09.09.2014 Views

Lataa ilmaiseksi - Taideteollinen korkeakoulu

Lataa ilmaiseksi - Taideteollinen korkeakoulu

Lataa ilmaiseksi - Taideteollinen korkeakoulu

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

196 Läpivalaisu

kana Prosessitilassa työskentelivät oman osuuteni lisäksi taiteilijat Erika

Erre, Jani Hänninen, Tiina Hölli, Sami Korkiakoski, Annukka Majamäki, Tero

Nurminen, Janne Räisänen ja Sofia Saari. Kukin taiteilija vuorollaan työsti

jotakin kesken olevaa työvaihetta tai aloitti uuden teoksen tilassa.

Tutkimuksen alussa suunnitelmiini kuului työskentely samassa ateljeessa

toisen taiteilijan kanssa. Tämän oli tarkoitus vähentää tulkinnan kerroksia

ja avata väyliä toisen prosessin ymmärtämiseen tekemisestä itsestään

käsin. Kokeilujeni jälkeen kuitenkin hylkäsin tämän tien. En osannut

itse toimia tilanteissa niiden vaatimalla tavalla. Tutkijan ja taiteilijan positioiden

päällekkäisyys tuntui näissä tilanteissa tukahduttavan molempia intentioita.

Prosessitilassa loin itselleni toisenlaisen mahdollisuuden tarkkailla

taiteilijaa työssä. Katselin heidän työskentelyään, kuvasin sitä ja katselin

uudestaan. Keskustelin heidän kanssaan työn lomassa ja kahvitauoilla siitä,

mitä työskentelyssä oikeastaan tapahtui ja miten he sen kokivat.

Vaikutti siltä, että taiteilijoiden oli helppoa ja luontevaa puhua tekemisestään

välittömästi työtilanteen äärellä ja toisen tekijän kanssa. Moni Prosessitilan

taiteilijoista sanoi vierastavansa varsinaisia haastattelutilanteita.

Työn lomassa puhe sujui paremmin. Tyydyinkin olemaan enemmän taustatarkkailijana

ja tukena tai keskustelukumppanina silloin, kun taiteilija itse

puoleeni kääntyi. Yritin tarkkailla niin kuin olisin toivonut itseäni tarkkailtavan

samassa tilanteessa. Sain olla mukana oivalluksissa ja riemukkaissa

onnistumisen hetkissä. Monesti taiteilija halusi jakaa hyvät hetkensä,

kun materiaali tuotti yllätyksiä tai kun jokin väri ylitti valovoimallaan kaikki

odotukset. Oli palkitsevaa iloita työskentelyn parhaista hetkistä itse tapahtuman

keskellä. Toisaalta pyrin olemaan mahdollisimman näkymätön tuki

silloin, kun materiaalin kuivuminen raastoi hermoja ja yleisön häiritsevät

kommentit riepoivat taiteilijan mieltä niin, että hänen aikansa kului enemmänkin

tupakalla ja kahvihuoneessa kuin itse prosessin äärellä.

Taiteilijoiden kokemukset Prosessitilassa vaihtelivat suuresti. Toiselle

työskenteleminen yleisön silmien alla oli ankara ja ahdistavakin kokemus.

Toiselle kanssakäyminen yleisön kanssa oli luontevaa ja virkistävää. Lähes

kaikki kokivat jossain työskentelyn vaiheessa onnistumista ja sellaista työn

intensiteettiä, joka hävittää kaiken muun ympäriltä. Turhautumiselta ei välttynyt

yksikään taiteilija.

Prosessitilan vuoksi olin näyttelyssä läsnä melkein joka päivä. Paitsi

taiteilijan seuraaminen vierestä, myös taiteilijan ja yleisön kohtaamisen

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!