Lataa ilmaiseksi - Taideteollinen korkeakoulu
Lataa ilmaiseksi - Taideteollinen korkeakoulu
Lataa ilmaiseksi - Taideteollinen korkeakoulu
Create successful ePaper yourself
Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.
16 Johdanto

teita. Yritän välittää sitä arvoituksellista, joka punoutuu ihmisenä olemisen

juuriin ja joka ilmenee aistisessa. Tutkimukseni kohde hahmottuu ja rajautuu

viidessä kysymyksessä, joihin etsin vastauksia visuaalisin ja verbaalein

keinoin. Vastaukset kehittyvät eri aineistojen pohjalta eri muodoissaan. Näin

ollen tutkimuskysymyksiä käsitellään tekstissä rinnakkain, toisiaan tukevina.

Vastaukset muodostuvat verkkomaisesti tutkimuksen taiteellisissa osuuksissa

sekä teksteissä. Monografiassa pyrin punomaan verkot yhteen.

Tulkitsen omia ja muiden tutkimuksessa mukana olevien taiteilijoiden

henkilökohtaiseen kokemukseen perustuvaa aineistoa pääasiassa fenomenologisen

ajattelun avulla. Fenomenologisella asenteella tarkoitan hämmästelevää

ja yhä uudelleen kyselevää olemisen tapaa maailmassa 5 . Tämä

asenne kyseenalaistaa ja nostaa esille merkityksiä maailmasta. Se koettelee

totuuksia ja hahmottaa niiden mahdollisuuksia. Otsikkoni muoto kuvataiteellista

prosessia sanallistamassa viittaa maailmankuvaan, jossa asiat eivät tule

valmiiksi. Tyhjentävä sanallistaminen ei siis tule kyseeseen. Tarkastelen kysymyksiäni

joitakin fenomenologisia peruskäsitteitä vasten. Olen päätynyt

fenomenologisen ajattelun käyttöön, sillä sen kyky tarttua kokemuksen kirjoon

ja virtaan on oivallinen. Elämismaailma, kehollisuus, suuntautuminen,

perspektiivi ja horisontti muodostavat perustan ihmisen olemiselle. Tälle perustalle

sijoitan oman kokemukseni taiteen tekemisestä ja pyrin ymmärtämään

muiden taiteilijoiden vastaavaa kokemusta. Kuvataiteilijan toimintaan

olennaisesti vaikuttavat visuaalisen ajattelun ja intuition kysymykset kulkevat

mukana koko tutkimuksessa.

Tutkimuksen merkitys on sen avaamassa ja jatkamassa keskustelussa

kuvataiteen tekemisen käytännöstä. Taiteilija tekee valintansa muun muassa

materiaalin, tekniikan, kuva-aiheiden ja värien suhteen. Teokseen tunkeutuu

kuitenkin myös tahatonta ainesta, ympäristön vaikutusta, sattumaa ja viitteitä

tekijän elämismaailmasta. Tekijä korostaa haluamiaan merkityksiä samalla

painaen toisia merkityksiä alas. Osan aineksesta hän kietoo teoksessaan sellaisiin

visuaalisiin ratkaisuihin, että ne menettävät alkuperäiset kontekstinsa.

Prosessin aikana tehdyt valinnat pohjautuvat älyllisiin, aistillisiin ja emotionaalisiin

perusteisiin sekä taiteellisiin päämääriin. Teosten ja niiden taustal-

5 Edmund Husserlin mukaan fenomenologisen asenteen pyrkimyksenä on kyseenalaistaa

sekä ihmisen tavanomainen, usein vahvasti ennakkoluuloinen luonnollinen asenne että tutkijoiden

usein omaksuma teoreettinen/tieteellinen asenne maailmaan. Fenomenologinen asenne purkaa

arkista perusluottamusta, opittuja asenteita, tarkastelutapoja ja oletuksia. Se tutkii ilmiöitä, siten

kuin ne meille kokemuksellisesti ilmenevät. (Parviainen 1999, 84–85)