YTR 5 - Maaseutupolitiikka

MAASEUTUPOLITIIKKAA 

NAISTEN ÄÄNELLÄ 

Naisteemaryhmän tarina 1990-2007 

Petra Stenfors 

Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän julkaisuja 5/2007

Maaseutupolitiikkaa naisten äänellä 

Naisteemaryhmän tarina 1990–2007 

MAASEUTUPOLITIIKAN 

YHTEISTYÖRYHMÄ

ISSN 1238-6464 

ISBN 978-952-491-236-5 (nid.) 

978-952-491-237-2 (PDF) 

Kannen suunnittelu ja kuva: Mirja Nuutinen 

Kuvat: Paula Linderbäck 

Sirkku Mikkonen, maa- ja metsätalousministeriön kuva-arkisto 

Merja Ojala, maa- ja metsätalousministeriön kuva-arkisto 

Annamari Asikainen, Naisteemaryhmän arkisto 

Taitto Vammalan Kirjapaino Oy 

Paino Vammalan Kirjapaino Oy 

Vammala 2007

JULKAISIJA 

JULKAISUN NIMI 

Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä Maaseutupolitiikkaa naisten äänellä – 

Naisteemaryhmän tarina 1990–2007 

SARJA / N:O 

ILMESTYMISAJANKOHTA 

5/2007 Toukokuu 2007 

ISSN 

ISBN (nid.) 

KOKONAISSIVUMÄÄRÄ 

ISBN (pdf) 

1238-6464 ISBN 978-952-491-236-5 

77 

ISBN 978-952-491-237-2 (PDF) 

TEKIJÄT 

AVAINSANAT 

Petra Stenfors / Naisteemaryhmä 

sukupuoli, aluekehitys, maaseutu, tasa-arvo, 

nainen, ohjelmatyö, yhteistyö, yrittäjyys, 

verkosto 

JULKAISUN KUVAUS 

Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän naisteemaryhmän pitkäaikainen työ päättyy kesällä 2007. 

Tässä julkaisussa tarkastellaan, minkälainen elinkaari maaseudun naisteemalle on maaseutupolitiikan 

ja YTR:n yhteydessä piirtynyt. Naisteemaryhmän tarina on samalla katsaus siihen, 

miten naisnäkökulman tuominen varsin miesvaltaisen politiikanalan piiriin on onnistunut, ja minkälaisia 

keinoja naisten maalla-asumisen edistämiseksi on vuosikymmenten kuluessa löydetty. 

Julkaisussa pohditaan myös, miksi maaseudun naiset alun perin nostettiin erityisen huomion 

kohteeksi, ja miksi aihe nousi esiin juuri 1980-luvulla. 

Naisteemaryhmän työn lähtökohta, naisten kiistaton väheneminen maaseudulla, on ollut helposti 

ymmärrettävä. Sen sijaan teemaryhmän välineet työn tekemiseen – naisten erityisyyden 

korostaminen ja puhe naisnäkökulmaisesta maaseutupolitiikasta – avautuivat hankalasti sukupuolineutraaliin 

puheeseen ja politiikantekoon tottuneille. Teeman vaikeus on vaikuttanut merkittävästi 

teemaryhmän työskentelyyn ja keinoihin, joilla naisten työllistymistä ja asumisen mahdollisuuksia 

maaseudulla on edistetty. Naisten keskinäisen yhteistyön tärkeyden ja voiman osoittaminen 

on ollut yksi keskeisimmistä Naisteemaryhmän työskentelykeinoista. Naisille myönnetyt 

resurssit, naisten työn arvostaminen ja naisten tarpeen yhdistää työ- ja perhe-elämää ymmärtäminen 

eivät edisty ilman naisten omaa aktiivisuutta. Teemaryhmä on korostanut naisten voimavarojen 

yhdistämisen olevan välttämätöntä. 

Teemaryhmän verkosto on aktiivisesti etsinyt ja tukenut uusia yhteistyölinkkejä ja yhteistyön 

muotoja yli hallinnon sektorirajojen, kansalaisjärjestöjen ja hallinnon välillä sekä eri alueiden 

kesken. Myös kansainvälisiä kontakteja ja verkostoja on synnytetty. Vuonna 2007 teemaryhmä 

onkin voinut todeta työnsä yhtenä tuloksena synnyttämiensä ja edistämiensä yhteysverkojen 

toimivan ja kehittyvän edelleen.

UTGIVARE 

PUBLIKATION 

Landsbygdspolitikens samarbetsgrupp Landsbygdspolitik med kvinnornas röst – 

Kvinnotemagruppens historia 1990–2007 

SERIENS NUMMER 

UTGIVNINGSDATUM 

Publikationer 5/2007 Maj 2007 

ISSN 

ISBN (häftad) 

SIDOANTAL 

ISBN (pdf) 

1238-6464 ISBN 978-952-491-236-5 

77 

ISBN 978-952-491-237-2 (PDF) 

FÖRFATTARE 

NYCKELORD 

Petra Stenfors/Kvinnotemagruppen 

Regionutveckling, landsbygd, kön, kvinna 

jämställdhet, programarbete, samarbete, 

företagsamhet, nätverk 

REFERAT 

Kvinnotemagruppen har varit en av YTR:s (Landsbygdspolitikens samarbetsgrupp) temagrupper 

och på sommaren 2007 upphör dess långvariga arbete. I denna publikation granskas hurdan 

livscykel kvinnotemat har haft inom landsbygdspolitiken och YTR. Samtidigt är också kvinnotemagruppens 

historia en översikt över hur man har lyckats med att ta upp kvinnoperspektiv 

i en mycket mansdominerad politik och hurudana medel har funnits för att främja kvinnornas liv 

och boende på landsbygden under decenniernas lopp. Publikationen innehåller dessutom en 

översikt över varför kvinnorna på landsbygden ursprungligen blev ett föremål för uppmärksamhet 

och varför just på 1980-talet. 

Utgångspunkten för kvinnotemagruppens arbete, den obestridliga förminskningen av antalet 

kvinnor på landsbygden, har varit lätt att förstå. I stället har kvinnotemagruppens redskap för 

detta arbete – att framhäva kvinnornas säregenhet och att tala landsbygdspolitik ur kvinnoperspektiv 

– har varit svåra att förstå för dem som är vana vid könsneutralt talesätt och politik. Det 

svåra temat har betydligt inverkat på temagruppens arbete och medlen. Att kunna främja kvinnornas 

sysselsättning och boende på landsbygden och att ha kunnat bevisa hur viktigt kvinnornas 

ömsesidiga samarbete är, har varit ett av kvinnotemagruppens centralaste förfaringssätt. 

Resursser som har beviljats kvinnor, uppskattning av kvinnornas arbete och deras behov att 

kombinera arbets- och familjeliv ökar inte förståelsen utan kvinnornas egen aktivitet. Temagruppen 

har betonat att det är absolut nödvändigt att förena kvinnornas resursser. 

Temagruppens nätverk har aktivt letat efter och stött nya samarbetslänkar och samarbetsformer 

över administrativa sektorsgränser, mellan medborgarorganisationer och förvaltning samt med 

olika regioner. Dessutom har man också skapat internationella kontakter och nätverk. Således 

har temagruppen i år kunnat konstatera att de nätverk som den har skapat och främjat fungerar 

bra och utvecklas fortfarande.

PUBLISHER 

PUBLICATION 

Rural Policy Committee 

Rural policy with women’s voice – Story of 

the Women’s Working Group for Rural Development 

1990–2007 

SERIAL NUMBER 

DATE OF PUBLICATION 

Publications 5/2007 May 2007 

ISSN 

ISBN (wire stitched) 

NUMBER OF PAGES 

ISBN (pdf) 

1238-6464 ISBN 978-952-491-236-5 

77 

ISBN 978-952-491-237-2 (PDF) 

AUTHOR 

KEYWORDS 

Petra Stenfors/ Women’s Working Group for 

Rural Development 

SUMMARY 

Regional development, rural region, countryside, 

gender, woman, equality, programme 

work, cooperation, entrepreneurship, network 

The long-lasting work of the Rural Policy Committee’s Women’s Working Group for Rural Development 

comes to an end in the summer 2007. This publication deals with the kind of a lifespan 

the rural women theme has had in rural policy and the Rural Policy Committee. The story 

of the Women’s Working Group for Rural Development is also a survey of how the introduction 

of women’s perspective into a very male dominated policy has succeeded, and what kind 

of means has been found to encourage women’s living in the countryside during decades. The 

publication also includes a survey of why rural women were brought into the centre of attention 

in the first place and why during the 1980’ies. 

The starting point of the Women’s Working Group for Rural Development has been very easy 

to understand as it was clearly the fact that the number of women living in the countryside has 

been decreasing. On the other hand the tools of the Women’s Working Group for its work – underlining 

the specific nature of women and speech about rural policy through women’s perspective 

– were very difficult to understand for those who are used to gender-neutral speech and 

policy-making. The difficult theme has had a significant impact on the work and means of the 

group. The most important issues in the Women’s Working Group have been: how to enhance 

the employability and living opportunities of women in rural regions and the importance of reciprocal 

cooperation as well as to show the strength of women. The resources appropriated for 

women, the appreciation of women’s work, to understand their need to combine working- and 

family life do not make any progress without women’s own activity. The group has emphasized 

that it is absolutely necessary to unite women’s resources. 

The network of the Women’s Working Group has actively searched and supported new links 

and forms of cooperation over the administrative sectors, between civic organizations and administration 

as well as together with different regions. International contacts and networks have 

also been created. In 2007 the group can say with satisfaction that the networks it has created 

and promoted are functioning very well and getting better still.

Historia kutsuu tulevaisuutta – 

naiset maaseudun kehittäjinä 

Naisteemaryhmän historiikki on edessäni paperilla käsissä pideltävänä kokonaisuutena. Luen 

tekstiä ja muistot menneiltä vuosilta nousevat mieleeni. Katselen taaksepäin ja samalla eteenpäin 

äidin tunnoin, aivan kuin äiti katselee lasta tärkeissä elämän muutostilanteissa ylioppilas- tai 

valmistujaisjuhlissa, kihlajaisissa, häissä. Näinkö nopeasti yhteinen aika kului, vastahan opettelit 

kävelemään, aivan äsken autoin sinua sitomaan kengännauhasi ja nyt kuljet jo omaa tietäsi. 

Mielessä vaihtelevat äidin huoli lapsen puolesta, ylpeys aikuistuvasta itsenäisestä nuoresta, halu 

pitää kiinni ja helpotus päästää irti. 

Naisteemaryhmä on ollut lapseni. Teemaryhmän synnyttäminen alkoi rinnan oman vanhimman 

tyttäreni syntymän kanssa. Tytär on jo lähtenyt maailmalle. Nyt on teemaryhmän vuoro. Olen 

sydämestäni kiitollinen yhteisistä kasvun vuosista. Jos olen ollut naisteemaryhmälle äiti, myös 

teemaryhmä on ollut minulle koti. Missään muualla en olisi voinut jakaa niitä kehittämistyön kokemuksia, 

joita teemaryhmässä on jaettu. Olemme keksineet ideoita ja kokeilleet uusia toimintatapoja, 

joita muuten ei olisi voitu toteuttaa. Teemaryhmä aloitti verkkojen kutomisen ja naisprojektin 

luomisen jo siinä vaiheessa kun nykyisestä projektityömaailmasta oli vasta ituja. Olemme 

olleet edelläkävijöinä vahvistamassa naisten osallistumista maaseutupolitiikkaan ja samalla tuoneet 

uusia ideoita kehittämistyöhön, kuten esimerkiksi pienlainakokeilussa. 

Teemaryhmän voima ja samalla haaste on ollut kyky liikkua rajapinnoilla. Olemme kulkeneet 

maaseutupolitiikan ja tasa-arvopolitiikan välisellä usein kapealla ja liukkaalla tiellä. Olemme etsineet 

yksityisen kokemuksen, naisten yhteisen kokemuksen ja yhteiskunnan rakenteiden kohtaamista. 

Olemme vuoroin ylittäneet, vuoroin törmänneet naisten ja miesten maailmojen kuviteltuihin 

tai todellisiin rajoihin. Jo pelkästään olemassaolollamme teemaryhmänä olemme 

kyseenalaistaneet vallitsevia käytäntöjä ja siirtäneet rajoja piirun verran laveammiksi. Kaikesta 

tästä teemaryhmän tarina kertoo peilaten toimintaamme yhteiskunnalliseen muutokseen. Parikymmentä 

vuotta olemme olleet aitiopaikalla vaikuttamassa maaseudun kehittämiseen käyttämällä 

naisten ääntä, tekemällä näkyväksi sitä, mikä on ollut näkymättömissä. 

On irtipäästämisen aika. Naisteema kehittämistyössä on vahvistunut, saanut uusia muotoja ja 

välineitä käyttöönsä. Katson eteenpäin valoisin mielin. Teemaryhmän istuttamat siemenet itävät 

toisissa verkostoissa, hankkeissa ja toimijoissa. Uusia ituja pilkahtaa esiin paikallisesti, alueellisesti, 

Euroopan laajuisesti ja globaalisti. Koko maailma on läsnä tässä ja nyt siinä työssä mitä 

teemme. Teemaryhmän tavoitteet elinvoimaisesta ja tasa-arvoisesta maaseudusta ja samalla naisten 

kuunteleminen ja heidän tarpeisiinsa vastaaminen haastavat edelleen maaseutupolitiikan toimijat. 

Petra Stenfors teemaryhmän tarinan kirjoittajana on tuonut historiikkiin nuoren naistutkijan 

raikkaan näkökulman. Historiikin kautta siirrämme kokemustamme nuorille, jotka vuorostaan

tuovat uudet ideat itämään ja kasvamaan naisteemassa ja sukupuolitietoisessa kehittämistyössä. 

Näistä iduista kasvaa uutta toimintaa, joka haastaa myös miehet mukaan uudella tavalla. Tarvitsemme 

yhteistä viisautta ja voimaa rakentaa yhteiskuntaa, jossa toteutuu ihmisten tasavertaisuus 

sekä ihmisen ja luonnon tasapaino. 

Kevään koittaessa on uuden kasvun aika! 

Kiitän lämpimästi kaikkia näinä vuosina teemaryhmän verkostoihin ja työhön osallistuneita. Kiitän 

myös Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmää ja sen edeltäjiä teemaryhmän toimintamahdollisuuksista. 

Naisteemaryhmän sihteereinä ja projektipäällikköinä toimineita Sanna Sihvolaa, Leena 

Heiskalaa, Annamari Asikaista ja Laura Perheentupaa kiitän erinomaisesta työstä ja vahvasta 

sitoutumisesta naisteemaan. Aivan erityisesti kiitän teemaryhmän pitkäaikaista jäsentä Sirpa Poloa 

antaumuksellisesta ja syvällisestä omistautumisesta työhömme. Haluan myös kiittää maaseutupolitiikan 

voimamiestä Eero Uusitaloa yhteistyöstä, joka on ollut yhtä aikaa tukea antavaa 

ja toimintaan kannustavan jännitteen luomista. 

Historiikin tarjoaman näkökulman lisäksi jokaisen henkilökohtaiset kokemukset ja näkemykset 

tuovat naisten äänen monipuolisesti esiin. Yhdessä olemme enemmän ja äänemme kuuluu paremmin! 

Helsingissä Ainon päivänä 10. toukokuuta 2007 

Kaisa-Leena Lintilä 

Naisteemaryhmän puheenjohtaja 

Annamari Asikainen, Kaisa-Leena Lintilä, Laura Perheentupa ja Leena Heiskala

SISÄLLYSLUETTELO 

1. Johdanto 1 

2. Suomalaisen maaseutupolitiikan kehittyminen 

naisteeman kasvualustana 4 

2.1. Maatalouspolitiikasta maaseutupolitiikkaan 4 

2.2. Maaseutupolitiikka vakiintuu kamppailujen kautta 5 

2.3. Maaseudun ”ukkoutuminen” ongelmaksi 9 

3. Maaseudun naisteeman vaiheita 11 

3.1. Ituja 1980-luvulla 11 

3.2. Maaseutuprojektin ”naistyöryhmä” 1990–1992 14 

3.3. Maaseutupolitiikan neuvottelukunnan teemaryhmä 1992–1995 16 

3.4. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän Naisteemaryhmä 1995–2001 22 

3.5. Naisteeman kolme kehää 2002–2004 28 

3.6. Naisteemaryhmä 2005–2007 – verkosto ja työryhmät 31 

3.7. Naisteeman siemenet leviävät 32 

4. tiedon kokoamista, tuottamista ja 

välittämistä 34 

4.1. Naisteemaryhmä tiedottajana 34 

4.2. Tutkimustietoa maaseudun naisista 37 

4.3. Viestinvientiä poliittisille päättäjille 41 

4.4. Yrittäjäkoulutusta naisten lähtökohdista 42 

4.5. Projektityö maaseudun kehittämisen välineenä 44 

4.6. Ryhmätoiminta, yrittäjäkoulutus ja uusi rahoitusmalli yhdistyivät 45 

4.7. Seminaarit maaseudun kehittäjänaisten kohtaamispaikkoina 48 

5. Naisteemaryhmä verkostojen kutojana 51 

5.1. Maakuntiin muutosagenttien ja avainhenkilöiden verkostoja 51 

5.2. Voimaa ja kokemuksia naisten kansainvälisestä yhteistyöstä 54 

5.3. Verkottautuminen 2000-luvun maaseutupolitiikan toimintatapana 58 

6. Naisena miehisillä toimintakentillä 62 

6.1. Tasa-arvon perinteitä Suomessa: poliittinen äitiys, tasaveroisuus, naiserityisyys 62 

6.2. Naisena olemisen ihanuus ja vaikeus 64 

Jälkisanat: Pöydällä hehkuu oranssi gerbera 67 

LÄHTEET 69 

LIITTEET: 73 

Naisteemaryhmän ja sen edeltäjien seminaareja ja tilaisuuksia 73 

Naisteemaryhmän resurssit 75 

Naisteemaryhmän jäsenet 76

1. Johdanto 

Maaseudun murros ja maatalouden työpaikkojen voimakas lasku synnyttivät 1980-luvulla keskustelua 

uudenlaisen politiikan tarpeesta maaseudun säilyttämiseksi elinvoimaisena. Kun maaseudun 

havaittiin tuolloin myös ”ukkoutuvan” kovaa vauhtia, eli naisten määrän suhteessa 

miehiin vähenevän, muodostui muutoksen tarkastelu myös sukupuolinäkökulmasta tärkeäksi. 

Naisten poismuutto vääristi maaseudun sukupuolijakaumaa ja vaikutti niin maaseudulla 

asuvien arkeen ja sukupuolten asemaan kuin syntyvyyteen ja tulevaan väestökehitykseenkin. 

Vuonna 1990 valtionhallinnossa maaseudun kehittämispolitiikkaa ohjannut Maaseudun kehittämisprojekti 

asetti naistyöryhmän selvittämään keinoja naisten työllistymisen edistämiseksi maaseudulla. 

Sittemmin työtä on tehty monella rintamalla – sekä kohdennetusti ongelma-alueilla että 

laajemmin asenteiden parissa. 

Yhä 2000-luvun loppupuolella naiset muuttavat miehiä useammin pois maaseudulta niin opiskelun, 

työn kuin esimerkiksi sosiaalisten suhteidenkin vuoksi. Vuosikymmenten saatossa tämä 

on vaikuttanut maaseudun arkeen ja johtanut väestörakenteen vinoutumiseen, mikä on edelleen 

uhka maaseudun elinvoimaisuuden säilymiselle. Kuitenkin monet naiset haluaisivat asua maalla. 

2000-luvulle tultaessa maaseudun arvostus on taas noussut ja mielipidekyselyissä maaseutu 

näyttäytyy houkuttelevana asumisympäristönä. Työpaikat jatkavat kuitenkin keskittymistään 

suuriin keskuksiin. Miksi siis maaseudun ja naisten tarpeet eivät kohtaa? 

Työtä maaseudun naisen tekemiseksi näkyväksi maaseutupolitiikassa on tehty 1980-luvulta lähtien. 

Ensimmäinen nimenomaan naisten tilanteeseen keskittyvä työryhmä asetettiin vuonna 1990 

sisäasianministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön Maaseutuprojektin toimesta, myöhemmin 

työn jatkajaksi vakiintui Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän naisteemaryhmä. On selvää, 

että maaseudun naiskysymyksen kaltaisiin haasteisiin pystytään vastaamaan vain pitkäjänteisellä 

työllä, jonka tulokset ovat vieläpä hankalasti osoitettavissa. Naisteeman parissa työskentely 

onkin jatkunut Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän yhteydessä aina kesään 2007 asti. 

Naisteemaryhmän työn ollessa lopuillaan voidaan tarkastella, minkälainen elinkaari maaseudun 

naisteemalle on tässä muodossaan piirtynyt. Miksi maaseudun naiset alun perin nostettiin erityisen 

huomion kohteeksi ja miksi aihe nousi esiin juuri 1980-luvulla? Entä miten naisnäkökulman 

tuominen varsin miesvaltaisen politiikanalan piiriin onnistui? Minkälaisia keinoja naisten maalla-asumisen 

edistämiseksi on vuosikymmenten kuluessa löydetty, miten ne on otettu vastaan ja 

minkälaisia vaikutuksia työllä on ollut? Mikä on maaseudun naisten tilanne nykyään – millaisia 

muutoksia maaseutupolitiikan haasteissa naisnäkökulmasta on tapahtunut? Ja mitä teemaryhmässä 

toimiminen on ryhmässä mukana olleille merkinnyt? 

 

Vihinen, Hilkka, Naisuutiset 1/2003 ”Maaseudun pitkän aikavälin työllisyysnäkymiä”.

Näihin kysymyksiin olen etsinyt vastauksia käymällä läpi teemaryhmän vuosien mittaan kertynyttä 

arkistomateriaalia ja julkaisuja sekä haastattelemalla itse teemaryhmässä toimineita. 

Asettamiskirjeistä, kokouskutsuista, kokouspöytäkirjoista, raporteista ja muusta arkistomateriaalista 

voidaan hahmottaa naisteemaan paikkaa sekä maaseutupolitiikassa että suomalaisen 

tasa-arvokeskustelun kentällä. Virallisen materiaalin joukossa on myös käytännönläheisempiä 

pilkahduksia teemaryhmän työskentelystä: muistiinpanoja, ajatuskarttoja, jäsenten kirjoitelmia 

teemaryhmätyön merkityksestä omasta näkökulmastaan. Näiden muistijälkien avulla voidaan jo 

päästä pintaa syvemmälle ja luoda käsitystä henkilökohtaisemmasta kokemuksesta, esimerkiksi 

kulloinkin tärkeäksi koetuista teemoista, kehityksenkulusta ja toimintatavoista. Päällimmäisenä 

näissä materiaaleissa näyttäytyy suuri motivaatio ja sinnikkyys, jolla naisteemaa on vuosien mittaan 

pohdittu ja pidetty esillä. Naisteemaryhmän vuosina 1994-2007 julkaisema Naisuutiset-lehti 

on myös ainutlaatuinen kuvastin maaseudun naisteeman vaiheista. 

Pelkästään kirjalliseen materiaaliin tukeutuen olisi kuitenkin ollut mahdotonta tavoittaa Naisteemaryhmän 

jäsenten mielipiteitä ja kokemuksia teeman parissa työskentelystä. Ja juuri tämä tieto 

kaipaa teemaryhmän työn päättyessä kartoitusta. Vuosikymmenten aikana kertynyt kokemus on 

arvokasta maaseudun kehittämistä tulevaisuudessa suunniteltaessa – tällä kertomuksella pyritään 

säilyttämään osa Naisteemaryhmän ”kollektiivista muistia”. Tätä varten haastattelin viittä 

teemaryhmässä pitkään toiminutta naista: teemaryhmän puheenjohtajana alusta alkaen toiminutta 

Kaisa-Leena Lintilää, ensimmäisestä naistyöryhmästä lähtien mukana ollutta Sirpa Poloa, 

teemaryhmän ensimmäistä palkattua sihteeriä Sanna Sihvolaa, sihteerinä ja naisprojektien vetäjänä 

toiminutta Leena Heiskalaa ja koko 2000-luvun sihteerinä toiminutta Annamari Asikaista. 

Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän pääsihteerinä alusta asti toimineen Eero Uusitalon kanssa 

käyty keskustelu antoi puolestaan hyödyllistä tietoa Naisteemaryhmästä osana YTR:ää. 

Naisteemaryhmän toimijoiden kanssa käytyjen keskustelujen kautta asettui teemaryhmän historia 

yhteiskunnallisen kehyksensä ohella vahvasti henkilökohtaiselle tasolle. Naisteemaryhmä on 

ollut jäsenilleen tärkeä tukiverkosto, ja kokoukset ovat osaltaan motivoineet jatkamaan vaikeaksi 

koettua työtä. Monet kokivat Naisteemaryhmän myös henkilökohtaisesti merkitykselliseksi. 

Haastatteluissa korostui erilaisten ihmisten eri tavoin kuvaamana naisteeman herättämä epäluulo, 

vastustus ja vaikeasti ymmärrettävän teeman esillä pitämisen raskaus. ”Akkamaiseksi” 

tai ”naismaiseksi” leimattuna nämä adjektiivit onkin ollut syytä kääntää voitoksi ja naisellisuus 

voimavaraksi. 

Merkittävänä voimavarana teemaryhmän työssä ovatkin sen jäsenet alkuajoista lähtien hyödyntäneet 

nimenomaan naiseutta. Naisten edellytyksiä asua maaseudulla on pyritty parantamaan 

naisten omista lähtökohdista käsin. Tämä on tarkoittanut muun muassa naisille tyypillisten pienyritysten 

tukemista, naisten rohkaisemista hyödyntämään omaa osaamistaan, kuten käsityötä, 

hoivatyötä ja kotityötä, elannon hankkimisessa sekä naisten keskinäisen yhteistyön voiman korostamista. 

On kehitetty mentorointia, mikroluottoja ja naisten resurssikeskuksia. Ensi töikseen 

naistyöryhmä ryhtyi myös ajamaan sukupuolen näkyväksi tekemistä maaseutupolitiikassa: sukupuolettomista 

ihmisistä puhumisen sijaan olisi puhuttava naisista ja miehistä. Kuten eräs ryh-

män toimija on asian aikoinaan kiteyttänyt: naisteema on mahdollisuuksien tasa-arvoa erilaisuutta 

arvostaen. 

Tämä kertomus Naisteemaryhmän vaiheista on jäsennelty viiteen kokonaisuuteen. Luvussa kaksi 

esitellään lyhyesti se toimintaympäristö, jossa maaseudun naisteema nousi idulleen: maaseudun 

rakennemuutos ja maaseutupolitiikan muotoutuminen. Luvussa kolme luodaan katsaus naisteeman 

vaiheisiin maaseutupolitiikassa: miten toiminta kulloinkin oli organisoitu, mitkä kysymykset 

olivat ajankohtaisia, ja miten ajan haasteisiin vastattiin. Lopuissa luvuissa Naisteemaryhmän 

toimintaa lähestytään kolmen tärkeän teeman kautta. Teemaryhmän merkitystä moninaisena tiedonvälittäjänä 

esitellään luvussa neljä: vuosien mittaan Naisteemaryhmä on toiminut solmukohtana, 

joka on välittänyt tietoa maaseudun naisten tilanteesta päätöksentekoon ja toisaalta tarjonnut 

maaseudun naisille tietoa esimerkiksi Naisuutiset-lehden tai koulutusten muodossa. Luvussa 

viisi pohditaan puolestaan naisteeman verkostomaista luonnetta, joka on kehittynyt rinnan maaseutupolitiikan 

verkostoitumisen kanssa ja toisaalta vastannut tarpeeseen löytää naisille voimaa 

yhteistyöstä. Lopuksi syvennytään teemaryhmän rooliin naisten kohtauspaikkana, jossa naisten 

keskinäinen voimistaminen on koettu tärkeäksi. Viimeisessä luvussa pohditaankin tarkemmin 

teemaryhmän alusta asti läsnä ollutta naisnäkökulmaa, joka ei aina ole ollut itsestään selvää kaikille 

toimijoillekaan. 

Naisteemaryhmä otti tämän nimensä käyttöön vuonna 1994. Jo aiemmin maaseutupolitiikan organisoitumisen 

eri vaiheissa toimi kuitenkin tätä vastaavia teemaryhmiä tai työryhmiä, joiden jatkumoon 

Naisteemaryhmä kiinteästi liittyi sekä tehtävänannoltaan että henkilöiden kautta. Tässä 

kertomuksessa termillä ”Naisteemaryhmä” viitataan ajoittain myös vuotta 1994 varhaisempiin 

ryhmiin toiminnan jatkuvuuden korostamiseksi, jos ei ole ollut tarkoituksenmukaista erikseen 

luetella erinimisiä kokoonpanoja. Teksti pohjautuu suurelta osin teemaryhmän arkistomateriaaliin 

ja haastatteluihin, joihin on erikseen viitattu vain, mikäli tiettyä asiakirjaa tai haastattelua on 

tekstissä käytetty intensiivisesti. Muihin tiedonlähteisiin viitatessa lähde on mainittu. 

Kuva: Paula Linderbäck

2. Suomalaisen maaseutupolitiikan 

kehittyminen naisteeman kasvualustana 

2.1. Maatalouspolitiikasta maaseutupolitiikkaan 

Maaseutupolitiikan tietoinen kehittäminen alkoi Eero Uusitalon mukaan Suomessa 1980-luvun 

alkupuolella. Vuonna 1981 Valtioneuvoston kanslia asetti maaseudun kehittämistoimikunnan, 

jonka työn tuloksena päätettiin maaseudun yleisten kehittämisedellytysten parantamisesta: 

asunto-olosuhteita, elinkeinotoimintojen kehittämistä ja palvelujen saatavuutta oli ryhdyttävä 

edistämään. 

Vuonna 1987 käynnistettiin Euroopan maissa maaseutukampanja Euroopan neuvoston aloitteesta. 

Kun Suomessa kampanjaa valmistelemaan asetettiin virallinen toimikunta, joka koostui eri 

ministeriöiden, keskusjärjestöjen ja vapaaehtoisjärjestöjen edustajista, oli tämä ensimmäinen kerta, 

jolloin maaseudun asioita käsiteltiin laajalla kokoonpanolla. Toimikunnan pääsihteerinä toimi 

Leena Heiskala Suomen kunnallisliitosta. Työryhmät mukaan lukien suunnittelussa oli mukana 

satoja ihmisiä ympäri maata. Suomessa kampanjan teemana oli ”Elävä maaseutu”. Kampanjassa 

pääpaino oli tiedotuksessa: maaseudun asiaa tuotiin esille näyttävässä valtakunnallisessa avajaistilaisuudessa, 

neljässä suuressa seminaarissa ja maakuntien omissa tilaisuuksissa, kuten kotiseutu- 

ja kylätoimintapäivillä. Vuoden aikana myös palkittiin naisyrittäjiä, maaseutuaiheisia 

opinnäytetöitä sekä järjestettiin suuri FinLande-näyttely. 

Maaseutukampanjassa nostettiin keskeisesti esille myös koulutuskysymykset. Maaseututeemaa 

lanseerattiin opetuksissa kaikilla tasoilla ja Helsingin yliopiston panostuksena perustettiin kaksi 

jo suunnitteilla ollutta maaseudun tutkimus- ja koulutusyksikköä. Matti Sippola näkee näiden 

nopean nousun vahvoiksi maaseudun kehittäjiksi seuranneen juuri Elävä maaseutu -kampanjan 

herättämää maaseudun arvostusta. 

Tammikuussa 1988 sisäasianministeriö asetti yhteistyössä maa- ja metsätalousministeriön kanssa 

kampanjan rinnalle maaseudun kehittämisprojektin. Tämän tarkoituksena oli ohjata maaseudun 

kehittämispolitiikkaa ja toimia eri sektorien maaseudun kehittämistoimenpiteitä yhdistävänä 

kanavana. Projektin tehtävänä oli selvittää maaseudun kehityksen näkymiä ja mahdollisuuksia 

sekä tehdä ehdotuksia periaatteista, joita maaseudun kehittämisessä noudatettaisiin vuoteen 

2000 mennessä. Lisäksi projektin tuli seurata maaseudun kehittämistavoitteiden valmistelua eri 

ministeriöissä ja käsitellä toimenpiteiden rahoituskysymyksiä. Vastuu projektista jaettiin kahden 

ministeriön kesken: johtoryhmän puheenjohtajana toimi maa- ja metsätalousministeri Toivo 

T. Pohjala ja vpj:na sisäasiainministeriön kansliapäällikkö Juhani Perttunen. Asioita valmistelemaan 

perustettiin projektityöryhmä. Sihteeristönä toimivat sisäasiainministeriön aluepoliittisen 

 

 

 

Uusitalo, Eero, 1998, s. 58–59. 

Sippola, Matti, Maaseudun uusi aika 1998. 

Sippola, Matti, Maaseudun uusi aika 1998.

osaston maaseutu- ja saaristoasiaintoimisto sekä maa- ja metsätalousministeriön maatalousosaston 

suunnitteluosasto. 

Kehittämisprojekti kartoitti työohjelmassaan maaseudun ongelmia. Keskeisiksi ongelmiksi nostettiin 

työpaikkojen ja väestön väheneminen, väestörakenteen vinoutuminen sekä palvelujen ja 

kyläyhteisöjen heikentyminen. Maaseudulle epäedulliseen kehitykseen vaikuttivat erityisesti peruselinkeinojen 

työpaikkojen väheneminen sekä uusien työtilaisuuksien keskittyminen keskuksiin. 

Väestökato ja muut ongelmat olivat suurimpia syrjäisillä ja pientila- ja alkutuotantovaltaisilla 

seuduilla. Väestörakenteessa ongelmallista oli vanhusten keskimääräistä suurempi ja lasten 

pienempi osuus, sekä naisten miehiä pienempi osuus. Epäedullisen väestökehityksen myötä syrjäseutujen 

palvelurakenne oli heikentynyt julkisen vallan tukitoimista huolimatta. Kyläkoulujen 

lakkauttamisen todettiin tuolloin saadun pysähtymään, mutta muut palvelut: kyläkaupat, myymäläautot, 

linja-autoliikenne ja postitoimipaikat vähenivät. Ongelmiin tuli vastata eri hallinnonalojen 

yhteistyöllä ja paikallisia voimavaroja hyödyntämällä. 

