yläkouluikäisten vihko uusi - SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten ...

Sikaloita tonkimassa
Eläinten viikon tieto- ja tehtäväpaketti yläkouluille ja lukioille

Opettajalle
Tämä vihkonen on yläkoulu- ja lukioikäisille suunniteltu tieto- ja tehtäväpaketti
vuoden 2010 Eläinten viikon teemasta, sioista ja sikaloista. Aineistoa voi käyttää
usean eri oppiaineen tunneilla, kuten
biologian sekä maa- ja metsätalouden opetuksessa: sikatiedon syventämisen
lisäksi aihe toimii esimerkkitapauksena laajemmista biologisista ilmiöistä,
etenkin kotieläimen ja villin kantamuodon yhtäläisyyksistä ja eroista sekä
luontaisen käyttäytymisen periytymisestä
yhteiskuntaopin ja elämänkatsomustiedon tunneilla: oppilaita voi sen avulla
esimerkiksi ohjata etsimään lisätietoa lainsäädäntötyön vaiheista tai
harjoittelemaan tunnilla keskustelua erilaisista eettisistä näkemyksistä
filosofian tunneilla: aihe antaa konkreettisen lähtökohdan utilitaristisen
filosofian sekä ihmisen ja eläinten välisten suhteiden käsittelemiseen
äidinkielen tunnilla ainekirjoituksen tai esitelmän aineistona.
Kouluopetuksen lisäksi vihkonen soveltuu käytettäväksi muun muassa luonto- ja
eläinkerhoissa, partiossa ja 4H-toiminnassa.
Tiedotusvälineiden kautta osa oppilaista tietää jo entuudestaan, että tuotantoeläinten
oloissa on ongelmia. Usein nämä tiedot koetaan ahdistavina. Ratkaisumahdollisuuksien
ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen keinojen käsitteleminen luokassa tarjoaa näille
oppilaille rakentavan näkökulman aiheeseen. Samalla se syventää oppilaiden käsitystä
yhteiskunnan toiminnasta.
Sikaloiden ongelmat ja niiden parantamisen keinot ovat hyvä esimerkkitapaus ongelmatilanteesta,
jossa eri intressiryhmillä on erilaisia näkökulmia. Tämä antaa mahdollisuuden
ohjata oppilaita ymmärtämään eri näkökulmia samanaikaisesti ja etsimään
rakentavia ratkaisuvaihtoehtoja vastakkainasettelujen sijasta.
Lisää syventävää tietoa on netissä: www.sikatieto.fi.
Teksti: Helena Telkänranta
Kuvat: Seppo Parkkinen (kansi, s. 1, 4, 7, 9, takakansi), Animalian arkisto/Laura Uotila
(s. 2, 5, 6, 10, 11, 12), Atrian arkisto (s. 8, 13), Wilhelmiina Keränen (s. 3)
Ulkoasu: Purple Workshop Oy
Julkaisija: Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto ry., yhteistyössä
Eläinsuojeluliitto Animalia ry.:n kanssa

Sisällys
Sika – mainettaan älykkäämpi 2
…ja siistimpi 2
Villisika kesysian vaatteissa 3
Miksi sika tonkii? 4
Keskustelutehtävä: Miksi käyttäytymistarpeet periytyvät
niin voimakkaasti? 4
Voiko eläin tottua ahtauteen? 5
Suomen siat 6
Laskutehtäviä: Montako sikaa meidän luokallamme on? 6
Lainsäädäntö määrittelee sikaloiden olot 7
Keskustelutehtävä: Hyvä tarkoitus ja yllättävä sivutuote 8
Lihan hinta – sikojen olojen reunaehto 9
Ongelmia ja ratkaisuja, osa 1: Virikkeet vähentävät hännänpurentaa 10
Ongelmia ja ratkaisuja, osa 2: Tilan lisääminen avaa mahdollisuuksia 11
Keskustelutehtävä: Parannuksia karsinaan 11
Ongelmia ja ratkaisuja, osa 3: Emakkohäkistä vapaaseen porsimiseen 12
Onko kuluttaja kuningas? 13
Keskustelutehtävä: Lihan kulutus ja eläinten olot 13
1

