat:

Juha Lahti

juha@tanssiviihde.fi

Christina Lokkinen

christina@tanssiviihde.fi

Toimitusneuvosto:

Päivi Honkanen SUSEL ry, Pentti Teräväinen

Discopress Oy, Suomen Huvijärjestäjien Keskusliiton

ja Suomen Ohjelmatoimistojen liiton sekä

Muusikkojen liiton edustajat, Erkki Puumalainen

Poptori Oy, Lasse Finska, Jaana Vuorenpää

Kerro TANSSIVIIHDE.FI -sivuston palaute-lomakkeella tai lehden

palvelukortilla, mikä on mielestäsi Tanssiviihde lehden 2/2010 numeron

parhain juttu ja äänestä myös mielestäsi Suomen kaunein

kesälava! Kilpailuaika 30.8.2010 asti! Palkintoina arvotaan kaikkien

vastannaiden kesken Matkapojat Oy Vikingline lahjakortti

Hki-Tukholma (arvo n. 250 eur), lippupaketti (2 kpl)

vapaavalintaiseen EASTWAY:n järjestämään konserttiin,

Univisionin Olivia -uutuustyynyt 2 kpl (arvo 60 eur), Magnum

Iskelmä kotikaraoke 2 kpl ja Pan Visionin julkaisema

Neljänsuora -DVD, 5 kpl sekä Warner Music Finlandin Pasi

Vainionperä: Rakkaudessa suuria -uutuuslevy 3 kpl.

Painopaikka Hämeen Paino Oy, Forssa

Painosmäärä 135 000 kpl

Kannen pääkuva Petri Vilen

Kuvassa Negative yhtye

Ilmoitusmyynti ja lehden tilaukset:

Jaana Vuorenpää

GSM 050 569 1969

(soitot mielellään arkisin klo 10-18)

tanssiviihde@tanssiviihde.fi

Aineiston toimitus

postiosoite; Jaamedia/Tanssiviihde lehti

PL 57, 33711 Tampere

E-mail; aineisto@tanssiviihde.fi

Ilmestymisajankohdat 2010:

1/2010 - helmikuu vko 7 - 19.2.2010

2/2010 - toukokuu vko 20 - 21.5.2010

3/2010 - syyskuu vko 36 - 10.9.2010

4/2010 - marraskuu vko 46 - 12.11.2010

Lehden 3/2010 aineistopäivä on 20.8.2010

(Valmiit ilmoitukset 30.8. mennessä)

Jakelu: Julkaisua jaetaan ilmaisjakelulehtenä

mm. liikennemyymälöissä,

kauppakeskuksissa, hotelleissa, kylpylöissä,

kuntokeskuksissa ja tanssipaikoilla

eri puolilla Suomea sekä sopimuksen

mukaan SUSEL ry:n jäsenille. Lehti

on myös tilattavissa kotiin ja luettavissa

sähköisesssä muodossa sivustolla

tanssiviihde.fi.

Katso lehden ilmoitushinnasto:

www.tanssiviihde.fi

ISSN 1796-7120

Aikakauslehtien Liiton jäsen

YHTEISTYÖSSÄ mm.;

Suomen Seuratanssiliitto SUSEL ry

Suomen Huvijärjestäjien Keskusliitto ry

Ohjelmatoimistojen Liitto ry

Suomen Tanssinopettajien Liitto ry

Discopress Oy

Eastway Oy

Lehden 2/2010 jakelupaikat

SUSEL jäsenistö (kts. yhteystiedot s. 23).

Lehtiä on saatavilla SUSEL jäsenten toimesta myös pienempiä

määriä satunnaisissa kohteissa.

