09.09.2014 Views

Lataa ilmaiseksi - Taideteollinen korkeakoulu

Lataa ilmaiseksi - Taideteollinen korkeakoulu

Lataa ilmaiseksi - Taideteollinen korkeakoulu

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

214 Läpivalaisu

kirjoittaa Martin Heideggerin ja musiologi Victor Zuckerkandlin hengessä,

ettei taiteilijan prosessissa ole mahdollista erottaa, milloin käsi kuljettaa

tekijää ja milloin tekijä kättä. Sekä toiminta että ajattelu tapahtuu käsissä ja

taiteilija voi luottaa käsiinsä. (Parviainen 1994, 24–26). Äly ja liha kietoutuvat

toisiinsa kehossamme, joka on yhtä aikaa toimiva ja tunteva, älyllinen ja

ajatteleva kokonaisuus. Juha Varto korostaa, että taitaminen on osaamisen ja

tietämisen yhdistelmä. Kun ihminen osaa ja samaan aikaan ymmärtää asian,

puhutaan taitamisesta. Kun päästään niin pitkälle, että voidaan puhua harjaantuneesta

taidosta taiteen tekemisessä, tulee kysymykseen myös taiteellinen

ajattelu. Varton mukaan taiteellinen ajatteleminen edellyttää rohkeutta

ja taitoa ajatella toisin, kuin on jo oppinut ajattelemaan tai kuten yhteiskunta

edellyttää (Varto 2008, 86–71, 82). Jotta taiteilija olisi taitava prosessissaan,

hänen tulee olla taitava teknisessä ja kehollisessa toiminnassaan, mutta

myös siinä ajattelemisessa. Taitavan ei tarvitse välittää taiteen teknisistä tai

sisällöllisistä kaanoneista. Taiteen tekeminen haastaa häntä samanaikaiseen

toimintaan ja ajattelemiseen.

Jokaiseen työvaiheeseen voi suhtautua kuin mantraan, kaikki vaiheet

voivat olla nautittavia (Hölli 2008). Tiina Hölli pohjusti maalauspohjia yhden

kokonaisen päivän Prosessitilassa. Verkkaisin liikkein hän teki tarkkaa työtä,

näytti keskittyvän hyvin ja nauttivan rutiininsa jokaisesta osasta. Työn mekaanisissa

vaiheissa tekemistä ei tarvitse ajatella yhtään. Voi keskittyä ja hiljaa

valmentaa itseään seuraavaan vaiheeseen. Sofia Saari keskittyi Prosessitilassa

myös työn mekaaniseen vaiheeseen lyijykynäpiirrostensa parissa. Molemmat

taiteilijat kokivat helpoksi puhua prosessistaan juuri sellaisen tekemisen

lomassa, jossa kehon voi varauksetta antaa toimia ilman sen suurempaa

kontrollia. Prosessi on akuutti ja käsillä, mutta samaan aikaan itse itseään

eteenpäin vievä. Toisinaan johonkin muuhun, kuten musiikin kuunteluun tai

puhumiseen, keskittyminen samaan aikaan jopa helpottaa mekaanista tekemistä,

koska kärsivällisyys säilyy paremmin, eikä kehon väsyminen tunnu

niin voimakkaana.

Moni taiteilija on taitava useamman kuin yhden tekniikan tai taiteenalan

parissa. Sofia Saari sanoo toteuttavansa eri materiaaleilla eri asioita.

Muutama vuosi sitten kamera oli hänelle tärkeä työväline. Piirtäminen on

aina ollut läheistä. Maalaamisen nopeus viehättää ja toimii joidenkin tarpeiden

yhteydessä paremmin kuin muut mediumit. Kuvanveisto on parhaillaan

tärkein ala. Saari vaihtaa saumatta kipsistä saveen tai pronssiin. Toisaalta

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!