Kampanjan päätarkoitus oli nimenomaan asenteisiin vaikuttaminen, missä se onnistui Matti Sippolan 

mukaan jälkikäteen tarkasteltuna hyvin. Maaseudusta ryhdyttiin puhumaan positiivisempaan 

sävyyn, eikä sitä nähty enää vain keskustapuolueelle, SMP:lle tai RKP:lle kuuluvana politikointina. 

Sen sijaan kampanjan käytännön uudistukset, ehdotukset tai hankkeet tuottivat tulosta 

hitaasti. Kampanjan ja kehittämisprojektin keskeinen viesti oli, että Suomessa olisi siirryttävä 

maatalouspolitiikan harjoittamisesta maaseutupolitiikkaan. Tulevan maaseutupolitiikan tavoitteita 

ja sisältöjä hahmoteltiin kehittämisprojektin tuottamassa ensimmäisessä valtakunnallisessa 

maaseutuohjelmassa, Maaseutupolitiikan linjat 1990-luvulla. Maaseutukampanja ja vuoteen 1991 

asti jatkunut Maaseudun kehittämisprojekti voidaankin nähdä suomalaisen maaseutupolitiikan 

käynnistäjinä. 

2.2. Maaseutupolitiikka vakiintuu kamppailujen kautta 

Maaseutupolitiikan neuvottelukunta 1992–1995 

Vuonna 1992 projektin työtä jatkamaan asetettiin maaseutupolitiikan neuvottelukunta. Tämän 

kokoonpanossa kiinnitettiin huomiota siihen, että tärkeät tahot saatiin linkitettyä mukaan. Jäsenten 

tulikin olla sitoutuneita rooliinsa ja tehtäväänsä. Neuvottelukunnan aikana maaseutupoliittinen 

valmistelutoiminta jäsentyi teemaryhmien vastuulle. Maaseutututkimuksen rahoitus tuli 

mukaan uutena toimintamuotona. Eero Uusitalon mukaan neuvottelukunnan toiminta muodostui 

kuitenkin Euroopan Unioniin liittymisen alla epävarmassa tilanteessa vaikeaksi. Euroopan 

Unionin nähtiin kaikkein kriittisimmissä puheenvuoroissa tuovan valmiit ratkaisut maaseutupolitiikkaan, 

ja neuvottelukunnan tarpeellisuus asetettiin kyseenalaiseksi. 

 

 

Ks. Sippola, Matti, Maaseudun uusi aika 1998; Uusitalo, Eero, 1998, s. 61. 

Uusitalo, Eero, 1998, s. 64.

Lisäksi epäilyä aiheuttivat Eero Uusitalon mukaan myös pyrkimykset maaseutupolitiikan vahvistamiseksi 

hallinnollisesti. Kun maaseutupolitiikka oli aiemmin ollut kampanjointia tai projektityöskentelyä, 

asettui se vuonna 1991 laaditun maaseutuohjelman myötä usean hallinnonalan 

yhteistyötä vaativaan asemaan. Hallinnossa tämänkaltainen eri alojen yhteistyö ja kumppanuus 

työtapana olivat vieraita ja aiheuttivat hämmennystä. Neuvottelukunnan työtä kritisoitiin sekä 

mediassa että eduskuntaryhmissä. Tästä huolimatta maaseutupolitiikka vakiintui 1990-luvun 

kuluessa sekä käsitteenä että toimintana osaksi suomalaista yhteiskuntapolitiikkaa. Maaseutupolitiikalle 

muodostui oma politiikan sisältö ja toteuttamistapa. Maaseutupolitiikan sisältöjä on 

jäsennetty erityisesti maaseutuohjelmissa. 

Neuvottelukunnan työ osoitti, että sen kaltainen maaseudun asioihin perehtynyt yhteen sovittava 

elin oli tarpeellinen – tätä korostivat myös maaseudun muutostarpeet. Eri sektorien maaseudun 

kehittämiseen liittyviä toimia oli koordinoitava. Eero Uusitalon mukaan neuvottelukunnan 

lausunnonantajan roolista haluttiin kuitenkin irti. Niinpä vuonna 1995 todettiin tehtävän edellyttävän 

neuvottelukuntaa kiinteämpiä hallinnollisia rakenteita, eikä neuvottelukuntaa asetettu 

uudelleen. 

Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä 1995– 

Maaseutupolitiikan strategioita hahmottelemaan ja kehittämistä koordinoimaan perustettiin 

vuonna 1995 maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä, YTR. Tämä muodostettiin eri hallinnonalojen 

maaseudun kehittämisestä vastaavista henkilöistä sekä monen alan asiantuntijoista. Useat 

yhteistyöryhmän johtoryhmän jäsenet kuuluivat EU-asiainkomitean alue- ja rakennepoliittiseen 

jaostoon, ja sihteerit työskentelivät EU:n rakennerahasto-ohjelmia valmistelevissa työryhmissä, 

joten yhteistyöryhmällä oli välitön yhteys ohjelmalliseen aluekehittämiseen. Valtioneuvosto kutsui 

yhteistyöryhmän puheenjohtajaksi kansliapäällikkö Reijo Urosen maa- ja metsätalousministeriöstä 

ja varapuheenjohtajaksi ylijohtaja Paavo Pirttimäen sisäasiainministeriöstä. Pääsihteeriksi 

yhteistyöryhmään nimettiin vuodesta 1989 alkaen Maaseutuprojektissa mukana ollut neuvotteleva 

virkamies Eero Uusitalo sisäasiainministeriöstä. 

Yhteistyöryhmä ei ole ollut pysyvä elin vaan se on asetettu määräajoiksi. YTR:ssä on edustaja 

kultakin hallinnon alalta, mutta sen kokoonpano on myös sektorihallintoa laajempi. Mukana on 

virkamiesten lisäksi maaseutupolitiikan ruohonjuuritason toimijoita keskeisistä järjestöistä ja toimintaryhmistä. 

YTR:n toimintatapana ovat olleet erityisesti teemaryhmät, jotka koostuvat tiettyä 

teemaa tuntevista virkamiehistä ja sidosryhmien edustajista. Teema- tai työryhmiä on YTR:n toimikaudella 

yleensä ollut reilu kymmenen. YTR:n sihteeristö puolestaan valmistelee asiat. YTR:n 

toimintaa kuvataan usein verkostomaiseksi, millä halutaan korostaa maaseutupolitiikan ei-pe- 

 

 

Uusitalo, Eero, 1998, s. 64-65; Ingberg, Leena, 2002. 

Ks. Uusitalo, Eero, 1998, s. 64-65; Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän asettamiseen liittyvät paperit, 

Naisteemaryhmän arkisto; Eero Uusitalon haastattelu 16.4.2007.

inteistä ja sektorit ylittävää organisoitumista. Tämänkaltaista toimintatapaa ei ole sektorihallinnossa 

helposti ymmärretty. YTR on yhä uudelleen joutunut perustelemaan maaseutupolitiikan 

organisoitumista usean hallinnonalan ja asiantuntijaorganisaation tai etujärjestön yhteistyönä. 

Vastustajien puheenvuoroissa ovat monesti esiintyneet vaatimukset hallinnollisesta selkeyttämisestä. 

10 

Eri taustaorganisaatioiden edustajat ovat yleensä valikoituneet YTR:n sihteeristöön oman kiinnostuksen 

ja henkilökohtaisten kontaktien kautta. Kun toiselle kaudelleen asetetun YTR:n sihteeristöön 

pyydettiin vuonna 1996 eri ministeriöitä nimeämään edustajansa, muodostui kokoonpanoon 

eräänlainen kaksoisedustus virallisten edustajien ja henkilökohtaisesta kiinnostuksesta 

mukanaolevien virkamiesten vuoksi. Itse YTR koostuu puolestaan jo virkaurallaan pidemmälle 

ehtineistä henkilöistä, millä on voitu lisätä YTR:n painoarvoa ja asemaa. 11 

Keskustelua maaseutupolitiikan välineistä ja työnjaosta käytiin erityisesti 1990-luvun lopulla. 

Maaseudun kehittämisen vastuutahot sekä hallinto selkeytyivät vähitellen YTR:n toiminnan vakiintuessa. 

12 Maaseutupolitiikan keinoja on pyritty myöhemmin täsmentämään suppean ja laajan 

maaseutupolitiikan käsitteillä. Jako suppeaan ja laajaan maaseutupolitikkaan otettiin käyttöön 

maaseutupoliittisessa kokonaisohjelmassa ensi kertaa vuonna 2000. Eero Uusitalon mukaan suomalainen 

maaseutupolitiikka oli 1980- ja 1990-luvuilla juuri suppeaa maaseutupolitiikkaa. Kun 

maaseudun kehittämisen tarpeet havahduttiin tunnistamaan, oli näihin vastaamiseksi kehitettävä 

täsmätoimia. 13 Suppealla maaseutupolitiikalla tarkoitetaan nimenomaan maaseudun kehittämiseen 

kohdistuvia toimia. Näitä ovat esimerkiksi lainsäädäntö, taloudelliset voimavarat, erityisosaaminen 

ja virkamiehistö, joiden tehtävänä on maaseudun kehittäminen. 14 

Laajan maaseutupolitiikan käsitteellä haluttiin korostaa, että eri hallinnonalojen vastuulla olevilla 

asioilla oli merkitystä maaseudulle, vaikka niitä ei maaseutupoliittisina pidettykään. Toisaalta 

maaseutua ei aina välttämättä tuoda esiin edes silloin, kun yhteiskunnan alueellinen ulottuvuus 

on hallinnonalalla voimakkaasti tiedostettu: esimerkiksi sisäasiainministeriön ja liikenneministeriön 

toimialoilla on ollut vahva näkemys yhteiskunnallisesta keskittymisestä ja kasvukeskuksista. 

Pelkästään aluepolitiikalla ei ole voitu vaikuttaa maaseudun kehitykseen: vaikutukset maaseudulla 

oli huomioitava niin työvoima- ja sosiaalipolitiikassa, liikennejärjestelyissä, elinkeinohallinnossa 

kuin esimerkiksi verotuksessakin. Laaja maaseutupolitiikka tarkoittaakin eri sektorien 

työhön perustuvaa politiikkaa. Tämä on suomalaisessa maaseutupolitiikassa korostunut vuosituhannen 

vaihteesta alkaen. Eräs keskeinen keino toteuttaa laajan maaseutupolitiikan tavoitteita 

 

10 

11 

12 

13 

14 

Ingberg, Leena, 2002. 

Ks. Uusitalo, Eero, 1998, s. 74. 



Ks. Uusitalo, Eero, 1998, s. 58-70. 

Elinvoimainen maaseutu – yhteinen vastuumme, s. 36.

läpäisyperiaatteen löytämisestä maaseutupolitiikkaan on juuri YTR:n harjoittama koordinaatio. 15 

Jako suppeaan ja laajaan maaseutupolitiikkaan on säilynyt maaseutupolitiikan suunnittelussa 

edelleen 2000-luvun loppupuolella ja on Eero Uusitalon mukaan lunastanut paikkansa myös 

kansainvälisessä tutkimuksessa. Toimivan maaseutupolitiikan katsotaan maaseutupoliittisessa 

kokonaisohjelmassa 2005-2008 edellyttävän sekä suppean että laajan maaseutupolitiikan keinojen 

hyödyntämistä. 16 

Maaseutupoliittiset kokonaisohjelmat 

Maaseutupoliittiset kokonaisohjelmat ovat Suomessa käyttöön otettu menettely tuoda 

julkiseen keskusteluun keskushallinnon päätösten maaseutuvaikutuksia. Kokonaisohjelmat 

ovat olleet myös keskeinen elementti maaseudun kuvan laajentamisessa 1990-luvulta 

lähtien. Kokonaisohjelmia on laadittu noin neljän vuoden välein. Ensimmäisen ohjelman 

– Maaseutupolitiikan linjat 1990-luvulla – laati Maaseutuprojekti vuonna 1991. Ohjelma rakentui 

useiden asiantuntijatyöryhmien työstä, mistä saadut kokemukset johtivat Eero Uusitalon 

mukaan teemaryhmien käyttöönottoon maaseutupolitiikassa. Myöhemmin YTR:n 

teemaryhmillä on myös ollut oma roolinsa kokonaisohjelmien valmistelussa. Maaseutupoliittiset 

kokonaisohjelmat toimivat käytännössä YTR:n toimintaohjelmana. Niiden pohjalta 

laaditaan Maaseutupolitiikan erityisohjelma, joka on valtioneuvoston maaseutupolitiikan 

lähivuosien linjaus. Ohjelmissa keskitytään nimenomaan laajan maaseutupolitiikan kysymyksiin 

ja maaseutupolitiikan järjestelmän kehittämiseen. 

Toinen kokonaisohjelma, Toimiva maaseutu, valmistui vuonna 1996 ja syksyllä 2000 julkaistiin 

kolmas Ihmisten maaseutu – tahdon maaseutupolitiikka -kokonaisohjelma. Vuonna 2004 

julkaistiin Elinvoimainen maaseutu – yhteinen vastuumme 2005-2008. Vuonna 2007 valmistui 

maaseutupoliittinen erityisohjelma Elinvoimainen maaseutu – ministeriöiden vastuut ja alueellinen 

kehittäminen. 2000-luvulle tultaessa maaseutuohjelman laatiminen toteutettiin aiempaa 

laajemmalla pohjalla ja järjestelmällisemmin. Kolmannesta kokonaisohjelmasta puhuttiin 

jo aiempaa poliittisempana ja se sai varsin paljon julkisuutta. Tuolloin esillä oli erityisesti 

maaseudun autioituminen Etelä-Suomen kasvukeskuksiin suuntautuneen muuttoliikkeen 

seurauksena, joten ohjelmalle oli sosiaalinen tilaus. YTR toimi tuolloin aktiivisesti eri ministeriöitä 

informoivana tahona. (Ks. Ingberg, Leena 2002; Uusitalo, Eero 1998). 

Uusinta erityisohjelmaa (2007) valmisteltiin YTR:n laajan verkoston voimin. Toimintalinjoiksi 

määriteltiin työskentely elinkeinojen ja työn uudistamiseksi, osaamisen tason nostamiseksi, 

peruspalvelujen ja asumismahdollisuuksien parantamiseksi sekä maaseudun 

toimintarakenteiden vahvistamiseksi. Keskeiseksi haasteeksi erityisohjelmassa nostetaan 

alueiden välisten kehittämisedellytysten erojen kaventaminen. Muuttoliike, väestörakenne 

ja elinkeinorakenne ovat ohjelmassa edelleen maaseudun kehittämisen kulmakiviä. Lähivuosien 

haasteina nostetaan esille myös ikääntyminen ja suurten ikäluokkien eläkkeelle 

siirtyminen. Palveluverkoston toimivuudesta huolehtiminen muodostuu tulevaisuudessa 

entistä oleellisemmaksi. (Ks. Elinvoimainen maaseutu – ministeriöiden vastuut ja alueellinen kehittäminen, 

Maaseutupoliittinen erityisohjelma 2007–2010). 

15 

16 

Uusitalo, Eero, 1998, s. 286-289; Ingberg, Leena, 2002. 

Elinvoimainen maaseutu – yhteinen vastuumme, 2004, s. 36.

2.3. Maaseudun ”ukkoutuminen” ongelmaksi 

Maaseutukampanjan aikana 1980-luvulla korostettiin, että maaseutu eli nopeaa rakennemuutosta. 

Kaupungissa asuvien määrä oli ylittänyt maaseudulla asuvien määrän ensimmäistä kertaa 

1970-luvulla, ja muuttoliike kaupunkeihin jatkui. Samalla maa- ja metsätalouden merkitys väheni: 

maaseudulla tarvittiin uusia toimeentulon muotoja, osa-aikaviljelyä, yrittäjyyttä ja erilaisia 

ammattiyhdistelmiä. Maaseudun muutostila merkitsi muutosta myös maaseudun naisten elämään. 

Tyypillinen maaseudun nainen ei enää ollut emäntä. Vuonna 1988 maataloudessa ja teollisuudessa 

työskenteli yhdeksäntoista prosenttia maalaiskuntien naisista – määrä oli vähentynyt 

noin 60 prosenttia 1980-luvulla! Eniten naisia työllisti maaseudulla – samoin kuin kaupungeissakin 

– palvelutyö, jossa työskenteli noin 61 prosenttia työlliseen työvoimaan kuuluvista maaseudun 

naisista. 17 

Selvää – joskin maaseutua koskevissa keskustelussa usein huomiotta jäävää – oli, että muutokset 

maaseudulla kohdistuivat naisiin eri tavoin kuin miehiin. Naiset olivat keskimäärin miehiä 

sidotumpia kotiinsa ja lähiympäristöönsä, jolloin julkisen liikenteen heikentyminen vaikeutti erityisesti 

naisten elämää maaseudulla. Samoin muilla palveluilla: lasten ja vanhusten hoidolla tai 

kyläkaupan läheisyydellä oli suorempia vaikutuksia naisten elämään näiden vastatessa pääosin 

perheen koti- ja hoivatyöstä. 18 

Tuolloin Iiris Mäntykorven (nyk. Jurvansuu) mukaan myös asenteet olivat selvästi sidoksissa 

sukupuoleen: tyttöjen ja poikien suhtautumisessa maaseutuun oli merkittäviä eroja. Poikien 

ihanteena siinsi maalaisisännän asema, jota koko yhteisö tuntui arvostavan, ja he halusivat jäädä 

maalle. Tytöt sen sijaan kokivat tavoiteltavana mallina menestyneen virkanaisen ja asennoituivat 

muuttamaan maalta koulutuksen ja työn perässä. Stereotypia ulkonäöstään piittaamattomasta, 

nuorena rupsahtaneesta kotiäidistä tai emännästä ei houkutellut pysymään maalla. Tytöiltä 

puuttuikin myönteinen kuva maaseudun naisesta, johon voisi samastua. Tytöt myös kokivat, ettei 

heitä kannustettu jäämään kotiseudulleen, vaan poismuuttaminen jäi ainoaksi vaihtoehdoksi 

”hyvään elämään”. 19 

Maatilan emännillä oli ajankäyttötutkimuksen mukaan pidempi viikoittainen ja päivittäinen kokonaistyöaika 

(ansio- ja kotityö yhteensä) kuin muilla ammattiryhmillä. Emännät työskentelivät 

seitsemänä päivänä viikossa tehden usein täysiä työpäiviä myös viikonloppuisin. Kotitöihin 

emännät käyttivät viikossa noin kymmenen tuntia enemmän aikaa kuin ansiotyötä tekevät naiset 

keskimäärin. Maatilan emäntien työtä lisäsivät mm. työpaikkaruokailun järjestäminen, lasten ja 

vanhusten hoitaminen kotona, ruokakuntien suuri koko sekä palvelujen vaikeampi saatavuus. 

Emäntien kokonaistyöaika oli noin tunnin pidempi kuin isäntien työaika. Suurimmat ongelmat 

emäntien työajassa liittyivät työajan pituuden lisäksi vaikeuteen irrottautua työstä tarvittaessa. 

17 

18 

19 

Lintilä, Kaisa-Leena, Nainen maaseudun vaikuttajana -seminaariraportti, 1988. 

Lintilä, Kaisa-Leena, Nainen maaseudun vaikuttajana -seminaariraportti, 1988. 

Mäntykorpi, Iiris, Nainen maaseudun vaikuttajana -seminaariraportti, 1988.

10 

Emäntien tilannetta voitiin helpottaa lomittajien saatavuutta parantamalla, peruspalveluiden 

saatavuuden turvaamalla ja pohtimalla uudelleen perheenjäsenten välistä työnjakoa. 20 

Samanaikaisesti, kun muutokset maaseudulla vaikuttivat niin maaseudun miehiin kuin naisiinkin, 

ja sekä miehet että naiset harjoittivat maaseudulla yritystoimintaa, kävivät palkkatyössä, 

asuivat maaseudulla ja harrastivat järjestötoimintaa, oli maaseudun kehittäminen ja aluepolitiikasta 

sekä yritystoiminnan asioista päättäminen vain miesten käsissä. Naisten mahdollisuudet 

vaikuttaa maaseudun asioihin olivat heikot. Vuonna 1987 maaseutukuntien kunnallishallituksissa 

oli naisia vain neljätoista prosenttia 21 . Monista kuntien lautakunnista naiset puuttuivat kokonaan, 

ja varsinkin lautakuntien puheenjohtajana nainen oli harvinaisuus. Ongelma oli sama 

myös tuottajajärjestöissä: jopa MTK:n maitovaliokunnasta naiset puuttuivat kokonaan, vaikka 

lypsykarjanhoito oli perinteisesti naisten aluetta. 22 

Maaseudun naisten asema nousi ensimmäistä kertaa laajempaan tietoisuuteen 1980-luvun lopulla, 

kun Maaseudun kehittämisprojektin Elämäntapa- ja ajankäyttömuutokset -työryhmä tuotti 

raportin ”Elämäntapa ja ajankäyttö maaseudulla”. Raportin mukaan naisten määrä maaseudulla 

väheni merkittävästi, mikä vaikutti maaseudun väestönkehitykseen syntyvyyden laskuna ja 

väestörakenteen vääristymisenä. Naisten miehiä heikommat työmahdollisuudet haja-asutusalueilla 

sekä toisaalta maatilan emäntien lisääntyvä työmäärä vaikuttivat osaltaan naisten halukkuuteen 

muuttaa kaupunkeihin. Raportti sai paljon huomiota julkisuudessa ja lehdistössä oli 

huolestuneita kirjoituksia ”maaseudun ukkoutumisesta”. 

Kuva: Paula Linderbäck 

20 

21 

Työaika naisnäkökulmasta. Työaikakomitean varjoraportti, 1982. 

Verrattuna kaupunkikuntien 22 prosenttiin. Ks. Puhakka, Raili, ”Naisena tuottajajärjestössä”, Nainen 

maaseudun vaikuttajana -seminaariraportti, 1988. Vertailun vuoksi esimerkiksi vuonna 2001 naisia oli maaseutumaisten 

kuntien kunnanhallituksissa 45,2%. Kuntatiedon keskus www.kunnat.net . 

22 

Puhakka, Raili, ”Naisena tuottajajärjestössä”, Nainen maaseudun vaikuttajana -seminaariraportti.

11 

3. Maaseudun naisteeman vaiheita 

3.1. Ituja 1980-luvulla 

Keskustelu sukupuolten tasa-arvosta oli 1980-luvulla löytänyt jalansijaa valtionhallinnossa. 

Tasa-arvoasiain neuvottelukunta oli perustettu edellisellä vuosikymmenellä valtioneuvoston 

kansliaan, jossa myös maaseudun kehittämistoimikunta toimi. Nais- ja tasa-arvotutkimus tuotti 

uutta tietoa tasa-arvopolitiikan käyttöön. Huomio keskittyi tuolloin erityisesti naisten räikeään 

aliedustukseen valtion komiteoissa ja ylipäätään päätöksentekoelimissä. Naiset vaativat asiaan 

muutosta yhä painokkaammin. Vuonna 1986 säädetyssä tasa-arvolaissa määriteltiin viranomaisten 

velvollisuudeksi edistää tasa-arvoa, ja tavoitteena oli kummankin sukupuolen tasavertainen 

osallistuminen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. 23 

Kiihkeästi käydyn tasa-arvo- ja kiintiökeskustelun puitteissa naisjärjestöt tuohtuivat valtioneuvoston 

1980-luvun alussa asettaman työaikakomitean kokoonpanosta. 23-jäseniseen, työajan 

uudelleenjärjestelymahdollisuuksia selvittävään komiteaan nimettiin vain yksi nainen! Työaikakysymysten 

ollessa erittäin merkittäviä nimenomaan naisille, joille mm. työn ja perheen yhteensovittaminen 

tuotti usein ongelmia, ja joilla miehiä useammin oli epätyypillisiä työsuhteita, 

kuten pätkätöitä, kokivat naiset komitean miesvaltaisuuden suureksi epäkohdaksi. Poliittiset 

naisjärjestöt perustivat omana vastavetonaan varjokomitean. Yhteistyöhön liittyi mukaan myös 

tasa-arvoasiain neuvottelukunta. 24 

Varjokomitean vuonna 1982 tuottama raportti keskittyi työajan kysymyksiin naisten näkökulmasta. 

Raportissa nostettiin esille myös ituja maaseudun naisen tilanteesta. Tuolloin kiinnitettiin 

huomiota emäntien muita pidempään työaikaan ja työn sitovuuteen, millä saattoi olla vaikutusta 

elämänlaatuun. Varjokomitean mukaan lomittajien saatavuutta olikin parannettava ja peruspalveluiden 

saatavuus maaseudulla turvattava. Myös perheenjäsenten välistä työnjakoa muuttamalla 

emäntien tilannetta voitiin helpottaa. 25 

Kun maaseutukampanja 1980-luvun lopulla ryhtyi maaseudun imagonkohotukseen, tarjosi tämä 

väylän myös maaseudun naisten tilanteen pohtimiseen ja esilletuomiseen. Elävä maaseutu tarvitsi 

naisia: ilman naista ei ollut elämää. Yksi kampanjavuoden päätapahtumista oli Mikkelissä 

järjestetty Nainen maaseudun vaikuttajana -seminaari. Seminaari nosti esille monipuolisesti naisen 

tilanteen maaseudulla: maalla elämistä, maaseudun elinkeinotoimintaa ja maaseudun kehittämistä 

tarkasteltiin totutusta poikkeuksellisesti naisnäkökulmasta. Tuolloin korostettiin naisten 

yhteistyön merkitystä voimavarana ja kannustettiin maaseudun naisia omaehtoiseen toimintaan. 

Seminaarin työryhmässä oli mukana osittain samoja tahoja kuin aiemmassa varjokomiteassa- 

23 

24 

Ks. Raevaara, Eeva, s. 69-70. 

Varjokomitean puheenjohtajistoon kuuluivat Suomen sairaanhoitajaliiton puheenjohtajat Toini Nousiainen 

ja Elsa Aaltonen, kansanedustajat Tarja Halonen ja Aila Jokinen, varatuomari Päivi Hirsikangas ja 

Tarja Sandvik. Sihteerinä toimi Kaisa-Leena Lintilä. 

25 

Työaika naisnäkökulmasta. Työaikakomitean varjoraportti, 1982.

12 

kin: tasa-arvoasian neuvottelukunnan 

edustajia, maaseutututkijoita, 

mutta myös Maaseutukampanjan 

parissa työskenteleviä. Työryhmän 

puheenjohtajana toimi VTL Pirjo 

Siiskonen Maaseutukampanjatoimikunnasta. 

Seminaarin puheenvuorot ja puhujat 

olivat moninaisia. Tutkijat 

kertoivat maaseudun naisten tilanteesta 

tilastojen avulla, jäsensivät 

uusia toimeentulomahdollisuuksia 

maaseudulla ja paneelikeskustelu 

pureutui keinoihin heikkouksien ja 

uhkien voittamiseksi. Mielipidepuheenvuoroissa 

kuultiin omakohtaisia 

kokemuksia naisen toiminnasta 

kunnallispolitiikassa, järjestöissä 

ja mm. metsänhoitoyhdistyksessä. 

Runsas osanottajajoukko kertoi seminaarin 

osumisesta tarpeeseen: 

maaseudun naiskysymyksen tärkeys 

oli ymmärretty laajalti. Seminaari 

kokosi yli kaksisataa kuulijaa, 

joihin lukeutui sekä maaseudun naisia – emäntiä, yrittäjiä, palkkatyöläisiä tai työttömiäkin – että 

hallinnon virkamiehiä, tutkijoita, poliitikkoja ja työnantajia. Osallistujista viidennes oli miehiä. 26 

Valtionhallinnossa maaseudun naisten asema nousi esiin, kun Maaseudun kehittämisprojektin 

yksi ohjelmaryhmä ”Elämäntapa- ja ajankäyttömuutokset” -työryhmä kiinnitti huomiota maaseudun 

ukkoutumiseen. 27 Ryhmän puheenjohtajana toimi Kaisa-Leena Lintilä, joka oli ollut mukana 

sekä varjokomiteassa että maaseudun naisseminaarin toteutuksessa. Kysymys naisten asemasta 

maaseudulla nostettiin esiin myös Maaseutuprojektin ”Sosiaali- ja terveyspalvelut” ‐ryhmän 

työssä. Maaseudun kehittämisohjelmaa valmisteltaessa huomattiinkin välttämättömäksi puuttua 

naisten asemaan, sillä vinoutunut sukupuolirakenne heijastui syntyvyyteen ja tulevaan väestökehitykseen. 

Väestötilastot puhuivat selvää kieltä, joten maaseudun naisten ongelmiin oli suhtauduttava 

vakavasti. Sen sijaan, kuten Kaisa-Leena Lintilä huomauttaa, samankaltaista tarvetta 

26 

27 

Nainen maaseudun vaikuttajana -seminaariraportti, 1988. 

Maaseudun muuttuva arki. Maaseudun kehittämisprojekti, Elämäntapa- ja ajankäyttömuutokset 

‐työryhmä, 1990.

13 

Lestinjoki kirjoitti syyskuussa 1990 Elämäntapa- ja ajankäyttömuutokset -työryhmän raportista, jossa naisten 

määrän todettiin vähenevän maaseudulla. 

ei ollut aluepolitiikassa yleensä. Tässä mielessä on ymmärrettävää, että naisteema nousi nimenomaan 

maaseutupolitiikan asialistalle. 

Samanaikaisesti maaseudun naisten asemaa, työllistymistä ja elinmahdollisuuksia pohdittiin 

myös muissa Pohjoismaissa. Tietoa ja kokemuksia Pohjosmaiden kesken vaihdettiin paljon tasaarvotyön 

ja naisliikkeen parissa 1970- ja 1980-luvuilla. Pohjoismaiden valtiollinen tasa-arvoyhteistyö 

oli vakiintunut vuonna 1974 perustetun tasa-arvoministerineuvoston myötä. 28 Ensimmäisiä 

kontakteja eri Pohjoismaista tulevien maaseudun naisasiasta kiinnostuneiden kesken luotiin 

1980-luvulla. Kaisa-Leena Lintilä muistaa esimerkiksi Islannissa järjestetyn seminaarin maaseudusta 

ja sukupuolesta, jossa kokoontui pieni joukko aiheesta kiinnostuneita naisia eri Pohjoismaista. 

Ruotsalainen Elisabeth Sundin haastoi tuolloin pohtimaan, kenen ongelma maaseudun 

naiskysymys oli, ja mikä oikeastaan oli ongelma: kun maalta muuttanut nainen työllistyi mieluisaan 

ja hyväpalkkaiseen työhön kaupungissa, ei tilannetta hänen näkökulmastaan voitane kutsua 

ongelmaksi! Näillä tapaamisilla on epäilemättä ollut merkityksensä ajatuksen herättäjinä ja 

vahvistajina suomalaisten vielä muotoutumassa olleen maaseutupolitiikan ja maaseudun kehittämisen 

parissa toimivien naisten keskuudessa. 

28 

Ks. Peltonen, Carita, ”Pohjoismainen tasa-arvoyhteistyö”, Naistutkimus – Kvinnoforskning 3/2003.

14 

3.2. Maaseutuprojektin ”naistyöryhmä” 1990–1992 

Ukkoutumiskeskustelun käynnistyttyä maaseutuprojekti asetti vuonna 1990 työryhmän selvittämään 

naisten työtä maaseudulla. Tavoitteina oli selvittää mahdollisuuksia toteuttaa Ruotsissa 

käytössä ollutta maaseudun naisille tarkoitettua koulutusta sekä tehdä esityksiä naisten yrittäjyyden 

ja ammatin harjoittamisen edistämiseksi ja tukemiseksi maaseudulla. Työryhmän tuli 

myös valmistella tutkimusprojekti naisten elinolojen muuttumisesta maaseudulla sekä naisten 

halukkuudesta ja mahdollisuuksista jäädä tai muuttaa maaseudulle. Työryhmän puheenjohtajana 

toimi suunnittelija Kaisa-Leena Lintilä sisäasiainministeriöstä, sihteerinä maaseutuasiamies 

Kaisa Karttunen ja jäseninä johtaja Pirjo Siiskonen Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskuksesta, 

KM Sirpa Polo 29 Turun Kauppakorkeakoulusta sekä tutkija Varpu Weijola työministeriöstä. 

Naisia koulutettava yrittäjyyteen 

Työn lähtökohtana oli, että maaseutu ei pystynyt työllistämään aktiivi-ikäisiä, koulutettuja naisia. 

Maatalouden työvoiman tarve oli selkeästi vähenemässä ja maa- ja metsätalouden perustuotannossa 

tarvittu työpanos keskittyi yhä enemmän miehille. Yhdeksi keinoksi sukupuolirakenteen 

tasapainottamiseksi naistyöryhmä nosti pendelöinnin: naiset voisivat työllistyä läheisissä keskuksissa 

ja taajamissa. Tällöin olisi kuitenkin kiinnitettävä erityistä huomiota naisten liikkumismahdollisuuksien 

ja lasten päivähoidon turvaamiseen. Haja-asutusalueilla naiset voisivat työllistyä 

yrittäjinä – tätä elinkeinotoiminnan muotoa oli maaseudulla hyödynnetty erittäin vähän. 

Kuitenkin maaseudun naisilla nähtiin olevan paljon osaamispotentiaalia, jota voitiin koulutuksella 

suunnata yritystoimintaan soveltuvaksi. Erityisesti työryhmä korosti, että mahdollisuuksia 

tarjosivat alat, joilla jatkuva kulutuskysyntä oli taattu: ruokatalous, ateriapalvelut, hoiva- ja 

huoltotyö. 

