Lataa ilmaiseksi Taidetta suunnitteluun - Taideteollinen korkeakoulu

Taidehistorioitsija Yrjänä Levanto kuvasi vuonna 1982 ympäristön ja taiteen
eriparisuutta: ”Niiden (ympäristön ja taiteen) taustalla olevat järjestelmät
kulkevat eri tahtiin ja suureksi osaksi toisistaan irrallaan. Yhteiskunta
muuttaa ympäristöään huomattavasti hitaammin ja varovaisemmin
kuin taidettaan.” ¹ Levannon väite pitää edelleen osin paikkansa, mutta yhä
useam min näiden erillisiksi hahmottuvien prosessien välillä on jonkinlainen
kytkentä, joihin jo edellä kuvatut julkishallinnon sektoreiden ja muiden
organisaatioiden yhtymäkohdat liittyvät.
Levannon kuvaamasta prosessien eritahtisuudesta huolimatta taidetoiveissa
on vuosikymmenten ajan toistettu, miten olennaista on saada taiteilija
mukaan mahdollisimman varhain. Tämä tavoite toistuu lähes itsestäänselvyytenä
eri taiteen alojen edustajien puheessa, samoin haastatteluaineistossa.
Toive on luonteeltaan arvorationaalinen siinä mielessä, että taiteilijaa
pidetään merkityksellisenä kaupunkitilan tuottamisessa sinänsä, mutta
myös päämäärärationaalista, sillä sekä taiteilijat että heidän työstään mahdollisesti
välillisesti hyötyvät tavoittelevat myös taloudellista etua.
Taidetoiveiden esittäjät viittaavat toiveeseen taiteilijan mukaantulosta varhaisessa
vaiheessa yleensä yleisluontoisesti ja epämääräisesti. Koska taidetoiveiden
esittäjät eivät ole valmiita tekemään valintaa siitä, halutaanko
säilyttää taiteen alueiden rajat ja taiteelliset tehtävät vai ollaanko valmiita
avaamaan reviirejä, on vaikeaa luoda taiteilijalle ja suunnittelijalle yhteinen
prosessi, jollei voida ennalta määritellä, mitä taiteilijan toivotaan suunnittelun
yhteydessä tekevän. Vaikka toiveen taustalla olisi ajatus erillisestä taideteoksesta,
kokonaisesta taideteosalueesta tai taiteilijan mukaantulosta suunnittelutiimiin
ilman teostavoitetta, ei näitä lähtökohtia ole yleensä haluttu
1 Levanto 1990: 217–218.
3. luku 161