ey062s10-21 - SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto ry

Hevosen ja ihmisen välille voi kehittyä
lämmin suhde. Aikanaan vanhasta
ja sairaasta hevosesta luopumista
mutkistaa eläimen valtava koko. Hevosta
ei voi lopettaa ja haudata yhtä helposti
kuin muita lemmikkejä.
Kuva: Pekka Hänninen
10
E L Ä I N T E N Y S T Ä V Ä 2 / 2 0 0 6

Luopumisen
vaikeus
Hevosen hankkiminen
on usein pitkällisen
harkinnan tulos. Se
saattaakin tuntua
vaikeimmalta hevosen
omistamiseen liittyvistä
päätöksistä. Päätös
hevosesta luopumisesta
saattaa kuitenkin
olla monin verroin
vaikeampi.
Pitkän päivätyön tehnyt hevonen
ansaitsee arvoisensa vanhuuden ja
lopulta myös viimeisen levon. Omistajan
on kannettava vastuu eläimestään,
varsinkin jos hevosella on jo ikää ja vanhuuden
vaivoja, jotka estävät mahdollisesti
jopa normaalin liikunnan. Eläimestä huolehtimiseen
sisältyy omien resurssiensa
sekä eläimen elämänkaaren ymmärtäminen.
Eläimestä on osattava myös luopua,
jos tilanne näin vaatii.
Surullisen usein hevosalan julkaisuissa
kauhistellaan hevosraukkojen tarinoita.
Näitä tarinoita ei syntyisi, mikäli hevosen
omistaja tiedostaisi vastuunsa hevosesta
ostohetkestä alkaen. Hevosen hankintaa
suunniteltaessa on syytä pohtia omia mahdollisuuksiaan
hoitaa ja ylläpitää tällaista
vaativaa eläintä, sillä hevosen hoitoon kuluu
sekä aikaa että rahaa. Hevosen perusylläpidon
kustannusten kuten karsinapaikan,
rehujen, kengityksen, hampaiden raspauksen,
madotusten ja varusteiden lisäksi
pitäisi kukkarosta löytyä aina ylimääräisiä
euroja muun muassa yllättäviä eläinlääkärikuluja
varten.
Hevosen omistajan elämäntilanne saattaa
ajan kuluessa muuttua. Mikäli omat re-
HEIDI KARJALAINEN JA ANNE LAITINEN
surssit alkavat huveta, on järkevää katsoa
kauemmas tulevaisuuteen ja pohtia, onko
oman hevosen pitäminen jatkossa mahdollista.
Ystävästä luopuminen ei ole koskaan
helppoa, mutta ison ja vaativan hevosen
pitoa kannattaa tarkastella puhtaasti
järkiperustein. Se on pitkällä tähtäimellä
molemminpuolinen etu.
Hevoselle voi löytyä uusi koti myynnin
tai vuokrauksen kautta. Parhaan kilpaiän
ylittänyt kisatykki voi soveltua mainiosti
opetuskonkariksi. Hyväsukuinen tamma
voi olla haluttu yksilö siitokseen. Hevosen
antaminen vuokralle voi olla hyvä vaihtoehto,
mikäli hevonen on hyväkuntoinen ja
omistaja haluaa varmistua, ettei hevosta
myydä eteenpäin. Myös vuokralle antamisen
yhteydessä tulee ottaa huomioon
moraaliset kysymykset ja sopia selkeästi
osapuolten velvollisuudet ja vastuut.
Hevosen, kuten muidenkin eläinystävien
kanssa, tulisi pystyä kohtaamaan ja jaka-
Ihmisen ja hevosen
yhteiselo on kestänyt
vuosituhansia. Toki uljaita
ratsuja on aina haudattu,
mutta yleensä uuttera
juhta on päätynyt kiertoon
ihmisten ruokapöydässä.
Nyttemmin hevosenlihan
käyttö elintarvikkeisiin
on vähentynyt. Kumpi on
kunniakkaampi loppu:
makkara vai kaatopaikka?
Kuva: Pekka Hänninen
E L Ä I N T E N Y S T Ä V Ä 2 / 2 0 0 6
11

maan niin ilot kuin surutkin. Suruja voivat
olla hevosen parantumaton sairaus, vaikea
vamma tai vanhuus, jolloin on pystyttävä
tekemään päätös hevosen lopettamisesta.
Kuitenkin muun muassa hevosen suuren
koon vuoksi käytännön järjestelyt hevosen
lopettamiseksi voivat aiheuttaa päänvaivaa.
Eläinlääkärin voi pyytää kotitilalle lopettamaan
hevosen, mikäli hevoselle löytyy
hautapaikka tilalta. Kunnan ympäristöviranomaisen
luvalla hevonen voidaan
haudata omalle maalle ottaen ympäristön
erityispiirteet huomioon. Mikäli tallilla ei
ole hautaamismahdollisuutta, voi hautauspaikkaa
tiedustella oman kunnan kaatopaikalta.
Kuollut hevonen voidaan myös
hävittää eläinjätteen käsittelylaitoksen
kautta.
Yhteistä näille eri vaihtoehdoille on kuitenkin
se, että hevosen lopettamisesta aiheutuu
useamman sadan euron kulut. Kustannukset
saattavat olla myös toisinaan se
syy, minkä vuoksi huonossakin kunnossa
olevia hevosia tarjotaan myyntiin sen sijaan,
että niille annettaisiin viimeinen
lepopaikka. Pahimassa tapauksessa näitä
kiertoon pantuja hevosia odottaa tuhansien
kilometrien matka Keski- tai Etelä-Euroopan
teurastamoihin.
Hevosen lopettaminen onnistuu myös
hevosia vastaanottavilla teurastamoilla,
joita on tällä hetkellä Suomessa yhdeksän.
Teurastamoista kaksi on pieniä tilateurastamoja.
Nykyisin hevosia teurastetaan aiempaa
harvemmissa teurastamoissa, eikä
hevosen lihasta saatava korvauskaan ole
suuren suuri, noin 0–30 senttiä kilolta.
Hevosteurastamot voivat ottaa vastaan
hevosen elintarvikkeena käytettäväksi, mikäli
hevosella on rekisteriasiakirja. Rekisterikirjasta
selviävät hevosen lääkeainemerkinnät
ja niiden varoajat, joiden puitteissa
voidaan jo etukäteen arvioida, soveltuuko
kyseisen hevosen liha elintarvikkeeksi.
Teurastaminen saattaa olla edullinen ja
hyvä vaihtoehto, silloin kun teurastamo
sijaitsee kohtullisen matkan päässä tai hevosta
ei voida haudata kotitilalle. ■
Hevosia vastaanottavia
teurastamoja:
Kuva: Hannu Oksman
Hevosten määrä laski voimakkaasti
1960- ja 1970-luvuilla maatalouden
koneellistumisen myötä. Nyt elintason
noustua hevosten määrä on jälleen
voimakkaassa kasvussa. Samalla hevosen
rooli on muuttunut hyötyeläimestä
lemmikiksi. Suomessa on nykyään 60 000
hevosta. Ratsastuksen harrastajia on jo
yli 100 000.
Lisätietoja
Suomen Hippos ry
www.hippos.fi
Suomen Ratsastajainliitto ry
www.ratsastus.fi
Suomen Hevosenomistajien
Keskusliitto ry
www.shkl.fi
Kuva: Hannu Oksman
Paimio:
Paimion Teurastamo oy,
puh. 02-477 2000
Turenki:
Lihatukku Penanliha Oy,
puh. 0400-826 931
Mäntsälä:
Hannu Vainio Oy, vähäisissä määrin,
puh. 019-685 1110
Vammala:
Liha R.Hietanen Oy, puh. 03-514 1533
Vammala:
Sata-Hämeen Teurastamo Oy,
puh. 03-513 0121
Kannus:
Pouttu Oy, puh. 06-874 911
Kemi:
Rönkä Oy, puh. 016-226 2200
Koti- ja tilateurastamoja,
jos lihalla on vastaanottaja:
Isokyrö:
Hahtolan Kotiteurastamo,
puh. 06-472 5132, 0400-164285
Urjala:
Paijan Tilateurastamo, puh. 03-5462462
12
E L Ä I N T E N Y S T Ä V Ä 2 / 2 0 0 6

Hevoset parantajina
Hevosen osa on muuttunut työjuhdasta vapaaajan
viihdyttäjäksi. Hevosella alkaa olla yhä
suurempi merkitys myös ihmisten henkiselle
hyvinvoinnille.
