Museokello 2008 - Tampereen kaupunki
22.02.2014 • Views
Share Embed Flag

Museokello 2008 - Tampereen kaupunki

Museokello 2008 - Tampereen kaupunki

Museokello 2008 - Tampereen kaupunki

SHOW MORE
SHOW LESS
ePAPER READ
DOWNLOAD ePAPER
tampere.fi

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

START NOW

museo<br />

kello<br />

Pirkanmaan museouutiset <strong>2008</strong><br />

kulttuuriympäristö arkeologia paikalliskulttuuri rakennusperintö perinnerakentaminen museo kulmakunta kylä identiteetti kulttuuritahto<br />

kivikausi silta puistolapinraunio kampaleima eräsija koekuoppa tulipesäke torppa kiuas mylly rajakivi iskos tynnyriholvi, lähde kotiseutu tarinapaikka<br />

1

Pääkirjoitus<br />

Kuulumisia kulttuurimaakunnasta<br />

<strong>Museokello</strong> soi jälleen ja kutsuu lukijoita<br />

lehden pariin vuoden tauon jälkeen. Hiljaiselo<br />

lehden osalta ei suinkaan tarkoita museotoiminnan<br />

olleen unessa. Päinvastoin, sillä etenkin<br />

menneen talven ja kevään aikana <strong>Tampereen</strong><br />

museoilla on ollut edessään sekä uusia haasteita<br />

että mittasuhteiltaan erikokoisia hankkeita<br />

toteutettavanaan. Lehden ilmestymisen aikoihin<br />

koko pirkanmaalainen museokenttä on aktiivisimmillaan,<br />

kun kesän myötä paikallismuseot ovat<br />

avanneet ovensa.<br />

Maakuntamuseon kulttuuriympäristötyön<br />

osalta merkittävä asia on ollut kuluvan vuoden<br />

maaliskuun alusta alkaen voimaan astunut<br />

sopimus Museoviraston ja Pirkanmaan maakuntamuseon<br />

yhteistyöstä ja työnjaosta kulttuuriympäristön<br />

vaalimisessa koskien sekä arkeologista<br />

että rakennettua kulttuuriperintöä. Kulttuuriympäristötyön<br />

saralta lehden tässä numerossa valotetaan<br />

arkeologian tutkimusohjelmaa ja kerrotaan<br />

Tampereella sijaitsevan, 1950-luvulla syntyneen<br />

kaupunginosan – Kissanmaan – rakennusinventoinnista.<br />

Lisäksi lukijat saavat tietää mitä ovat<br />

Adopt -projekti ja Open space.<br />

Maakuntamuseon tehtäväkenttään kuuluen<br />

paikallismuseoiden henkilöstöä koulutetaan<br />

Pirkanmaalla vuosittain järjestämällä koulutuspäivä<br />

museotyön eri osa-alueista. Käytännössä<br />

samasta aihepiiristä järjestettävä koulutuspäivä<br />

kiertää vuorollaan kaikissa maakunnan seutukunnissa.<br />

Viime vuonna aloitettiin uusi kierros<br />

teemalla tekstiilien hoito ja puhdistus. Koulutuspäivä<br />

järjestettiin Kuokkalan museoraitilla Lempäälässä,<br />

joka kuuluu <strong>Tampereen</strong> seutukuntaan.<br />

Tänä vuonna jatketaan Ylä-Pirkanmaalla, Virtain<br />

Perinnekylässä. Paikalliskulttuurityöhön liittyen<br />

<strong>Museokello</strong> esittelee mitä ja kenelle suunnattua<br />

on Museoviraston harkinnanvarainen valtionapu.<br />

Tänä vuonna avustuksen saajiin kuulunut Kangasalan<br />

museo valottaa, mitä mielenkiintoista<br />

avustusrahoilla aiotaan tehdä.<br />

Vapriikin näyttelytarjonnasta mainittakoon<br />

ajankohtaisiin aiheisiin pureutuvat näyttelyt Tiibet<br />

ja Tampere 1918. Jälkimmäistä teemaa lähestytään<br />

lehden tässä numerossa kolmen kirjoittajan<br />

panoksella kolmesta näkökulmasta, joista yksi on<br />

vuosi 1918 ja Hämeen museo. Hämeen museota<br />

– kaikkien tamperelaisten museoiden alkujuurta<br />

– sivuaa lisäksi kuvapohjainen juttu koskien<br />

Hämeen Museoseuraa. Seura täytti viime vuonna<br />

kunniakkaat 100 vuotta, jota juhlittiin 8. marraskuuta<br />

komeasti ensin kaupungin vastaanotolla<br />

Raatihuoneella, mistä siirryttiin juhlaillalliselle<br />

ravintola Finlaysonin Palatsiin.<br />

<strong>Tampereen</strong> museoiden uusista työntekijöistä<br />

lehdessä esittäytyvät viime vuoden lopulla työnsä<br />

aloittanut luonnontieteellisen museon amanuenssi<br />

ja alkuvuodesta virkaansa astunut taidemuseon<br />

johtaja. Lisäksi saadaan tietoa Ikäihmisten museo<br />

-hankkeesta ja sukelletaan museopedagogiikan<br />

alueelle tutustumalla TAITE -toiminnan nykyhetkeen.<br />

Kaunista museokesää ja mielenkiintoisia<br />

lukuhetkiä <strong>Museokello</strong>n parissa!<br />

Kirsi Kaivanto<br />

2

Sisällys<br />

Pääkirjoitus – Kuulumisia kulttuurimaakunnasta 2<br />

Kirsi Kaivanto<br />

Kansainvälinen <strong>Tampereen</strong> teollinen keskusta 4<br />

Tuija-Liisa Soininen<br />

Miten saada kokoelmat kuriin? 6<br />

Ritva Palo-oja<br />

Maakuntamuseon arkeologinen tutkimusohjelma<br />

– miksi kannattaa tutkia Pirkanmaan arkeologista perintöä? 9<br />

Ulla Lähdesmäki<br />

Kissanmaan kaupunginosassa näkyvät yhä suomalaisen<br />

1950-luvun asuinaluesuunnittelun ihanteet 12<br />

Miia Hinnerichsen<br />

Adoptoisinko monumentin? 16<br />

Tuija-Liisa Soininen ja Aino Nissinaho<br />

Eka kertaa Pirkanmaalla 19<br />

Taina Myllyharju<br />

Avointa tilaa – dialogi suojelun edistäjänä 20<br />

Aino Nissinaho<br />

Miten jättää muistijälki tuhannelle oppilaalle? 23<br />

Miinu Mäkelä<br />

Hämeen museoseura 100 vee 26<br />

Miinu Mäkelä<br />

Luonnontieteellisen museon kuulumisia 27<br />

Tomi Kumpulainen<br />

Hämeen museo sodan puristuksessa 28<br />

Toimi Jaatinen<br />

Sovinnon päivä Tampereella – uuden löytämistä ja opetusta 30<br />

Timo Malmi<br />

Vanhuus tulee – oletko valmis? 34<br />

Marja-Liisa Linder<br />

Jäätä murtamassa 36<br />

Janina Ahlfors<br />

Tiibet 37<br />

Marjo-Riitta Saloniemi<br />

Tampere 1918 38<br />

Kimmo Antila<br />

Kangasalan kotiseutumuseon nukkeprojekti 40<br />

Virpi Tuomisto-Blomberg<br />

Terveiset Virtain perinnekylästä 42<br />

Elina Klemola<br />

Konservaattorin neuvontapäivä paikallismuseossa 44<br />

Arja Koskinen<br />

Pirkanmaan maakuntamuseo ja Museovirasto<br />

sopivat yhteistyöstä 46<br />

Tuija-Liisa Soininen<br />

Asiaa avustuksista – harkinnanvaraiset valtionavustukset 47<br />

Kirsi Kaivanto<br />

Julkaisija:<br />

<strong>Tampereen</strong> museot<br />

– Pirkanmaan maakuntamuseo<br />

Vastaava toimittaja:<br />

Tuija-Liisa Soininen<br />

Toimittajat:<br />

Kirsi Kaivanto ja<br />

Miinu Mäkelä<br />

Taitto:<br />

Lasse Honkanen<br />

Kansien kuvat:<br />

Lasse Honkanen<br />

Painopaikka:<br />

Hämeen Kirjapaino Oy <strong>2008</strong><br />

Painos 1100<br />

ISSN 0786-3314<br />

3

Kansainvälinen<br />

<strong>Tampereen</strong><br />

teollinen keskusta<br />

<strong>Tampereen</strong> <strong>kaupunki</strong> on selvittämässä, onko<br />

Tammerkosken teollisella maisemalla sellaisia<br />

kansainvälisiä arvoja, jotka puoltaisivat sen<br />

ehdottamista UNESCON maailmanperintökohteeksi.<br />

Selvitystavoite on listattu myös hiljattain<br />

hyväksyttyyn <strong>Tampereen</strong> arkkitehtuuripoliittisen<br />

ohjelmaan. Tammerkoski ympäristöineen on nimetty<br />

suomalaiseksi kansallismaisemaksi, mutta<br />

olisiko se myös maailmanlaajuisesti merkittävä<br />

teollisuusympäristö?<br />

Kriittisimmät voivat jo tähän todeta, että selvittäminen<br />

tapahtuu liian myöhään. Onhan<br />

Tammerkosken varrelta purettu 1970-luvulla<br />

suuri osa Verkatehtaan rakennuksista, Tampellan<br />

alueesta liki puolet on muuttunut asuntoalueeksi<br />

ja vain muutama vuosi sitten purettiin<br />

osa Finlaysonin värjäämöstä. Näistä menetyksistä<br />

huolimatta pitäisi pystyä kääntämään<br />

katse myös hetkeksi siihen, miten mittavasti<br />

<strong>Tampereen</strong> teollista keskustaa on pystytty<br />

suojelemaan ja vaalimaan. Vastikään teolli-<br />

Tuija-Liisa Soininen<br />

Kirjoittaja on Pirkanmaan maakuntamuseon<br />

kulttuuriympäristöyksikön päällikkö<br />

Alavoimala ja Ilves.<br />

Kuva: Tuija-Liisa Soininen, Pirkanmaan maakuntamuseo<br />

Takoa Laukontorin äärellä.<br />

Kuva: Tuija-Liisa Soininen, Pirkanmaan maakuntamuseo<br />

Takon tehtaat.<br />

Kuva: Mikko Järvi<br />

4

suusperinteen kansainvälinen yhteistyöjärjestö<br />

TICCIH (The international committee for the<br />

Conservation of the Industrial Heritage) on ottanut<br />

<strong>Tampereen</strong> teollisen kulttuurimaiseman mukaan<br />

listaukseensa, joka toimii vertailuaineistona<br />

maailmanperintökohteita määritettäessä. Luettelossa<br />

Tammerkosken alue on tuotu esiin erityisesti<br />

kansainvälisesti merkittävänä, hyvin säilyneenä<br />

tekstiilikulttuurimaisemana, johon liittyy myös<br />

muuta teollisuutta. Selvityksessä Tammerkosken<br />

alue katsotaan hyvin säilyneeksi johtuen hyvin<br />

toteutetuista uudelleenkäytöistä. Jo tätä ennen<br />

– Verkatehtaan purkutöiden jälkeen – 1992 valmisteltiin<br />

kansainvälisiä foorumeita varten pohjoismaisena<br />

yhteistyönä esitys viidestä tärkeimmästä<br />

suomalaisesta teollisuushistoriallisesta kohteesta.<br />

Näiden joukossa on <strong>Tampereen</strong> koskikeskusta.<br />

Kansallisissa listauksissa alue Tammerkoski on<br />

mm. määritelty kansallismaisemaksi (1992) edustamaan<br />

kaikkia maan teollisuusalueita ja lisäksi se<br />

on erikseen listattu valtakunnallisesti merkittäväksi<br />

rakennetuksi ympäristöksi (1993). Tammerkosken<br />

varren teollisuusrakennusten uudelleenkäytöt ovat<br />

saaneet kansainvälistä tunnustusta ja palkintoja<br />

on voitettu myös valaistuksen suunnittelussa. Tätä<br />

ei käy kieltäminen.<br />

Museoviraston entinen pääjohtaja professori<br />

Henrik Lilius, joka toimi pääjohtajakaudellaan<br />

Unescon maailmanperintökomitean puheenjohtajana,<br />

toteaa 11.3.<strong>2008</strong> <strong>Tampereen</strong> kaupungille antamassaan<br />

lausunnossa, että <strong>Tampereen</strong> teollisella<br />

keskustalla on edellytykset täyttää maailmanperintösopimuksen<br />

kriteerit. Euroopan museofoorumin<br />

puheenjohtaja, professori Massimo Negri, joka<br />

toimii aktiivisesti Euroopan teollisuusperintöverkostoissa<br />

on vastikään todennut, että <strong>Tampereen</strong><br />

teollisesta keskustan kaltaisia, hyvin säilyneitä ja<br />

kompakteja kokonaisuuksia on hyvin vaikea löytää<br />

Euroopasta tai esim. Pohjois-Amerikasta. Lisäksi<br />

hän toteaa, että <strong>Tampereen</strong> kertoma teollinen tarina<br />

toimii paitsi suomalaisena myös eurooppalaisena<br />

esimerkkinä kansainvälisesti. Erityistä arvoa Negri<br />

näkee myös Tammerkosken kulttuurimaiseman<br />

luettavuudella ja hyvin onnistuneilla uudiskäytöillä.<br />

<strong>Tampereen</strong> teollinen keskusta esittäytyi viime syksynä<br />

kutsuttuna näytteillepanijana kansainvälisessä<br />

teollisuusperintötapahtumassa Venetsiassa, jossa<br />

muita esittelyyn pyydettyjä kohteita olivat esim.<br />

Ruhrin alue ja Manchester.<br />

Ulkomailla <strong>Tampereen</strong> teollisen keskustan arvot<br />

siis tunnustetaan, mutta näemmekö itse myös sen<br />

kansainväliset arvot? <strong>Tampereen</strong> <strong>kaupunki</strong> on ottanut<br />

askeleen selvittääkseen arvoja, paitsi itselleen,<br />

myös muille. Pormestari Timo P. Nieminen kirjoittaa<br />

opetusministeriölle osoittamassaan kirjeessään,<br />

että <strong>Tampereen</strong> <strong>kaupunki</strong> haluaa kehittää Tammerkosken<br />

