Lataa ilmaiseksi - Taideteollinen korkeakoulu

52 Johdanto
ti tuntuu, että taiteilijoihin suhtaudutaan eri tavalla kuin muiden ammattien
edustajiin. Heidät nähdään jollain tapaa erilaisina tai erikoislaatuisina henkilöinä.
Keskiluokka kuitenkin haluaa ja tarvitsee itselleen edelleen toisen.
Historiasta nousevat taiteilijuuden roolimallit ovat nykytaiteilijoille ja koko
käsitykselle taiteesta selvästikin ongelma ja rasite (Levanto 2005, 100–101).
Nyky-yhteiskunnassa taiteen rooli ulottuu yhä enemmän gallerioiden
ulkopuolelle ja ulos perinteisistä rajoistaan. Teokset sulautuvat kaupunkikuvaan
ja metsien siimekseen, mainostauluille ja tehdashalleihin. Samalla
taiteilijan toimenkuvaan tulee mukaan enemmän neuvotteluja, lobbaamista,
markkinointia, hakemusten ja raporttien tekemistä sekä eri alojen
asiantuntijoiden kanssa työskentelyä. Taiteen tutkija Ossi Naukkarinen väittää
taiteen epätaiteistuvan kosketuksessa elämän muihin ilmiöihin. Taiteen
tekemisen taito muuttuu ja lähenee muunkaltaisia yhteiskunnassa toimimisen
taitoja (Naukkarinen 2005, 25). Vastaavasti arkinen elämä taiteistuu
taiteen tullessa ulos työhuoneilta ja taiteessa käytävän keskustelun tullessa
arkipäivän kysymyksiin kiinni. (Naukkarinen 2005, 21–25). Taiteistumisen
nykyaikainen ilmiö tuo esiin taiteen ja arkielämän yhteyden. Filosofi Pentti
Määttäsen mielestä taiteistuminen viittaa siihen, että taidemaailma ei enää
riitä taiteen kontekstiksi. Esteettisillä arvoilla on yhteytensä arvoihin yleensä,
ja tästä näkökulmasta taiteistuminen tarkoittaa sitä, että taide ja esteettiset
kokemukset ovat yhteydessä elämään ja kokemukseen laajemmassa
mielessä (Määttänen 2005, 52).
Taiteellisen ja arkisen maailman sekoittuessa yhä tiiviimmin toisiinsa
stereotypiat yhteiskunnasta erillään luovasta nerosta väkisinkin romahtavat.
Levannon näkemys keskiluokkaisen yhteiskunnan jonkinlaisesta tarpeesta
säilyttää ja ylläpitää taiteilijatyypin boheemia leimaa on kuitenkin
helppo uskoa. Ulkopuolisesta saattaa monesti näyttää siltä, kuin taide syntyisi
tyhjästä. Kauhistuttavat, ihastuttavat ja ihmetyttävät teokset ilmestyvät
katukuvaan, julkisiin tiloihin ja gallerioihin ilman, että niiden tekeminen
koskaan näyttäytyisi. Valmis teos saattaa hämmentää ja pysäyttää ajankohtaisuudellaan,
poliittisuudellaan, esteettisyydellään tai kriittisyydellään.
Katsoja saattaa kokea, että jotakin ajassa kelluvaa tulee selkeästi läpi, saa
muodon ja osallistuu näin keskusteluun. Kuin taiteilija olisi kiteyttänyt teoksessaan
jotakin vahvasti aikaan, yhteiskuntaan ja minuun itseeni katsojana
liittyvää. Teknistyneessä ja kulutuskeskeisessä maailmassa kasvaneelle
katsojalle nousee ehkä mielikuva taiteilijasta (samoin filosofista) ihmise-