Tirja Rastaan tilalla Pohjois-Karjalassa
elää onnellisen oloisia hevosia.
Vuonohevosori Geist hirnuu ja
vartioi vastapäisen metsälaitumen tammoja
Nuppua ja Rosaa sekä Rosan varsaa
Mistyä. Hevosten hoitamisen lisäksi tilan
emäntä toimii myös Rosen-terapeuttina,
ja tilalla järjestetäänkin erilaisia kursseja
ja myös terapiaa. Nyt tilalla on meneillään
hevostaitokurssi.
Hevostaitokoulutuksessa opetettavalla
vuorovaikutuksella on positiivinen vaikutus
sekä ihmiseen että eläimeen. Hevonen
on harjoituksissa aktiivinen osallistuja, jolla
on ihmisen ohella valinnan vapaus. Harjoituksissa
hevosta ei tule pakottaa mihinkään,
mitä se ei tahdo, ja kommunikointia
ohjataan omalla kehonkielellä. Hevostaitoa
voi harjoitella kuka tahansa minkä tahansa
hevosen kanssa. Kyse on johdonmukaisesta
toiminnasta, jonka jokainen voi oppia
– mikäli omaa tarpeeksi tahtoa.
”Tavanomaisen ratsastuskoulun anti
ei tuntunut hyvältä. Siellä ei opetettu sellaista
kommunikaatiota hevosten kanssa,
mitä olisin kaivannut”, kertoo Ilona Suksi
motiiveistaan osallistua hevostaitokurssille.
”En ollut tavallisessa ratsastuskoulussa
edes varma, oliko hevosilla aina hyvä olla.
Hevosen paha olo tarttuu ihmiseenkin”,
täsmentää Ilona. ”Hevostaitokurssilla kerrotaan
hevosen käyttäytymisen syyt ja
seuraukset ja opetellaan ymmärtämään
eläinten kieltä”, jatkaa tyytyväinen kurssilainen.
Hevonen oppaana
itsetuntemukseen
Hevosen katseista tulee sanoja, kun ne oppii
tulkitsemaan oikein. Mahdolliset vastoinkäymiset
ja negatiiviset reaktiot hevosen
kanssa voivat herättää ihmisessä tunteita,
jotka hän on syystä tai toisesta painanut
piiloon. Tällaisten tunteiden kohtaaminen
ja käsittely voi olla ihmiselle terapeuttistakin.
Hevonen aistii ihmisen tunnetilat ja pei-
laa käyttäytymisellään ihmisen omia tunteita.
Jos ihminen on jännittynyt, saattaa
hevonenkin hermostua. Olennainen osa
hevostaitoharjoituksia onkin oman itsetuntemuksen
lisääminen. Ihmisen on harjoituksissa
pyrittävä ymmärtämään ja hallitsemaan
omia tunteitaan ja ajatuksiaan.
Hevoselta ei voi peitellä omia tunteita. Erilaisten
tunteiden tiedostaminen itsessään
ja niiden käsittely ovat tärkeä osa ihmisen
henkistä ja emotionaalista kasvamista.
”Tässä oppii hallitsemaan itseään ja omia
tunteitaan. Vain itsensä rentouttamalla voi
rentouttaa hevosenkin”, Ilona kuvailee
kommunikaatiota hevosen kanssa.
Seuraan sivusta, kun Ilona tekee keskusteluharjoitusta
Geistin kanssa. Partnerit
tulkitsevat toistensa merkkejä ja rooleja.
Hevosen ei tarvitse kiukutella, kun sen
viestit ymmärretään ja otetaan huomioon
jo pienistä eleistä. Lopulta Geist seisoo
Ilonan vieressä ja pyytää tätä laittamaan
riimun päähänsä. Ulkopuolisesta harjoitus
näyttää pehmeältä. Siinä vallitsee molemminpuolinen
kunnioitus.
”Kerran äiti ja tytär tekivät harjoitusta
yhtä aikaa eri hevosilla. Yhteistyö ei kuitenkaan
oikein sujunut. Silloin hevoset
päättivät vaihtaa pareja, ja homma alkoi
toimia”, muistelee Tirja. ”Sillä
että hevonen valitsee ratsastajan,
on tärkeä terapeuttinen
vaikutus esimerkiksi masentuneelle.
Terapeutti ei silloin
määrää hänelle hevosta, vaan
hevoslaumasta tietty hevonen
valitsee hänet”, Tirja kertoo.
Tirjan pohjakoulutus pitää
sisällään monenlaisia taitoja
rosen-terapiasta eläinvyöhyketerapiaan,
joten tutuksi on
tullut monien lajien tunneelämä.
Rosen-terapia on terapian
muoto, jossa puretaan
jännityksiä ja harjoitellaan
rentoutumista. Fyysinen ja
henkinen hyvinvointi vaikuttavat
toisiinsa.
JENNI MIETTUNEN
Maailmat kohtaavat
Jokainen elollinen aistii todellisuuden
omalla tavallaan, eikä ihmisen rajallinen
aisti- ja kokemusmaailma ole se ainut ja
oikea. Kommunikoidessaan eri lajien kanssa,
ihminen kohtaa eri tapoja elää tässä todellisuudessa.
Samalla hän avartaa omaa
maailmankuvaansa. ”Tuntui vahvalta, kun
hevonen lähti kävelemään minun mukaani,
valitsi minut parikseen. Jonkin matkaa
käveltyämme se kuitenkin huomasi jotain
muuta kiintoisaa ja lähti mitään varoittamatta
pois. Siinä katkesi tunneside meidän
välillä ja jäin tyhjän päälle”, kuvailee Ilona.
”Kuinka usein sitä tapahtuukaan toisin
päin, ihmiset tulevat ja menevät eläinten
luo sen suuremmin tilannetta tiedostamatta”,
hän pohtii edelleen.
Tirjan ensimmäinen hevonen oli eläkeläisravuri.
Hänen mielestään ei ole mahdottomuus,
että ikääntynyt ravuri saisi
viettää vanhuutensa jonkin asteisessa terapia-
tai muussa opetuskäytössä. Tärkeintä
on, että hyvä kouluttaja saa hevosen olon
turvalliseksi. Minna Lindström on kouluttanut
kymmeniä ravureita yksityisille
ratsastuskäyttöön. Se on hänen mielestään
täysin toimiva ratkaisu, eikä tuota mitään
ongelmia, kunhan hevonen vain on terve.
Ongelmatapaukset kärsivät usein fyysisistä
kivuista, kuten jalkavammoista, ja joutuvat
valitettavan usein kiertoon omistajalta
omistajalle. ■
Kuva Jenni Miettunen
E L Ä I N T E N Y S T Ä V Ä 2 / 2 0 0 6
Ilona ja Geist.
13

Viisitoista vuotta
eläinsuojelun keulilla
Juhannuksena SEY:n
toiminnanjohtaja Risto
Rydman jää eläkkeelle.
Viisitoista pitkää ja
työteliästä vuotta on
takana. Millainen mies
meitä johti ja miten
SEY ja eläinsuojelutyö
ovat tuossa ajassa
muuttuneet?
PEKKA HÄNNINEN
On myöhä sunnuntai-ilta. SEY:n ovi
käy ja Risto Rydman marssii sisään
toimistoon. ”Täytyy vielä kirjoittaa
yksi lausunto ja valmistella esitelmä
valvojapäiville”, huikkaa toiminnanjohtaja
ja vetäytyy huoneeseensa. Riston vuodet
SEY:ssä ovat varmasti olleet työntäyteisiä.
