Lataa ilmaiseksi Taidetta suunnitteluun - Taideteollinen korkeakoulu

arkkitehtonisina objekteina. ¹² Taustalla on fyysisen kaupunkisuunnittelun
perinne, urban design, jonka on nähty jatkavan ikiaikaista kaupunkirakentamisen
perinnettä, erityisesti valistuksen ja renessanssin kaupunkien käytäntöjä
rakentaa kaupunkien fyysistä muotoa.
Brittiläinen suunnitteluteoreetikko Patsy Healey jakaa suunnitteluperinteet
taloudelliseen suunnitteluun (economic planning), julkisen hallinnon ja
toimintatapojen analyysien hallintaan (management of public administration
and policy analysis) ja fyysisen kehityksen suunnitteluun (physical development
planning), josta juuri fyysisen kehityksen suunnittelu on painottunut
taidetoiveiden historiaviittauksissa. Healeyn mukaan traditio suunnittelusta
urbaanina muodonantona dominoi edelleen suunnitteluajattelua ja käytäntöä
joissakin maissa kuten Italiassa. Muualla tämä traditio on siirretty naapurustojen
suunnitteluun ja ympäristösuunnitteluun urban designina. ¹³ Suomessa
monet arkkitehtien, maisema-arkkitehtien, teollisten muotoilijoiden
ja kuvataiteilijoiden yhteistyön kysymykset liittyvät ympäristösuunnitteluun,
joka on eriytynyt kaavasuunnittelua toteuttavaksi pienen mittakaavan suunnitteluksi,
jossa viimeistellään kaupunkitilan yksityiskohdat. ¹⁴
Ongelmallista näissä taidetoiveissa on se, että fyysisen suunnittelun traditioon
viitataan voimakkaasti yksinkertaistamalla ja perusteina käytetään
tarkastelukokonaisuuksista irrotettuja osia, yksittäisiä lauseita tai kuvia taidehistorian
ja arkkitehtuurin yleisesityksistä. Urban design -jatkumoa on
taidetoiveissa usein välitetty 1900-luvun loppupuolen kaupunkien historian
esitysten avulla, joista etenkin arkkitehdeille tuttuja ovat Edmund Baconin
Design of Cities 1978, Leonardo Benevolon The History of the City 1980,
Sigfried Giedionin Time, Space and Architecture 1941, Christian Norberg-
Schulzin Meaning in Western Architecture 1980 ja A. E. J. Morrisin The History
of Urban Form 1994. Laajat yleisesitykset painottuvat kaupunkitilan muotokieleen
ja arkkitehtonisiin ratkaisuihin, mutta on tyypillistä, että taidetoiveiden
esittäjät poimivat esimerkeikseen tunnetut antiikin, keskiajan ja modernismin
arkkitehtuurin ja kaupunkitilat erityisiksi taiteen ja suunnittelun
yhteistyön ihanteiksi riippumatta aikakaudesta tai kulttuurista. Olisi väärin
väittää, etteivät taidehistoria tai arkkitehtuurin historian teoria käsittelisi
12 Kostof 1991: 9–14, 41. Toinen Kostofin lähtökohta on sosioekonomiset muutosvoimat eli
kaupungin suunnittelu markkinoiden ja sosiaalisten kysymysten ohjaamana. Myös Lehtovuori
2005: 64–65 korostaa uusurbaanin ja uustraditionalistisen suunnittelun ongelmallisuutta
nähden, etteivät kaupunkien ongelmat ole ratkaistavissa lisäämällä visuaalista kontrollia.
Kostofin väite on mielenkiintoinen, koska juuri postmodernismin kannattajat ovat puolustaneet
käsitystä siitä, ettei kaupunkia voida käsittää eikä myöskään suunnitella kokonaisuutena, mutta
samalla postmoderni arkkitehtuurisuuntaus on nähty juuri paluuna fyysiseen suunnitteluun
muoto lainoina ja historiallisten kaupunkitilojen ihannoimisena.
13 Healey 1997: 10, 17–22.
14 Junttila 1995: 13.
1. luku 53