Lataa ilmaiseksi Taidetta suunnitteluun - Taideteollinen korkeakoulu

toteutumiseen malleina, jotka muuttaisivat kaupunkeja vähittäin kohti parempaa
elämää. ⁷⁷
Suomessa ei ensin ollut niinkään kyse kaupunkisuunnittelun eriytymisestä
kuin arkkitehtien työnkuvan laajentumisesta, sillä Suomessa arkkitehdit
olivat pääasiassa suuntautuneet rakennussuunnitteluun, jonka rinnalla
tehtiin myös kaupunkisuunnittelun tehtäviä. Jo 1800-luvulla läänin- ja kaupunginarkkitehdit
olivat suunnitelleet usein sekä kaavan että keskeisimmät
julkiset rakennukset. Arkkitehtikoulutus oli alkanut Suomessa vuonna 1863,
mutta varsinaista kaupunkisuunnittelun opetusta ei annettu. 1900-luvun
alussa kaavoja laativat Suomessa niin arkkitehdit, insinöörit kuin maanmittaritkin
kiistellen siitä, kenelle kaupunkisuunnittelu kuului. Asemakaavaoppi
tuli arkkitehtuurin opetusohjelmaan vuonna 1920 ensin ylimääräisenä
aineena rakennustaiteen ohessa, ja vasta vuonna perustettiin 1936 asemakaavaopin
opettajan virka. ⁷⁸ Suomessa kaupunkisuunnittelun eriytymisen
onkin tulkittu tapahtuneen vasta maailmansotien jälkeisen jälleenrakentamisen
yhteydessä.
Ensimmäisen asemakaavaopin professorin Otto-Iivari Meurmanin mukaan
asemakaavasuunnittelun oli pyrittävä taiteellisiin ratkaisuihin, joskaan
taiteellisuus ei enää ollut itsetarkoitus vaan seuraus sopusuhtaisuudesta
ja mahdollisuus viihtyisään ympäristöön. ⁷⁹ Tuomen mukaan Meurman
yhdisti periaatteissaan modernismin suunnittelukeinot, Camillo Sitten
kaupunki rakennustaiteen ja anglosaksisen puutarhakaupunkiajattelun.
Taustalla vaikuttivat myös Lewis Mumfordin käsitykset kaupunkien orgaanisuudesta
ja muuttumistarpeista sekä Eliel Saarisen Yhdysvalloissa vuonna
1943 julkaistu The City. It´s Growth. It’s Decay. It’s Future -teos. Meurman
julkaisi omat tulkintansa teoksessaan Asemakaavaoppi vuonna 1947, jossa
hän liitti kaupunkisuunnitteluun luonnollisuuden ja orgaanisuuden ihanteita
osana tieteellisyyden tavoitetta. ⁸⁰
Meurman kirjoittaa asemakaavan taiteellisesta suunnittelusta: ”Taiteellisuus
ei ole kaavojen ja ohjeiden avulla aikaansaatavissa, vaan se vaatii tekijältään
suhteiden ja muotojen oikeata tajuntaa, aistia ja kouliintunutta
silmää. Tietysti voidaan joitakin yleisiä suunnittelulakeja pukea myös sanalliseen
muotoon, mutta kauneus viihtyy moninaisissa muodoissa ja sitä
voidaan aikaansaada aina uudella tavalla. Se edellyttää kuitenkin, että suunnittelijalla
on taiteellisia lahjoja, joita käytännöllisen harjoittelun avulla on
koulittu sommitteluun.” ⁸¹
77 Fishman 2003: 30, Taylor 1998: 16–17.
78 Lilius 1983: 134–135, Viljo 1992: 34–35, Maula 1992: 179.
79 Meurman 1947: 13, 430–431.
80 Saarinen 1965 (1943), Tuomi 2005: 36, Meurman 1947.
81 Meurman 1947: 430–431.
1. luku 73