SEY:kin on muuttunut viidessätoista vuodessa.
Riston rakkaus luontoa ja eläimiä kohtaan
juontaa juurensa lapsuuden kesistä.
Riston perhe vietti kesänsä lohjalaisella
maatilalla täysihoidossa. Riston äiti keräsi
kasveja ja kulki paljon luonnossa.
Merkittävä esikuva pikkupojalle oli tilalla
lomiaan viettänyt limnologian professori
Heikki Järnefelt. Professori samoili paljasjaloin
metsissä, ja Pikku-Risto kipitti
hänen perässään professorin kasvi-, eläinja
morfologialuentoja kuunnellen.
Äitinsä ja professori Heikki Järnefeltin
innostamana Risto alkoi kerätä kasveja.
Into oli niin kova, että ennen koulun pakollista
kasvikokoelman keräämistä Risto
oli kerännyt kasviot jo itselleen ja isosiskollensakin.
Koulun kasvion Risto korvasi
sammalkokoelmalla.
Koulussa Risto löysi tiensä koulun luontokerhoon.
Kerhossa tutuiksi tulivat linnut.
Kerholaiset kolusivat polkupyörillään Helsingin
lintupaikkoja ja talvella osallistuttiin
Luonto-Liiton talvipäiville. Kamera ja
valokuvaus olivat kuitenkin Riston suuri
nuoruuden rakkaus. Yläluokkien vapaaajat
kuluivat kuvausretkillä ja pimiössä.
”Siellä oli kiva olla”, muistelee Risto koulun
pimiötä.
Puolivahingossa SEY:hyn
Risto olisi halunnut aloittaa valokuvausopinnot
Ateneumissa, mutta hänen isänsä
oli jyrkästi eri mieltä. ”Yksi taiteilija perheessä
riittää”, kuului isän komento, ja
Ristosta tuli juristi. Opiskeluvuosina Risto
toimi aine- ja osakuntajärjestöissä aktiivisesti
ja kävi valtaamassa Vanhaa ylioppilastaloakin.
Oikeus- ja yhteiskuntatieteellinen
lehti Contra, jonka tekemisessä Risto oli
mukana vuosia, sai jopa itse Kekkoselta
kiitosta: ”Teette hyvää lehteä pojat”.
Risto valmistui, meni naimisiin ja lapsiakin
siunaantui kolme. Aikaa ei enää ollut
retkille ja kameralle, luonto jäi taka-alalle.
”Lasten kanssa kuljettiin kuitenkin metsissä.
Kulkiessani kerroin heille kasveista,
linnuista ja muusta luonnosta Heikki Järnefeltin
tapaan”, kertoo Risto äänessään
syvä kunnioitus professoria kohtaan. Työelämässä
Risto aloitti pitkän rupeaman
vasta perustetussa Julkisen sanan neuvostossa.
Sattuman kaupalla 1980-luvulla Risto
valittiin SEY:n tilintarkastajaksi järjestössä
toimineen tuttavan myötävaikutuksella.
Jossain vaiheessa Risto alkoi kirjoittaa SEY:
n hallituksen lausuntoja Eila Vahvaselän
pyynnöstä. Samalla myös eläinsuojeluaate
alkoi tulla tutuksi. Kun Ilkka Koivistosta
tuli SEY:n puheenjohtaja, hän kysyi Ristolta,
onko hän kiinnostunut SEY:n toiminnanjohtajan
tehtävistä.
Risto oli toiminut Julkisen sanan neuvostossa
jo 20 vuotta. ”Teenkö tätä samaa työtä
eläkeikääni saakka, vai voisinko oppia vielä
jotain uutta?” puntaroi Risto tuolloin päätöstä.
”Toiminnanjohtaja-ajatuksesta tuli
haaste: tuohan voisi olla jännää”, kertoo
Risto, joka sitten ryhtyi vetämään SEY:tä.
”Enkä ole päivääkään katunut”, hän vielä
napauttaa perään.
Aate sama, toimintatapa
muuttunut
Nyt Ristolla on viisitoista vuotta tominnanjohtajuutta
SEY:ssä takana. Se näkyy
Riston työhuoneessakin: työpöytää peittää
60 senttiä korkea paperivuori, papereita on
aika paljon pöydän allakin arkistoituna ja
kirjahylly pursuaa mappeja koko seinän
alalta. Työpöydän alimmista sedimenteistä
löytyy hellyttävä muistilappu kynätelineeseen
liimattuna: ”Sinikettu = naali,
hopeakettu = tavallinen kettu”. Alku aina
hankala, lopussa kiitos seisoo. Mutta miten
SEY on muuttunut Riston aikana?
”Sisältö, linjakysymykset ja tapa lähestyä
eläinsuojelua eivät ole SEY:ssä muuttuneet”,
kertoo Risto. ”Eivätkä ne ole muuttuneet
100 vuoteen. Melkein järkytyin, kun
huomasin, että puhun samoin kuin T.K.
Forstén oli sata vuotta aikaisemmin puhunut
ja pohdin, että pitäisikö minun erota.
Vaimoni toppuutteli kuitenkin minua ja
huomautti, että olen vain omaksunut hyvin
järjestön aatteet, ja jos aate on hyvä, miksi
sitä pitäisi muuttaa?”
”Mutta SEY:n toimintatavat ja organisaatio
ovat muuttuneet”, jatkaa Risto. ”Viisitoista
vuotta sitten olimme järjestötoiminnassa
amatöörejä, nyt olemme jo ammattilaisia”,
hän kuvailee SEY:n kehittymistä.
”Lisäksi SEY:n organisaatio on muuttunut
täysin. Aikaisemmin SEY oli henkilöjäsenten
yhdistys, nyt se on paikallisten yhdistysten
liittojärjestö. Näin jäsenyhdistykset
saivat enemmän valtaa ja niiden kautta
yksittäiset jäsenetkin saavat paremmin äänensä
kuuluville.”
”Lisäksi SEY on rakentanut suhteita
muihin järjestöihin. Yhteistyötä on tehty
muun muassa Animalian, Hesyn, Hippoksen,
Suomen eläinlääkäriliiton ja Suomen
luonnonsuojeluliiton kanssa”, muistelee
Risto. Toimistolla siivottiin Riston aloittaessa
myös jäsenrekisteri: sieltä löytyi
useita miltei sata vuotta kuolleina olleita
jäseniä.
”SEY:llä on ollut pitkään hyviä hallituksia
ja yhdistyksellä on ollut onni saada
loistavia puheenjohtajia”, Risto kiittelee.
”Hallituksissa on ollut hedelmällistä keskustella,
koska sen jäsenet ovat edustaneet
14
E L Ä I N T E N Y S T Ä V Ä 2 / 2 0 0 6

Risto Rydman faaraokoiriensa Leevi ja Elmon kanssa.
Kuva: Pekka Hänninen
eri alojen ja alueiden ihmisiä”, hän jatkaa.
”SEY:n toimiston henkilökunnassa on
omien alojensa osaajia, joista myös SEY:n
ammattimaisuus järjestönä on tullut.”
Eläinsuojeluongelmat eivät
muutu
Viisitoista vuotta sitten Risto kirjoitti kolumnissaan
Eläinten ystävässä tuon ajan
keskeisistä eläinsuojelukysymyksistä. Niitä
olivat muun muassa uusi eläinsuojelulaki
ja siihen liittyen kunnallinen eläinsuojeluvalvonta
ja irtoeläinongelma. SEY olikin
voimakkaasti mukana lakia valmistelleessa
toimikunnassa. Laki astui voimaan 1996.