Työryhmä totesi, että naisyrittäjyyden tukemiseksi tuli selvittää mm. erilaisten yhteistyömuotojen 

toimivuutta. Työryhmä nosti esille pienimuotoisen uusosuustoiminnan sekä yhteistoimintorenkaan 

tai -verkoston, jota voitaisiin hyödyntää esimerkiksi maaseutumatkailussa. Toiminnan 

käynnistämiseksi oli perustettava naisten yhteisyrityksiä sekä selvitettävä kiinnostuneet naisyrittäjät 

ja koulutettava heitä. Työryhmä päätti suunnitella kolmiportaisen maaseudun naisyrittäjyyskoulutusohjelman, 

joka alkaisi ”herätetilaisuuksilla”. Toinen porras muodostuisi yrityksen 

perustamisen liikkeellelähtökoulutuksesta ja kolmas toimialakohtaisista, syventävistä naisyrittäjyyskoulutuksista. 

Naisten työtä selvittäneellä ryhmällä ei ollut käytössään omia resursseja, joten tarkoitus oli jakaa 

toteutusvastuuta naisyrittäjäkoulutuksen järjestämisessä eri koulutusorganisaatioiden kesken. 

Tätä varten kartoitettiin potentiaalisia yhteistyökumppaneita, joiden kanssa tai kautta naisten 

asemaa maaseudulla voitiin edistää. Yhteistyökumppaneiksi kaavailtiin Maa- ja kotitalousnaisia, 

29 

Tuolloin Sirpa Kopu.

15 

kansalaisopistoverkostoa, Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskuksia sekä työvoimahallintoa, 

jotka voisivat kukin vastata omaan osaamiseensa sopivista osioista. 

Kuva: Merja Ojala, MMM/kuva-arkisto 

Varsin nopeasti myös havaittiin, että maaseudun naisten aseman ja työllistymisen edistämiseksi 

tarvittiin ensin ajan tasalla olevaa tietoa ja tilastoja maaseudun ihmisten – erityisesti naisten 

– työllistymisestä. Työryhmä esittikin Maaseutuprojektille, että se tilaisi Tilastokeskukselta selvityksen 

maaseudun väestön työssäkäynnistä ja ammattirakenteesta sukupuolen mukaan. Ongelma 

sukupuolittain eritellyn tilastoinnin puutteesta on vaivannut naisteeman parissa työskenteleviä 

jatkuvasti. Vaikka tietyissä, esimerkiksi kuntavaaleja koskevissa tilastoissa, sukupuoli on 

otettu huomioon, puuttuu sukupuolittain eritelty tieto yhä vuonna 2007 monista tilastoista, joiden 

kautta voitaisiin saada tietoa maaseudun ihmisten elämästä, tilanteesta ja työssäkäynnistä. 

Sukupuolinäkökulma läpäiseväksi maaseutupolitiikkaan 

Maaseudun naisten asioita ei voitu ratkaista omana erityiskysymyksenään: kaikki maaseutua 

koskevat toimet vaikuttivat myös naisten elämään – usein eri tavalla kuin miesten. Niinpä työryhmä 

esitti, että tasa-arvo- ja naisnäkökulma tulisi jatkossa huomioida läpäisevänä periaatteena 

kaikilla maaseutupolitiikan lohkoilla. Maaseutupolitiikan suunnittelussa ja toteutuksessa tuli 

olla tavoitteena sukupuolten erilaisuuden huomioonottaminen ja eriarvoisuuden poistaminen kaikilla 

elämänaloilla. Työryhmä halusi kiinnittää huomiota myös tuoreeseen Hämeen lääninhallituksen 

tasa-arvoprojektiryhmän selvitykseen, jossa todettiin lääninhallinnon suunnitteluasiakirjojen 

sukupuolettomuus. Kun suunnittelu perustui ”kansalaisen”, ”kuntalaisen” tai ”läänin 

asukkaan” käsitteille ottamatta huomioon, että naisilla ja miehillä on usein erilaiset tarpeet ja 

olosuhteet, johti tämä liian keskiarvoisiin tavoitteisiin ja toimenpiteisiin. 

Tämänkaltainen ”neutrinäkökulma” olisi työryhmän mukaan hyväksyttävä, jos naiset ja miehet 

käyttäytyisivät samoin, eikä sukupuolten välillä olisi eroja. Käytännössä eroja kuitenkin oli, joten 

tasa-arvonäkökulma oli huomioitava päätöksenteossa. Tasa-arvo- ja naisnäkökulma ei ryhmän 

mukaan toteutunut, jos valmistelu- ja päätöksentekoelimissä ei ollut minimiä enemmän muka-

16 

na kummankin sukupuolen edustajia. Juuri naisten aliedustukseen valtion elimissä kiinnitettiin 

muutenkin paljon huomiota tasa-arvokeskustelussa 1980-luvulla. 30 Vuonna 1989 naisia oli ollut 

16 prosenttia kaikista valtioneuvoston nimittämien komiteoiden ja toimikuntien jäsenistä. Neljässätoista 

näistä naisia ei ollut lainkaan. Eniten naisia oli sosiaali- ja terveysalaa sekä koulutusta 

ja kulttuuria käsittelevissä elimissä – aluepolitiikkaa ja maa- ja metsätaloutta käsittelevissä sen 

sijaan vähän. 

Työryhmä ehdotti, että perustettavan maaseutupolitiikan neuvottelukunnan tehtävänä on vastata 

tasa-arvo- ja naisnäkökulman huomioonottamisesta maaseutupolitiikan suunnittelussa ja toteutuksessa. 

Tämä varmistettaisiin neuvottelukunnan yhteydessä toimivan, tasa-arvon edistämiseen 

liittyviä kehityshankkeita suunnittelevan työryhmän tai jaoston kautta. Työryhmä myös 

seuraisi maaseutuohjelman toteuttamista tasa-arvon kannalta sekä antaisi neuvoja tasa-arvoon 

liittyen. Työryhmän tehtäväksi esitettiin naisten edustuksen ja toiminnan järjestämistä ja koordinointia 

aluepolitiikassa maaseutu- ja paikallistasolla. Tavoitteena oli lisätä naisten osallistumista 

maaseutupolitiikan valmisteluun ja päätöksentekoon lääneissä, kunnissa ja kylissä. Lisäksi tavoitteena 

oli luoda toimivat nais- ja yhteysverkostot eri tasojen ja eri organisaatioiden välille. Jo 

tuolloin naistyöryhmän jäsenet pitivät tärkeänä, että maaseudulla toimivat naisjärjestöt kytkettäisiin 

vahvasti mukaan maaseudun kehittämiseen – tämä tavoite on ollut vahvasti Naisteemaryhmän 

työssä myöhemminkin. 

Naisten yhteistyöstä voimaa 

Maaseutuprojektin naistyöryhmällä ei ollut käytössään omia resursseja, vaan työtä tehtiin muun 

työn ohella. Jo tuossa vaiheessa alkoi toimintatapa selkeytyä naisten verkostoihin perustuvaksi. 

Naistyöryhmän tehtäväksi nähtiin avainhenkilöiden verkoston kokoaminen keskushallinnosta 

paikallistasolle. Naiset haluttiin itse määrittelemään, mitä maaseutupolitiikan naisnäkökulma 

piti sisällään, ja osallistumaan vaikuttamiseen. Naistyöryhmän tehtävänä olisi ajatuksien ja ideoiden 

esittäminen ja kokoaminen sekä naisteeman jatkuvuudesta huolehtiminen. ”Matkasaarnaajia” 

voitaisiin käyttää taustatuen antamiseksi naistoimijoille. Työryhmän kokouksiin kutsuttiin 

myös vierailijoita kertomaan kokemuksistaan esimerkiksi naisten työllistämisen parissa. 

3.3. Maaseutupolitiikan neuvottelukunnan teemaryhmä 1992–1995 

Valtioneuvosto asetti joulukuussa 1991 maaseutupolitiikan neuvottelukunnan, jonka tehtävänä 

oli yhdistää eri sektoreiden maaseudun kehittämistoimia sekä edistää maaseutuun sijoitettavien 

voimavarojen tehokasta käyttöä. Neuvottelukunnan oli määrä toimia toisaalta linjanvetäjänä kehittämistoimissa 

ja toisaalta kehittämishankkeiden ja tutkimuksen rahoituspäätösten ehdottajana. 

Neuvottelukunnan sihteeristönä toimi muodostettu maaseutupolitiikan toimintayksikkö, jota 

johti maaseutupolitiikan neuvottelukunnan pääsihteeri Eero Uusitalo. Neuvottelukunta perusti 

30 

Ks. esim. Feministinen aikamatka – Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan tutkimusjaosto 1981–2006.

17 

seitsemän teemaryhmää eri aihealueiden aktiivisesti toimiviksi asiantuntijaryhmiksi. Teemaryhmät 

antoivat ehdotuksia, laativat hankesuunnitelmia, lausuntoja ja kannanottojen pohjia, järjestivät 

neuvottelukokouksia sekä panivat vireille tutkimuksia. Työn tuli olla nopeatempoista oman 

tehtäväalueen edistämistä. 

Nainen maaseudun vaikuttajana ja kehittäjänä -teemaryhmän ensimmäinen kokous pidettiin maaliskuussa 

1992. Teemaryhmän puheenjohtajana toimi syksyyn 1992 asti Sirpa Karjalainen ja tämän 

jälkeen Kaisa-Leena Lintilä. Ryhmän kokoonpano oli edustuksellinen: mukana oli edustajia mm. 

Yrittäjänaisten keskusliitosta, Käsi- ja taideteollisuusliitosta, Marttaliitosta, Mikkelin maaseutukeskuksesta 

sekä Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskuksista. 

Teemaryhmän työn alkuvaikeuksia 

Edustuksellisuudesta aiheutui myös pohdittavaa: kun mukana oli naisia järjestöistä, jotka eivät 

suoraan olleet tekemisissä maaseudun kehittämisen kanssa, oli yhteisen tavoitteen määrittely 

ja toiminnan organisointi ajoittain hankalaa. Teemaryhmän korostama naisnäkökulma oli myös 

vieras suurelle osalle järjestöistä. Teemaryhmässä tuolloin Yhdessä enemmän – mera tillsammans 

-projektia edustaneen Sirpa Polon mukaan kaikki mukana olleet eivät välttämättä heti ymmärtäneetkään 

teemaryhmän funktiota tai omaa rooliaan siinä. Toisaalta toimintaa siivitti edelleen 

eteenpäin joidenkin naisten voimakas henkilökohtainen sitoutuminen. 

Kaisa-Leena Lintilän teemaryhmän työn pohjaksi tekemän muistion mukaan maaseudulla (hajaasutusalue 

ja alle 500 asukkaan taajamat) asui vuonna 1988 610 000 naista, mikä oli 48,5% maaseudun 

väestöstä. Maaseudun työvoimasta puolestaan naisia oli 43%. Lähes puolet maaseudun 

työssäkäyvistä naisista työskenteli palveluammateissa. Maa- ja metsätaloudessa naisia työskenteli 

30% maaseudun työssäkäyvistä naisista – samoin miehiä työskenteli maa- ja metsätaloudessa 

30% miestyövoimasta. Sen sijaan teollisuudessa naisia työskenteli huomattavasti miehiä vähemmän. 

Työmarkkinoiden muutokset heijastuivat selvästi viljelijäperheiden maatilatalouteen yhdistelemissä 

töissä: aikaisemmin tyypillinen sivutulo miesten metsätyö vaihtui yhä useammin 

palvelualaan ja naisten työksi. Julkisen alan (naisten) työpaikat olivat monin verroin merkittävämpiä 

tulonlähteitä kuin pienyrittäjyyttä tukemalla luodut sivuelinkeinot. 

Lintilä korosti muistiossaan myös naisten hälyttävän vähäistä määrää maaseutupolitiikan neuvottelukunnan 

elimissä. Itse neuvottelukunnan 21 jäsenestä vuonna 1991 kolme oli naisia – monissa 

teemaryhmissä naisia ei ollut lainkaan. Tilanteen todettiin kuvastavan julkishallinnon yleistä 

toimintatapaa. Naisia oli hyvin vähän päättämässä maaseudun kehittämisestä, mutta asioiden 

valmistelijoina ministeriöissä, lääninhallituksissa ja kunnissa naisia sen sijaan oli. Tietoista naisnäkökulmaa 

ei näin juuri saatu esille. Teemaryhmä koettiin naisnäkökulman mahdolliseksi iduksi 

maaseutupolitiikan sisällä. 

Teemaryhmän toimintatapa ei ollut vielä selkeytynyt. Jäsenet pohtivat, miten naisten osallistumista 

päätöksentekoon voitaisiin käytännössä lisätä. Tarvittiinko provosoivia esimerkkejä, ku-

18 

ten kuvasarja miehistä päättämässä maaseutua koskevista asioista? Miten yhteistyö ja työnjako 

tasa-arvoasiainneuvottelukunnan kanssa järjestettäisiin, ja pitäisikö naisten mahdollisuuksista 

vaikuttaa maaseutupolitiikan päätöksentekoprosessissa valmistella tutkimusprojektia? Teemaryhmä 

päätti organisoida työskentelynsä pienryhmien avulla, jotka kokoontuivat koko ryhmän 

yhteisten kokousten lisäksi suunnittelemaan ja kehittämään eteenpäin tiettyjä teemoja. 

Keväällä 1993 toiminnassa oli kuusi pienryhmää: naisprojektityökoulutus-, naisyrittäjäkoulutus-, 

kuntien luottamusnaisten seminaari-, naisjärjestöjen yhteistyön tehostaminen-, tiedotusvälineiden 

hyväksikäyttö- sekä naisprojektien seuranta ja innovointi -työryhmät. Teemat kuvastavat 

painopisteitä, joihin työskentely haluttiin ensisijaisesti suunnata. Työryhmien tavoitteet oli asetettu 

varsin konkreettisiksi: naisprojekti- ja yrittäjäkoulutuksia ryhdyttiin viemään eteenpäin ja 

kuntien luottamusnaisille suunnattu seminaari toteutettiin lokakuussa 1993. Viestintään paneuduttiin 

myös huolellisesti: teemaryhmä ryhtyi luomaan suhteita mediaan, ja suunnitteli, miten 

jäsenten kirjoituksia saataisi julkaistua eri lehdissä. 

Tämänkaltainen pienryhmätyöskentely on naisteeman laaja-alaisella toimintakentällä koettu 

myöhemminkin toimintaa tehostavaksi. Naisteemaryhmän viimeisessä kokoonpanossa vuosina 

2005-2007 työskentely oli jaettu kolmen, silloisia painopisteitä noudattelevan työryhmän kesken. 

Myös näiden teemat kuvastavat jatkuvuutta teemaryhmän työssä: teemaryhmän viimeisinä vuosina 

työryhmät keskittyivät yrittäjyyteen, tutkimukseen ja tasa-arvoon ohjelmatyössä.

19 

Heti teemaryhmän alkuvuosina ryhmä havaitsi, että työn pohjaksi kaivattiin tutkimuksia ja selvityksiä. 

Vuodelle 1993 suunnitteilla oli jo useita tutkimushankkeita. Pirjo Siiskonen ohjasi tutkimushanketta 

”Naiset maaseudun menestyjinä”. Lisäksi haluttiin selvitystä hallinnon suhteesta 

maaseudun yrittäjiin sekä tilastoaineiston tutkimusta. Maaseudun naisten tilanteesta oli mahdotonta 

saada kattavaa käsitystä, jos sukupuolittain eriteltyä tilastoaineistoa ei ollut käytettävissä. 

Suunnitteilla oli myös mahdollisia tutkimuksia maaseudun naisjärjestöjen yhteistyöstä, naisten 

piilotyöllisyydestä ja -työttömyydestä maaseudulla, maaseudun palveluihin liittyvistä hankkeista 

sekä verotukseen sisältyvästä eriarvoisuudesta. Ajankohtaisen, sukupuolinäkökulman huomioivan 

tutkimustiedon tarpeellisuus maaseutupolitiikan suunnittelussa onkin ollut Naisteemaryhmän 

asialistalla koko sen toiminnan ajan. 

Naisprojektit käyntiin koulutuksen voimin 

Vuonna 1992 oli maaseutupolitiikan neuvottelukunnan rahoituksella käynnissä kaksi naisprojektia 

– Keski-Pohjanmaalla ja Mikkelin läänissä – jotka olivat lähteneet liikkeelle Maaseutuprojektin 

naistyöryhmän aloitteesta. Naisprojektitoiminta oli Suomessa vielä uutta, mutta 1990-luvun 

alkupuolella kentältä kantautui jo uusia esityksiä projekteiksi. Toisaalta myös monet neuvottelukunnan 

projekteista, joita ei ollut markkinoitu erityisinä naishankkeina, kohdistuivat naisiin. 

Maaseudun sosiaalipalvelun kehittäminen sekä pienimuotoisen elintarviketuotannon jatkojalostushankkeet 

vaikuttivat myös naisten työllistymiseen. Teemaryhmä pohtikin, tuliko naisprojekteista 

puhua erikseen muista projekteista vai osana kokonaisuutta, esimerkiksi hyvinvointipalvelujen 

tuottamisesta. Tässä keskustelussa on paljon yhteistä tasa-arvotyössä yleensäkin usein 

puhututtaneen kysymyksen kanssa, tulisiko työtä suunnata tasa-arvon valtavirtaistamiseen 

kaikkeen toimintaan vai erityisesti ensin naisten aseman parantamiseen. 31 1990-luvun alussa teemaryhmä 

suuntasi toimia juuri naisten erityisyyden ja naisten voimavarojen näkyväksi tekemiseen 

miesvaltaisessa maaseutupolitiikassa. 

Tarve naisprojekteihin liittyvälle koulutukselle oli ilmeinen. Teemaryhmässä todettiin, että tuolloisessa 

vaiheessa naisprojekteja tuli kehittää toimintatapana ja vahvistaa projektiosaamista sekä 

rahoituksen saantia. Asiaan päätettiin tarttua kouluttajakoulutuksen muodossa. Koulutus suunnattiin 

valtionhallinnossa, kunnissa ja järjestöissä toimiville naisille, jotka suunnittelivat ja toteuttivat 

naisprojekteja maaseudulla. Tavoitteena oli toteuttaa pilottikoulutusohjelma, jonka antaman 

kokemuksen perusteella luotaisiin jatkuva koulutusmalli. Koska teemaryhmän jäsenet 

pitivät tärkeänä suunnitella koulutusta naisten tarpeet huomioiden, haettiin suunnitteluun laajempaa 

näkökulmaa työseminaarista, johon osallistui naisia eri järjestöistä. Projektikoulutuksesta 

kerrotaan enemmän luvussa 4.5. 

31 

Naisliikkeen tapaa sekä liittoutua valtainstituutioiden, kuten valtio ja poliittiset puolueet, kanssa että 

kyseenalaistaa näiden vanhoja malleja on kuvattu kaksoisstrategiaksi. Naisliike edennyt kahdella rintamalla: 

perinteisen tasa-arvopolitiikan avulla tasa-arvoa pyritään edistämään vastaamalla tiettyihin epäkohtiin 

kohdennetuilla toimilla. Toisaalta taas sukupuolinäkökulmaa on pyritty valtavirtaistamaan osaksi kaikkea 

päätöksentekoa, jolloin tavoitteena on lisätä tasa-arvoa laaja-alaisesti. Ks. Horelli & Saari (toim.), Tasa-arvoa 

valtavirtaan, 2002.

20 

Keskipohjanmaa kirjoitti 4.9.1994 Kaisa-Leena Lintilän tutustumisesta keskipohjanmaalaisten naisten hankkeisiin. 

Nämä poikivat onnistuessaan työpaikkoja maakunnan naisten lisäksi myös miehille. 

Teemaryhmä vakiinnutti paikkaansa 

Vuonna 1994 maaseutupolitiikan neuvottelukunta jatkoi Nainen maaseudun kehittäjänä ja vaikuttajana 

-teemaryhmän määräaikaa vielä reiluksi vuodeksi. Ryhmä omaksui pian nimen Naisteemaryhmä. 

Maa- ja metsätalousministeriön myöntämällä hankerahalla palkattiin vuonna 1994 Naiset 

maaseudun tulevaisuuden luojina -hankkeen projektisihteeriksi ja Naisteemaryhmän sihteeriksi 

agronomi Sanna Sihvola. Oma sihteeri oli teemaryhmälle tärkeä koordinaation ja pysyvyyden 

luoja. Toimintaa kyettiin nyt suunnittelemaan ja kehittämään uudella tavalla. Teemaryhmä oli 

kokoonpanoltaan edellistä suppeampi ja sitä kootessa oli kiinnitetty huomiota jäsenten henkilökohtaiseen 

motivaatioon. Tähän lienevät osaltaan vaikuttaneet aiemmat kokemukset laajan, erilaisista 

lähtökohdista tulevia naisia yhdistävän ryhmän haasteista. Sanna Sihvolan mukaan teemaryhmän 

työskentely olikin tuolloin sitoutunutta ja yhteydenpito tiivistä. Ideoita synnytettiin 

innokkaasti, ja sihteerin työnä oli viedä niitä eteenpäin käytännön tasolle. 

Teemaryhmä jatkoi naisnäkökulman merkityksen tuomista maaseutupolitiikkaan ja pyrki lisäämään 

naisten osallistumista maaseutupolitiikan suunnitteluun, toteuttamiseen ja päätöksentekoon 

kaikilla tasoilla. Edelleen tärkeänä pidettiin maaseudun naisten yrittäjyyden, etätyön, 

itsensä työllistämisen ja muiden toimeentulon mahdollisuuksien edistämistä. Teemaryhmä työskenteli 

tavoitteidensa eteen mm. auttamalla alueellisia naisprojekteja käyntiin; kehittämällä yhteistyötä 

eri sidosryhmien kanssa ja pyrkimällä luomaan toimivaa naisverkostoa. Teemaryhmä

21 

lisäsi myös kansainvälisiä yhteyksiä, etenkin Pohjoismaihin ja Euroopan Unioniin. Yhteistyön 

tiivistyminen rakensi 1990-luvun puolivälissä pohjaa Pohjoismaiden ja Baltian naisprojekteille, ja 

tuolloin istutettua yhteistyötä jatketaan edelleen 2000-luvun loppupuolella. 

EU-jäsenyys asialistalla 

Maaseudun rakennemuutoksen ohella oli seuraava maaseudun naisen elämään vaikuttava suuri 

muutos 1990-luvun puoliväliin tultaessa Suomen liittyminen Euroopan Unioniin. Liittyminen toi 

mukanaan uusia mahdollisuuksia, mutta niitä oli osattava hyödyntää. Naisteemaryhmässä kannettiin 

huolta erityisesti naisten jäämisestä EU-rahoituksen marginaaliin: kun rahoitus jaettiin 

maakuntien liittojen kautta, joiden johtajista yksikään ei ollut nainen, jäi mahdollisten naisprojektien 

rahoitus miesten päätettäväksi. Ohjelmien valmistelutyö puolestaan tehtiin työryhmissä, 

joissa olivat mukana tärkeimmät maakunnalliset organisaatiot, kuten valtion piirihallinto, kunnat, 

yliopistot, korkeakoulut, tutkimuslaitokset, ammattikorkeakoulut. Naisten osallistuminen 

ohjelmien valmisteluun oli tärkeää. Kuten Kaisa-Leena Lintilä Naisuutisten kirjoituksessaan totesi, 

ohjelmissa sovittiin maakuntien toimintatavoista, eli siitä, uskottiinko ekoviljelyyn vai tehomaatalouteen, 

miten hoidettiin lapset ja vanhukset tai miten nuoria koulutettiin – näillä kaikilla 

oli suuri merkitys naisten kannalta.

22 

Lalli 14.6.1994. 

Naisteemaryhmä toimi EU-tiedon välittäjänä ja projekteihin kannustajana suomalaisille maaseudun 

naisille. Ryhmä tarjosi tietoa EU:n toimintaohjelmista, yhteysverkostoista ja rahoitusmahdollisuuksista. 

Lisäksi teemaryhmä teki selvitystä naisverkostoista ja naisprojekteista. Varsinaista 

neuvontaa EU-tukien osalta teemaryhmä ei kuitenkaan tarjonnut, vaan ohjasi projektien käynnistämistä 

suunnittelevia hakemaan sitä muualta. Teemaryhmässä nähtiin tärkeäksi kehittää ryhmän 

omaa EU-tietoutta, ja tätä varten järjestettiin vuonna 1995 seminaari-iltapäivä. 

3.4. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän Naisteemaryhmä 

1995–2001 

Vuodesta 1995 alkaen Naisteemaryhmä on toiminut Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän (YTR) 

asettamana. Teemaryhmä suuntasi toimintaansa 1990-luvun puolivälissä YTR:n tavoin entistä 

enemmän verkostomaiseen suuntaan. Naisteemaryhmä hahmotettiin toimintasuunnitelmassa 

yhdeksi osaksi verkostoa, jota oli järjestelmällisesti luotu koko maahan. Eri verkostoista pyrittiin 

saamaan myös jäseniä teemaryhmään, ja ryhmän koko kasvoi hieman. Osa toimijoista koki 

teemaryhmän kadottavan jotain ilmapiiristään, kun sen kokoonpanoa laajennettiin: isommassa 

ja löyhemmässä verkostossa sitoutuminen ei koskaan pysy samanlaisena kuin pienessä. Naisteemaryhmä 

otti painopisteekseen alueellisten naisverkostojen voimistamisen. Niiden koettiin 

tuovan voimaa myös teemaryhmän omaan työhön. EU-rahoituksen myötä naisprojekteja alettiin 

saada käyntiin eri puolilla maata. 

Pienlainakokeilua työllistämisprojektissa 

Vuonna 1996 teemaryhmä sai tehtäväkseen valmistella maaseutuohjelmassa ehdottamansa maaseudun 

naisten kolmivuotisen työllistämisprojektin. Teemaryhmä ryhtyi selvittämään mahdollisia 

esimerkkejä ulkomailta sekä jo olemassa olevien projektien kosketuspintoja aiheeseen. Teemaryhmä 

hyödynsi suunnittelutyössä verkostoaan järjestämällä ideapalaverin kiinnostuneiden

23 

tahojen kanssa. Lähtökohdaksi suunnitteluun otettiin jo olemassa olevat kehittämishankkeet. 

Toiminta organisoitiin kolmen tason kautta, joista ensimmäisen muodostivat Naisteemaryhmä 

sekä valtakunnallinen koordinaattori ja seuraavan maakunnalliset toimijat, kuten järjestöt ja resurssikeskukset. 

Kolmantena tasona olivat paikalliset maaseudun naiset ja projektit. 

Tuolloin hahmoteltiin viisi avaintekijää, jotka mahdollistaisivat muutoksen maaseudun naisen 

työllistymisessä. Sisäinen yrittäjyys toimisi uusien urien luojana, naisten tehokkaampi tekniikan 

(mukaan lukien auton) hyväksikäyttö mahdollistaisi käytännön tasa-arvon ja pienlainatoiminta 

auttaisi käytännön yrittäjyyden toteuttamisessa. Myös osuustoiminta ja kimppayrittäminen sekä 

resurssikeskukset avaisivat maaseudun naisen työllistymiselle mahdollisuuksia. Työllistämisprojektin 

johtoideaksi nousi Norjan esimerkin mukainen pienlainajärjestelmän kokeilu. Niin pienlainakokeilussa 

kuin resurssikeskusideassakin korostuu Naisteemaryhmän tiivistynyt yhteistyö 

muiden Pohjoismaiden kanssa. Nämä kokemukset ja tuolloin solmitut kansainväliset kontaktit 

ovat myöhemmin poikineet tuloksellista yhteistyötä Itämeren maiden naisyrittäjyyden edistämisessä. 

Pienlainakokeilusta kerrotaan lisää luvussa 4.6.

24 

Alueille naisverkostoja ja resurssikeskuksia 

Maaseudun kehittämisohjelmassa vuonna 2000 Naisteemaryhmä halusi painottaa rakenteiden 

kehittämistä siten, että ne tukisivat naisten toimintaa. Pelkät projektirahoitukset eivät riittäneet 

takaamaan toiminnan jatkuvuutta. Naisten osallistuminen paikalliseen toimintaan piti ymmärtää 

resurssina, jota ei kannattanut haaskata. Naisnäkökulman valtavirtaistamista toimintaan ja 

päätöksentekoon tuli edistää, mutta samalla oli myös huomioitava naisten erityisyys. Myös pienten 

hankkeiden tärkeys oli tunnustettava. 

Naisten resurssikeskusten perustaminen jokaiseen maakuntaan oli teemaryhmän pitkäaikainen 

tavoite. Esikuvana tässä oli Ruotsi, jossa resurssikeskuksista oli hyviä kokemuksia, ja maahan 

oli luotu varsin kattava resurssikeskusverkosto. Resurssikeskusten perustaminen ja toiminnan 

turvaaminen kirjattiin myös ehdotuksena Ihmisten maaseutu -ohjelmaan vuonna 2000. Naisteemaryhmän 

käsityksen mukaan juuri resurssikeskusten kaltaisia voimavaraistavia, neuvontaa ja 

kontakteja tarjoavia toimijoita kaivattiin lisäämään maaseudun naisten yhteisyyttä ja yrittäjäpotentiaalia. 

2000-luvulla myös tutkimukset ovat osoittaneet resurssikeskukset tuloksellisiksi naisten 

kohtauspaikkoina ja projektien eteenpäin viejinä. 

Tavoitteen eteen teemaryhmä työskenteli kartoittamalla toimivien resurssikeskusten toimintamalleja 

ja etsimällä ”best practise” -esimerkkejä, tuomalla naisnäkökulmaa aluekehitystyöhön, 

pitämällä yllä kehittäjänaisten valtakunnallista verkostoa sekä Naisuutisia julkaisemalla. Teemaryhmä 

korosti, että naisten resurssikeskustoiminta nousi aidosti alueensa lähtökohdista – alueen 

naiset olivat itse toiminnan keskeisiä suunnittelijoita ja toteuttajia. Ongelmallista oli, että suurin 

osa naisten toiminnasta oli edelleen määräaikaisen rahoituksen varassa. Tämä vaikeutti pitkäjännitteisten 

tavoitteiden asettamista ja saavuttamista. Naiset olivat jatkuvasti aktiivisia eri puolilla 

maata: osallistuivat yhteiskunnan toimintaan perinteisillä alueilla (politiikka, yhdistykset, EUohjelmien 

projektit), mutta samalla luomalla uusia, naisille sopivia toiminta-areenoita. Resurssikeskukset 

toimivat yhdistyksinä, osuuskuntina ja yrityksinä. 

Lisäksi teemaryhmä kaipasi alueellisia naisteemaryhmiä ylläpitämään naisverkostoa, joka keskittyisi 

naisten yhteisten intressien määrittelyyn ja niiden ajamiseen. Vähistä resursseista kilpailtaessa 

naiset joutuivat usein kilpailutilanteeseen toisten samalla kentällä toimivien naisten kanssa. 

Hanketoimijoiden yhteistyö – tai ainakin tietoisuus muista hankkeista, auttaisi rakentamaan 

laajempia ja merkittävämpiä naishankkeita. Alueelliset naisteemaryhmät voisivat myös koota 

naisten osaamista alueellisen kehittämisen voimavaroiksi. 32 

Alueellisten teemaryhmien ei ajateltu olevan yhdistyksiä tai järjestöjä vaan nimenomaan verkostoja, 

joiden tavoitteena oli alueen naishankkeiden ja -toimijoiden tiedonkulun parantaminen. 

Mukaan olisi hyvä saada alueen keskeiset toimijatahot, kuten Martat, Maa- ja kotitalousnaiset 

ja Käsi- ja taideteollisuusyhdistykset, Yrittäjänaiset, poliittiset naisjärjestöt, resurssikeskukset, 

osuuskunnat ja aktiivinaiset. Tehtävänsä alueellinen verkosto määrittelisi itse. Naisteemaryhmä 

32 

Niemi, Risto Matti, 2002. YTR:n alueellisia verkostoja selvittävä raportti.

25 

esitti, että eräänä konkreettisena tavoitteena olisi tuoda tasa-arvotuntemusta Maakunnan Yhteistyöryhmien 

(MYR) työhön ja saada lisää naishankkeita EU-ohjelmiin. 33 Naisten alueellisia teemaryhmiä 

on ollut tai vastaavan tyyppistä yhteistyötä on tehty noin kymmenessä maakunnassa, 

mutta virallista tai pysyvää asemaa toiminta ei ole saanut. 

EU:n tuomia apuvälineitä ja haasteita tasa-arvotyölle 

Naisteemaryhmä pyrki huolehtimaan siitä, että 1990-luvun lopulla tieto EU:n rakennerahastokauden 

2000–2006 ohjelmien valmistelusta kulkeutui myös naisille. EU-ohjelmat olivat avanneet 

uudenlaisen rahoituskanavan ja lisänneet mahdollisuuksia toteuttaa myös naisten projekteja. 

EU:n alue- ja rakennepolitiikan perusperiaatteisiin oli sisällytetty tasa-arvon edistäminen, ja 

naisten ja miesten erilaiset tilanteet tuli ottaa huomioon ohjelmatyössä. Suomalaisessa alue- ja rakennepolitiikassa 

näihin tavoitteisiin oli jo kiinnitetty huomiota nimenomaan Naisteemaryhmän 

työn kautta. EU:n myötä tasa-arvokysymyksiä jouduttiin kuitenkin pohtimaan jo hakuvaiheessa 

ja komissio pyrki myös valvomaan tavoitteiden toteutumista. Ohjelmien arvioinnissa oli mitattava, 

miten tasa-arvon edistäminen oli otettu huomioon. Manner-Suomen 5b-ohjelmasta tehdyn 

tasa-arvoteema-arvioinnin esipuheessa Kaisa-Leena Lintilä korosti sukupuolella olevan laajaalaisia 

vaikutuksia EU-rahoituksen hyödyntämisessä: naisten ja miesten perinteinen työnjako, 

erilainen osallistuminen työelämään ja myös erilaiset kiinnostuksen kohteet vaikuttivat miesten 

ja naisten mahdollisuuksiin osallistua EU:n alue- ja rakennepoliittiseen vaikuttamiseen ja täytäntöönpanoon. 

