09.09.2014 Views

Lataa ilmaiseksi - Taideteollinen korkeakoulu

Lataa ilmaiseksi - Taideteollinen korkeakoulu

Lataa ilmaiseksi - Taideteollinen korkeakoulu

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

Läpivalaisu

231

sä ratkaisut syntyivät pääasiassa vain, koska ne näyttivät hyviltä ja sopivilta.

Pohdinta ei juurikaan vaatinut pysähtymistä ja elementtien sommittelua

tietoisesti. Työstin papereita tasatahtiin aina himoiten seuraavaa vaihetta,

nauttien tekemästäni jäljestä ja kunkin käyttämäni materiaalin parhaista

puolista. Pintojen rakentelu on usein itselleni mieluisin ja sujuvin vaihe,

jossa tulee nopeasti näkyvää tulosta. Tieto siitä, että maalaamiseen itseensä

on vielä pitkästi matkaa, antaa vapauden telmiä ilman viimeistä tulosvastuuta.

Vuorottelin piirrettyjä ja maalattuja kerroksia. Työskentely kolmella

paperilla samanaikaisesti toimi ajallisesti hyvin. Edelliset kerrokset kuivuivat

sillä välin, kun työstin seuraavaa paperia. Harvoin kävi niin, etten olisi

voinut teknisistä syistä jatkaa mitään maalausta. Tämä on tärkeää, koska

olen maalatessani kärsimätön. Odottaminen lopettaa työskentelyni imun

helposti. Sekateknisten kerrosten on kuitenkin annettava kuivua kokonaan

työstämisen välillä. Väärään aikaan jatkettu maalaus menee helposti korjaamattomaan

kuntoon. Tärkeää itselleni on myös se, että voin jättää maalauksen

jokaisen kerroksen jälkeen kuivumaan niin, että olen siihen tyytyväinen.

Jos joudun odottaessani katsomaan huonoa tai korjattavaa kerrosta,

saatan hylätä koko maalauksen.

Piirtämisen ja maalaamisen vuoropuhelu oli nautittavaa. Toinen toi

työskentelyyn tarkkuutta ja herkkyyttä, toinen väriä ja voimaa. Nautin gesson

ja maalin valumisesta niin, että hengitykseni kiihtyi joka kerta pisaroiden

lähtiessä liikkeelle. Isojen siveltimien käyttö isoilla papereilla vei minut

jonnekin pois. Leikin kuin tietämättäni, missä olin. Sivellin liukui paperilla

sujuvasti ja maali valui helposti imeytymättä liian nopeasti pohjaan. Piirtäminen

puolestaan isolle paperille oli fyysisyydessään ja nopeudessaan

miellyttävää. Liiduilla piirtäessäni sain lisättyä pieniä aksenttivärejä mukaan.

Värit tukivat ihmishahmojen herättämiä mielikuviani. III maalauksen

olkapäällä valuva vaaleanpunainen merkitsi itselleni lapsellista itsesääliä

samalla, kun hahmon yläpuolella valuva tumma punainen merkkasi todellista

ja järisyttävää maailman kohtaamista. Hahmo omassa kuplassaan kylpee

näiden ristiriitaisessa kosketuksessa. Eksistentialistisen yksinäisyyden,

itseensä tyytyväisyyden ja pohjoismaisen melankolian moninaisuus kiehtoivat

minua teemana, jonka alla saatoin heijastella omaa yksinäisyyttäni.

Oma tilanteeni oli pian näyttelyn jälkeen muuttumassa radikaalisti avioliiton

ja mieheni Suomeen muuton myötä. Yksin vietetty ja työhön hukutettu

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!