”Hienoin osa on kuin eläinsuojelulain
ensimmäinen pykälä”, kuvailee juristi. ”Se
on valtiovallan julistus kaikelle kansalle”,
hän perustelee. Riston mukaan valtiovallan
asenteessa on tapahtunut suuri hyppäys
eläinsuojelumyönteisempään suuntaan,
mutta itse lain sisällössä olisi vielä paljon
parannettavaa. EU vapauksineen, säädöksineen
ja direktiiveineen on ollut tietenkin
suuri tapahtuma myös eläinsuojelun kannalta.
Onneksi Suomen eläinsuojelulaki
ehdittiin tehdä omin päin.
SEY:n valvojat ovat lisääntyneet 60:stä
vuonna 1990 nykyiseen 120:een. Silti yhdelle
valvojalle jää useita kuntia valvottavaksi.
”Joka kunnassa pitäisi olla yksi viranomainen,
jonka vastuulla eläinsuojeluasiat ovat.
Nyt tehtävät on hajautettu usealle taholle,
eikä lopulta oikein kukaan vastaa niistä”,
murehtii Risto. ”Uuden EVIRA:n myötä
olisi hyvä hetki taas ottaa esille kysymys
eläinsuojeluviranomaisesta”, väläyttää
eläkkeelle siirtyvä toiminnanjohtaja. Tehtävän
voisi antaa Riston mukaan eläinlääkärille.
Uusia eläinsuojelueläinlääkäreitä
tarvittaisiin Riston laskujen mukaan 70.
Pienet kunnat voisivat käyttää yhteistä
eläinsuojeluviranomaista.
Irtoeläimistä on kirjoitettu ensimmäisestä
Eläinten ystävästä alkaen, niistä on
keskusteltu läpi Riston työuran SEY:ssä ja
varmasti tullaan vastakin keskustelemaan.
”Vaikka kuntien on ollut pakko jo kymmenen
vuoden ajan osoittaa löytöeläimille
hoitopaikka, on löytöeläintalojen kirjo
vielä suuri ja alalla toimii monenlaista viheltäjääkin
ammattinsa osaavien lisäksi”,
kuvailee Risto tilannetta. ”Löytöeläinten
kiinniottamisen vastuuhenkilö puuttuu
edelleen kunnista.”
Irtoeläinongelmassa kissa on edelleen
vaikein laji, eikä irtokissaongelmaan löydy
ihan helposti vastausta. ”Eduskunnan pitäisi
hyväksyä kissapykälä, jossa kerrotaan
yksiselitteisesti, miten kissaa pitäisi pitää:
jokaisen tulisi pitää kissaansa 24 tuntia
vuorokaudessa niin, että sillä on turvallinen
olo”, linjaa Risto kokemuksen syvällä
rintaäänellä.
”Kissakysymyksessä pitää muistaa, että
on myös todella hyvin hoidettuja kissoja”,
muistuttaa Risto. ”Miksi kissan pitää saada
vaeltaa vapaana, miksi ei koiran tai hevosen?”
hän vielä kysyy.
Akvaariokalatkin ovat
eläimiä
Edelleen suurista eläinsuojelukysymyksistä
ratkaisematta on Riston mielestä
broilerituotanto, jossa eläinten hyvinvointi
ei ole sillä tasolla, jolla sen tulisi olla, ja
eläinten kuolleisuus on kohtuuttoman suuri.
Eläinyksilöiden yhteen laskettu hädän
määrä on pöyristyttävä: Suomessa kasvatetaan
vuosittain 60 miljoona broileria.
Sikakysymystä ei pidä myöskään unohtaa,
se jää usein kana- ja broilerikeskustelun
varjoon.
Lemmikkieläinpuolella Risto kääntäisi
katseet akvaarioihin. ”Kaloja on kamalan
paljon, mutta jokainen akvaariokala on
silti oma yksilö. Kaloista tehdään kovin
helposti esineitä, joita pidetään vedessä ja
ruokitaan kun muistetaan”, julistaa eläinten
ystävä.
”Ehkä unohdamme SEY:ssä, jossa kuulee
päivittäin vain huonoja uutisia eläimistä,
että valtaosalla eläimistä on todella
hyvät oltavat. Mikäli SEY:n eläinsuojeluvalvojat
vierailisivat jokaisen kotieläimen
luona, olisi eläinsuojeluilmoitusten määrä
suhteessa käyntien määrään varmasti hyvin
pieni. Nythän käyntejä tehdään vain
paikkoihin, joissa epäillään eläinsuojelurikkomusta.”
huomauttaa Risto tuolilta,
jolta on ehkä laajimmat näkymät Suomen
eläinsuojelukentälle.
Mikä Ristosta itsestään on ollut suurin
saavutus SEY:n veturina? ”Että olen saanut
viedä viestikapulaa eläinten puolesta kappaleen
matkaa eteenpäin”, hän tiivistää
viidentoista vuoden juoksunsa. ”Jokainen
työpäivä on ollut erilainen, ja olen saanut
tavata todella hienoja ihmisiä.” ■
E L Ä I N T E N Y S T Ä V Ä 2 / 2 0 0 6
15

Eläinten ystävä 90 vuotta sitten
Eläinsuojeluongelmana vesikauhun
ehkäisy ja juoksukissa-armeijat
KOONNUT: MARIKA SALIN
Eläinten ystävän kesä-heinäkuun numerossa 1916 kiinnitetään
huomiota koirien ja kissojen rääkkäykseen
vesikauhun torjunnan nimissä.
”Huomiota ei ole voinut olla herättämättä nuo päivittäin
lehdissämme luettavana olevat kirjoitukset vesikauhun saastuttamista
koirista ja kissoista sekä niiden vaiheista. Päivittäin
saapuu kirjeitä maaseudulta ja tuon tuostakin kilahtaa
toimistomme telefooni sekin ilmoittaen mitä julmimmista
kohtauksista koirain ja kissain lopettamistoimituksissa.”
”Eläinsuojelusväen puolelta ei ole oltu toimettomia, sillä
kuvernööreille, poliiseille ja jos jonnekin on kirjoitettu kirjeitä,
anomuksia, hakemuksia toinen toisensa perään, joista
seurauksena onkin ollut asianomaisten määräyksiä noiden
eläinten lopettamisen suhteen. Missä syy, sysissäkö vai sepissä,
mutta valitusvirret eivät vähene. Ihmetellä täytyy, mistä
johtuvat nuo monet ohitse- ja uudistus- (aina 6 á 8 kertaa)
ampumiset. Eihän ampumistaito kuuluisista Suomen
tarkk’ampujistamme vielä ole voinut unohtua niin kovin. Sattua
tosin voi monista syistä, ettei joka kuula tapa, sentähden
olisi patruunat, joita tätä tarvetta varten jaetaan tarkastettavat
ja aina, jos suinkin olisi siihen tilaisuutta, koira ja varsinkin
kissat kiinniotettavat ja säkeissä tai muissa asuissa, joissa
eivät ole tilaisuudessa näkemään ampujan enemmän kuin
liikkumaankaan, lopetettavat.”
”Suurta kauhua ja paheksumista ei ole ollut herättämättä
se seikka että noita pelättyjä eläimiä ammutaan omistajainsa
portailta ja porstuvista joskus niinkin, että kuula tunkee oven
lävitse huoneisiin ja tarttuu seiniin tai huonekaluihin.”
”Toimenpide on viranomaisten määräämä, eikä meidän
yksityisten ole asia antaa neuvoja, vaikka ehkä sen taitaisimmekin.
Mutta sen sijaan on meillä oikeus kehottaa mitä hartaammasti
kansalaisiamme luopumaan tuosta kevytmielisestä
tavasta, että jos he missä hyväänsä tuttavissaan tai muualla
näkevät koiranpenikan tai kissan pojan, he heti ottavat sen
lapsilleen leikkitoveriksi, itselleen huviksi. Tätä kieltoa en
tekisi, jos sen tietäisin, että niin pian kuin nuo pieninä niin
kauniit eläimet vanhenevat ja rumentuvat, rakkaus niitä kohtaan
laimentuu, ja ensi kerran kun asuntoa kaupunkipaikoissa
muutetaan, jätetään kumminkin kissa vanhaan paikkaan.
