09.11.2014 Views

TALOUSARVIO JA -SUUNNITELMA - Kouvola

TALOUSARVIO JA -SUUNNITELMA - Kouvola

TALOUSARVIO JA -SUUNNITELMA - Kouvola

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

Kuntien verotulojen kehitys

Kunnallisveron tilitykset ovat kohonneet kuluvan vuoden tammi-elokuussa lähes seitsemän prosenttia.

Nopeaa kasvua selittää muun muassa yleisen taloudellisen toimeliaisuuden jatkuminen

vilkkaana, mikä on näkynyt sekä yritysten hyvänä tuloskehityksenä että työllisyyden paranemisena.

Koko kansantalouden palkkasumma on kasvanut ennakkotietojen mukaan tämän vuoden tammiheinäkuussa

kahdeksan prosenttia verrattuna edellisen vuoden vastaavaan jaksoon. Kunnallisveron

tilitykset ovat tänä vuonna lähes 15 miljardia euroa ja suhteellinen kasvu edellisestä vuodesta on 7

Ensi vuonna kunnallisveron tilitykset lisääntyvät vain 1,5 prosenttia syyskuussa tehdyn arvion perusteella.

Ansiotulojen nimellinen kasvu jatkuu kylläkin suhteellisen ripeänä eli 5½ %, mutta kunnallisverotuksessa

toteuttavat verokevennykset vähentävät kunnallisveron tuottoa noin 374 miljoonaa

euroa ja marraskuussa tehdyn uusimman arvion mukaan työttömyyden lisääntyminen vähentää

kasvua aikaisemmasta arviosta. Eläketulojen verotusta kevennetään kunnallisverotuksen eläketulovähennystä

korottamalla, minkä arvioidaan vähentävän kuntien verotuloja ensi vuonna 131

miljoonaa euroa.

Marraskuussa tehtyjen uusien arvioiden perusteella kunnallisverojen kasvu voi pudota jo alle yhden

prosentin. Kuntien verotulojen kasvu silloin käytännössä pysähtyy, koska yhteisöverojen arvioidaan

vähentyvän kuluvasta vuodesta tuntuvasti.

Valtionverotuksen ansiotulovähennys kumotaan ja tilalle ehdotetaan käyttöön otettavaksi uusi työtulovähennys.

Vähennys tehdään ensisijaisesti valtion verosta. Jos valtion vero ei riitä vähennyksen

tekemiseen, loput vähennetään muilta veronsaajilta. Kuntien ensi vuoden verotuottomenetyksiksi

arvioidaan 236 miljoonaa euroa. Verotulomuutoksia kunnille aiheuttavat lisäksi mm. kotitalousvähennyksen

nostaminen

(arviona 24 miljoonan euron menetys) sekä matkakuluvähennyksen omavastuun nousu (arviona

17 miljoonan euron lisäys verotuloihin). Nämä yhteensä yllämainitut 374 miljoonan euron verotulomenetykset

vuonna 2009 kompensoidaan kunnille sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuusprosenttia

korottamalla.

Kuntien yhteisöveron tilitykset ovat tänä vuonna arvion mukaan runsaat 1,6 miljardia euroa. Yhteisöveron

tilitysten arvioidaan alenevan jonkin verran ensi vuonna suhdanteiden heikentyessä. Marraskuussa

tehdyn uusimman arvion mukaan yhteisöverotulot vähenevät 7,2 %. Kiinteistöveron

tilitysten määräksi vuonna 2008 arvioidaan 890 miljoonaa euroa. Kiinteistöveron tuotto lisääntynee

ensi vuonna viitisen prosenttia ja tilitykset ovat 930 miljoonaa euroa. Kuntien verotulojen tilitykset

ovat tänä vuonna yhteensä lähes 17,5 miljardia euroa. Ensi vuonna tilitykset ovat noin 17,67 miljardia

euroa marraskuussa tehdyn tarkennuksen perusteella.

Lähde: Kuntatalous/Kommunalekonomi 3/2008 (lisätty marraskuussa Kuntaliiton eri ennusteista

kohtia)

12

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!