09.09.2014 Views

Lataa ilmaiseksi - Taideteollinen korkeakoulu

Lataa ilmaiseksi - Taideteollinen korkeakoulu

Lataa ilmaiseksi - Taideteollinen korkeakoulu

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

Taiteilijoiden avauksia

155

seuloutuvat havainnot paljastavat hänelle maailmaa. Paljastuva näkymä

on aina rajaus, jonka varjopuolelle jää paljastumaton. Karrikoiden voisi

sanoa, että maailma avautuu ihmiselle sellaisena kuin hän on valmis sen

näkemään, sellaisena kuin hän itsekin on. Tässä inhimillisessä lähtökohdassa

toimii myös kuvataiteilija. Hän havainnoi painokkaasti visuaalista

maailmaa ja tulkitsee, tuo esille ja kyselee sen avulla itseään puhuttelevia

olennaisuuksia. Hänen työnsä on toimimista oman elämismaailmansa

sekä käsitteellisten maailmojen välissä, jossa hän tuottaa maailmallisuudessa

kiinni olevia teoksia.

Tekijä rajaa teoksen lähtöasetelman ja samalla sen näkökulman, jolla

hän tulee teostaan prosessin edetessä tarkastelemaan ja tulkitsemaan. Vaikka

monenlaiset ajattelun tasot muistisisältöineen, esteettisine ja älyllisine

viittauksineen limittyvät prosessin kuluessa taiteilijan työskentelyyn, toimii

jokaisen teoksen rakentumisessa jonkinlainen kerroksellinen johdonmukaisuus.

Sitä ohjailee tekijän arvomaailma, kokemukset, suuntautuminen,

teoksen tavoitteellinen rajaaminen ja käytännön tekniset kysymykset. Suuri

osa valinnoista tapahtuu osana arkista ajattelua, myös ei-tietoisilla tasoilla.

Prosessin auki keriminen paljastaa mahdollisuuksia taiteilijan itseymmärrykseen

sekä yleisemmin taiteen tekemisen luonteen tutkimiseen.

Taiteilijan tyyli värittyy hänen perspektiivinsä ja suuntautumisensa

mukaan. Maailma siivilöityy hänen tekemisiinsä konstituutiossa. Jaana

Pauluksen, Maarit Mäkelän ja Elina Merenmiehen taiteeseen päätyvät havainnot

maailmasta ovat hyvin erilaisia keskenään. Paulus kertoi haastatteluissa

nauttivansa pitkistä hiihto- ja kävelylenkeistä, joiden maisemat

siirtyvät toisinaan teosten taustoiksi ja tapahtumapaikoiksi. Ladulla seuratut

peuran ja ilveksen vierekkäiset jäljet muistuttavat paitsi raadollisista

elämäntotuuksista, myös vanhoista myyttisistä tarinoista, joissa metsän

eläimet esiintyvät henkiolentoina. Mäkelä puolestaan kertoi huomioivansa

eri tavoin rapistuneita ja kuluneita pintoja, joiden tekstuuria hän saattaa

tavoitella omissa keraamisissa teoksissaan. Merenmies kuvitteli haastattelun

aikana, miten työhuoneen peikonlehti voisi kasvattaa ilmajuurensa

pitkään paikallaan istuvan ihmisen ympärille ja korvaan. Samantapaista

traagista komiikkaa hän etsii toisinaan iltapäivälehtien ihmiskohtaloita revittelevistä

ja paisuttelevista jutuista.

Uskon, että taiteellisen prosessin tulos vaihtelee ihmisen suuntautumisen

mukaan ja että samasta aistihavainnosta yhden kohdalla voi syntyä

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!