Aktuumi 2/2007 - Oulu

Kierikkikeskus palvelee arkeologista tutkimusta ja esittelee suurelle yleisölle kivikauden
elämää. Kesäaikana myös yleisö voi osallistua uusiin kaivauksiin Kierikin kankaalla.
Kierikissä tehdyt arkeologiset löydöt kertovat
kivikautisen kylän asumisesta, elämäntavasta
ja elinkeinoista. Mielikuvituksella
voi paikata tiedon aukkoja, mutta pohjalla
on tiukka tieteellinen tutkimus, arkeologian
lehtori Pentti Koivunen Oulun yliopistosta
muistuttaa.
Kierikistä on löydetty muun muassa pieni
keramiikkakuppi. Sen laitoja reunustavat
pienen pienet sormen- ja kynnenjäljet.
”Olen ajatellut, että pieni tyttö on muovaillut
keramiikka-astian. Kuka tietää, oliko hän
meidän muinainen esiäitimme”, suunnittelija
Patrik Franzén Kierikkikeskuksesta sanoo.
Samasta kodanpohjasta löytyi myös
muita pieniä, ilmeisesti lasten tekemiä keramiikkaesineitä.
Liekö kivikaudellakin ollut
päiväkoteja?
Lisäksi on löydetty esimerkiksi purupihkaa
ja koivuntuohitervaa. Siihen ovat ikuistuneet
kivikauden miehen poskihampaan
jäljet. ”Pure pihka”, sanoi kivikauden asukas.
Työn perässä
Jääkausi oli loppunut ja mannerjää alkoi sulaa.
Ensimmäiset asukkaat tulivat Karjalan
Kannakselle yli 10 000 vuotta sitten ja asutus
levisi nopeasti Itä-Suomeen ja aina Lappiin
saakka.
Kierikin väki tuli alueelle Kuusamon suunnalta
seuraten hupenevaa mannerjäätä.
”Kun merenranta oli Taivalkosken kohdalla,
Oulun tori sijaitsi 215 metrin syvyydessä”,
Franzén kertoo. Maa kohosi lähes
15 metriä sadassa vuodessa, kun nyt Perämeren
rannoilla maa kohoaa metrin samassa
ajassa.
Ihmiset muuttivat asuinpaikkaa kerran
sukupolven aikana. He tekivät saman kuin
nykyihmiset pakkautuessaan etelän maalikyliin:
kulkivat työn perässä.
”Ei täällä ollut kylmää eikä kurjaa. Keskilämpötila
oli kolmisen astetta korkeampi eli
ilmasto oli samanlaista kuin nykyisessä Saksassa”,
Franzén puolustaa muinaisten ihmisten
muuttosuuntaa.
”Saalistettavaa riistaa ja kalaa riitti. Hylkeet
tarvitsivat jäätä lisääntyäkseen ja jään
reunoille pakkautuivat myös muut saaliseläimet.”
Mahtoi hylkeitä miellyttää myös
lohien rasvainen punaliha, samoin kuin kivikautista
ihmistäkin.
Nousu ja kukoistus
Kierikin suurkylää alettiin rakentaa ja asua
noin 7000 vuotta sitten. ”Iijoen suulla asui
vähintään parisataa ihmistä”, Pentti Koivunen
arvelee.
Tutkijat ovat arvioissaan varovaisia, sillä
kukaan ei oikeasti tiedä, paljonko jokilaaksojen
alueella väkeä oli. Koko Suomen
asukasmäärän arveltiin 1800-luvulla olevan
10 000 ihmistä, mutta nyt uusien asuinpaikka-
ja hautalöytöjen myötä arvio on noussut
20 000:een.
”Kierikki ei ole poikkeus, vaan samanlaisia
tai pienempiä kyliä oli pitkin Pohjanmaan
jokilaaksoja. Tämä alue oli kivikauden ajan
ruuhkasuomea, johon asutus oli keskittynyt”,
tutkijat korostavat. Rantakylissä asuttiin
ympärivuotisesti ja pääelinkeinona oli
hylkeenpyynti.
Äkkiseltään voi ajatella että kivikausi oli
yhtä jähmeä ja muuttumaton kuin kivi, mutta
todellisuudessa elettiin suurta muutoksen
ja kehityksen aikaa. Hyvinvointi lisäsi
ihmisten määrää ja se pakotti myös järjestelmällisempään
ravinnon hankintaan ja tarkempaan
työnjakoon.
Kierikin alue on arkeologisesti ainutlaatuinen,
sillä sieltä on löytynyt runsaasti talojen
jäänteitä. Tärkeää uutta tietoa on se, että
kivikauden ihmiset asuivat vankkatekoisissa
hirsisissä asumuksissa. Arkkitehtuuri
muuttui yhä monimutkaisemmaksi, kun
asumukset rakennettiin rivitaloiksi. Pisimmän
löydetyn rivitalon pohjassa oli seitsemän
huonetta peräjälkeen.
Esimerkiksi Voima-Kuuselan kivikautinen
rivitalo on suurin esihistoriallinen talonpohja,
mitä Suomesta on löydetty. Eri
huoneista on löydetty erilaista tavaraa, mikä
kertoo siitä, että asuinhuoneet ovat erikoistuneet
käytön mukaan.
Alueelta on kaivettu myös isojen keramiikka-astioiden
jäänteitä, kalapyydyksiä
ja runsaasti meripihkakoruja. ”Löytämättä
ovat vielä merivene ja hautapaikka”, Koivunen
ja Franzén toivovat.
Kauppamiehet kaukaa
Iijoen suusta oli hyvät yhteydet jokea myö-
19