TYÃELÃMÃN TUTKIMUS - ARBETSLIVSFORSKNING 2/2008

More documents

Recommendations

Info

Työelämän tutkimus – Arbetslivsforskning 2/<strong>2008</strong> (6. vsk.) kirjasto TYÖNOHJAUKSEN HISTORIAA Yrjö Ketonen & Marjo Korhonen (toim.): Työnohjaus. Suomen työnohjaajat ry:n 25-vuotisjuhlakirja. Oulu, Suomen työnohjaajat ry. 2007. 154 s. Suomen työnohjaajat ry. on koonnut merkkivuotensa kunniaksi kirjan, jossa pyritään vastaamaan sekä yhteisön kollektiiviseen muistamiseen ja ammatilliseen asemoitumiseen liittyviin että työnohjaajien menetelmällisteoreettisiin tarpeisiin. Juhlakirja on vakuuttava katsaus opettajien työnohjauskoulutuksesta käynnistyneen toiminnan alkuvaiheen ponnistuksiin, matkan varrella tehtyihin valintoihin ja yhteisiin pyrkimyksiin. Kirjassa käydään läpi eri ammattiryhmien työnohjaustraditioiden ja -koulutuksen syntytarinoita, avataan näkökulmia ohjauksen teoreettisiin ja käsitteellisiin lähtökohtiin sekä tausta-ajatteluihin ja pohditaan tulevaisuuden näköaloja. Historiaaspektinsa vuoksi kirja on ulkopuoliselle ehkä hieman jähmeästi avautuva, mutta tällaisenakin siitä löytää runsaasti ajattelemisen aihetta. Varsinkin reflektion ja dialogisuuden pohdiskeleva, osin kriittinenkin tutkiminen monien eri kirjoittajien näkökulmasta on antoisaa luettavaa työyhteisöihin ja ammatilliseen identiteettiin liittyvien kysymysten äärellä työskenteleville. Kirjan alkupuolen artikkelit kartoittavat työnohjauksen alkuvaiheesta lähtien keskeisiksi koettuja kysymyksiä. Sinikka Ojanen, professori emirita, tarkastelee opettajille tarkoitetun työnohjaajakoulutuksen teemoja: teorian ja käytännön integroinnin pyrkimystä sekä yksioikoisen metodiopetuksen korvaamista filosofisesti virittyneellä kokemuksen tutkimisella. Kokemuksen korostaminen ja sitä seuraavan reflektion merkityksen syvällinen ymmärtäminen keskeiseksi työvälineeksi oli Ojasen mukaan työnohjaajakoulutuksen alkuvaiheen tärkeä, laadukkaan työotteen turvannut perusratkaisu. Kun ihminen paneutuu tutkimaan työtapaansa, eli sitä mitä omien mielikuvien ja tunteiden taakse kätkeytyy, hän saa kosketuksen siihen toimintatasoonsa, joka on usein tietoisuuden ulkopuolella, toteaa Ojanen. Koska työnohjauksessa näin ymmärrettynä ei tyydytä yksinomaan keinojen etsimiseen, se tarjoaa melko poikkeuksellisen tarttumapinnan työelämän ja työn tekemisen kysymyksiin myös tässä ajassa. Niin työnohjauksen kuin työnohjauskoulutuksenkin poikkeuksellisuus nykyisessä työelämässä valottuu hyvin erityisesti kirjan loppupuolella, jossa Jussi Onnismaa ja Susanna Gardemeister kirjoittavat ohjattaville tarjotun ajan, huomion ja kunnioituksen keskeisyydestä työnohjauksessa. He korostavat, että työnohjaajan tärkein lähtökohta on luoda olosuhteet, jotta dialoginen työn havainnoiminen ja tutkiminen on mahdollista. Organisaatioissa usein vallitseva rakenteellinen kärsimättömyys ei kovin helposti tue pitkäjänteistä ohjaustyötä, joka yleensä vaatii jo lähtökohtaisesti noin vuoden keston 229 ja riittävän usein toistuvat, tarpeeksi pitkäkestoiset tapaamiset. Aikaan voi Onnismaan ja Gardemeisterin mukaan kuitenkin luoda myös tutkivan suhteen, joka