miljöötä kansainvälisenä nähtävyytenä sen<br />

kulttuurihistoriallista arvoa kunnioittaen. Lisäksi<br />

hän toteaa, että Tammerkoski on yli kaksisataa<br />

vuotta toiminut kaupungin kehityksen moottorina.<br />

Koskivoiman varteen rakentuivat tehtaat, joiden<br />

valossa Tampere on kasvanut ja vaurastunut.<br />

Tuo 1800-luvulla syntynyt tehdasmiljöö on <strong>kaupunki</strong>mme<br />

sydän ja tamperelaisuuden perustava<br />

identiteetti, jota <strong>kaupunki</strong> haluaa suojella ja vaalia.<br />

Näistä lähtökohdista kysytään siis tänä keväänä<br />

opetusministeriön alaisen UNESCON maailmanperintökomitean<br />

Suomen neuvottelukunnalta, tulisiko<br />

Tammerkoski nähdä UNESCON globaalistrategian<br />

mukaisena teollisena kult- tuurimaisemana,<br />

jonka mahdollinen maail- manperintöarvo tulisi<br />

selvittää. o<br />

Finlaysonin ”Siperia” keskustorilta.<br />

Kuva: Marika Tamminen, Vapriikin kuva-arkisto<br />

5

Miten saada kokoelmat kuriin?<br />

Kokoelmat ovat museotyön kulmakivi, mutta tänä päivänä<br />

niistä on hyvää vauhtia tulossa myös sen kompastuskivi.<br />

Näin käynee, jos museot eivät pikaisesti löydä uutta, työnjakoon<br />

perustuvaa valtakunnallista toimintamallia<br />

tallennuksen hallitsemiseksi. Työnjaosta ja muista kokoelmahallinnan<br />

ajankohtaisista aiheista<br />

keskusteltiin Kokoelmahallinnan Ajankohtais-seminaarissa<br />

Helsingissä 14.–15.4.<strong>2008</strong>.<br />

Ritva Palo-oja<br />

Kirjoittaja on <strong>Tampereen</strong> museoiden<br />

kokoelmayksikön päällikkö<br />

SAMDOK Suomeen<br />

– olisiko se mahdollista?<br />

Tutkija Risto Hakomäki Suomen kansallismuseosta<br />

puhui valtakunnallisesta tallennusvastuusta ja<br />

sen koordinoinnista. Kaksikymmentä vuotta sitten<br />

Ruotsin siirryttyä SAMDOK-systeemiin nykyajan<br />

kulttuuriperinnön tallentamisessa, tallennusvastuu<br />

nousi esiin myös Suomen museolaitoksessa.<br />

Tällöin todettiin, että vastaavanlaista järjestelmää<br />

ei ollut syytä luoda Suomeen, vaan työnjakoa<br />

pyrittiin toteuttamaan vapaaehtoisen erikoistumisen<br />

pohjalta. Silloin laadittua erikoistumisjakoa<br />

noudatettiin vaihtelevasti, joissakin museoissa<br />

aina 1990-luvulle saakka. Mutta yhteydenpidon ja<br />

seurannan puuttuessa ei kuitenkaan muodostunut<br />

suomalaista tallennusta ohjaavaa toimintamallia.<br />

Tämän kevään kokoelmaseminaarissa todettiin,<br />

että tallennusvastuun työjako ja koordinointi on<br />

ajankohtaisempaa kuin koskaan aikaisemmin.<br />

Museoiden tulee vihdoin löytää työnjako alati<br />

kasvavilla objektien markkinoilla. Museovirasto<br />

on mieltänyt oman asemansa tallennuksen työnjakoon<br />

johtavan toiminnan koordinaattorina. Jos<br />

ymmärsin oikein, Museovirasto tulee vielä tämän<br />

vuoden aikana lähettämään kyselyn museoille<br />

niiden tallennuksen painopistealueista. Vastausten<br />

pohjalta museoiden yhteinen, tätä tehtävää varten<br />

perustettava, työryhmä työstää ehdotukset ja suositukset<br />

museoille. Yhteydenottoa odottaessamme<br />

voimme pohtia paikkakuntamme historiasta ja<br />

identiteetistä käsin omia keruun painopistealueita<br />

ja rajauksia ja kirjata niitä kokoelmapoliittiseen<br />

ohjelmaan.<br />

SAMDOK on toiminut Ruotsissa yli 20 vuotta.<br />

On vaikea uskoa, etteikö vastaavanlainen järjestelmä<br />

voisi soveltua myös suomalaisen kulttuuriperinnön<br />

tallentamiseen - kunhan vain yhteistä<br />

tahtoa löytyy.<br />

●<br />

●<br />

●<br />

Voiko minun museoni erikoistua vain jonkin<br />

ilmiön tallentamiseen? Jos valitsemme<br />

yhteiskunnasta tietyn tai tietyt ilmiöt, joita<br />

tallennamme, rajaammeko samalla toimintaedellytyksiämme<br />

tutkimus-, näyttely- ja opetustoiminnassa?<br />

Mistä saamme esineellisen materiaalin näyttelyyn,<br />

jonka teema ei kuulu museomme keruutoiminnan<br />

piiriin, mutta on tärkeä näyttelytoiminnan<br />

kannalta?<br />

Muodostavatko lainauksen toimintamallit,<br />

konservointitoimenpiteet, lainaus- ja vakuutusmaksut<br />

esteen kulttuuriperinnön liikkumiselle<br />

paikkakunnalta toiselle?<br />

Kokoelmayksikkö hioi arvoluokitusjärjestelmäänsä<br />

Kokoelmaklinikalla helmikuussa <strong>2008</strong>. Esiliinaryhmän<br />

kriteerejä ja arvoluokkia pohtimassa kokoelmayksikön<br />

päällikkö Ritva Palo-oja, museoamanuenssi Paula Leinonen<br />

ja tutkimustyöntekijä Anne-Mari Lehto.<br />

Kuva: Tiina Paavola,<strong>Tampereen</strong> museot<br />

6

Ilmiökohtaista dokumentointia vuonna 1918.<br />

Hämeen museon johtaja Gabriel Engberg<br />

toteutti välittömästi <strong>Tampereen</strong> valtauksen<br />

jälkeen taistelutantereelle jääneiden<br />

dokumenttien tallentamisen. Näihin kuului myös<br />

Lempäälän punakaartilaisen päähine.<br />

Kuva: Marika Tamminen, Vapriikin kuva-arkisto<br />

Näiden kysymysten ratkaisemiseen on löydettävä<br />

toimiva yhteistyömalli. Se on ehdoton<br />

edellytys kokoelmakartunnan järkiperäistämiselle<br />

valtakunnallisella tasolla.<br />

Arvoluokitus kokoelmahallinnan<br />

työkalu<br />

Vanhalle Varmuuden vuoksi -tallentamiselle asettaa<br />

nykyään rajat museoiden säilytysresurssit.<br />

Suomalaisia kokoelmia on tallennettu aktiivisesti<br />

yli sadan vuoden ajan. Nyt ovat tulleet monenkin<br />

museon varastoseinät vastaan. Mikä ratkaisuksi?<br />

Rajoitetaanko kartuntaa tai peräti lopetetaan?<br />

Tämä ratkaisu olisi helppo ja houkutteleva, mutta<br />

näin päädyttäisiin luomaan kokoelma, jossa<br />

painottuu väärin eri aikakausien kulttuuriperintö.<br />

Eikö kartutuksen tulekin heijastaa yhteiskuntamme<br />

esineellisessä kulttuuriperinnössä tapahtuvia<br />

muutoksia, trendejä, innovaatioita ja kehitystä?<br />

Tämä mahdollistuu vain jatkamalla aikakauden<br />

ilmiöiden ja valittujen kartutuskohteiden tallentamista.<br />

Olemassa olevista kokoelmista on karsittava<br />

epäoleellinen materiaali, jotta tulee tilaa uudelle.<br />

Mutta miten karsia kokoelmaa eettisesti oikein<br />

ja kokoelman kulttuuriperintöarvoa kunnioittaen?<br />

Tämän problematiikan hallintaan <strong>Tampereen</strong><br />

museot loi yli kymmenen vuotta sitten arvoluokitusjärjestelmän,<br />

joka esiteltiin Suomen<br />

museoille kokoelmaseminaareissa ja alan julkaisuissa.<br />

Ajatus museoesineiden asettamisesta<br />

eriarvoiseen asemaan jakoi mielipiteitä. Jotkut<br />

samankaltaisten resurssiongelmien kanssa<br />

painivat museot näkivät kuitenkin arvoluokituksessa<br />

mahdollisuuden. Nämä museot lähtivät<br />

kehittämään järjestelmää edelleen. Tämän kevään<br />

Dora Jungin teollisten mallien tunnistusseinä on toteutettu<br />

opetuskokoelman tekstiileillä. Tuntumaa pellavan lumoon<br />

museovieras saa koskettamalla erilaisia pellavapintoja.<br />

Tämän on mahdollistanut teollisten kokoelmien arvoluokittaminen.<br />

Kuva: Marika Tamminen, Vapriikin kuva-arkisto<br />

7

Tamperelaista huippuosaamista.<br />

Naisten varsikenkä vuodelta<br />

1919. Valmistaja: <strong>Tampereen</strong><br />

Kenkäteollisuus Oy. Kenkä<br />

kuuluu <strong>Tampereen</strong> museoiden<br />

teollisten jalkineiden kokoelmaan,<br />

joka on saanut kansainvälistä<br />

tunnustusta.<br />

Kuva: Reetta Tervakangas,<br />

Vapriikin kuva-arkisto<br />

Jyväskylän yliopiston museologian professori ja<br />

yliopiston museon johtaja Janne Vilkuna toi esiin<br />

omassa puheenvuorossaan suomalaisten museoiden<br />

kokoelmien tilan. Hänen mukaansa suomalaisten<br />

museoiden kokoelmissa on paljon lahoa,<br />

millä hän tarkoitti muuta kuin fyysistä lahoa<br />

(sitähän museoiden kokoelmissa myöskin on).<br />

Objektin museoarvo perustuu siihen, onko sillä<br />

kerrottavana yhteisöllisesti merkittävää tietoa.<br />

Vilkuna totesi, miten vähän tällaista tietoa on tallennettu<br />

museoiden pääkirjoihin. Mitä yhteisölle<br />

merkitsee museokortin tieto, että vati on muodoltaan<br />

soikea, materiaaliltaan peltiä ja maalattu<br />

tummansiniseksi? Vilkunan mukaan museoiden<br />

kokoelmatyötä vaivaa objektibulimia ja objektien<br />

kontekstittomuus. Kun kokoelmiin otetaan liikaa<br />

objekteja, niitä ei ehditä dokumentoida tasokkaasti.<br />

Vilkuna painotti, että laatu korvaa aina määrän.<br />

Siksi kartunnassa tulisi panostaa hyvin dokumentoituihin<br />

harvoihin objekteihin, joiden kontekstit<br />

tiedetään ja kirjataan huolella. Lisäisin tähän vielä<br />

sen, että valittaessa objektia usean samanlaisen ja<br />

samantasoisen objektin joukosta, kannattaa päätyä<br />

objektiin, jolla on eniten ja monipuolisimmin<br />

konteksteja, jolloin mahdollistuu objektin monipuolinen<br />

käyttö museotoiminnassa. Jos valintatilanteessa<br />

ei näe objektille mitään esittely-yhteyttä,<br />

on syytä epäillä objektin sopivuutta museon<br />

kokoelmaan.<br />

Janne Vilkuna haastoi museot:<br />

kokoelmaseminaarissa esittelin <strong>Tampereen</strong> museoiden<br />

arvoluokitusjärjestelmää ja sen soveltamista<br />

tämän päivän kokoelmatyöhön. Amanuenssi<br />

Heidi Pekkala kertoi Mobilian arvoluokituksesta<br />

ja sen kehitysnäkymistä. Helsingin taidemuseon<br />

johtaja Janne Gallen-Kallela-Sirén valotti arvoluokituksen<br />

yllätyksellisen pitkää historiaa ja peilasi<br />

kulttuurihistoriallisten museoiden järjestelmää<br />

taidemuseoiden kokoelmiin. Hänenkin puheenvuorostaan<br />

paistoi huoli kartutuksen ja säilytystilojen<br />

välisestä suhteesta ja aikaisempien vuosien<br />

kartutuksen tasosta. Seminaarissa oli havaittavissa<br />

selkeästi avoin ilmapiiri arvoluokitukselle, joka<br />

nähtiin yhtenä käyttökelpoisena työkaluna suurien<br />

kokoelmamassojen hallitsemisessa ja tarkoituksenmukaisessa<br />

karsimisessa.<br />

Laatu korvaa määrän<br />

”Ehdotan, että ainakin kukin vakituisin voimin<br />

ylläpidetty museo digitoisi alkuun kymmenen<br />

”helmeään” riittävin kontekstein ja asettaisi ne<br />

näytteille verkkoon. Koska meillä on yli 300 päätoimisesti<br />

ylläpidettyä museokohdetta, saisimme<br />

jo näin pienillä talkoilla verkkoon 3000 museoidemme<br />

välittämää tarinaa kulttuuri- ja luonnonperinnöstämme.”<br />

Tähän haasteeseen kannattaa tarttua. Lupaan,<br />

että <strong>Tampereen</strong> museot tulee laajoista kokoelmasiirroistaan<br />

huolimatta lähtemään näihin talkoisiin<br />

mukaan vielä tämän vuoden puolella.<br />

Kokoelmahallinnan Ajankohtaisseminaarin<br />

suunnittelutyöryhmässä nousi esiin uudenlainen<br />

visio nykyajan dokumentoinnin järkiperäistämiseksi.<br />

Se perustuu tosiasiaan, että teollisesti<br />

valmistettu tuote on samanlainen niin Rovaniemellä<br />

ja Turussa kuin Tampereellakin. Heitimme<br />

ilmaan kysymyksen: Voisiko nykyajan teollisesti<br />

valmistettu objekti kertoa monta erilaista tarinaa?<br />

Esimerkiksi tietoliikenteen tallentamisesta vastaava<br />

museo ottaisi kokoelmaansa tietyntyyppisen<br />

Nokian kännykän ja museot ympäri Suomea<br />

liittäisivät sen tietoihin paikkakunniltaan käyttäjätarinoita<br />

ja kontekstikuvia. Näin suomalaisessa<br />

kulttuuriperinnössä olisi satojen samantyyppisten<br />

kännyköiden edustajana yksi, joka voisi kiertää<br />

näyttelyissä ympäri Suomea. Utopististako vai<br />

pohtimisen ja kehittämisen arvoista? o<br />

8

Maakuntamuseon arkeologinen<br />

tutkimusohjelma<br />

– miksi kannattaa tutkia Pirkanmaan arkeologista perintöä?<br />

Ulla Lähdesmäki Kirjoittaja on Pirkanmaan maakuntamuseon arkeologiasta vastaava tutkija<br />

