Lataa ilmaiseksi - Taideteollinen korkeakoulu

Taiteilijoiden avauksia
125
Welschin kuvaamalle ensimmäiselle ja toiselle askeleelle. Oivalluksia ei tule,
eikä ajattelu etene. Esteettinen havainnointi prosessina ei ole pelkkää katselua.
Aina ei oivaltavia havaintoja tule, vaikka aktiivisesti yrittäisi saada ajatuksiaan
liikkeelle. Toisinaan havainnot seuraavat toisiaan sujuvasti täydentäen
edellisiä ja päätyvät hedelmällisiin oivalluksiin. Toinen inspiroituu paikallaan
istuen, toinen kirjoittaen, kolmas vaihtamalla maisemaa. Ei ole olemassa
kaavaa sille, miten ja missä kukakin saavuttaa oivalluksia. Toisinaan taiteilijan
työssä koittaa se vaihe, kun kaikkeen havainnointiin turtuu, eikä mitään
kuvallisia oivalluksia synny. Nanna Susi kuvaa haastattelussa sitä raastavaa
aikaa, kun työ ei etene. On turhauttavaa yrittää työskennellä, kun samalla
tuntee olevansa itse niin tyhjä, ettei mikään suju. Maalaamisen antautumiseen
ei pääse, koska itsellä ei ole mitään annettavaa. (Susi 2006b.) Usein
tämä tyhjentyminen tulee aktiivisen työrupeaman jälkeen luonnollisena lepona.
Toisinaan taiteilijan on kuitenkin vaikea hyväksyä sitä, että hänen halustaan
huolimatta keho ei ole valmis taiteelliseen työskentelyyn. Prosessissa
näyttää olevan lataavia, taiteellista ajattelua ruokkivia vaiheita, jotka ovat
välttämättömiä, jotta jotain voidaan purkaa. Toisen luonteelle nämä lataavat
välivaiheet ovat nautinnollisia, toiselle kärsimätöntä tuskaa.
Filosofi Simone Weil kuvailee arkihavainnon kautta avautuvaa syvempää
ajattelua esimerkin avulla. Älyn ponnistukset tekevät asiat läpikuultaviksi
henkemme silmille. Mutta emme voi nähdä sitä, mikä on läpikuultavaa.
Näemme tumman esineen läpikuultavan takaa, esineen, joka oli salassa
niin kauan kuin läpikuultava ei ollut läpikuultavaa. Näemme joko ikkunaruutuun
tarttuneen pölyn tai sen takana olevan maiseman, mutta emme
milloinkaan itse ikkunaruutua (Weil 1976, 172). Weilin mukaan on tärkeää
herkistyä havainnoille, joiden kautta ajattelu saa alkunsa. Mikä tahansa arkihavainto,
joka pysäyttää ihmisen miettimään, saattaa avata asioita laajemmin.
Welsch lanseeraa esteettisen ajattelun malliaan kaiken ajattelun
perustaksi. Sellaisenaan malli sopii myös visuaaliseen ajatteluun.
Ihmisen suuntautuminen ja ontologiset piirit määrittelevät pitkälti
sen, miten, millä välineillä ja missä kontekstissa hän havaintonsa ja ajattelunsa
tuo esille. Oletan, että eri alojen taiteilijat tuovat arkihavainnoista
syntyneitä ajatuksiaan esille luovan toimintansa avulla. Muuhun kuin taiteelliseen
työskentelyyn suuntautunut ihminen tuo samaa ajattelua esille
toisella tavoin, toisessa yhteydessä. Joka tapauksessa havaintopohjainen
ajattelu määrittelee jollain tasolla sitä, miltä ihminen, hänen rakentaman-