Siinä suurin syy sen juoksukissa-armeijan syntyyn, joka tänä
päivänä kärsii ja kituu, näkee nälkää, janoa, saa kuulia ja
ruutia. Tavaksi siis, että vasta kypsyneen harkinnan jälkeen
jättää tai lahjoittaa muille koiran tai kissan pennun.”
Samaisessa lehdessä kuvataan Suomen Eläinsuojeluyhdistyksen
kuukausikokouksessa käsiteltyjä asioita, joista ilmenee
toiminnan moninaisuus:
”Kun Vilhon- ja Mikonkatujen kulmauksessa hevoset usein
kadun liukkauden vuoksi kompastuvat ja vioittuvatkin, oli
ryhdytty sellaisiin toimenpiteisiin, että mainittua kadunkulmausta
nytttemmin joka päivä yhdistyksen puolesta hiekoitetaan
kaksi kertaa päivässä.”
”Liikemies N. Ahlgren kiinnitti yhdistyksen huomiota kalteviin,
jyrkkiin pihoihin ja porttikäytäviin, joita Helsingissä
on sangen paljon. Kun hevosten on vaikea sellaisiin pihoihin
viedä kuormia, olisi niitä varten tehtävä puusta tie, jonkunlaiset
askeleet, joista hevonen voisi kulkiessaan ponnistaa.
Kysymys, joka ennenkin on ollut yhdistyksessä esillä, päätettiin
ottaa toiste tarkemmin harkittavaksi.”
”Viime kesänä käsiteltiin Kosken H.l. eläinsuojeluspäivillä
kysymystä, miten lapsi jo aikaisin voitaisiin perehdyttää
eläin- ja ylimalkaan luonnonsuojelusasiaan, ja katsottiin silloin
toivottavaksi, että kokeeksi saataisiin ensi kesäksi ainakin
yhdelle paikkakunnalle maahamme palkatuksi opettaja,
joka päivittäin kokoaisi ympärilleen hoidotta olevat lapset,
tekisi heidän kanssaan retkeilyjä luontoon, opettaisi heitä
j. n. e. Yhdistys on sen jälkeen asiaa käsitellyt ja myöntänyt
omista varoistaan tähän tarkoitukseen 100 mk. Nyt ilmoitti
puheenjohtaja, että senaatti on ajatuksen toteuttamista varten
myöntänyt 100 mk:n apurahan, joten asia voidaan kohdakkoin
panna alulle.”
Vailla sen enempiä selityksiä kerrotaan Eläinten ystävän
kesänumerossa 1916, että ”Toukokuun 2 p:nä v. 1916 oli ensimmäinen
päivä maassamme jolloin ei yksikään nuija kohonnut
iskuun, ei puukkoja työnnetty elävään, lämpöiseen
lihaan, päivä jolloin ei yhtään eläintä saanut teurastaa.” ■
16
E L Ä I N T E N Y S T Ä V Ä 2 / 2 0 0 6

Puheenjohtajalta
Outi Vainio
Suomen Eläinsuojeluyhdistys
Osoite: Kotkankatu 9, 00510 Helsinki
Toimisto, jäsenasiat ja osoitteenmuutokset:
Puh. 09-877 1200, faksi 09-877 1206
Sähköposti: sey@sey.fi tai etunimi.sukunimi@sey.fi
Kotisivut: www.sey.fi
Toiminnanjohtaja Risto Rydman 720 68 411
Toiminnanjohtajan sihteeri Ulla Björkén 720 68 410
Järjestösihteeri Leena Glans 720 68 417
Taloussihteeri Kristina Lindqvist 720 68 414
Eläinsuojelusihteeri Tiina Notko 720 68 413
Kirjanpitäjä Erja Peltola 720 68 415
Valvojasihteeri Anne Skogberg 720 68 412
Hallitus: Professori Outi Vainio (puheenjohtaja),
johtaja Jaana Kiljunen Kerava (1. varapuheenjohtaja),
oikeustiet.yo Heidi Nieminen Korpilahti (2. varapuheenjohtaja),
terveystarkastaja Tauno Kähkönen Lapinlahti, arkkitehti Antti
Mustonen Savonlinna, eläinlääkäri Tapani Parviainen Helsinki,
kasvatustiet.maist. Marika Salin Oulu, yo-merkonomi Tiina
Ahokas Haukipudas (varajäsen), eläinsuojeluvalvoja Eija
Saavalainen Rovaniemi (varajäsen) ja toimittaja Juha Valste
Nummi (varajäsen).
SEY:n lahjoitustili: Leonia 800019-1061763
Finlands Djurskyddsförening
Adress: Kotkagatan 9, 00510 Helsingfors
Kontor, medlemsärenden och adressförändringar:
Tel. 09-877 1200, fax 09-877 1206
E-post: sey@sey.fi eller förnamn.släktnamn@sey.fi
Hemsidorna: www.sey.fi
Verksamhetsledare Risto Rydman 720 68 411
Verksamhetsledarens sekreterare Ulla Björkén 720 68 410
Medlemsföreningssekreterare Leena Glans 720 68 417
Ekonomisekreterare Kristina Lindqvist 720 68 414
Djurskyddssekreterare Tiina Notko 720 68 413
Bokförare Erja Peltola 720 68 415
Övervakarsekreterare Anne Skogberg 720 68 412
Styrelse: Professor Outi Vainio (ordförande), direktör Jaana Kiljunen
Kervo (1. viceordförande), jur.stud. Heidi Nieminen Korpilahti
(2. viceordförande), hälsoinspektör Tauno Kähkönen Lapinlahti,
djurskyddsöverv. Sinikka Rauma Ruukki, arkitekt Antti Mustonen
Nyslott, veterinär Tapani Parviainen Helsingfors, ped.mag. Marika
Salin Uleåborg, studentmerkonom Tiina Ahokas Haukipudas
(suppleant), djurskyddsöverv. Eija Saavalainen Rovaniemi
(suppleant) och redaktör Juha Valste Nummi (suppleant).
Finlands Djurskyddsförenings konto,
donationer: Leonia 800019-1061763
Toiminnanjohtajan
vaihtuessa
Toiminnanjohtajan asema on järjestössä keskeinen ja korostuu hänen esiintyessään
taustaorganisaationsa nimissä julkisuudessa. Hän antaa edustamalleen yhteisölle
kasvot ja herättää kuulijoiden kiinnostuksen järjestöä kohtaan. Vaikutelma järjestön
asiantuntevuudesta ja yhteiskunnallisesta uskottavuudesta rakentuu paljolti toiminnanjohtajan
henkilökohtaisen esiintymisen varaan.
Julkisen toiminnan rinnalla toiminnanjohtaja pyörittää monitasoista organisaatiota,
jossa sekä yksittäisten jäsenten että paikallisyhdistysten asioista ja eduista on huolehdittava.
Järjestön toimiston arkipäivän rutiineissa korostuvat esimieheydestä aiheutuvat
velvollisuudet. Sen lisäksi pitäisi ehtiä kehittää toimintaa, lisätä jäsenmäärää, ottaa kantaa
yllätyskysymyksiin, pitää yhteyttä sidosryhmiin, ideoida uusia toimintatapoja, hankkia
rahoitusta, järjestää koulutusta, vastata puhelimeen, osallistua kokoukseen, neuvoa ihmisiä.
Kahdeksan tunnin työpäivä ei yleensä tähän kaikkeen riitä. Eläinsuojelujärjestön
toiminnanjohtajuus muistuttaa enemmän elämäntapaa kuin palkkatyötä.
Toiminnanjohtajan vaihtuminen on merkittävä tapahtuma ja vuoden puheenaihe SEY:ssä.