Emakko ja porsaita,
joilla on vielä
”mutanaamio”
helteisen päivän
jäljiltä.
Sika – mainettaan älykkäämpi
Sika on yksi älykkäimmistä kotieläimistä, joka muun muassa oppii nopeasti temppuja kuten
koirat. Minisikoja eli melko kookkaan koiran kokoisia sikoja pidetään joskus lemmikkeinä, mutta
niiden suuren toiminnantarmon ja tavaroiden hajottamiskyvyn takia ne eivät ole helppoja hoidokkeja.
Sian älykkyyttä on perinteisesti ollut tapana pitää suunnilleen koiran tasoisena, mutta uusimpien
tutkimusten mukaan sika lienee itse asiassa selvästi älykkäämpi kuin koira. Älykkyyden määritteleminen
on kuitenkin vaativaa, koska älykkyyttä on monenlaista ja koska samankin eläinlajin
sisällä on yksilöiden välisiä eroja.
Yksi osoitus sikojen älykkyydestä on, että tutkimusten mukaan sika oppii ymmärtämään peilikuvan
merkityksen ja pystyy peilin avulla huomaamaan nurkan taakse kätketyn ruoan. Useimmat
eläimet, esimerkiksi kissa tai koira, eivät tiettävästi pysty tähän.
…ja siistimpi
Sika on siitä epätavallinen eläin, että se hakeutuu joskus aivan tarkoituksella kuralammikkoon
makaamaan. Miksi? Vastaus löytyy ihosta. Sian nahka on monelta osin samantapainen kuin
ihmisen iho, mutta siinä on yksi suuri ero: sialla ei ole juuri lainkaan hikirauhasia. Kun ympäristön
lämpötila nousee, kuten kesähelteillä, sialle tulee tukala olo. Viilentyäkseen sen on saatava iholleen
jotain kosteaa, kuten vettä tai mutaa.
Sika kuitenkin suosii vain tällaista ”puhdasta” likaa. Omia ulosteitaan ja virtsaansa sika välttää
tarkasti. Käymälöikseen se valitsee tietyt paikat, jotka ovat erillään sen ruokailu- ja nukkumapaikoista.
Jos sikalassa ei ole muuta vilvoittelumahdollisuutta, sika joutuu kuitenkin kesähelteillä
voittamaan vastenmielisyytensä jätöksiään kohtaan ja helpottamaan tukalaa oloaan kieriskelemällä
niissä. Toinen tilanne, jossa siat tahriutuvat omiin ulosteisiinsa, syntyy silloin, jos karsinassa
ei ole tarpeeksi tilaa, jotta eläimet pystyisivät pitämään käymäläalueen erillään muusta liikkumaalueesta.
Yksi esimerkki näkyy tämän vihkosen takakannessa. Jos sika saisi itse valita, se pyrkisi
olemaan mieluummin sikasiisti.
2

Villisika kesysian vaatteissa
Kaikkien kesyjen sikojen luonnonvarainen esi-isä on villisika. Villisikoja elää yhä edelleen
runsaslukuisina laajalla alueella Euroopassa ja Aasiassa. Suomen luonnossa villisikoja on vain
vähän, arviolta parisataa yksilöä. Villisikoja kasvatetaan Suomessa myös tarhoissa villisianlihan
tuottamiseksi.
Kesysikaan verrattuna villisika on pienempi, hoikempi, pitkäkarvaisempi ja tummempi. Ulkonäkö
onkin oleellisin ero näiden kahden alalajin välillä: niiden käyttäytyminen ja synnynnäiset
kyvyt ovat jokseenkin täysin samanlaiset. Paikoitellen, muun muassa Uudessa-Seelannissa,
kesysioista on syntynyt uudelleen villiintyneitä kantoja, jotka elävät itsenäisesti luonnonvaraisina
samalla tavalla kuin villisiat. Myös niillä harvoilla suomalaisilla sikatiloilla, joilla siat saavat
jaloitella ulkoaitauksissa, niiden voi nähdä kaivavan maata ja rakentavan pesiä samalla tavalla
kuin villisiat.
Villisika
Ähtärin
eläinpuistossa.
Villi- ja kesysika pystyvät risteytymään keskenään ja saamaan lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä.
Osa villisikatiloilla kasvatettavista sioista on näiden kahden risteytyksiä. Villi- ja kesysikaa pidetäänkin
nykyään saman eläinlajin kahtena alalajina: villisian tieteellinen nimi on Sus scrofa scrofa
ja kesysian Sus scrofa domestica.
Villi- ja kesysika kuuluvat sorkkaeläimiin samoin kuin esimerkiksi hirvet ja kauriit. Sika on kuitenkin
sikäli poikkeuksellinen sorkkaeläin, että se on kaikkiruokainen. Ruokalistalla on muun
muassa juuria, marjoja, sieniä, matoja, toukkia ja raatoja. Suurimman osan ruoastaan villisika
löytää tonkimalla maata kärsällään. Kärsän päässä on herkkätuntoinen, kostea ja näppärästi
liikkuva levymäinen osa. Kärsä onkin sialle hiukan samantapainen ruumiinosa kuin sormet
meille. Kun sika löytää uuden kiinnostavan esineen, se tunnustelee ja kääntelee sitä kärsänpäällään.
Jos kesyä sikaa pitää asunnossa, se voi oppia muun muassa avaamaan ovia kärsällään.
3

