Julkaisun verkkoversio - Poliisi
Julkaisun verkkoversio - Poliisi
Julkaisun verkkoversio - Poliisi
You also want an ePaper? Increase the reach of your titles
YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.
34

tukevat henkilöstön motivaatiota kouluttautua ja ylläpitää ammattitaitoaan. Raskaan

liikenteen ja erikoiskuljetusten valvontaan liittyvän osaamisen, kuten esimerkiksi

ajoneuvopunnitusten ja ylikuormamaksuihin liittyvien käytäntöjen, sekä ajo- ja

lepoaikatarkistusten, maasto – ja vesiliikennevalvonnan ja ajotapavalvonnan onkin

katsottu edellyttävän henkilöstön erityisosaamista, joka varmistetaan parhaiten

keskitetysti ja valtakunnallisesti johdetulla ohjauksella ja koulutuksella.

Kansainväliset liikennevalvontatehtävät lisääntyvät esimerkiksi Schengen –

sopimuksen voimaantulon, valvontaan liittyvien erilaisten Suomea velvoittavien EU –

direktiivien säätämisen sekä naapurimaista Suomeen suuntautuneen liikenteen kasvun

johdosta. Kansainvälisiin tehtäviin liittyvän normiston tuntemuksen on katsottu

puoltavan nykyisen mallin mukaista valtakunnallista liikennevalvontaan liittyvän

erillisyksikön olemassaoloa.

Liikenneturvallisuuteen liittyvä kansainvälisen yhteistyön kasvu edellyttää Suomelta

aktiivista roolia myös vastaisuudessa. Liikkuvan poliisin, joka on osaltaan hoitanut

liikenneturvallisuuteen liittyvää yhteistyötä osallistumalla Pohjoismaiden, EU- ja

Baltian maiden sekä Venäjän kanssa toteutettuihin yhteistyöhankkeisiin ja

yhteistyöelimiin, on liikenneturvallisuuteen erikoistuneena yksikkönä katsottu olevan

asianmukainen viranomainen edustamaan Suomea käytännön yhteistyössä myös

vastaisuudessa.

Liikennevalvontaan liittyvän erityiskaluston hankinnan sekä käytön on todettu

luontevasti kuuluvan liikkuvan poliisin kaltaiselle yksikölle. Esimerkiksi raskaan

liikenteen valvonnassa käytettävien siirrettävien jarrudynamometrien sekä

ajoneuvoihin asennettavien kameravalvontalaitteiden sijoittelun on katsottu

edellyttävän valtakunnallista ohjausta, jonka on todettu olevan hyvin hoidettu

liikkuvan poliisin toimesta.

Erillisen liikenneturvallisuuteen keskittyneen organisaation on katsottu turvaavan

liikenneturvallisuuden ja liikennevalvonnan toteutumisen poliisitoimintaan liittyvien

resurssien vähetessä ja poliisitoimen painopistealueiden muuttuessa. 1990 –luvulla

koetun laman aikana saatujen kokemusten nojalla onkin todettu, että resurssien

vähetessä liikennevalvontaan liittyvien voimavarojen ja henkilöstön siirtäminen

muihin tehtäviin oli ollut ainakin joissakin paikallispoliisin yksiköissä tavanomaista.

Liikenneturvallisuuteen käytettyjen resurssien määrittelyn paikallistasolla on katsottu

olevan viime kädessä työnjohdollinen käytettävissä olevien resurssien määrään liittyvä

kysymys. Toisaalta on pidetty selvänä, ettei ainakaan resursseiltaan pienimpien

laitosten osalta liikenneturvallisuuteen liittyviä tehtäviä esimerkiksi liikkuvan poliisin

ja paikallispoliisin resurssien yhdistämisen jälkeen todennäköisesti enää hoidettaisi

päätehtävänä vaan muiden poliisitehtävien ohella, jolloin erityisasiantuntemuksen

tason asteittaista laskua ja käytäntöjen eriytymistä on pidetty todennäköisenä.

Liikkuva poliisi toimii liikenneturvallisuustehtäviensä ohella myös poliisireservinä.

Tältä osin on todettu, että liikkuvan poliisin rooli valtakunnallisena erityisyksikkönä

on varmistanut poliisireservin joustavan ja paikallishallintoon sitoutumattoman käytön

ja kohdentamisen valtakunnallisesti ja alueellisesti. Tosin tarpeellinen poliisireservi on

järjestettävissä silloinkin, jos liikkuva poliisi organisoidaan nykymallista poikkeavalla

tavalla. Liikennevalvontatehtävien luonteesta johtuen liikkuvan poliisin partioita on

voitu tarvittaessa irrottaa valvontatehtävistä paikallispoliisin tueksi ja resursseja

paikkaamaan niin sanotun lähimmän partion periaatteen mukaisesti, kuten luonnollista

onkin.