Jakelupaikkojen tarkemmat yhteystiedot ovat luettavissa verkkosivustolla;

www.tanssiviihde.fi

ABC Amiraali, Kotka

ABC Anjalankoski

ABC Aura

ABC Auranlaakso Turku

ABC Haapajärvi

ABC Hiekkasärkät Kalajoki

ABC Härkähovi Somero

ABC Marjahaka Iisalmi

ABC Kajaani

ABC Karjaa

ABC Kemijärvi

ABC Kiikoinen

ABC Kiiminki

ABC Kippari Hamina

ABC Kiuruvesi

ABC Kokkola

ABC Koria

ABC Kortela Rauma

ABC Kuortti

ABC Laitila

ABC Lieksa

ABC Majakka Pyhtää

ABC Masuuni Karkkila

ABC Mikkeli

ABC Nurmes

ABC Pulkkila

ABC Pyhäjärvi

ABC Savonlinna

ABC Tikkula Pori

ABC Tornio

ABC Tupos

ABC Tuulos / S-Hotel Tuulonen

ABC Utti

ABC Vaasa

ABC Valkeala

ABC Varkaus

ABC Viipurinportti Lappeenranta

Anttilan tavaratalo, Seinäjoki

Autokeidas, Forssa

Autokeidas, Ii

Esakallio, Somero

Haapamäen Höyryveturipuisto

Hartola Golf / Linna-Hotelli

Helsingin Linja-autoasema, Kamppi

Helsinki-Pavi, Vantaa

Hesestoppi, Parkano

Hietasaaren Tanssimajakka, Oulu

Hirvensuuli, Huittinen

Hotelli Aquarius, Uusikaupunki

Hotelli Hiittenharju, Harjavalta

Hotelli Iso-Valkeinen, Kuopio

Hotelli Kalliohovi, Rauma

Hotelli Levitunturi, Sirkka

Hotelli Luostotunturi, Sodankylä

Hotelli Sommelo, Kuusankoski

Hotelli Ylläs Saaga, Ylläsjärvi

Hotelli-Ravintola Karelia, Joensuu

Hotelli-Ravintola Pitkä-Jussi, Kurikka

Humppilan lasi, Humppila

Huvilintu, Raisio

Hyvinkään Järjestötalo

Hämeenlinna kaupunginkirjasto

Härkäpakari Oy, Huittinen

Härmän Kuntokeskus, Ylihärmä

Ideapark, Lempäälä

Ilveskasino, Kuopio

Imatran Kylpylä, Imatra

Jormuan lava, Kajaani

Jounin Kauppa, Äkäslompolo

Jyväskylän Matkakeskus

Kaarihovi, Teuva

Kahvila-Ravintola Taukotupa, Hartola

Kajasteen lava, Nurmes

Kallioniemen tanssilava, Elimäki

Kankaanpään Kuntoutuskeskus

Kapakanmäki, Tuulos

Kauppakeskus Elo, Ylöjärvi

Kauppakeskus Iso Myy, Joensuu

Kauppakeskus Kärkkäinen, Ylivieska

Kauppakeskus Tuulonen/S-Market

Tuulos

K-Citymarket Imatra

K-Citymarket Kivihaka Vaasa

K-Citymarket Kuusamo

K-Citymarket Lappeenranta

K-Citymarket Lielahti Tampere

K-Citymarket Linnainmaa Tampere

K-Citymarket Mikkeli

K-Citymarket Pirkkala

K-Citymarket Päiväranta Kuopio

K-Citymarket Raahe

K-Citymarket Riihimäki

K-Citymarket Turtola Tampere

K-Citymarket, Salo

Kemin Kulttuurikeskus, Iris Café

Kisaranta, Kangasala

Kolmilammin lava, Hausjärvi

Koskikartano, Hämeenkoski

Kouvola Matkakeskus

Kruunupuisto, Punkaharju

K-Supermarket Apiantori,

Valkeakoski

K-Supermarket Linkki, Ylöjärvi

K-Supermarket Loimaa

K-Supermarket Mainio, Ähtäri

K-Supermarket, Kankaanpää

Kuikan lava, Jyväskylän mlk

Kukonhiekka, Saarijärvi

Kyllikinranta, Iisalmi