34 

EU:iin liittymisellä on ollut merkittävä vaikutus Naisteemaryhmän toimintakenttään. Kuten Lintilä 

toteaa, EU:n myötä nais- ja tasa-arvoteema tuli kaikkiin EU-ohjelmiin kirjattuna aikaisempaa 

laajempaan tietoisuuteen, ja tämä myös lisäsi toimijoita tasa-arvoprojektien parissa. Toisaalta juuri 

tämä asetti aiempaa kovempia vaatimuksia Naisteemaryhmän työlle: teemaryhmän oli kyettävä 

vastaamaan EU:n taholta tuleviin edellytyksiin ilman lisäresursseja ja hankittava asiantuntemusta 

tältä alalta. Osaltaan EU on varmasti myös tullut vahvistaneeksi tasa-arvoharhaa: kun 

puheeseen tasa-arvosta on totuttu, syntyy helposti mielikuva, että tasa-arvo on jo toteutunut. 

”Pakolliseen” tasa-arvopuheeseen saatetaan myös kyllästyä. Tämä onkin johtanut siihen, että 

naisteeman parissa toimineet kokevat sekä Naisteemaryhmän olemassaolon kyseenalaistamisen 

että toisaalta vaatimusten kyetä osoittamaan työn tuloksia lisääntyneen EU-ohjelmatyön aikana. 

Alkuaikojen vaikeudet saada naisten asemaa agendalle olivat vaihtuneet vaikeuksiin vastata yhä 

tiukempiin vaatimuksiin. 

33 

Niemi, Risto Matti, 2002. Jokaisessa maakunnassa on EU:n rakennerahasto-ohjelmien toimeenpanon 

ja alueen kehittämiseen vaikuttavien toimenpiteiden yhteensovittamista varten maakunnan yhteistyöryhmä, 

jonka asettaa maakunnan liiton hallitus. 

34 

Lintilä, Kaisa-Leena, Preface, Equal Opportunities and the Objective 5b Programme for Continental 

Finland – A Thematic Evaluation. Sisäasiainministeriö 11/1998.

26 

Naisteemaryhmä uusiutuu verkoston voimavaroja hyödyntäen 

Vuonna 1998 Maaseudun naisteemaryhmä uusiutui. Jäsenten toivottiin edustavan monipuolisesti 

sekä maaseutua kautta maan että sen kehittämisen eri puolia: hanketoimintaa, tutkimusta, 

kansainvälistä toimintaa. Lokakuussa teemaryhmä järjesti verkostokokoontumisen, jossa keskusteltiin 

naisten osuudesta maaseudun kehittämisessä. Tuolloin myös teemaryhmätyöstä kiinnostuneet 

voivat ilmaista osallistumishalukkuutensa. Kun teemaryhmä aikaisemmin oli koostunut 

keskushallinnon, valtakunnallisten järjestöjen ja yliopistomaailman jäsenistä, mukaan toivottiin 

nyt naisia myös kentältä. Teemaryhmän reilusti laajennetussa kokoonpanossa olikin edustajia 

useista naisverkostoista ja järjestöistä eri puolilta Suomea. Teemaryhmän jäseniä valittaessa kiinnitettiin 

edelleen huomiota henkilökohtaiseen sitoutumiseen, ei ainoastaan edustuksellisuuteen. 

Varsinaisia jäseniä ryhmään valittiin toistakymmentä. Annamari Asikainen seurasi Leena Heiskalaa 

teemaryhmän sihteerinä. Vuodesta 2000 alkaen teemaryhmä sai toisen osa-aikaisen sihteerin, 

jona toimi Laura Perheentupa. Laajennetussa kokoonpanossa kokouksia harvennettiin aiemmasta 

noin kymmenestä neljään tai viiteen vuosittain. 

Ryhmän käymissä keskusteluissa nostettiin esiin, että huolimatta joistakin muutoksista ja lisääntyvästä 

tasa-arvopuheesta, ei vielä 2000-luvulle tultaessa ollut mitään teemaryhmän ajamaa 

asiaa saatu pysyvälle pohjalle. Tärkeäksi vaikuttamisen paikaksi ryhmä koki muun muassa aluekehityslain 

uudistuksen, johon naisnäkökulma oli saatava konkreettisesti esille. Vuodelle 2001 

tehdyssä toimintasuunnitelmassa korostettiin Naisteemaryhmän vaikuttavan maaseudun naisen 

roolin näkyväksi tekemiseen jo sillä, että on olemassa ja näkyy maaseutupolitiikan arjessa. 

Naisteemaryhmän työtä tarvittiin edelleen! Työtä haluttiin tehdä kahdella rintamalla. Toisaalta 

koettiin tärkeäksi tuoda esille hallinnossa työskentelevien asenteet ja sen, kuinka ne vaikuttivat 

esimerkiksi naisyrittäjyyteen suhtautumiseen. Samalla tärkeää oli jo naisnäkökulman omaksuneiden 

tukeminen. Osittain turhautumisesta hallintoon juurtuneita asenteita kohtaan kertovat 

varmasti teemaryhmän tuolloin pohtimat suunnitelmat toteuttaa virkamiesten asennekartoitusta 

ja järjestää näin esiin saadulle kohderyhmälle koulutusta. 

Vuonna 2001 teemaryhmä uudisti hieman toimintatapojaan. Ryhmän kokouksia harvennettiin: 

varsinaisia kokouksia järjestettiin vuoden aikana kaksi, mutta tämän lisäksi jäsenet tapasivat 

lukuisissa muissa tilaisuuksissa. Erityisesti toimintaa suunnattiin alueellisten naisverkostojen 

vahvistamiseen ja yhteyksien luomiseen sekä päättyneen naisyrittäjäohjelman jälkityöhön. Itse 

kokoukset pyrittiin sopimaan aikaisessa vaiheessa, jotta niiden ohjelmaan voitiin panostaa ja 

osanotto olisi mahdollisimman runsas. 

Yhtenä Naisteemaryhmän uutena innovaationa tuoda esiin naisyrittäjiä oli osallistuminen vuonna 

2001 ELMA-messuille (Elävä maaseutu) Helsingissä. Teemaryhmä organisoi messuilla kaksi 

muotinäytöstä, joissa esiteltiin maaseudun vaatetusalan naisyrittäjien tuotteita. Tavoitteena oli 

tuoda esiin maaseudun yrittäjien osaamista ja kohottaa naisteeman profiilia. Yrittäjille tapahtuma 

oli erinomainen keino edistää markkinointiaan. Tapahtuma onnistui jopa odotuksia paremmin 

keräten paljon yleisöä. Positiivista palautetta saatiin ammattimaisesta otteesta ja naisenergiasta. 

Naisteema pääsi näkyvästi esille myös televisioon, kun Ykkösen aamu-tv kutsui teemaryh-

27 

Naisteemaryhmän järjestämässä muotinäytöksessä 

tuotiin esille naisyrittäjien 

osaamista Elävä maaseutu -messuilla 

2001. 

män puheenjohtajan Kaisa-Leena 

Lintilän ja maaseutuyrittäjä Paula 

Vehkomäen keskustelemaan maaseudun 

naisyrittäjyydestä. Ideaa 

kehitettiin eteenpäin ja hyödynnettiin 

Osaava Nainen -messuilla yhdessä 

Maria-instituutin kanssa toteutetussa 

näytöksessä. 

Maaseudun naisten 

työpaikat vähenemässä 

uusista avauksista 

huolimatta 

Naisteemaryhmän jäsen, maaseutupolitiikan 

professori Hilkka Vihinen 

kirjoitti Naisuutisissa vuonna 2003 

maaseudun arvostuksen nousseen 

2000-luvulle tultaessa. Monet kaupunkilaiset 

kertoivat mielipidetiedusteluissa 

halustaan muuttaa maalle. Silti samanaikaisesti työpaikat keskittyivät yhä selkeämmin 

suuriin keskuksiin. Samalla väestönkehitys asetti uusia tarpeita esimerkiksi hoiva-alalle: 

maaseudulla vanhusten osuus lisääntyi ja hoitotyön tarve kasvoi. Lisäksi maaseudun arvostuksen 

nousu tarjosi tilaa uudenlaisille palveluilla esimerkiksi maaseutumatkailualalla. Vihisen mukaan 

ratkaisuna oli pohdittava ennakkoluulottomasti uusia työn ja yrittäjyyden organisoimistapoja, 

joilla maaseudun olemassa olevista mahdollisuuksista todella luotaisiin toimeentuloa 

antavia työpaikkoja. 35 

Riitta Högbackan mukaan naisten asemaan maaseudulla vaikutti suuresti 1990-luvun lopulla 

kiihtynyt muuttoliike sekä elinkeinorakenteen muutos. Tilastokeskuksen mukaan naisten osuus 

maaseudulla pieneni edelleen: vuonna 2000 20–24-vuotiaiden ryhmässä naisia oli 40% ja ikäluokassa 

25–29 45%. Silti naisten osuus maaseudun työvoimasta nousi 2000-luvun alkupuolella. 

Naisten perinteiset työt maataloudessa vähentyivät rajusti, mutta sen sijaan hoiva-alalla aukeni 

uusia mahdollisuuksia. Maaseudun naiset käyttivät myös kaupunkilaisnaisiin verrattuna 

enemmän aikaa ansiotyöhön ja olivat vähentäneet kotitaloustyöhön käyttämäänsä aikaa, vaikka 

35 

Vihinen, Hilkka, Naisuutiset 1/2003.

28 

Kuva: MMM/kuva-arkisto 

maaseudun miehet eivät olleet lisänneet omaa panostaan kotitöissä. Samanaikaisesti hyvinvointipalveluihin 

on kohdistunut tehostamisvaatimuksia ja supistuksia: maaseudun naisten työpaikat 

ovat siis vähenemässä. Naiset ovat riippuvaisia hyvinvointipalveluista niin työllistäjinä kuin 

palvelun käyttäjinäkin. 36 

3.5. Naisteeman kolme kehää 2002–2004 

Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän vuonna 2002 asettama Naisteemaryhmä uudisti rakennettaan 

yhä enemmän verkostomaiseen suuntaan. Maaseudun naisteeman edistämiseksi haluttiin 

alueellisia ja paikallisia tahoja mukaan yhä tehokkaammin. Toimijat haluttiinkin hahmottaa sisäkkäisinä, 

osin päällekkäisinä kehinä, joista laajimmalla kehällä olivat maaseudun toimijanaiset 

– kaikki Naisuutisten lukijat. Toinen kehä puolestaan koostui noin kuudestakymmenestä eri teemojen 

parissa tiiviimpää yhteistyötä tekevästä kehittäjänaisesta, jotka muodostivat naisteeman 

verkoston. Sisimmällä kehällä toimi strategiaryhmä, joka suuntasi verkoston toimintaa ja hoiti 

käytännön työtä. Teemaryhmän kaksi sihteeriä ja puheenjohtaja valmistelivat ja toteuttivat käsiteltäviä 

asioita. Itse strategiaryhmä koostui sihteerien ja puheenjohtajan lisäksi kuudesta jäsenestä, 

joista lähes kaikki olivat olleet mukana Naisteemaryhmässä aiemmin, Sirpa Polo jo aivan 

naisteeman alkuajoista ja Liisa Niilola 1990-luvun puolivälistä alkaen. Ryhmän yhteisten kokoontumisten 

lisäksi työtä oli jaettu eri teemoihin keskittyvien työryhmien kesken. 

Teemaryhmän yhteysverkkoon eli ns. maaseudun kehittäjänaisten joukkoon oli etsitty naisia teemaryhmän 

työn kannalta keskeisistä organisaatioista. Uusia avauksia haettiin esimerkiksi TEkeskuksiin, 

maakuntaliittoihin, maakuntien yhteistyöryhmiin sekä kansanedustajiin. Naisver- 

36 

Högbacka, Riitta, Maaseudun uusi aika 2/2005.

29 

kostoon voitiin valita lisää toimijoita 

esimerkiksi strategiaryhmän suosituksesta 

tai toimijoiden oman aktiivisuuden 

perusteella. Verkoston 

toimijat kykenivät omilla tahoillaan 

vaikuttamaan maaseudun naisten 

asioihin ja yhteydenpitoa tiivistämällä 

voitiin sopia samansuuntaisesta 

toiminnasta ja siten lisätä vaikuttavuutta. 

Alkuvuoden 2003 itsearvioinnissa 

teemaryhmässä toimivat totesivat 

sen roolin selkeytyneen. Erilaisten 

alueellisten ja sektoraalisten 

toimijoiden ja hankkeiden kentällä 

teemaryhmä toimi tiedottavana ja 

ohjaavana yhteistyökumppanina. 

Naisteemaryhmän vahvuus ja rooli 

oli tiedonvälityksessä, vaikuttamisessa 

ja verkostossa. Verkoston 

vuorovaikutteisuuden todettiin lisääntyneen. 

Sen sijaan strategista 

vaikuttamista oli vahvistettava tavoitteiden 

asettamisen ja seurannan avulla. Haasteena oli toimia tehokkaasti yhteiskunnassa, jossa 

tasa-arvon valtavirtaistaminen oli merkittävästi kesken. Myöskään aluekehittämisessä ei ollut 

otettu käyttöön sukupuoliherkkiä kehittämistoimia, eikä haastetta tunnistettu, vaikka maaseudun 

rakennemuutos vaikutti nimenomaan naisiin. Toisaalta positiivisena kehityksenä koettiin, 

että Naisteemaryhmä tunnettiin jo sekä alueilla että keskushallinnossa ja se oli saanut työstään 

kiitosta erityisesti maakuntien naisilta. Nämä olivat kiitelleet Naisteemaryhmää työtapojen ja teemojen 

poikkeuksellisuudesta ja edistyneisyydestä. 

Naisteemaryhmä joutui edelleen perustelemaan toimintaansa YTR:n hankeryhmälle rahoituksen 

saamiseksi. Työn tuloksia oli kuitenkin hankala osoittaa, ja teemaryhmän ydinjoukko koki 

myös tulosodotusten kasvaneen. On mahdollista, että tämä vaikutti osaltaan teemaryhmän halukkuuteen 

laatia arviointi omasta kymmenvuotisesta työstään ja sen vaikuttavuudesta. Arviointia 

suunniteltiin huolellisesti ja sen haluttiin tuovan aineksia siihen, mihin ryhmän toimintaa olisi 

tulevaisuudessa suunnattava ja mikä olisi sen oikea toimintapaikka. Arviointia suunniteltaessa 

nostettiin myös esiin tärkeinä näkökulmina naiserityisyys, verkostomainen toimintatapa sekä 

teemaryhmän toiminnan suhde aikaan. Nämä näkökulmat todettiin myöhemmin liian laajoiksi 

kyseiseen työhön, mutta ne varmasti kuvastavat teemaryhmässä pitkään toimineiden näkemystä 

ja tarvetta määritellä ryhmän paikkaa ja suuntautua eteenpäin.

30 

Arviointisuunnitelmat kaatuivat kuitenkin, koska niitä ei puollettu YTR:n hankeryhmässä. Hankeryhmässä 

Naisteemaryhmän työtä pidettiin tärkeänä ja erityisesti tiedotuspuolella sen katsottiin 

tehneen erinomaista työtä Naisuutisten, tiedotteiden, seminaarien ja messujen sekä julkaisujen 

tukemisen muodossa. Hankeryhmä kaipasi kuitenkin konkreettisia tuloksia. Se koki teemaryhmän 

junnaavan paikallaan ja nosti esille ajatuksen ryhmän korvaamisesta uudella, esimerkiksi 

naisyrittäjyyteen keskittyvällä ryhmällä. Naisteemaryhmän tehokkuus asetettiin vertailuasemaan 

naisten maaltamuuton ja maaseudun naisten työllisyystilanteen kanssa: teemaryhmän 

toivottiin saavan aikaan selkeästi osoitettavia muutoksia parempaan. Toisaalta hankeryhmä totesi, 

etteivät muutkaan YTR:n teemaryhmät näitä asioita olleet kyenneet muuttamaan. Teemaryhmäläisten 

haastatteluissa korostui kokemus, että Naisteemaryhmän tarve yleensä ymmärrettiin, 

koska naisten väheneminen maaseudulla ei ollut kenenkään etu. Sen sijaan resursseja jaettaessa 

tämänkaltainen toiminta, jonka tulokset olivat vaikeasti osoitettavissa, ei ollut vahvoilla. 

Maaseudun naisten toimintaohjelma 

YTR kaipasi konkreettisia keinoja maaseudun naisten aseman ja työllisyyden parantamiseksi. Se 

antoi Naisteemaryhmälle toimeksiannon maaseudun naisten toimintaohjelman laatimiseksi. Varsin 

kunnianhimoista tehtävää työstettiin teemaryhmän kokouksissa pitkään ja kirjoitustyö työllisti 

teemaryhmän sihteeriä. Maaseudun naisten toimintaohjelma julkaistiin YTR:n julkaisuna 

vuonna 2004. Toimintaohjelmassa painotettiin tasa-arvon ymmärtämisen tärkeyttä ohjelmatyössä 

ja tasa-arvon valtavirtaistamista. EU-ohjelmissa edellytettiin tasa-arvon edistämistä, mutta 

käytännössä tämä ymmärrettiin usein puutteellisesti. Ohjelmien tasa-arvovaikutusten arvioinnin 

kannalta keskeinen ongelma oli toimintaohjelman mukaan sukupuoli- tai tasa-arvoneutraalien 

hankkeiden suuri määrä. Myös tasa-arvopainotteisiksi määritellyissä hankkeissa tasa-arvon 

edistäminen oli usein ymmärretty suppeasti: tasa-arvon nähtiin toteutuvan, kunhan naisten ja 

miesten osallistumismahdollisuudet huomioitiin yhtäläisesti. Alueiden kehittämistä tasa-arvonäkökulmasta 

haittasikin tasa-arvotietämyksen puute ja asiantuntemuksen vähäinen hyödyntäminen 

niin päätöksenteossa kuin hanketoiminnassa. Tasa-arvo-osaamisen parantaminen vaatisi 

erityistä viranomaisten, seurantakomiteoiden, maakunnan yhteistyöryhmien ja hankkeiden ohjausryhmien 

koulutusta. 37 

Ohjelmatyössä tarvittiin sekä sukupuolinäkökulman valtavirtaistamista että nais- ja mieserityisiä 

toimenpiteitä. Hyvinä esimerkkeinä erityistoimista toiminta-ohjelmassa nostettiin esiin naisyrittäjälaina 

ja -koulutus sekä pitkäaikaistyöttömille miehille suunnattu koulutus. Sukupuolten tasaarvon 

edistäminen koettiin kuitenkin niin laajana muutosprosessina, etteivät yksittäiset hankkeet 

voineet sitä yksin toteuttaa. Tästä syystä tasa-arvonäkökulma tulisikin valtavirtaistaa osaksi kaikkea 

kehittämistoimintaa. Toimintaohjelmassa nostettiin esiin, ettei kansallisista alueiden kehittämistä 

tavoittelevista ohjelmista löytynyt eksplisiittistä naisnäkökulmaa tai sukupuolten välisen 

tasa-arvon teemaa (esim. Aluekeskusohjelma ja Osaamiskeskusohjelma). Ohjelmatasolla kaikki 

37 

Asikainen, Annamari (toim.), Maaseudun naisten toimintaohjelma 2005–2008. YTR 17/2004.

31 

Naiset ovat aktiivisia hanketyössä ympäri Suomen. Jalasjärven Tietolaituri-hankkeessa kehitettiin tietokonetaitoja. 

kansalliset erityisohjelmat noudattivatkin sukupuolineutraalia linjaa. Maaseutupoliittisissa kokonaisohjelmissa 

on kuitenkin ollut erityisesti naisia koskevia toimenpide-ehdotuksia. 38 

3.6. Naisteemaryhmä 2005–2007 – verkosto ja työryhmät 

YTR:n asettaman Naisteemaryhmän viimeinen toimeksianto vuosille 2005–2007 perustui paljolti 

Maaseudun naisten toimintaohjelman linjauksiin. Toimintaohjelmassa esitettiin, että maaseudun kehittämisen 

ja naisten voimavarojen ja vaikuttavuuden lisäämisen kannalta keskeistä on vahvistaa 

sukupuolinäkökulman käyttöönottoa kolmessa teemassa: ohjelmatyössä, yrittäjyydessä sekä 

tutkimuksessa ja tilastoinnissa. Naisteemaryhmään perustettiinkin kolme työryhmää, joiden tehtävänä 

oli itsenäisesti puheenjohtajien, sihteerien ja projektipäällikön johdolla edistää Maaseudun 

naisten toimintaohjelman ja Elinvoimainen maaseutuohjelman toimenpide-esitysten sekä muiden 

tärkeiksi katsomiensa tavoitteiden toteuttamista. Yrittäjyys-työryhmän puheenjohtaja toimi 

Tuulikki Laine-Kangas Etelä-Pohjanmaan TE-keskuksesta ja Tutkimus-työryhmän puheenjohtajana 

Sirpa Polo. Kaisa-Leena Lintilä jatkoi työtään teemaryhmän parissa Tasa-arvo-ohjelmatyössä 

‐työryhmän puheenjohtajana. Työryhmät toimivat oman työnsä ohella teeman parissa pääosin 

38 

Asikainen, Annamari (toim.), Maaseudun naisten toimintaohjelma 2005–2008, YTR 17/2004.

32 

korvauksetta työskentelevien ihmisten 

voimin. Työryhmien sihteerinä ja koordinoijana 

jatkoi Annamari Asikainen. 

Alueellisten verkostojen vahvistaminen 

sisältyi edelleen kaikkiin teemoihin. 

Tähän liittyi resurssikeskuksien ja 

muiden naisten verkostojen ja hankkeiden 

tukemista alueilla, niiden informaatio-ohjausta 

ja valtakunnallista 

yhteistyötä. Lisäksi teemaryhmä jatkoi 

laajemman yhteysverkostonsa toimintaa, 

johon lukeutui 120 henkilön 

sähköpostiverkosto ja toisaalta 3200 

Naisuutisten tilaajaa. Verkosto oli koettu 

hyväksi pohjaksi valtakunnalliselle 

yhteydenpidolle alueellisen kehittämisen 

naisteemassa. Annamari Asikaisen 

mukaan teemaryhmän keskeinen työväline 

oli vuorovaikutteinen yhteistyö 

muiden alue- ja tasa-arvopoliittisten 

toimijoiden kanssa. 39 

Teemaryhmän kansainvälinen yhteistyö oli vahvistunut ja yhteyksien rungoksi muodostunut 

Itämeren maiden yhteinen FEM-hanke 40 . Sisäasianministeriön alueiden ja hallinnon kehittämisosaston 

rakennepolitiikkayksikkö toimi hankkeen lead-partnerina, ja hankkeen projektipäällikkönä 

oli toinen teemaryhmän sihteereistä, Laura Perheentupa. FEM-hankkeesta kerrotaan enemmän 

kansainvälisten yhteyksien yhteydessä luvussa 5.2. 

3.7. Naisteeman siemenet leviävät 

Teemaryhmän aloittaessa toimintansa 1990-luvun alussa oli alue- ja maaseutupolitiikan toimintaympäristö 

aivan toinen kuin 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Tuolloin ei vielä ollut 

sukupuolikiintiöitä, projekteja, kaupunki- tai maaseutupolitiikkaa, kehittämiskumppanuuksia, 

sähköpostiverkostoja, nettisivuja, maakuntaohjelmia, TE-keskuksia – tai Euroopan Unionin 

jäsenyyttä. Sukupuolten tasa-arvon parissa toimijoita ja nais- ja tasa-arvohankkeita on 2000-lu- 

39 

Naisteemaryhmän arkisto: Asikainen, Annamari, Naisteemaryhmä 2007 - tilannekatsaus ryhmittäin ja 

keskeiset polut tulevaisuuteen, luonnos 6.3.2007. 

40 

Female Entrepreneurs’ Meetings around the Baltic Sea Region.

33 

vulla huomattavasti teemaryhmän alkuvuosia enemmän. Myös aluekehityksen toimintakenttä 

on moninaistunut. 

Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän naisteemaryhmän pääasiallisena tavoitteena on ollut yhdistää, 

linjata ja nostaa esiin naisten kehityspotentiaalia alueellisessa kehittämisessä, erityisesti 

maaseudulla. Teemaryhmän verkosto on aktiivisesti etsinyt ja tukenut uusia yhteistyölinkkejä 

ja yhteistyön muotoja yli hallinnon sektorirajojen, kansalaisjärjestöjen ja hallinnon välillä sekä 

eri alueiden kesken. Myös kansainvälisiä kontakteja ja verkostoja on synnytetty. 41 Vuonna 2007, 

Naisteemaryhmän viimeisimmän toimikauden lähestyessä päätöstään, teemaryhmä onkin voinut 

todeta synnyttämiensä ja edistämiensä yhteysverkojen toimivan ja kehittyvän edelleen. Monia 

Naisteemaryhmän keskeisiä tehtäviä edistetään jo muillakin tahoilla. 

Annamari Asikaisen mukaan kylätoiminnassa valtaosa aktiivisista kehittäjistä on naisia, jotka 

hyvin ymmärtävät naisten merkityksen kotiseutujensa tulevaisuuden kannalta. Maaseutu- ja 

aluepolitiikassa maakunnallisella ja valtakunnallisella tasolla naistoimijoiden tukena on tasaarvon 

valtavirtaistaminen, joka edellyttää naisten ja miesten erityiskysymysten huomioimista 

osana kaikkea viranomaistoimintaa ja kehittämistyötä. Siten on luontevaa, että nais- (ja mies-) 

näkökulma jatkaa elämäänsä muun muassa YTR:n muiden teemaryhmien toiminnassa. Myös 

ministeriöiden on toimittava sukupuolten tasa-arvo huomioon ottaen ja esimerkiksi ministeriöiden 

budjeteista tulee tehdä sukupuolivaikutusten arviointi vuodesta 2008 alkaen. 

Näiden itujen voimistaminen ja uusiin mahdollisuuksiin tarttuminen on ollut tärkeä osa teemaryhmän 

toimintapolitiikkaa. Näin maaseudun naisteeman 1980-luvulla kylvettyjä siemeniä on 

onnistuttu levittämään. 

Naisteemaryhmän kotipesänä toimineen sisäasiainministeriön keskittäessä toimintaansa ministeriön 

ydintehtäviin, oli Naisteemaryhmän pohdittava toimintansa jatkoa muualle organisoituna. 

Teemaryhmä keskusteli syksyllä 2006 ja keväällä 2007 kokouksissaan maaseudun naisteeman 

tulevasta jäsentymisestä. Keskustelujen edetessä alkoi vähitellen näyttää siltä, että Maaseudun 

naisteemaryhmä oli tässä muodossaan kulkenut tiensä päähän. Teemaryhmän moninaistunut 

toimintakenttä merkitsi toisaalta myös sitä, ettei entisenkaltaista koordinointitehtävää voitu yhden 

projektipäällikön resursseilla enää hoitaa. Ympäröivän yhteiskunnan muutos edellytti uudistumista 

myös maaseudun naisteemalta. Uuden hallituksen myötä toimintakenttä muuttui keväällä 

2007 vieläkin rajummin kuin teemaryhmän keskusteluissa oli osattu aavistaa. Uudessa 

työ- ja elinkeinoministeriössä maaseudun kehittämisen ja aluepolitiikan naisnäkökulmaa rakennetaan 

uusista, mielenkiintoisista lähtökohdista. Se millaisia muotoja naisten yhteistyö maaseutupolitiikassa 

löytää, odottaa vielä ratkaisuaan. 

41 

Naisteemaryhmän arkisto: Asikainen, Annamari, ”Naisten verkostot aluekehityksen fasilitaattoreina, 

tarve- ja toimintaympäristökuvausta” 19.10.2006.

34 

4. Tiedon kokoamista, tuottamista ja 

välittämistä 

4.1. Naisteemaryhmä tiedottajana 

Keskeisenä kulmakivenä maaseudun naisten asioihin vaikuttamisessa on ollut tiedon kulkeminen. 

Maaseudun naisten työllistymiseen ja maalla-asumisen vaikeuksiin alettiin kiinnittää huomiota, 

kun tieto maaseudun ukkoutumisesta ja sen merkityksestä maaseudun elinvoimaisuudelle 

välittyi keskushallintoon. Naisteemaryhmän toimijat tiedostivat ajankohtaisen tiedon välittämisen 

tärkeyden maaseudun naisten tilanteesta. Toisaalta, jotta maaseutupolitiikan toimenpiteillä 

ja avautuvilla tukimahdollisuuksilla olisi vaikutusta, oli tieto näistä saatava kulkemaan maaseudun 

naisille. Naisteemaryhmä havaitsi olevansa keskeisessä roolissa tiedonvälittäjänä maaseudun 

naisten ja hallinnon välillä. 

Työn alkuvaiheessa teemaryhmän toimijat pohtivat, keitä tiedotuksen tuli erityisesti tavoittaa: pitikö 

tietoa saada leviämään maaseudun naisille vai maaseudun naisista, oliko tiedotettava teemaryhmän 

työstä naisjärjestöille vai naisjärjestöistä toisilleen tai maaseudun naisille? Näkökulmien 

moninaisuus paljastaa, että tehtävää oli paljon, ja teemaryhmän kaltaista välittäjätahoa todella 

kaivattiin. 

Vuonna 1994 teemaryhmä tarkensi tiedotuksen kohderyhmäksi nimenomaan maaseudun naiset, 

joihin pyrittiin vaikuttamaan suoraan – ei organisaatioiden kautta. Tavoitteena oli aktivoida maaseudun 

naisia osallistumaan maaseutupolitiikan suunnitteluun, toteuttamiseen ja päätöksentekoon 

niin valtakunnallisesti, alueellisesti kuin paikallisestikin. Keskustelun jälkeen suunnitelmaan 

lisättiin, että teemaryhmän tavoitteena oli tehdä maaseudun naisten asemaa ja elämää tunnetuksi 

muun väestön keskuudessa. Naisteemaryhmä myös kouluttautui itse tiedottamisessa. Julkisuuden 

hyväksikäyttö ymmärrettiin valintojen tekemisenä: mitä kulloinkin haluttiin tiedottaa – kenelle, 

miksi ja miten? Tärkeää oli, että maaseudun naiset voisivat hyödyntää teemaryhmän tekemää pohjatyötä, 

ja tavoitteena oli tehdä maaseudun naisen nykyelämää laajemmin tunnetuksi, ja vaikuttaa 

siihen, ettei jokaisen naisen enää tarvitsisi itse kertoa perusasioita yhteistoimintaa rakentaessaan. 

Teemaryhmä käynnisti suhteiden luomisen mediaan heti alkuvuosinaan toteuttamalla aamukahvitilaisuuden 

naistoimittajien kanssa. Tilaisuudessa kerrottiin teemaryhmän työstä sekä erilaisista 

naisten hankkeista maaseudulla. Tapaamiseen saapui viisi toimittajaa, mitä pidettiin normaalina 

osanottajamääränä maaseutuasioista puhuttaessa. Joka tapauksessa kontaktihenkilöiden 

löytäminen mediassa edesauttoi teemaryhmän tiedotusta tulevista tapahtumista ja julkaisuista. 

Vuonna 1994 teemaryhmä kokosi oman jakelulistan naisten toiminnasta kiinnostuneista toimittajista 

ja lehdistä, joille se ryhtyi toimittamaan aineistoa maaseudun naisista. Listalle saatiin yli 80 

nimeä – lisäksi toimittajia tavoitettiin Naistoimittajat ry:n kautta. 

Myös jäsenten henkilökohtaisten kontaktien hyödyntäminen nähtiin tärkeänä tiedonjakelukanavana. 

Oleellista oli, että tietoa ja näkemyksiä saatiin myös julkaistua. ”Yliökirjoitukset” maa-

35 

seudun naisista, näihin liittyvästä tutkimuksesta, koulutuksesta ja elinkeinoista mm. maakuntalehdissä 

ja Maaseudun tulevaisuudessa olivat varteenotettava tiedotustapa. Oma lehti, josta jo 

aikaisemmin oli keskusteltu, alkoi myös näyttää teemaryhmästä yhä houkuttelevammalta vaihtoehdolta. 

Lehti tarjoaisi vapaammat kädet erityisesti teemaryhmän toiminnasta tiedottamiseen. 

Sisäistä tiedottamista oli aiemmin hoidettu Pellervoon, Koti-lehteen ja Emäntälehteen lähetetyillä 

valmiilla artikkeleilla. 

Teemaryhmä lähestyi myös kirjeitse Yrittäjä-lehteä, jonka se toivoi monipuolistavan tarjoamaansa 

sukupuolirooleja rajoittavaa yrittäjäkuvaa. Teemaryhmän jäsenet olivat kiinnittäneet huomiota 

erityisesti lehden kuvitukseen, joka esitti naisen vain yrittäjämiestä tukevassa roolissa ja toisti 

perinteisiä käsityksiä yrittäjyydestä miesten alueena. Yleisenä mielipiteen muokkaajana lehden 

toivottiin antavan myönteisempää ja rohkaisevampaa viestiä naisten yritystoiminnalle. 

Tämän lisäksi maaseudun naisten näkyvyyttä tuli lisätä uutisten muodossa. Teemaryhmä otti 

tehtäväkseen auttaa maaseudun naisia tiedottamaan tempaisuistaan, kannanotoistaan, yritysten 

käynnistämisestä sekä yrittäjäkursseista. Niinpä maaseudun naisille suunnattuihin koulutuksiin

36 

sisällytettiin myös koulutusjaksoja tiedottamisesta. Tällä pyrittiin edistämään maaseudun naisten 

näkymistä erityislehtien lisäksi valtavirtamediassa. 

