09.09.2014 Views

Lataa ilmaiseksi Taidetta suunnitteluun - Taideteollinen korkeakoulu

Lataa ilmaiseksi Taidetta suunnitteluun - Taideteollinen korkeakoulu

Lataa ilmaiseksi Taidetta suunnitteluun - Taideteollinen korkeakoulu

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

määritellä ennalta, sillä varhaisen vaiheen toiveeseen liittyy vahvasti ajatus

siitä, että hedelmällinen vuorovaikutus vaatii erityistä vapautta.

Taidetoiveissa ja haastatteluaineistossa on esitetty taiteilijaa mukaan

kaupunkisuunnitteluun, vaikka tavoitteena ei olisikaan taideteos. Koska

aineistoni rajautuu taideteoshankkeisiin, käsittelen tätä harvoin toteutunutta

tapaa suppeasti, lähinnä teoreettisena mahdollisuutena. ² Käsittelemissäni

taidehankkeissa on mukana taiteilija, jonka työtä, silloinkin kun

se rinnastuu suunnittelijan työhön, arvioidaan useimmiten julkisina taideteoksina.

On kuitenkin selvää, ettei taiteilija voi korvata suunnittelijoita,

koska suunnittelutehtävä on varattu jo lainkin mukaan pätevälle kaavanlaatijalle.

³ Erotankin taiteilijan ja suunnittelijan tehtävät toisistaan, vaikka on

selvää, että myös arkkitehdin tehtäviin sisältyy suunnitteluprosessin sisällä

taiteellisia tehtäviä, joita on korostettu usein luovana työnä. Taiteilijoita on

otettu mukaan yksittäisten rakennusten suunnitteluun ja erityisesti taideteoksen

tuottamiseen suunnittelun rinnalla, mutta taiteilijat kokevat, että

on vaikeaa päästä mukaan julkisten kaupunkitilojen suunnitteluun ja että

taidehankkeet ylipäätänsä käynnistyvät liian myöhään, jolloin taiteilijalle

jää vain koristajan tehtävä.

Tarkastelen erilaisten taiteellisten prosessien, kaupunkisuunnittelun ja

taideteoshankkeiden vaiheistamista, johon on mahdotonta päästä määrittelemättä

yhteistyölle selkeitä tavoitteita. Taiteilijan tuominen suunnittelutiimiin

on aina myös talouskysymys, kuten taidehankkeen valmistelukin

osana suunnittelua. Talouskysymyksiin palaan seuraavassa luvussa ja taiteilijoiden

mahdollisuuksiin osallistua kaupunkisuunnitteluun osallisuuskäytäntöjen

kautta viimeisessä pääluvussa.

Tässä luvussa tarkasteluni kohdistuu siihen, miten aloitteentekijä, asetetut

tavoitteet ja prosessikäytännöt vaikuttavat taiteilijan, suunnittelijan

ja toteuttajien yhteistyöhön kaupunki- ja tiesuunnitteluun kytkeytyvissä

taidehankkeissa.

Tarkastelu perustuu haastatteluaineistoon ja julkaisuihin MaisemaGalleria

ja Turun ympäristötaideprojektin teokset 1994–2000. Haastatteluista saatu

prosesseja koskeva tieto on tärkeää, koska julkaisuissa taidehankkeiden

yhteydet kaupunki- ja tiesuunnitteluun saavat vain vähän huomiota. Julkaisut

muistuttavat paremminkin taidemuseokontekstista tuttuja näyttelyluetteloita,

joissa esitellään teokset tekijöineen ja asetetaan kokonaisuus

2 Tässä tutkimuksessa olen rajannut taiteilijuutta taideteoksen käsitteen avulla. Ilman taideteoksen

tehtävää taiteilijan erottaminen suunnittelijasta, maisema-arkkitehdista tai julkisen tilan

kalusteiden tai valaistuksen muotoilijasta olisi vaikeaa ja tarkastelualue laajenisi edelleen

suuntaan, jossa taide määrittyisi erityisesti sovellettuina taiteina, jonka taiteilijoita ovat kaikki

työhön osallistuvat. Kiinnostavaa jatkotutkimuksen kannalta ovat arkkitehtien luomat ympäristötaideteokset

ja arkkitehtien rooli arkkitehti-taiteilijoina, joista suomalaisina esimerkkeinä Sami

Rintala, Marco Casagrande sekä Henrietta Lehtonen.

3 Maankäyttö- ja rakennuslaki 1999/132 10 §.

162 taidetta suunnitteluun

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!