Pirkanmaan esihistoriallisen tutkimuksen pitkät<br />

perinteet ja uusi informaatioteknologia antavat<br />

hyvät lähtökohdat jatkotutkimuksen aiheiden ja<br />

tarpeiden määrittelyyn. Tämä on johtanut maakuntamuseon<br />

arkeologisen tutkimusohjelman<br />

laatimiseen. Tutkimusta tarvitaan sekä suojelutyön<br />

perustaksi että yleisen tietovarannon<br />

lisäämiseksi.<br />

Yli 1200 arkeologista maastokohdetta<br />

Pirkanmaan runsaaseen tuhanteen, tiedossa<br />

olevaan arkeologiseen kohteeseen on tallentunut<br />

suuri määrä tietoa aikansa ihmisistä ja heidän<br />

elinolosuhteistaan. Valtaosa näistä paikoista on<br />

rauhoitettu muinaisjäännöksinä, joiden arvo on<br />

liittynyt erityisesti kahteen ominaisuuteen. Ne<br />

ovat usein ainoita tietolähteitä ajastaan ja lisäksi<br />

ne säilyttävät konkreettista muistoa tavoittamattomiin<br />

hävinneestä ajasta.<br />

Suomessa on virallisin ohjein tai määräyksin<br />

pyritty dokumentoimaan ja säilyttämään muinaisjäännöksiä<br />

1660-luvulta lähtien, johdonmukaisemmin<br />

ja länsimaisten sivistysvaltioiden tapaan<br />

erityislainsäädännöllä vuoden 1886 muinaismuistoasetuksesta<br />

ja vuoden 1996 muinaismuistolaista<br />

lähtien. Suomen antikvaarinen hallintohistoria<br />

ja -järjestelmä on taannut sen, että esimerkiksi<br />

Pirkanmaalla on säilynyt nykypäiviin ainakin 1270<br />

paikkaa, johon on tallentunut tieto ja muisto aikaisemmasta<br />

asutuksesta.<br />

Muinaisjäännösten suojelun tiedostaminen ja<br />

niistä kiinnostuminen voi perustua omaehtoiseen<br />

mielenkiintoon ja paikkakunnalla säilyneeseen<br />

perimätietoon. Arkeologien tekemät inventoinnit<br />

ja tutkimukset lisäävät tietoa kohteista. Muinaisjäännös<br />

tai muu arkeologinen paikka tarvitsee<br />

kuitenkin aina tulkkia, sen sisältämän ”koodin”<br />

avaajaa. Arkeologisten kenttätutkimusten seurauksena<br />

Pirkanmaalla on syntynyt melko hyvä<br />

kokonaiskuva muinaisjäännöksistä, joiden syvempi<br />

tuntemus ja ymmärtäminen vahvistuu arkeologisen<br />

ja poikkitieteellisen tutkimuksen tuloksista.<br />

Tiedon esille ottaminen muinaisjäännöksistä ja<br />

tiedon analysointi ja tulkinta edellyttävät kaivausten<br />

lisäksi muuta tutkimusta.<br />

Arkeologisen tutkimuksen painotukset<br />

ja tavoitteet<br />

Pirkanmaalaisia muinaisjäännöksiä on tutkittu<br />

tieteellisin kaivauksin ainakin vuodesta 1864<br />

lähtien. Arkeologinen tutkimus on perustunut aina<br />

merkittävästi kaivaustutkimusten aineistoihin.<br />

Täällä sijaitsevat esimerkiksi Suomen esihistorian<br />

tutkimuksessa keskeiset paikat kuten Kangasalan<br />

9

Tuoreimpia kaivaustutkimuksia<br />

tehtiin mm. Vammalan Tyrväänkylän<br />

keskiaikaisella kylänpaikalla<br />

vuonna 2007.<br />

Kuva: Vadim Adel,<br />

Pirkanmaan maakuntamuseo<br />

Sarsan asuinpaikkakompleksi, Vammalan Kaukolan<br />

ja Tyrväänkylän röykkiökalmisto, Valkeakosken<br />

Sääksmäen Rapolan muinaislinna ja kalmistot,<br />

joiden kaivaukset ovat alkaneet viimeistään<br />

1900-luvun alussa. Kenttätutkimukset ovat käsittäneet<br />

sekä inventointeja, kaivauksia ja koekaivauksia<br />

sekä työhankkeiden valvontaa.<br />

Vaikka osa arkeologisesta kenttätutkimuksesta<br />

ja sen materiaalista on jo vanhaa, aineistot<br />

antavat mahdollisuuden uuteenkin tutkimukseen.<br />

Uutta tutkimusmateriaalia on myös tallentunut<br />

jatkuvasti 1990-luvun alusta lähtien johdonmukaisesti<br />

toteutettujen inventointien ja kaivausten<br />

johdosta. Lisäksi Pirkanmaalla on 2000-luvulla<br />

luotu muinaisjäännöstietokannat (MapInfo- ja<br />

ympäristöSIIRI -tietokannat), jotka mahdollistavat<br />

esimerkiksi alueellisten, typologisten ja tietyllä<br />

tarkkuudella myös kronologisten tarkastelujen<br />

tekemisen.<br />

Maakuntamuseossa on 2000-luvun puolivälin<br />

jälkeen ollut hyvät lähtökohdat hallita muinaisjäännösaineistoja<br />

koskevaa yleis- ja osin perustietoa<br />

ja määritellä tieteellisen tutkimuksen teemoja<br />

ja tarpeita. Tämän pohjalta museo on laatinut arkeologian<br />

tutkimusohjelman, joka tulee jakeluun<br />

tänä vuonna. Tutkimusohjelma on dokumentti ja<br />

selvitys maakunnassa tehdystä arkeologisesta<br />

tutkimuksesta. Siinä määritellään muinaisjäännösaineistojen,<br />

tutkimustason, alueen historiallisten<br />

ja muiden ominaisuuksien perusteella<br />

relevantteja teemoja ja aineistoja tulevalle arkeologiselle<br />

tutkimukselle. Osa tutkimuksesta edellyttää<br />

kenttätutkimuksia, mutta paljon voidaan<br />

tutkia jo käytettävissä oleva aineiston perusteella.<br />

Teemoissa edustuvat esihistoria, historiallinen<br />

aika, muinaisjäännösten tunnistamisen, tulkinnan<br />

ja arkeologisen suojelun metodiikka ja käytännöt.<br />

Milloin Pirkanmaalle tulivat ensimmäiset<br />

asukkaat, keitä he olivat ja miten elivät? Suomen<br />

kivikauden ns. pioneeriasutustutkimus ei ole vielä<br />

mainittavasti ulottunut tälle alueelle. Neoliittisen<br />

vasarakirveskulttuurin varhaisten maahanmuuttajien<br />

kulttuurinen vaikutus ja sulautuminen on täällä<br />

kulttuurin pohjoisella esiintymisvyöhykkeellä<br />

vielä vähän tutkittu. Näkyvimpiin muinaisjäännöksiin<br />

kuuluvat Pirkanmaan järvialueille ominaiset<br />

lapinrauniot. Niistä toistaiseksi saadut ajoitukset<br />

sijoittuvat selkeästi rautakaudelle. Ryhmä on<br />

jonkin verran hajanainen ja sisältää nykyisellään<br />

myös muusta syystä kuin haudoiksi rakennettuja<br />

röykkiöitä. Lapinraunioiden edustaman asutuksen<br />

kronologia, luonne ja suhde muuhun samanaikaiseen<br />

asutukseen on mielenkiintoinen kokonaisuus,<br />

jota olisi perusteltua tutkia poikkimaakunnallisestikin.<br />

Tutkimusohjelmassa on hahmoteltu<br />

useita tutkimusaineistoja ja aiheita, joita tässä ei<br />

eritellä tarkemmin, mutta jotka pyrkivät käsittelemään<br />

monipuolisesti täkäläisen arkeologisen<br />

aineiston ja asutuksen problematiikan. Näkökulmina<br />

ovat asutushistorian lisäksi mm. liikenne-,<br />

elinkeino ja sotahistoria.<br />

Museo on ohjelman puitteissa aloittanut oman<br />

arkeologisen ympäristön suojelustrategiaa koskevan<br />

tutkimuksen ja pyrkii suunnitelmallisesti<br />

myös selvittämään tutkimuksen rahoitusmahdollisuuksia<br />

ja edistämään tutkimusohjelman teemojen<br />

tutkimuksen käynnistymistä. Viime kädessä<br />

rahoitus ratkaisee, mitä teemoja tulevina vuosina<br />

voidaan tutkia. Yksi merkittävä toteutusmalli on<br />

aihepankki, josta museo tarjoaa eritasoisten ja<br />

eri alojen opinnäytetöiden tekijöille tutkittavaa ja<br />

jossain määrin aineistoja.<br />

Kysyin alussa, miksi kannattaa tutkia Pirkanmaan<br />

arkeologista perintöä. Yleisölle tutkimus<br />

tuottaa aina kiinnostavaa tulosta, tiedollisesti<br />

avartavia ja elämyksellisiäkin näkökulmia maas-<br />

10

Vammalan Tyrväänkylän kaivauksissa<br />

löytynyt pronssinappi<br />

Kuva: Vadim Adel,<br />

Pirkanmaan maakuntamuseo<br />

tossa säilyneisiin rakenteisiin. Tutkimukseen<br />

perustuvalla sisältötiedolla on museoissa tarvetta;<br />

tulkinta, kertominen, elävöittäminen näyttelyjen,<br />

julkaisujen ja vastaavien muodossa ovat luotettavia<br />

ja uskottavia, kun ne perustuvat tieteelliseen<br />

tutkimukseen. Maakuntamuseon antikvaarisen<br />

viranomaisen tehtävien onnistunut ja luotettava<br />

hoitaminen edellyttää jatkuvaa tutkimusta. Se<br />

on myös arkeologisessa suojelussa jo 12 vuotta<br />

tehdyn viranomaistyön laadun tae. Osallistuminen<br />

suojeluhallintoon antaa yhden kiinnostavan<br />

näkökulman tutkimukseen.<br />

Eräät tutkimusohjelmassa määritellyt aiheet<br />

ovat Suomessa käytännössä vielä kokonaan tutkimatta.<br />

Vaikka Ylä-Satakunta ja Häme ovat vanhoja<br />

kulttuurialueita ja asutuksen jäännöksiä on tunnettu<br />

täältä pitkään, jopa esihistoriallisen arkeologian<br />

alalla on yksistään asuinpaikkojen ja kalmistojen<br />

osalta useita perustutkimuksen aukkoja ja esihistorian<br />

kuva perustuu monessa kohdassa analogiamalleihin<br />

ja enemmän tutkittujen alueiden tulosten<br />

rinnastuksiin. Keskiajan ja sitä nuoremman<br />

historiallisen ajan arkeologiassa kaikki tieteellinen<br />

tutkimus on tarpeen esimerkiksi suojelumenetelmien<br />

ja arvottamisen avuksi. Maakuntamuseo on<br />

tarttunut tutkimusohjelmallaan edellä kuvattuihin<br />

tutkimuksen tarpeisiin. Ohjelma on kova haaste<br />

omalle työlle. Kaikki tutkimus on kuitenkin tervetullutta<br />

ja palkitsevaa.o<br />

Valtaosa maakuntamuseon nykyisistä kaivaustutkimuksista<br />

johtuu maankäyttöhankkeiden selvitystarpeista. Kuva<br />

Vammalan Tyrväänkylän tutkimuksista 2007.<br />

Kuva: Vadim Adel, Pirkanmaan maakuntamuseo<br />

11

Kissanmaan kaupunginosassa<br />

näkyvät yhä suomalaisen 1950-luvun<br />

asuinaluesuunnittelun ihanteet<br />

Miia Hinnerichsen<br />

Kirjoittaja on Pirkanmaan maakuntamuseon<br />

kulttuuriympäristöyksikön tutkija<br />

Kissanmaa on yksi <strong>Tampereen</strong> 1950-luvulla syntyneistä<br />

asuinalueista. Pirkanmaan maakuntamuseon<br />

kulttuuriympäristöyksikössä tutkittiin kaupunginosan<br />

rakennettua ympäristöä vuonna 2007.<br />

Kissanmaan todettiin edustavan esimerkillisellä<br />

tavalla suomalaista 1950-luvun asuinaluesuunnittelua.<br />

Yhtenäisenä säilyneellä asuinalueella on<br />

merkittävää kulttuurihistoriallista ja rakennushistoriallista<br />

arvoa.<br />

<strong>Tampereen</strong> <strong>kaupunki</strong> toteuttaa vuosina<br />

<strong>2008</strong>-2009 Kissanmaan kaupunginosan asemakaavoituksen,<br />

jonka tarkoituksena on turvata<br />

alueen rakennetun ympäristön arvojen säilyminen.<br />

Kaavoituksen pohjaksi laadittiin vuonna 2007<br />

Maankäyttö- ja rakennuslain edellyttämä rakennetun<br />

ympäristön perusselvitys. Selvitys tehtiin<br />

projektityönä Pirkanmaan maakuntamuseon kulttuuriympäristöyksikössä.<br />

Tutkijoina toimivat Kirsi<br />

Kaivanto ja Miia Hinnerichsen. Työn ohjauksesta<br />

vastasi rakennustutkija Hannele Kuitunen.<br />

Kissanmaan rakennetun ympäristön inventoinniksi<br />

nimetyssä selvityksessä eriteltiin Kissanmaan<br />

kulttuurihistoriallisesti ja rakennushistoriallisesti<br />

arvokkaat ominaispiirteet, jotka tulisi<br />

huomioida alueen tulevassa asemakaavoituksessa<br />

ja muutoshankkeissa.<br />

Selvitystyö kohdistui<br />

alueen 1940-luvun<br />

lopun ja 1960-luvun<br />

alun välisenä aikana<br />

rakennettuihin asuinrakennuksiin.<br />

Tätä vanhempaa<br />

rakennuskantaa<br />

Kissanmaalla ei ole<br />

säilynyt ja uudempaakin<br />

rakennuskantaa alueella<br />

on melko vähän.<br />

Kissanmaan kaupunginosan<br />

raja piirretty<br />

punaisella ja tutkimusalue<br />

sinisellä. Tutkitut<br />

kiinteistöt on merkitty<br />

värillisillä palloilla.<br />

Kartta: <strong>Tampereen</strong><br />

kaupungin mittausosasto<br />

Muokkaus: Hannele<br />

Kuitunen, Pirkanmaan<br />

maakuntamuseo<br />

12

Kuvat: Miia Hinnerichsen, Pirkanmaan<br />

maakuntamuseo<br />

Inventointityöhön kuuluivat esiselvitykset,<br />

arkistotyöskentely, kenttätyöt alueella sekä alueen<br />

dokumentointi digitaalivalokuvaamalla. Lähdemateriaalina<br />

käytettiin <strong>Tampereen</strong> kaupungin<br />

rakennusvalvonnan arkiston rakennus- ja muutoslupapiirroksia,<br />

kirjallisuutta, kartta-aineistoja<br />

ja haastattelutietoja. Työn päätteeksi tulokset<br />

koottiin loppuraportiksi, minkä lisäksi inventoinnin<br />

tuloksena syntyi digitaalinen kartta-aineisto<br />

ja yksityiskohtaiset kohdeinventointikortit jokaisesta<br />

162:sta inventoidusta kiinteistöstä ja 187:stä<br />

rakennuksesta.<br />

Kiinteistökohtaisissa inventointitiedoissa luetellaan<br />

rakennus- ja korjausvuodet sekä pääasialliset<br />

rakennusmateriaalit. Lisäksi niissä kerrotaan lyhyesti<br />

kohteen historiatiedot, kuten rakentajan nimi<br />

ja myöhemmät omistajanvaihdokset. Lopuksi kohdetiedoissa<br />

kuvataan rakennusten ulkomuotoa ja<br />

nykytilaa sekä arvioidaan kohteen kulttuurihistoriallisia<br />

arvoja. Jokaisesta kohteesta tehtiin myös<br />

havainnollistava kuva- ja karttaliite.<br />

Kissanmaa on muodoltaan kolmiomainen kau-<br />

Alkuperäisessä asussaan säilynyt ryhdikäs 1950-luvun<br />

rapattupintainen omakotitalo.<br />

Bertel Strömmerin vuonna 1954 suunnittelema rivitalo on<br />

ensimmäinen tamperelaisrakennus, jonka rakentamisessa<br />

hyödynnettiin valmiita betonielementtejä.<br />

Kissanmaankatu on nykyisin kaupunginosan<br />

pääkatu. Sitä reunustavat kaksi- ja kolmikerroksiset<br />

asuinkerrostalot, joiden kellarikerroksissa on<br />

vieläkin liiketiloja.<br />

13

Katumaisema Sudenkadulla on hyvin<br />

<strong>kaupunki</strong>mainen.<br />

punginosa, jonka kulmiin ja reunoille on sijoitettu<br />

julkiset rakennukset, kuten koulu, lastentalo ja<br />

päiväkoti. Muutoin asuintonteiksi kaavoitetun<br />

alueen keskuksena toimii Kissanmaan aukio.<br />

Asuinrakennukset sijoittuvat kaupunginosaan<br />

tyypeittäin. Edustettuina ovat asuinrakennusten<br />

neljä perustyyppiä, omakotitalot, paritalot, rivitalot<br />

ja kerrostalot. Lyhyessä ajassa rakennetut talot<br />

ovat tyylillisesti yhtenäisiä, ja ne ovat muutoksista<br />

ja korjauksista huolimatta yhä selvästi tunnistettavissa<br />

aikakautensa edustajiksi. Alueen rakennuskanta<br />

kertoo aikakautensa arkkitehtuurista,<br />

rakennusperinteestä ja rakennustekniikasta, kuten<br />

käsityötaidosta ja jo orastavasta elementtirakentamisesta.<br />

Kissanmaan rakennuskannan alkuperäisen<br />

ilmeen ja arkkitehtuurin säilymiselle on keskeistä<br />

rakennusten muodon ja julkisivujen yleisilmeen<br />

säilyminen. Valtaosa asuintaloista on muodoltaan<br />

satulakattoisia selkeitä suorakaiteita, eikä tätä<br />

muotoa tulisi muuttaa esimerkiksi laajennuksilla.<br />

Julkisivujen yleisilme pitäisi säilyttää ajalle<br />

tyypillisenä, pelkistettynä ja koristelemattomana.<br />

Rakennuksia korjattaessa olisi käytettävä perinteisiä<br />

materiaaleja. Olisi myös huomattava, että ajan<br />

henki näkyy myös pienissä yksityiskohdissa, kuten<br />

alkuperäisissä portaissa, kaiteissa, räystäänalusissa,<br />

ikkunoissa, ovissa, ovikelloissa ja ovenkahvoissa.<br />

Tällaisten pientenkin yksityiskohtien säilyminen<br />

on kokonaisuuden kannalta merkittävää.<br />

Alueen <strong>kaupunki</strong>kuvan ominaispiirteisiin kuuluvat<br />

ajan asuinaluesuunnittelun ihanteiden mukaiset<br />

kaartuilevat ja luonnonmuotojen mukaisesti<br />

nousevat ja laskevat kadut, selvästi pensasaidoin<br />

rajatut katutilat ja pihapiirit, vehreät puutarhat,<br />

puistoalueet sekä tontin kokoon nähden melko<br />

pienikokoiset asuinrakennukset. Pihoille tyypillisiä<br />

elementtejä ovat perinteiset kasvilajit, laajat<br />

Tyypillinen<br />

kaksiosainen ikkuna<br />

1950-luvun omakotitalossa.<br />

Kaunismuotoinen<br />

metallipinnakaide<br />

1950-luvun kerrostalon<br />

porraskäytävässä.<br />

<strong>Tampereen</strong> puun<br />

valmistamia m-paneelipintaisia<br />

puuovia on<br />

säilynyt Kissanmaalla<br />

vielä muutamia.<br />

14

Puutalo Oy:n suunnittelema ja rakennuttama<br />

kahdeksan rivitalon ryhmä Majavakadulla<br />

on tyyppiesimerkki 1950-luvulla orastaneesta<br />

teollisesta asuinrakentamisesta.<br />

nurmialueet, loivat pengerrykset, hiekkapintaiset<br />

ajotiet sekä kevyesti liuskekivin tai nelikulmaisin<br />

betonilaatoin päällystetyt polut. Yhtenäisen ja<br />

kulttuurihistoriallisesti merkittävän alueen säilyminen<br />

kiteytyy luonnollisesti sekä ympäristön että<br />

alkuperäisen rakennuskannan ominaispiirteiden<br />

säilyttämiseen.<br />

Selkeästi rajautuva, kasvillisuudeltaan rehevä<br />

ja nykymittapuun mukaan väljästi rakennettu Kissanmaa<br />

on viihtyisä asuinalue, jonka tulevaisuutta<br />

tulisi kehittää alueen omista arvoista lähtien.<br />

Kehityksen tulisi pohjautua alueen historiaan<br />

ja elävään perinteeseen, eikä kulloinkin vallalla<br />

oleviin muoti-ilmiöihin. Nykypäivän ja tulevaisuuden<br />

asumisen vaatimukset olisi pyrittävä toteuttamaan<br />

siten, että Kissanmaan omaleimainen<br />

identiteetti ja yhtenäinen ilme säilyvät. o<br />

Omakotialueen <strong>kaupunki</strong>kuva muodostui yhtenäiseksi<br />

1950-luvun tiukkojen rakennusmääräysten vuoksi; omakotitalot<br />

oli sijoitettava tonteilleen päädyt kadulle päin ja<br />

kattokulman oli oltava kaikissa taloissa sama.<br />

15

Adoptoisinko monumentin?<br />

Hoidon jälkeen muinaisjäännösten<br />

ymmärrettävyys paranee huomattavasti.<br />

Kuvassa röykkiö Valkeakosken<br />

Rapolan muinaisjäännösalueella.<br />

Kuva Eija Haapalainen,<br />

Pirkanmaan maakuntamuseo<br />

T u i j a - L i i s a S o i n i n e n<br />

ja Aino Nissinaho<br />

Pirkanmaan maakuntamuseo on käynnistämässä<br />

Adoptoi Monumentti -hanketta. Sen tavoitteena<br />

on osallistaa kansalaisia hoitamaan yhteisöllisesti<br />

kulttuuriympäristöä, etupäässä kiinteitä muinaisjäännöksiä,<br />

mutta hankkeen edetessä myös esim.<br />

historiallisia rakenteita.<br />

Skotlannissa on käynnissä hanke nimeltään<br />

Adopt a monument. Sitä rahoittaa kansalaislähtöinen<br />

the Council of Scottish archaeology<br />

(CSA) ja tukee Historic Scotland, paikallinen<br />

Museovirasto. CSA:ssa on noin 85 yhteisö- tai<br />

yksityisjäsentä ja sitä johtaa vapaaehtoisista<br />

ammattilaisista ja harrastajista koostuva hallintoneuvosto.<br />

Skotlantilainen hanke on keskittynyt<br />

arkeologisten kohteiden hoitamiseen. Työ alkoi<br />

2006 ja hoidettavia kohteita on tällä hetkellä 13.<br />

Pirkanmaan maakuntamuseon arkeologeilla on<br />

ollut mahdollisuus tutustua hankkeen filosofiaan<br />

ja menetelmiin viime vuoden puolella. Ne jättivät<br />

käsityksen, että samankaltainen hanke olisi hyödyllistä<br />

käynnistää myös Suomessa.<br />

Adoptoi monumentin kaltaisessa hankkeessa<br />

viehättää erityisesti se, että siinä pyritään osallistamaan<br />

kansalaisia kulttuuriperinnön hoitamiseen<br />

ja tietyllä tavalla henkiseen adoptoimiseen.<br />

Adoptointia voi olla monenlaista. Adoptoiminen<br />

ei tässä tarkoita sellaista omistajuutta, joka estäisi<br />

muiden pääsyä paikalle. Päinvastoin, adoptoinnilla<br />

pyritään välittämään tietoa lähiympäristön<br />

kohteista asukkailta toisille. Rauman kouluissa ja<br />

taidemuseossa oli 1990-luvulla käynnissä ”Koulu<br />

adoptoi monumentin”- hanke, jossa koululaiset<br />

adoptoivat Rauman vanhaa <strong>kaupunki</strong>a piirtämällä<br />

ja maalaamalla. Työt saivat fooruminsa museon<br />

järjestämässä taidenäyttelyssä. Kertokoon tämä<br />

siitä, että adoptointi voitaisiin käsittää myös laadultaan<br />

lähinnä henkiseksi, vaikkakin nyt käynnistettävässä<br />

projektissa toivotaan siihen liittyvän<br />

myös käytännön hoitotoimenpiteitä.<br />

Yrityksistä huolimatta emme ole keksineet<br />

Pirkanmaan maakuntamuseon ja Museoviraston<br />

suunnittelemalle hankkeelle edistyksellisempää<br />

nimeä kuin suoraan käännöstä Adoptoi monumentti.<br />

Toisaalta se kertoo reilusti siitä, mistä<br />

impulssi hankkeen suunnittelulle on saatu; Edinburghista.<br />

Monumentti-sana pitää sisällään myös<br />

monia mahdollisuuksia; niin muinaisjäännöksiä<br />

kuin historiallisia rakenteita, jopa rakennuksia.<br />

Sivistyssanakirjan mukaan monumentti tarkoittaa<br />

muistomerkkiä. Tarkoittakoon se tässä myös merkkiä<br />

siitä, että haluamme muistaa.<br />

Kuka sopii adoptoijaksi?<br />

Adoptoijien laadulle ei haluta tässä vaiheessa<br />

asettaa suuria vaatimuksia. Yhteisöt ja ryhmät<br />

olisivat tietysti erinomaisia hoitajia, mutta pienen<br />

kohteen adoptointi pitäisi olla mahdollista yhdellekin<br />

vapaaehtoiselle. Erilaiset porukat ovat tervetulleita<br />

mukaan toimintaan. Perinteisesti kulttuurikohteita,<br />

kuten paikallismuseoita, ovat hoitaneet<br />

kotiseutuyhdistykset, mutta nyt osallistujakaartia<br />

halutaan laajentaa. Kaveriporukat, harrastajaryhmät,<br />

perheet, muutaman naapurin ryhmittymät<br />

jne. voisivat ryhtyä adoptoijiksi. Adoptoiminen<br />

voisi olla erityisen hyödyllistä kouluille, jotka voisivat<br />

hyödyntää kohteiden informaatiota opetuksessaan,<br />

toimia tiedon välittäjinä ja opettaa lapsia<br />

yhteisvastuuseen ympäristöstä. Kohteiden itsensä<br />

kannalta koulujen mukaantulo merkitsisi erityistä<br />

jatkuvuutta hoidolle. Hyviä esimerkkejä koulujen<br />

adoptointi- tai kummitoiminnasta on Ruotsista.<br />

Esimerkiksi Näsåkerin koulu on adoptoinut Nämforsenin<br />

kalliopiirrosalueen Norrlannissa. Hankkeessa<br />

ovat olleet mukana myös maakuntamuseo<br />

ja Stiftelesen Nämforsen. Hanke kuului Ruotsin<br />

16

Riksantikvarieämbetetin hankkeeseen ”Adoptera<br />

ett framtidsminne”. Koulutyössä muinaisjäännösaluetta<br />

käytettiin monipuolisesti opetuksessa<br />

tutustumalla mm. kivikauden elämäntapaan ja<br />

arkeologiseen tutkimukseen. Vastaavia hankkeita<br />

on muitakin esimerkiksi Jämtlannissa ja Gotlannissa.<br />

Joihinkin hankkeisiin on saatu mukaan<br />

myös paikallisia yrityksiä. Adoptiokohteina muinaisjäännösten<br />

sijaan on ollut myös rakennuskohteita<br />

tai kokonaisia kulttuuriympäristöjä (esim.<br />

Adoptera ett framtidsminne; Anderson 2003).<br />

Olennaista on, että hoitaminen perustuu<br />

hoitosuunnitelmaan, joka laaditaan Pirkanmaan<br />

maakuntamuseon tai Museoviraston toimesta.<br />

Hoitosuunnitelma on eräänlainen kohteen ”käyttöohjekirja”,<br />

jonka turvin työtä on hyvä jatkaa sittenkin,<br />

jos alkuperäinen hoitaja vaikkapa muuttaa<br />

muualle. Kohteen todellinen hoitovastuu säilytettäneen<br />

museoviranomaisilla, joka ohjaa, auttaa ja<br />

tarvittaessa myös valvoo.<br />

Työhön saa koulutuksen. Lisäksi tarkoituksena<br />

on järjestää vuositapaamisia adoptoijille. Hankkeen<br />

internet-sivun tarjoavat paitsi tietoa, myös<br />

yhteisöllisyyttä. Työstä ei ole tarkoitus antaa<br />

rahallista korvausta. Hyvän mielen voi saada<br />

siitäkin, että saa uuden harrastuksen tai osallistuu<br />

itselleen tärkeänä pitämänsä menneisyyden jäljen<br />

vaalimiseen.<br />

Minkälainen on hyvä hoitokohde, voiko<br />

sellaista ehdottaa itse?<br />

Pirkanmaan muinaisjäännöksistä on vara valita;<br />

täällä on runsaasti erilaisia muinaisjäännöksiä<br />

kivikauden asuinpaikoista 1. maailmansodan<br />

puolustusvarustuksiin. Kyläyhdistykselle voisi<br />

hyvin sopia saman kylän vanhempi, sittemmin<br />

autioitunut kylätontti. Maanomistaja voi itse alkaa<br />

hoitaa omalla maallaan olevaa muinaisjäännöstä.<br />

Extremepatikoijaporukka voisi ottaa tehtäväkseen<br />

tarkastaa vuosittain kaukana korpimailla sijaitsevia<br />

vanhoja rajapyykkejä tai muita kohteita. Kasveista<br />

kiinnostunut harrastajaryhmä voisi hoitaa<br />

rautakauden kalmistoaluetta. Monessa tapauksessa<br />

niihin on vuosisatojen kuluessa kehittynyt<br />

monipuolinen ketokasvillisuus, joka säilyäkseen<br />

vaatii myös hoitoa. Sotahistoriasta kiinnostuneille<br />

sopisivat 1. maailmansotaa varten tehdyt puolustusvarustukset,<br />

joita on eri puolilla Pirkanmaata.<br />

Museo on paraikaa luomassa rekisteriä hoitokohteista,<br />

jotka on hoidettavissa kohtuullisin<br />

Vihattulan autioitunut kylätontti kaipaisi adoptoijaa.<br />

Heinikon niittämisen jälkeen vanhan kylän rakennusten<br />

pohjat tulisivat paremmin näkyviin.<br />

Kuva: Aino Nissinaho, Pirkanmaan maakuntamuseo<br />

17

Esimmäistä maailmansotaa varten tehtiin<br />

puolustusvarustuksia mm. Kalkun Mustavuoreen<br />

Tampereelle.<br />

Kuva: Vadin Adel, Pirkanmaan maakuntamuseo<br />

hoitotoimin, sijaitsevat hyvien kulkuyhteyksien<br />

varrella ja joiden osalta maanomistaja on halukas<br />

adoptointiin. Olennaista onkin, että hoitamisesta<br />

ei aiheudu harmia kenellekään. Maanomistajan<br />

toiveet ovat ensisijaisia. Jokaisen hoidettavan<br />

kohteen osalta tehdään sopimus, paitsi adoptoijan<br />

myös maanomistajan kanssa. Tämä ei toisaalta<br />

estä sitä, etteikö museolle voisi ehdottaa<br />

hoidettavaa kohdetta. Museolle on jo nyt tullut<br />

hyviä ehdotuksia hoitokohteista; kiviröykkiöistä,<br />

muistokivistä. Paras lähtökohtahan on, että hoidettavat<br />

monumentit ovat adoptoijalle jo jollakin<br />

tavalla tärkeitä. Museo kuitenkin käy kohteista<br />

KUVA<br />

maanomistajaneuvottelut ja varaa itselleen mahdollisuuden<br />

hyväksyä tai hylätä kohteen. Museo<br />

myös varustaa kohteet tutkimustiedolla. Rekisteri<br />

hoitokelpoisista monumenteista ilmestyy internetiin<br />

kesän aikana. Samalle internet-sivustolle on<br />

tarkoitus lisätä kohteiden adoptoijat.<br />

Hoidon tavoitteet?<br />

Adoptoi monumentti -hankkeen päätavoitteena<br />

ei ole saattaa arkeologisten kohteiden hoitoa<br />

mahdollisimman kattavaksi, vaan luoda verkosto,<br />

jonka avulla yleistä kulttuuritahtoa voidaan<br />

kohottaa kestävällä tavalla. Erityisesti arkeologisten<br />

kohteiden kohdalla suojelun ja vaalimisen<br />

suurin este on tiedonpuute. Ilman riittävää tietoa<br />

kohteita ei ”ymmärretä” eikä voida kokea omaksi<br />

kulttuuriperinnöksi.<br />

Ennen kaikkea tarkoitus on herättää näkemään,<br />

miten merkityksellisiä paikkoja voi olla aivan lähiympäristössä.<br />

Kauan sitten ihmiskäsi on luonut<br />

jotakin, joka oli tekijälleen merkityksellinen. Paikka<br />

voi olla merkityksellinen nykyihmisellekin ja toisaalta<br />

muistuttaa ihmisen elämänkaaresta. Työn<br />

merkitys ei häviä, mikäli tiedon ketjuna välittyvä<br />

traditio ei katkea. o<br />

Vanhan kirkon suojeluyhdistys hoitaa Pälkäneen<br />

rauniokirkkoa ja on jo tavallaan adoptoinut<br />

kohteen.<br />

Kuva: Lasse Honkanen, <strong>Tampereen</strong> museot<br />

18

Taina Myllyharju<br />

Kirjoittaja on <strong>Tampereen</strong> taidemuseon<br />

– Pirkanmaan aluetaidemuseon johtaja.<br />

EKA KERTAA PIRKANMAALLA<br />

Vuonna 1931 perustettu <strong>Tampereen</strong> taidemuseo<br />

on tullut minulle aiemmin tutuksi vieraita<br />

kulttuureja esittelevistä ja suuren suosion saavuttaneista<br />

näyttelyistään sekä Vuoden nuori taiteilija<br />

-tapahtumasta. Juuri muuta en tiennytkään ennen<br />

kuin viime vuoden elokuussa saavuin Vapriikin<br />

saunakabinettiin <strong>Tampereen</strong> kulttuuri- ja vapaaaikatoimen<br />

johtokunnan haastateltavaksi haettuani<br />

Janne Siréniltä vapautunutta <strong>Tampereen</strong> taidemuseon<br />

johtajan virkaa.<br />

Sittemmin minulle on selvinnyt, että <strong>Tampereen</strong><br />

taidemuseo on osa <strong>Tampereen</strong> kaupungin museotointa,<br />

pitää sisällään sen minulle jo aiemmin tutuksi<br />

tulleen taidemuseorakennuksen lisäksi myös<br />

Metsossa sijaitsevan Muumilaakson ja maankuulun<br />

<strong>kaupunki</strong>taidetapahtumistaan tunnetun Nykytaiteen<br />

museon. Eikä siinä vielä kaikki. Vuodenvaihteessa<br />

töihin tultuani majoituin yksikseni<br />

taidemuseon vieressä sijaitsevaan Pikku taloon,<br />

pähkäilin mistä löytäisin itselleni sihteerin, kun<br />

edellinen oli ottanut ja lähtenyt miehen perässä<br />

Italiaan ja etsiskelin henkilökuntaani eri toimipisteistä<br />

ympäri <strong>Tampereen</strong> keskustaa. Oli siinä aluksi<br />

ihmettelemistä.<br />

Kolmessa kuukaudessa olen kuitenkin paikkani<br />

löytänyt, saanut pätevän ja huumorintajuisen assistentin,<br />

jonka kanssa olemme uudelleenkalustaneet<br />

(lue: raivanneet ja tyhjentäneet) taidemuseon<br />

johtajan Pikku talon, osannut kaikkiin hallinnoimiini<br />

toimipisteisiin ja löytänyt kaikki eksyneet lampaanikin.<br />

Niin ja alkanut jo pikkuhiljaa käsittää mitä<br />

<strong>Tampereen</strong> kaupungin omaleimainen ja kovasti<br />

kehuttu tilaaja-tuottaja -malli oikein pitää sisällään.<br />

Viimeksi mainitusta saa kyllä totisesti kiittää<br />

viime huhtikuussa alkanutta <strong>Tampereen</strong> kaupungin<br />

tarjoamaa koulutusta, jonka tarkoitusta alunperin,<br />

jo pelkästään nimen perusteella epäilin kovasti.<br />

Varsinkin kun Kalle-poikani, kohta 9 v, oli kovasti<br />

kiinnostunut äiskän uusista ”salaisista” tiedoista<br />

ja taidoista, kun hän näki koulutuksesta saamani<br />

Akentti 08 -kassin.<br />

Kolmen kuluneen kuukauden aikana <strong>Tampereen</strong><br />

kaupungin organisaatio ja hallintomallikin<br />

on käynyt jo kovasti tutuiksi, samoin tamperelaiset<br />

kaupat ja kuppilat ja jopa taiteilijakunta. Olen<br />

ottanut oikein työkseni käydä näyttelyiden avajaisissa<br />

ja tutustua eri paikkoihin ja ihmisiin ja alan<br />

kovasti pitää uudesta kotikaupungistani. Ja niin<br />

pitää Pikku-Kallekin, joka Amurin koulun englanninkielisen<br />

opetuksen lisäksi nauttii Sara Hilden<br />

-akatemian kuvataideopetuksesta ja Nozomin<br />

aikido-treeneistä. Yhä Oulussa asuva toimittajajazzkriitikko-rotissööri-miesystävänikin<br />