Oma lehti saatiin käyntiin keväällä 1994, kun kokopäivätoimisen sihteerin palkkaaminen mahdollisti 

lehden kokoamisen. Lehden nimestä käytiin keskustelua sekä teemaryhmässä että lehden 

ilmestyttyä myös lukijapalautteessa. ”Naisuutisiksi” nimetyn lehden ensimmäinen numero 

ilmestyi kesällä 1994. Lehti postitettiin yhdessä maaseutupolitiikkaa ja teemaryhmän työtä 

koskevan tietopaketin kanssa naisverkostolle, johon oli koottu pari sataa maaseutuasioista kiinnostunutta 

naista. Naisuutiset jaettiin myös Maaseutupolitiikan neuvottelukunnalle yhteyshenkilöineen 

sekä aluekehityssihteeristölle. Lisäksi lehteä toimitettiin naistoimittajille sekä Maataloustoimittajat 

ry:n naisjäsenille. Teemaryhmä ryhtyi julkaisemaan lehteä neljästi vuodesta 

– ensimmäisenä vuotenaan se ilmestyi kolme kertaa. Lehden kokoamisvastuu oli teemaryhmän 

sihteerillä. Mukaan otettiin myös ulkopuolisten tekstejä ja lukijoiden toivottiin osallistuvan artikkelien 

kirjoittamiseen. Vakiopalstoiksi lehteen perustettiin tapahtumakalenteri, tuoreita julkaisuja 

esittelevä jutut sekä ilmoittautumispäivämäärien ja rahoitushakemusten muistilista. Kunkin 

numeron aiheista käännettiin myös kooste ruotsiksi. 

Naisuutisten tarkoituksena oli välittää tietoa kohderyhmälle – maaseudun naisille – ja auttaa näitä 

ymmärtämään oman elinpiirinsä muutoksia ja kehittymistarpeita ja toisaalta antaa maaseudun 

naisille välineitä toimintaan. Naisuutisissa esiteltiin ja arvioitiin käytännön projekteja, välitettiin 

tietoja hyvistä käytännöistä sekä välitettiin kansainvälistä informaatiota. Seuraavana vuonna kullekin 

numerolle määriteltiin omat teemansa. Lehden rakenne uudistui vuosien mittaan yhä lehtimäisemmäksi. 

Naisuutisten todettiin osoittaneen tarpeellisuutensa jo pari vuotta ilmestyttyään. 

Uusia tilaajia tuli kaiken aikaa – syyskuussa 1996 levikki oli ylittänyt 1600 kappaletta, ja vuonna 

2001 painos oli jo 3500 - ja tämä saavutettiin ilman aktiivista markkinointia. Lehden kerrottiin herättäneen 

myönteistä palautetta. Vuonna 2002 Naisuutisten kansikuvituksena ryhdyttiin käyttämään 

naistaiteilijoiden tai -käsityöläisten teoksia, ja kukin taiteilija esiteltiin kyseisessä lehdessä. 

Myös lukijat ja muut ”ulkopuoliset” tahot käyttivät Naisuutisten tarjoamaa tiedotuskanavaa hyväkseen. 

Tarjottujen artikkelien määrän koettiin teemaryhmässä kertovan lehden arvostuksesta. 

Lehden kokoajana toimi teemaryhmän sihteeri. 

Lehden lisäksi tiedotustyössä on käytetty kolmella kielellä julkaistuja esitteitä, kalvosarjaa sekä 

2000-luvulle tultaessa www-sivuja. Internetistä muodostui 2000-luvulla oleellinen osa Naisteemaryhmän 

toimintaa, ja tarkoituksen mukaisten www-sivujen luomiseen ja uudistamiseen 

käytettiin paljon resursseja. Vuonna 2002 todettiin, etteivät www-sivut toimineet vain Naisteemaryhmän 

”kuvana”, vaan ne edistivät teemaryhmän perustehtäviä: yhteyksien luomista ja tiedonvälitystä. 

Erityisen tärkeänä tuolloin pidettiin tiedottamista ja tiedonvälitystä EU:n tarjoamista 

mahdollisuuksista, yrittäjyydestä, maaseutua ja naisia koskevasta tutkimustiedosta, hyvistä 

hankkeista sekä naistoimijoiden ja järjestöjen yhteystiedoista. 

Teemaryhmän ohella myös Naisuutiset tuli tiensä päähän vuonna 2007. Keväällä 2007 sisäasiainministeriössä 

suunniteltiin lehtiuudistusta, joka olisi yhdistänyt ministeriön sidosryhmälehdet yh-

37 

deksi julkaisuksi. Uuden hallituksen siirrettyä aluekehitysasiat sisäasiainministeriöstä uuteen työja 

elinkeinoministeriöön ja kunta-asiat valtiovarainministeriöön muuttui myös lehtiuudistuksen 

tilanne. Kunta- ja aluekehityslehtien tulevaisuus selviää ministeriöiden muutosprosessien aikana. 

Naisuutiset-lehden julkaisemiseen myönnetty YTR:n rahoitus päättyi kuitenkin Naisteemaryhmän 

hankkeen päättyessä. Niinpä Naisuutiset-lehden viimeinen numero ilmestyi keväällä 2007. 

Naisuutiset on ajoittain tehnyt yhteistyötä naisresurssikeskusten verkostolehden Ellin kanssa 

muun muassa yhteisten numerojen muodossa. Tulevaisuudessa tämän roolin naisten tiedonvälityskanavana 

aluekehittämisen alueella toivotaan vahvistuvan. Naisuutiset-lehden jättämää aukkoa 

paikkaa toivottavasti osaltaan myös naisteeman huomioimisen parantuminen maaseutua ja 

aluekehitystä tarkastelevissa lehdissä. 

4.2. Tutkimustietoa maaseudun naisista 

Yhtenä tärkeänä elementtinä teemaryhmän työssä on ollut ajankohtaisen tutkimustiedon saatavuuden 

edistäminen. Naisnäkökulman selkeyttämiseksi maaseutupolitiikassa tarvittiin tutkimusta 

ja vuoropuhelua hallinnon ja tutkimuksen välillä. Maaseudun naisten asemaa ei voitu 

edistää, jos politiikka perustui vanhentuneille tai virheellisille käsityksille. Alkuvuosinaan teemaryhmä 

pohtikin aktiivisesti tärkeiksi katsomiensa naistutkimusaiheiden toteuttamista. Tutkimusaiheista 

välitettiin tietoa niin seminaareissa kuin henkilökohtaisten kontaktienkin kautta. 

Esimerkiksi naisteemaryhmällä oli toimiva linkki Mikkelin Maaseudun tutkimus ja kehittämiskeskukseen 

teemaryhmän jäsenen, johtaja Pirjo Siiskosen kautta. Teemaryhmän omista jäsenistä 

osa suuntautui tutkimukseen ja myös väitteli maaseudun naisiin liittyvistä aiheista. 42 

Riitta Högbackan mukaan 1990-luvun alussa maaseudun elinkeinorakenteen muutos ja maatalouden 

merkityksen väheneminen herättivät tutkijoiden mielenkiintoa ja maaseudun uusista 

mahdollisuuksista virisi tutkimuksia. Vaikka naisten väheneminen maaseudulla herätti huomiota, 

ei naisten asemaa tai sukupuolten välisiä suhteita maaseudulla kuitenkaan sisällytetty tutkimuksiin. 

Naiset olivat myös olleet pitkään ”näkymättömiä” – sekä maataloudessa että maaseudulla: 

naisten työpanosta ei ollut tunnustettu, vaan heidät nähtiin ”avustavina perheenjäseninä”. 

Naisten tosiasiallinen työ jäi näin ollen piiloon, eikä naisten työtä juuri tutkittu. 43 

Kun tutkimus naisista maataloudesta oli 1980-luvulla käynnistynyt kansainvälisesti, jätti se usein 

tarkemmin käsittelemättä sellaisten käsitteiden ”työ” tai ”perhe/kotitalous” merkityksen. Maaseudun 

naisia sen sijaan tutkittiin hyvin vähän. Sekä ns. epävirallisen talouden tutkimuksen että 

naistutkimuksen piirissä oli alettu kritisoida perinteistä työn käsitettä. Naisten työn näkyväksi 

tekemiseksi oli oleellista kiinnittää huomiota myös palkattomaan työhön ja sukupuolten työnjakoon. 

Naisten työelämään osallistumista tarkasteltaessa tuli ottaa huomioon sekä perheen että 

42 

43 

Kaisa-Leena Lintilän haastattelu historiikkia varten. 

Högbacka, Riitta, sairauden takia poisjäänyt esitelmä Maaseututapaamisessa Mikkelissä 10.12.1993.

38 

työelämän vaikutus. Työhön osallistumiseen – joka maaseudun naisilla on tilastojen valossa vähäisempää 

kuin kaupunkilaisnaisilla – vaikuttivat markkinoiden lisäksi naisten velvollisuudet 

kotitalouden töistä ja sukupuolten epätasa-arvoiset valtasuhteet. Esimerkiksi 1990-luvun suomalaisemännällä 

oli edelleen vastuu kotitaloustöistä, vaikka päätöksenteossa sukupuolten roolit 

olivatkin alkaneet tasa-arvoistua. 44 

Kuten Kaisa-Leena Lintilä kirjoitti vuonna 1990 julkaistussa artikkelissaan, tutkimusta tarvittiin 

useista näkökulmista. Kansainvälisesti voitiin vertailla maaseudun naisen asemaa Suomessa. 

Maaseudun naisen asemaa voitiin tarkastella myös historiallisesti ja verrata tämän päivän 

tilannetta aikaisempiin vuosikymmeniin. Toisaalta maaseudun naisen asemaa voitiin verrata 

kaupunkilaisnaisiin – ja lopulta maaseudun miehiin. Kukin lähestymistapa antaisi omanlaisensa 

kuvan naisten tilanteesta maaseudulla – ja näitä kaikkia tarvittiin kokonaiskuvan saamiseksi. 

Lisäksi maaseudun naisia voitiin tutkia politiikan näkökulmasta: miten tasa-arvokysymykset näkyivät 

maaseutupolitiikassa, ja mitkä olivat naisten mahdollisuudet osallistua poliittiseen päätöksentekoon. 

Myös arvoihin ja kulttuuriin perustuvaa tutkimusta tarvittiin selvittämään naisten 

motiiveja muuttaa maaseudulle tai sieltä pois. Millä ehdoilla hyvää elämää voitiin toteuttaa 

maaseudulla? 45 

Naisteemaryhmän aloitteesta käynnistettiin Maaseudun naiset -tutkimushanke, jonka avulla saataisiin 

tarvittavaa tietämystä teemaryhmänkin toiminnan tueksi. Tutkimuksessa selvitettiin naisten 

työ- ja toimeentulomahdollisuuksia erilaisilla maaseutualueilla. Tutkimus, joka valmistui 

vuonna 1994, tehtiin Helsingin yliopiston Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskuksessa Mikkelissä 

– tutkijana toimi Riitta Högbacka. Maaseutupolitiikan neuvottelukunnan rahoituksella 

selvitettiin vuonna 1994 myös kehitysvammaisten ja vanhusten hoitoon sekä sijaiskotitoimintaan 

liittyvän yritystoiminnan kysyntää Mikkelin läänissä. Lisäksi selvitettiin, minkälaisia hoiva- ja 

hoitoalan yritysten tulisi olla, mitä kunnat ja lainsäädäntö edellyttivät palvelujen laadulta, henkilöstön 

määrältä ja koulutukselta. Hoito- ja hoivapalvelut maaseudun toimeentulomahdollisuutena ‐tutkimuksen 

teki FM Johanna Jussila. 1990-luvun puolivälissä tärkeinä tutkimusaiheina pidettiin lisäksi 

tulonjakoa, tyttöjen kasvamista maaseudulla, tulevaisuuden tutkimusta sekä naisprojektien 

ja -verkostojen sekä yrittäjyyden vaikuttavuutta. 

Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän yhtenä tehtävänä on suunnitella ja valmistella valtakunnallisia 

tutkimus- ja kehittämishankkeita, joilla edistetään yhteistyöryhmän tehtävien toteuttamista 

maaseudun kehittämisessä. YTR:n teemaryhmillä on ollut tässä tärkeä rooli oman alansa 

hankkeiden rakentamisessa ja arvioinnissa. Naisteemaryhmä on toiminut myös naisnäkökulmaa 

edustavien maaseutua koskevien tutkimusten julkaisukanavana. 2000-luvulla Naisteemaryhmä 

oli mukana toteuttamassa kahta julkaisua. Vuonna 2000 ilmestyi teemaryhmän ideoima, maaseudun 

naisista kertova tilastoja artikkelijulkaisu Monessa mukana. Julkaisussa pohdittiin maaseudun 

naisen elämän moninaisuutta ja omien kotiseutua ja ihmissuhteita korostavien arvojen 

44 

45 

Högbacka, Riitta, sairauden takia poisjäänyt esitelmä Maaseututapaamisessa Mikkelissä 10.12.1993. 

Lintilä, Kaisa-Leena, Naisen asema maaseudulla, 1991.

39 

sovittamista yhteiskunnassa vallitsevan tehokkuuspolitiikan paineiden kanssa. Artikkelit käsittelivät 

naisten elämää maaseudun rakennemuutoksessa, emäntinä, palkansaajina ja työttöminä 

– ja naisina erilaisilla maaseutualueilla. Julkaisusta tiedottaminen onnistui erinomaisesti: Monessa 

mukana oli esillä niin artikkeleissa, radiohaastatteluissa ja tiedotustilaisuuspäivän TV1:n iltauutisissakin. 

Myös vuonna 2001 julkaistun Martat ja Mariat – pienten perheviljelmien naiset -teoksen tiedotus toimi. 

Aikaisemmin solmittuja mediakontakteja hyödynnettiin onnistuneesti, ja maatilojen emännistä 

tai maaseudun naisista kerrottiin kaikissa keskeisissä tiedotusvälineissä. Teemaryhmän 

puheenjohtajaa Kaisa-Leena Lintilää ja tutkija Maarit Sireniä haastateltiin lukuisiin radioihin ja 

MTV3:n Huomenta Suomi -lähetykseen. Tutkimus perustui Suomea koskevaan osuuteen EU:n 

vuosina 1998–2000 rahoittamassa tutkimuksessa maataloudessa työskentelevien naisten sosiaalisen 

syrjäytymisen syistä ja mekanismeista, josta tehtiin eurooppalainen vertailu viidessä maassa. 

Tutkimuksessa suomalainen yhteiskunta näyttäytyi moniin muihin maihin verrattuna tasa-arvoiselta, 

mutta samalla siinä paljastui tämän näennäisen tasa-arvon ristiriitaisuus. Monet maatilan 

emännät kokivatkin tasa-arvon vain töiden lisääntymisenä: kun emännät saivat osansa isäntien 

töistä, eivät isännät kuitenkaan ottaneet huolehtiakseen kotitaloustöistä. Myös maaseudun 

muutoksen mahdollisuudet ja uhat vaikuttivat erilaisilta naisten ja miesten näkökulmista. 

Vuonna 2004 Maaseudun naisteemaryhmä julkaisi bibliografian maaseudun tai alueen ja sukupuolen 

yhdistävästä suomalaisesta tutkimuksesta. Teemaan liittyvien tutkimusten määrä näytti 

olevan hitaasti kasvamassa, mutta edelleenkään sitä ei tehty tarpeeksi. Esimerkiksi eri yliopistojen 

välillä oli suuria eroja sukupuoliteemaan liittyvien gradujen määrässä. 46 

Opiskelijoiden ohjauksella oli luonnollisesti suuri merkitys naisnäkökulman omaksumisessa 

osaksi maaseutututkimusta. Maaseudun naisteeman parissa pitkään toiminut tutkija Pirjo Siiskonen 

on kiinnittänyt huomiota siihen, että uudessa Rural Studies -opintokokonaisuudessa suurin 

osa opiskelijoista oli nuoria naisia, mutta sekä luennoilta että graduohjauksesta naisnäkökulma 

puuttui kokonaan. Ihminen on aina sidoksissa omaan ympäristöönsä: tämä määrittää, mitä 

on mahdollista ajatella. Jos naisnäkökulma ympäriltä puuttuu kokonaan, ei siitä myöskään saada 

uutta tutkimusta. Tämän vuoksi olisi tärkeää taata tiedon siirtyminen uusille sukupolville, ettei 

samaa työtä jouduttaisi tekemään yhä uudelleen. 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä 

löytyi jo useita tutkijoita, jotka tekivät tutkimusta naisnäkökulmasta, joten tilanteeseen oli mahdollista 

vaikuttaa. Haasteena oli kuitenkin edelleen perustella nimenomaan naisnäkökulmasta 

tehdyn tutkimuksen oleellisuus. Naisnäkökulman vakiinnuttamiseksi maaseutututkimuksessa 

voitiin edelleen työskennellä kahdella strategialla: joko edistämällä sukupuolinäkökulman valtavirtaistamista 

kaikkeen maaseutututkimukseen tai suunnittelemalla tutkimushankkeita nimenomaan 

naisnäkökulmasta. Pirjo Siiskosen mielestä aika ei kuitenkaan vielä 2000-luvun alussa ol- 

46 

Asikainen, Annamari, Naisuutiset 3/2004.

40 

lut kypsä valtavirtaistamiselle. Jotta tämä voitaisiin toteuttaa, oli sukupuolitietoisen käsitteistön 

ja ymmärryksen luomista jatkettava omilla tutkimushankkeilla. 47 

Annamari Asikaisen mukaan huomionarvoista on, että vaikka maaseutututkimuksessa sukupuolen 

tutkiminen on ollut marginaalissa, ja sen resurssit niukat, ei sukupuolen ja aluenäkökulman 

yhdistävää tutkimusta ole juuri tehty muuallakaan. Ilman Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän 

hankerahoitusta moni maaseudun naisteemaa käsittelevä tutkimus ja hanke olisikin jäänyt 

toteuttamatta. Tässä mielessä YTR:llä ja Naisteemaryhmällä on ollut avainasema sukupuolinäkökulman 

vahvistajana alue- ja maaseutututkimuksessa. 

47 

Pirjo Siiskonen Sirpa Polon haastattelussa 5.12.2005.

41 

Naisteemaryhmän julkaisut 

Monessa mukana. Näkymiä naisten työhön ja elämään maaseudulla. 

(YTR) 

Luottamusta rakentamassa – yrittäjäohjelman kokemuksia verkostoluottotoiminnasta. 

(YTR 2/2000) 

Högbacka, Riitta ja Trast, 

Terhi (toim.) 

2000 

Asikainen, Annamari 2000 

Martat ja Mariat. Pienten perheviljelmien naiset. (YTR 3/2001) Sireni, Maarit 2001 

Yhdessä vahvat: naisyrittäjyyttä Suomessa, Italiassa ja Virossa. 

(YTR 2/2004) 

Maaseudun naisten toimintaohjelma 2005-2008. Maaseutu kehittyy 

naisten työllä. (YTR 17/2004) 

Tutkimuksia naisista suomalaisella maaseudulla. Bibliografia. (YTR 

4/2004) 

Asikainen, Annamari ja 

Komulainen, Minna (toim.) 

Asikainen, Annamari 

(toim.) 

Hanhela, Tiina ja Naisteemaryhmä 

Maaseudun naisteemaryhmän historia. (YTR 5/2007) Stenfors, Petra 2007 

2004 

2004 

2004 

4.3. Viestinvientiä poliittisille päättäjille 

Naisteemaryhmä on kokenut tehtäväkseen myös ajankohtaisen tiedon välittämisen poliittisen 

päätöksenteon välineeksi ja maaseudun naisten intressien esille tuomisen. Tärkeimpänä poliittisena 

tehtävänään Naisteemaryhmä on pitänyt sukupuolitietoisen puheen ja -tiedon tuomista 

maaseutupolitiikkakeskusteluun. Tätä työtä on parhaiten tehty nimenomaan toimimalla ja näkymällä 

itse miesvaltaisessa maaseutupolitiikassa. Politiikkoihin yhteyksiä on pidetty muun muassa 

jakamalla Naisuutiset-lehti kaikille kansanedustajanaisille. 

Tämän lisäksi teemaryhmä on tarpeen tullen käyttänyt myös suorempaa lähestymistapaa poliitikkoihin. 

Syksyn 1992 kunnallisvaalien alla teemaryhmä oli aktiivinen vaikuttaakseen naisten 

osallistumiseen paikallistason päätöksentekoon. Naisteemaryhmä lähetti maaseutupolitiikan 

neuvottelukunnan kanssa vetoomuksen puolueiden piiri- ja naisjärjestöille ehdokasasettelun 

tasa-arvoistamiseksi. Vetoomuksessa huomautettiin, että edellisen kahdenkymmenen vuoden aikana 

naisvaltuutettujen määrä oli kohonnut tasatahtia naisehdokkaiden määrän kanssa. Naisten 

ehdolle asettamisen kautta välittyisi heidän näkemyksensä kunnallistalouden painotuksista 

sekä naisten panos päätöksenteossa lähestyisi väestöllistä osuutta. Vuoden 1988 vaalien jälkeen 

naisten osuus kunnanvaltuustoissa oli ollut vain 27% – maaseutukuntien valtuustoissa osuus oli 

vieläkin pienempi. 48 Naisteemaryhmän mukaan ehdokasasettelussa tuli ottaa huomioon kaikki 

ryhmät, joiden elämään ja mahdollisuuksiin kuntien kiristyvä talous vaikutti. Naiset keskeisenä 

kunnan palveluiden tuottaja- ja käyttäjäryhmänä oli otettava mukaan päätöksentekoon. 

Poliittisia päättäjiä lähestyttiin jälleen vuonna 1996, kun teemaryhmä kohdisti eduskuntapuolueille 

kyselyn puolueiden suhtautumisesta maaseutuun ja maaseudun naisten asemaan. Puo- 

48 

Esimerkiksi vuoden 2001 vaalien jälkeen maaseutumaisissa kunnissa naisia oli valtuutetuista 32,6%, 

kaikissa kunnissa 34,4,% ja vuoden 2004 kunnallisvaalien jälkeen 36,4%. www.kunnat.net .

42 

luesihteereille osoitetussa kirjeessä kyseltiin, miten maaseudun kehittäminen ja naisten asema 

maaseudulla oli huomioitu puolueohjelmassa sekä miten puolueen toiminta maaseudun naisten 

hyväksi on näkynyt käytännössä. Seitsemän puoluetta vastasi kyselyyn, ja tulokset julkaistiin 

vuonna 1996 Naisuutisten kolmannessa numerossa. 

Vastauksista käy ilmi, ettei puolueohjelmissa ollut erikseen huomioitu maaseudun naisten tilannetta. 

Sen sijaan vastaajat korostivat, että maaseudun naisia koskivat yleisesti naisten aseman 

kohentamiseksi kirjatut tavoitteet tai toisaalta yleisesti maaseudun kehittämiseen liittyvät tavoitteet. 

Suurimmista puolueista kokoomus korosti pyrkivänsä aina takaamaan samanlaiset oikeudet 

ja mahdollisuudet kummallekin sukupuolelle. Keskusta korosti rooliaan maaseutupuolueena 

ja toimiaan maaseudun ihmisten – niin naisten kuin miestenkin – parhaaksi. Sosiaalidemokraattinen 

puolue puolestaan kiinnitti huomiota toimintaansa tasa-arvon puolesta ja työllisyyden kohentamiseksi: 

nämä toimet koskettivat puolueen mukaan myös maaseudun naisia. 49 

4.4. Yrittäjäkoulutusta naisten lähtökohdista 

Koulutuksen tarjoaminen on Naisteemaryhmässä koettu elintärkeäksi keinoksi edistää naisten 

toimeentuloa ja elinmahdollisuuksia maaseudulla. Jo Maaseutukampanjan aikana 1980-luvun 

lopulla oli yrittäjyys nostettu tärkeäksi toimeentulon hankkimisen malliksi maaseudulla, jossa 

perinteinen maa- ja metsätalous väheni ja julkisia palveluja supistettiin. Perinteisillä naisten rooleilla 

oli yhä vaikeampi hankkia toimeentuloa maaseudulla. Usein mielikuvat maaseudun yrittäjyydestä 

liittyivät kuitenkin perinteisiin miesten aloihin, kuten raskaiden maatalouskoneiden 

korjaukseen, rakentamiseen tai peltotöihin. Naisten usein pienimuotoisempaan yritystoimintaan 

ei monesti suhtauduttu vakavasti. Niinpä Naisteemaryhmä näki tärkeäksi nimenomaan maaseudun 

naisille suunnatun yrittäjyyskoulutuksen järjestämisen. 

Koulutusta suunniteltaessa korostettiin, että maaseudun muuttuvassa tilanteessa naiset olivat 

usein aktiivisimpia osapuolia ja hakivat uutta tietoa ja mahdollisuuksia. Monet hakivat myös esimerkiksi 

lasten palattua maaseudulle toimeentulonlähteitä koko perheen työllistämiseksi. Naisteemaryhmä 

totesi, että kouluttamalla maaseudun naisia yrittäjyyteen tuettiin samalla perheyritysten 

toimintaa. 

Helsingin yliopiston Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus Mikkelissä toteutti koulutusohjelman 

Maaseutupoliittisen neuvottelukunnan tuella. Syksyllä 1991 järjestettiin viisitoista viriketilaisuutta 

ja seuraavassa helmikuussa aloitettiin maaseudun naisyrittäjäkurssi, joka päättyi 

vuoden 1992 lopussa. Kurssi osoittautui tarpeelliseksi kurssille hakeneiden määrän ja kurssilaisten 

omien arvioiden perusteella. Myös kurssin rakenne, joka sisälsi lähiopetusta yritystoiminnan 

49 

Naisuutiset 3/1996.

43 

Ilkka 30.3.1995. 

perusteista, etätehtäviä omaan yritykseen liittyvistä käytännön asioista sekä yrityssuunnitelmien 

arviointia yhteistyössä paikallisryhmissä, koettiin toimivaksi. 

Se että kurssi oli suunnattu nimenomaan maaseudun naisille, madalsi monen mielestä osallistumiskynnystä. 

Maaseudun naisia yhdistivät samankaltainen kulttuuritausta ja kieli, sekä huoli 

yrittämisen ja perheen sovittamisesta yhteen. Perhe asetettiin tässä vertailussa etusijalle, ja yrittäminen 

näyttäytyi maaseudun naisille keinona varmistaa perheen toimeentulo ja toisaalta työllistää 

itsensä mielekkäällä tavalla. Kurssin haasteena nähtiin naisten hyvinkin erilainen lähtötaso: 

maaseudulla oli sekä korkeasti koulutettuja naisia että kauan sitten kansakoulun päättäneitä. 

Myös työkokemuksen määrä ja laatu vaihtelivat huomattavasti monipuolisista työpätkistä pitkäaikaiseen 

maatilan emännyyteen. 

Kurssin kokemuksien perusteella Naisteemaryhmä totesi, että kohderyhmää kannattaisi tulevaisuudessa 

rajata. Naisten yritysideoita kypsyteltiin usein hitaasti ja huolellisesti, joten kurssin

44 

suhteellisen lyhyt kesto ei täysin vastannut yrityksen ideointivaiheessa olevien naisten tarpeisiin. 

Myös yrittäjävalmiuksien olemassaoloon voitaisiin kiinnittää huomiota jo kurssilaisten rekrytoinnissa. 

Vuonna 1993 järjestetyllä kurssilla sovellettiin näitä valintakriteereitä ja hakumenettelyä 

tiukennettiin, jotta varmistettiin kurssilaisten suuntautuminen yritystoimintaan. Naisyrittäjäkurssilaisten 

opiskelumotivaatio ja innostus yllättivät. Kurssilla oltiin läsnä sataprosenttisesti 

– jopa leikkauksen jälkeen sohvalla maaten. Opiskelumuotoina parhaiten toimivat keskustelu ja 

kysymykset sekä ryhmätyöt. Kurssin sisältöä tarkennettiin kokemuksen perusteella konkreettisemmaksi 

ja vähemmän yksityiskohtia sisältäväksi. 

Kurssin aikana perustettiin yksi yritys ja kolmelle yrityksen perustaminen tuli ajankohtaiseksi. 

Kaikkien yritysideat täsmentyivät. Kun syksyllä 1992 kolme kurssilaista harjoitti yritystoimintaa, 

oli heidän määränsä keväällä 1993 noussut kymmeneen – lisäksi yhdeksän kurssilaista ilmoitti 

harjoittavansa maatilan sivuelinkeinotoimintaa. Kurssista oli osallistujille hyötyä myös yleisesti 

markkinointitaitojen kehittymisessä. Myös asiakasmäärät olivat kasvaneet. Muutama kurssilainen 

oli talvella työttömänä, koska maaseutumatkailun sesonki oli kesällä. Kahdella työttömyys 

oli ympärivuotista, joskin molemmat hoitivat kotona joko lapsia tai sairaita perheenjäseniä. Kurssin 

aikana ja jälkeen oli syntynyt kolme lasta ja yhteensä kurssilaisilla oli hoidettavanaan 38 riippuvaista 

perheenjäsentä – tämä vaikutti naisten mahdollisuuksiin harjoittaa yritystoimintaa. 50 

4.5. Projektityö maaseudun kehittämisen välineenä 

Yrittäjien lisäksi maaseudulle kaivattiin osaavia naisia vetämään, ideoimaan ja kannustamaan 

naisprojekteissa. Projektimuotoinen työskentely oli 1990-luvun alkupuolella vielä varsin uutta ja 

tuli lisääntymään merkittävästi EU:n myötä. Naisteemaryhmä halusi edistää maaseudun naisten 

valmiuksia toteuttaa erilaisia kehittämishankkeita koulutuksen avulla. Alueelliset projektit tuli 

teemaryhmän mielestä suunnitella ja toteuttaa alueen naisten toimesta, jotta kehittämistyö vastaisi 

naisten tarpeita. Naisten kiinnostusten kohteet ja alueelliset sekä valtakunnalliset ohjelmat 

oli saatava kohtaamaan toisensa. 

Koulutuksen suunnitteluun haettiin laajempaa näkökulmaa työseminaarista, johon osallistui 45 

naista eri järjestöistä. Seminaarin osallistujat halusivat suunnata koulutuksen pääpainon neuvottelu-, 

kommunikointi-, tiedotus- ja projektityövalmiuksien kouluttamiseen. Sen sijaan eri järjestöissä 

toimivat osallistujat kokivat naisosion ja maaseutuosion itselleen vieraampina, ja halusivat 

pienentää niiden osuutta. Näiden teemojen nähtiin sisältyvän koulutukseen tarpeeksi hyvin läpäisyperiaatteella. 

Teemaryhmä käynnisti Naiset projektityössä -koulutusohjelman lokakuussa 1993, ja se jatkui seuraavan 

vuoden syyskuuhun. Koulutus järjestettiin monimuoto-opiskeluna, joka muodostui 

50 

Ks. Jussila, Johanna, Maaseudun naisyrittäjäkurssi. Loppuraportti. Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, 

Mikkeli 1993.

45 

neljästä lähijaksosta sekä etäopiskelujaksoista. Osallistujat työskentelivät sekä itsenäisesti että 

työryhmissä muodostaen omia kehittämisprojektejaan vuorovaikutuksessa muiden kanssa. 

Opiskeluun liittyen osallistujien oli määrä kouluttaa projektityöhön kolmesta viiteen lähiympäristön 

naisprojektien vetäjää. 

Koulutuksessa korostettiin kurssilaisten osallistumista ja vaikuttamista koulutuksen kulkuun: 

tarkoitus oli yhdessä rakentaa koko ajan kehittyvä prosessi. Naisteemaryhmän näkemys yhteistyön 

voimia lisäävästä vaikutuksesta oli vahvasti esillä koulutuksessa. Myös kurssilaisten antamasta 

palautteesta käy ilmi, että yhteistyön merkitys oli auennut monelle uudella tavalla: resurssit 

saatiin lisääntymään, kun jokainen toi oman mahdollisen panoksensa ja asiantuntijuutensa 

työskentelyyn. Sen sijaan koulutuksen naisnäkökulma herätti edelleen ristiriitaisia tunteita. Osa 

koki naisnäkökulman virkistävänä ja voimistavana ja naisten verkostoitumisen tärkeänä. Osalle 

taas naispuhe oli vierasta ja herätti epäluuloa. Lähes kaikki palautteen antajat olivat kuitenkin 

kokeneet koulutuksen muuttaneen työskentelytapojaan. 

4.6. Ryhmätoiminta, yrittäjäkoulutus ja uusi rahoitusmalli 

yhdistyivät 

Yrittäjyyden edistäminen on säilynyt Naisteemaryhmän keinovalikoiman kärjessä vuosien mittaan. 

EU-jäsenyyden myötä Suomessakin yleistyivät erilaiset naishankkeet ja naisyrittäjyyden 

kannustaminen. Silti suurin osa resursseista meni yhä 2000-luvun alussakin perinteisten miesten 

alojen kehittämiseen. Mirja Erlundin ja Minna Tolosen (Karellikeskus Oy) mukaan naisyrittäjyyden 

kehittäjät ja itse naisyrittäjät saivat resursseista vain murto-osan. Naistoimialoihin liittyviä 

tekijöitä tai niiden taloudellisia mahdollisuuksia ei tunnistettu kunnolla. Edelleen naisyrittäjiä 

myös rasittivat miehiä enemmän työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen naisten kantaessa vastuuta 

perheen ruokkimisesta ja lasten päivähoidosta. Nuoret naiset olivatkin haluttomia ryhtymään 

yrittäjiksi: perhe haluttiin perustaa ensin. Äitiys tuli yrittäjänaisille moninkertaisesti kalliimmaksi 

kuin työssäkäyville sisarilleen. Mies- ja naisvaltaiset alat olivat myös hyvin erilaisessa 

asemassa vanhemmuudesta aiheutuvien kustannusten suhteen: äitiysrahat kertyvät maksettavaksi 

naisvaltaisille aloille. Nimenomaan näihin yhteiskunnallisiin rakenteisiin, jotka hankaloittivat 

naisten yrittäjiksi ryhtymistä, oli puututtava, jos tuloksia todella haluttiin saada. 51 

Naisten yrittäjyyden edistämisessä olivat pohjoismaisessa keskustelussa 1990-luvun puolessa 

välissä vahvasti esillä verkostoluotot ja naisresurssikeskukset. Maaseudun naisteemaryhmässä 

pitkään mukana ollut Leena Heiskala tunnusteli vuonna 1996 Norjan ja Ruotsin kokemuksia 

verkostoluotoista, ja teemaryhmä pohti mallin sovellettavuutta Suomessa. Verkostoluottomalli 

perustui bangladeshilaisen professorin Muhammad Yunusin kehittämään Grameen Bank -malliin, 

joka oli kehitetty rahoitusmalliksi niille, joilla muutoin oli heikot mahdollisuudet hankkia 

lainaa. Yunus sai tästä työstään Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2006. Idea perustui muuta- 

51 

Erlund ja Tolonen, Naisuutiset 4/2002.