Miksi sika tonkii?
Kärsällä tonkiminen on yksi keskeisimpiä asioita sikana elämisessä. Sialla on paitsi kyky, myös
voimakas sisäsyntyinen halu tonkia maata tai muuta pehmeää alustaa. Sika ei tongi vain siksi,
että se olisi nälkäinen, vaan ennen kaikkea siksi, että tonkiminen tuntuu itsessään hyvältä. Jos
sika ei pääse tonkimaan – kuten silloin kun se on sikalan betonilattialla ilman riittäviä kuivikkeita
– se muuttuu hermostuneeksi, ja stressihormonien määrä sen veressä kasvaa.
Sioilla on muitakin villeiltä esi-isiltä perittyjä käyttäytymistarpeita. Yksi niistä on ympäristön
tutkiminen pureskelemalla ja maistelemalla sekä juurten, kasvien tai muiden sopivien kohteiden
repiminen. Toinen on elinalueen jakaminen toisistaan tarpeeksi etäällä oleviin nukkuma-,
ruokailu- ja käymäläpaikkoihin.
Voimakkaimmat käyttäytymistarpeet liittyvät yleensä ruoan hankkimiseen ja poikasten hoitoon.
Kun emakko on tiineenä ja porsaiden syntymiseen on enää vuorokausi, siihen iskee vastustamaton
halu etsiä oksia ja pehmeitä kasvinosia sekä rakentaa niistä iglumainen pesäkeko porsaiden
suojaksi. Luonnossa jokainen emakko tekee näin porsaiden syntymää edeltävänä päivänä. Myös
sikaloissa kaikki emakot tuntevat voimakasta tarvetta siihen päivää ennen porsaiden syntymää,
vaikka niillä ei ole sikaloissa ulottuvillaan aineksia, joista tällaisen oksa- ja heinälinnan voisi
rakentaa.
Tonkimisen tarve on hyvä esimerkki
eläinten sisäsyntyisistä käyttäytymistarpeista.
Sika tuntee voimakasta
halua päästä päivittäin kaivelemaan
kärsällään maata tai muuta pehmeää
ä
alustaa riippumatta siitä, saisiko se
ruokaa muutenkin.
Keskustelutehtävä:
Miksi käyttäytymistarpeet periytyvät niin voimakkaasti?
Tutkimuksissa on osoittautunut, että sikojen lisäksi kaikilla muillakin kotieläimillä, esimerkiksi
lehmillä tai koirilla, on edelleen jäljellä voimakas synnynnäinen tarve päästä toteuttamaan
samantapaista käyttäytymistä kuin niiden luonnolliset esi-isät. Monet käyttäytymistarpeet
liittyvät ravinnon hankintaan. Miettikää yhdessä,
a) miksi tällaiset käyttäytymistarpeet periytyvät niin voimakkaina? Ajatellaan kahta
villisikaemoa, joista toisella oli intohimoinen tarve tonkia maata kaikissa olosuhteissa,
ja toinen taas luovutti, jos ei heti löytänyt syötävää. Kumpi emoista sai enemmän
ruokaa ja siten pystyi tuottamaan enemmän maitoa porsailleen? Kumpaan tyyppiin
kuuluvat villisiat ovat todennäköisemmin nykyisten sikojemme esiäitejä ja miksi?
b) miten maataloustuotannossa voisi järjestää eläimille mahdollisuuksia toteuttaa
synnynnäisiä käyttäytymistarpeitaan?
4

Tyypillinen lihasikalan karsina. Automaatilla kaukaloon annosteltu rakeinen tai
liemimäinen rehu on helppoa syödä, mutta jättää jälkeensä tyydyttymättömän
pureskelun tarpeen. Joissain tapauksissa pureskelun tarve kohdistuu paremman
puutteessa toisten sikojen häntiin.
Voiko eläin tottua ahtauteen?
Jos porsas syntyy karsinassa eikä koskaan näe multaa tai kastematoa, tunteeko se silti halua
maan tonkimiseen? Eikö se totu niihin oloihin, joissa se on kasvanut?
Tutkimuksissa on osoittautunut, että eläinten sisäsyntyiset käyttäytymistarpeet ovat hyvin
voimakkaasti periytyviä. Ne ovat myös erittäin pysyviä: vaikka sikaa olisi pidetty syntymästään
saakka aina pelkällä betonilattialla, se alkaa heti innokkaasti tonkia turvetta tai olkia, jos se
joskus saakin niitä yllättäen eteensä. Lisäksi käyttäytymistarpeet säilyvät muuttumattomina
hyvin monen sukupolven yli. Vaikka jonkin sian emo, emon emo ja emon emon emo eivät olisi
koskaan saaneet rakentaa pesää tai repiä kasveja, se itse ryhtyy suurella tarmolla puuhaan heti,
kun saa tilaisuuden.
Kolikon kääntöpuoli on se, että tyydyttämättä jääneet käyttäytymistarpeet kaihertavat eläimen
päässä silloinkin, kun se ei pääse toteuttamaan niitä. Tutkimukset ovat osoittaneet, että kesytkin
eläimet kokevat sisäsyntyiset käyttäytymistarpeensa joka päivä. Jos eläin ei pääse toteuttamaan
niitä, se turhautuu. Tämä näkyy muun muassa stressihormonien määrän lisääntymisenä ja usein
myös häiriintyneenä käyttäytymisenä. Yleinen esimerkki on toisten sikojen häntien pureminen.
Sika ei tee sitä ilkeyttään, vaan siksi, että sen sisäinen pureskelun tarve on voimakas, ja useimmissa
sikaloissa ei ole tarpeeksi muuta pureskeltavaa.
Siat tai muutkaan eläimet eivät siis valitettavasti kykene tottumaan ahtaisiin tiloihin ja tekemisen
puutteeseen, vaan kokevat tällaisissa kroonista stressiä. Osalla sioista, etenkin liikkumisen
estävässä häkissä pidetyistä emakoilla, aivokemiallinen tila muistuttaa ihmisen masennusta.
5