suunnittelee<br />

vakavasti Tampereelle muuttoa kunhan saa työnsä<br />

järjestettyä lähimaisemiin.<br />

<strong>Tampereen</strong> taidemuseon tulevaisuuttakin olen<br />

jo alkanut visioida. Vuoden nuori taiteilija -tapahtuma<br />

saa totta kai jatkua, ei vähintään siksi, että<br />

tämän vuoden taiteilija Samuli Heinonen teki niin<br />

sanotusti pohjat eli VNT-näyttelyiden yleisöennätys<br />

rikkoutui. Nykytaiteen museonkin aion pitää<br />

hengissä, maksoi mitä maksoi –hyvää brändiä<br />

kun ei mielestäni kannattaisi ihan vielä haudata.<br />

Vieraiden kulttuurien näyttelyille aion etsiä jatkoa<br />

ja jotain omaakin lisätä soppaan, se mitä, jää vielä<br />

nähtäväksi. Ehkä ripaus science fictionia ja rock´n<br />

rollia olisi paikallaan! Niin ja pieni kauppa taidemuseoon<br />

tehdään varmasti, ehkä baarikin. Ja tullaan<br />

ulos laitoksesta eli liikutaan ja näytään aikaisempaa<br />

enemmän koko Pirkanmaan alueella. Sen velvoittaa<br />

Museoviraston kanssa tehty nelivuotinen sopimuksemmekin.<br />

Nettisivutkin tullaan uudistamaan ja<br />

pidetään huolta henkilökunnasta niin, että saadaan<br />

aikaan niin sanottu hyvä meininki. Mutta sehän<br />

taitaa täällä Tampereella olla jo ihan tuttua, täällä<br />

Pirkanmaallahan on jo muutenkin mukavaa? o<br />

19

AVOINTA TILAA<br />

- dialogi suojelun edistäjänä?<br />

Aino Nissinaho<br />

Kirjoittaja on Pirkanmaan maakuntamuseon<br />

kulttuuriympäristöyksikön museolehtori<br />

Avoimen tilan menetelmä, ns. open space -menetelmä,<br />

voidaan nähdä kahdella tavalla. Sitä<br />

voidaan käyttää pelkästään erilaisten tavoitteiden<br />

saavuttamiseksi yhteistyöllä, mutta toisaalta<br />

voidaan painottaa myös menetelmään liittyvää<br />

taustaideologiaa, joka perustuu voimakkaasti<br />

osallistujien tasavertaisuuteen. Soveltuisiko tämä<br />

demokraattiseen dialogiin tähtäävä toimintamalli<br />

myös kulttuuriympäristön suojelun edistämiseen?<br />

Open space -menetelmä tai -teknologia kuuluu<br />

dialogisiin metodeihin, jotka perustuvat vuorovaikutteisuuteen<br />

ja korostavat tasavertaisuutta.<br />

Sen eri sovellutuksia ovat esimerkiksi <strong>kaupunki</strong>konferenssi<br />

ja työkonferenssi, joita on käytetty<br />

erilaisissa yhteyksissä. Monien sovellutuksien<br />

tavoitteena on ollut parantaa demokratian toteutumista<br />

ja hallinto-organisaatioiden ja väestön<br />

välistä vuorovaikutusta ja yhteisymmärrystä.<br />

Tasavertaiseen vuoropuheluun kuuluu, että…<br />

● Keskustelu on vuorovaikutteista; väitteitä ja<br />

vastaväitteitä esitetään<br />

● Kaikilla, joita asia koskee, on mahdollisuus<br />

osallistua.<br />

● Mahdollisuus osallistua ei riitä, kaikkien on<br />

myös osallistuttava.<br />

● Ryhmän osallistujat ovat keskustelussa yhden<br />

veroisia virka- tai muusta asemasta riippumatta.<br />

● Keskusteluun osallistutaan oman työ- tai muun<br />

kokemuksen perusteella.<br />

● Lähtökohtana on se, että osallistujien<br />

kokemuksia pidetään tosina.<br />

● Kaikkien on voitava ymmärtää, mitä käsitellään.<br />

● Kaikkia perusteluja, jotka koskevat käsiteltäviä<br />

asioita, pidetään oikeina.<br />

● Keskusteluissa käsitellään vain osallistujien esittämiä<br />

näkemyksiä ja perusteluja.<br />

● Jokaisen osallistujan täytyy hyväksyä, että jonkun<br />

toisen perustelu voi olla omaa pätevämpi.<br />

● Erilaisten käsitysten sietokyvyn täytyy kasvaa.<br />

● Vuoropuhelun täytyy tuottaa yhteisymmärrystä,<br />

jonka pohjalta voidaan toimia käytännössä.<br />

Suomessa menetelmän sovellutuksia on käytetty<br />

työpaikoilla erilaisten tavoitteiden saavuttamiseksi<br />

tai muutosprosessien suunnittelussa<br />

ja läpiviemisessä. Työkonferenssi on ryhmätyömenetelmä,<br />

joka toimii kehittämisen foorumina.<br />

Työkonferensseissa hyödynnetään ryhmissä tapahtuvaa<br />

vuorovaikutusta ja ideoiden tuottamista.<br />

Menetelmä perustuu siihen, että eri tahot kuten<br />

eri ammattiryhmät, johto, työntekijät, virkamiehet,<br />

poliittiset tahot ja asiakkaat keskustelevat keskenään<br />

erilaisissa ryhmissä. Tällä tavalla saadaan<br />

esille kaikkien näkemykset keskustelun kohteena<br />

olevasta teemasta. Yleensä työkonferenssin tavoitteena<br />

on saada aikaan erilaisista näkemyksistä<br />

yhteisesti hyväksytty, konkreettinen toimintasuunnitelma,<br />

jonka mukaan hankkeessa edetään.<br />

Työkonferenssi on myös oppimisen foorumi, sillä<br />

se mahdollistaa osallistujille tasaveroisen vuoropuhelun<br />

opettelun ja toteutumisen.<br />

Käsittääkseni työkonferenssia on sovellettu<br />

selkeiden tavoitteiden läpiviemiseen, kun taas<br />

avoimen tilan menetelmässä korostetaan osallistujalähtöisyyttä.<br />

Tämä tarkoittaa, että sisällön<br />

osalta tavoitteita ei määritetä ennalta. Vain<br />

mielenkiintoinen ja tärkeä yleisteema tarvitaan.<br />

Tavoitteet luodaan prosessin aikana. Työskentely<br />

etenee tietyn selkeän kaavan mukaan, mutta<br />

työskentelyn periaatteet korostavat vapautta,<br />

viihtymistä, tasa-arvoisuutta, yhteistyötä, ja vastuutakin<br />

(ks. open spacen neljä periaatetta ja yksi<br />

sääntö esim. Lisa Heftin nettisivuilta). Avoimen<br />

tilan tapahtumilla on vetäjä, moderaattori, joka ei<br />

osallistu keskusteluun käsiteltävien asioiden sisällöstä,<br />

vaan hänen tehtävänään on viedä prosessia<br />

eteenpäin. Sanotaan, että menetelmä soveltuu<br />

20

Kaupunkikonferenssin osallistujat<br />

esittivät ensin yhden<br />

tärkeänä pitämänsä ajatuksen<br />

muiden kuunnellessa. Ajatukset<br />

kirjoitettiin lapuille, jotka kiinnitettiin<br />

seinälle ajatusten torilla.<br />

Samankaltaisista ideoista muodostetaan<br />

teemakokonaisuuksia,<br />

joita työstetään jatkossa<br />

työryhmissä.<br />

Kuva: Outi Paloranta<br />

hyvin, jos käsiteltävä teema on mielenkiintoinen<br />

ja tilanne konfliktiherkkä. Huonosti se soveltuu,<br />

kun se taho (organisaatio, henkilö), jolla on valtaa,<br />

haluaa kontrolloida, miten tehdään tai millaisia<br />

tuloksia saadaan.<br />

Avoimen tilan menetelmiä on sovellettu myös<br />

hankkeissa, joissa yhtenä kehittämisen alueena<br />

on kulttuuriympäristö. EU:n Kulttuuri 2000 kuuluvan<br />

CIPECH-projektin Latvian osuudessa menetelmää<br />

kokeiltiin yhden Rigan puutaloasuinalueen<br />

ympäristön ja yhteisön kehittämishankkeessa.<br />

Projektin tavoitteena oli kansalaisosallistumisen<br />

edistäminen kulttuuriympäristöasioissa. Pirkanmaalla<br />

vastaavia kokeiluprojekteja ovat olleet ns.<br />

AKKU-projekti Akaassa sekä Pispalan pamaus ja<br />

sitä seurannut KaOs-projekti, jotka liittyvät Pispalan<br />

asemakaavan uudistamiseen. Pirkanmaan<br />

maakuntamuseon kulttuuriympäristöyksikkö on<br />

ollut mukana ko. hankkeissa kulttuuriympäristön<br />

asiantuntijaroolissa.<br />

AKKU-projekti oli Akaan kaupungin osallisuushanke,<br />

joka ajoittui Toijalan ja Viialan yhdistymisen<br />

aikaan. Projekti lähti käyntiin Toijalan asemanseudun<br />

kaavatyön yhteydessä ja liittyi väljästi<br />

kaavoituksen osallisuus- ja arviointiprosessiin.<br />

”Akku-hankkeen työtapa perustuu verkostoihin,<br />

joten ryhmätoiminta kuvaa parhaiten hankkeessa<br />

käytettyjä metodeja. Hankkeen sisältö syntyy<br />

yksityishenkilöiden muodostamissa paikallisryhmissä,<br />

jotka perustettiin <strong>kaupunki</strong>konferenssitapahtumassa.<br />

Hankkeen suunnittelu ja hallinnointi<br />

on puolestaan toteutettu moniammatillisen<br />

hanketyöryhmän kautta. Ryhmätoiminnan ohella<br />

tiedotus on hankkeen keskeisimpiä työkaluja.”<br />

(AKKU-projektin loppuraportti).<br />

Hanke toimi hyvin kansalaismielipiteen kanavana<br />

ja osallisuuteen aktivoijana. Se antoi uuden<br />

väylän osallistua viralliseksi koettujen poliittisten<br />

väylien sijaan. Myös ne, jotka eivät ole kiinnostuneet<br />

politiikasta, voivat osallistua yhteiskunnan<br />

ja nimenomaan oman asuinalueensa kehittämiseen.<br />

Yhtenä menetelmän (<strong>kaupunki</strong>konferenssi)<br />

parhaimmista puolista nähtiin kyky kiteyttää<br />

asiat kohtalaisen suuresta aloitemäärästä muutamiin<br />

aihekokonaisuuteen. Parannettavaa sen<br />

sijaan olisi työryhmätyöskentelyn ohjauksessa,<br />

jotta tavoitteet saavutettaisiin ja tulokset olisivat<br />

yhteismitallisia. Projektin tuloksena pidetään<br />

nimenomaan kansalaisten tietoisuuden paranemista<br />

kulttuuriympäristöasioissa ja omaehtoisen<br />

toiminnan lisääntymistä. Hyvänä puolena nähtiin<br />

myös kiinteä toiminta kaupungin hallinnon<br />

yhteydessä. AKKU-hankkeessa kulttuuriympäristö<br />

nähtiin laajasti asuinympäristönä ja kiinnekohta<br />

tuntuu olevan paremminkin tulevaisuudessa ja<br />

toiminnallisuudessa, ei niinkään kulttuuriympäristön<br />

vaalimisessa. Kulttuuriympäristön suojelun<br />

kannalta tätä voidaan pitää heikkoutenakin.<br />

Kuva: Miia Hinnerichsen,<br />

Pirkanmaan maakuntamuseo<br />

21

Toisaalta hankkeessa oli laajasti tiedotustoimintaa<br />

(lehti, näyttelyitä, tapahtumia yms.), joissa esiteltiin<br />

kulttuuriympäristön arvoja eri näkökulmilta.<br />

Tällaisen toiminnan vaikutukset voivat näkyä<br />

vasta pitkän ajan kuluttua.<br />

Pispalan asemakaavan uudistamistyön yhteydessä<br />

aloitettiin kansalaisten osallisuustoiminta,<br />

joka sai nimekseen Pispalan pamaus. Työskentely<br />

aloitettiin <strong>kaupunki</strong>konferenssilla, jota veti<br />

konsultti Jonas Büchel <strong>Tampereen</strong> kaupungin<br />

Kuntademokratiayksikön toimeksiannosta. Asemakaava-arkkitehti<br />

Sakari Leinosen mukaan työskentelyllä<br />

tavoitellaan asukkaiden yleisnäkemystä,<br />

joka antaisi asemakaavan teolle suuntaa. Prosessissa<br />

pyritään tavoittamaan näkemystä Pispalan<br />

erityislaadusta ja sen säilyttämisestä. Keskeisimpinä<br />

tulevat olemaan kysymykset rakennussuojelusta<br />

ja rakentamisen tavasta. Kaupunkikonferenssissa<br />

työstettiin osallistujien tärkeiksi kokemat<br />

teemakokonaisuudet: Pispalan ilme, Pohjoisrinne,<br />

Rakennusoikeus, Keskustelu/tiedotus, Liikenne,<br />

Ranta ja kasvimaa, Yhteinen ympäristö ja tilat ja<br />

Monimuotoisuus. Osallistujat jakaantuivat teematyöryhmiin,<br />

jotka työskentelevät v. <strong>2008</strong> loppuun<br />

saakka. Useimmissa ryhmissä käsitellään kulttuuriympäristöä<br />

ja siihen vaikuttavia asioita. Tähän<br />

mennessä Rakennusoikeus-työryhmä on esittänyt<br />

kannanottoja ja vision, joihin sisältyi mm. rakennusinventoinnin<br />

arviointia.<br />

Kulttuuriympäristön suojelu perustuu lainsäädäntöön,<br />

jonka pohjalta viranomaiset valvovat<br />

yleistä etua. Suojelutapauksissa syntyy ristiriitoja<br />

yleisen ja yksityisen edun välillä. Lait säätelevät<br />

kompromissien rajat, joiden ylittäminen ei ole<br />

mahdollista. Tätä lähtökohtatilannetta ei voida<br />

sinällään muuttaa. Keskusteluyhteyden luominen<br />

osallisten välillä oletettavasti kuitenkin parantaa<br />

yhteisymmärrystä. Avoimen tilan menetelmän<br />

tuloksia kulttuuriympäristön kannalta on vaikea<br />

arvioida, koska jo toteutuneissa projekteissa ei<br />

ole ollut seurantaa. Jos hankkeet ovat voimakkaasti<br />

paikallisdemokratiaa kehittäviä, sisällölliset<br />

tulokset saattavat jäädä toissijaiseen asemaan.<br />

Hyvänä tuloksena nähdään jo se, että asukkaita<br />

on saatu aktivoitua ja organisaatioiden ja asukkaiden<br />

välinen dialogi on parantunut. AKKU-projekti<br />

ja Pispalan pamaus ovat kaavoitukseen liittyviä<br />

hankkeita ja niiden avulla on hoidettu, ainakin<br />

osittain, maankäyttö- ja rakennuslain edellyttämää,<br />

osallisuusmenettelyä. Pispalan kohdalla<br />

työskentely jatkuu. Hyvä keskusteluyhteys asukkaiden<br />

ja viranomaisten välillä on saavutettu ja<br />

suojelun tavoitteista on yhteisiä näkemyksiä kun<br />

puhutaan laajemmista aluekokonaisuuksista.<br />

Aika näyttää, saavutetaanko yhteisymmärrystä<br />

myös suojelun kannalta aivan keskeisistä yksityiskohdista<br />

kuten rakennusoikeudesta ja vanhojen<br />

rakennusten laajentamisperiaatteista. o<br />

Kirjallisuutta:<br />

Akku. Kulttuuriympäristöhanke Akku. Toimintaraportti<br />

2006-2007. Toimittanut Anna Lyyra-Seppänen. Akaan <strong>kaupunki</strong>,<br />

Pirkanmaan liitto, Vaske. Helsinki 2007.<br />

Alasoini, T., Korhonen, S.-M., Lahtonen, M., Ramstad, E., Rouhiainen,<br />

N. & Suominen, K. (toim.):<br />

Tuntosarvia ja tulkkeja. Oppimisverkostot työelämän kehittämistoiminnan<br />

uutena muotona. Helsinki 2006.<br />

Blåfield Henna, Teittinen Outi 2006: Palvelufoorumit. Alueellisen<br />

osallistumisen suunnitteluraportti. <strong>Tampereen</strong> <strong>kaupunki</strong>,<br />

Päätösvalmisteluyksikkö/Kuntademokratia.<br />

Büchel Jonas 2005: The Social Approach in the Preservation<br />

of Wooden Build Hertiage in Riga – a special Inquiry Case<br />

Study from Latvia. <strong>Museokello</strong>. Pirkanmaan museotiedote<br />

2/2005.<br />

Dialogisten menetelmien opetusaineistoja Teknillisessä Korkeakoulussa,<br />

Työpsykologian ja johtamisen laboratorio.<br />

Owen, Harrison 1997: Open Space Technology: A User’s Guide.<br />

Published by Berrett-Koehler Publishers Inc. San Francisco.<br />

Heft, Lisa: Internetsivut Open space-menetelmästä. http://<br />

www.openingspace.net/openSpaceTechnology_method.shtml.<br />

Leinonen, Minna 2007: Työkonferenssimenetelmä sukupuolisensitiivisessä<br />

tarkastelussa. Teoksessa: Elise Ramstad,<br />

Tuomo Alasoini (toim.): Työelämän tutkimusavusteinen kehittäminen<br />

Suomessa. Lähestymistapoja, menetelmiä, kokemuksia,<br />

tulevaisuuden haasteita. Helsinki 2007.<br />

Open space -sivusto.http://www.openspaceworld.org/<br />

Pispala visio. Pispalan asemakaavan muutosta pohjustavan<br />

Rakennusoikeustyöryhmän julkaisu <strong>2008</strong>. ISBN<br />

978-952-67061-1-5<br />

Vartianen E. & Pulkkis A. 2004: Työkonferenssi työelämän<br />

tutkimuksessa ja kehittämisessä. Teoksessa Leinonen J.<br />

(toim.) Työkonferenssi Suomessa. Vuoropuheluun perustuva<br />

työyhteisöjen kehittämismetodi. Raporttisarja 1/2004. Työturvallisuuskeskus.<br />