46 

Maaseudun naisyrittäjien tuki ry. tapasi Muhammad Yunusin tämän vieraillessa Suomessa 1990-luvun lopulla. 

Kuvassa Yunus ja Leena Heiskala. 

man samankaltaisessa tilanteessa olevan ihmisen muodostamiin pienryhmiin, joille myönnettiin 

mahdollisuus tietyn suuruiseen lainaan. Jonkun jäsenistä tarvitessa lainaa ryhmä arvioi yrittäjän 

suunnitelmat ja päätti lainanannosta – ryhmän muut jäsenet olivat vastuussa lainasta. Norjalaisten 

kokemukset verkostoluotoista olivat olleet hyviä. Sen sijaan Ruotsissa vastaava kokeilu ei 

ollut täysin onnistunut. 

Teemaryhmä suunnitteli naisyrittäjäohjelman, jossa hyödynnettiin myös verkostoluottomallia. 

Naisteemaryhmä piti verkostoluoton vahvuutena, että sen avulla nainen pääsisi aloittamaan 

uutta yritystoimintaa ilman, että joutui asettamaan vakuudeksi perheensä kotia. Ideana oli, että 

pienlainan tuli olla kaikkien ulottuvilla. Järjestelmä perustui pieniin, viiden naisen ryhmiin, jotka 

suunnittelivat oman yrityksen käynnistämistä. ja takasivat lainan yhdessä. Ryhmät toimivat 

samalla koulutus- ja kehitysyksikköinä. Tärkeänä ulottuvuutena yrittäjäohjelmassa oli sisäinen 

yrittäjyys, jota rakennettiin koulutuksella. 

Vuonna 1997 Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmältä saatiin rahoitusta neljän yrittäjäohjelmaryhmän 

perustamiseksi. Naisteemaryhmä ei kuitenkaan voinut toimia toiminnan organisoijana. 

Naisteemaryhmän aloitteesta kokeilua toteuttamaan perustettiinkin Maaseudun naisyrittäjien tuki 

ry, jonka perustajajäsenistä muun muassa Maa- ja kotitalousnaisten keskus, Yrittäjänaisten keskusliitto 

ja MTK olivat edustettuina myös yhdistyksen hallituksessa. Yhdistyksen puheenjohta-

47 

jaksi valittiin Sirpa Polo ja sihteeriksi Leena Heiskala. Yhdistyksen vastuulla olivat käytännön 

toiminnan pyörittäminen sekä lainananto ja juridinen vastuu. Teemaryhmän roolina oli ohjelman 

seuranta ja tutkimus. Ryhmien valinta siirtyi alkuvaiheen jälkeen yhdistykselle. Kokeilu organisoitiin 

valtakunnallisesti alueellisina projekteina. 

Yrittäjäohjelmakokeilua veti Naisteemaryhmän ja yhdistyksen sihteeri Leena Heiskala, jolle ei tästä 

työstä maksettu erikseen palkkaa. Vähäisellä panostuksella koordinaatioon pyrittiin alueiden 

oman aktiivisuuden ja toimintavapauden turvaamiseen. Ryhmillä oli omat osa-aikaiset vetäjänsä 

ja ne olivat rakentaneet omat toimintatapansa ja verkostonsa paikallisesti. Ryhmät kokoontuivat 

säännöllisesti, vähintään kerran kuussa. Kokoontumisissa keskusteltiin kunkin edistymisestä ja 

mahdollisista ongelmista, opiskeltiin yritystaitoja ja kehitettiin liiketoimintasuunnitelmia. Toiminnan 

perustana oli vähitellen rakentuva luottamus – kaikilla oli sama tavoite, ja yhdessä ryhmäläiset 

saattoivat toimia toistensa suunnitelmien asiantuntijoina ja innostajina. Ryhmän jäsenillä 

oli mahdollisuus saada 5000-50 000mk lainaa, ryhmällä oli käytössään 160 000mk. 

Yrittäjäohjelmaan hakeutuneilla naisilla oli moninaisia motiiveja yrittäjäksi ryhtymiselle, mutta 

naisia yhdisti tietynlainen kiireettömyys yrityksen perustamisessa ja halu välttää riskejä. Naiset 

hakivat ratkaisulleen varmuutta ja halusivat välttää oman elämänhallinnan menettämisen tunnetta. 

Työn sisältö ja sen henkinen anti olivat naisille tärkeitä. Työllistyminen oli ensisijaisena motiivina 

puolella naisista. Ohjelmaan osallistuneet naiset olivat sitoutuneet kotipaikkaansa, eivätkä 

voineet tai halunneet muuttaa työn perässä, joten heikko paikallinen työllisyystilanne nähtiin 

myös taustalla piilevänä motiivina. 

Kokeilussa aloitti neljä ryhmää. Projektin alkaessa valtaosa yritysideoista oli alkuvaiheessaan 

ja osa ideoista muuttuikin merkittävästi. Ideoiden hiomisessa ryhmän sisäisellä opintopiiritoiminnalla 

oli tärkeä merkityksensä. Ensimmäisen vuoden aikana perustettiin kuusi yritystä: viisi 

toiminimellä ja yksi kommandiittiyhtiö. Toimialat vaihtelivat luomuyrttiviljelystä, ompelimoon, 

ensiapukurssien järjestämiseen, toimisto- tai ohjelmapalveluihin ja kiertävään parturi-kampaamoon. 

Vain yksi yrittäjä oli ottanut ohjelmaan liittyvää lainaa, osa oli saanut starttirahaa ja myös 

KTM:n investointiavustusta ja Finnveran 52 Naisyrittäjälainaa oli hyödynnetty. Vuonna 1999 yksi 

aloittaneista ryhmistä oli lopettanut. Lopettaneessa ryhmässä oli perustettu kaksi yritystä, kolmessa 

toimivassa yhteensä yhdeksän. Tavoitteena oli käynnistää uusia ryhmiä säännöllisesti. 

Suomessa yrittäjäohjelman lainaan suhtauduttiin epäilevästi. Ryhmätakausjärjestelmä arvelutti 

yrittäjiksi aikovia naisia: he olisivat kaivanneet takaajaksi anonyymimpää tahoa. Pienlainojen 

ja yritysten rahoitukseen liittyvien haasteiden ajankohtaisuudesta 1990-luvun puolivälissä kertoo 

myös se, että Finnvera toi markkinoille samoihin aikoihin hyvin menestykselliseksi osoittautuneen 

rahoitusmallin, Naisyrittäjälainan. Myös tällä lienee osuutensa yrittäjäohjelman lainan 

heikkoon kysyntään. Vähäinen kiinnostus verkostoluottoa kohtaan oli Maaseudun naisyrittäjien tuki 

ry:n puheenjohtajan Sirpa Polon mukaan pettymys: kokemuksia mallin toimivuudesta Suomes- 

52 

Vuoteen 1999 asti Kera.

48 

Yrittäjäohjelman yhteistyötä: 

Liisa Salmivaara ja Riikka 

Tuomivaara Kuusamosta. 

sa ei nyt saatu. Yhtenä syynä 

tähän nähtiin myös tuoreessa 

muistissa ollut lama, 

josta olivat kärsineet nimenomaan 

lainanottajat. 53 

Koska varatut lainarahat 

jäivät käyttämättä, tehtiin 

suunnitelma rahojen siirtämisestä 

ohjelman tulevaan 

kehittämiseen. YTR:n hankeryhmä 

päätti kuitenkin 

siirtää varat Naisteemaryhmän 

tulevien vuosien 

toiminnan rahoittamiseen. 

Yrittäjäohjelma päättyi vuoden 2000 kuluessa. Yrittäjäohjelmakokeilun yhtenä merkittävänä 

tuloksena oli yrittäjäopintopiiriksi nimetty toimintamalli, jonka ideana oli kehittää yrittäjyyttä 

ryhmätyöhön perustuen. Opintopiirimallia esiteltiin erilaisilla messuilla ja tapahtumissa, joihin 

Naisteemaryhmä osallistui – aihe herätti paljon kiinnostusta. 54 Samankaltaista vertaisryhmän tukeen 

perustuvaa toimintatapaa, ryhmämentorointia, on hyödynnetty tuloksellisesti myöhemmin 

myös Itämerenmaiden naisyrittäjyyttä edistäneessä FEM-hankkessa, josta kerrotaan luvussa 5.2. 

4.7. Seminaarit maaseudun kehittäjänaisten kohtaamispaikkoina 

Ajankohtaisen tutkimustiedon ja maaseudun naisten sekä päättäjien kohtaamisille Naisteemaryhmä 

on pyrkinyt tarjoamaan väylän järjestämissään seminaareissa. Maaseutukampanjan järjestämä 

ensimmäinen maaseudun naisseminaari 1980-luvulla, joka kokosi yli 200 osanottajaa, 

osoitti aiheen kiinnostavuuden sekä tarpeen eri tahojen väliselle keskustelulle ja tiedonvaihdolle. 

Seminaari nosti maaseudun naisten tilanteen ensimmäistä kertaa julkisuuteen ja oli vahvasti 

esillä lehdistössä. 

Maaseutupolitiikan neuvottelukunnan teemaryhmä Nainen maaseudun kehittäjä ja vaikuttajana organisoi 

ensimmäisen suuren seminaarinsa vuonna 1993 Helsingin yliopiston Mikkelin Maaseu- 

53 

54 

Naisteemaryhmän arkisto: Turun Sanomat 15.6.2000, Yrittäjyyskokeilusta iloa ja pettymyksiä. 

Ks. raportti kokeilusta: Asikainen, Annamari, Luottamusta rakentamassa – yrittäjäohjelman kokemuksia 

verkostoluottotoiminnasta, 2000.

49 

dun tutkimus- ja koulutuskeskuksessa. Seminaari Naiset kunnan tulevaisuuden tekijöinä oli suunnattu 

erityisesti kuntien luottamusnaisille. Seminaarissa puhunut puolustusministeri Elisabeth 

Rehn nosti jo tuolloin esiin naisten resurssikeskukset neuvontaa ja kontakteja tarjoavina sekä 

maaseudun naisten yrittäjäpotentiaalia lisäävinä toimijoina. Rehn puhui seminaarissa myös sukupuolten 

tasaisemman edustuksen tärkeydestä yhteiskunnallisissa suunnitteluelimissä, mihin 

voitaisiin päästä tarvittaessa kiintiöillä. 55 

Maaseudun rakennemuutoksen ohella seuraava maaseudun naisen elämään mahdollisesti suuresti 

vaikuttava tekijä oli Suomen liittyminen Euroopan Unioniin. Liittymisestä keskusteltiin ja 

siihen varauduttiin vuonna 1994 kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla. Teemaryhmä koki tärkeäksi 

tarjota maaseudun naisille tietoa EU:sta ennen liittymisestä järjestettävää kansanäänestystä. Maaseudun 

naiset ja EU -seminaari järjestettiin Mikkelissä lokakuussa 1994 Maaseudun tutkimus- ja 

koulutuskeskuksessa. Seminaarissa pohdittiin, mitä EU-jäsenyys tai sen ulkopuolelle jääminen 

merkitsisivät suomalaiselle maaseudun naiselle. Seminaarissa esitettiin niin EU-kriittisiä kuin 

-myönteisiäkin puheenvuoroja. Riitta Högbackan ja Laura Assmuthin tutkimusten valossa verrattiin 

suomalaisen maaseudun naisen tilannetta EU-maiden kanssasisariin. EU-komission edustajana 

seminaarissa puhui Nelly Jazra-Bandarra, joka kertoi naisten asemassa EU:n toimintaohjelmissa. 

Jazra-Bandarran mukaan EU-ohjelmat tarjosivat paljon mahdollisuuksia naisen aseman 

parantamiseksi, mutta paikallisten ja alueellisten viranomaisten asenteet olivat usein esteenä 

mahdollisuuksien hyödyntämiselle. 

Maalisseminaarin tunnelmia vuodelta 2002. 

55 

Ks. myös Länsi-Savo 13.10.1993, ”Puolustusministeri Elisabeth Rehn: Päätöksentekoon tasa-arvoa 40 

prosentin kiintiöllä”.

50 

Naisteemaryhmä ja Maaseudun naisyrittäjien tuki ry. ottivat 2000-luvulla tavakseen järjestää vuosittain 

maalisseminaarin Espoon Pellervo-instituutissa. Seminaarit kokosivat yleensä noin kolmisenkymmentä 

osanottajaa, pääasiassa maaseudun kehittämisen parissa toimivia naisia. Seminaarien 

ohjelma rakentui suureksi osaksi ryhmätöiden ja keskustelujen varaan. Puhujina saattoi 

myös olla edellisten vuosien ”riviosallistujia”. Vuonna 2000 seminaarin teemana oli yhteistyö 

yrittäjyyden rakentamisessa, seuraavana vuonna maaseudun naisten toimeentulo ja vuonna 

2002 yksilö ja yhteisöt alueellisina kehittäjinä. Vuoden 2003 maalisseminaarissa käsiteltiin naisten 

ja miesten erilaista viestintää ja vuonna 2004 uutta Maaseudun naisten toimintaohjelmaa. 

Nämä tapahtumat toimivat tärkeinä herätys- ja kannustustilaisuuksina naisille niin yrittäjyyden 

ja päätöksentekoon osallistumisen kuin yhteistyön aloittamisenkin osalta. Alkuvuosiin verrattuna 

maalisseminaarit toimivat enemmän maaseudun naisteeman parissa työskentelevien keskinäisenä 

verkostoitumisena ja voimistamisena. Seminaarien merkitys korostuu myös esimerkissä, 

jonka ne tarjosivat maakuntien naistoimijoille: seminaarien avointa ja keskustelevaa käytäntöä 

hyödynnettiin myös paikallisesti.

51 

5. Naisteemaryhmä verkostojen kutojana 

5.1. Maakuntiin muutosagenttien ja avainhenkilöiden verkostoja 

Paras asiantuntemus maaseudun naisten elämästä oli luonnollisesti maaseudun naisilla itsellään. 

Naisteemaryhmässä on toiminnan alusta alkaen koettu keskeiseksi edistää maaseudun naisten 

osallisuutta heitä koskevassa päätöksenteossa ja toiminnassa. Maaseudulla oli jo ennestään paljon 

naisten yhteistyöhön liittyvää toimintaa esimerkiksi Maa- ja kotitalousnaisten, Marttojen ja eri ammattialojen 

järjestöjen kautta. Myös vahvistuva kylätoimintaliike etenkin kylätasolla toimi naisten 

kohtaamisten foorumina. Näitä rakenteita oli järkevää hyödyntää maaseudun kehittämistoiminnassa. 

Naisteemaryhmällä ei myöskään ollut omia resursseja toimia maakunnissa, joten suunnitelmia, 

kuten koulutuksia, kyettiin toteuttamaan vain yhdistäen voimavaroja muiden kanssa. 

Naisteemaryhmässä ryhdyttiin etsimään keinoja eri naisjärjestöjen yhteistyön tehostamiseen. 

Voimavaroja yhdistämällä saatiin aikaan enemmän ja vältettiin päällekkäistä työtä. Tästä ei itsenäiseen 

työntekoon tottuneita maaseudun naisia kuitenkaan ollut aina helppo vakuuttaa: mm. 

teemaryhmän sihteerinä toimineen Leena Heiskalan mukaan juuri yhteistyön merkityksen korostamiseksi 

on jouduttu työskentelemään sinnikkäästi. Vuosien varrella Naisteemaryhmä onkin 

tiedotuksessaan luonut kuvaa nimenomaan naisten yhteistyön voimasta ja profiloinut itsensä 

yhtenä esimerkkinä tästä. Teemaryhmän esitteissä tätä viestiä ovat vieneet iskulauseet, kuten 

”yhteistyöstä voimaa”. 

Ajatuksia saatiin sovellettua jo käytännössä, kun eri kotitalousneuvontajärjestöjen yhteistyötä 

käynnistelevä palveluyhteistyöhanke aloitettiin vuonna 1993. Työnjakojen ja roolien selkeyttäminen 

koettiin yhteistyötä luotaessa keskeiseksi, samoin yhteistyön tehostaminen ja eri rahoitusmuodoilla 

rahoitettavan toiminnan selkeyttäminen. Naisteemaryhmä pyrki välittämään tietoa 

eri osapuolten välillä ja saattamaan järjestöjä yhteen. Teemaryhmä informoi eri sidosryhmien toimihenkilöitä 

yhteistyötä suunnittelevan työryhmän toiminnasta sekä muusta aihepiiriin kuuluvasta. 

Yhteistyöhankkeelle, jota rahoitettiin maaseutupolitiikan neuvottelukunnan varoin, annettiin 

nimeksi Yhdessä enemmän – Mera tillsammans. Projektia toteuttivat neuvontajärjestöt, maa- ja 

kotitalousnaisten keskus, Marttaliitto, Finlands Svenska Marthaförbund sekä Käsi- ja taideteollisuusliitto. 

Projektissa toteutettiin järjestöjen keskinäistä yhteistyötä kehittäviä yhteistyöhankkeita eri alueilla. 

Näitä aloitettiin vuoden 1993 kuluessa kuusitoista, joista kahdeksan liittyi elinkeinotoiminnan 

kehittämistehtäviin, seitsemän neuvonnan kehittämiseen uusille kohderyhmille ja yksi järjestöjen 

alueellisen tunnettuuden ja yhteistyön lisäämiseen. Tavoitteena oli kehittää neuvonnan 

sisältöä siten, että se vastasi paremmin asiakkaiden tarpeita muuttuvissa olosuhteissa. Järjestöt 

muodostivat valmiin, koko maan kattavan verkoston, joka soveltui erinomaisesti maaseudun kehittämistyön 

tekemiseen. Hankkeen tarkoituksena oli edesauttaa yhteisvastuullisesti toimivan 

lähineuvonnan palveluorganisaation kehittämistä ja täten vaikuttaa maaseudun säilymiseen elävänä 

ja vireänä.

52 

Vuonna 1994 Naisteemaryhmä jatkoi eri järjestöjen ja ryhmien yhteistyön edistämistä kokoamalla 

aktiivisista maaseudun naisista verkoston, jossa oli mukana esim. maa- ja kotitalousnaisia, marttoja 

sekä yksittäisiä maaseudun kehittämisestä kiinnostuneita naisia. Vuonna 1995 verkostossa 

oli mukana yli 700 naista. Se, että verkostoon kuuluvia kutsuttiin teemaryhmän puheessa ”muutosagenteiksi”, 

kertoo varmasti sekä siitä, kuinka tärkeänä tämänkaltaista maaseudun naisverkostoa 

pidettiin, että vallitsevasta uskosta muutoksen mahdollisuuteen. Verkoston tiedonvälityskanavana 

toimi Naisuutiset-lehti. Naisteemaryhmä myös kokosi maakunnan liitoissa ja niiden 

luottamustehtävissä työskentelevien naisten yhteystiedot erilliseen rekisteriin. Näitä avainhenkilöiksi 

nimettyjä naisia oli vuonna 1995 noin 450. 

Aktivoidakseen maaseudun naisten yhteistoimintaa ja edelleen verkostojen rakentamista teemaryhmä 

organisoi alkuvuodesta 1996 aktivointiseminaarikierroksen yhdessä maakuntien liittojen 

kanssa. Tarkoitus oli juurruttaa naisverkostotoimintaa nimenomaan niillä alueilla, joissa sitä ei 

entuudestaan juuri ollut. Kyseisissä maakunnissa, Kainuussa, Pohjois-Pohjanmaalla, Päijät-Hämeessä 

ja Satakunnassa, järjestettiin yhden päivän seminaarit, joissa pohdittiin mahdollisuuksia 

aloittaa käytännön toiminta sekä sovittiin organisaatiosta ja toteutustavoista. Jo seuraavana syksynä 

voitiin todeta, että näistä Satakunnassa toiminta oli pitkälle jäsenneltyä ja aktiivista – suunnitteilla 

oli naisten resurssikeskus Poriin. Myöhemmin virikeseminaarit toteutettiin myös Uudellamaalla 

ja Itä-Uudellamaalla. Maakunnat puolestaan toivoivat teemaryhmältä nimenomaan 

tiedonvälitystä: esimerkiksi raportit toisista maakunnista sekä rekisterit maaseudun naisasioita 

käsittelevistä luennoitsijoista ja naisyrittäjistä 

auttaisivat käynnistämään toimintaa. 

Esimerkkejä naistoiminnasta käytännön tasolla 

kaivattiin maakunnissa. Naishankerekisteriä 

onkin teemaryhmän toimijoilta 

kyselty usein vuosien mittaan, mutta sen 

kokoamiseen ja ylläpitoon ei ole ollut resursseja. 

Tässä asiassa Naisteemaryhmä on 

voinut tarjota avuksi omaa kokemustaan 

ja tietämystään eri puolilla maata käynnistetystä 

toiminnasta. Nykyinen naistutkimus- 

ja tasa-arvoportaali Minna vastaa osin 

myös tähän tarpeeseen. 56 

Verkostoituminen ja naisverkoston idea 

kehittyi naisteemaryhmän myötä, mutta 

myös maaseutupolitiikan organisoitumisen 

jatkaessa muotoutumistaan. Naisverkosto 

on eri aikoina ymmärretty eri tavoin: kun 

muutosta edistävinä toimijoina 1990-luvun 

56 

Minna-portaali internetissä: http://www.minna.fi.

53 

puolivälissä koettiin Naisuutisia lukevat 700 naista, määriteltiin verkostoksi 2000-luvun alussa 

kuusikymmentä sähköpostiverkostossa olevaa naista. Naisuutisten tilaajia oli tuolloin jo yli 3000. 

Vuonna 2002 verkoston koko kasvoi vuoden sisällä kuudestakymmenestä jo sataan eri puolella 

maata toimivaan naiseen. Naisteemaryhmän voimana toiminut naisnäkökulma oli laajassa ja 

moniäänisessä verkostossa kuitenkin yhä vaikeammin toteutettavissa. Vuonna 2002 teemaryhmä 

suunnitteli, että verkoston hankkeita valmisteleville ihmisille ryhdyttäisiin järjestämään koulutusta 

naisnäkökulmasta. Koulutuksella tarjottaisiin tietoa asenteista sekä konkreettisia metodeja 

siihen, kuinka naisnäkökulma voidaan huomioida hankkeiden suunnittelussa. Verkoston rakentaminen 

vaikuttaakin olleen tietynlaista tasapainon hakemista laajassa verkostossa kasvavien 

voimavarojen ja toisaalta tiiviimmän verkoston yhteisten näkemysten hyötyjen ja haittojen välillä. 

Oman toimintansa tukemiseksi ja alueellisten naisverkostojen vakiinnuttamiseksi Naisteemaryhmässä 

on vuosituhannen vaihteesta lähtien pyritty edistämään naisresurssikeskusten ja 

alueellisten naisteemaryhmien syntyä. Kansallisia verkostoja rakennettiin ja pidettiin yllä osana 

Naisteemaryhmän jokapäiväistä työtä – tässä nimenomaan teemaryhmän sihteerin toimiessa 

solmukohtana. Välineinä toimivat puhelinkeskustelut, pienet selvitykset ja tiedon välittäminen 

tutkijoille, projekteille ja muille naistoimijoille maakunnissa. Naisteemaryhmät käynnistyivät 

alueilla hitaasti – vuonna 2000 tällainen toimi virallisesti vain Keski-Pohjanmaalla. Teemaryhmien 

käynnistäminen pyrittiin aloittamaan maakunnista, joista oli jo edustaja valtakunnallisessa 

Naisteemaryhmässä. Tavoitteena oli saada naisnäkökulma sisälle aluehallintoon. Naisteemaryhmän 

kannustuksesta huolimatta aloite ja vastuu alueellisen teemaryhmän muodostamisesta ja 

toiminnasta on kuitenkin koko ajan ollut maakunnissa, alueiden naistoimijoiden käsissä. 

Naisresurssikeskuksia ryhdyttiin perustamaan 1990-luvun lopulla. Vuosituhannen vaihteeseen 

tultaessa resurssikeskuksia toimi Jyväskylässä (INTRA), Vaasassa (Qvinssi), Kokkolassa 

(Osuuskunta Naistentalo) sekä Joensuussa (Karellikeskus). Keskusten toiminta painottui tapauskohtaisesti 

esimerkiksi yrittäjätoimintaan tai naisten aseman vahvistamiseen aluehallinnossa, 

koulutuksessa ja elinkeinoelämässä. Toiminta oli pääosin vapaaehtoistyötä. Resurssikeskukset 

käynnistyivät yleensä kansallisella tai EU-rahoituksella, tyypillisesti jonkin projektin yhteydessä.. 

Vuosituhannen vaihteessa Naisteemaryhmässä saatettiinkin todeta, että resurssikeskukset 

olivat aktivoineet ja koordinoineet ruohonjuuritason naisten toimintaa. Keskeistä resurssikeskusten 

työssä oli ollut yrittäjyys-, hanke- ja osuuskuntaneuvonta. Naisteemaryhmä oli edistänyt resurssikeskusverkoston 

muodostumista neuvotteluilla ja selvittämällä keskusten toimintamalleja. 

Teemaryhmä näki omana tehtävänään luoda näkyvyyttä ja hyväksyntää resurssikeskustoiminnalle 

valtakunnallisella tasolla. Tämän eteen on työskennelty: teemaryhmä on nostanut esiin resurssikeskustoimintaa 

esimerkiksi Maaseudun naisten toimintaohjelmassa ja vuonna 2007 tavoite 

resurssikeskusten perustamisesta ja tukemisesta saatiin myös maaseudun erityisohjelmaan. 

Vaikka naisten resurssikeskuksia on käynnistetty, on teemaryhmän sihteerinä juuri 2000-luvulla 

toiminut Annamari Asikainen painottanut resurssikeskusten keskeisenä ongelmana olevan edel-

54 

leen niukkojen resurssien ja väliaikaisuuden. Tuloksellisesti toimineidenkaan resurssikeskusten 

oli vaikea saada asemaa alueensa kehittämispolitiikassa. Tämä puolestaan vaikutti toimijoiden 

motivaatioon. Naisten yritystoiminnan tämänkaltaiselle kannustamiselle ei ole tuntunut löytyvän 

tukea eikä hyväksyntää. Jos rahoitusta saatiin EU:n kehittämisvaroista, toimintaa maakunnassa 

siedettiin, mutta maakunnan kehittämisvaroja ei naisten toimintaan haluttu käyttää. 57 Myös 

ainoa toimiva maakunnallinen naisteemaryhmä Keski-Pohjanmaalla koki vastoinkäymisiä. Naisteemaryhmälle 

ei saatu virallista roolia maakunnallisessa kehittämistyössä, eikä sillä ollut mahdollisuuksia 

vaikuttaa esimerkiksi MYR:in työhön. Tässä tilanteessa ryhmän oli vaikea sitouttaa 

jäseniään työhön, ja monet turhautuivat yrittämiseen. Naisten verkostot ovat maaseudulla kuitenkin 

jatkaneet kehittymistään. Naisteemaryhmän viimeisellä toimikaudella (2005–2007) on resurssikeskuksia 

ollut käynnissä jo 17. (Ks. www.sinni.fi) 

5.2. Voimaa ja kokemuksia naisten kansainvälisestä yhteistyöstä 

Maaseudun rakennemuutos on vaikuttanut ihmisten elämään kaikkialla Euroopassa, ja maaseudun 

naiset kohtasivat samankaltaisia muutoksia ja ongelmia joka puolella. Kansainvälisillä tapaamisilla 

ja seminaareilla onkin ollut ennen kaikkea voimistava vaikutus: ongelmien kanssa ei painittu 

yksin. Monesti kansainvälisissä tapaamisissa huomattiin, että maaseudun naisten aseman 

parantamisessa käytetyt keinot oli koettu hyödyllisiksi myös muualla – tämä viestitti osaltaan 

työn olevan oikeilla raiteilla ja motivoi jatkamaan. Suomalaisilla oli myös tietoa ja taitoa jaettavaksi 

muille. Oman työnsä puitteissa teemaryhmän jäsenet ovat pitäneet esillä maaseudun naisteemaa 

kansainvälisissä yhteyksissä. Kansainvälinen yhteistyö onkin vuosien mittaan rakentunut henkilöiden 

oman panoksen ja verkostojen varaan. Teemaryhmän kokouksissa jäsenet raportoivat omista 

ulkomaanvierailuistaan ja pohtivat niiden antia suomalaiselle maaseutupolitiikalle. Teemaryhmän 

jäsenet ovat oman alansa asiantuntijoina myös luennoineet kansainvälisissä yhteyksissä. 

Maailmanlaajuisesti maaseudun naisten asemaan liittyviin kysymyksiin on kiinnittänyt huomiota 

YK:n Food and Agriculture Organization, FAO. 1990-luvun alkupuolella valmistauduttiin naisten 

neljänteen maailman konferenssiin Pekingissä 1995. FAO järjesti Saksassa kansainvälisen 

kokouksen 58 , jossa yhdentoista eri maan edustajat käsittelivät maaseudun naisten poliittiseen, taloudelliseen 

ja sosiaaliseen asemaan liittyviä kysymyksiä. Suomen edustaja kokouksessa oli naisteemaryhmän 

jäsen Sirpa Polo, joka valittiin myös esittämään kokouksen julkilausuma Wienin 

Alueellisessa valmistavassa kokouksessa. FAO järjesti vuosittain kansainvälisiä Summer Schooleja, 

joissa on usein ollut läsnä teemaryhmän jäseniä. Vuonna 2002 Naisteemaryhmä oli myös mukana 

järjestämässä FAO:n viidettätoista Summer Schoolia Mikkelissä. FAO:n Working Party on Womenin 

(WPW) hallitukseen valittiin syksyllä 2002 Naisteemaryhmän pitkäaikainen toimija Liisa 

Niilola, Maa- ja kotitalousnaisten keskuksen toiminnanjohtaja. 

57 

58 

Ks. Asikainen, Annamari: pohjapaperi Maaseutupolitiikan kokonaisohjelmaan 2000. 

FAO Assistance in Support of Rural Women in Preparation for the Fourth World Conference on Women, 

1994.

55 

Teemaryhmä kartoitti alustavasti EU:n vaikutuksia maaseudun naisen asemaan jo ennen Suomen 

liittymistä EU:iin ja järjesti vuonna 1994 suuren seminaarin aiheesta. EU:iin liittymisen myötä yhteistyö 

Euroopan maiden kanssa sai uusia ulottuvuuksia. Naisteemaryhmän edustajia osallistui 

EuroFEM:n 59 kokoukseen toukokuussa 1995 Haagissa. Suomen tuolloinen ympäristöministeri 

Sirpa Pietikäinen asetti työryhmän koordinoimaan EuroFEM-verkostoa kolmeksi vuodeksi. 

Vuonna 1998 verkoston seminaari järjestettiin Hämeenlinnassa ja Naisteemaryhmä osallistui seminaarin 

toteutukseen. 

Maaseudun naisten asema pohdittiin myös EU:ssa. Euroopan maataloustuottajien yhteisjärjestön 

COPA:n naisten komitea ideoi vuonna 1996 Brysselissä järjestettävän kaksipäiväisen tapahtuman 

European Women Farmer’s Dayn. Tavoitteena oli, että kukin EU-maa järjestäisi ennen yhteistä tapahtumaa 

oman kansallisen päivänsä. Suomessa tapahtuma päätettiin nimetä maaseudun naisten 

päiväksi ja toteuttaa ensimmäisenä päivänään alueellisesti ja toisena yhteistilaisuutena Helsingissä. 

Maakuntia pyydettiin välittämään omat viestinsä, jotka julkistettiin maaseudun naisten 

päivän yhteydessä. Yhteistyönä toteutetut maakuntien tilaisuudet toimivat samalla viestinä ja 

symbolina maaseudun naisten yhteistyön merkityksestä ja mahdollisuuksista. Päivään liittyviä 

tapahtumia suunnittelivat yhteistyössä Maa- ja kotitalousnaiset sekä Maaseudun tutkimus- ja 

kehittämiskeskus. Naisteemaryhmä oli mukana valtakunnallisen päivän valmistelussa ja tiedotuksessa. 

Viime vuosina kansainvälisen maaseudun naisten päivän (15.10.) keskeiset järjestäjät 

Suomessa ovat olleet Maa- ja kotitalousnaiset ja MTK. 

Pohjoismaiden ja Baltian verkosto 

Ahkerimmin tietoa ja kokemuksia on vaihdettu muiden Pohjoismaiden kanssa, joilla yhteinen 

kulttuuri, historia ja demokraattiset perinteet ovat mahdollistaneet yhteistyön rakentamista monilla 

yhteiskunnan osa-alueilla. 60 Ensimmäisiä kontakteja Pohjoismaihin luotiin jo 1980-luvulla. 

Yhteistyö jatkui vuonna 1991 Mikkelin Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskuksen seminaarissa, 

jossa Norjan ja Ruotsin edustajat kertoivat heillä toteutetuista maaseudun kehittämiseen liittyvistä 

naishankkeista. Esimerkiksi Tukholmassa järjestettiin vuosittain Kvinnokraft-konferenssi, 

jota koordinoi Ruotsissa 1989 lähtien toiminut, eri alojen viranomaisista koostunut naisten työryhmä. 

1990-luvulla teemaryhmän edustaja kävi tarkkailemassa konferenssin antia. 

