Lataa ilmaiseksi - Taideteollinen korkeakoulu

260 k i e l l e t y t k u v a t
riippuvuutta aiheuttaville vaikutuksille”, Kivinummi toteaa. Mitenköhän
kävisi hiirille, jos niille esittäisi kuvia? Liitän tämän huomautuksen
siksi, että vuonna 2009 käydyssä julkisessa taidekasvatuskeskustelussa
väitettiin, että pehmolelun taiteellinen silpominen kauhutyöpajassa
Annantalolla saattaa innostaa nuoria silpomaan oikeita eläimiä.
Karkeasti sanottuna pehmolelujen silpomisen vastustajat
väittivät, että nuori, joka silpoo pehmolelun, tulee silpomaan myös
elävän lemmikin (leikki toimii ”porttina”). Tarja Pääjoki (2009) on
seurannut tapahtuman aiheuttaman keskustelun kulkua ja ihmetellyt
miten mustavalkoista, joko ylistävää tai kauhistelevaa, on mediassa
käyty keskustelu kauhutyöpajan aiheesta. (Pääjoki 17.04.2009.) Väkivaltakuvien
piirtämistä kauhistelleilla on vastaavanlainen huoli kuin
porttiteoriaan uskovilla päihdekeskustelussa: he olettavat, että nuori
piirtää kirveellä irrotettavan ruumiinosan ja seuraavaksi menee ja irrottaa
oikeasti kirveellä ihmisen ruumiinosia.
Kuvatulvan vallattua ympäristön kuvien monimerkityksellisyyttä ei
voi ohittaa, sen ovat nuoret oppineet jo hyvin varhain. Reijo Kupiaisen
(2007, 41) mukaan kuva on ymmärrettävissä arkikokemuksen pohjalta,
ja vaikka kuva on kaksiulotteinen, kuvan havainnointi vastaa välitöntä
havainnointia. Kuvatulva on tyrkyllä nuorelle ihmiselle laveasti.
Kuvista tehtävän välittömän havainnon tuoma kokemus omilla silmillä
nähtynä muokkaa käsitystä elämismaailmasta.
Kuvataidekasvatuksessa kuvallisen informaation todellinen määrä
ja moninaisuus ovat suurenmoinen lähde rikastaa keskustelua mistä
tahansa aiheesta, myös siitä, mikä on kiellettyä ja miksi se on kiellettyä.
Kuvan ja ilmiön erottaminen, kummankin käsitteellinen erillään
pitäminen ja siten kuvallisen ja kuvattavan eron oivaltaminen tekevät
kuvamaailman sallituksi silloinkin, kun ilmiöt ovat sensuurin kynsissä
tai vapaus muulla tavoin vaarassa.