Risto Rydman vetäytyy hyvin ansaitulle eläkkeelle. Puolentoista vuosikymmenen aikana
hän vakiinnutti asemansa keskeisenä suomalaisena eläinsuojelun vaikuttajana. En ole
tavannut ketään alan ihmistä, joka ei Ristoa tuntisi. Jokainen tunnustaa hänen poikkeuksellisen
laajan ja syvän eläinsuojelullisen osaamisensa, johon yhdistyvät inhimillinen
elämänasenne ja kyky yhteistyöhön vaikeissakin asioissa.
Hallitus tiedostaa erityisen hyvin, mitä kaikkea menetetään Riston lähtiessä. Sen vuoksi
hänen seuraajansa valintaan valmistauduttiin huolella. Vuoden alussa julkaistuun hakuilmoitukseen
tuli määräaikaan mennessä 25 vastausta. Niiden määrä osoittaa, että SEY:tä
arvostetaan sekä järjestönä että työnantajana. Valintatyöryhmä haastatteli kahdeksaa hakijaa,
joista edelleen kolme kutsuttiin koko hallituksen kuultavaksi. Sen jälkeen hallitus
keskusteli asiasta ja valitsi uudeksi toiminnanjohtajaksi Helinä Ylisirniön Pornaisista.
Helinä on toiminut monitasoisessa organisaatiossa vetäjänä ja esimiehenä. Hallitus
luottaa hänen kykyynsä menestyä SEY:n toiminnanjohtajan vaativassa ja monitahoisessa
tehtävässä. Valinnan tehdessään hallitus sitoutui tukemaan Helinää kaikin tavoin sekä
käytännön asioissa että eläinsuojelun sisältöön liittyvissä kysymyksissä. Samanlaista sitoutumista
toivon myös kaikilta muilta SEY:n jäseniltä.
Toimintastrategian mukainen tavoitteemme on rakentaa SEY:stä entistä näkyvämpi ja
yhteiskunnan päätöksentekoon voimakkaammin vaikuttava asiantuntija, joka tekee eläinsuojelutyötä
myös käytännössä. Kilpailukykyä korostavassa yhteiskunnassa meidän on
oltava vastavoima, joka osoittaa eläinten hyvinvointiin liittyvät epäkohdat ja ryhtyy toimiin
niiden korjaamiseksi. Toimenpiteet valitaan tilanteen mukaan. Ihmisten herkkyys
eläinten kärsimyksille on säilytettävä. Siinä tehtävässä uudella toiminnanjohtajalla on
tuhannen taalan paikka. ■
Turussa 8.5.2006
Outi Vainio
101. vuosikerta/Årgång 101
Suomen Eläinsuojeluyhdistyksen julkaisu/Finlands Djurskyddsförenings tidskrift
Päätoimittaja/Chefredaktör: Juha Valste
Toimitussihteeri/Redaktionssekreterare: Pekka Hänninen
Ulkoasu/Layout: Gita Lindgren/Ekenäs Tryckeri, Tammisaaren Kirjapaino
Toimitusneuvosto/Redaktionsråd: Pekka Hänninen, Tiina Notko, Marika Salin, Outi Vainio,
Juha Valste
Käännökset/Översättningar: Ija Rönnqvist
Kirjoittajat vastaavat itse artikkeliensa sisällöstä. Lehdessä julkaistuja artikkeleitä saa kopioida
ja jakaa opetus- ja valistustarkoituksiin, kunhan lähde ja kirjoittajan nimi mainitaan.
Skribenterna ansvarar själva för artiklarna. Artiklar som publicerats i tidningen får kopieras
och utdelas för undervisnings- och upplysningsändamål om källan och skribentens namn
anges.
Ilmoitusmyynti/Annonsförsäljning: Kristina Lindqvist, puh. 09-720 68 414
Paino/Tryckeri: Ekenäs Tryckeri, Tammisaaren Kirjapaino. ISSN 0789-1857
Eläinten ystävän toimitus/Djurvännens redaktion:
Kotkankatu 9, 00510 Helsinki/ Kotkagatan 9, 00510 Helsingfors
Puh./tel. 09-877 1200, faksi/fax 09-877 1206, sähköposti/E-post: ellu@sey.fi
E L Ä I N T E N Y S T Ä V Ä 2 / 2 0 0 6
17

PAKINANURKKA
Kaiva, kuopsi ja juokse!
AURA KOIVISTO
Täällä Viron maaseudulla kanilla on
enemmän paistin kuin lemmikin
status. Niinpä kanit eivät elä ihmisten
olohuoneissa, vaan pihoilla ja piharakennuksissa.
Suomessa tällainen kaninpito
taisi kukoistaa joskus sodanjälkeisinä
aikoina, kun omavaraistalous oli monen
perheen elinehto.
Vaikka oman ruoan kasvattaminen on
kaikin puolin kannatettavaa, kanitarhaus
ei ole edes kotoisen pienimuotoisena mikään
viehättävä ilmiö. Eläinten asumuksina
ovat puurakenteiset, jalalliset ja verkkopohjaiset
häkit, joissa on jonkinlainen pesäkoppi.
Häkit ovat kurjan pieniä; ne eivät
tarjoa liikkumisen saati sitten kaivamisen
riemuja. Pesäkopista huolimatta hökötys
ei talvipakkasilta ja tuulten tuiverruksilta
paljon suojaa.
Omat kanimme ovat alkujaan tällaisesta
keskitysleiristä. Mammat ovat olleet meillä
jo neljä vuotta, ja niiden asuntona on vanhan
kiviraunion ympärille rakennettu tarha.
Siellä kanit ovat saaneet temmeltää ja
kaivaa luolastojaan mielin määrin.
Ja kyllä kanit ovatkin kaivaneet! Tarhan
eri puolilla ammottaa suuria aukkoja, joten
maan alla risteilee ties millainen tunneliverkosto.
Myllätty hiekka on kertynyt kumpareeksi
raunion ympärille.
Pehmeätä hiekkamaata on hyvä kaivaa,
Kuva: Risto Sauso
ja ensimmäisinä vuosina tunnelit saattoivat
jatkua tarhan ulkopuolelle. Työmaata
oli pidettävä silmällä ja aukkoja tukittava.
Nyt kanirouvat ovat sen verran ikääntyneet
ja hidastuneet, että urakat ovat pysyneet
verkon sisäpuolella.
Kanit lötköttelevät mieluusti hiekkakumpareellaan
auringon lämmössä, pitkin
pituuttaan ja vieri vieressä, mutta tuskinpa
ne olisivat onnellisia, jos eivät saisi välillä
toteuttaa itseään maanalaisen kotinsa rakentajina
ja sisustajina.
Jos kaivaminen on kanin intohimo, kanalle
maan kuopsiminen ja nokkaanpantavan
etsiskely on vähintään yhtä tärkeää.
Häkkikanaloiden keksimiseen onkin tarvittu
täydellisesti kanan elämää ymmärtämätön
ihminen: vain akvaario olisi voinut
ollut epäonnistuneempi ratkaisu.
Tuotantoeläinten tuomitseminen elinikäiseen
tylsistymiseen on suorastaan
vallitseva tapa, mutta valitettavan usein
sama koskee myös lemmikki- ja harrastuseläimiä.
Me ihmiset taidamme olla sen
verran alkuperäisestä metsästäjä-keräilijä
-elämästämme vieraantuneita ja laiskistuneita,
ettemme aina ymmärrä, miten tärkeätä
muille, kulttuurin pilaamattomille
eläimille on liikkua ja toimittaa vaistojensa
vaatimia askareita.
Pienet ja hiljaiset, kuten hiiret ja rotat,
unohdetaan helposti päiväkausiksi häkkeihinsä
ja koppeihinsa kyyhöttämään.
Koska jyrsijät ovat usein lasten lemmikkejä,
aikuiset jättävät hoitovastuun hanakasti
lapsille. Asiaan ei puututa ikään kuin kasvatuksellisista
syistä, ajatuksena että ”hoitakoot
itse, kun ovat otuksen halunneetkin!”
