Esse 34/2012 (pdf) - Espoon seurakuntasanomat
Esse 34/2012 (pdf) - Espoon seurakuntasanomat
Esse 34/2012 (pdf) - Espoon seurakuntasanomat
You also want an ePaper? Increase the reach of your titles
YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.
Ääriviivaversioita saa käyttää väritaustaan tai kuvaan upotettuina.<br />
esse ❘ <strong>Espoon</strong> <strong>seurakuntasanomat</strong> ❘ Perustettu 1972 ❘ www.esse.fi ❘ Tuomiokirkko ❘ <strong>Espoon</strong>lahti ❘ Leppävaara ❘ Olari ❘ Tapiola ❘ Kauniainen<br />
23.8.<strong>2012</strong> ❘ esse<br />
3<br />
23.8.<strong>2012</strong><br />
Epätäydellisten valtakunta<br />
Näin kirkossa<br />
Oletko tavannut täydellisen ihmisen, ollut<br />
täydellisessä työpaikassa tai onko parisuhteesi<br />
tai perhe-elämäsi täydellistä?<br />
Täydellinen maailma on pelottava, sillä siinä<br />
on mahdollisuus vain romahdukseen. ”Kell’<br />
onni on, se onnen kätkeköön”, kirjoittaa Eino<br />
Leino runossaan.<br />
Onni, tunteen täydellinen harmonia, tuntuu<br />
liian hyvältä kestääkseen kuin hetken. Elämä<br />
voi olla hyvää ja rikasta, onnellistakin, mutta<br />
täydellisyys ei taida olla meille ihmisille tarkoitettu.<br />
Täydellisyys on myös kirkosta kaukana.<br />
Kamppailemme jatkuvasti ihanteiden ja todellisuuden<br />
kanssa niin yksilöinä omassa elämässämme,<br />
kuin kristittyjen joukkona, kirkkona.<br />
Ihmisen moraalisen kilvoittelun vaikeus on<br />
kristinuskon peruskuvia. Jo Paavali kirjoitti inhimillisestä<br />
ristiriidasta: Tahtoisin kyllä tehdä<br />
oikein, mutta en pysty siihen. Tämän tuskallisen<br />
tunteen kokee jokainen ihminen jossakin<br />
elämänsä vaiheessa.<br />
Kristuksen seuraajien yhteisöllä, kirkolla,<br />
on monia tavoitteita ja ihanteita. Yksi niistä on<br />
ajatus kristittyjen ykseydestä ja keskinäisestä<br />
rakkaudesta. Sillekin löytyy raamatulliset perusteensa:<br />
Jeesus sanoo jäähyväispuheessaan<br />
opetuslapsille rukoilevansa, että he olisivat yhtä.<br />
– Että me olisimme yhtä.<br />
Ihanteesta huolimatta kristinuskon kirkkopuu<br />
on kasvanut monirunkoiseksi. Itäinen ja<br />
läntinen kirkko kasvoivat jo varhain eri suuntiin<br />
ja ovat sittemmin versoneet erilaisia suuntauksia.<br />
Oma luterilainen kirkkomme viheriöi<br />
läntisen rungon yhtenä hienona oksana.<br />
Kirkkopuussa asioita painotetaan monin<br />
tavoin ja ollaan myös eri mieltä – näin myös<br />
omassa kotikirkossamme. Tämänkin lehden<br />
sivuilta löytyy useita näkökulmia siihen, mikä<br />
uskossa ja elämässä on tärkeää. Ja hyvä niin,<br />
monihaarainen puu on komea.<br />
Voiko ykseys ollakaan yksimielisyyttä? Piispa<br />
Irja Askola on sanonut meidän tarvitsevan erimielisyyden<br />
etiikkaa.<br />
Miten hyvällä ja rakentavalla tavalla toimitaan<br />
niiden kanssa, jotka ajattelevat asioista<br />
toisin? Voimme olla reilusti eri mieltä, perustella<br />
omat näkemyksemme, ja kunnioittaa niitä,<br />
joiden näkemys on toinen. Tämä on taito,<br />
jota myös kirkossa täytyy harjoitella uudestaan<br />
ja uudestaan.<br />
