09.09.2014 Views

Lataa ilmaiseksi - Taideteollinen korkeakoulu

Lataa ilmaiseksi - Taideteollinen korkeakoulu

Lataa ilmaiseksi - Taideteollinen korkeakoulu

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

Aukot

89

kasti rajattu kysymyslista saattaisi helposti rajoittua vain omassa työssäni

havaitsemiini seikkoihin. Samalla tiukan strukturoitu malli toisi tapaamisiin

ikävän muodollisen leiman, jota en työhuoneille kaivannut. Toivoin keskusteluiden

olevan ennen kaikkea luontevia tilanteita taiteilijoille. Ajattelin paljon

haastatteluita, joissa olen itse joutunut vastaamaan taiteeseen koskeviin kysymyksiin.

Monesti kysymykset ovat olleet triviaalisuudessaan kyllästyttäviä

ja latistavia. Toisaalta on kyselty paljon sellaista, jolla ei ole ollut mitään tekemistä

oman prosessin kanssa. Lähes poikkeuksetta haastattelun jälkeen on

jäänyt sellainen olo, että vaikka moneen kysymykseen on vastattu, se olennainen

kysymys on jäänyt hahmottumatta ja siten vastaamatta.

Muistelin myös niitä taiteilijahaastatteluita, joita tein taiteen maisterin

lopputyötä tehdessäni. Joidenkin taiteilijoiden kanssa koin onnistuneeni

hyvin ja päässeeni syvälle aiheeseen. Toisten kohdalla etäisyys haastateltavan

ja haastattelijan välillä säilyi voimakkaana ja keskustelu jäi hyvin muodolliseksi.

Parhaiten koin onnistuneeni, jos osasin vakuuttaa haastateltavan

ja esittää aiheeni hänelle kiinnostavalla tavalla. Haastattelijana minun oli

oltava jatkuvasti myös keskustelun harjalla ja valmiina poimimaan olennaisia

tiedonmuruja, joiden avulla ohjailla puhetta kiinnostaviin ja olennaisiin

suuntiin. Näissä haastatteluissa tunnistin myös sellaisia hetkiä, jolloin

haastateltava halusi jonkinlaisen imagon ja mielikuvan itsestään taiteilijana

säilyvän, vaikka teoksissa selkeästi oli myös päinvastaisia elementtejä. Esimerkiksi

taiteilija halusi kohdistaa huomioni pelkästään teostensa muodollisiin

elementteihin, vaikka hänen kokemusmaailmansa oli niissä myös selvästi

läsnä. Taiteellisen prosessin kuvauksessa voi keskittyä monenlaisiin

painotuksiin 53 . Asettaessani näkemääni tutkimukseni kontekstiin jouduin

tarkasti pohtimaan, miten taiteilijoiden kanssakäymisessä esille tulleet asiat

esitän tekstissäni. Keskustelukumppaneiden luottamus on minulle ensiarvoisen

tärkeää.

Tulkitessani haastatteluita tekstin muotoon myös maisterin työssä tekemäni

haastattelut kääntyivät uuteen valoon. Ymmärsin vuosien takaista

aineistoa nyt toisesta näkökulmasta. Uusien keskustelujen rinnalle olenkin

paikoittain nostanut esille esimerkkejä taidemaalarit Silja Rantasen ja Paul

Osipowin puheesta. Heidän prosesseissaan eräänlainen formaalisuus tulee

esiin osuvammin kuin väitöstyössä tutkittavien taiteilijoiden työssä.

53 vrt. esim alussa kuvatut Weckmanin semiotiikkaan ja Pitkänen-Walterin psyko-analyysiin

painottuvat tohtorin opinnäytteet.

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!