29.10.2014 Views

alkusanat - Suomen Snautserikerho

alkusanat - Suomen Snautserikerho

alkusanat - Suomen Snautserikerho

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

90

"Käyttäytyi aina tosi hienosti eläinlääkärillä käydessä. Lääkärikin totesi, että Bono oli tosi mukava potilas/asiakas."

"Piti hyvin silmällä koko perhettä, katsoi että kenellekään ei tapahtunut mitään. Todella tottelevainen, luki ihmistä kuin avointa

kirjaa. Luottavainen. "

"Hiljainen nuori uroskoira. Viihtyy myös yksin lelujen kanssa. Ei tuhoa leluja vaan leikkii (heittelee leluja)."

"Rauhallinen, mukava, helppo perussnautseri"

"oikein on reipas koira, tulee hyvin mukana paikkaan kuin paikkaan. ei arkuutta tms. vieraassakaan tilanteessa. ajoittain

hankala motivoitava, koiralla paljon omaa ajattelua. fiksun oloinen koira, vaistoaa helposti mitä häneltä halutaan ja tekee

useimmiten itse ratkaisun tekeekö oman vai omistajan tahdon mukaan. "tottelemattomuus" lähinnä härnäämistä että viitsiskö

vai eikä viitsis, tehtävän kesken jättämistä. ei sen suurempi ongelma, rasittaa ainoastaan ohjaajan huumorintajua ;) oppii

helposti uudet asiat mutta ei jaksa toistaa jo opittua"

"TYÖINTOINEN,HELPPO MOTIVOIDA JA VAATII PALJON VIRIKKEITÄ."

""Pomotti" usein muita koiria."

"Koira on ystävällinen, fiksu ja vahtimisvietti aika kova."

"Omanarvon tuntoinen koira, joka ei mielistellyt."

"Haluaa olla kaikessa mukana. Pelkää polkupyöriä."

"Olen huomannut koiran käytökseen vaikuttavan erittäin paljon "vastapuolen". Toimin perhepäivähoitajan ja snautserimme

ja lapset tulevat erittäin hyvin toimeen."

"Erittäin leikkisä ja toimintatarmoinen. Aistii erityisen tarkasti ja huomioi "kaiken", lukee eleitä tarkkaan ja tulkitsee hyvin

pienistä merkeistä/asioista leikkiinkutsua tai uhkaa."

"erittäin hankala pitää koska pelkäsi ihmisiä joskaan ei nuorena vaan aikuistuttua. Paheni iän myötä. Ukkosen vaistosi kauan

ennen kuin alkoi ja silloin tärisi vaatekaapissa. uudenvuoden paukuttelu oli yhtä helvettiä. Koiraa ei saanut koko päivänä

ulos.."

"tykkää pehmoleluista ei riko niitä,ei ole edes pentuaikana tuhonnut mitään .On todella kova vahti, kuuluu tietysti rodun luonteeseen."

"Ei koskaan haasta riitaa muille uroksille."

"Iloinen, aktiivinen ja fiksu koira."

"Koiran emä, joka myös meillä, koulinut hyvin pentunsa. Osaa laumakäyttäytymisen ja tulee hyvin toimenn koirien / ihmisten

kanssa. "

"Väinö ei ole koskaan agressiivinen :)"

"Todella vahvaluonteinen narttu, joka periytti hyvin luonnettaan."

"Tuttujen ja koiraihmisten kesken todella mainio, energinen ja hauska koira. Vieraat, ei-koiraihmiset, ovat hankalampi kohdata,

jos nämä kiinnittävät koiraan liikaa huomiota."

"Erittäin iloinen persoona."

"tykkää lapsista "

"Helppo luonne. Hyvä koulutettavuus."

"Rauhallinen, iloinen ja edelleen leikkisä = aivan ihana!"

