25.10.2014 Views

Julkaisu pdf-muodossa - Etelä-Pohjanmaan liitto

Julkaisu pdf-muodossa - Etelä-Pohjanmaan liitto

Julkaisu pdf-muodossa - Etelä-Pohjanmaan liitto

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

SeAMK:n liikkuvuusyksiköt ovat vuositasolla tuhannen luokkaa. Henkilökunnan liikkuvuudessa

SeAMK on Suomen paras. Opiskelijavaihdossa lähtevien opiskelijoiden määrä ei ole lisääntynyt,

mutta tänne tulevia opiskelijoita on vuosi vuodelta enemmän. Aivan kaikkia tulijoita ei pystytä ottamaan

vastaan. Kaksoistutkinnot ovat luoneet lisää merkitystä liikkuvuudelle.

Rotaryjärjestön kautta lähtevien opiskelijoiden liikkuvuus on vuosittain kasvanut hieman. Tänä

vuonna hakemuksia on tullut kuitenkin harvinaisen vähän.

Yliopistokeskuksessa asiantuntijavierailujen määrä on hieman kasvanut. Uutena ilmiönä on tullut

se, että samat vieraat käyvät ulkomailta toistuvasti Etelä-Pohjanmaalla. Lähtijöiden määrä on yllättävän

vähäinen, siitä huolimatta, että lähtemistä tuetaan rahallisesti. Hakemusten määrä on ollut

laskeva, ja kevät 2011 oli ennätyksellisen hiljainen.

Kansainvälisyysasioiden käsittelyä alueen mediassa lisätään ja ulkomaisia opiskelijoita ja vierailevia

asiantuntijoita kutsutaan erilaisiin tapahtumiin sekä vierailuille eri organisaatioihin.

Päävastuutahot: alueen joukkotiedotusvälineet ja koulutusorganisaatiot

Seuranta:

Kansainvälisyysasioiden käsittely on selvästi lisääntynyt alueen mediassa viime vuosina. Kansainvälisyys

on saanut runsaasti palstatilaa esim. alueen lehdissä. Esimerkiksi henkilöesittelyiden kautta

myös maakunnan ulkomaalaisten arkea on pyritty tuomaan suurempaan yleisön tietoisuuteen.

Kulttuurivaihtoa edistetään alueella sekä alueiden ja maiden välillä

Kulttuurivaihtoa edistetään hankkeilla sekä niihin sisältyvillä seminaareilla ja tapahtumilla.

Vastuutaho: koulutus- ja tutkimusorganisaatiot, kulttuuritoimijat, kaupungit ja kunnat

Seuranta:

Erilaisia kansainvälisiä seminaareja on järjestetty viime vuosina enenevissä määrin. Kulttuuripuolella

suuri ponnistus oli kesällä 2011 järjestetty Cumbre Mundial del Tango –tapahtuma. Toimijat

kaipaisivat lisää yhteistyötä kulttuurivaihdon toteuttamiseen. Kulttuurivaihto liittyy usein osaksi muita

tapahtumia ja seminaareja.

Koulutuspalveluita tarjotaan alueen väestölle kansainvälistymisen tukemiseksi

Järjestetään eteläpohjalaisille monipuolisesti kieli- ja monikulttuurisuuskoulutusta sekä järjestetään

erilaisia kansainvälistymiseen liittyviä seminaareja ja tapahtumia eri puolilla maakuntaa.

Vastuutaho: Etelä-Pohjanmaan liitto, koulutusorganisaatiot, JAKK EU tietokeskus, SPR, Etelä-

Pohjanmaan Eurooppatiedotus, Etelä-Pohjanmaan maahanmuuttajat ry.

Seuranta:

Etelä-Pohjanmaan liitto on järjestänyt kv-tapahtumia vuositain. SeAMK on toteuttanut Studia Generalia

–seminaareja, joissa on ollut kansainvälisyys esillä. Sedu aikuiskoulutus on pitänyt tapahtumissaan

maahanmuuttajia vahvasti esillä.

Vahvistetaan monikulttuurista pedagogista osaamista Etelä-Pohjanmaalla erityisen koulutuksen ja

koulutushankkeiden avulla

Vastuutaho: Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistys, SeAMK, toisen asteen oppilaitokset

Rahoitus: OPH/OPM

6

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!