Lataa ilmaiseksi - Taideteollinen korkeakoulu

Taiteilijoiden avauksia
135
omaan, subjektiiviseen elämismaailmaan.
Maurice Merleau-Ponty kirjoittaa sitoutumisesta ja kietoutumisesta. Ihminen
on kietoutunut maailmaan kehonsa kautta, eikä siksi pääse koskaan
irtautumaan maailmasta. Koska maailma on aina ihmisessä läsnä, ilmiötkin
ilmaantuvat ihmiselle aina omassa kontekstissaan. Puhtaita ilmiöitä ei ole,
niiden näkemistä voi tosin kirkastaa yrittämällä tiedostaa oman kietoutumisensa
ja omaa näkemisen tapaansa (Merleau-Ponty 1962, 405–406, 454–455).
Ympäristötaidetta muun muassa Merleau-Pontyn ajattelun pohjalta tutkinut
Hanna Johansson kirjoittaa subjektien tulevan itsekseen juuri tässä kietoutumisessa.
Se määrittää heidän yksilöllisyyttään. Havaitsevassa ja aistivassa
kehollisuudessa muotoutuva suhde ympäristöön on subjektin samanaikaista
perustumista ja avautumista maailmalle. (Johansson 2005, 147.)
Ihminen on koko ajan kehollisessa ja tajunnallisessa suhteessa ympäristöönsä,
se on olennaisella tavalla hänessä läsnä. Ortega y Gasset
ajattelee ihmisen todellistuvan ympäristössään (circumstancia) ja muuttuvan
siinä jatkuvasti (Tomperi 2004, 57–58). Ympäristö on ihmisen toinen
puoli, jonka ihminen ajan kuluessa imee itseensä ja siten muuttuu
enemmän kokonaiseksi. Se määrittää hänen arvojaan ja näkemyksiään
ja toimii yhteydessä kokemuksiin. Ihminen ei voi valita ympäristöään,
joten lopulta ihminen rakentuu sattumanvaraisesti siinä ympäristössä,
jossa sattuu elämään. Ympäristö on läsnä ihmisessä olennaisella tavalla.
Taiteilija on osa sitä ympäristöä, maailmaa, jossa hän sattuu elämään.
Hänen suhteensa maailmaan kumpuaa siitä ympäristöstä, jossa hän elää.
Taiteilija ei ehkä valitse ympäristöään, mutta hänen suuntautumisensa ja
konstituutionsa vaikuttaa siihen, millä tavalla hän sitä ymmärtää, miten
juuri hänen elämismaailmansa sen puitteissa rajautuu. Ympäristön muutos
näkyy useimmiten taiteilijan tuotannossa jollain tavalla. Se ruokkii havaintomaailmaa
toisenlaisin elementein ja avaa aistisuutta.
Omiin teoksiini residenssikausi suomalais-afrikkalaisessa kulttuuritalo
Villa Karossa, Beninissä toi näkyviä muutoksia. Menneisyyttä ja kuolemaa
kohti katsova tematiikkani ja valkoisuuteen häipyvä värimaailmani
saivat luontevan päätöksen ympäristön vaihtuessa ja ajatusten kypsyessä
asenteiden ja elämän muutokselle. Vaihtaessani suomalaiset perintötekstiilit
länsiafrikkalaisiin painokankaisiin annoin itselleni luvan uppoutua sellaisiin
värikylpyihin, joista olin nauttinut viimeksi vuosia sitten. Itseni näkeminen
uudenlaisessa roolissa uudessa ympäristössä herätti näkemään