Helsinki.<br />

Artikkeli perustuu kirjoittajan tekemään avoimen tilan menetelmien<br />

arviointiin, jonka yhteydessä haastateltiin seuraavia<br />

henkilöitä:<br />

AKKU-projekti projektipäällikkö Anna Lyyra-Seppälä<br />

AKKU-projektissa toiminut konsultti Jonas Büchel<br />

Kaavoituspäällikkö Johanna Karelahti, Akaa<br />

Ent. kaavoituspäällikkö Mari Hietamäki-Pulkki, Akaa<br />

22

Miten jättää muistijälki<br />

tuhannelle oppilaalle?<br />

Pirkanmaan maakuntamuseon kulttuuriympäristöopetuksen<br />

osana on vuodesta 2002 lähtien<br />

toiminut Muistijälki-projekti, jonka tavoitteena<br />

on jättää <strong>Tampereen</strong> koulujen viidensien luokkien<br />

oppilaille positiivinen muistijälki museoista<br />

ja kulttuuriympäristöstä. Vuonna 2007 katsottiin<br />

aiheelliseksi selvittää, millaisia tuloksia opetus on<br />

tuottanut.<br />

Muistijälki-projektissa pyritään antamaan<br />

mahdollisimman monille koululaisille lyhyt,<br />

mutta tehokas tietoisku kulttuuriympäristöstä tai<br />

siihen liittyvästä teemasta. Tampereella on noin<br />

2.000 viidesluokkalaista, joista puolet osallistuu<br />

nykyään projektin opetukseen. Käytännössä<br />

opetustapahtumat ovat olleet oppitunnin mittaisia<br />

opetushetkiä museon auditoriossa, johon mahtuu<br />

kerralla neljä koululuokkaa. Lisäksi joinakin<br />

vuosina on järjestetty työpajoja, joiden aiheina<br />

on ollut esim. kivikausi tai vanhojen rakennusten<br />

kunnostaminen. Muistijälki-projektin opetus on<br />

kouluille maksutonta. Opetukseen on kahdeksan<br />

vuoden aikana osallistunut kaikkiaan noin 6.300<br />

oppilasta, joista noin 2.000 on osallistunut myös<br />

työpajaopetukseen.<br />

90 % vastasi myöntävästi kun heiltä kysyttiin,<br />

oliko oppitunti hyvä tapa oppia asioita. Työpajoissa<br />

olleista tätä mieltä oli 96 %. Kysyttäessä mikä<br />

oppitunnissa oli hyvää, vain oppitunnille osallistuneet<br />

kehuivat erityisesti uusien asioiden oppimista,<br />

jonka mainitsi jollakin tavalla lähes puolet<br />

oppilaista. Työpajoissa käyneistä kolmannes piti<br />

hyvänä työpajoihin liittyneitä toimintoja ja lähes<br />

yhtä moni uuden oppimista.<br />

Oppiminen museokäynnin tuloksena korostuu<br />

vastauksissa. Vaikka oppituntia tai työpajaa<br />

olisi pidetty pitkästyttävänä tai siinä olisi koettu<br />

muita huonoja puolia, lähes kaikki pitivät annettua<br />

opetusta hyvänä tapana oppia asioita. Uuden<br />

oppiminen oli myös vastauksissa mainittu<br />

useimmiten käynnin hyvänä puolena, ja reilusti<br />

yli puolet oppilaista oli kokenut oppineensa uutta.<br />

Oppimisen kokemukset lisääntyvät merkittävästi,<br />

mikäli oppilaat ovat osallistuneet myös työpajoihin.<br />

Osittain oppimisen esiintuominen voi liittyä<br />

Museossa kuuluu oppia<br />

Muistijälki-projektissa pyrkimys mahdollisimman<br />

suuren oppilasmäärän tavoittamiseen on johtanut<br />

luennoivaan opetusmenetelmään, joka on kohderyhmän<br />

vuoksi jossain määrin ongelmallinen.<br />

Yleensä nykyisessä museopedagogiikassa painotetaan<br />

lapsiryhmien kohdalla tutkivaa tai tekemällä<br />

oppimiseen pohjautuvaa menetelmää.<br />

Yleisistä oletuksista huolimatta pelkästään<br />

oppitunneille osallistuneista viidesluokkalaisista<br />

Kuva: Vapriikin kuva-arkisto<br />

23

Kuva: Vapriikin kuva-arkisto<br />

museokäyntiin kouluopetuksen osana – koulussa<br />

kuuluu oppia, ja se mitä koulun kanssa tehdään<br />

liittyy voimakkaasti opetuspyrkimyksiin – mutta<br />

ilmiö leimaa laajemminkin museoihin kohdistuvia<br />

odotuksia. Museoliiton vuonna 2003 tekemässä<br />

valtakunnallisessa tutkimuksessa koko väestöstä<br />

60% koki museot ensisijaisesti tietolähteenä.<br />

Muistijälki-projektin oppitunti on selvästi jäänyt<br />

oppilaiden mieleen, koska he pystyivät useita<br />

kuukausia museokäynnin jälkeen palauttamaan<br />

tapahtumaan muistiinsa ja kommentoimaan sitä.<br />

Kun lähes kaikki pitivät oppituntia oppimisen kannalta<br />

onnistuneena, voidaan sanoa, että opetuksesta<br />

jäi positiivinen muistijälki.<br />

Työpajallinen museo paras museo<br />

Vain oppitunnilla olleille paras osa käynnistä oli<br />

ollut omatoiminen tutustuminen museossa, kun<br />

taas työpajoihin osallistuneet mainitsivat vastauksissaan<br />

useimmin työpajat ja niiden tehtävät.<br />

Työpajakäynti tarjosi myös useammin ajatuksia<br />

museokäynnin jälkeiseen pohdintaan. Merkittävin<br />

ero työpajoihin osallistuneiden ja vain oppitunnilla<br />

käyneiden luokkien välillä oli kuitenkin siinä,<br />

mitä museota he pitivät parhaana. 40 % työpajoissa<br />

käyneistä piti elämänsä parhaana museokäyntinään<br />

jotakin Vapriikin näyttelykäyntiä, kun<br />

vain oppitunnille osallistuneiden keskuudessa<br />

tätä mieltä oli 15 % oppilaista. Osa luokista palasi<br />

koululle heti luennon jälkeen eikä vieraillut samalla<br />

käynnillä näyttelyissä, mutta todennäköisesti<br />

nämäkin luokat olivat käyneet Vapriikissa jollakin<br />

aiemmalla kouluretkellä.<br />

Museokokemuksia tiedusteltaessa huomiota<br />

herättivät suuret erot eri koulujen välillä. Joidenkin<br />

koulujen oppilaista hyvin suurella osalla<br />

oli vaikeuksia mainita parasta museokäyntiään<br />

ja mainitut museot olivat tamperelaisluokkien<br />

todennäköisimpiä käyntikohteita. Joissakin<br />

kouluissa hyvin monilla oppilailla oli puolestaan<br />

kokemusta myös muun Suomen ja Euroopan<br />

museotarjonnasta, eikä mukavimman museokokemuksen<br />

ilmoittaminen näyttänyt tuottavan<br />

ongelmia. Tämä korostaa koulun roolia museokasvattajana.<br />

Monille lapsille koulun retket ovat<br />

ainoita mahdollisuuksia museovierailuihin, joten<br />

niiden muodostuminen positiiviseksi kokemukseksi<br />

on ensiarvoisen tärkeää, mikäli museoiden<br />

toivotaan tulevaisuudessa toimivan koko kansan<br />

käyntikohteina.<br />

Suhde muinaisjäännöksiin – opittu<br />

vaan ei omaksuttu<br />

Kulttuuriympäristöyksikön tavoite on vaikeasti<br />

mitattavan ja määriteltävän kulttuuritahdon ja<br />

-myönteisyyden nostattaminen. Kulttuuriympäristöopetuksessa<br />

pyritään ympäristön kerrosten<br />

lukutaidon oppimiseen, mihin liittyy myös Muistijälki-projektissa<br />

tutkimusvuonna annettu esihistorian<br />

opetus. Perimmäinen tavoite on muokata<br />

kansalaisten identiteettiä paikkoihin sitoutuneeksi.<br />

Tästä syystä tutkimuksessa haluttiin selvittää, mitä<br />

viidesluokkalaiset tietävät arkeologisten kohteiden<br />

ja löytöjen suojelemisesta ja miten he niitä<br />

arvottavat. Arvottaminen liittyy siihen, millaisena<br />

oppilaat näkevät itsensä ja historiansa välisen<br />

suhteen.<br />

24

Tutkimuslomakkeessa asia kohdistu kahteen<br />

kysymykseen. Toisessa oli kuva hiidenkiukaista, ja<br />

kysymys: ”Mitä viereisessä kuvassa on? Ovatko<br />

ne tärkeitä? Miksi?” 60% oppilaista tunnisti kuvasta<br />

hiidenkiukaat ja tiesi niiden olevan hautoja.<br />

Vastaus riippui selvästi siitä, kauanko asian käsittelystä<br />

koulussa oli kulunut tai oliko sitä käsitelty<br />

ollenkaan. Joillakin luokilla vain muutama oppilas<br />

tunnisti kivilatomukset haudoiksi, joillakin luokilla<br />

kaikki vastasivat oikein.<br />

Hiidenkiukaiden tärkeyden syyksi mainittiin<br />

yleisimmin niiden rooli hautana. Näistä maininnoista<br />

kolmannes painotti niitä erityisesti merkittävien<br />

ihmisten hautoina. Lähes yhtä usein tärkeyden<br />

syyksi mainittiin hiidenkiukaiden sisältämä<br />

tietoaines, ja useita mainintoja sai myös se, että<br />

ne ovat vanhoja. Vain muutama oppilas oli sitä<br />

mieltä, että hiidenkiukaat eivät ole tärkeitä. Pääsääntöisesti<br />

nämä oppilaat kokivat hiidenkiukaat<br />

nimenomaan hautoina ja pitivät niitä hyödyttöminä.<br />

Yksikään vastaus ei nostanut esille omakohtaisia<br />

merkityksiä, vaan tärkeys perustui opittuihin<br />

faktoihin.<br />

Toisen kysymys keskittyi irrallisiin esinelöytöihin.<br />

Kysymyksessä oli kuva pronssikautisista<br />

miekoista ja kysymys kuului: ”Jos löydät viereisen<br />

kuvan esittämiä esineitä maasta, mitä sinun pitää<br />

tehdä ja miksi?” Vastausten valossa muinaismuistolain<br />

periaatteet on esinelöytöjen osalta sisäistetty<br />

erittäin hyvin, kun 88% vastanneista toimisi<br />

tilanteessa oikeaoppisesti ja lisäksi 5% siirtäisi<br />

toimintavastuun vanhemmilleen tai poliisille.<br />

Toiminnan syissä korostuu tutkimuksen merkitys:<br />

Useimmin mainittiin esineiden tiedollinen merkitys,<br />

seuraavaksi yleisimmin arvokkuus, tärkeys tai<br />

vanhuus. Lisäksi moni vastaaja yksinkertaisesti totesi<br />

miekkojen ”kuuluvan” museoon. Esihistorian<br />

opetuksessa esineitä tarkastellaan nimenomaan<br />

arkeologian tietolähteinä. Tutkimuslaitoksen lisäksi<br />

museo näyttäytyy vastauksissa vanhojen, arvokkaiden<br />

esineiden säilytyspaikkana.<br />

Tämän kyselytutkimuksen vastauksissa ei kuitenkaan<br />

ole viitteitä siitä, että nuoruuden kynnyksellä<br />

olevien, opetukseen osallistuneiden oppilaiden<br />

suhde ympäristöönsä olisi muuttumassa<br />

henkilökohtaisemmaksi, osaksi arjen elämyksiä.<br />

Kiinteitä muinaisjäännöksiä edustaneiden hiidenkiukaiden<br />

merkitykseksi mainittiin useimmiten<br />

se, että ne ovat hautoja, mikä arvojen tasolla toki<br />

tukee tämän muinaisjäännöstyypin suojelua, mutta<br />

ei perustu kohteen arvoon muinaisjäännöksenä.<br />

Esimerkiksi luokkien sisällä vastaukset olivat<br />

sangen homogeenisiä. Osittain kyse on varmasti<br />

siitä, että yksinkertainen kyselytutkimus, johon on<br />

ympätty useita erilaisia kysymyksiä, ei ole oikea<br />

tapa selvittää hienosyistä ja henkilökohtaista ympäristösuhdetta.<br />

Mutta tämä on myös asia, johon<br />

museon opetus voisi tarttua entistä voimakkaammin<br />

esimerkiksi painottamalla henkilökohtaisiin<br />

elämänhistorioihin, arkeen, elämänkaareen ja<br />

paikallisuuteen, liittyviä tekijöitä. Myös opettajat<br />

toivoivat opetukselta entistä paikallisempaa<br />

otetta. o<br />

Miinu Mäkelä<br />

Artikkeli perustuu kirjoittajan Jyväskylän<br />

yliopiston museologian oppiaineen metodiseminaariesitelmään<br />

”Muistijälki kulttuuriympäristöstä<br />

<strong>Tampereen</strong> viidesluokkalaisille<br />

– <strong>Tampereen</strong> museoiden Muistijälki-projektin<br />

vastaanotto ja viidesluokkalaisten suhtautuminen<br />

museoon”. Lukuvuosi 2006–2007.<br />

Kuva:<br />

Lasse<br />

Honkanen,<br />

<strong>Tampereen</strong><br />

museot<br />

25

Hämeen museoseura 100 vee<br />

Kuvat: Vapriikin kuva-arkisto<br />

Taiteilija Gabriel Engberg 40-luvulla museon<br />

kirkkosalissa. Engberg toimi museonhoitajana<br />

1908–52 ja oli erityisen kiinnostunut<br />

ryijyistä.<br />

Museoseuran perustaja Julius Ailio puhuu<br />

Tampereella 1930 järjestettyjen museopäivien<br />

retkeilijöille Kangasalan Liuksialassa.<br />

Savupirtti on ollut museon vetonauloja vuosikymmenestä<br />

toiseen. Kattoa koristellaan<br />

jouluksi 1928.<br />

Museoseura sai 50-luvulla arvokkaan<br />

testamenttilahjoituksen Maria Dunderbergiltä.<br />

Museoseuran hallituksen Dunderberg-salissa<br />

järjestettyyyn kokoukseen<br />

vuonna1961 osallistuivat Arvo Jutila, Lauri<br />

Santamäki, Arvo Valanto, Lauri Kuusanmäki,<br />

Esko Sarasmo ja Harry Schreck.<br />

Kuva: O. Ahola, Vapriikin kuva-arkisto<br />

Kansatieteellistä esineistöä museon<br />

yläkerrassa 50-luvun taitteen tapaan<br />

esiteltynä.<br />

Hämeen museon 50-vuotisjuhlaväkeä<br />

kokoontuneena kaupungin pienoismallin<br />

ympärille.<br />

Hämeen museoseura perustettiin 1907<br />

ja kokoelmat avattiin yleisölle Hämeen<br />

museossa 1908.<br />

26

Tomi Kumpulainen<br />

Kirjoittaja on <strong>Tampereen</strong> luonnontieteellisen museon amanuenssi<br />