Epätäydellisyys on kuluttavaa, mutta siinä<br />
on myös puolensa. Epätäydellisellä on mahdollisuus<br />
kasvuun, myös yhteistyössä.<br />
Urpu Sarlin<br />
päätoimittaja<br />
urpu.sarlin@evl.fi<br />
Evankelisluterilaisen kirkon kotisivuilla<br />
esittäytyy Kirkon tiedotuskeskus<br />
seuraavasti:<br />
”Kirkon tiedotuskeskus (KT)<br />
edistää viestinnän keinoin kirkon<br />
yhteisiä tavoitteita tukemalla<br />
kirkollista ja uskonnollista<br />
vuoropuhelua kirkossa ja yhteiskunnassa<br />
luterilaisen arvopoh-<br />
5<br />
jan mukaisesti …”<br />
Tulin ajatelleeksi tehtäväkuvausta,<br />
kun luin <strong>Esse</strong>ssä (9.8.)<br />
KT:n toimittajan kolumnia. Hän kirjoitti muun muassa:<br />
”Vuosikausien mutapainin jälkeen kirkossa syntyi toissa<br />
vuonna laiha kompromissi samaa sukupuolta olevien parien<br />
kanssa vietettävästä rukoushetkestä heidän solmittuaan<br />
rekisteröidyn parisuhteen.”<br />
Olen ollut keskustelijana ja päättäjänä mukana prosessissa,<br />
joka johti kolumnissa kritisoituun päätökseen. Prosessi oli<br />
– ja on – vaikea, jopa tuskallinen. Nyt kirkon oma tiedottaja<br />
viittaa prosessiin mutapainina. Koen luonnehdinnan<br />
loukkaavaksi.<br />
KT:n toimittaja jatkoi: ”Pieni räksyjoukko tulee muutaman<br />
raamatunjakeen sokaisemana, pyhimysnaamari päässä<br />
toiseuttamaan ja nöyryyttämään seksuaalivähemmistöjä<br />
loputtomiin.”<br />
Valitettavasti kolumnissa oli myös vääristävää tietoa substanssiasiassa.<br />
Siinä todettiin: ”… rajaukset, miten saa siunata<br />
ja rukoilla joutavat kirkkohistorian roskalaatikkoon.”<br />
Kyseisen pastoraalisen ohjeen keskiössä ei suinkaan ole,<br />
miten saa siunata tai miten saa rukoilla. Keskiössä on, mitä<br />
siunataan ja minkä puolesta rukoillaan. Ohjeet ovat olemassa,<br />
jotta ei vallitsisi epäselvyyttä siitä, että rukoillaan ihmisten<br />
eikä heidän tekonsa puolesta.<br />
Näinkö kirkon palveluksessa oleva toimittaja edistää kirkon<br />
yhteisiä tavoitteita ja uskonnollista vuoropuhelua?<br />
Työttömien tiimi kokoontui Hilan leirikeskukseen suunnittelemaan syyskauden toimintaa.<br />
Kuvassa vasemmalta ryhmäläiset Jari A Jolkkonen ja Tapio Kaukonen, diakoniapappi<br />
Aarne Laasonen ja diakoni Martta Nurmi Tapiolan seurakunnasta sekä Nokialla<br />
työskentelevä logistiikkainsinööri Teemu Tynjälä.<br />
Jouni Turtiainen<br />
<strong>Espoon</strong>lahden ev.lut. seurakunnan<br />
kirkkoherra<br />
jouni.turtiainen@evl.fi<br />
Sarjassa kirjoittavat <strong>Espoon</strong><br />
ja Kauniaisten seurakuntien<br />
kirkkoherrat.<br />
”Tahtoisin kyllä tehdä<br />
oikein, mutta en pysty<br />
siihen.”<br />
Minä niin mieleni pahoitan<br />
Kirjailija Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajassa<br />
on satiirin keinoin tavoitettu<br />
jotain siitä, mihin meistä jokainen<br />
törmää muutosten keskellä. Kirja<br />
on varsinainen muutosvastarinnan<br />
ilmentymä: itsekseen jupiseva<br />
vastarannankiiski, jota arkipäiväisetkin<br />
muutokset jurppivat. Vain<br />
mennyt maailma oli hyvä. Sille voi<br />