toteutuu niin sanottuna tietoisena hiljaisuutena. Ajatus dialogisesta hiljaisuudesta pyrkii ”pitkittämään” tai ”viivästyttämään” vuorovaikutusta ja kommunikaatiota. Hiljaisuus antaa mahdollisuuden havaintojen tekoon: kuuntelemiseen, näkemiseen ja tuntemiseen. Tässä on yksi kirjan helmistä, jonka virittämä pohdiskelu jatkui vielä kirjan sulkeuduttua. Kirjassa tarkastellaan myös usein väärinymmärretyn työnohjauksen eroja ja yhtäläisyyksiä suhteessa konsultointiin, valmennukseen ja ”sparraukseen”. Loppupuolen tiivis, tajunnanvirranomainen yhteenveto työnohjauksen teorianäköaloista – kognitiivisesta narratiiviseen, kehittävästä työntutkimuksesta ratkaisukeskeiseen – avaa näkymiä nykytyönohjausta taustoittaviin teorioihin ja niiden sovelluksiin. Hieman laajemmin esitellään toiminnallisten menetelmien ja psykodraaman käyttöä työnohjauksen viitekehyksenä. Parasta kirjassa on työnohjauksen filosofiaa heijastava pakottomuus ja kiireettömyys: lukija voi rauhassa viipyillä jonkin osakysymyksen tai -aiheen äärellä. Tarjolla ei ole kovinkaan valmiita vastauksia, sen sijaan aineksia esimerkiksi vuorovaikutukseen liittyvien pohdintojen käynnistämiseen ja omien kokemusten tutkimiseen löytyy lähes jokaisen kirjoittajan osuudesta. Outi Hietala-Paalasmaa
Työelämän tutkimus – Arbetslivsforskning 2/<strong>2008</strong> (6. vsk.) Ensimmäisen osan loppupuolella kirjoittajat hahmottavat työtoiminnan hallinnan ja oppimisen kolme tasoa: 1. suorituksen hallinta, jossa yksilöt ja ryhmät harjaantuvat tilannekohtaisten ongelmien ratkaisemiseen; 2. toiminnan jatkuvan parantamisen hallinta, jossa vähennetään poikkeamia ja häiriöitä oikeista menettelytavoista; 3. toiminnan uudistamisen hallinta, jossa toistuvat häiriöt palautetaan toimintajärjestelmän osien ristiriitoihin ja kehitetään uutta toimintaperiaatetta. Kaikilla kolmella toiminnan hallinnan tasolla on oma välineistönsä. Kirjoittajien keskeinen teesi on, että työn kehittämisen ja oppimisen kannalta fokuksen tulisi entistä enemmän olla kolmannella tasolla, toiminnan uudistamisen hallinnassa. Toimintaperiaatteen (eli konseptin) kriittinen tarkastelu ja sen uudistaminen luomalla laadullisesti uutta tietoa on kirjoittajien mukaan keskeistä uudessa osaamisen johtamisessa. Aivan oleellista on, että luodaan sellaisia malleja ja käsitteitä, joilla kyetään kuvaamaan nykyisiä ja tavoiteltavia toiminnan periaatteita eli toimintakonsepteja. Kirjan toinen osa keskittyy oppimiskäytäntöjen uudistamisen laboratorion kehittämisen prosessiin sekä laboratorioissa havaitun ja opitun pohdintaan. Menetelmän prototyyppiä kokeiltiin ensin yhtiön yhdessä asentajatiimissä, sitä kehitettiin, ja seuraavaa versiota käytettiin yhdeksässä yksikössä. Kirjassa kuvataan kolmessa puhekirjasto OPPIMISKÄYTÄNTÖJEN UUDISTAMINEN TOIMINTAKONSEPTIEN MUUTOKSISSA Jaakko Virkkunen & Heli Ahonen: Oppiminen muutoksessa. Uusi väline työyhteisön oppimiskäytäntöjen uudistamiseen. Helsinki, Infor 2007. 