Kuvat: Marika Tamminen, Vapriikin kuva-arkisto<br />

Monet tamperelaiset muistavat luonnontieteellisen<br />

museon vanhat näyttelyt kirjastotalo<br />

Metson alakerrassa ja Metson paikalla aiemmin<br />

olleessa rakennuksessa. Ihmisten mielipiteet<br />

näistä vanhoista näyttelyistä vaihtelivat,<br />

mutta siitä monet ovat viime aikoihin olleet<br />

samaa mieltä, ettei Tampereella enää ole<br />

luonnontieteellistä museota. Eikä sellaista ollutkaan,<br />

ennen marraskuuta 2007.<br />

Viime vuoden lopulla museokeskus Vapriikissa<br />

aloitti luonnontieteellisen museon uudeksi<br />

amanuenssiksi valittu Tomi Kumpulainen. Samalla<br />

<strong>Tampereen</strong> luonnontieteellinen museo ilmestyi<br />

takaisin maakunnan museokartalle, tosin näin<br />

alkuvaiheessaan lähinnä kokoelmien, asiantuntijapalveluiden<br />

ja tulevien toimintojen suunnittelun<br />

muodossa. Mutta pinnan alla tapahtuu paljon jo<br />

nyt, ja kaupungin museotoimella ja luonnontieteellisellä<br />

museolla onkin kauaskantoisia suunnitelmia.<br />

Niihin kuuluu niin uusia näyttelyitä kuin<br />

kokoelmia, tapahtumia ja muuta yleisöpalvelua.<br />

Juuri nyt luonnontieteellisessä museossa on<br />

käynnissä kaksi merkittävää hanketta, jotka koskevat<br />

sekä museon kokoelma- että näyttelytoimintoja.<br />

Museon kokoelmat, kuten muutkin <strong>Tampereen</strong><br />

kaupungin museoiden kokoelmat, ovat saamassa<br />

uudet ja asianmukaiset tilat jo käynnistyneen<br />

kokoelmakeskus-hankkeen myötä. Tähän liittyen<br />

luonnontieteellinen museo on aloittanut vanhojen<br />

kokoelmiensa inventointi- ja kunnostustyön.<br />

Viime vuoteen asti varastoituina olleita kokoelmia<br />

ovat hoitaneet luonnontieteelliset yhdistykset<br />

museon tarjotessa niille taustatukea ja tiloja. Nyt<br />

kokoelmien tulevaisuutta suunnitellaan aiempaa<br />

tiiviimmässä yhteistyössä museon ja yhdistysten<br />

kanssa.<br />

Myös luonnontieteelliset näyttelyt tulevat<br />

takaisin Tampereelle.<br />

Kokonaan uuden<br />

perusnäyttelyn suunnittelu<br />

on jo alkanut,<br />

ja sen ensimmäisten<br />

osioiden odotetaan<br />

valmistuvan museokeskus Vapriikin tiloihin<br />

parin – kolmen vuoden sisällä. Loput näyttelystä<br />

avattaneen muutama vuosi myöhemmin. Uusien<br />

näyttelyiden pohjana tulevat olemaan Pirkanmaan<br />

luonto ja sen erityispiirteet.<br />

<strong>Tampereen</strong> luonnontieteellinen museo tarjoaa<br />

jo nyt yleisölle asiantuntijapalveluitaan erityisesti<br />

seudun luontoon ja luonnontieteellisiin kysymyksiin<br />

liittyen. Museon kautta voi saada mm. apua<br />

lajinmääritysongelmiin tai lisätietoa luonnontieteellisistä<br />

ilmiöistä. Museo ottaa myös mielellään<br />

vastaan ideoita tulevan toimintansa kehittämiseksi.<br />

Museon tavoitteena onkin kehittyä merkittäväksi<br />

maakunnalliseksi luontotietouden keskukseksi,<br />

jollaiselle Pirkanmaalla selkeästi näyttäisi olevan<br />

tarvetta. o<br />

27

HÄMEEN MUSEO SODAN PURISTUKSESSA<br />

<strong>Tampereen</strong> taistelut koettelivat 1918 Hämeen museota<br />

monin tavoin. Tapahtumat ovat Suomen museohistoriassa<br />

poikkeuksellisen dramaattisia. Sotakevät aiheutti korvaamatonta<br />

vahinkoa kokoelmille, mutta myös kartutti niitä ainutlaatuisilla,<br />

sisällissodan melskeestä talletetuilla esineillä.<br />

Sodan alettua museo joutui sulkemaan ovensa<br />

kun rakennus otettiin Punaisen Ristin sairaalakäyttöön.<br />

Ennen <strong>Tampereen</strong> piiritystä punaiset<br />

tekivät museonhoitaja Gabriel Engbergin asuntoon<br />

Näsilinnaan monta tarkastuskäyntiä. Häntä<br />

epäiltiin valomerkkien antamisesta viholliselle ja<br />

langattoman lennättimen piilottamisesta. Kaupungin<br />

jouduttua valkoisten piirittämäksi kaupungin<br />

hallinnan kannalta strategisesti sijaitsevaan Näsilinnaan<br />

sijoitettiin punaisten tukikohta ja rakennuksen<br />

kummallekin puolelle tykit. Punaisen Ristin<br />

ja talon asukkaiden oli poistuttava. Engberg pyrki<br />

evakuoimaan museoesineistön Näsilinnasta, mutta<br />

vain kaksi kuormallista arvokkainta esineistöä<br />

saatiin siirrettyä museosta ennen kuin punakaartilaiset<br />

estivät pääsyn rakennukseen kokonaan.<br />

<strong>Tampereen</strong> valtauksen yhteydessä Hämeen museo<br />

joutui keskelle taisteluja. Huhtikuun 3. päivänä<br />

punaisten linjojen läpi <strong>kaupunki</strong>in murtautunut<br />

valkoisten E.G. Melinin komppania valtasi Näsilinnan.<br />

Rakennuksessa majaili parisensataa miestä<br />

ja naista, mutta se vallattiin nopeasti. Punaiset<br />

aloittivat takaisinvaltauksen illansuussa. Tykistötuli<br />

ja vastahyökkäykset pakottivat lopulta Melinin<br />

komppanian vetäytymään Näsilinnasta. Seuraavana<br />

päivänä rakennus vallattiin valkoisten toimesta<br />

uudestaan voimakkaan tykkitulen jälkeen.<br />

Nimettömäksi jäävä valkoisten puolella taistellut<br />

ruotsalainen upseeri kirjoittaa Tukholman<br />

Krigsarkivetista löytyneessä dokumentissa sotatunnelmista<br />

Hämeen museossa:<br />

”Näin me olimme saapuneet linnamaiseen Näsilinnaan, rakennuksena<br />

tasakattoinen arkkitehtoninen mestariteos. Rakennuksen<br />

ympärillä oli suunnilleen 40 punaisen ruumiit. Sisällä salien<br />

lattioita peittivät valkoiset haavoittuneet ja muutama punainenkin,<br />

eivätkä suomalaiset vilkaisustani pitäneet.<br />

Taulut, huonekalut, tuhannet esineet, kaikki merkittäviä<br />

kulttuuriarvoiltaan, makasivat viskottuina sikin sokin keskellä<br />

tiiliskivien, hiekan ja kalkkipölyn.<br />

Kaikki tämä oli mahdotonta poimia pois tai siirtää sivuun, sitä<br />

pystyi ainoastaan varoen sysäämään jalallaan sivuun, ettei<br />

tulisi turhaan rikottua entistä enemmän.<br />

Ruumita Näsilinnan itäpuolella.<br />

Kuva: Vapriikin kuva-arkisto<br />

28

Toimi Jaatinen<br />

Kirjoittaja on <strong>Tampereen</strong> kaupungin<br />

museotoimenjohtaja<br />

Masentunein mielin kuljin siellä tätä kaikkea katsellen.<br />

Museoesineiden joukossa oli myös useita punaisten ruumiita.<br />

Kolikko- ja mitalikokoelmat olivat olleet punaisten mieleen, sillä<br />

kaikki kulta- ja hopeakolikot tai mitalit olivat poissa. Pronssi- ja<br />

kuparimitaleja oli vielä jäljellä huomattavia määriä.”<br />

Museoesineet kelpasivat myös valkoisille. Gabriel<br />

Engbergin mukaan museoesineiden varkauksiin<br />

syyllistyivät erityisesti Svenska Brigadenin miehet.<br />

Ehkä he samaistivat itsensä niihin suurvaltaajan<br />

ruotsalaisiin upseereihin, jotka kartuttivat<br />

ruotsalaisia yksityis- ja museokokoelmia sotaretkillä<br />

Euroopassa.<br />

<strong>Tampereen</strong> valtauksen jälkeen Hämeen museon<br />

aineellisia tuhoja päästiin tutkimaan. Rakennuksen<br />

ympäristössä ja itse rakennuksessa lojui kymmeniä<br />

kaatuneita. Ulkoseiniin oli osunut yli 4 000<br />

erilaista ammusta ja sirpaletta, ja 404 ikkunaruudusta<br />

vain 13 oli säilynyt ehjänä. Lähes kaikki<br />

ovet ja kaakeliuunit olivat rikkoutuneet. Myös osa<br />

sisäseinistä oli vaurioitunut pahoin.<br />

Museon kannalta korvaamattomin vahinko<br />

tapahtui kuitenkin esineistölle. Suuri määrä<br />

museoesineitä vahingoittui tai katosi, ja monista<br />

esineistä katosi lisäksi museonumero ja siten<br />

myös tärkeät kontekstitiedot. Suuri osa kivi- ja<br />

rautakauden esineistä, ostjakki- ja vogulilaiskokoelmista<br />

ja muista ulkomaisista museoesineistä oli<br />

tuhoutunut. Katolinen kirkkosali säästyi suuremmilta<br />

tuhoilta, mutta luterilaisessa kirkkosalissa<br />

esineistö oli vaurioitunut pahasti. Myös <strong>Tampereen</strong><br />

taideyhdistyksen näyttelyä varten Näsilinnaan<br />

kootut taideteokset kärsivät pahoin.<br />

Mutta kokoelmia myös kartutettiin. Hämeen<br />

museoseura pyrki aktiivisesti keräämään sodan<br />

muistoista kertovaa aineistoa ja oli jopa huolissaan<br />

siitä, miten museon tilat riittävät uusien hankintojen<br />

esittelyyn. Gabriel Engbergillä oli lupa<br />

kerätä esineitä mm. sotasaalisvarastoista ja hänen<br />

aktiivisuutensa ansiosta museolle kertyi arvokkaita<br />

esineitä ja muuta aineistoa sotakeväältä. Tämä yhdessä<br />

museon kärsimien vahinkojen aiheuttaman<br />

lisätyön kanssa sai Engbergin useaan otteeseen<br />

toivomaan palkankorotusta.<br />

Näsilinnan korjaus kesti lähes vuoden 1918<br />

loppuun. Työtä ja rahankeruuta sitä varten jatkettiin<br />

vielä 1919. Tärkeä keino taloudellisen tuen hankkimiseen<br />

oli pitää esillä sponsoreiden mieltä herkistäviä<br />

museon tuhoista kertovia valokuvia Kahvila<br />

Mokassa. Hämeen museo aukaisi jälleen ovensa<br />

yleisölle huhtikuun 4. päivänä 1920.<br />

Museoseuran suunnitelma sodan muistojen esittelemiseksi<br />

laajasti Hämeen museossa ei toteutunut, ja<br />

kerätty aineisto on pysynyt yleisöltä piilossa 90 vuotta.<br />

Kokoelma on esillä ensimmäistä kertaa Vapriikissa<br />

24.4. avatussa Tampere 1918 -näyttelyssä. o<br />

Lähteet:<br />

Hämeen museoseuran asiakirjat<br />

Nimettömän ruotsalaisen Suomen sotaretki, Stridsrapport<br />

(Krigsarkivet). Käännös ja toimitus Robert Alftan<br />

Erik Tirkkonen: Hämeen museoseuran perustaminen ja toiminta<br />

1904-1952, käsikirjoitus<br />

Taistelujen<br />

jälkeisiä tuhoja<br />

Hämeen museon<br />

näyttelysaleissa.<br />

Kuva:<br />

Vapriikin kuvaarkisto<br />

29

Sovinnon päivä Tampereella<br />

- uuden löytämistä ja opetusta<br />

Sovinnon päivä Tampereella 1918 suuren<br />

spektaakkelin ja historiallisen kulkueen keinoin<br />

toi esiin sisällissodan tarinaperinnettä<br />

ja opetti historiaa.<br />

<strong>Tampereen</strong> valtauksen muistopäivänä 6. huhtikuuta<br />

<strong>Tampereen</strong> halki marssi historiallinen<br />

kulkue. Sen kärjessä kannettiin Haavoittunutta<br />

enkeliä, joka on kuvattuna kuuluisassa <strong>Tampereen</strong><br />

tuomiokirkon freskossa. Hahmosta on tullut <strong>Tampereen</strong><br />

suojeluspyhimys.<br />

Enkeliä seurasivat kaikki sotaan osallistuneet<br />

tahot: valkoiset, punaiset, venäläiset, saksalaiset,<br />

kaupungin porvarit, maaseudun pakolaiset.<br />

Kaikille oli kirjoitettu aito elämäkerta. Lähteenä<br />

oli käytetty uusinta tutkimusta ja projektin aikana<br />

esiin tulleita kertomuksia.<br />

Teatteri Siperia esitti Finlaysonin alueella parikymmentä<br />

kuvaelmaa pysähtyneet kuvat -tekniikalla.<br />

Niiden avulla kerrottiin piiritetyn <strong>Tampereen</strong><br />

vaiheista. Ajankohdaksi oli valittu punaisen<br />

kaupungin viimeiset päivät, joiden tapahtumista<br />

voitiin nostaa esiin paljon ennen tuntematonta<br />

materiaalia.<br />

Timo Malmi<br />

Kirjoittaja on Päivä Tampereella<br />

1918 -draaman käsikirjoittaja.<br />

Kuva: Iris Toivola,<br />

Vapriikin kuva-arkisto<br />

Haavoittunut enkeli -saattokulkueeseen osallistui<br />

Sovinnon päivänä tuhansia tamperelaisia. Enkeliä<br />

esitti Sini Hangaslampi. Kuva: Jyrki Nisonen<br />

30

Kohtaukset kertoivat nuorista rakastavaisista,<br />

Kalevankankaan taistelusta, nuoren punakaartilaisen<br />

surmasta, sairaalasta, missä punainen ja<br />

valkoinen makasivat viereisillä sängyillä, pohjoisen<br />

rintaman esikunnan mystisestä Hugo Salmelan<br />

kuolemasta, pohjalaisten valmistautumisesta<br />

hyökkäykseen, naiskaartilaisista, vankileiristä,<br />

kenttäoikeudesta, terrorista ja valkoisten valmistautumisesta<br />

<strong>Tampereen</strong> valtaukseen.<br />

Järjestäjille tuli monia uusia tarinoita. Valkoisia ja<br />

punaisia kertomuksia oli suvussa säilytetty useita<br />

vuosia. Lapset olivat kantaneet vanhempiensa<br />

surua.<br />

Eräs soittaja sanoi mummunsa itkeneen usein<br />

punaisten sairaanhoitajana toimineen 15-vuotiaan<br />

ystävättärensä kuolemaa. Valkoiset ampuivat<br />

hänet.<br />

Toimme esiin uusia unohdettuja hahmoja mm<br />

Kansainvälisen punaisen ristin lääkärin Nikolai<br />

Steingausin, jonka sairaala oli sijoitettu <strong>Tampereen</strong><br />

reaalilyseoon. Hän pelasti piirityksen alussa<br />

Yleisen sairaalan ylilääkäri Backmanin kuolemalta.<br />

Backman taas pelasti Steingausin valkoisten<br />

kiväärien edestä sodan lopussa.<br />

Pastori Kaakinen siunasi Kalevankankaan<br />

joukkohautaan haudatut kesällä 1918, kun Saksa<br />

oli romahtanut. Hän soitti siunauskappelin uruilla<br />

Marseljeesin ja harjoitutti vangituista työväen<br />

mieskuorolaisista laulajat siunaustilaisuuteen.<br />

Matti Heinivahon isä Aarne Heinivaho syntyi<br />

suojeluskuntavääpeli Jussi Heinivahon perheeseen<br />

Messukylään. Jussi oli kieltäytynyt palveluksesta<br />

tsaarin armeijassa. Aarne ja veljet Samuli<br />

ja Eino kuuluivat suojeluskuntaan. Aarne pakeni<br />

Näsijärven yli valkoisten puolelle. Vilppulasta hän<br />

lähti hyökkäämään kohti Tamperetta ja haavoittui<br />

Viialassa. Hän osallistui myös talvisotaan ja<br />

haavoittui Tolvajärvellä. Aarne lähti kolmanteen<br />

sotaansa jatkosotaan syksyllä 1941. Hän kaatui<br />

vuonna 1942 Kuokkalassa Ollilan koulun pihassa.<br />

Hänen veljensä Samuli kävi kadettikoulun ja oli<br />

jo kaatunut talvisodassa. Veli Eino kaatui Lintulan<br />

luostarin kohdalla vuonna 1941.<br />

Pispalalainen Anton Leinonen valittiin Ikaalisten<br />

rintaman komentajaksi. Ennen sotaa hän työskenteli<br />

kirjansitojana ja oli osoittanut olevansa osaava<br />

ja luotettava johtaja. Korkeana upseerina hänet<br />

tuomittiin kuolemaan, mutta kun hänen nimeään<br />

Uusia kertomuksia<br />

Kuva: Iris Toivola,<br />

Vapriikin kuvaarkisto<br />

31

Väinö Linnan aukio oli muuttunut Kalevankankaan<br />

taistelukentäksi.<br />

Sodan aikana Punaisen ristin sairaala toimi mm. Johanneksen<br />

koululla.<br />

Kuva: Iris Toivola, Vapriikin kuva-arkisto<br />

Kuva: Iris Toivola, Vapriikin kuva-arkisto<br />

Kuva: Iris Toivola, Vapriikin kuva-arkisto<br />

32

huudettiin, kukaan ei rivistössä paljastanut päällikköä.<br />

Hän vapautui Tammisaaresta 1924. Vaimo<br />

oli odottanut kuusi vuotta. Miehellä oli tuliaisina<br />

esperanton kielen taito. He perustivat Pispalaan<br />

leipomon, joka jatkaa nyt Aallon leipomona. Leinonen<br />

oli Tahmelan Vesan voimistelutähtiä.<br />

Eversti Grigori Bulatsel toimi Hugo Salmelan<br />

avustajana. Eversti oli Japanin sodan sankareita<br />

niin kuin Mannerheimkin. Rouva Bulatsel kävi<br />

punaisten tappion jälkeen Mannerheimin luona<br />

pyytämässä miehensä vapauttamista. Kun Bulatsel<br />

oli ammuttu Saarioisten tontilla, sai vaimo<br />

ylipäälliköltä luvan haudata miehensä siunattuun<br />

maahan. Kalevankankaalla lepäävät isä ja kaksi<br />

upseeripoikaa. Kirjailija Erkki Lepokorpi lunasti<br />

haudan. Se on nyt seurakunnan hoidossa, mutta<br />

kolme tuijaa, joita rouva Bulatsel istutti ovat kadonneet.<br />

Punakaartilainen Tyyne Leivo, sittemmin ministeri<br />

ja ensimmäinen naissuurlähettiläs Tyyne<br />

Leivo-Larsson, osallistui pohjoisen rintaman ja<br />

Kalevankankaan taisteluihin 16-vuotiaana. Hänet<br />

muistaa runoilija, <strong>Tampereen</strong> Eino Leinon, Kössi<br />

Kaatran Jenny-vaimo iloisena ja aina taisteluvalmiina<br />

nuorena, joka uskalsi luotisateessa kuljettaa<br />

haavoittuneita. Tyyne lienee ollut Jennyn mukana,<br />

kun joukko murtautui piiritetystä kaupungista. He<br />

lähtivät Pispalasta Näsijärveä pitkin ja kiersivät<br />

lännen kautta Toijalaan.<br />

Mary Lavonius toimi Klassillisen lyseon sidonta-aseman<br />

ylihoitaja.<br />

Potilaat olivat punaisia ja valkoisia. Pakolaisten<br />

täyttämästä Tuomiokirkosta haettiin hoitajaa<br />

apuun, sillä synnytys oli käynnistynyt. Mary asettui<br />

heti käytettäväksi ja Matti Kivekäs lääkintämiehenä<br />

tarjoutui saattamaan häntä. Satakunnankatu<br />

oli ristitulessa. Mary Lavonius auttoi kirkon sakastissa<br />

maailmaan Marjaana Käpysen yhdeksännen<br />

lapsen, joka seuraavana päivänä kastettiin ja sai<br />

nimekseen Rauha.<br />

Orivesiläinen torpan tyttö, Fanny Viitanen katosi<br />

<strong>Tampereen</strong> raatihuoneella. Isä kuoli vankileirillä,<br />

veli ja talon kaksi kasvattipoikaa selvisivät<br />

Kalevankankaan leiristä. Viitanen oli kotoisin<br />

Oriveden Naappilan kylän Manu Malinin torpasta.<br />

Viimeinen tieto Fannista on, että hän tulitti<br />

Raatihuoneen ikkunasta koskelle päin. Hänen<br />

kuolemastaan ei ole tietoja Oriveden kirkonkirjoissa<br />

eikä prof. Heikki Ylikankaan sotasurmaprojektin<br />

luetteloissa.<br />

Miltä he näyttivät<br />

Projektin yhteydessä valokuvaaja Jyrki Nisonen<br />

loi kaikista em. <strong>Tampereen</strong> sankareista visuaaliset<br />

hahmot. Kuvat on nähtävissä osoitteessa www.<br />

tampere1918.fi. Siellä on myös luettavissa laajemmin<br />

tilaisuudesta. Myös sivusto www.keskustori.fi<br />

kertoo draaman ja asiantuntijan kautta piiritetystä<br />

kaupungista.<br />

Tärkein tavoite oli rakentaa sovintoa osapuolten<br />

välille. Kaikilla on oikeus kertoa kokemuksistaan ilman<br />

pelkoa. Sivuillemme voi yhä kirjoittaa tunteistaan,<br />

jotka liittyvät vuoden 1918 tapahtumiin. o<br />

<strong>Tampereen</strong> sovitus. Kuva: Jyrki Nisonen<br />

33

Vanhuus tulee<br />

– oletko valmis?<br />

Jussi Mäntysen vanha karhupariskunta<br />

omalla pitkällä tiellään veistoksessa<br />

Kultahäämatkalla vuodelta 1929.<br />

Kuva: <strong>Tampereen</strong> Nykytaiteen museo<br />

Marja-Liisa Linder<br />

Kirjoittaja on Pirkanmaan<br />

aluetaidemuseon amanuenssi<br />

Syksyllä <strong>2008</strong> <strong>Tampereen</strong> taidemuseo suuntautuu<br />

tulevaisuuteen, kun siellä avautuu vanhenemista<br />

ja vanhuutta pohtiva näyttely Pitkältä tieltä – Vanhenemisen<br />

ja vanhuuden kohtaamisia. Se katsoo<br />

aihettaan sekä sisältä, iäkkäiden taiteilijoiden teosten<br />

valossa, että ulkoa: millaiseksi kuvataide on<br />

näyttänyt ja näyttää vanhenemisen ja vanhuuden.<br />

Näyttely alkaa omakuvista, joista tunnetuimmat<br />

Suomen taiteessa lienevät Helene<br />

Schjerfbeckin pysähdyttävät maalaukset ja piirustukset<br />

hänen viimeisiltä vuosiltaan. Tamperelaistaiteilijoista<br />

Gunnar Pohjola on tutkaillut omaa<br />

hahmoaan pienin keinoin mutta syvän inhimillisesti,<br />

huumorin ja tragiikan herkällä rajalla. Mutta<br />

iäkkäiden taiteilijoiden tuotanto on myös dramaattista<br />

abstraktiota niin kuin Liisa Rautiaisella, kimaltavia<br />

maisemia ja henkilökuvia niin kuin Sigrid<br />

Schaumanilla tai runollisia mielikuvitusnäkyjä<br />

niin kuin Ellen Thesleffillä – tai valoa ja väriä<br />

säteileviä näkymiä elämästä dementiahoitokodissa,<br />

kuten Rafael Wardilla.<br />

Vanheneminen ja vanhuus kuvataiteen<br />

aiheena ei ole yksioikoinen. Ei<br />

edes vastaus kysymykseen kuka<br />

on vanha? – jo Suomen taidehistoriasta<br />

löytää hienoja,<br />

arkkityyppisiä vanhusmuotokuvia,<br />

joiden malli on ollut<br />

viisissäkymmenissä. Kuva<br />

vanhuudesta vaihtelee<br />

ajan, yhteiskunnallisen<br />

aseman ja sukupuolen<br />

mukaan. Tilatun<br />

muotokuvan malli on<br />

usein iäkäs ja arvovaltainen mies:<br />

eläköityminen korkeasta virasta<br />

on monesti syy muotokuvan tilaamiseen.<br />

Kansanvanhuksia – hakoukkoja, kehrääjämummoja,<br />

runonlaulajia – on puolestaan kuvattu<br />

yksinkertaista elämää ja sitkeyttä ihannoiden tai<br />

köyhyyttä ja avuttomuutta korostaen. Traditio<br />

jatkuu 1970-luvun osallistuvan taiteen kuvissa<br />

vanhoista työläisistä. Inhimillinen yhteys perheessä<br />

ja parisuhteessa heijastuu esimerkiksi Arvid<br />

Liljelundin vanhoja pariskuntia ja isovanhempia ja<br />

lastenlapsia esittävissä maalauksissa 1800-luvulla<br />

sekä nykytaiteessa, jossa monia taiteilijoita on<br />

koskettanut heidän omien vanhempiensa ja<br />

isovanhempiensa vanheneminen. Taiteilijan<br />

vanhemmat, varsinkin taiteilijan äiti,<br />

on kuvatyyppi, jolla on vuosisatainen<br />

historia. Pitkältä tieltä –näyttelyssä sitä<br />

edustavat esimerkiksi Eero Järnefelt<br />

ja Tyko Sallinen. Vanheneminen on<br />

myös mitä fyysisin tapahtuma<br />

ja vanheneva ruumis kuvataiteessa<br />

ollut sekä lempeän ja<br />

että säälimättömän katseen<br />

kohde. Nykytaide on<br />

lähestynyt vanhuuden<br />

kokemusta myös esineellisen<br />

nostalgian<br />

keinoin, hyödyntämällä<br />

”mummolamaista”<br />

materiaalia<br />

ja työskentelytekniikkoja.<br />

Vaikka vanhuus kohtaa kaik-<br />

34

kia, jotka eivät kuole nuorina, ja vaikka se varsinkin<br />

ajankohtaisessa keskustelussa on jo pitkään<br />

ollut polttava aihe, sen esittämistä kuvataiteessa<br />

on toistaiseksi pohdittu vähän. Yksittäiset taiteilijat,<br />

tunnetuin heistä omana aikanamme varmaankin<br />

Rafael Wardi, ovat käsitelleet vanhenemista ja<br />

vanhuutta omissa näyttelyissään, mutta edellinen<br />

ja ehkä ainoa teemanäyttely Suomessa on Kultakauden<br />

vanhuksia Turun taidemuseossa vuonna<br />

1977. Kuitenkin yhä useampia odottaa pitkä ikä ja<br />

sen mukana pitkä vanhuus. Keski-ikäinen sukupolvi<br />

on jo nyt kohdannut oman vanhempiensa vanhenemisen<br />

eri tavalla kuin aikaisemmat – ainakin<br />

asiaa käsittelevän kaunokirjallisuuden määrästä<br />

päätellen. Aihe on myös herkkä, eivätkä näyttelyn<br />

keski-ikäiset suunnittelijat pääse katsomaan sitä<br />

ulkopuolisina. Kun lähtökohtana on inhimillisen<br />

kokemuksen ja näkemisen kirjo, näkymät vaihtelevat<br />

riipaisevista humoristisiin - aivan kuin Ragni<br />

Malmsténin Riepumatossa.<br />

Pitkältä tieltä -näyttelyn yhteydessä järjestetään<br />

erilaisia tapahtumia ja julkaistaan kirja, jonka kirjoittajista<br />

mainittakoon professorit Riitta Konttinen<br />

ja Antti Hervonen, dosentit Tutta Palin ja Sinikka<br />

Vakimo sekä fil. toht. Margareta Willner-Rönnholm.<br />

Yleisinhimillisen vanhenemisen teeman<br />

käsittely sopii erityisen hyvin Tampereelle, koska<br />

yhteistyökumppanimme <strong>Tampereen</strong> yliopiston<br />

gerontologian oppiala on tutkimuksen keskuksia<br />

Suomessa. Pitkältä tieltä – Vanhenemisen ja vanhuuden<br />

kohtaamisia -näyttely on avoinna <strong>Tampereen</strong><br />

taidemuseossa 6.9.–16.11.<strong>2008</strong>. o<br />

Palkittu Velomania<br />

Vapriikissa 1.4.2007 - 3.8.<strong>2008</strong><br />

esillä olevalle, pyöräilyn<br />

historiasta kertovalle Velomania-näyttelylle<br />

on myönnetty<br />

Vuoden 2007 Urheiluhistoriallinen<br />

teko -tunnustus taidokkaasta<br />

toteutuksesta sekä yhteistyöstä<br />

eri sidosryhmien kanssa.<br />

Lisäksi näyttelyn julkaisu on<br />

saanut Tieliikennehistorian<br />

Mobilia-palkinnon ja kunniamaininnan<br />

Vuoden urheilukirja<br />

-kilpailussa.<br />

Tervetuloa pitkälle tielle!<br />

35

Jäätä murtamassa<br />

Janina Ahlfors<br />

Kirjoittaja on TAITEn kulttuuriohjaaja, jonka työtehtäviin<br />

kuuluu sisällön suunnittelu ja ohjaustoiminta<br />

Kuvat: Susanna Lyly, Vapriikin kuva-arkisto<br />

Taide- ja liikuntakasvatusta antavan TAITEn<br />

keväässä toteutettiin uudenlainen museopedagoginen<br />

projekti. Sara Hildénin taidemuseossa<br />

oli esillä 23.2.-27.4.<strong>2008</strong> Ilya ja Emilia Kabakovin<br />

näyttely Lumen alla. Yksi näyttelyn pääteemoista<br />

oli Kabakovien teos Ship of Tolerance eli Suvaitsevaisuuden<br />

laiva.<br />

Taiteilijapari on kehittänyt idean fantasialaivasta,<br />

joka rakennetaan aina uudelleen eri<br />

puolilla maailmaa yhteistyössä paikallisten lasten<br />

kanssa. Laiva levittää suvaitsevaisuuden ja ystävyyden<br />

sanomaa ympäri maailmaa. Projektia on<br />

toteutettu mm. Siwassa Egyptissä vuonna 2006.<br />

Tampereella ison laivan rakentaminen keskellä<br />

talvea osoittautui mahdottomaksi, joten yhden<br />

suuren laivan sijaan päätettiin rakentaa useita<br />

pieniä teoksia. Teosten tekijöiksi kutsuttiin TAITEn<br />

kohderyhmiä eli koulupolun nivelkohdissa olevia<br />

luokkia. Mukaan tuli 6. luokkia Tammelan, Liisanpuiston<br />

ja Raholan kouluista sekä esikouluryhmiä<br />

Jussinkylän, Sorilan ja Kalevan päiväkodeista.<br />

Jokainen ryhmä aloitti projektinsa suvaitsevaisuustunnilla,<br />

jossa syvennyttiin toiminnallisten<br />

harjoitusten ja keskustelun kautta eri kulttuureihin,<br />

erilaisuuteen ja alkavaan projektiin. Tämän<br />

jälkeen ryhmät aloittivat työpajatyöskentelyn,<br />

jonka lopputuloksena syntyi 7 upeaa laiva- ja suvaitsevaisuusaiheista<br />

teosta. Teokset tulivat esille<br />

Sara Hildénin taidemuseoon osaksi Lumen alla<br />

–näyttelyä.<br />

Sara Hildénin taidemuseolla vietettiin 19.4.<br />

monitaiteista perhepäivää. TAITEn toiminnallisten<br />

kierrosten vieraiksi saapuivat Tampere Biennalesta<br />

Lotta Wennäkoski, Petri Bäckström ja Heikki Nikula.<br />

He esittivät kierroksen lomassa Wennäkosken<br />

säveltämää musiikkia ja unkarilaisia kansanlauluja.<br />

Päivän tuotto lahjoitettiin lyhentämättömänä<br />

Unicefille.<br />

Suvaitsemattomuuden jäätä murrettiin projektin<br />

myötä niin asenteiden, käytäntöjen kuin työtapojenkin<br />

suhteen. Kuinka usein taidemuseossa<br />

pääsee ihailemaan lasten teoksia osana maailmankuulun<br />

taiteilijaparin näyttelyä nykymusiikin<br />

soidessa? o<br />

36

Marjo-Riitta Saloniemi<br />

Kirjoittaja on <strong>Tampereen</strong> museoiden<br />

amanuenssi ja näyttelypäällikkö<br />

TIIBET<br />

Vapriikin TIIBET -näyttely avaa ikkunan perinteiseen tiibetiläiseen kulttuuriin.<br />