Välinpitämättömyyden kasvatuksellinen
teho on kuitenkin heikko, ja ainoaksi
saavutukseksi jää eläimen kärsimys.
Kolmen koiran omistajana olen väkisinkin
havainnut myös koiran valtaisan liikunnan
tarpeen. Yksilöllisiä ja iän tuomia
eroja toki on, mutta tuskinpa yksikään terve
koira vapaaehtoisesti viettäisi joka päivä
kahdeksaa tuntia täydellisessä toimettomuudessa,
niin kuin nykyään lukemattomat
koirat joutuvat tekemään. Kun vielä
omistajat eivät työnsä tai koulunsa jälkeen
enää jaksa tai viitsi ulkoilla, koiralle tarjottu
lenkki ei ole paljon telkkarin mainostaukoa
pitempi.
Puistattava on myös yleinen tapa pitää
metsästyskoiria pihahäkeissä tarjoamatta
niille minkäänlaista liikunnan mahdollisuutta
– ainakaan metsästyskauden ulkopuolella.
Kaiken lisäksi näiden koirien
isännät olisivat usein itsekin silmin nähden
liikunnan tarpeessa. ■
Kuva: Risto Sauso
18
E L Ä I N T E N Y S T Ä V Ä 2 / 2 0 0 6

SEY toimii
SEY:lle uusi toiminnanjohtaja
SEY:n uudeksi toiminnanjohtajaksi
on valittu filosofian maisteri Helinä
Ylisirniö. Ylisirniö tuli SEY:hyn
Kansainvälisen henkilövaihdon keskus
CIMO:sta, jossa hän työskenteli vastaavana
suunnittelijana EU:n Nuoriso-ohjelman
parissa.
”Eläimet ovat aina olleet minulle tärkeitä,
ja kun tarjolle tuli mahdollisuus päästä
tätä kautta työskentelemään niiden hyvinvoinnin
puolesta, tartuin ilman muuta tilaisuuteen,”
Ylisirniö kertoo.
Edellisessä työssään Ylisirniölle tulivat
tutuiksi eri toimintatasot EU:sta valtakunnalliseen
ja alueelliseen toimintaan sekä
kentän vapaaehtoistyöhön saakka. ”Tästä
on varmasti hyötyä uudessa työssäni SEY:
n toiminnanjohtajana”, hän toteaa.
Vahvuudekseen Helinä Ylisirniö katsoo
mm. sen, että hän tulee järjestökentän
ulkopuolelta. Näin ollen hän aloittaa tehtävässään
avoimin mielin ja vailla ennakko-oletuksia.
SEY:n vahvuus on Ylisirniön
mielestä puolestaan sen vapaaehtoistyötä
tekevät ihmiset. ”SEY:n paikallisyhdistysten
toiminta sekä eläinsuojeluvalvojat ovat
SEY:n selkäranka”, Ylisirniö tiivistää.
”Haluan tuoda SEY:n viestiä eläinsuojelusta
ja eläinten hyvinvoinnin edistämi-
Uusi ja vanha toiminnanjohtaja: Helinä Ylisirniö ja Risto Rydman.
sestä yhä vahvemmin esille. Eläinten hyvinvointi
ei ole keneltäkään pois. Eläimiä
voidaan käyttää tuotantoeläiminä aiheuttamatta
niille kärsimystä, enkä usko, että
kuluttajatkaan haluavat tuotteita, joiden
takia eläimet joutuvat kärsimään”, Ylisirniö
linjaa.
”SEY on pitkään toiminut asiantunteva
ja luotettava järjestö. Tarkoitukseni on tehostaa
sen toimintaa entisestään ja taata
toiminnan jatkuminen. Ihannehan olisi,
että tulevaisuudessa eläinsuojelujärjestöjä
ei tarvittaisi, koska eläinten hyvinvointi
olisi itsestäänselvyys”, pohtii SEY:n uusi
toiminnanjohtaja.
SEY:n toiminnanjohtajana vuodesta
1991 toiminut Risto Rydman jää eläkkeelle
juhannuksena. ■
Kuva: Pekka Hänninen
SEY:n
uusi
valvoja
Laura Jalava (25) on kennelalan maaseutuyrittäjä
Turusta. Hän työskentelee
Turun kaupungin eläinhoitolassa eläinhoitoapulaisena.
Aikaisemmin hän on
työskennellyt mm. eläinkaupassa sekä
eläinlääkärin apulaisena. Lauralla on
kolme koiraa, joiden kanssa harrastaa
mm. tokoa. Hän toimii myös cat- ja
dogsitterinä ja on mukana opaskoiratoiminnassa.
■
SEY mukana
lobbaamassa
S
EY on mukana EU:n eläinsuojelujärjestöjen
yhteisessä lobbausjärjestössä
Eurogroup for Animal Welfare’ssa, jonka
kautta eläinsuojelunäkemyksiä saadaan
kuuluville myös EU:n päättävissä elimissä.
Eurogroup on aloittanut keväällä 2006
kampanjan eläinten suojelua ja hyvinvointia
koskevaan toimintasuunnitelmaan liittyen.
Eri jäsenmaiden eläinsuojelujärjestöjä
kannustetaan viemään tahoillaan eläinsuojeluviestiä
eteenpäin päättäjille. SEY lähetti
aiheeseen liittyvän kampanjakirjeen eurokansanedustaja
Kyösti Virrankoskelle,
joka on europarlamentin maatalousvaliokunnan
jäsen. Kirjeessä Virrankoskea pyydetään
antamaan tukensa uudelle toimintasuunnitelmalle.
■
E L Ä I N T E N Y S T Ä V Ä 2 / 2 0 0 6
19

SEY toimii
SEY jatkaa Viron kodittomien
koirien auttamista
LAURA UOTILA
Kuva: Rosa Haahtikari
SEY, Animalia ja HESY keräsivät 2000-
luvun alussa varoja Tallinnan löytökoirille.
Keräyksen tuotolla mahdollistettiin
Tallinnan löytökoiratarhan koirien
hoito läheisellä eläinlääkäriasemalla,
rahoitettiin erilaisia kunnostusprojekteja
(mm. tilattiin uusia koppeja ja ulkoaitauksia)
sekä tarpeen mukaan hankittiin tarhalta
kulloinkin puuttuvia lääkkeitä, ruokia
ja tarvikkeita. Rahat käytettiin Eestin
eläinsuojeluyhdistyksen välityksellä, ja he
varmistivat rahojen päätymisen oikeaan
SEY:n toimisto
kesän remontissa
Kesän aikana SEY:n toimistotalossa
tehdään ilmastointiremontti, jonka
vuoksi toimisto toimii 12.6.–13.8. tilapäistiloissa.
Toimiston ja eläinsuojeluneuvonnan
puhelinnumero ajalla
12.6.–7.7. on 050 430 2703. Eläinsuojeluneuvonnan
puhelinnumero ajalla
10.7.–12.8. on 040 581 6329. Toimisto
on suljettu 10.7.–30.7. Henkilökunnan
sähköposti ja ohivalintanumerot toimivat
normaalisti. Faksi ei ole käytössä
remontin aikana. ■
Muista maksaa
jäsenmaksusi!
Tänä vuonna jäsenmaksukirjeet lähtivät
liikkeelle melko myöhään ja niissä
oli suhteellisen vähän aikaa eräpäivään.
Tämä lehti postitetaankin kaikille viimevuoden
jäsenille, riippumatta siitä,
ovatko he maksaneet vuoden 2006 jäsenmaksua.
Tarkista siis, oletko maksanut
jäsenmaksusi vuodelle 2006. Maksunsa
laiminlyönneille ei postiteta enää
Eläinten ystävää 3/2006. ■
Tartolainen löytökoira Reks löysi uuden kodin Suomesta.
kohteeseen. Väärinkäytösten välttämiseksi
rahaa ei koskaan annettu suoraan tarhan
käyttöön.