Suomen siat
Noin puolet kaikesta Suomessa tuotetusta lihasta on sianlihaa. Suurin osa sikaloista on Varsinais-
Suomessa ja Pohjanmaalla, mutta sikataloutta harjoitetaan myös Satakunnassa, Hämeessä ja
Pirkanmaalla. Yksittäisiä sikaloita on muuallakin maassa.
Sikoja pidetään Suomessa vähän yli kahdella tuhannella maatilalla. Sikaloita on kahdenlaisia.
Emakkosikaloissa eli porsitussikaloissa pidetään emakoita, jotka synnyttävät ja imettävät porsaita.
Kun porsaat ovat parin kuukauden ikäisiä eli parinkymmenen kilon painoisia, ne myydään
lihasikaloihin. Lihasikaloissa ne kasvatetaan noin viiden kuukauden ikäisiksi eli noin sadan kilon
painoisiksi. Sen jälkeen ne lähetetään teurastamoille. Emakkosikalassa on melko tyypillisesti yli
300 emakkoa porsaineen, ja lihasioista vajaa puolet on yli tuhannen sian sikaloissa. Lisäksi on
olemassa yhdistelmäsikaloita, joissa samalla maatilalla on sekä emakkosikala että lihasikala.
Tärkeä linkki lihan matkalla sikalasta ruokapöytään ovat lihatalot eli lihanjalostusalan yritykset.
Sikalat ovat normaalisti jonkin tietyn lihatalon sopimustuottajia eli lähettävät sikansa tämän lihatalon
omistamalle teurastamolle. Lihatalo maksaa teurastetuista sioista sikalan omistajalle, paloittelee
ja jalostaa lihat valmiiksi tuotteiksi, kuten kyljyksiksi ja makkaroiksi, ja jakelee ne kauppoihin.
Suomessa teurastetaan noin 2,4 miljoonaa sikaa vuodessa. Suurin osa niistä on noin viiden kuukauden
ikäisinä teurastettavia lihasikoja. Kerrallaan Suomessa elää noin 1,4 miljoonaa sikaa, jotka
jakautuvat seuraavasti
• karjuja noin 3.000
• emakoita noin 150.000
• alle 20-kiloisia eli alle
parin kuukauden ikäisiä
porsaita noin 400.000
• lihaksi kasvatettavia sikoja
(20-kiloisesta ylöspäin)
noin 800.000
Sikaloiden lukumäärä on
Suomessa vuosien mittaan
vähentynyt, ja väheneminen
jatkuu yhä. Toisaalta
jäljellä olevat sikalat pitävät
keskimäärin suurempia
sikamääriä kuin ennen. Suomen
sikojen kokonaismäärä
onkin pysynyt viime vuosina
suunnilleen samana.
Laskutehtäviä:
Montako sikaa meidän luokallamme on?
1. Suomen asukasluku on noin 5,4 miljoonaa. Sikoja on noin 1,4 miljoonaa.
Laske a) kuinka monta ihmistä Suomessa on sikaa kohti, eli kuinka monen ihmisen
ryhmällä on yksi ”yhteinen” sika, b) kuinka monta sikaa teidän luokkanne oppilailla
yhteensä on.
2. Maa- ja metsätalousministeriö on määritellyt sikojen karsinoille minimitilavaatimukset,
jotka on sidottu sian kokoon. Esimerkiksi sadan kilon painoisille lihasioille
edellytetään yksi neliömetri lattiatilaa sikaa kohti. Valitkaa keskuudestanne yksi
työpari, joka mittaa luokkahuoneenne pinta-alan, ja toinen työpari, joka laskee,
kuinka monta satakiloista sikaa siinä olisi, jos se olisi sikalan karsina.
6

Lainsäädäntö määrittelee sikaloiden olot
Sikojen, samoin kuin muidenkin kotieläinten, oloille ja hoidolle on säädetty tietyt minimivaatimukset
eläinsuojelulaissa ja sitä tarkentavissa säädöksissä. Viimemainittuja ovat muun muassa
eläinsuojeluasetus sekä maa- ja metsätalousministeriön päätös sikojen pidolle asetettavista
eläinsuojeluvaatimuksista. Lisäksi EU:lla on asetuksia ja direktiivejä, jotka koskevat kaikkia
EU-maita.
Suomessa nykyisin voimassa oleva, sikoja koskeva lainsäädäntö määrittelee muun muassa, minkä
verran sikaloissa on oltava tilaa ja millaisia sikojen liikkumista rajoittavia laitteita on laillista käyttää.
Lattiapinta-ala on porrastettu sikojen koon mukaan: esimerkiksi 25–40 kilon painoisille sioille
edellytetään vähintään puoli neliömetriä karsinatilaa eläintä kohden, 100-kiloisille yksi neliömetri
eläintä kohden. Liikkumisen rajoittaminen on laissa sallittu emakoiden osalta. Emakkoa, jolla on
porsaat, saa pitää kääntymisen estävässä häkissä, jonka leveys on 85 senttiä ja pituus 2,4 metriä.
Emakkoa, joka on vasta tiineenä tai jolla ei muuten ole porsaita, saa pitää 60 cm levyisessä ja
2,3 metrin pituisessa kääntymisen estävässä häkissä vuoteen 2013 asti, jos sikala on rakennettu
ennen vuotta 2003. Nämä mitat ovat pienimpiä sallittuja mittoja, ja ne ovat myös yleisin käytäntö
sikaloissa.
Lait, asetukset ja muut säädökset, sekä Suomessa että EU-tasolla, syntyvät poliittisen päätöksentekoprosessin
kautta. Ajoittain niitä myös muutetaan. Lopputulokseen vaikuttavat muun muassa
maataloustuottajien järjestöt, maa- ja metsätalousministeriön valmistelevat virkamiehet sekä
kansanedustajat. Jonkin verran kuullaan myös alan tutkijoita ja eläinsuojelujärjestöjä. Lainsäädännön
muutokset ovat yksi tärkeimpiä keinoja, joilla sikaloiden olosuhteita on mahdollista
muuttaa sioille paremmiksi.
Muutaman viikon
ikäisiä porsaita
päiväunilla. Paksu
kerros olkia tai
muuta kuiviketta porsaiden
alla on niiden
kehitykselle eduksi
useallakin tavalla,
mutta lainsäädäntö
edellyttää niitä vain
luomusikaloissa.
Siksi tällaista paksua
olkikerrosta ei juuri
näe tavanomaisessa
porsastuotannossa.
7