Esillä on kulttuurin koko kirjo, kylien maanviljelijät ja aron paimentolaiset<br />

munkkeja ja muita luostareiden asukkaita unohtamatta.<br />

Tiibet on maailman kattona tunnettu ylänkö, se<br />

käsittää maailman suurimman vuoristoalueen<br />

ja siellä ovat maailman korkeimmat lumipeitteiset<br />

huiput. Tiibet on kaukana valtameristä, mutta Aasian<br />

suurimmat joet saavat sieltä alkunsa. Tiibet on<br />

kiehtonut länsimaalaisten mielikuvitusta vuosisatojen<br />

ajan.<br />

Tiibetiläiset ovat yksi maailman uskonnollisimmista<br />

kansoista. Pyhä ja arki kietoutuvat erottamattomasti<br />

toisiinsa ja taide on pyhän ilmenemistä<br />

jokapäiväisessä elämässä. Pyhä taide auttaa<br />

ymmärtämään sellaistakin mihin kieli ei riitä.<br />

Uskonnollinen symboliikka näkyy kaikkein arkisimmissakin<br />

esineissä.<br />

Tiibetin buddhalaisuus on omintakeinen buddhalaisuuden<br />

muoto, jonka olennainen ilmentymä<br />

ovat luostarit ja niiden oppineet munkit eli lamat.<br />

Tiibetin perinteinen hallintojärjestelmä perustuu<br />

myös uskontoon, siinä maallinen ja hengellinen<br />

valta keskittyy uudelleen syntyville uskonnollisille<br />

johtajille, joista ylimpänä on Dalai-lama.<br />

Tiibetistä on kehittynyt selkeä ja omaleimainen<br />

kulttuurialue, jolla on hyvin vanha kirjakieli. Tiibet<br />

on ollut sekä yhtenäinen suurvalta että itsenäinen<br />

kansallisvaltio, mutta myös hajanainen joukko<br />

erillisiä heimoalueita ja pieniä kuningaskuntia.<br />

Tiibet voidaan jakaa varsinaiseen Keskus-Tiibetiin<br />

ja sitä ympäröiviin alueisiin, jotka nykyään kuuluvat<br />

Kiinaan, Nepaliin, Intiaan ja Pakistaniin. Ainoastaan<br />

Bhutan on itsenäinen tiibetiläinen valtio.<br />

Tiibetiläiset rakastavat rikkaasti koristeltuja esineitä<br />

ja kirkkaita värejä. Vaurautta esitellään mieluusti<br />

käyttämällä arvokkaita ja kauniita koruja. Vaikka<br />

monet alueet ovat hyvin eristyneitä ja vuoristosolat<br />

talvisin kulkukelvottomia, on kulttuurivaihtoa ollut<br />

aina; esimerkiksi Kiinasta Tiibetiin on kulkeutunut<br />

silkkiä, posliinia ja lakkatöitä munkkien, lamojen ja<br />

kauppiaiden mukana.<br />

TIIBET -näyttelyn esineet on saatu lainaksi<br />

suomalaisista museoista ja yksityiskokoelmista.<br />

Mukana on paljon ennen näkemätöntä materiaalia:<br />

rikkaasti koristeltuja loisteliaita rituaaliesineitä, veistoksia,<br />

thangka-maalauksia, upeita koruja, mattoja<br />

ja huonekaluja. Osa esineistä on kerätty kenttätyömatkoilla<br />

kuluneen vuoden aikana ja ne tulevat<br />

suoraan esille Vapriikin näyttelyyn.<br />

Vapriikin TIIBET -näyttelyn yhteydessä julkaistaan<br />

suomeksi ja englanniksi laaja ja runsaasti kuvitettu<br />

Tiibetin kulttuuria ja historiaa valottava teos, Muuttuva<br />

Tiibet, jonka artikkeleista vastaavat alan eturivin<br />

tutkijat. Syksyllä <strong>2008</strong> Vapriikissa järjestetään<br />

Tiibet -luentosarja, katso tarkemmat ohjelmatiedot<br />

www. tampere.fi/vapriikki. Näyttely on avoinna 13.6.<br />

<strong>2008</strong>–11.1. 2009. o<br />

37

Tampere 1918<br />

<strong>Tampereen</strong> kauhujen keväästä on kulunut tänä vuonna<br />

tasan 90 vuotta. Sisällissotaa ja sen jälkeen jättämiä<br />

traumoja on lähestytty kaupungissa kokonaan uusilla tavoilla.<br />

Aika oli kypsä myös teeman esittämiselle laajassa<br />

museonäyttelyssä. Tampere 1918 on Vapriikin ja <strong>Tampereen</strong><br />

yliopiston historiatieteen ja filosofian laitoksen suuri<br />

yhteinen hanke, joka tuotti näyttelyn lisäksi myös laajan<br />

ja paljon ennennäkemättömiä valokuvia sisältävä kirjan.<br />

Vuotta 1918 on esitetty museonäyttelyissä<br />

toki jo aiemmin, muun muassa Työväen<br />

keskusmuseo laati jo 1990-luvun alussa aiheesta<br />

näyttelyn. Myös sotamuseon näyttelyissä erityisesti<br />

valkoisen armeijan toimet ovat olleet esillä.<br />

Aiheen tuoreelle ja monista eri näkökulmista<br />

asiaa valottavalle näyttelylle on kuitenkin ollut selvä<br />

kysyntä – etenkin Tampereella, jossa sota jätti<br />

monia avonaisia haavoja. Näyttelyn tavoitteeksi<br />

asetettiin esittää vaikeat teemat uuteen tutkimukseen<br />

perustuen, molempia sodan osapuolia sekä<br />

sodan jalkoihin joutuneita siviileitä ymmärtäen.<br />

Sota on aina suuri tradegia ja julma tapahtumasarja,<br />

johon sisältyy taistelevien osapuolien ja siviilien<br />

urhoollisuutta, kärsimystä ja kostonhimoa.<br />

Tämän vuoksi teemaa oli lähestyttävä rohkeasti<br />

ja nostettava näyttelyssä esille myös hankalia<br />

teemoja: punainen ja valkoinen terrori, lapsiuhrit,<br />

jälkiselvittelyt ja vankileirit.<br />

Ainutlaatuinen esineistö<br />

Näyttelyn esineiden suhteen työryhmällä oli<br />

edessään erittäin mielenkiintoinen kokonaisuus.<br />

<strong>Tampereen</strong> museoiden kokoelmiin kuuluu keväällä<br />

1918 taistelupaikoilta, kaupungin kaduilta<br />

ja sotasaalisvarastoista silloisen museonhoitaja<br />

Gabriel Engbergin keräämä kokonaisuus, joka<br />

oli odottanut esillepanoaan museon varastoissa<br />

90 vuotta. Sodasta todistusvoimaisesti kertovat<br />

esineet olivat fragmentaarisia ja hajanaisia, mutta<br />

mielenkiintoisia. Ne kertoivat tavallisten ihmisten<br />

sodasta. Mukana oli kontteja, saappaita, pakkeja,<br />

mukeja, lusikoita, panosvöitä, hylsyjä, shrapnellien<br />

palasia, räjähtäneitä kranaatteja jne. Myös<br />

tekstiiliaineistoa oli runsaasti.<br />

Vaikka oma kokoelma oli merkittävä, oli täydennyksiä<br />

haettava useista eri museoista. Projektin<br />

aikana luotiin laaja yhteistyökumppaneiden<br />

verkosto, jonka avulla saimme aikaan mielenkiintoisen<br />

kokonaisuuden. Myös monet yksityiset<br />

henkilöt ja asianharrastajat olivat ratkaisevassa<br />

roolissa täydennettäessä näyttelyn esineistöä.<br />

Militääriaineisto ja aseet vaativat myös asiantuntijoiden<br />

käyttämistä.<br />

Ideoista näyttelyksi<br />

Mikään näyttely ei synny ilman osaavaa ja asiaan<br />

paneutuvaa työryhmää. Hankkeen parissa työskenteli<br />

noin vuoden ajan tiivis työryhmä, jossa<br />

yliopistolta olivat mukana asiantuntijoina professori<br />

Pertti Haapala, dosentti Marko Tikka ja FT<br />

Tuomas Hoppu. Viimeksimainittu toimi näyttelyn<br />

ydinryhmässä ja toimitti yhteistyössä kanssamme<br />

näyttelyn upean kirjan. Vapriikin puolesta sisältötuotannon<br />

päävastuun kantoivat Kimmo Antila,<br />

Mari Lind, Minna Honkasalo ja Antti Liuttunen.<br />

Konservaattorit Anne Makkonen, Hanna Tuokila,<br />

Maija Pennanen ja Arja Louhivuori ja heitä avus-<br />

<strong>Tampereen</strong><br />

taistelun kulkua ja<br />

tapahtumapaikkoja<br />

voi näyttelyssä<br />

tutkia kosketusnäytöltä.<br />

38

tanut väki teki suuren urakan esineistön parissa.<br />

Näyttelyverstas Merja Vedenjuoksun johdolla<br />

vastasi haastavasta rakennushankkeesta. Näyttelyarkkitehdiksi<br />

valittiin useita suurnäyttelyitä Tampereella<br />

ja muualla Suomessa suunnitellut Taina<br />

Väisänen, valosuunnittelijaksi Jaakko Kiukkanen,<br />

graafikoksi Kaarina Marttila ja äänisuunnittelijaksi<br />

Niklas Vainio.<br />

Ensimmäisistä ideoista ja yliopiston väen<br />

aihetta käsittelevistä ja lopulta kirjan artikkeleiksi<br />

muotoutuneista käsikirjoituksista lähdettiin syksyllä<br />

2007 muokkaamaan näyttelykokonaisuutta.<br />

Taina Väisäsen hieno ajatus avarasta katumaisesta<br />

tilasta ja lattiavitriinien käytöstä toivat kokonaisuuden<br />

visuaaliseen ilmeeseen mielenkiintoisen,<br />

mutta samalla rakenteellisesti haastavan perusajatuksen.<br />

Lukuisista käsikirjoituksissa esiinnousseista<br />

teemoista ja aiheista ryhdyttiin karsimaan ja<br />

keskittymään olennaiseen ja yhteisesti ryhmässä<br />

miettimään olennaisia seikkoja, joita voitaisiin<br />

myös esittää käsillä olevalla materiaalilla. Halusimme<br />

saada ihmiset pohtimaan myös itse sitä,<br />

mitä itse olisivat tehneet vuosien 1917 ja 1918<br />

kohdalla. Näyttelyn alkuun valittiin porvaris- ja<br />

työläiskotien peilit, joista kävijä peilaa itseään<br />

nykyhetken ja historian rajapinnassa. Sotaosioon<br />

tuotiin puolestaan valokuvausateljee, jossa kävijä<br />

voi asettua punakaartilaisen asemaan. Näyttelyn<br />

äänispotit puolestaan kertoivat yksittäisten ihmisten<br />

kohtaloista sodan melskeissä; esillä ovat niin<br />

nuori koulutyttö, sairaanhoitaja kuin ruotsalainen<br />

vapaaehtoinen sotilas tai sodan jälkiselvittelyjä<br />

arvioiva tamperelainen rehtori Kaarlo Tiililä.<br />

Näyttelyn käsikirjoittaminen oli pitkä urakka,<br />

jossa tasapainottelu erilaisten näkökulmien välillä<br />

oli haastavaa. Halusimme kylmän viileästi kertoa<br />

mitä Tampereella tapahtui ja millaisia totuuksia eri<br />

osapuolilla tapahtuneesta oli. Näyttelyn päätekstit<br />

kirjoitettiin preesensissä, jossa tapahtumat etenevät<br />

kronologisesti esinäytöksestä kohti loppukevättä<br />

1918. Visuaalisesti ajan kulku haluttiin kertoa<br />

näyttelyn lattiassa, jossa on graafisesti kuvattu<br />

siirtymä talvesta kevääseen.<br />

Näyttelyn tekniikka vaati erityistä paneutumista,<br />

lattiavitriinien led-valot, äänikalvot, tietokoneet,<br />

kosketusnäytöt ja dataprojektorit olivat aikamoinen<br />

kokonaisuus. Av-teknikko Harri Vallius osoitti<br />

projektissa osaamistaan asian parissa. Mediakettu<br />

Jari Peurajärvi laati yhteistyössä kanssamme<br />

Sodan kaoottisuus on pyritty<br />

näyttelyssä tuomaan<br />

vaikuttavasti esille visuaalisen<br />

ilmeen, äänien ja<br />

esineiden avulla.<br />

uudenlaiset infopisteet ja hienon interaktiivisen<br />

kartan <strong>Tampereen</strong> taisteluista ja sodan tapahtumapaikoista.<br />

Niklas Vainion kanssa mietimme eri<br />

osioille taustaäänet ja ihmiskohtaloita valottavat<br />

äänispotit, jotka tuovat näyttelyyn kokonaan uudenlaisen<br />

elämyksellisen tason.<br />

Erityinen huomio projektissa pantiin valokuviin.<br />

Vapriikin kuva-arkisto etsi uutterasti uusia kuvia<br />

ja päivitti vanhojen kuvien tietoja. Sekä näyttelyn<br />

että kirjan osalta tällä työllä oli todella suuri<br />

merkitys.<br />

Näyttelyn anti<br />

Näyttely herää todella henkiin vasta yleisön tullessa<br />

näyttelyyn, tutustuessa eri osioihin ja kommentoidessa<br />

näkemäänsä. Vastaanotto on ollut erittäin<br />

myönteistä. Vapriikin näyttely on selvästikin osoittanut<br />

tarpeellisuutensa sisällissodan ja <strong>Tampereen</strong><br />

vaikeiden hetkien esittelyssä.<br />

Näyttely päättyy sodan muistoon ja tulkintaan,<br />

jossa myös sodan omin silmin nähneet<br />

Kauko Lindell ja Rauha Lauren ovat äänessä. Oli<br />

koskettavaa nähdä näyttelyn avajaisissa miten<br />

vuonna 1918 otetussa kuvassa esiintynyt kahdeksanvuotias<br />

utelias lippalakkipäinen poika oli<br />

edelleen 98-vuotiaana virkeänä ja asiasta selvästi<br />

liikuttuneena 90-vuoden takaisten tapahtumien<br />

äärellä. Näyttelyn päätöksessä jälkipolvien nuorin<br />

kommentaattori, 6.4. tapahtumassa haavoittunutta<br />

enkeliä esittänyt Sini Hangaslammi taas toteaa<br />

näyttelyn videoesityksessä kuin kaiken summana:<br />

asia on ymmärrettävä ja käsiteltävä, että tällaiset<br />

tapahtumat eivät enää toistuisi. o<br />

Kimmo Antila<br />

Kirjoittaja on <strong>Tampereen</strong> museoiden<br />

amanuenssi ja projektipäällikkö<br />

Kuvat: Marika Tamminen, Vapriikin kuva-arkisto<br />

39

Kangasalan kotiseutumuseon<br />

nukkeprojekti<br />

Kangasala-Seura ry:n ylläpitämä kotiseutumuseo täyttää<br />

tänä vuonna 60 vuotta. Perusnäyttelyn uudistaminen on<br />

ollut suunnitteilla jo pitkään, sillä paikkakunnan historiaan<br />

läheisesti liittyvät nukkeryhmät ovat olleet huolen aiheena<br />

vuosia. Nyt uudet nuket vihdoin asetetaan näytteille Museoviraston<br />

avustuksen tukeman projektin tuloksena.<br />

Kangasalan kotiseutumuseon ovet avattiin<br />

yleisölle kesäkuussa 1958, kun esineistöä oli<br />

kerätty jo kymmenkunta vuotta. Museo on pitäjän<br />

entinen viljamakasiini, joka on professori Otto-<br />

Iivari Meurmanin piirustusten mukaan muutettu<br />

museoksi. Rakennuksessa on kolme kerrosta.<br />

Perusnäyttelyn lisäksi järjestämme vaihtuvia<br />

pienoisnäyttelyitä. Aukiolo keskittyy kesäkauteen,<br />

mutta vielä syyskuussa otetaan vastaan ryhmiä<br />

mahdollisuuksien mukaan.<br />

Maakuntamuseon tekstiilikonservaattori Maija<br />

Pennanen totesi museon nukkejen huonon<br />

Kuva:<br />

kunnon jo 1980-luvulla. Ryhmät on<br />

Tuula<br />

valmistettu taiteilija<br />

Talli<br />

Birgit Rydmanin<br />

Virpi Tuomisto-Blomberg<br />

Kirjoittaja on Kangasalan kotiseutumuseon<br />

hoitaja ja Kangasala-Seura ry:n sihteeri<br />

luonnosten pohjalta 1960-luvulla. Ei siis ihme, että<br />

nuket ovat tulleet tiensä päähän.<br />

Pohdimme, miten voisimme saada uudet nuket<br />

vaurioituneitten tilalle. Oli selvää, että hanke<br />

muodostuisi niin kalliiksi, että rahallista tukea<br />

olisi pyydettävä. Käännyimme Museoviraston<br />

puoleen. Mietimme kovasti mahdollisia valmistajia:<br />

taideteollisissa oppilaitoksissa hanke olisi<br />

edennyt liian hitaasti, jos ollenkaan, Kangasala<br />

Opistossa ei ollut sopivaa tekijäryhmää… Lopulta<br />

kuulimme kangasalalaisesta Tuula Tallista, joka on<br />

työskennellyt 32 vuotta TV2:n somistamossa. Hän<br />

on oikea monitaituri. On mainittava, että hän on<br />

kaavoittanut ja leikannut mm. suosiota saavuttaneen<br />

Hovimäki-sarjan vaatetuksen. Hän on taitava<br />

Kuva: Mari Lind<br />

40

Kuva: Tuula Talli<br />

ammattilainen luonnostelemaan ja toteuttamaan<br />

meidän museomme nukkeprojektin.<br />

Nähtävänä ovat olleet Kangasalan historiaan<br />

liittyvät hahmot kuten Kaarina Maununtytär ja<br />

Kaarina Hannuntytär. Tuula Talli tutustui tarkasti<br />

esillä olleisiin pian 50 vuotta vanhoihin hahmoihin.<br />

Hän päätti ottaa suunnittelun ja valmistuksen<br />

vastuulleen. Sovimme, että työ vitriinien sisällön<br />

uusimiseksi tehdään vähin erin. Tuula Talli aloitti<br />

työnsä tutustumalla tuon ajankohdan historiaan ja<br />

tyylisuuntauksiin. Lähdeteoksia on ollut melko hyvin<br />

saatavissa, joten Tuulan tietämys Kaarinoitten<br />

ja muitten kyseessä olevien ihmisten vaatetuksesta<br />

on melkoinen.<br />

Rahoitus on pienten museoitten alituinen pelon<br />

aihe, mutta päätimme palkata Tuula Tallin tuomaan<br />

nukkeryhmät uuteen kukoistukseen, sillä ne<br />

Vanhat Kaarinat. Kuva: Mari Lind<br />

ovat muodostuneet yleisön jatkuvan mielenkiinnon<br />

kohteeksi. Harva muualta tuleva kävijä edes Mari Lind<br />

Kuva:<br />

tietää Ruotsin entisen kuningattaren asuneen Kangasalla.<br />

Tuulan käsissä syntyneet nuket omaavat<br />

puisen rungon, jonka muoto riippuu siitä, ovatko<br />

ne istuvia vai seisomassa. Pää muotoillaan savesta,<br />

joka poltetaan kaksi kertaa 1000 asteisessa<br />

uunissa yön yli ja lasitetaan. Kädet valmistetaan<br />

samalla menetelmällä.<br />

Tuula Tallille mieleisintä on ollut pukujen suunnittelu<br />

ajan henkeen. Historiallisen puvun tekeminen<br />

aluspukuineen vie muutaman työpäivän,<br />

kun otetaan mukaan suunnittelu ja luonnostelu.<br />

Valmis nukke syntyy noin viikossa. Vaatteisiin on<br />

käytetty samettia, silkkiä, organzaa ja eri tavoin<br />

käsiteltyjä puuvillakankaita. Peruukit on valmistettu<br />

erilaisista villalangoista. Korut on ostettu<br />

monelta taholta ja myös lahjoituksia on tullut.<br />

Nuket ovat näyttäviä, ylväitä naisia ja miehiä. Työ<br />

on osoittautunut erittäin haastavaksi, mutta myöskin<br />

kiinnostavaksi ja tyydytystä tuovaksi. Vaikeinta<br />

on ollut materiaalien hankinta. Mainittakoon, että<br />

TV2:n ompelimo on sponsoroinut projektia hienoilla<br />

kankailla.<br />

Tuula Talli on onnistunut tehtävässään todella<br />

hyvin. Olen käynyt tutustumassa nukkejen valmistukseen<br />

ja nähnyt uurastuksen kauniita tuloksia.<br />

Uudet Kaarina-vitriinit on tarkoitus paljastaa<br />

yleisölle Kangasalan kotiseutumuseon 60-vuotisjuhlassa<br />

29. kesäkuuta <strong>2008</strong>. Tervetuloa ihastumaan<br />

entisajan Suomen edustusnaisiin ja heidän<br />

läheisiinsä! o<br />

41

Terveiset Virtain Perinnekylästä!<br />

Halin metsäkämppä.<br />

Kuva: Elina Klemola<br />

Perinnekylä on maatalous- ja metsätyöperinnettä esittelevä<br />

monipuolinen kulttuurikohde, jossa on panostettu erityisesti<br />

lapsiin ja nuoriin. Draama- ja seikkailupedagogiaa hyödyntävä<br />

”Leipä loppuu talosta” -ohjelma yhdistää museoopetuksen<br />

ja nuorisotyön tavoitteet.<br />

Perinnekylässä on neljä museokohdetta: Rajalahden<br />

talomuseo pihapiireineen (1840-luvulta),<br />

Halin metsäkämppämuseo (1940-luvulta),<br />

Merenkulkulaitoksen ylläpitämä Herraskosken kanavamuseo<br />

ja Veteraanien museohuone. Alueella<br />

on myös yritystoimintaa ja etenkin kesän matkailukaudella<br />

Perinnekylässä järjestetään erilaisia<br />

näyttelyitä, työnäytöksiä ja tapahtumia.<br />

Kulttuuriperintöopetusta kehittämässä<br />

Virtain kaupungin omistama ja Nuorisokeskus<br />

Marttisen hallinnoima Perinnekylä toimii myös<br />

ennen kaikkea kulttuuriperintöopetuksen oppimisympäristönä.<br />

Perinnekylän välittömässä läheisyydessä<br />

sijaitseva Nuorisokeskus Marttinen on yksi<br />

kymmenestä valtakunnallisesta nuorisokeskuksesta<br />

Suomessa. Vuosittain Marttisessa vierailee<br />

lähes satakunta leirikoulua ja useampi kymmenen<br />

rippileiriä sekä lukuisa määrä erilaisia järjestöjen<br />

leirejä. Museolehtorin johdolla toteutettu kulttuuriperintöopetus<br />

on Marttisen erityisosaamisaluetta,<br />

jota nuorisokeskuksessa aktiivisesti kehitetään<br />

edelleen.<br />

Alueen museot ja rikas historia antavat ainekset<br />

monipuolisiin opetusohjelmiin. Tällä hetkellä Marttinen<br />

tarjoaa seitsemää erilaista lapsille ja nuorille<br />

suunnattua kulttuuriperintöopetusohjelmaa.<br />

Ohjelmissa perehdytään maatalous- ja metsätyöperinteeseen<br />

sekä entisajan elämään aidossa ympäristössä.<br />

Yksi suosituimmista opetusohjelmista<br />

on ”Elämää metsäkämpällä”, joka sijoittuu Halin<br />

metsäkämppämuseolle. Metsäaiheinen ohjelma<br />

on kehitetty vuonna 2005 yhteistyönä G. A. Serlachius-<br />

museon kanssa ja osa on ”Metsäkämpältä<br />

paperitehtaalle” -ohjelmakokonaisuutta.<br />

Alun perin vuonna 1948 Orivedelle rakennettuun<br />

Halin kämppäyhdyskuntaan kuuluu 25 miehen<br />

kämppä, sauna, työnjohtajan asunto ”teräväpää”,<br />

kuuden hevosen talli, varasto ja maakellari.<br />

Kämppä ja sen näyttely kuvaavat 1950–1960 -lukujen<br />

taitetta, jolloin elettiin metsätyön murroskautta.<br />

Ensimmäiset koneet tulivat tuolloin käyttöön<br />

ja muuttivat metsätyön luonnetta. Metsäkämppä<br />

antaa nuorille mahdollisuuden tutustua heille<br />

usein entuudestaan tuntemattomaan aiheeseen,<br />

joka ei kuitenkaan ajallisesti ole kaukana historiassa.<br />

Virtain osuudessa lapset kokeilevat metsäkämpällä<br />

mm. halkomotin kokoamista ja propsin<br />

kuorimista. Näin he tutustuvat aiheeseen toiminnallisesti,<br />

tekemisen kautta. Yleensä metsäkämpältä<br />

lähdetään ohjelman jälkeen yhtä kokemusta<br />

rikkaampana ja joskus hieman pihkantuoksuisenakin.<br />

”Leipä loppuu talosta” – ohjelma<br />

Kesällä 2007 käynnistyi Nuorisokeskus Marttisessa<br />

uuden draamapainotteisen opetusohjelman<br />

suunnittelu. Ohjelman taustalla on halu kehittää<br />

42

Emäntä tarjoili kämpällä ruoan ns.<br />

elämänluukun kautta miesten puolelle.<br />

Kuva: Elina Klemola<br />

”Teräväpää” oli metsätyönjohtajan eli<br />

kympin asuinhuone.<br />

Kuva: Elina Klemola<br />

Halin metsäkämppämuseo.<br />

Kuva: Elina Klemola<br />

kulttuuriperintöopetusta etenkin nuorisotyön<br />

näkökulmasta. Uutta ohjelmaa on tehty nuorisoteatteriin<br />

ja ryhmädynamiikkaan perehtyneen<br />

ohjaaja - käsikirjoittaja Janne Salmisen johdolla.<br />

Työryhmän työskentelyyn ovat myös osallistuneet<br />

<strong>Tampereen</strong> yliopiston sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön<br />