"Valloittava persoona"

"-haukkuherkkyyttä kun eläin vireällä mielllä, -ja+voimakas riistavietti. + utelias ja huomaa tarkasti poikkeamat,-ja+ oppii

nopeasti itseään kiinnostavat asiat ja sopivat toimintamallit=haasteellinen motivoitava"

"Rauhallinen, sopeutuu hyvin muuttuviin tilanteisiin, ei pomottele "

"Älykäs, ystävällinen ja mukautuva koira. Ymmärtää lähes kaiken puhutun. Rakastaa omaa perhettä ja lapsia yli kaiken.

Ihana perheenjäsen."

"Mielettömän rauhallinen, tasapainoinen. Useat muut snautseri-omistajat todenneetkin, että harvinaisen rauhallinen snautseri.

Snakumaisuutta löytyy kyllä sitten tarvittaessa, muttei hötkyile turhia."

"kiltti"

"Välinpitämätön vieraita ihmisiä kohtaan."

"Voimakas vahtimisvietti"

"tulee erittäin hyvin toimeen lasten kanssa "

"Todella vilkas"

"Tottelevainen ja yhteistyöhaluinen, tyypillinen snautseri, mahtava luonne. "

"Todella helppo koira. Nuoresta iästään huolimatta rauhallinen. Kaikkien kaveri, tosin pitää puolensa, jos joku alkaa rähjäämään."

"epätyypillisenkin avoin snautseriksi, ei edes ymmärtänyt, että joku ihminen/ toinen koira voisi tehdä pahaa"

"Erittäin sosiaalinen yksilö!"

"Ystävällinen, iloinen, lapsiystävällinen, melkonen hössöttäjä"

"todella upealuonteinen uros. Rauhallinen, mutta potkua löytyi tarvittaessa."

"energinen,sosiaalinen,kotioloissa rauhallinen,terävä ja temperamenttinen,suht tottelevainen,joskus kuunteluongelmia"

"Alistuu hyvin helposti muille koirille, sekä nuoremmille että vanhemmille naaraille että uroksille. Onko ehkä Snautsereille

omainaista?"

"puolustusministeri; kovin epäluuloinen, terävä ja puolustushaluinen -> aikamoinen pakkaus"

"Tarvittaessa löytyy potkua kun sen aika ja siviilissä lepää. "

"Ei jaksa keskittyä koulutuksessa samaan tapaan kuin kasvinkumppaninsa eli tuo toinenkoirani. On siis hieman kärsimätön

tohottaja. Onneksi tavaton ahneus auttaa kouluttamaan. "

"erittäin sosiaalinen ja iloinen koira"

"Kontaktihakuinen. Melko dominoiva (toisia koiria kohtaan ja mikäli ei olisi tarkka säännöistä niin varmasti pomottaisi ihmisiäkin)

innostunut ja innostava :-) Mahtava luonne! "

"Pitää lapsista"

"Rauhallinen, omalle laumallensa omistautuva, ei välitä vieraista."

"ERinomainen lapsiperheen koira."

"mitä vanhemmaksi tuli, luonne tasaantui ja kotona oman perheen kesken ihana koira, joka myös piti pojastamme. automatkailulle

jouduimme antamaan koiralle rauhottavia, muuten kiljui."

"Häiritsevässä määrin riistan ja saaliin perään. Ei voi juurikaan pitää sen takia irti."

"Sisäsiistiksi oppi todella hitaasti noin 2 v kesti nyt todella harvinaista et tekisi sisälle."

"erittäin tehokas hiirien&myyrien tappaja !"

"Saalisvietti tosi vahva. Ottaisi meidän vuohet hengiltä, jos päästettäisiin niiden luokse. Hyökkää vuohen kimppuun kuin

leijona ja puree kurkkuun kiinni ja kaataa. Onneksi olemme ehtineet nähdä ikkunasta ja päästy hätiin. Tappanut kaksi kukkoa.

Niistä toisen jollain maailmanopilla kanaverkon lävitse. Nämä "maatilan eläimet" on pitänyt suojata verkolla ja sähköpaimenella

tämän snautserin tekosilta. Ei uskalla mennä ahdistelemaan eläimiä, jos ihminen on pihalla, mutta heti yksin jäätyään

sitten. "

"Super-iloinen,aina valmis kaikkeen touhuamiseen."

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!