Emakko ja porsaita. Useimmissa suomalaisissa porsitussikaloissa emakot pidetään
kuvan kaltaisissa porsitushäkeissä noin kuukauden ajan, jonka ne ovat yhdessä
porsaidensa kanssa. Porsitushäkissä emakko pystyy makaamaan ja seisomaan, mutta
ei kävelemään eikä kääntymään. Aikaisemmin Suomessa oli laissa sallittua pitää
emakot jatkuvasti tällaisissa kääntymisen estävissä häkeissä, mutta vuodesta 2013
alkaen se tulee olemaan sallittua vain sinä aikana, kun emakolla on porsaat. Paras
ratkaisu olisi kuitenkin siirtyä myös vapaana porsimiseen. Ruotsissa laki on jo muutettu
sellaiseksi, että porsaiden aikanakin emakolla on oltava mahdollisuus liikkua.
Keskustelutehtävä:
Hyvä tarkoitus ja yllättävä sivutuote
Maataloustuottajien etujärjestöt pyrkivät huolehtimaan, että maanviljelijöiden tulotaso
pysyy riittävänä. Tällä perusteella ne puolustavat lainsäädäntöprosessissa yleensä niitä
vaihtoehtoja, joissa eläimille vaadittu tilojen ja virikkeiden määrä ei kasvaisi kovin paljon,
jotta tuottajien työmäärä ja tuotantokustannukset eivät juuri lisääntyisi. Sivutuotteena on
sekä Suomessa että useissa muissa maissa käynyt niin, että säädösten edellyttämät tilat
ovat siinä määrin pienet, että esimerkiksi monissa lihasikaloissa kaikki siat eivät mahdu
samanaikaisesti sovussa syömään. Tämä lisää muun muassa hännänpurentaa eli käyttäytymishäiriötä,
jossa siat purevat toistensa häntiä poikki. Hännänpurennan lisääntyminen
on ongelma myös sikalan omistajalle. Pahasti purtu häntä voi aiheuttaa sian elimistössä
yleistulehduksen, jolloin tällaisen sairaan eläimen ruhosta ei makseta teurastamolla,
minkä lisäksi on kurjaa nähdä omien eläintensä kärsivän.
Keskustelkaa yhdessä siitä,
a) miten tällaiseen tilanteeseen on sianlihantuotannossa päädytty,
vaikka jokainen toimija on kuitenkin tarkoittanut hyvää?
Mitä vaiheita päätöksenteossa on todennäköisesti ollut?
b) millaisin keinoin yhteiskunnassa olisi mahdollista korjata tällainen tilanne?
8

Lihan hinta – sikojen olojen reunaehto
Lainsäädännön lisäksi toinen sikaloiden olosuhteita määrittelevä tekijä on lihan hinta. Suomalaisten
tuloista ruokaan kuluva osuus on nykyään pienempi kuin koskaan maamme historian
aikana, mutta ennallaan on yhä se, että suurin osa kuluttajista pitää hintaa yhtenä tärkeimmistä
kriteereistä ruokakaupassa. Lihatalot pyrkivät siksi kilpailemaan keskenään edullisilla hinnoilla,
mikä puolestaan heijastuu siihen hintaan, jota lihatalot pystyvät maksamaan sikaloiden omistajille.
Viime vuodet sianlihan tuottajahinta eli sikalan omistajan saama hinta on Suomessa ollut
noin 1,50 euroa kilolta.
Sikaloiden pelkistetyt olot ja karsinoiden pienet minimitilavaatimukset johtuvat suurimmaksi
osaksi siitä, että poliittisin päätöksin on pyritty tekemään maataloustuottajille mahdolliseksi
tuottaa lihaa näin halvalla. Sama tavoite on keskeisellä sijalla siinä neuvonnassa ja ohjeistuksessa,
jota lihatalot antavat omille sopimustuotantosikaloilleen. Karsinat suunnitellaan siten,
että samassa rakennuksessa voisi pitää suuren määrän sikoja ja sikalan omistajalta tai hoitajalta
kuluisi mahdollisimman vähän työaikaa.
Lihasikoja karsinassa. Jos
tällaiseen tavanomaiseen
karsinaan lisättäisiin olkikerros
betonilattian päälle ja
annettaisiin ajankuluksi esimerkiksi
köysiä kiskottavaksi
tai tehdasvalmisteisia sikojen
purutikkuja, työmenekki ja
lihan tuotantokustannukset
nousisivat jonkin verran.
Varsinainen hyvinvointi
edellyttäisi kuitenkin selvästi
suurempaa liikkumatilaa,
jotta siat voisivat esimerkiksi
kuumalla ilmalla siirtyä kosteaan
vilvoittelupaikkaan.
Tällainen tilan lisääminen
nostaa tuotantokustannuksia
enemmän kuin virikkeiden
lisääminen.
Merkittävät parannukset sikaloiden oloissa tarkoittaisivat sitä, että liha olisi kalliimpaa kuin
nykyään. Jos sioille halutaan enemmän tilaa, samassa rakennuksessa voi pitää aiempaa vähemmän
sikoja, mutta omistajan on silti saatava maksettua sikalan rakentamiseen ottamansa
pankkilaina näiden sikojen myynnistä saamillaan rahoilla. Myös kuivikkeiden ja virikkeiden
hankkimisesta ja vaihtamisesta aiheutuu kustannuksia ja siihen kuluu työaikaa. Lihan hinta on
siksi oleellinen osa yhtälöä, joka määrää sikojen elämän laadun.
Toinen mahdollisuus olisi, että yhteiskunnassa päätettäisiin muuttaa ruoan verotusta siten,
että eläimille haitallisia tuotantotapoja verotettaisiin enemmän kuin eläinten kannalta hyviä
tuotantomuotoja. Tällä tavalla olisi mahdollista kutistaa näiden tuotteiden hintaero kaupassa
olemattomiin tai jopa tehdä eläimille haitallisimmin tuotetuista ruoista muita kalliimpia.
9