laitoksen nuorisotyön lehtori Elna Hirvonen,<br />

Pirkanmaan ammattikorkeakoulun yliopettaja<br />

Helena Kairamo ja Nuorisokeskus Marttisen nuorisotyöntekijöitä<br />

sekä museolehtori.<br />

1800-luvun maalaisyhteisöön sijoittuvan ”Leipä<br />

loppuu talosta” -opetusohjelman suunnittelussa<br />

on yhdistetty draama- ja seikkailupedagogisia menetelmiä.<br />

Eri aspektit tulevat esiin mm. erilaisissa<br />

ryhmäyttämis-, luottamus - ja ongelmanratkaisutehtävissä.<br />

Ohjelmassa pyritään painottamaan<br />

toiminnallisuutta, yhteisöllisyyttä ja elämyksellisyyttä.<br />

Esiin tuodaan entisajan yhteisöllisyyttä<br />

peilaten sitä samalla nykynuorten elämään. Tavoitteena<br />

on opettaa nuoria havaitsemaan ja arvosta-<br />

maan kulttuuriympäristöä ja -perintöä sekä auttaa<br />

heitä löytämään sieltä kosketuskohtia omaan<br />

elämäänsä ja sen hallintaan. Ohjelma on edennyt<br />

jo testausvaiheeseen ja valmistuu kesäksi <strong>2008</strong>.<br />

Museoraitti –yhteistyö<br />

Virtain Perinnekylän museot ovat osallistuneet<br />

vuodesta 2006 lähtien Museoraitti -yhteistyöhön.<br />

Museoraitti on Suomen maatalousmuseo Saran<br />

käynnistämä maatalousteemaisten museoiden<br />

ja kokoelmien yhteistyöverkosto, jossa on tällä<br />

hetkellä 26 museota mukana. Pirkanmaalta verkostoon<br />

kuuluvat Perinnekylän lisäksi Kuokkalan<br />

museoraitti ja talonpoikaismuseo Yli-Kirra. Etenkin<br />

pienille museoille Museoraitti -verkosto on<br />

tärkeä ja Perinnekylällä onkin hyviä kokemuksia<br />

yhteistyöstä. Museoraitti -verkosto on tarjonnut<br />

mahdollisuuden maatalousteemaisten museoiden<br />

yhteismarkkinointiin ja samalla uusien kontaktien<br />

luomiseen muiden samankaltaisten museoiden<br />

kesken. Vuosittaisissa tapaamisissa on mm. suunniteltu<br />

tulevaa yhteistyötä ja saatu museoalan<br />

ajankohtaista tietoa ja neuvoja.<br />

Uusin yhteistyömuoto on Renki -luettelointisovellus,<br />

joka on jo osalla Museoraitin museoista<br />

käytössä. Rengin tiimoilta on ollut myös käynnissä<br />

yhteinen ”Koneellisen maatalouden kuvat”<br />

– kuvakeruu. Keruun tulokset tulevat esille Museoviraston<br />

Suomen Museot Online -järjestelmään.<br />

”Koneellisen maatalouden valokuvat ” -keruuta<br />

ja digitointia varten on saatu avustusta Opetusministeriöltä.<br />

o<br />

E l i n a K l e m o l a<br />

Tuomo Puskala vispilän teossa Rajalahden talomuseossa.<br />

Kuva: Sanna Järvensivu<br />

Kirjoittaja on Nuorisokeskus<br />

Marttisen / Virtain Perinnekylän museolehtori<br />

43

Konservaattorin neuvontapäivä<br />

paikallismuseossa<br />

Arja Koskinen<br />

Kirjoittaja on <strong>Tampereen</strong> museoiden tekstiilikonservaattori<br />

<strong>Tampereen</strong> museoiden konservointilaitos on<br />

osallistunut jo muutaman vuoden ajan kulttuuriympäristöyksikön<br />

järjestämiin paikallismuseoiden<br />

neuvontapäiviin. Konservaattorin tehtävänä<br />

on ollut antaa neuvoja paikallismuseoiden<br />

kokoelmien hoitoon. Tekstiilien huollosta neuvoja<br />

antaa tekstiilikonservaattori ja kovien materiaalien<br />

osalta huonekalukonservaattori.<br />

Neuvontapäivän aikana tutustutaan tekstiilien<br />

osalta niiden puhdistukseen, säilytykseen<br />

ja esillepanoon. Myös tekstiilien vaurioitumista<br />

käsitellään. Puhdistus on yksi museotekstiilien<br />

säilyttämisen kulmakivistä. Usein neuvontapäivänä<br />

tehdään osallistujien kanssa puhdistusharjoituksia,<br />

esimerkiksi pienen ryijyn imurointia.<br />

Museotekstiilien pesua sen sijaan ei käsitellä.<br />

Osallistujat voivat tuoda neuvontapäivään myös<br />

omia pienikokoisia tekstiilejään harjoituksia varten.<br />

Isokokoisia tekstiilejä, kuten ryijyjä, ei yhden<br />

neuvontapäivän aikana ehditä huoltaa.<br />

Vanhojen tekstiilien puhdistuksen harjoittelu on<br />

tärkeää, koska se antaa tekijälleen hyvän kuvan<br />

Neuvontapäivän harjoituksia.<br />

Kuva: Kirsi Kaivanto, Pirkanmaan maakuntamuseo<br />

Neuvontapäivän osallistujat vasemmalta<br />

Tiia Salo (Kuokkalan museoraitti), Anna-<br />

Maija Kallio (Saarioisten museo), Katri<br />

Kuusi (Teiskon museo), Arja Koskinen<br />

(<strong>Tampereen</strong> museot), Anna Ulvinen (Lauri<br />

Viita -museo) ja Raija Isotalo (Kuokkalan<br />

museoraitti). Neuvontapäivään osallistui<br />

lisäksi Carita Koota Kuokkalan museoraitilta.<br />

Kuva: Kirsi Kaivanto, Pirkanmaan<br />

maakuntamuseo<br />

44

Silkkihuivin pakkausta.<br />

Kuva: Kirsi Kaivanto, Pirkanmaan<br />

maakuntamuseo<br />

tekstiilin kunnosta ja rakenteen hauraudesta.<br />

Museotekstiilien puhdistuksessa imurointi (pienellä<br />

teholla) on hyvä perustoimenpide. Vanhoja<br />

tekstiilejä imuroidaan erilaisia apuvälineitä käyttäen<br />

tai tavallisella tekstiilisuulakkeella. Imurointia<br />

tarvitsevat lisäksi esilläpitopaikka ja säilytyspaikka.<br />

Perusajatuksena on, että puhdas tekstiili laitetaan<br />

esille puhtaalle pinnalle tai säilytykseen puhtaaseen<br />

säilytyspaikkaan.<br />

Paikallismuseoiden tekstiilien huollossa on huomioitava<br />

sekä henkilökunnan vähyys että muiden<br />

resurssien rajallisuus. Tärkeimmät toimenpiteet<br />

hoituvat kyllä pienelläkin henkilömäärälläkin hyvin<br />

tuloksin.<br />

Paikallismuseoiden hoidossa hyvällä peruspuhtaudella<br />

voidaan helpottaa museon hoitoa huomattavasti.<br />

Kun museotila ja sen esineet/tekstiilit<br />

puhdistetaan säännöllisesti esimerkiksi esineitä ja<br />

tekstiileitä tuhoavat haittaeläimet saadaan pidettyä<br />

poissa. Näihin haittaeläimiin kuuluvat mm. vaatekoi,<br />

turkis- ja museokuoriainen yms. Neuvontapäivän<br />

aikana käydään läpi myös haittaeläinten ja<br />

niiden aiheuttamien vaurioiden tunnistusta.<br />

Museotekstiilien säilytys on paikallismuseoissa<br />

usein haasteellista, koska erityisiä säilytystiloja ei<br />

Tekstiilien imurointia.<br />

Kuva: Kirsi Kaivanto,<br />

Pirkanmaan maakuntamuseo<br />

välttämättä museolla ole. Asianmukainen säilytystila<br />

on tärkeää vanhojen esineiden ja tekstiilien säilymisen<br />

kannalta. Säilytystilan minivaatimuksina<br />

ovat tasainen lämpötila ja ilmankosteus. Säilytystilan<br />

tulee myös olla puhdas. Suoraa auringonvaloa<br />

ei säilytystilaan saa tulla.<br />

Vanhojen museotekstiilien säilytys vaatii puhtaat<br />

säilytysmateriaalit. Hyviä säilytysmateriaaleja ovat<br />

esimerkiksi puhtaat, valkeat lakanat. Ne ovat monikäyttöisiä<br />

sekä pölysuojina että varsinaisina pakkausmateriaaleina.<br />

Silkkipaperia käytetään vanhojen<br />

tekstiilien säilytysmateriaalina, mutta sen hankinta<br />

on huomattava kustannus ja sitä on saatavissa rajallisesti.<br />

Erityyppisten museotekstiilien säilytyspakkausta<br />

harjoitellaan neuvontapäivän aikana.<br />

Esillepano on yksi osa museotekstiilien huoltoa.<br />

Esillä ollessaan tekstiilit altistuvat ympäristön<br />

aiheuttamille uhille, joita ovat esimerkiksi auringonvalo,<br />

haittaeläimet ja kosteus. Tekstiilien esillepanossa<br />

pitää kiinnittää huomiota siihen, ettei<br />

suora auringonvalo osu niihin. Suora auringonvalo<br />

vahingoittaa vanhoja tekstiileitä haalistamalla niitä<br />

ja haurastuttamalla kankaan rakennetta. Haittaeläimien<br />

aiheuttamia vaurioita voidaan minimoida<br />

pitämällä museon tilat puhtaana ja tarkkailemalla<br />

niitä. Museotilojen kosteuteen ei juuri voida vanhoissa<br />

taloissa vaikuttaa.<br />

Museotekstiilien säilymistä helpottaa kun niiden<br />

hoitoa varten on laadittu suunnitelma, jota kaikki<br />

kokoelman kanssa työskentelevät voivat toteuttaa.<br />

Tekstiilikonservaattorin näkökulmasta neuvontapäivä<br />

on mielenkiintoinen mahdollisuus tutustua<br />

hyvinkin erityyppisiin kokoelmiin. Jokainen kokoelma<br />

on kuva paikallishistoriasta.<br />

<strong>Tampereen</strong> museoiden konservointiosastot antavat<br />

neuvoja paikallismuseoille tarvittaessa myös<br />

muina ajankohtinakin. Konservaattorit voivat tulla<br />

myös paikanpäälle tutustumaan tilanteeseen. o<br />

Haittaeläinnäytteitä.<br />

Kuva: Lasse Honkanen, <strong>Tampereen</strong> museot<br />

45

Tuija-Liisa Soininen<br />

Pirkanmaan maakuntamuseo<br />

ja Museovirasto<br />

sopivat yhteistyöstä<br />

Kuva: Marika Tamminen,<br />

Vapriikin kuva-arkisto<br />

Museovirasto ja Pirkanmaan maakuntamuseo<br />

ovat vihdoin uudistaneet kulttuuriympäristön<br />

vaalimista koskevan yhteistyösopimuksensa.<br />

Uudessa sopimuksessa sovitaan yhteistyöstä ja<br />

työnjaosta sekä arkeologian että rakennusperinnön<br />

alalla. Sopimus selkiyttää toimintatapoja ja<br />

tekee kulttuuriympäristön arvoihin liittyvää asiantuntijatoimintaa<br />

ymmärrettävämmäksi. Nyt maankäyttöhankkeen<br />

kulttuuriympäristöviranomainen<br />

löytyy pääsääntöisesti läheltä. Museovirasto<br />

delegoi sopimuksella pääosan kulttuuriympäristön<br />

viranomaistehtävistä <strong>Tampereen</strong> kaupungille,<br />

jonka museotoimen alaisena Pirkanmaan maakuntamuseo<br />

toimii.<br />

Tätä ennen maakuntamuseo vastasi arkeologian<br />

asiantuntijatoiminnasta, siitäkin vain osittain. Nyt<br />

viranomaistyö on laajentunut rakennussuojeluun.<br />

Samalla museo on ryhtynyt rakennusrestauroinnin<br />

pääasialliseksi ohjaajaksi ja ottaa vastuun historiallisen<br />

ajan arkeologisten kohteiden suojelusta.<br />

Viimeksi mainittuja ovat esimerkiksi historialliset<br />

kylänpaikat ja 1900-luvun sotahistorialliset jäänteet.<br />

Sopimuksesta voi myös lukea, että Museovirasto ja<br />

maakuntamuseo pyrkivät yhdessä löytämään uusia<br />

tapoja kulttuuriperinnön hoidon toteuttamiselle<br />

esim. yhteistyössä paikallisten sidosryhmien, yhdistysten<br />

ja maanomistajien kanssa. Siitä on seurauksena<br />

mm. juuri käynnistyvä Adoptoi monumentti<br />

–hanke, josta voidaan lukea toisaalla tästä lehdessä.<br />

Sopimuksessa käsitellään myös tutkimus-, koulutus-<br />

ja neuvontatyötä.<br />

Kulttuuriympäristön vaalimista maakuntamuseossa<br />

säätelee nyt kaksikin Museoviraston kanssa<br />

tehtyä sopimusta. Erillisen kulttuuriympäristösopimuksen<br />

lisäksi museoasetus edellyttää maakuntamuseon<br />

antavan asiantuntija-apua toimialansa<br />

osalta ja edistävän kulttuuriympäristön vaalimista.<br />

Näiden tehtävien osalta on tehty vuosille 2007-2013<br />

erillinen alueellisen työn suunnitelma, joka on<br />

samalla tulossopimus Museoviraston kanssa. So-<br />

pimustehtävien hoitamiseen museo saa korotettua<br />

valtionapua opetusministeriöltä.<br />

Pirkanmaan maakuntamuseon tähänastisesta viranomaistyön<br />

hoidosta on saatu hyviä kokemuksia.<br />

Museo on antanut vuodesta 1996 lähtien noin 2000<br />

lausuntoa Pirkanmaalla, noin 200-300 lausuntoa<br />

vuodessa. Lausuntojen määrä odotetaan kasvavan<br />

sopimuksen myötä. Samalla museon tavoitteena<br />

on mahdollisimman laadukas osallistumisprosessi,<br />

missä kulttuuriympäristön ominaisuudet pääsisivät<br />

todellisiksi lähtöarvoiksi suunnittelussa.<br />

Museovirastolle jää yhä tehtäviä Pirkanmaalla.<br />

Se toimii maakuntamuseon tärkeänä yhteistyökumppanina<br />

ja tukena. Lisäksi Museovirasto vastaa<br />

valtakunnallisesta kehittämistyöstä ja esim. rakennusuojelulailla,<br />

kirkkolailla ja erilaisin sopimuksin<br />

suojellun rakennusperinnön viranomaistehtävistä<br />

sekä valtion omistamien rakennusten suojelusta.<br />

Sen erityistä työsarkaa on myös muinaisjäännösten<br />

hoito. Valtakunnallisesti arvokkaita kohteita koskevista<br />

tehtävistä sovitaan tapauskohtaisesti.<br />

Kulttuuriperinnön vaaliminen ja suojelu on ennen<br />

kaikkea yhteistyötä. Viranomaiset tekevät sitä<br />

työnsä puolesta, mutta eivät itseään varten. Perustuslaissakin<br />

on todettu, että vastuu kulttuuriperinnöstä<br />

kuuluu kaikille. Siihen on sisäänrakennettu<br />

ajatus, että suojelun tavoitteet ovat, ainakin pohjimmiltaan,<br />

enemmistölle yhteisiä. Tähän uskoen<br />

Pirkanmaan maakuntamuseo panostaa erityisen<br />

paljon myös tiedon tuottamiseen ja tutkimukseen.<br />

Tukeakseen tiedon saavutettavuutta museossa<br />

kehitetään uutta YmpäristöSiiri- tiedonhallintajärjestelmää.<br />

Sieltä löytyvät uusimmat tiedot arkeologisista<br />

suojelukohteista ja tutkimuksen edetessä<br />

tallennetaan myös yhä enemmän rakennetun perinnön<br />

tietoja. Selailuoikeudet pyritään avaamaan<br />

portaittain ensin viranomaisille, sitten laajemmalle<br />

yleisölle. Tietoa on yhä enemmän, erityinen haaste<br />

ja mahdollisuus on sen saattaminen entistä vaivattomammin<br />

kansalaisten käyttöön. o<br />

46

ASIAA AVUSTUKSISTA<br />

Kirsi Kaivanto<br />

Kirjoittaja on Pirkanmaan<br />

maakuntamuseon tutkija<br />

– harkinnanvaraiset<br />

valtionavustukset<br />

MIKÄ AVUSTUS<br />

Museoviraston vuosittain myöntämä harkinnanvarainen<br />

valtionavustus paikallismuseoille<br />

KUKA VOI HAKEA<br />

avustusta voi hakea kunnan, yhdistyksen tai säätiön<br />

ylläpitämä museo<br />

YLEISET EDELLYTYKSET<br />

●<br />

●<br />

●<br />

●<br />

museotoiminnan ylläpitäminen tulee kuulua<br />

sitä harjoittavan yhdistyksen tai säätiön sääntömääräisiin<br />

tehtäviin<br />

kunnan omistaman museon hallinnosta on<br />

määrätty kunnanvaltuuston hyväksymässä<br />

johtosäännössä ja että yksityisellä museolla on<br />

Museoviraston hyväksymät toimintaa ohjaavat<br />

säännöt<br />

museokokoelman säilymisen tulee olla sääntöjen<br />

perusteella turvattu yhdistyksen tai säätiön<br />

purkautuessa tai lopettaessa toimintansa<br />

museolla on oltava ainakin kesäaikaan säännöllinen<br />

aukioloaika<br />

MIHIN TARKOITUKSEEN<br />

avustusta myönnetään museotoiminnan edistämiseen<br />

ja kokoelmien säilymistä turvaaviin<br />

toimenpiteisiin, avustus ei ole yleisavustus, vaan<br />

hankkeeseen myönnettävä projektiavustus muun<br />

muassa seuraaviin tarkoituksiin:<br />

●<br />

●<br />

●<br />

●<br />

museon kokonaissuunnitelman laatimiseen,<br />

perusnäyttelyn uusimiseen ja näyttelykalusteiden<br />

hankkimiseen<br />

kokoelmien luettelointiin, hoitamiseen ja konservointiin<br />

säilytystilojen rakentamiseen ja kalusteiden<br />

hankkimiseen<br />

museorakennusten kunnostamiseen, murto- ja<br />

paloturvallisuuden parantamiseen<br />

MITEN HAETAAN<br />

●<br />

●<br />

●<br />

●<br />

●<br />

●<br />

avustusten hakuaika on vuosittain päättyen<br />

lokakuun lopussa<br />

hakemus tehdään Museoviraston lomakkeella,<br />

josta käy ilmi tarvittavat liitteet<br />

hakemus jätetään Museovirastoon<br />

haettavan avustuksen käyttötarkoituksesta<br />

olisi hyvä keskustella paikalliskulttuuritutkijan<br />

kanssa ennen hakemuksen jättämistä<br />

päätökset hakemuksista tehdään seuraavan<br />

vuoden maaliskuussa ja lähetetään kirjallisesti<br />

hakijalle<br />

päätökseen kirjataan ei-ammatillisten museoiden<br />

kohdalla, että työt tai hankinnat on tehtävä<br />

maakuntamuseon ohjeiden mukaan<br />

LISÄKSI<br />

●<br />

●<br />

●<br />

myönnetyn avustuksen suuruus harkitaan<br />

tapauskohtaisesti, ollen keskimäärin n. 2500 €<br />

avustus tulee käyttää myöntämisvuoden aikana<br />

ja siihen tarkoitukseen, mihin se on myönnetty<br />

lisätietoja valtionavustuksien hakemiseen liittyvissä<br />

asioissa saa maakuntamuseosta<br />

MYÖNNETYT VALTIONAVUSTUKSET<br />

VUONNA <strong>2008</strong> PIRKANMAALLA<br />

●<br />

●<br />

●<br />

●<br />

●<br />

●<br />

avustusta vuodelle <strong>2008</strong> haki Pirkanmaalla<br />

yhteensä kymmenen paikallismuseota, joista<br />

avustus myönnettiin kuudelle hakijalle:<br />

Reipin kotiseutumuseo, Pirkkalan kunta<br />

Kangasalan museo, Kangasala-seura ry<br />

Perinnekylän Rajalahden talomuseo, Virtain<br />

<strong>kaupunki</strong><br />

Varalan Liikuntamuseo, Varalan Säätiö<br />

Lauri Viita –museo, Pispalan Moreeni ry<br />

Viialan museo, Akaan <strong>kaupunki</strong><br />

47

logo

products

Resources

Company

Terms of service
Privacy policy
Cookie policy
Cookie settings
Imprint
Change language
Made with love in Switzerland
© 2024 Yumpu.com all rights reserved

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!