sanoa: ”Kyllä en vastusta!”<br />
Löydän itseni joskus tuon Mielensäpahoittajan<br />
hahmosta. Minä<br />
en voi hallita muutoksia kirkossa ja<br />
seurakunnissa. Joku toinen säätää<br />
muutosten suunnan ja vauhdin. Minä<br />
en ehdi kunnolla mukaan.<br />
En tahdo päästä tuttujen toiminta-<br />
ja ajatusmallieni selkeistä väylistä<br />
uusille urille. Enkä ehdi vielä<br />
sopeutua, kun jo uusi muutos vaatii<br />
mukaan.<br />
Tilastot ja käytännön kokemus seurakuntatyössä<br />
osoittavat, etteivät<br />
kaikki selviä muutoksista. He ovat<br />
mielestään aivan äskettäin edustaneet<br />
kirkon valtauomaa, mutta huomanneet<br />
nyt olevansa marginaalissa.<br />
Kunnon kristittyinä itseään pitäneet<br />
eivät yhtäkkiä kelpaakaan. Ei<br />
ihme, että moni on aidosti hämmentynyt<br />
ja jopa pahoittanut mielensä.<br />
Luulen ymmärtäväni näitä mielensäpahoittajia,<br />
vaikka itse ajattelenkin<br />
lopulta päässeeni monien<br />
muutosten mukaan. Tosin hitaasti<br />
Kaikki vertaukset ontuvat. Niin myös seuraava, mutta se<br />
toivottavasti valaisee, mistä tässä on kysymys.<br />
En voi kuvitella, että esimerkiksi tietyn ministeriön tai<br />
järjestön palveluksessa oleva tiedottaja kirjoittaisi jostakin<br />
työnantajansa päätöksestä, että mutapainin jälkeen syntyi<br />
laiha kompromissi. Sitä sanottaisiin oman pesän likaamiseksi.<br />
Kirkossa näinkin voi näköjään toimia.<br />
ja kankeasti, mutta kuitenkin.<br />
Harmittaa, kun näiden monien<br />
vastarannankiiskien olemassaolon<br />
ja toiminnan oikeutuksesta kirkossamme<br />
käydään äänestyksiä, joissa<br />
muutoksen airuet enemmistöpäätöksillä<br />
leikkaavat heiltä seurakuntien<br />
määrärahoja ja asettavat<br />
porttikieltoja kirkon toimitiloihin.<br />
Päätöksissä lukee: ”Te ette ole sopeutuneet,<br />
vaikka me olemme olleet<br />
kärsivällisiä – nyt juna meni jo.”<br />
Ainoa pysyvä asia kirkossamme<br />
näyttää olevan muutos. Se ei koske<br />
vain taloutta ja rakenteita, vaan<br />
myös kirkon tunnustusta eli uskon<br />
sisältöä ja sen tulkintaa eli toivoa.<br />
Stig Kankkonen<br />
Kirjoittaja on <strong>Espoon</strong> kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja,<br />
kirkolliskokousedustaja ja kaupunginvaltuutettu.<br />
stig@kankkonen.net<br />
Samat muutoksen tuulet pyyhkivät<br />
sivuun myös sen, minkä piti olla<br />
kaikkein suurinta ja pysyvintä: rakkauden.<br />
Kuka muu voisi pahoittaa<br />
tästä mielensä? Kirjoittaisiko Paavali<br />
nyt toisin: ”Niin pysyvät nämä<br />
kolme: valta, raha ja muutos. Mutta<br />
suurin niistä on muutos”?<br />
Kyllä minä tällaisesta niin mieleni<br />
pahoitan. Kyllä en tällaiseen suostu.<br />
Seurakunta kokoaa työttömiä<br />
yhteen saamaan vertaistukea,<br />
käytännön apua ja näköaloja<br />
tulevaan.<br />
Teksti Elina Raunio<br />
Kuvat Jukka Granström<br />
<strong>Espoon</strong> seurakunnat tarjoavat<br />
apua työttömille ja työttömyysuhan<br />
alla oleville. Ensimmäinen<br />
vertaisryhmä on kokoontunut<br />