144 s. Työn muutoksissa, tarkemmin sanottuna tuotanto- ja palvelukonseptien muuttuessa, myös työssä oppimisen käytäntöjä tulisi muuttaa. Meneillään oleva työn muutos on niin olennainen, että se edellyttää myös perinteisten oppimista ja työtä koskevien käsitteiden uudelleenarviointia. Tässä on kiteytettynä Jaakko Virkkusen ja Heli Ahosen Oppiminen muutoksessa -kirjan lähtökohta. Tähän haasteeseen pyrittiin vastaamaan vuosina 1999–2000 Tykesin rahoituksella telealan yrityksessä kehitetyllä muutoslaboratoriomenetelmän sovelluksella, oppimiskäytäntöjen uudistamisen laboratoriolla. Kirja jakautuu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa kartoitetaan teoreettista pohjaa osaamisen johtamiselle tilanteessa, jossa uutta tarvittavaa osaamista ei vielä ole olemassa. Lähtökohtia on haettu niin sanotuista käytäntöyhteisöistä ja paikallisen, dokumentoimattoman tiedon merkityksestä, mikä on kyllä siirtänyt painopistettä abstrakteista suunnitelmista tosiasiallisiin toimintakäytäntöihin, mutta mikä ei tarjoa välineitä työn nopean muutoksen hallintaan. Esimerkiksi Nonakan ja Takeuchin teoria tiedon luomisesta vastaa tähän haasteeseen, mutta sillä on vain vähän sanottavaa käytännön toimintojen muutoksesta. Virkkunen ja Ahonen katsovatkin, että vaikka uutta osaamista ei voida tuottaa joillain mekaanisilla menettelytavoilla, sitä voidaan kuitenkin ohjata ja hallita määrätietoisemmin kuin vain luomalla puitteita ja edellytyksiä. Tiedon olomuotoja, niiden välisiä siirtymiä ja kuvausjärjestelmiä esittelevä osio on erityisen antoisa. Elävän, henkilöiden kantaman tiedon, tallennetun ja toisaalta merkkien kantaman ja ei-kielellisen tiedon suhteellinen merkitys ja vuorovaikutus toiminnan hallinnassa on muuttunut ja muuttuu toimintojen kehittyessä. Kuvausjärjestelmien kasvava rooli työssä yhtäältä lisää työnjakoa, eli synnyttää uusia teoreettiseen tietoon perustuvia kuvauksia ja konkreettisia kohteita välittäviä ammatteja ja tehtäviä, ja toisaalta yhdistää toisiinsa eri alojen asiantuntemusta. Yhtä tiiviisti kuin kuvausjärjestelmät kirja esittelee ekspansiivisen oppimisen osana toimintakonseptin uudistamista sekä oppimisjärjestelmän ja oppimiskäytäntöjen käsitteet. Eräs kirjan pääkäsite on toimintakonsepti, joka kirjoittajien mukaan voidaan ymmärtää periaatteen malliksi ja teoreettiseksi pelkistykseksi toimintatavan kannalta olennaisista suhteista ja yhteyksistä. Työn historialliset tyypit toimintakonseptien esikuvina yhtäältä avaavat toimintakonseptien piirteitä tarkoitetaan, ja toisaalta niiden avulla hahmottuvat erilaiset oppimisjärjestelmät. 230
Page 1 and 2:
TYÖELÄMÄN TUTKIMUS - ARBETSLIVSF
Page 3 and 4:
Työelämän tutkimus - Arbetslivsf
Page 5 and 6:
Page 7 and 8:
Page 9 and 10:
Page 11 and 12:
Page 13 and 14:
Page 15 and 16:
Page 17 and 18:
Page 19 and 20:
Page 21 and 22:
Page 23 and 24:
Page 25 and 26:
Page 27 and 28:
Page 29 and 30:
Page 31 and 32:
Page 33 and 34:
Page 35 and 36:
Page 37 and 38:
Page 39 and 40:
Page 41 and 42:
Page 43 and 44:
Page 45 and 46:
Page 47 and 48:
Page 49 and 50:
Page 51 and 52: Työelämän tutkimus - Arbetslivsf
Page 101: Työelämän tutkimus - Arbetslivsf
show all

TYÃELÃMÃN TUTKIMUS - ARBETSLIVSFORSKNING 2/2008

Create successful ePaper yourself

Delete template?

Save as template?

TYÃELÃMÃN TUTKIMUS - ARBETSLIVSFORSKNING 2/2008