Turussa vuonna 1994 pidetyn Pohjoismaisen Forumin järjestelyvaiheessa Naisteemaryhmä toimi 

välittäjänä maaseudun naisjärjestöjen pohjoismaisten sisarjärjestöjen välillä. Naisteemaryhmä 

osallistui itse Forumiin kahden päivän ajan. Ryhmä järjesti Forumissa keskustelutilaisuuden, jos- 

59 

1990-luvulla järjestettiin useita kansainvälisiä tapaamisia, joissa keskusteltiin uuden vuosituhannen 

mukanaan tuomista haasteista eurooppalaiselle yhteiskunnalle ja naisten roolista mm. kaupunkisuunnittelun 

näkökulmasta. Tilaisuuksia järjestivät sekä naisjärjestöt että Euroopan neuvosto ja OECD. EuroFEM 

– Gender and Human Settlements network – perustettiin vuonna 1994 jatkona näille keskusteluille ja sitä tukivat 

Euroopan komissio ja Suomen ympäristöministeriö. Ks. http://www.eurofem.net/info/LHRoma.htm. 

60 

Ks. Peltonen, Carita, ”Pohjoismainen tasa-arvoyhteistyö”, Naistutkimus – Kvinnoforskning 3/2003.

56 

sa päätettiin tihentää pohjoismaista 

yhteistyötä ja lisätä kontakteja Baltiaan. 

Tuolloin myös kerättiin yhteistyöverkosto 

kunkin maan yhteyshenkilöstä, 

joiden kautta voitiin 

välittää tietoa säännöllisesti. Teemaryhmä 

rakensi myös laajempaa 

verkostoa lähettämällä tietoa itsestään 

sekä FAO-kokouksen että Pohjoismaat–Baltia 

-seminaarin osallistujille. 

Yhteistyö rakentui ja kehittyi vuosien 

mittaan – pohjoismaisissa tapaamisissa 

hankitut henkilökohtaiset 

kontaktit poikivat lisää yhteistyötä 

myöhemmin. 1990-luvun puolivälissä 

yhteistyötä rakennettiin yhä 

enemmän myös Baltian maiden 

suuntaan: Pohjoismaiden katsottiin 

voivan tarjota näille omaa tietoaan 

ja pitkäaikaista kokemusta. Vähitellen 

ryhdyttiin rakentamaan myös 

pysyvämpää verkostoa eri maiden 

välisen yhteistyön selkeyttämiseksi. 

Vuonna 1994 järjestettiin Ruotsissa 

Baltian maita käsittelevä seminaari, 

jossa luennoimassa oli mm. Naisteemaryhmän 

jäsen Pirjo Siiskonen. 

Seminaari koettiin teemaryhmässä 

Naisteemaryhmän Pia Wahlberg (vas.), Sanna Sihvola ja 

Kaisa-Leena Lintilä Turussa Naisten Forumissa vuonna 1994. 

Tapahtumassa toteutui suuressa mittakaavassa Naisteemaryhmänkin 

pyrkimys yhdistää naisten yrittäjyyden ja osaamisen 

esille tuomista, verkottautumista ja tutkimustietoa. 

tärkeäksi tilaisuudeksi luoda kontakteja Baltian naisiin. Yhteistyön tuloksena koottiin Nordic– 

Baltic -verkosto, joka kokoontui vuosittain seminaarien muodossa ja pyrki pitämään yllä yhteyttä 

maiden välillä. Vuonna 1995 verkosto järjesti Pohjoismaiden ja Baltian seminaarin Baltiassa 

– Naisteemaryhmä oli mukana seminaarin järjestelyissä. Teemaryhmä teki myös tutustumismatkoja, 

esimerkiksi Tallinnan lähiympäristön naisten yritystoimintaan sekä osallistui vuonna 1995 

Vörun maaseutumessuille Virossa. Verkoston yhteistyö koettiin vielä tuolloin liian vähäiseksi, ja 

Naisteemaryhmä kaipasi lisää aktiivista yhteistoimintaa pelkkien suunnitelmien sijaan. 

Vuonna 1996 Leena Heiskala osallistui Pohjoismaiden ja Baltian-maiden yhteiseen seminaarin 

verkostoluottojen käytöstä. Seminaari pidettiin Norjassa, jossa verkostoluottojen käyttö oli jo 

tuttua. Norjalaisten kokemukset verkostoluotoista olivat olleet hyviä ja yhteistyöryhmä tutustui 

myös käytännössä Norjan maaseudun naisille tarkoitettuun sovellukseen. Sen sijaan Ruotsissa

57 

vastaava kokeilu ei ollut onnistunut. Verkostoluottojen tarvetta Suomessa pohdittiin sekä pohjoismaisessa 

yhteistyöryhmässä että Naisteemaryhmässä. Verkostoluottoidea otettiin oleellisena 

osana mukaan teemaryhmän käynnistämään yrittäjyysohjelmaan vuosille 1997–2000. 

Ruotsissa puolestaan oli saatu hyviä kokemuksia naisten resurssikeskuksista, jotka toimivat naisten 

alueellisina voimavarakeskuksina ja tukivat naisten yrittäjätoimintaa. Verkoston seminaareissa 

resurssikeskustoimintaa esiteltiinkin hyvänä vaihtoehtona naisten työllisyyden tukemisessa 

maaseudulla. Myös naisteemaryhmä kutsui Ruotsissa resurssikeskusten kanssa työtä tehneen 

vierailijan esittelemään toimintaa omassa kokouksessaan. Suomessa naisten yhteistoiminta resurssikeskusten 

muodossa alkoi viritä 1990-luvun lopulla. 

Vuonna 1996 Pohjoismainen ministerineuvosto järjesti ideakonferenssin naisista ja yrittäjyydestä. 

Ministerineuvoston suopeus maaseudun naisteemaa kohtaan auttoi myös osaltaan Nordic–Baltic 

-verkoston toiminnan kehittämisessä. Vuonna 1997 ministerineuvosto myönsi rahoitusta verkoston 

tiedotuslehden toteuttamiseksi. Pohjoismaiden ministerineuvosto ryhtyi myös rahoittamaan 

maaseudun naisten mikroluottoprojektia Baltian maissa vuosiksi 1997–2002. Naisteemaryhmä 

seurasi projektin etenemistä ja Leena Heiskala osallistui ohjausryhmätyöskentelyyn. Vuonna 

2000 Naisteemaryhmän sihteerit Annamari Asikainen ja Leena Heiskala osallistuivat Nordic–Baltic 

-verkoston verkostoluottoseminaariin Virossa. 

FEM-hanke 

Kymmenen maata ryhtyi valmistelemaan Baltian-maiden mikroluottoprojektin jatkoksi yhteishanketta 

resurssikeskusidean, verkostoluoton ja ryhmämentoroinnin luomisesta kaikkiin mukanaoleviin 

maihin. Teemaryhmän sihteerinä aiemmin toiminut Leena Heiskala toimi aktiivisesti 

hankkeen käynnistämiseksi. Pohjoismaat pyrkivät hankkeessa yhdistämään omat vahvuutensa. 

Resurssikeskuksista oli hyviä kokemuksia erityisesti Ruotsista, jossa niitä oli perustettu noin 150 

tukemaan naisten toimintaa paikallisesti. Verkostoluottotoiminnassa hyödynnettiin Norjan kokemuksia, 

ja ryhmämentorointi oli osoittautunut tehokkaaksi toimintamuodoksi Suomessa mm. 

yrittäjäkoulutuksen yhteydessä. Mukana yhteishankkeessa olivat Norja, Ruotsi, Suomi, Viro, Latvia, 

Liettua, Puola, Saksa, Kaliningrad ja Valkovenäjä, joista kunkin oli tarkoitus itse valita, mitä 

osa-alueita halusivat edistää. Suomen sisäasiainministeriö ryhtyi hankkeen lead-partneriksi 61 . 

Hanke käynnistettiin EU-rahoituksella vuosiksi 2004–2007. 62 Sen tarkoituksena on tukea naisten 

yrittäjyyttä Itämeren maissa – mukana toteutusvaiheessa ovat Suomi, Ruotsi, Norja, Viro, Latvia, 

Liettua ja Puola. Hankeen nimeksi muotoiltiin Female Entrepreneurs’ Meetings in the Baltic Sea 

Region – eli FEM. Hankkeen viisi työkokonaisuutta ovat resurssikeskukset, yrittäjäkouluttajien 

ja -neuvojien yhteistyö, mentoritoiminta, verkostoluotto ja naisyrittäjien kansainvälistyminen. 

Suomesta on hankkeessa mukana neljä aluetta: Kainuu, Päijät-Häme, Pohjois-Karjala ja Etelä- 

61 

62 

Lead-partneri vastaa koko hankkeen toteutumisesta EU-rahoittajalle päin, sekä koordinoi hanketta. 

Interreg III B -ohjelman EU- rahoitteinen hanke.

58 

FEM-hankkeen leadpartnerin ydinjoukko Leena Heiskala, Sirpa Polo ja Laura Perheentupa työssään. 

Pohjanmaa. Kainuussa hanketta toteuttaa maakunnan kanssa yhteistyössä Leader-yhdistys, Päijät-Hämeessä 

liiton kumppanina on naisyrittäjien verkosto, Pohjois-Karjalassa Karellikeskus ja 

Etelä-Pohjanmaalla Maa- ja kotitalousnaisten piiri. Lisäksi Suomesta hankkeessa on partnerina 

Maa- ja kotitalousnaisten keskus. Suomen sisäasiainministeriössä hanketta on koordinoinut projektipäällikkö 

Laura Perheentupa – keväästä 2007 alkaen Annamari Asikainen. Ohjausryhmän 

puheenjohtajana toimii aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä. 

FEM-hanke on seitsemän maan laajuisena yhteishankkeena ollut rohkea ja suuri panostus naisten 

yrittäjyyteen ja kansainväliseen yhteistyöhön. Lopulliset tulokset hankkeesta saadaan vuoden 

2008 alussa. Hanke on kuitenkin jo luonut uusia uria yhteistyölle naisteemassa kansallisesti 

ja kansainvälisesti. 

5.3. Verkottautuminen 2000-luvun maaseutupolitiikan 

toimintatapana 

Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän toimintaa kuvataan usein verkostomaiseksi, millä halutaan 

korostaa maaseutupolitiikan ei-perinteistä ja sektorit ylittävää organisoitumista. Koska laajaa 

maaseutupolitiikkaa voidaan suunnitella ja toteuttaa vain eri sektorien yhteistyönä, on tätä var-

59 

ten tarvinnut luoda uudenlaisia hallinnon rakenteita. YTR:n pääsihteerin Eero Uusitalon mukaan 

on YTR:n ja sen sihteeristön kokouksissa erityisesti 2000-luvulla ollut puheenaiheena verkostoituminen 

ja teemaryhmien alueellisen toiminnan tehostaminen. 63 Osana YTR:n kokonaisuutta 

myös Naisteemaryhmä on uudistanut toimintatapaansa koko ajan enemmän verkostomaiseen 

suuntaan. 

Leena Ingberg on selvittänyt YTR:n verkostomuotoista toimintatapaa 2000-luvun alun maaseutupolitiikan 

koordinoinnissa. Ingbergin mukaan YTR:n sisällä vastuuta on jaettu laajalle ja se sisältää 

useita vastuunottaja- ja toimijatahoja, kuten teemaryhmät, kokonaisohjelmaprosessi, itse 

YTR sekä sihteeristö. YTR:n verkosto pohjautuu maaseudun kehittämisen parissa toimiviin organisaatioihin, 

joista YTR:ään ja sihteeristöön valikoituvat edustajat usein henkilökohtaisen kiinnostuksen 

perusteella. Toimijat ovat mukana paljolti omien resurssiensa ja kiinnostuksensa rajoissa. 

Huolimatta työskentelyyn osallistumisen epäsäännöllisyydestä, on YTR:ssä mukanaolo 

kuitenkin selvästi lisännyt eri hallinnonalojen ja sidosryhmien kontaktipintaa, vuorovaikutusta 

ja verkottautumista. YTR onkin toiminut sekä tärkeänä tietolähteenä että vaikuttamiskanavana 

eri taustatahojen kesken. Leena Ingberg toteaa YTR:n ansiosta sektorihallinnossa syntyneen suorastaan 

organisatorisen innovaation. 64 Tämänkaltainen toimintatapa tunnetaan hallinnossa nykyään 

erityisesti EU-ohjelmatyössä. 

Ingberg on kiinnittänyt huomiota myös siihen, että sihteeristössä monet virkamiehet ovat omassa 

työssään ministeriössä usein hallinnonalallaan marginaalissa. Tämä liittyy hallinnonalojen ahtaisiin 

reunoihin, joiden sisälle erityisesti uusien maaseutuelinkeinojen kehittäminen on hankalaa 

sijoittaa. Maaseutuasioihin profiloituminen ei myöskään ole ollut suppeaa asiantuntijuutta 

korostavassa sektorihallinnossa suosittua. YTR:n sihteeristö on osaltaan tarjonnut toimijoilleen 

pääsyn marginaalista keskiöön. YTR:n sihteeristössä toimimisella ja kontaktien luomisella on ollut 

myös henkilöiden omaan asiantuntijuuteen kannustava ja kasvattava vaikutus. Verkostossa 

toimimisen on yleensä havaittu tehostavan yksittäisten henkilöiden työskentelyä. YTR:ää kuvattiin 

myös Ingbergin selvityksessä keskustelufoorumiksi, jossa omia ajatuksia saattoi tuulettaa 

samanhenkisessä seurassa. 65 

Samankaltaisia kokemuksia on varmasti vuosien mittaan liittynyt myös Naisteemaryhmässä toimimiseen. 

Monet teemaryhmän jäsenet korostavat nimenomaan ryhmän tärkeyttä omaa työtä 

motivoivana ja voimistavana tekijänä. Naisten asioista puhuminen ei ylipäätään ole poliittisen 

toiminnan keskiössä, ja sukupuolinäkökulmaa esiin nostavat joutuvat työskentelemään varsin 

yksin ja kohtaamaan työhönsä kohdistuvaa vähättelyä. Monien tasa-arvotyötä tekevien mukaan 

onkin usein voimistavaa keskustella asioista oman ryhmän kesken, jolloin vastaväitteiltä vapautuva 

energia voidaan käyttää uusien ideoiden tuottamiseen. 

63 

64 

65 

Eero Uusitalon haastattelu. Ks. myös Niemi, Risto Matti, 2002. 


Ingberg, Leena, 2002.

60 

Naisteemaryhmä on myös luonut kontaktipintoja 

eri naisjärjestöjen välillä. Muun 

muassa Maa- ja kotitalousnaiset, TE-keskusten 

naisyrittäjyysneuvojat, naisten resurssikeskukset, 

maaseutututkijat ja naistutkijat, 

maakuntaliitot ja naisten verkostot 

ovat kohdanneet ja syventäneet yhteistyötään 

Naisteemaryhmän toiminnan puitteissa. 

Toisaalta Ingberg huomauttaa, että maaseutupolitiikan 

verkostoituminen ei ole 

yksiselitteistä. YTR:n rakenne muistuttaa 

perinteistä hierarkkista organisaatiota, 

eikä verkoston käsite välttämättä anna kaikille 

selkeää kuvaa sen toiminnasta. Verkostoon 

liittyy vuorovaikutussuhteiden 

tasa-arvoisuus ja vapaaehtoisuus, eikä verkoston 

vetäjä näy, vaan vaikuttaa taustalla. 

YTR:ssä rakenteet ovat tätä hierarkkisempia. 

Verkostomainen toimintatapa saattaa 

toisaalta hämärtää YTR:n kuvaa ulospäin: 

yksittäiset henkilöt eivät välttämättä edes 

tiedä olleensa tekemisissä YTR:n kanssa tai toiminta YTR:ssä näyttäytyy omasta työstä irrallisena 

ja marginaalisena. 

Toiminta on myös muuttunut hallinnon rakenteiden puitteissa. Erityisesti Ingberg näkee yhteistyöryhmässä 

toimivien mukanaolon muuttuneen vuosien mittaan vapaaehtoistyöstä virkamiesmäisemmäksi 

velvollisuudeksi. Maaseutupolitiikan vakiintumisen, vastuunottamisen ja hajauttamisen 

myötä asia on muuttunut monimutkaisemmaksi ja yhteinen tavoite mahdollisesti 

hankalammaksi hahmottaa. 66 

Naisteemaryhmässä oli kohdattu verkostomaisempaan toimintatapaan siirryttäessä samankaltaisia 

vaikeuksia työhön sitoutumisessa. Naisteema on kuitenkin omana erityiskysymyksenään 

kamppaillut jatkuvasti olemassaolostaan, ja sitä ovat edistäneet nimenomaan asian henkilökohtaisesti 

tärkeäksi kokeneet ihmiset. Yhteinen tavoite on haastattelemieni teemaryhmän ydinjoukon 

toimijoiden puheessa selkeästi läsnä. Sen sijaan laajan verkoston piiriin mahtuu epäilemättä 

monenlaisia näkemyksiä. Esimerkiksi Naisteemaryhmälle tärkeä naisnäkökulman esiin tuominen 

ei ole ollut itsestään selvää kaikille sidosryhmille. Kun Naisteemaryhmässä yhdistyvät sekä 

tietynlaista ajattelutavan muutosta edellyttävä maaseutunäkökulma että vielä enemmän valtavir- 

66 

Ingberg, Leena, 2002.

61 

rasta poikkeava sukupuolinäkökulma, on tämä varmasti haaste uusille toimijoille. Haastatteluissa 

nousi esille naisnäkökulman aiheuttama epäluulo: vuosien mittaan teemaryhmässä toimineet 

ovat havainneet, että naisnäkökulman korostaminen on usein herättänyt vastarintaa naisissa, jotka 

eivät ole siihen tottuneet. Tämä on välillä johtanut myös ristiriitatilanteisiin esimerkiksi eri 

järjestöjen kanssa yhteisten koulutusten suunnittelussa. Yhteistyötä eivät ajoittaiset ristiriidat ole 

kuitenkaan estäneet. Laajentuneessa verkostossa työn tekeminen vaikuttaa myös 2000-luvulla 

jääneen yhä enemmän sihteerien osalle: omien töiden painaessa päälle verkoston toimijoiden on 

hankala ottaa vastuuta teemaryhmän toiminnasta. 

Toiminnan organisoituminen verkoston kautta on aiheuttanut hankaluuksia myös työn tulosten 

osoittamisessa. Esimerkiksi YTR:lle toimintaa on rahoitushakemusten yhteydessä täytynyt perustella 

säännöllisesti, mutta usein teemaryhmän vaikuttavuus on ollut piilevää, eikä sitä ole voinut 

selkeästi osoittaa. Teemaryhmässä toimiminen toi selkeästi uusia elementtejä jäsenten omaan 

työhön, mutta toisaalta tätä oman työn parissa tehtyä naisteeman edistämistä ei voida lukea teemaryhmän 

ansioiksi. Yhtenä vaihtoehtona tällaisten toimintojen kuvaamiseen käytettiin esimerkiksi 

vuonna 2001 luvun ”yhteistyökumppanit” lisäämistä toimintakertomukseen. 

Ingbergin mukaan Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmällä oli yhä edelleen 2000-luvun alussa 

hankala suhde sektorihallintoon, eikä vuorovaikutus näiden kesken toimi selkeästi. YTR:n kaltaista 

uudenlaista toimintamallia ei ole vielä sisäistetty oleelliseksi osaksi ministeriöiden toimintaorganisaatiota. 

Toisaalta hankaluuksia aiheuttavat myös maaseutupolitiikkaan edelleen liittyvät 

ennakkoluulot: se saatetaan edelleen niputtaa yhteen maatalouden kanssa, jonka puolestaan 

koetaan merkitsevän maataloustukia. Monella hallinnonalalla ideologiseksi lähtökohdaksi on 

muodostunut näkemys demokratiasta ja kansalaisten tasa-arvoisuudesta. Ingberg huomauttaa, 

että vaikka lähtökohta vaikuttaa lupaavalta maaseutukehityksen kannalta, on se toisaalta saattanut 

muodostua myös paradoksiksi: koska kansalaiselle halutaan taata samanlainen kohtelu, 

maaseutu ei millään tavoin korostu hallinnossa. Yleisesti eri hallinnonaloilla koetaan, että maaseutuasiat 

hoituvat yleisen tasa-arvon kautta. 67 

Usein tilanne on sama myös sukupuolten tasa-arvon kesken, jonka nähdään saavutetun yhtäläiset 

oikeudet turvaamalla. Sen sijaan yhtäläiset mahdollisuudet käytännössä jäävät erilaisten sukupuoliroolien, 

sosiaalisen paineen tai tiettyjen yhteiskunnan rakenteiden vuoksi huomioimatta. 

Maaseudun naiset voidaankin tässä mielessä nähdä politiikan kohteena moninkertaisessa marginaalissa. 

Niemen raportin perusteella Naisteemaryhmä on YTR:n teemaryhmistä ollut edelläkävijä alueellisten 

teemaryhmien käynnistäjänä. Myös maaseutumatkailuteemaryhmässä oli aluenäkökulma 

huomioitu jo varhaisessa vaiheessa. Monet muut teemaryhmät olivat vasta kehittämässä alueellista 

toimintaansa. 68 

67 

68 


Niemi, Risto Matti, Maaseutupolitiikan verkostoituminen, YTR 6/2002.

62 

6. Naisena miehisillä toimintakentillä 

6.1. Tasa-arvon perinteitä Suomessa: poliittinen äitiys, 

tasaveroisuus, naiserityisyys 

Sukupuolten tasa-arvosta puhuttaessa ei ole itsestään selvää, mitä sanalla kulloinkin tarkoitetaan. 

Monesti tasa-arvo ymmärretään ihmisiä tasapäistävänä: naisille ja miehille tarjotaan samat 

mahdollisuudet, ja sukupuoli jätetään huomioimatta ”neutraaliuden” nimissä. Tämän kaltainen 

tasa-arvon tulkinta johtaa kuitenkin tavoitteen kannalta ristiriitaisiin tuloksiin. Kärjistettynä samanlaisen 

kohtelun vaatiminen terveille ja sairaille ei johda terveiden ja sairaiden tasa-arvoisuuteen, 

vaan päinvastoin huonommassa asemassa olevan ryhmän – tässä tapauksessa sairaiden 

– entistä heikompaan tilanteeseen. Kun halutaan edistää sukupuolten tasa-arvoa, joudutaankin 

huomioimaan sukupuolten erilaisuudet ja määrittelemään kriteerit, joiden suhteen tasa-arvoista 

kohtelua halutaan. 69 Tasa-arvoisuuteen liittyy siis sukupuolen perusteella erilaisen kohtelun suvaitseminen. 

Tasa-arvo on myös eri aikoina sisältänyt erilaisia merkityksiä. 

Naisten oikeuksien ja tasa-arvon historiaa tarkasteltaessa havaitaan, että naiset ovat eri aikoina 

hyödyntäneet erilaisia strategioita pyrkiessään osallisiksi päätöksenteossa ja laajentaakseen mahdollisuuksiaan 

itsensä toteuttamiseen. Naisten poliittinen osallistuminen nojasi Suomessa pitkään 

ns. poliittisen äitiyden perinteeseen, joka korosti naisten äidillisiä velvollisuuksia erityisesti 

koulutuksen ja sosiaalipolitiikan saralla. Poliittinen äitiys toimi naisten strategiana kansalaisuuden 

saavuttamiseksi ja vallitsi naisten poliittisen osallistumisen legitimoijana aina 1960-luvulle 

saakka. Hyvinvointivaltion rakentuessa 1960-1980-lukujen aikana kansalaisten sosiaaliset oikeudet 

vahvistuivat ja luotiin uusia sosiaali- ja palkkaturvajärjestelmiä. Köyhyys väheni ja taloudel- 

Kuva: Sirkku Mikkonen, MMM/kuva-arkisto 

69 

Ks. Auvinen, Riitta, Nainen miehen yhteiskunnassa, 1977.

63 

liset ja sosiaaliset erot kaventuivat. Hyvinvointivaltion rakenteet tukivat naisten itsenäisyyttä. 

Samalla julkiset hyvinvointipalvelut tarjosivat naisille työpaikkoja ja helpottivat naisten pääsyä 

työmarkkinoille. 70 

1970-luvulla alettiin yhä painokkaammin korostaa tasa-arvopuhetta ja naisten ja miesten samankaltaisuutta. 

Poliittinen tasa-arvoliike loi uudenlaista naiskansalaisuuden käsitettä, joka perustettiin 

työlle, ei äitiydelle. Myös tasa-arvoliike noudatti kuitenkin Suomessa kollektiivista, ”feminiinistä” 

linjaa yksilökeskeisyyden sijaan. Niinpä tasa-arvopolitiikassa on tasa-arvoisen kohtelun 

politiikan lisäksi kiinnitetty huomiota myös perhe- ja sosiaalipoliittisiin kysymyksiin ansiotyön 

ja perhe-elämän yhteensovittamisesta. Suomessa naisliikkeen suhteelle valtioon onkin ollut ominaista 

valtion naisystävällisten piirteiden korostaminen, eikä valtion kokeminen naisia sortavana 

instituutiona. Tasa-arvotyötä oli myös organisoitu valtionhallinnon kautta, kun Valtioneuvoston 

kanslian yhteydessä toiminut TANE (tasa-arvoasiain neuvottelukunta) 1970-luvulta lähtien laati 

selvityksiä sukupuolen vaikutuksista ja työelämän tasa-arvosta. 71 

Naisliike keskittyi Suomessa 1970- ja -80-luvuilla nimenomaan naisten taloudelliseen itsenäisyyteen 

ja poliittiseen valtaan – ei niinkään esimerkiksi naisten ruumiillisiin oikeuksiin, kuten muissa 

Pohjoismaissa. 1980-luvun aikana naisliike jatkoi professionaalistumiskehitystään ja naisten 

aktiivisuus suuntautui tasa-arvopolitiikkaan, poliittisiin järjestöihin, naistutkimukseen ja naiskulttuuriin. 

Solveig Bergmanin mukaan suomalainen naisliike siirtyi tuolloin suhteellisen nopeasti 

korostamaan naiskulttuuriin ja naiserityisyyteen painottuvia kysymyksiä. 72 1980-luvulla 

tasa-arvokäsitykseen sisältyi ajatus naisten kokemuksen esilletuomisesta ja sen arvostamisesta 

tasaveroisesti miesten kokemusten kanssa. Sukupuolten välinen ero haluttiin näkyväksi, jotta 

naisten ja miesten erilaiset tilanteet ja tarpeet tulisivat huomioiduksi. 73 

1980-luvun lopulla keskityttiin pohjoismaisessa tasa-arvokeskustelussa pohtimaan työ- ja perhe-elämän 

yhteensovittamista. 1980-luvulla kysymystä pohdittiin nimenomaan naisten näkökulmasta: 

miten naiset voisivat osallistua työelämään ja samalla nauttia perhe-elämästä. Tasa-arvo 

ymmärrettiin leimallisesti naisten asiaksi, mikä usein avasi mahdollisuuden syyttää tasa-arvotoimijoita 

miesten unohtamisesta. Vuosituhannen vaihteessa tasa-arvokeskusteluun ovat nousseet 

miehet. 74 Kun sukupuoliroolien muutoksesta on aiemmin puhuttu pääosin naisten roolin muutoksena 

työ- ja julkisessa elämässä, merkitsee sukupuoliroolien muutos miehille muutosta erityisesti 

rooleissa kotona. Keskustelua käydään kuitenkin edelleen suurelta osin naisten voimin tasaarvoasiantuntemuksen 

ollessa naisilla. Miehiä tarvitaan mukaan keskusteluun, sekä kantamaan 

oman vastuunsa tasa-arvon edistämisestä että rakentamaan miesnäkökulmaa tasa-arvoon. 75 

70 

71 

72 

73 

74 

75 

Julkunen, Raija, Naisuutiset 4/2003; Bergman, Solveig, Naisliikehdinnän moninaisuus, 1998. 

Bergman, Solveig, Naisliikehdinnän moninaisuus, 1998. 

Bergman, Solveig, Naisliikehdinnän moninaisuus, 1998. 

Ks. Brunila et al., Monimutkaista, mutta mahdollista, 2005. 

Peltonen, Carita, ”Pohjoismainen tasa-arvoyhteistyö”, Naistutkimus – Kvinnoforskning 3/2003. 

Ks. Jokinen, Arto, ”Mihin miehet tarvitsevat tasa-arvoa?”. Tasa-arvopolitiikan haasteet, 2002.

64 

6.2. Naisena olemisen ihanuus ja vaikeus 

Maaseudun naisten asema, joka nousi laajemmin esiin 1980-luvun ”ukkoutumiskeskustelussa”, 

nostettiin maaseutupolitiikan parissa esiin sukupuolten erilaisuutta korostaen. Naisten näkemys 

hyvästä elämästä, naisten toiveet ja tarpeet poikkesivat miesten vastaavista. Koska nimenomaan 

naiset muuttivat pois maaseudulta, oli ilmeistä, että maaseudulla he eivät kokeneet voivansa toteuttaa 

itseään haluamallaan tavalla. Ukkoutumiskeskustelun puitteissa oli perusteltua ryhtyä 

pohtimaan naisten työllistymistä ja elämisen mahdollisuuksia maaseudulla. 1980-luvulla naiserityinen 

näkökulma kasvoi luontevasti osaksi Naisteemaryhmän toimintaa. 

Maaseudun naisten tilanteeseen ja toisaalta myös maaseutupolitiikan käytäntöihin vaikuttavat 

maaseudulla vallitsevat käsitykset sukupuolirooleista. Yksilön mahdollisuus vastustaa ympäröivää 

patriarkaalisuutta on pienemmissä yhteisöissä usein heikompi kuin kaupungeissa. Naisteemaryhmän 

toiminta tämänkaltaisessa ympäristössä on ollut haastavaa. Työn lähtökohta – naisten 

kiistaton väheneminen maaseudulla – oli helposti ymmärrettävä. Sen sijaan teemaryhmän välineet 

työn tekemiseen – naisten erityisyyden korostaminen ja puhe naisnäkökulmaisesta maaseutupolitiikasta 

– avautuivat hankalasti sukupuolineutraaliin (eli toisin sanoen miesten lähtökohdista 

lähtevään) puheeseen ja politiikantekoon tottuneille. Naisten asiasta puhuminen on monesti 

leimautunut toisarvoiseksi ”hömpötykseksi”. Samaan ristiriitaan ovat tasa-arvoasioiden parissa 

toimivat törmänneet kaikkialla: vakavasti otettavan virkamiehen, poliitikon tai ylipäätään ammattilaisen 

rooliin ei ”naispuhe” kerta kaikkiaan ole istunut. Teemaryhmä on osaltaan rohkaissut 

naisia murtamaan tätä asetelmaa. Ryhmän jäsenet ovat omalla esimerkillään pyrkineet tuomaan 

naisnäkökulmaa näkyväksi ja uskaltaneet olla naisia ja toimia toisin kuin oli totuttu. 

Maaseutuprojektin naistyöryhmällä ei ollut käytössään omia resursseja, vaan työtä tehtiin muun 

työn ohella. Tehtävien määrä oli loputon, ja työskentely tasa-arvoasioiden edistämiseksi maaseutupolitiikan 

alueella oli uuvuttavaa. Laaja-alainen asia saattoi tuntua vaikeasti hallittavalta, mikä 

vaikutti työskentelymotivaatioon. Onnistuneita kokemuksia tarvittiin sekä itsen että verkoston 

innostamiseksi. Asioiden jakaminen, keskinäinen tukeminen ja avoimuus koettiin keinoina estää 

väsymisilmiötä – ja yhteistyöstä haettiin voimaa. 1980-luvulla naisten järjestämät tiedostamisryhmät 

koettiin tärkeiksi naisten valtauttajiksi. Myös naistyöryhmästä ja myöhemmin teemaryhmästä 

muodostui toimijoilleen tukiverkosto. Teemaryhmä onkin järjestänyt myös koulutus-, kehittämis- 

ja virkistyspäiviä, joissa on vieraillut asiantuntijoita puhumassa naisten erityisyydestä ja 

voimasta tai erilaisista ihmistyypeistä ja kunkin vahvuuksista. Ryhmä on toimijoidensa mukaan 

ollut tärkeä kasvualusta, joka on rohkaissut itse kutakin tunnistamaan omat vahvuutensa ja toimimaan 

naisena, usein miehisessä ympäristössä. Samalla ryhmässä on rakennettu luottamusta ja 

uskoa yhteistyön voimaan. 

Vallitsevien rakenteiden: arvojen, stereotypioiden sekä puhe-, ajattelu- ja toimintatapojen haastaminen 

herättää aina vastustusta. Tasa-arvopuhetta on vastustettu mm. nostamalla siitä esiin 

naurettavuuksia ja mitätöimällä näin sen uskottavuutta. Toisaalta tasa-arvosta puhuminen on 

leimattu naisten asiaksi ja naisia koskevaksi, toisaalta on saatettu kysellä, mikseivät naiset tasa-

65 

arvopuheessaan ajaneet miesten asiaa. Aika ajoin myös Naisteemaryhmää on syytetty miesten 

syrjimisestä ja nostettu esiin vastaavan ”miesteemaryhmän” puuttuminen. Tämä rinnastuu suoraan 

naisliikkeen yleisesti kohtaamaan epäluuloon. Naisteemaryhmä on työssään pyrkinyt tekemään 

sukupuolen näkyväksi maaseutupolitiikassa ja kiinnittämään huomion siihen, että myös 

miehet ovat sukupuoli. Tämän tunnistaminen on olennainen askel kohti sukupuolinäkökulman 

valtavirtaistamista myös maaseutupolitiikassa. 

Kun tasa-arvopuheen esillä pitäminen on määrittänyt vahvasti henkilön ammatillista identiteettiä, 

on leimautuminen naisaktivistiksi sekä pelottavaa että toisaalta myös uran kehitykseen vaikuttavaa. 

Yksi Naisteemaryhmän työn haasteista on ollut, että naisnäkökulma on pelottanut niin 

naisia kuin miehiäkin. Monet yhteistyökumppanit ovat suhtautuneet varauksellisesti sukupuolen 

korostamiseen kaikkialla: kun asioita on totuttu pitämään sukupuolineutraaleina, on niiden 

tarkastelu naisnäkökulmasta hankalasti ymmärrettävää. Ihmisen identiteetti rakentuu elinympäristössä 

käytettävissä olevista aineksista, ja maaseudulla asuvat naiset ovat kasvaneet tietynlaisten 

sukupuoliroolien keskellä. Sukupuolijärjestelmän ja -roolien kyseenalaistaminen saattaa 

loukata ihmisiä, joiden käsitys omasta itsestään ja ympäristöstään on rakentunut niiden varaan. 