kevättalvesta alkaen.<br />
Sen vetäjänä on yhdessä Tapiolan<br />
seurakunnan diakoni Martta Nurmen<br />
kanssa diakoniapappi Aarne<br />
Laasonen.<br />
”Yksittäisen ihmisen työttömyys<br />
on aina katastrofi. Hän on tähän<br />
asti voinut saada apua seurakunnan<br />
diakoniatyöntekijältä. Nyt<br />
työttömiä on it-alan irtisanomisten<br />
myötä valtavasti, joten tilanne vaatii<br />
uudenlaisia toimia ja luultavasti<br />
lisää ryhmiä”, Laasonen sanoo.<br />
Työttömien ryhmän kokoamista<br />
toivoivat tahoillaan Tapio Kaukonen<br />
ja Markku Niemi. Niemi<br />
jäi it-alalta työttömäksi kuutisen<br />
vuotta sitten, ja on sen jälkeen tehnyt<br />
satunnaisia pätkätöitä.<br />
”Minulla oli tunne, ettei ole<br />
paikkaa, jossa voisin jutella maailmanmenosta<br />
ja omasta tilanteestani.<br />
Marssin päivystävän papin<br />
juttusille, ja olen tyytyväinen että<br />
diakoniatyö otti onkeensa sen, että<br />
maailma ympärillä rytisee. Työttömiä<br />
on paljon vielä 1990-luvun laman<br />
jäljiltäkin”, Niemi sanoo.<br />
Toimintaa tarpeen<br />
mukaan<br />
Parikymmenhenkinen työttömien<br />
Yhdessä arki kevenee<br />
tiimi aikoo pyytää tilaisuuksiinsa<br />
luennoitsijoita kertomaan muun<br />
muassa yli 50-vuotiaiden työllistymismahdollisuuksista.<br />
Markku Niemi on nyt tuntuvasti<br />
yli 50-vuotias.<br />
”Nykyään puhutaan paljon kaiken<br />
ikäisistä työntekijöistä ja hiljaisen<br />
tiedon tärkeydestä. Käytännössä<br />
ikääntynyttä ei arvosteta, mielekkäitä<br />
töitä ei löydy etsimälläkään”,<br />
Niemi sanoo.<br />
Toiminta on myös yhteisöllistä<br />
– töiden etsimistä yhdessä, verkottumista,<br />
tietojen ja tunteiden jakamista<br />
ja yhdessä virkistymistä.<br />
Ryhmä voisi olla myös avuksi<br />
sosiaalialan tai yhteiskuntatieteiden<br />
opiskelijoille. He saisivat ryhmän<br />
jäseniltä kokemustietoa opinnäytetöihinsä.<br />
Seurakunnan tehtävänä<br />
myös arjen jakaminen<br />
Aarne Laasonen sanoo, että seurakunta<br />
ei voi ummistaa silmiään ajan<br />
ilmiöiltä ja käpertyä itsensä ympärille,<br />
tai se ei täytä tehtäväänsä.<br />
”Vaikka kristinuskossa näkymä<br />
on eteenpäin ja jopa kuoleman<br />
rajan taakse, on elettävä tässä päivässä.”<br />
Erityisesti diakoniatyön tehtävänä<br />
on auttaa kaikkia apua tarvitsevia<br />
uskontokuntaan tai muuhun<br />
taustaan katsomatta. Seurakunta<br />
voi tarjota tilaa, aikaa ja paikkoja<br />
keskustelemiseen.<br />
”Rukousta tai muuta hengellistä<br />
elämää vähättelemättä ne eivät<br />
kriisikohdissa ole ensimmäisiä<br />
asioi ta joita otetaan esiin. Työttömien<br />
ryhmässä en halua tyrkyttää<br />
hengellisyyttä, sillä sillekin on jokaisella<br />
oma aikataulunsa, jota ei<br />
voi hoputtaa”, Laasonen sanoo.<br />
Vertaistuesta on saatu hyviä kokemuksia<br />
muun muassa sururyhmissä<br />
ja äkillisten onnettomuuksien<br />
kohdatessa.<br />
”Yksinään jää helposti omien<br />
ajatustensa vangiksi. Muiden samassa<br />
tilanteessa olevien kohtaaminen<br />
auttaa eteenpäin. On tärkeää<br />
saada voimavaroja työn hakemiseen,<br />