Ongelmia ja ratkaisuja, osa 1:
Virikkeet vähentävät hännänpurentaa
Yleisin sikaloissa esiintyvä käyttäytymishäiriö on hännänpurenta. Hännänpurennassa on kysymys
siitä, että jotkin siat alkavat toistuvasti pureskella toisten sikojen häntiä, pahimmassa tapauksessa
niin, että nikamat katkeavat ja jäljelle jää vain tynkä. Pureminen on kohteena olevalle sialle hyvin
kivuliasta. Pureva sika ei kuitenkaan osaa asettua mielessään toisen asemaan eikä ymmärrä miltä
siitä tuntuu.
Hännänpurentaa ei esiinny luonnossa, vaan se on reaktio puutteellisiin olosuhteisiin. Hännänpurentaan
myötävaikuttavat useat syyt, kuten stressi, huono ilmanlaatu ja puutteet rehun koostumuksessa.
Yksi voimakkaimmin vaikuttavista syistä on se, että karsinassa ei ole muuta pureskeltavaa
eikä tekemistä. Suomen lainsäädäntö vaatii nykyään antamaan sioille virikemateriaalia,
mutta käytettävät määrät ovat pieniä verrattuna sikojen todelliseen tarpeeseen.
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira, jolle
kuuluu myös eläinten olojen valvonta,
on antanut säädösten tulkintaohjeeksi
sen, että jos karsinan lattialla ei käytetä
kuivikkeita, karsinassa on oltava leluja ja
sen lisäksi sioille on annettava kahdesti
päivässä olkea, sanomalehteä tai muuta
vastaavaa. Käytännössä ongelmaksi on
muodostunut, että niiden määrää ei ole
määritelty, joten tavalliseksi käytännöksi
on muodostunut antaa muutama kourallinen
olkea ryhmälle satakiloisia sikoja
ja pitää karsinassa yksi metalliketju tai
muovikanisteri. Tällöin suurin osa karsinan
sioista on ilman virikkeitä. Säädöksistä ei
myöskään ole tiedotettu sikaloille kovin
tehokkaasti ja niiden noudattamisen valvonnassa
on ollut puutteita, mistä syystä
täysin virikkeettömiäkin sikaloita
on edelleen.
Toisten sikojen häntien lisäksi i karsinan seinärakenteet
ovat yleinen kohde, johon siat koettavat
purkaa pureskelun tarvettaan, kun muuta pureskeltavaa
ei ole saatavilla.
Hännänpurentaa voisi kuitenkin melko
hyvin ehkäistä antamalla sioille runsaasti
sellaisia virikkeitä, joita ne voivat tonkia,
repiä tai pureskella. Tähän tarkoitukseen
sopivat esimerkiksi oljet, kutterinpuru,
sanomalehdet tai pahvilaatikot, hamppuköydet
tai tehdasvalmisteiset sikojen
purutikut.
10