Kylpylä Kivitippu, Lappajärvi

Kylpylähotelli Keurusselkä, Keuruu

Kylpylähotelli Peurunka, Laukaa

Kylpylähotelli Päiväkumpu,

Karjalohja

Kylpylähotelli Summassaari,

Saarijärvi

Kyläkauppa Veljekset Keskinen,

Tuuri

Käenkoski, Parkano

Lemmenlava, Hammaslahti

Lemmenlava, Pyhäselkä

Linjurin Kauppakeskus, Salo

Lomahotelli Jämi, Jämijärvi

Lomakeskus Revontuli, Hankasalmi

Maalaispuoti Niemelä, Lavia

Maaningan Kasino

Martin Kievari, Hietama

Matin ja Liisan asema / Neste

Lapinlahti

Merihelmen matkailualue,

Kuivaniemi

Merikievari, Tuorila

Metsälinna, Ristiina

Neste Aapiskukko, Pälkäne

Neste Häijää

Neste Iitti / Matkakeidas, Kausala

Neste Imatra Korvenkangas

Neste Jämsän Portti

Neste Karisto Lahti

Neste Kuhmoinen

Neste Leppävirta

Neste Linnatuuli, Tervakoski

Neste Länsituuli, Noormarkku

Neste Napapiiri, Rovaniemi

Neste Paanulinna, Kärsämäki

Neste Pentinkulma, Urjala

Night Club Tähti, Oulu

Nurmen lava, Lempäälä

Oulun Linja-autoasema

Pajarinhovi, Kitee

Pappisten lava, Loimaa

Piruetti, Tampere

Pistohiekan lava, Puumala

Pyhtään VPK:n lava, Pyhtää

Pyhäsalmen lava, Pyhäjärvi

Rantacafe Sammi, Ikaalinen

Ravintola Galax, Turku

Ravintola Morgan Kane, Mänttä

Rokuan Kuntokeskus

Rönnin lava, Eräjärvi

Saariselän Kuukkeli

Salon VPK talo

Savion lava, Laukaa

Savonlinna-Sali, Savonlinna

Scandic Kiannon Kuohut,

Suomussalmi

Scandic Luosto

Seinäjoen Matkakeskus

S-Market Eura

S-Market Jalasjärvi

S-Market Kauhajoki

S-Market Levi

S-Market Nokia

S-Market Pihtipudas

S-Market Sotkamo

S-Market Urjala

S-Market Vakka-Suomenkatu

Uusikaupunki

S-Market Vuokatti

S-Market, Hämeenkyrö

S-Market, Ikaalinen

Sokos Hotel Jyväshovi, Jyväskylä

Sokos Hotel Presidentti, Helsinki

Sokos Hotel Vantaa

ST1 Kukonlinna, Hollola

Suikkalan lava, Ruokolahti

Suomen Tanssitarvike Oy

(Hki, Oulu, Lahti, Kuopio, Turku)

Suukosken lava, Tervola

Syvälahden lava, Kangasniemi

Särkän lava, Punkalaidun

Tampereen linja-autoasema

Tangomarkkinat, Seinäjoki

Tanhuhovi, Lohja

Tanssikoulu Sulava, Oulu

Tanssiravintola Kaleva, Mikkeli

Tanssiravintola Lyhty, Seinäjoki

Tanssiva Enkeli, Kausala

Tapsan Tahdit, Nokia

Teboil Pirkanhovi, Lempäälä

Teboil Tähtihovi, Heinola

Tirvan lava, Valkeala

Tulenliekki, Heinävesi

Turun Linja-autoasema

Tähtiranta, Keminmaa

Urjanlinna, Sievi

Valkeakosken Matkailutoimisto

Wanhan Tanssikellari, Helsinki

Viihdekeskus Hojo-hojo, Tuusniemi

Viihdekeskus Kalliojärvi, Orismala

Viihdekeskus Merisärkkä, Kalajoki

Ylläksen Kaivohuone, Äkäslompolo

Ämyri, Somero

2 TANSSIVIIHDE LEHTI 2/2010

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!