Kuvaavan esimerkin maaseudun naisten ristiriitaisesta suhtautumisesta tarjoaa Naisteemaryhmän 

vuonna 1993 järjestämän naisprojektikoulutuksen osallistujapalaute, jossa osa naisista koki 

koulutuksen naisnäkökulman itseä voimistavana tuulahduksena, osa taas piti sitä itselleen tarpeettomana 

ja vieraana alueena. 

Naisten keskinäisen yhteistyön tärkeyden ja voiman osoittaminen on ollut yksi Naisteemaryhmän 

tärkeimmistä tavoitteista. Koska naisille myönnetyt resurssit, naisten työn arvostaminen 

ja naisten tarpeen yhdistää työ- ja perhe-elämää ymmärtäminen eivät edistyneet ilman naisten 

omaa aktiivisuutta, oli voimavarojen yhdistäminen välttämätöntä. Teemaryhmä on tehnyt sinnikästä 

ja pitkäjänteistä työtä asenteiden muokkaamiseksi yhteistyötä arvostaviksi. Maaseudun 

naisten keskinäisiin suhteisiin on perinteisesti vaikuttanut kilpailu talon vanhan ja nuoren emännän 

välillä, ja arvostetuksi naisen malliksi on kohotettu pikemminkin itsenäinen pärjääjä kuin 

yhteisöstä ja yhteistyöstä voimaa hakeva nainen. 76 Vaikka teemaryhmän jäsenet ovat kokeneet 

naisten keskinäisen luottamuksen rakentamisen tässä ympäristössä vaikeaksi, voidaan 2000-luvulla 

lukuisat naisten projektit ja resurssikeskukset nähdä ainakin yhtenä osoituksena asenteiden 

vähittäisestä muutoksesta. 

EU:n myötä puhe naisprojekteista ja tasa-arvon valtavirtaistamisesta vakiintui hallinnossa, ja 

EU:n alue- ja rakennepolitiikan perusperiaatteisiin oli sisällytetty tasa-arvon edistäminen. Naisten 

ja miesten erilaiset tilanteet tulee ottaa huomioon ohjelmatyössä. Tämä ei kuitenkaan merkinnyt 

helpotusta Naisteemaryhmän työlle maaseutupolitiikassa. Tasa-arvo alkoi näyttäytyä aiheena, 

josta puhuttiin jatkuvasti. Kun maaseudun naisten tilannetta oli pohdittu jo 1980-luvulta 

lähtien, kokivat monet Naisteemaryhmän toimijat, että työtä olla yhä hankalampi legitimoida. 

76 

Sireni, Maarit, ”Vanha työnjako – uusi emännyys. Perhekeskeisyys maaseudun naisen valintana”, 

Naistutkimus – Kvinnoforskning 2/2003.

66 

Ukkoutumiskeskustelusta oli jo aikaa, ja suomalaiselle yhteiskunnalle on edelleenkin tyypillistä 

tuudittautua tasa-arvoharhaan: sukupuolten välinen tasa-arvo ohitetaan usein jo saavutettuna 

tosiasiana. Resursseista kamppailtaessa naisteema on usein helppo luokitella turhaan varoja nieleväksi. 

Maaseudun naisteemaryhmä on YTR:n teemaryhmistä pitkäikäisimpiä. YTR:ssä on ymmärretty, 

että naisten mahdollisuuksia elää ja työllistyä maaseudulla on edistettävä täsmätoimin. YTR 

on kuitenkin peräänkuuluttanut toistuvasti konkreettisia tuloksia teemaryhmän työstä, ja Naisteemaryhmän 

toimijat ovat kokeneet joutuvansa perustelemaan työtään jatkuvasti myös muille 

työssään kohtaamille alue- ja maaseutupolitiikan toimijoille. Yhtenä tekijänä tässä on varmasti 

Naisteemaryhmän poikkeuksellinen substanssialue, jossa työn tuloksia joudutaan odottamaan 

pitkään, eikä niitä voida selvästi osoittaa nimenomaan teemaryhmän ansioksi. Tämänkaltainen 

toiminta istuu huonosti nopeita toimia ja tuloksia edellyttävään organisaatiokulttuuriin. Naisteemaryhmän 

kolmen vuosikymmenen aikana tehdyn työn vaativuudesta kertoo omalla tavallaan 

kahden teemaryhmän pitkäaikaisen jäsenen hieman eri sanoin esittämä toteamus, että Naisteemaryhmän 

suurena saavutuksena voidaan pitää nimenomaan teemaryhmän käynnistämistä ja 

sen hengissä pitämistä. 

Naisteemaryhmän päätehtävänä ei ole ollut vetää tai ideoida ruohonjuuritason hankkeita, toimia 

yritysneuvojana tai tuottaa tilastoja. Tämänkaltaisten tehtävienkin parissa on ajoittain toimittu, 

kun työn tekijäksi ei muita toimijoita ole ollut. Sen sijaan teemaryhmä on nostanut esiin naisten 

potentiaalia, auttanut naisia tunnistamaan vahvuutensa ja vaikuttamaan aktiivisesti mahdollisuuksiina. 

Yhtenä teemaryhmän tärkeänä roolina on ollut toimia yhteistyötä käynnistävänä ja 

koordinoivana tahona, joka suunnitelmien saatua tuulta alleen on siirtynyt omassa työssään uusien 

haasteiden pariin. Seitsemän maan yhteinen FEM-hanke (2004-2007) on tuorein esimerkki 

kauaskantoisesta yhteistyöstä, jolla on osittain juurensa myös Naisteemaryhmän kontakteissa. 

Parikymmentä vuotta sitten idullaan ollut maaseudun naisteema on löytänyt kasvualustansa ja 

jatkaa toimintaansa maaseudun kehittäjänaisten verkostoissa.

67 

Pöydällä hehkuu oranssi gerbera 

Jälkisanat 

I 

Pirja Peltomäki 

Naisteemaryhmä (2002–2007) 

Sataa lunta ja pöydällä hehkuu oranssi gerbera. Tauluissa kirmaavat lettipäiset lapset ja yksisarviset 

hevoset. Istun aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilän huoneessa. Olen hakemassa korkeakouluharjoittelijaksi 

sisäasiainministeriöön, maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän tehtäviin. Kaisa-Leena 

Lintilä kertoo Maaseudun Naisteemaryhmän puheenjohtajana, perustajana ja ”äitinä” 

toiminnasta, historiasta ja periaatteista. Kuuntelen ja innostun. Voimaannuta nainen – voimistat 

koko yhteisön. Me teemme näkyväksi maaseudun naisten toimintaa. Verkostossamme on naisia 

maaseudulta – ja kaupungeista. Nyökyttelen ja toivon. Että saisin tämän paikan. On tammikuu 

2002. 

II 

Aurinko paistaa. Kurotun avaamaan ristikkoikkunaa, jonka takana vilkuttaa kollega pyytäen illalla 

uuden työporukan kanssa cartingiin. Olen innoissani. Lähden mukaan. Tehtävä Naisteemaryhmässä 

on haasteellinen ja kiinnostava: kerätä tilastotietoa maaseudun naisista, tuottaa tutkimustietoa 

hallinnon ja teemaryhmän käyttöön, tarkastella maaseututyyppien mukaan naisten 

kouluttautumista, sijoittumista työelämään ja yrittäjyyttä eri maaseutualueilla. Tilastokeskuksen 

sivuilla numerot vilistävät silmissä ja prosentit suhisevat. Kalvolla esittelen piirakkaa, diagrammia 

ja vertailutaulukoita. Ne ovat siellä edelleen, Maaseudun Naisteemaryhmän internetsivuilla, 

omenapuiden alla. On heinäkuu 2002. 

III 

Kokouksessa nauru hersyy, kahvikupit kilisee, pulisee ja juttelee. Työssäni maaseutupolitiikan 

yhteistyöryhmän sihteerinä olen osa Naisverkostoa. Siihen kuulun ja siitä olen ylpeä. Kaiken 

taustalla vaikuttaa vahva tahto ja halu kehittää. Naisten mahdollisuuksia yhteiskunnassa, hallinnossa, 

maaseudulla. Naisverkostoja rakennetaan kaikkialla. Naiset rakentavat niitä maanviljelijöinä, 

aluekehittäjinä, yrittäjinä, äiteinä, työntekijöinä, opiskelijoina, maaseudun kehittäjinä, 

hanketoimijoina, viranomaisina. Naisverkostot, me tarvitsemme niitä. Naisverkostot, me vahvistamme 

niitä. Naisverkostot, me olemme osa niitä. Olen täynnä intoa. On marraskuu 2003. 

IV 

Uusi työ, uudet haasteet. Kuuntelen keskusteluissa, miten näkyvät naiset, miten sukupuoli tulee 

otetuksi huomioon ja miten naisten mahdollisuuksia edistetään maaseutupolitiikassa. Pohdin ja 

painiskelen. Miten minä voisin omassa työssäni, omalla tehtävälläni, omalla panoksellani edistää

68 

näitä vahvuuksia, voimavaroja ja verkostoja? Pohdimme yhdessä. Maaseudun Naisteemaryhmä 

tarjoaa jaksamisen ja positiivisen energiavirtauksen kohtaamispaikan. Tuki, ilo ja kannustus! On 

syyskuu 2004. 

V 

Istumme valkoisten pöytäliinojen kehystäminä, taustalla soivat joululaulut ja kynttilät palavat. 

Meitä on kahdeksan naista, naurua ja iloista kilinää. Piparkakkujen huumaava tuoksu, rusinat 

kiiltävässä lasissa. Jostain selän takaa pöydälle ilmestyy vihreä lasisydän. Lahja. Minun on hyvä 

olla. Saan olla oma itseni. Saan olla minä. Ja vastapuolella istuvat, vieressäni istuvat, ikkunan alla 

istuvat, kahdeksat hymyilevät kasvot. On joulukuu 2004. 

VI 

Välittäjäorganisaatiohankkeen ohjausryhmän kokous, ja me olemmekin tuttuja. Automatka kirjoitusryhmästä 

kotiin, ja me olemmekin tuttuja. Tiedotustilaisuus hanketoimijoiden ja naiskehittäjien 

hyvistä käytännöistä, ja me olemmekin tuttuja. Kylätalolla tapahtuu, ja me olemmekin 

tuttuja. Naisten päivän juhlat kotonani, ja me olemmekin tuttuja. Olemme tavanneet Naisteemaryhmän 

verkostossa. Ja meitä on monta. On maaliskuu 2006. 

VII 

Kirjoitan. Viimeinen Naisuutiset ilmestyy toukokuussa. Vietämme juhlapäivää. 

Kiitos Maaseudun Naisteemaryhmälle, Kaisa-Leenalle, Annamarille, Lauralle, Sirpalle ja kaikille 

ihanille naisille! Kiitos että olen saanut olla mukana teidän kanssanne. Kiitos että olen saanut olla 

vahvistamassa maaseudun naisten verkostoja, kehittämässä naisten mahdollisuuksia, hymyilemässä 

ja luomassa uutta. Kiitos kukasta, jonka olen saanut. 

VIII 

On toukokuu 2007. Aurinko paistaa. Pöydällä hehkuu oranssi gerbera.

69 

LÄHTEET 

Maaseudun naisteemaryhmän ja sen edeltäjien esityslistat, kokouspöytäkirjat ja muu arkistomateriaali. 

Naisuutiset-lehti, vuosikerrat 1994–2006 (vuoteen 2005 asti 4 numeroa/vuosi, jonka jälkeen 2/ 

vuosi). 

Naisteemaryhmän toimijoiden haastattelut kesäkuu-elokuu 2006. 

Ilkka 28.4.1994, “Maaseutu uhkaa näivettyä jos nainen ei saa töitä”. 

Ilkka 30.3.1995, “Asennemuutosta maaseudulla tarvitaan”. 

Keskipohjanmaa 4.9.1994, “Naisten panos voi luoda maakunnalle tuoreen imagon”. 

Lalli 14.6.1994, “Naisteemaryhmä herättelee osaamista. Maaseudun naisten 

voimavarat käyttöön”. 

Lestinjoki 13.9.1990, “Akat ylös ulos ja lenkille”. 

Kirjallisuus 

Asikainen, Annamari, Luottamusta rakentamassa – yrittäjäohjelman kokemuksia verkostoluottotoiminnasta. 

Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä 2/2000. 

Asikainen, Annamari (toim.) Maaseudun naisten toimintaohjelma 2005–2008, Maaseutu kehittyy naisten 

työllä. Naisteemaryhmä, Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä 17/2004. 

Auvinen, Riitta, Nainen miehen yhteiskunnassa, 1977. 

Bergman, Solveig, ”Naisliikehdinnän moninaisuus”. Teoksessa: Uudet ja vanhat liikkeet, Kaj Ilmonen, 

Martti Siisiäinen (toim.). Tampere, Vastapaino 1998. 

Brunila, Kristiina; Heikkinen, Mervi; Hynninen, Pirkko, Monimutkaista, mutta mahdollista. Hyviä 

käytäntöjä tasa-arvotyöhön. Oulun yliopisto, Kajaanin yliopistokeskus 2005. 

Elinvoimainen maaseutu – ministeriöiden vastuut ja alueellinen kehittäminen, Maaseutupoliittinen erityisohjelma 

2007–2010.

70 

Elinvoimainen maaseutu – yhteinen vastuumme. Maaseutupoliittinen kokonaisohjelma 2005–2008, 

YTR 10/ 2004. 

Erlund, Mirja; Tolonen, Minna, ”Tarvitaanko Suomessa naisyrittäjiä?” Naisuutiset 4/2002. 

Feministinen aikamatka – Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan tutkimusjaosto 1981–2006. TANE-julkaisuja 

9, sosiaali- ja terveysministeriö, Helsinki 2006. 

Gender and Food Security, Food and Agriculture Organization of the United Nations, http://www. 

fao.org/Gender/gender.htm (www-sivu 10.4.2007) 

Horelli, Liisa; Saari, Milja (toim.), Tasa-arvoa valtavirtaan. Tasa-arvon valtavirtaistamisen menetelmiä 

ja käytäntöjä. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 11/2002. 

Horelli, Liisa, Experiences of the Eurofem – Gender and Human Settlements Network http://www.eurofem.net/info/LHRoma.htm. 

(www-sivu 10.4.2007) 

Högbacka, Riitta; Trast, Terhi (toim.), Monessa mukana. Näkymiä naisten työhön ja elämään 

maaseudulla. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän julkaisu, Vantaa 2000. 

Högbacka, Riitta, ”Maaseudun naiset ja hyvä elämä”, Maaseudun uusi aika 2/2005. 

Ihmisten maaseutu – tahdon maaseutupolitiikka, kolmas maaseutupoliittinen kokonaisohjelma 

vuosille 2001–2004, YTR 8/2000. 

Ingberg, Leena, Politikointia vai uusi toimintatapa? YTR maaseutupolitiikan koordinoijana sektorihallinnossa. 

Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä 3/2000. 

Julkunen, Raija, ”Nainen – hyvinvointivaltion paras ystävä?” Naisuutiset 4/2003. 

Jurvansuu, Iiris; Lehtomäki, Tanja (toim.), Maaseudun naisten osaaminen tietoyhteiskunnassa. Kesäseminaari 

Kalajoella 30.7.–1.8.1997. Osuuskunta Naisten Talon monisteita no 1/1997, Kokkola. 

Jussila, Johanna, Maaseudun naisyrittäjäkurssi. Loppuraportti. Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, 

Mikkeli 1993. 

Kaipainen, Riitta, Ylä-Savon naisyrittäjäkurssi Iisalmessa. Loppuraportti. Helsingin yliopisto, Maaseudun 

tutkimus- ja koulutuskeskus, Mikkeli 1994. 

Koivisto, Helena, Naiset maaseudun yrittäjinä ja kehittäjinä -projekti 6.5.1991–31.12.1992. Loppuraportti. 

Julkaisematon.

71 

Kuntatiedon keskus, ”Kuntavaalit”, www.kunnat.net . 

Lintilä, Kaisa-Leena (toim.), Nainen maaseudun vaikuttajana -seminaariraportti. Vuoden 1988 Maaseutukampanjatoimikunta, 

Helsinki 1988. 

Lintilä, Kaisa-Leena, ”Naisen asema maaseudulla”. Terra 3/1991. 

Lintilä, Kaisa-Leena, Preface. Julkaisussa: Equal Opportunities and the Objective 5b Programme for 

Continental Finland – A Thematic Evaluation. Malinen, Pentti; Keränen, Heikki; Pikkarainen, Marjatta. 

Sisäasiainministeriö, aluekehitysosasto 11/1998. 

Maaseudun muuttuva arki. Maaseudun kehittämisprojekti, Elämäntapa- ja ajankäyttömuutokset 

‐työryhmä, 1990. Julkaisematon. 

Maaseutupolitiikan linjat 1990-luvulla, Valtioneuvoston kanslia, Maaseutuprojekti 1991. 

Minna, valtakunnallinen naistutkimus- ja tasa-arvoportaali, http://www.minna.fi 

Naisten työ maaseudulla. Naistyöryhmä, Maaseudun kehittämisprojekti, 1991. Julkaisematon. 

Niemi, Risto Matti, Maaseutupolitiikan verkostoituminen. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä 

6/2002. 

Peltonen, Carita, ”Pohjoismainen tasa-arvoyhteistyö”, Naistutkimus – Kvinnoforskning 3/2003. 

Raevaara, Eeva, Tasa-arvo ja muutoksen rajat. Sukupuolten tasa-arvo poliittisena ongelmana Ranskan 

parité- ja Suomen kiintiökeskustelussa. Tasa-arvoasiain neuvottelukunta, sosiaali- ja terveysministeriö, 

TANE-julkaisuja 7/2005. 

Sippola, Matti, ”Maaseutukampanja avasi maaseutumyönteiset asenteet”. Maaseudun uusi aika 

2/1998. Helsingin yliopisto, Maaseudun tutkimus ja koulutuskeskus, Mikkeli 1998. 

Sireni, Maarit, ”Vanha työnjako – uusi emännyys. Perhekeskeisyys maaseudun naisen valintana”, 

Naistutkimus – Kvinnoforskning 2/2003. 

Sireni, Maarit, Martat ja Mariat. Pienten perheviljelmien naiset. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä 

3/2001. 

Toimiva maaseutu. Maaseutuohjelma. Maa- ja metsätalousministeriön asettaman työryhmän ehdotukset 

ja perustelut, YTR 1/1996.

72 

Työaika naisnäkökulmasta. Työaikakomitean varjoraportti. Tasa-arvoasiain neuvottelukunta, valtioneuvoston 

kanslia, 1982. 

Uusitalo, Eero, Elinvoimaa maaseudulle – miksi, kenelle ja miten? Keuruu 1998. 

Vihinen, Hilkka, ”Maaseudun pitkän aikavälin työllisyysnäkymiä”, Naisuutiset 1/2003.

73 

LIITTEET: 

1. Naisteemaryhmän järjestämiä seminaareja ja muita tilaisuuksia 

2. Naisteemaryhmän resurssit 

3. Naisteemaryhmän jäsenet 1990–2007 

Naisteemaryhmän ja sen edeltäjien seminaareja ja tilaisuuksia 

1988 

Nainen maaseudun vaikuttajana -seminaari, 

8.–10.9.1988 

osallistujia paikka yhteistyötahot y.m. 

200 Mikkeli TANE, Mikkelin läänin Elävä 

maaseutu -työryhmä, Mikkelin 

kesäkauppakorkeakoulu 

1992 

Naisyrittäjäkoulutus 1992 Mikkeli HY/MTKK Mikkeli 

1993 

Naiset projektityössä -koulutuksen työseminaari, 45 Helsinki 

6.4.1993 

Naiset kunnan tulevaisuuden tekijöinä -seminaari, 

Mikkeli HY/MTKK Mikkeli 

12.10.1993 

Naiset projektityössä -koulutus 15 

1994 

Maaseudun naiset ja EU -seminaari 4.10.1994 120 Mikkeli HY/MTKK Mikkeli 

Keskustelutilaisuus Pohjoismaisessa Forumissa, 

Turku 

1.–6.8.1994 

1995 

Seminaari Osaava Nainen – Qunniga Qvinnor 

-messuilla, 23.–24.9.1995 

Turku 

Maaseudun naiset kehittämistyössä -seminaari, 

28.11.1995 

1996 

Rohkeus, osaaminen ja yhteistyö – nainen nykymaaseudulla 

-aktivointiseminaari, 13.3.1996 

Maaseudun nainen omia voimavarojaan etsimässä 


Naiset yhdessä yrittäen -aktivointiseminaari, 

20.4.1996 

Maaseudun naisten voimavarat käyttöön kehittämistyössä 


Naisverkostot ja naisyrittäjyys -teemapäivä 

14.5.1996 

60 Vääksy, 

Asikkala 

Päijät-Hämeen liitto; HY/ 

MTKK 

150 Harjavalta Satakuntaliitto 

200 Liperi Pohjois-Karjalan liitto 

200 Vuokatti Kainuun liitto, yrittämisprojekti; 

Kainuun maaseudun 

naisyrittäjät 

200 Kempele Pohjois-Pohjanmaan liitto 

Kemi 

Virikeseminaari-iltapäivä, 24.10.1996 30 Porvoo 

Nainen uudella maaseudulla – omia voimavarojaan 

etsimässä -aktivointiseminaari, 30.10.1996 

1997 

Maaseudun naisten osaaminen tietoyhteiskunnassa 

-seminaari, 30.7.–1.8.1997 

Kemi-Tornio-alueen kehittämiskeskus, 

Kemin työvoimatoimisto, 

Kemin yrittäjät ry, 

Lapin maaseutukeskus 

100 Tuusula Uudenmaanliitto, Uudenmaan 

Martat, Länsi-Uudenmaan 

täydennyskoulutuskeskus 

85 Kalajoki Rieska-Leader II naisryhmä, 

Osuuskunta Naisten Talo

74 

1998 

Yhteistyö ja yhteinen vastuunkantaminen 

-seminaari, 26.–27.3.1998 

Työpaja EUROFEMissä, 10.–12.6.1998 

Lyhenteitä: 

osallistujia paikka yhteistyötahot 

33 Espoo 

Hämeenlinna 

Verkostokokoontuminen, 6.10.1998 37 Maaseudun Sivistysliitto 

1999 

Alustuksia ja esittelypöytä Osaava nainen 

Turku 

-messuilla, 15. ja 16.10.1999 

2000 

Yhteistyö yrittäjyyden rakentamiseen, 31.3.– 

1.4.2000 

Osasto ja workshop Naisten Forum 2000:ssa, 

24.-25.11.2000 

2001 

Espoo 

Jyväskylä 

Maaseudun Naisyrittäjien 

tuki ry. 

Resurssikeskus Intra 

Muotinäytös ELMA-messuilla, 22.–25.11.2001 Helsinki YTR 

Maalisseminaari: Miten nainen saa toimeentulonsa 

Espoo Maaseudun Naisyrittäjien 

maaseudulla? 30.–31.3.2001 

Tuki 

ry 

2002 

Maalisseminaari: Yksilö ja yhteisöt alueellisina 

kehittäjinä, 22.–23.3.2002 

30 Espoo Maaseudun Naisyrittäjien 

Tuki ry 

International Rural Development Expert Meeting Mikkeli FAO*, Ruralia-instituutti 

Nuorten yrittäjyysseminaari, 14.2.2002 Seinäjoki YTR:n Nuoriso- ja Kulttuuriteemaryhmät 

2003 

Maalisseminaari: Naisten ja miesten erilainen 

Espoo 

viestintä, 28.–29.3.2003 

Muotinäytös Osaava nainen -messuilla, 24.– 

Turku Maria-instituutti, naisyrittäjät 

26.10.2003 

Maaseudun naisten päivä, 15.10.2003 

Maa- ja kotitalousnaiset, HY/ 

MTKK 

Esittelypöytä ELMA-messuilla, 21.23.11.2003 Helsinki YTR 

2004 

Maalisseminaari: Maaseudun naisten toimintaohjelma, 

26.3.2004 

Tasa-arvosta lisäarvoa alueiden hyvinvointiin, 

5.5.2004 

Espoo 

Espoo 

Maaseudun Naisyrittäjien 

tuki ry. 

SM, MMM, TM, VM, OPM, 

LVM, KTM, STM, YM 

FAO* 

HY/MTKK 

KTM 

LVM 

MMM 

OPM 

SM 

STM 

TM 

VM 

YM 

YK:n Food and Agriculture Organisationin (FAO) Euroopan osaston Working Party 

on Women and Family 

Helsingin yliopiston Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus 

kauppa- ja teollisuusministeriö 

liikenne- ja viestintäministeriö 

maa- ja metsätalousministeriö 

opetusministeriö 

sisäasianministeriö 

sosiaali- ja terveysministeriö 

työministeriö 

valtiovarainministeriö 

ympäristöministeriö

75 

Naisteemaryhmän resurssit 

1994 220 000 mk MMM/ Maaseudun kehittämismääräraha Naiset maaseudun tulevaisuuden 

luojina -hanke 

1995 330 000 mk MMM/ Maaseudun kehittämismääräraha Naisteemaryhmän toiminta 

1996 420 000 mk MMM/ Maaseudun kehittämistoiminta Naisteemaryhmän toiminta 

80 000 mk MMM/ Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän tutkimus- ja 

kehittämishankkeet 

Maaseudun naisten työllistämisprojekti 

1997 1 085 000 mk MMM/ Valtakunnalliset tutkimus- ja kehittämishankkeet Maaseudun naisten yrittäjäohjelma 

400 000 mk MMM/ Valtakunnalliset tutkimus- ja kehittämishankkeet Naisteemaryhmän toiminta 

1998 200 000 mk MMM/ Valtakunnalliset tutkimus- ja kehittämishankkeet Naisteemaryhmän toiminta 

1999 150 000 mk MMM/ Valtakunnalliset tutkimus- ja kehittämishankkeet Verkostoluotto ja ryhmän 

tuki -tutkimus 

450 000 mk MMM/ Valtakunnalliset tutkimus- ja kehittämishankkeet Naisteemaryhmän toiminta 

2001 340 000 mk MMM/ Maaseudun kehittäminen Naisteemaryhmän toiminta 

2002 80 000 € MMM/ Maaseudun tutkimus- ja kehittämismääräraha Naisteemaryhmän toiminta 




2006 32 000 € SM/Maakunnan kehittämisraha Naisteemaryhmän toiminta 

60 000 € MMM/Maaseudun tutkimus- ja kehittämismääräraha Naisteemaryhmän toiminta 

2007 8 000 € MMM/Valtakunnalliset maaseudun tutkimus- ja kehittämishankkeet 

Naisteemaryhmän toiminta 

Huom: esimerkiksi 400 000 mk vastasi noin 67 000 euroa.

76 

Naisteemaryhmän jäsenet 

Naisten työ maaseudulla -työryhmä 1990–1991 

Puheenjohtaja: Kaisa-Leena Lintilä, sisäasiainministeriö 

Jäsenet: Kaisa Karttunen (siht.), Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto 

Pirjo Siiskonen, Helsingin yliopisto, Maaseudun tutkimus- ja 

koulutuskeskus, Mikkeli 

Sirpa Polo, Turun kauppakorkeakoulun täydennyskoulutuskeskus 

Varpu Weijola, työministeriö 

Nainen maaseudun kehittäjänä ja vaikuttajana -teemaryhmä 1992–1993 


Jäsenet: Sirpa Karjalainen, maa- ja metsätalousministeriö (pj. syksyyn 1992 asti) 

Kaarina Aho, Suomen Yrittäjäin Keskusliitto ry 

Riitta-Leena Jantunen, Maaseutukeskus, Mikkeli 

Kaija Järveläinen, Käsi- ja taideteollisuusliitto ry 

Kaisa Karttunen, Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto 

Sirpa Polo, Yhdessä enemmän -projekti 

Tuulikki Rekunen, Itä-Hämeen Marttapiiriliitto 



Agneta Ström, Svenska Lantbruksproducenternas Centralförbund 

Tarja Jutila (siht.), Maa- ja kotitalousnaisten keskus (syksystä 1992 alkaen) 

Naisteemaryhmä 1994–1995 


Sihteeri: Sanna Sihvola, sisäasiainministeriö 

Jäsenet: Kaisa Karttunen, ulkoministeriö 

Sirpa Polo, Yhdessä enemmän -projekti 



Pia Wahlberg, Finlands Svenska Marthaförbund 



Sihteeri: Leena Heiskala, projektipäällikkö, sisäasiainministeriö 

Jäsenet: Kaisa Karttunen, ulkoministeriö 

Irma Uuskallio, ympäristöministeriö 

Tuija Linjakumpu, Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto 

Liisa Niilola, Maa- ja kotitalousnaiset 

Sirpa Polo, Kymenlaakson uusyrityskeskus 

Sanna Sihvola, Helsingin yliopisto, Taloustieteen laitos

77 



Pia Wahlberg, Finlands Svenska Marthaförbund 



Sihteerit: Leena Heiskala (projektipäällikkö 31.12.2000 saakka) sisäasiainministeriö 

Annamari Asikainen (vsta 2000, projektipäällikkö vsta 2001) 

sisäasiainministeriö 

Laura Perheentupa (vsta 2001) sisäasiainministeriö 

Jäsenet: Sirpa Andersson, STAKES 

Annika Björk, Itä-Uudenmaan kyläverkko 

Paula Juopperi, Jokivarsien POMO-ohjelma 

Iiris Jurvansuu, Keski-Pohjanmaan naisverkosto, Pirityiset, Suomen 

kylätoiminta ry. 

Carina Lindholm/Camilla Sederholm, Finlands Svenska Marthaförbund 

Tuija Linjakumpu, Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto 

Liisa Niilola, Maa- ja kotitalousnaiset 

Lea-Elina Nikkilä, yrittäjä, Keski-Suomi 

Marja Pitkänen, agronomi, emäntä, yrittäjäneuvoja, Pohjois-Karjala 

Anne Rongas, maanviljelijä, kouluttaja, Kymenlaakso 


koulutuskeskus Mikkeli 

Kirsi Viljanen, maa- ja metsätalousministeriö 

Hannele Yrjö-Koskinen, Hämeen liiton hallitus 



Sihteerit: Annamari Asikainen, sisäasiainministeriö 

Laura Perheentupa, sisäasiainministeriö 

Jäsenet: Ilona Alhoniemi, Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto 

Annika Björk, Svenska Studiecentralen 

Liisa Niilola, Maa- ja kotitalousnaisten keskus 

Pirja Peltomäki, maa- ja metsätalousministeriö 

Sirpa Polo, Maaseudun naisyrittäjien tuki ry. 

Marja-Liisa Tapio-Biström, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus 



Sihteerit: 

Annamari Asikainen, sisäasiainministeriö 

Laura Perheentupa, sisäasiainministeriö

78 

Tasa-arvo ohjelmatyössä -työryhmä 


Marjatta Boman, Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto 

Mirja Erlund, Karellikeskus 

Ritva Hakkarainen, työministeriö 

Marja Koivula, Päijät-Hämeen liitto 

Auli Korhonen, kauppa- ja teollisuusministeriö 

Ari Lindqvist, maa- ja metsätalousministeriö 

Sinikka Mikola, Kuntaliitto 

Eva Nordling, Kronoby folkhögskola 

Marjatta Pikkarainen, Kainuun naisverkosto 

Päivi Suvanto, Suomen kylätoiminta ry. 

Riikka-Maria Turkia, työministeriö 

Hannele Varsa, tasa-arvoasiain neuvottelukunta 

Yrittäjyys-työryhmä 

puheenjohtaja: Tuulikki Laine-Kangas, Etelä-Pohjanmaan TE-keskus, kauppa- ja 

teollisuusministeriö 

Ilona Alhoniemi, Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto 

Leena Gardemeister, Kouvolan seudun kuntayhtymä; Maa- ja 

metsätaloustuottajain keskusliitto 

Kaisa Hyrsky, Tampereen yliopisto 

Tarja Jutila, Maa- ja kotitalousnaisten keskus 

Tarja Kauppila, Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus 

Marketta Luutonen, Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry 

Laura Perheentupa, sisäasiainministeriö 

Kaarina Rikala, Pirkanmaan TE-keskus 

Susanna Tauriainen, Opetushallitus 

Riitta Vihersola, Yrittäjänaisten keskusliitto 

Tutkimus-työryhmä 

puheenjohtaja: Sirpa Polo, Maaseudun naisyrittäjien tuki ry 

Hanna-Mari Ikonen, Tampereen yliopisto 

Marjaana Jauhola, Tasa-arvoasiain neuvottelukunta 

Harri Jokiranta, Etelä-Pohjanmaa, sosiaalialan kehittämiskeskus 

Pirja Peltomäki, maa- ja metsätalousministeriö, Suomen kylätoiminta ry. 

Tarja Pyöriä, sisäasiainministeriö 

Eeva Raevaara, Helsingin yliopisto, Kristiina-instituutti 

Pirjo Siiskonen, Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti 

Hilkka Vihinen, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus

Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän viimeisimmät julkaisut: 

1/2007 Jokamiehenoikeuksien tulkintoja ja haasteita 

luontoliikunnan ja -matkailun kannalta 

2/2007 Asuinmaaseutu 2007-2010 - Maaseutuasumisen 

kehittämisohjelma 

3/2007 Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän vuosikertomus 2006 

4/2007 Maaseutumatkailun puolivuosisataa - 

artikkeleita kehittämisen eri näkökulmista 

Tilaukset ja lisätiedot: 

Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä 

PL 26, 00023 Valtioneuvosto 

Puh (09) 160 44592, Fax (09) 160 42306 

maaseutupolitiikka@intermin.fi 

www.maaseutupolitiikka.fi 

Maaseudun naisteemaryhmä 

www.maaseutupolitiikka.fi/naiset

YTR 5 - Maaseutupolitiikka

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

Delete template?

Save as template?