Ongelmia ja ratkaisuja, osa 2:
Tilan lisääminen avaa mahdollisuuksia
Suomen oloissa yksi hintavimmista sikaloiden investoinneista ovat rakennukset. Siksi tilan lisääminen
on yksi kalleimmista parannuksista sikaloiden oloihin, vaikka se samaan aikaan tarjoaa
myös suurimmat mahdollisuudet lisätä sikojen viihtyvyyttä.
Jo melko pienellä tilan lisäämisellä sikaa kohti voitaisiin saavuttaa se etu, että ruokinta- ja juomatilaa
riittäisi paremmin karsinan kaikille sioille. Sioilla nimittäin on taipumus syödä samanaikaisesti,
ja jos kaukalolle tai rehuautomaatille ei mahdu yhtä aikaa, ”jonoon” jääneet turhautuvat ja
voivat alkaa pureskella edessä olevien häntiä. Sama vaikutus on sillä, jos karsinassa on liian vähän
juomavesipisteitä sikojen määrään nähden. Karsinatilan lisääminen helpottaisi myös karsinoiden
virikkeellistämistä, koska silloin virikkeet olisi helpompi jakaa niin, että useampi kuin vain muutama
karsinan sioista mahtuisi käyttämään niitä samanaikaisesti.
Suuri liikkumatila on sikaloissa harvinainen, mutta sillä saavutetaan tärkeä lisäetu: se mahdollistaa
siirtymisen erilaisten ympäristöjen välillä. Olinpaikan vaihtamisen mahdollisuus on oleellinen
viihtyvyystekijä kaikille eläimille. Sioille se on erityisen tärkeä siksi, että sika ei pysty tasaamaan
elimistönsä lämpötilaa hikoilemalla kuumalla säällä, eikä kesysialla ole myöskään turkkia, joka
lämmittäisi talvella. Riittävä liikkumatila mahdollistaisi sen, että sika voi siirtyä tarpeen mukaan
viilentävään kosteaan paikkaan tai lämpimälle kuivalle olkialustalle. Suomessa on jo käytössä
joitakin niin kutsuttuja kaksi-ilmastokarsinoita, joissa tämä on mahdollista.
Suurin parannus sikojen hyvinvoinnille syntyy, jos niillä on mahdollisuus päästä ulos jaloittelemaan.
Tämä on Suomessa hyvin harvinaista, ja sitä esiintyy lähinnä luomusikaloissa.
Keskustelutehtävä:
Parannuksia karsinaan
Pohtikaa yhdessä, millä keinoin allaolevan kuvan karsinan olosuhteita voisi parantaa,
kun karsina on nykyisen kokoinen. Mitä uusia mahdollisuuksia olojen parantamiseksi
syntyisi, jos karsina olisi kooltaan viisinkertainen?
11

12
Ongelmia ja ratkaisuja, osa 3:
Emakkohäkistä vapaaseen porsimiseen
Suurin osa emakoista pidetään kääntymisen ja liikkumisen estävässä häkissä sen ajan, kun niillä
on porsaat imetettävänään. Syynä on se, että näin halutaan estää emoa vahingossa litistämästä
porsaita hengiltä, kun se laskeutuu makuulle. Luonnonoloissa porsaiden litistäminen on harvinaista:
kun emo on saanut tarpeeksi liikuntaa, eli sillä on normaali lihasten hallinta ja terveet jalat,
se pystyy asettumaan makuulle tarpeeksi varovasti ollakseen litistämättä yhtään porsasta. Sikaloissa
ongelmia aiheuttaa se, että osalla emoista on kuivikkeettomien, joskus liukkaiden lattioiden
seurauksena jalkavammoja, jotka heikentävät niiden ketteryyttä, pesänrakennusaineksia ei ole
riittävästi varsinaisen pesän rakentamiseen ja koneiden melu voi häiritä emon ja porsaiden välistä
ääniviestintää.
Emakko porsii noin viiden
kuukauden välein, ja kunkin
porsimisen yhteydessä
se pidetään kuukauden tai
puolentoista ajan häkissä,
joka estää kääntymisen ja
muun liikkumisen kuin makuulle
menon ja seisomaan
nousemisen. Liikkumisen
estämisen on tutkimuksissa
havaittu aiheuttavan emakolle
stressiä, ja on viitteitä
siitä, että häkissäoloaikana
sen aivokemiallinen tila muistuttaa
ihmisen masennusta.
Porsimista ennen stressiä
lisää se, että emakko tuntee
voimakasta pesänrakentamisen
tarvetta, jota se ei
voi toteuttaa. Porsaiden synnyttyä häkki estää emakkoa väistämästä porsaitaan siinä vaiheessa,
kun ne alkavat pureskella kaikkea, myös nisiä, jolloin emo luonnonoloissa aloittaisi vähittäisen
vieroituksen. Luonnossa porsaat kokeilisivat hampaitaan monenlaisiin ympäristön esineisiin,
kuten oksiin ja kasveihin, mutta karsinassa porsailla ei yleensä ole mitään millä leikkiä, jolloin ne
purkavat pureskelun tarpeen emonsa nisiin.
Vapaa porsiminen, joka on esimerkiksi Ruotsissa normaali käytäntö, on Suomessa vielä harvinaista.
Vapaassa porsimisessa emakkoa ei pidetä kääntymisen estävässä häkissä, vaan se saa
liikkua karsinassa. Porsaiden suojaksi rakennetaan metallitangoista kaiteita, jotka jäljittelevät
emakon luonnossa rakentaman pesän oksista muodostuvaa, suojaavaa reunaosaa.
Kun porsaat ovat noin viikon ikäisiä, karjuporsaat eli urokset kastroidaan, eli niiden kivekset leikataan
pois, jotta vältyttäisiin joidenkin karjujen lihaan myöhemmin kehittyvältä sivumaulta. Vaikka
toimenpide on kivulias, se tehdään ilman puudutusta ja kipulääkkeitä. Eräissä maissa, kuten
Australiassa, osa sikaloista on korvannut leikkauksen immunokastraatiolla eli lääkeruiskeella,
joka ajaa saman asian. Norjassa ja Sveitsissä leikkauksen saa tehdä vain nukutuksessa.

