Lataa ilmaiseksi - Taideteollinen korkeakoulu

162 Taiteilijoiden avauksia
kuvitteellinen sekoittuvat täysin. Maalauksen esittävyys on tyhjentävää
ja päivänselvää. Sen edustama todellisuus on silti enemmän kuin kyseenalainen,
eikä teoksen merkitykset välity välittömästi katsojalle. Se ei
ole suora kuvaus, vaan kaavaus, ehdotelma, joka herättää kysymyksiä.
Onko tämä maalaus vai veistos? Olenko ulkona vai sisällä, ja minkä sisällä?
Mikä tämä paikka on, onko se minulle tuttu vai uusi? Mitä se tuo
esiin muististani? Miksi rakennelman päässä, maalatun käytävän lopussa
on huone, josta näkee ulos? Ja minne ulos, maalattuun maisemaan,
siis maalaukseen? Teos on niin aukollinen, että katsojalle jää paljon pohdittavaa.
Mitä kauemmin hän viettää teoksessa, sitä enemmän se tuo
kysymyksiä, luo syvempiä assosiaatioita ja mielikuvia. Teoksen edessä,
sen sisällä, hän joutuu ajattelemaan totutusta poikkeavalla tavalla, avaamaan
ajatustensa reittejä.
Edellä kuvatun Gottberg-Kåhre Projectin tekijät ovat epäilemättä
joutuneet kilvoittelemaan teknisten ratkaisujen kanssa. He ovat saaneet
tekemisestä sekä fyysistä vastusta että nautintoa. Teoksen kehittely on
vaatinut käsitteellistä ajattelua ja mielikuvitusta, jonka käyttäminen on
tuonut mukanaan assosiaatioita, havaintoja ja kokemuksia heidän molempien
elämismaailmastaan ja aiemmasta taiteestaan. He ovat kehineet
itsestään jotain uutta, syventyneet ja suuntautuneet kohti uudenlaista
ajattelua. Prosessin aikana taiteilija joutuu jatkuvasti reflektoimaan omia
ajatuksiaan, testaamaan niiden toimivuutta, etsimään uusia ilmaisukeinoja
esittämälleen asialle. Teos toteutuu kehollisen tiedon kautta, muttei
esitä tekijän kokemusta sellaisenaan. Tämä mahdollistaa teoksen kerroksellisuuden
ja samalla aukollisuuden. Aukollisessa teoksessa maailmallinen
ja käsitteellinen taso kulkevat rinnakkain niin, että katsoja voi tunnistaa
maailman läsnäolon, mutta samalla saa tilaa omille ajatuksilleen.
José Ortega y Gasset esitti modernismin huumassa, että taiteen tulisi
irrottautua kaikesta maailmallisuudestaan. Vaikka hänen ajatuksensa
jäivät aikansa kuvaksi, on niissä osittain pohdittavaa edelleen. Hän peräsi
taiteeseen ominaisuuksia, joilla olisi kyky pakottaa katsoja uusiin ajatuksiin,
sellaisille poluille, joita tämä ei ennen ole kulkenut (Ortega y Gasset
1961, 27). Taideteos voikin toimia kommunikaationa maailmojen välillä,
tekijän ja vastaanottajan maailmallisuuksien tulkkina ja välittäjänä. Juho
Hotanen kirjoittaa maalauksen olevan näkyvä jälki maalarin näkemisestä,
josta myös toiset voivat tavoittaa jotain. Hotanen ehdottaa, että maa-