mutta myös osata jatkaa<br />
elämää, vaikka työtä ei löytyisikään.”<br />
Aarne Laasonen ja Teemu Tynjälä miettivät<br />
yhdessä seuraavia siirtoja.<br />
Nokialle oma silta<br />
Nokia on kertonut vähentävänsä<br />
Suomessa enintään 3 700 työntekijää<br />
vuoden 2013 loppuun<br />
mennessä. Vähennyksiä on kaikilla<br />
Nokian toimintapaikkakunnilla,<br />
myös Espoossa. Yt-neuvottelut<br />
ovat meneillään, eikä tarkkoja lukuja<br />
paikkakunnittain ole vielä<br />
saatavilla.<br />
Teemu Tynjälä on Nokialla logistiikkainsinöörinä.<br />
”Tällä hetkellä minulla on olo,<br />
että aivot ymmärtävät irtisanomisten<br />
välttämättömyyden, sydän on<br />
vielä matkalla. Olen itse onnellisessa<br />
asemassa, sillä oma työni<br />
jatkuu”, hän kertoo.<br />
Tynjälä haluaa olla murrostilanteessa<br />
avuksi työkavereilleen.<br />
Hän toimii sillanrakentajana tukea<br />
tarvitsevien nokialaisten ja seurakunnan<br />
välillä.<br />
”Ajatusten purkupaikkaa ja vertaistukea<br />
tulevat tarvitsemaan sekä<br />
irtisanotut että työpaikkansa<br />
Ihmisarvo ei liity<br />
työpaikkaan<br />
Seurakunnissa on Laasosen mukaan<br />
oltu jo pitkään huolestuneita<br />
aineellisten arvojen ylikorostamisesta.<br />
Uutisten keskiössä on talous,<br />
rahasta on tullut itsetarkoitus.<br />
”Kun ympäröivä maailma korostaa<br />
välinearvoa, ihmisarvo jää<br />
jalkoihin. Seurakunnan viesti on,<br />
että vaikka ihminen heitetään tehokkuuden<br />
rattaista ulos, ihminen<br />
on ihmisenä aina arvokas.”<br />
Niemi sanoo, ettei ihmisen arvostaminen<br />
näy kaikkialla työelämässä.<br />
”Nykymeno on paikoin raadollista.<br />
Irtisanomisetkin voivat olla<br />
todella törkeitä – potkuista saatetaan<br />
kertoa tekstiviestillä tai pöydälle<br />
jätetyllä lappusella.”<br />
Niemi pyrkii pitämään elämänsä<br />
mielekkäänä omalla aktiivisuudellaan<br />
ja mielialansa korkealla yhteisöllisellä<br />
toiminnalla.<br />
”Toivon että saan vielä vakituisen<br />
työpaikan, jossa vieläpä olisi<br />
sellaista luksusta kuin työtyytyväisyyttä.”<br />
Työttömien ryhmästä saa lisätietoa sähköpostitse:<br />
aarne.laasonen@evl.fi.<br />
säilyttävät. Myös firmaan jäävät<br />
ihmiset kokevat stressiä. Oma<br />
työmäärä saattaa kasvaa tai työtehtävät<br />
muuttua, joku voi kokea<br />
syyllisyyttä siitä että saa pitää<br />
työpaikkansa”, Tynjälä sanoo.<br />
”Juuri nyt on tärkeintä, että jo<br />
olemassa oleva työttömien ryhmä<br />
nivoutuu yhteen ja saa jakaa kokemuksiaan.<br />
On hyvä, että työttömällä<br />
on myös kodin ulkopuolista<br />
elämää ja ihmisiä joiden kanssa<br />
voi keskustella asioistaan rasittamatta<br />
puolisoaan liiaksi.”<br />
Työttömyyden kielteisen leiman<br />
hälventäminen on tärkeää.<br />
Irtisanomisen aiheuttama pakollinen<br />
pysähdys on parhaimmillaan<br />
mahdollisuus uusiutua.<br />
”Ryhmässä voi olla jaettavana<br />
myös selviytymistarinoita. Vaikka<br />
työ on loppunut ainakin joksikin<br />
aikaa, elämästä voi löytyä muita<br />
tärkeitä arvoja.”
Change language