25.10.2014 Views

Julkaisu pdf-muodossa - Etelä-Pohjanmaan liitto

Julkaisu pdf-muodossa - Etelä-Pohjanmaan liitto

Julkaisu pdf-muodossa - Etelä-Pohjanmaan liitto

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

Merenkurkun lauttaliikenteen tilanne on vaikea. Siirtyminen paikasta toiseen ei enää ole riittävä

houkutin kilpailemaan esim. halpalentoyhtiöiden kanssa. Asiassa tarvittaisiin uusia innovaatioita.

Esimerkiksi lentoreitti Uumajasta- Vaasaan ei ole myöskään kovinkaan yleisesti tiedossa.

Kulttuurin agentuuri ja managerointitoimintaa kehitetään Etelä-Pohjanmaallalla kansainvälisistä

lähtökohdista

Edistetään kansainvälisten kulttuurituotteiden asiakaslähtöistä tuotekehitystä, markkinointia ja

myyntiä. Käynnistetään koulutusta ja hyödynnetään kansainvälisiä markkinointikanavia sekä sähköistä

tuotekehitystä.

Vastuutahot: Etelä-Pohjanmaan liitto, kulttuuriyrittäjät, kulttuuriyhdistykset

Rahoitus: hankerahoitus, toimijoiden oma rahoitus, EU rahoitus ja toimintaryhmät

Seuranta:

Toimenpiteeseen panostetaan SeAMK:n agenttiakatemia –hankkeen kautta. Lisäksi kansallinen

hanke sillanrakentajat.fi –vastaa tarpeeseen. Kansallisesti agentuuriyrityksiä on syntynyt varsin

paljon.

ProArt –hankkeen kautta on tehty Etelä-Pohjanmaalla kulttuurin tuotteistamista, koulutusta ja markikinointitoimenpiteitä.

Hiljattain valmistunut Rytmikorjaamo palvelee kulttuuri- ja luovien alojen toimijoita.

Toimenpiteeseen tulee erityisesti panostaa myös jatkossa!

Maakunnan luovien alojen osaamisintensiivisiä liike-elämäpalveluita kehitetään kansainvälisille

markkinoille

Kehitetään tiedottamista ja luovuusfoorumia. Kansainvälisiä osaajia tuodaan Etelä-Pohjanmaalle ja

eteläpohjalaisia osaajia viedään tutustumaan muihin toimintamalleihin.

Vastuutahot: Seinäjoen Teknologiakeskus, Etelä-Pohjanmaan liitto, Suupohjan verkostopilotti

Rahoitus AKO, EU-rahoitus

Seuranta:

Frami Oy on järjestänyt foorumeita, ja toimenpidettä edistetään Koko –rahoituksella. Toimenpidettä

on edistetty EROC –hankkeella toteuttamalla kulttuurivaihtoa.

Luovien alojen kehittämissuunnitelmaa ollaan parhaillaan päivittämässä. Aikaisempi suunnitelma

on vuodelta 2007. Aiemmasta suunnitelmasta on toteutunut runsaasti hanke-ehdotuksia. Erityisesti

rytmimusiikki- ja hyvinvointi –teemat ovat menneet eteenpäin. Tästä esimerkkinä ovat esimerkiksi

Mars –tapahtuma tai Proart –hankkeen järjestämä vierailu Gentiin.

Toteutuessaan Naturecract ja Eroc II –hankkeet tukisivat toimenpiteen edistymistä.

Lisätään luovien alojen yrittäjyyskoulutusta ja edistetään tuotekehitystyötä kansainvälisille markkinoille.

Toiminnan tavoitteena on muun muassa edistää luovien alojen yhteistyötä muiden vientiyritysten

kanssa.

Vastuutahot: Etelä-Pohjanmaan liitto, luovien alojen yrittäjät, Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät, Etelä-

Pohjanmaan Kauppakamari

Rahoitus: TE-keskus yritysosasto, yritysten oma raha

21

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!