Tallinnan Koerte Varjupaik lopetti toimintansa
tämän vuoden alussa. Jäljelle
jääneiden keräysvarojen osalta noudatetaan
tutuksi tullutta kuviota, eli Eestin
eläinsuojeluyhdistys jatkaa varojen kohdentamista
virolaisille löytökoirille. Nyt
projekti on laajennettu koskemaan Tarton
ja Pärnun löytöeläintarhoja sekä Eestin
eläinsuojeluyhdistyksen sijaiskodeissa olevia
kodittomia koiria. Keräysvaroilla on jo
aloitettu tarhoille päätyneiden narttukoirien
steriloinnit sekä eläinlääkärikulujen
rahoittaminen. Tavoitteena on, että jossain
vaiheessa kaikki tarhoilta uusiin koteihin
luovutettavat nartut olisi steriloitu ja siten
saataisiin vähennettyä uusien vahinkopentueiden
lukumäärää kaupungeissa.
Molemmat tarhat toimivat vanhoissa ja
huonokuntoisissa tiloissa, jotka ovat kipeästi
peruskorjauksen tarpeessa. Tarton
koiratarha saikin paikalliselta kauppakeskukselta
lahjoituksen eläintilojen peruskorjaukseen,
mutta tarvittaessa myös
suomalaisia keräysvaroja voidaan käyttää
tilojen kunnostamiseen.
Tarton löytöeläintarhan toiminta siirtyi
Eestin eläinsuojeluyhdistyksen vastuulle
kuluvan vuoden alussa. Pärnu on ollut yhdistyksen
hallinnassa vuoden kauemmin.
Ensimmäisen toimintavuotensa aikana
Pärnun tarhalle tuli noin 150 koiraa, joista
ainoastaan yksi jouduttiin vaikean sairauden
takia lopettamaan. Muut koirat löysivät
uuden kodin Virosta. ■
Lisätietoja ja kodittomien eläinten kuvia
tarhoilta löytyy osoitteista
http://tartu.lontu.ee/
http://parnu.lontu.ee/
Viidentoista vuoden työ eläinsuojelun ja SEY:n puolesta on takanani. Tänä aikana
SEY on muuttunut tavallisesta yhdistyksestä eläinsuojeluyhdistysten liitoksi
ja Suomen suurimmaksi eläinsuojelujärjestöksi. Olen saanut tavata valtaisan joukon
ihania ihmisiä, jotka kantavat huolta eläimistä. Heiltä olen oppinut paljon
ja saanut valtavasti apua työssäni. Työni eläinten puolesta on ollut mielekästä,
antoisaa – ja hauskaa.
On aika antaa tilaa uudelle viestikapulan viejälle ja jäädä eläkkeelle. Kiitos teille
kaikille kuluneista vuosista ja antamastanne avusta työssäni. Olen myös ilahtunut
ja vaikuttunut kaikesta muistamisesta, jota olen uuteen elämäntilanteeseen
siirtyessäni saanut.
Risto Rydman
20
E L Ä I N T E N Y S T Ä V Ä 2 / 2 0 0 6

Näin meillä
Turun Eläinsuojeluyhdistys perustettiin
1871, kun kaupungin väki
kyllästyi katselemaan liian raskaiden
kuormien eteen valjastettujen kurjien
hevoskaakkien hakkaamista. Eläinsuojeluaate
levisi maailmalla ja Suomessakin uuden
yhdistyksen jäsenmäärä lähti hurjaan
kasvuun. Turun eläinsuojeluyhdistys oli
maamme ensimmäinen alallaan.
Toinen maailmansota ja sitä seuranneet
pula-ajat lamaannuttivat yhdistyksen toiminnan.
Seurasi pitkä hiljainen ajanjakso,
joka päättyi vasta 1967 Turussa pidettyyn
Suomen Eläinsuojeluyhdistyksen järjestämään
kokoukseen, josta paikallinen
toiminta jälleen virisi. Kokouksen puolen
sadan osallistujan joukosta valittiin yhdistyksen
johtokuntaan pienikokoinen nuori
nainen, jonka nimi tuli hänen kolme vuosikymmentä
kestäneen työrupeamansa aikana
tutuksi jokaiselle suomalaiselle. Hän
oli Anja Eerikäinen.
Eerikäisestä kehittyi peloton ja peräänantamaton,
myöhempinä aikoina horjuvasta
terveydestään huolimatta väsymätön
eläinten puolustaja. Hänen reviirinsä ei rajoittunut
kotikulmille, vaan venyi tarpeen
mukaan aina sinne, missä hänen apuunsa
vedottiin. Hänen ohellaan myös Turun
Eläinsuojeluyhdistys opittiin tuntemaan
laajalti. Hän oli myös hyvä sanankäyttäjä
ja piti tiedon levittämistä oleellisena osana
eläinsuojelutyötä.
Eerikäisen aikana Turussa aloitti toimintansa
eläintenhoitola. Nykyään sen toiminnasta
huolehtii Heidi Leyser. Eläinhoitolan
nykyiset tilat ovat kuitenkin ahtaat ja
huonossa kunnossa ja yhdistys etsii uutta
rakennusta käyttöönsä. Uuden paikan on
oltava lähellä, mutta mikään asuinalue ei
huoli räksyttävää koirakolhoosia naapurikseen.
Katseet onkin käännetty tyhjilleen
jääneisiin armeijan tiloihin.
Kunnallisen eläinsuojeluvalvojan työ oli
raskasta niin Eerikäisen aikaan kuin nykyäänkin.
”Ainakin kerran viikossa harkitsen
alan vaihtoa”, naurahtaa Heidi. ”Itsesäilytysvaistoa
ja varovaisuutta tarvitaan, ja
tarkastuskäynneille mennessäni jätän aina
auton tulosuuntaan. Lähtö käy silloin nopeasti,
mikäli se on tarpeen.”
Anja Eerikäisen haaveena oli eläinsuojeluauton
saaminen yhdistykselle. Nyt
sellainen on vihdoin saatu. Autossa on iso
kuljetustila varustettuna asianmukaisilla
Turussa
Heidi Leyser nojaa tyytyväisenä yhdistyksen testamenttivaroilla hankkimaan
eläinsuojeluautoon.
eläinkuljetushäkeillä. Takaosa on lämmitettävissä,
joten se soveltuu hyvin koirien,
kissojen sekä erilaisten luonnonvaraisten
eläinten kuljettamiseen ympäri vuoden.
Auto on myös varustettu keltaisilla hälytysvaloilla,
joten pysähtyminen loukkaantuneen
eläimen viereen maantiellä on nyt
paljon turvallisempaa. Varustukseen tulee
myös asianmukaiset ensiapuvälineet, joten
ensihoito voidaan aloittaa heti paikan
päällä.
Ihmiset ovat arkoja ilmoittamaan havaitsemiaan
eläinsuojelutapauksia. ”On
arka paikka, kun eläinsuojeluvalvoja tulee
isolla punaisella autolla pihaan. Ilmoittajat
pelkäävät naapurisovun rikkoutuvan”,
selventää Leyser. ”Rauhallisuus selvittää
usein tilanteen”, hän neuvoo. Turun eläinhoitolan
auton takalasissa lukee: ”Eläin ei
voi soittaa, sinä voit”. ■
Kirjoita
paikallisyhdistyksestäsi!
Tyyni-Ilta Jermo
Lisää yhdistyksestä ja sen toiminnasta:
http://www.tesy.info/index.html
Julkaisemme tällä palstalle paikallisyhdistysten esittelyjä. Kertokaa toiminnastanne
niin, että se innostaa mukaan uusia jäseniä ja myös antaa toimintavinkkejä
toisille paikallisyhdistyksille. Esittelyn pituus on noin liuska eli 2 500 merkkiä.
Liittäkää mukaan toimintaanne esitteleviä kuvia. Jutut voi lähettää osoitteeseen:
ellu@sey.fi ■
E L Ä I N T E N Y S T Ä V Ä 2 / 2 0 0 6
21