Onko kuluttaja kuningas?
Paksu olkikerros lattialla
lisää sikojen viihtyvyyttä.
Suomessa tällainen järjestely
on jo käytössä joissakin
emakkosikaloissa. Kuluttajien
aktiivisuus on yksi
niistä tekijöistä, jotka
vaikuttavat siihen, yleistyvätkö
tällaiset olot
tulevaisuudessa.
Sikaloiden olot määräytyvät viime kädessä kahden tekijän kautta: lainsäädännön ja kuluttajien
valintojen. Helpoin kuluttajan keino vaikuttaa sikojen oloihin on suosia niitä lihalaatuja, joiden
tuotannossa siat on pidetty keskimääräistä paremmissa oloissa. Suomessa ainoa tällainen
kaupoissa tarjolla oleva vaihtoehto on luomuliha eli luonnonmukaisesti tuotettu liha, ja sitäkin
saa melko harvoista kaupoista. Luomusikaloissa on jonkin verran tavanomaista enemmän tilaa ja
virikkeitä, ja osa sioista pääsee kesäaikaan ulkoilemaan. Toinen, lähinnä ravintoloissa tarjolla oleva
vaihtoehto on villisian liha. Sitä tuotetaan villisikatiloilla, joilla ulkoiluaitaukset ovat yleensä vielä
luomutilojakin tilavampia.
Eräissä Keski-Euroopan maissa on kaupoissa tarjolla myös sellaista lihaa, joka ei ole luomua, mutta
jonka tuotannossa sikojen olot on kuitenkin järjestetty tavanomaista paremmiksi. Tällaisen lihan
myyntihinta saadaan jonkin verran alhaisemmaksi kuin luomun, koska eläimille ei tarvitse syöttää
luomurehua, joka on tavanomaista kalliimpaa. Suomessa tällaista järjestelmää ei vielä ole. Se,
syntyykö meillekin sellainen joskus, riippuu sekä kuluttajien osoittamasta mielenkiinnosta että
lihatalojen valmiudesta kokeilla, olisiko tällainen järjestelmä meilläkin taloudellisesti kannattava.
Osa eläinten olojen ongelmista huolestuneista kuluttajista on valinnut vaikuttamisen keinokseen
lihansyönnin vähentämisen tai kasvissyöjäksi ryhtymisen. Näillä valinnoilla on myös myönteisiä
ympäristövaikutuksia, muun muassa ilmastonmuutoksen hillitsemisessä, koska lihantuotannon
ympäristövaikutukset ovat useimmiten suuremmat kuin ravintosisällöltään vastaavan kasvisruoan
tuotannon. Yksi esimerkki on soijan käyttö. Soija on yleinen ainesosa sikojen rehussa, ja
tuottaakseen yhden kilon proteiinia lihan muodossa sian on elinaikanaan syötävä noin kahdeksan
kiloa proteiinia muun muassa soijan muodossa. Sianlihan syöminen kuluttaa siis moninkertaisen
määrän lihan ”sisältämää” soijaa verrattuna siihen, että soija käytettäisiin suoraan ihmisravinnoksi.
Keskustelutehtävä:
Lihan kulutus ja eläinten olot
Mitkä perustelut puoltavat sitä, että suomalaisten yhteenlaskettua lihansyöntiä olisi hyvä
vähentää? Entä mitkä perustelut puoltavat sitä, että lihaa syötäisiin edelleen? Miettikää
yhdessä, mitä kaikkia muutoksia yhteiskunnassa tarvittaisiin, jotta saataisiin aikaan
tilanne, jossa lihantuotanto jatkuu jossain mittakaavassa ja samaan aikaan eläinten olot
olisivat hyvät? Millaisia valintoja jokainen voisi tehdä omassa arjessaan?
13

Tämä vihkonen on yläkoulu- ja lukioikäisille suunniteltu tieto- ja tehtäväpaketti vuoden
2010 Eläinten viikon teemasta, sioista ja sikaloista. Se on suunniteltu ennen kaikkea biologian,
maa- ja metsätalouden, yhteiskuntaopin ja elämänkatsomustiedon opetukseen,
mutta sitä voi käyttää myös muun muassa filosofian opetuksessa tai äidinkielen ainekirjoitusaineistona.
Kouluopetuksen lisäksi se soveltuu käytettäväksi muun muassa luonto- ja
eläinkerhoissa, partiossa ja 4H-toiminnassa.
Alakouluikäisille on olemassa oma erillinen tieto- ja tehtävävihkonen. Vihkosia voi
tilata maksutta osoitteesta sey@sey.fi. Lisää sikatietoa ja tehtäviä löytyy netistä:
www.sikatieto.fi
Eläinten viikko on vuosittain 4.–10. lokakuuta vietettävä teemaviikko, jonka ensimmäinen
päivä on samalla kansainvälinen eläinten päivä ja eläinten suojeluspyhimyksen
Fransiscus Assisilaisen muistopäivä. Suomessa Eläinten viikkoa on vietetty vuodesta
1959 alkaen. SEY on tuottanut Eläinten viikolle vuodesta 1990 ilmaisen aineistopaketin,
jota voi tilata opetustarkoituksiin.
Yhteistyössä:
SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto ry
on vuodesta 1901 eläinsuojelutyötä tehnyt
Suomen suurin eläinsuojelujärjestö ja eläinsuojelun
asiantuntija. SEYn toimialaan
kuuluvat kaikki eläinlajit ja liiton toiminta
kattaa koko maan. www.sey.fi
Eläinsuojeluliitto Animalia perustettiin
vuonna 1961. Järjestön tavoitteena on
yhteiskunnallisen vaikuttamisen kautta
parantaa eläinten oikeuksia ja hyvinvointia.
www.animalia.fi