Tutkimuksen laadunvarmistus Oulun yliopiston biologian laitoksella ...

Tutkimuksen laadunvarmistus Oulun yliopiston biologian laitoksella: 

suuntaviivoja laadunvarmistusjärjestelmän luomiseksi ja tutkimuksen 

tason seurantaan 

Tutkimuksen laadunvarmistustyö Oulun yliopistossa 

Pilottihankkeen raportti 

Raportin biologian laitokselle laatinut 

Pasi Reunanen 

Helmi-Huhtikuu 2005

Sisällysluettelo 

Prologi .............................................................................................................. 3 

Tiivistelmä ....................................................................................................... 4 

Miksi yliopistossa tehdään laadunvarmistustyötä ........................................... 5 

Tutkimuksen laatu yliopistossa ja tutkimuksen tieteellinen taso .................... 6 

Tutkimuksen laadun määritelmät korkeakouluissa ja tavoitteet ..... 7 

Tieteellisen tason tavoitteet ............................................................................ 8 

Tutkimuksen laadunvarmistusjärjestelmän piirteitä ....................................... 9 

Esitys tutkimuksen laadunvarmistusjärjestelmäksi ja tutkimuksen tason 

arvioimiseksi biologian laitoksella .................................................................. 11 

Tutkimuksen laadun varmistus ja kehittäminen ............................... 11 

Strategia ja laitoksen toimintamalli ................................................................. 11 

Johtaminen ja vastuunjako .............................................................. 11 

Laitoksen tutkimusstrategia ............................................................. 12 

Tutkimuksen laadunvarmistusjärjestelmän keinot ja menetelmät ................... 13 

Oppilasmateriaali ja opetuksen merkitys tutkimukselle .................. 13 

Jatko-opintojen ohjauksen periaatteet ............................................ 14 

Tulevaisuuden työllistymisnäkökohdat ........................................... 16 

Tutkimushenkilökunnan rekrytointi ................................................ 16 

Tutkimuksen edistämistyöryhmä (TETR) ........................................ 16 

Kansainvälinen vuorovaikutus ........................................................ 17 

Tieteenalojen välinen yhteistoiminta biologian laitoksella 

ja Oulun yliopistossa ....................................................................... 17 

Laitoksen julkaisupolitiikka ............................................................. 18 

Ulkopuolinen tutkimusrahoitus ....................................................... 18 

Hyvät työskentelyolot ja tarkoituksenmukainen laitekanta ............. 18 

Henkilökunnan tiedot ja taidot ........................................................ 19 

Työhyvinvointi ................................................................................. 19 

Tieteellisen tason arviointi .............................................................................. 20 

Yleisimmät käytetyt bibliografiset mittarit ...................................... 20 

LIITE 1 ............................................................................................................ 23 

2

Prologi 

Tämä raportti on osa pilottihanketta, jonka tavoitteena on luoda suuntaviivoja 

laadunvarmistusjärjestelmämallin kehittämiseksi Oulun yliopistossa ja pohdiskella miten 

mallia voidaan käytännössä toteuttaa yliopiston kaikilla laitoksilla. Pilottihankkeessa 

kartoitetaan kokemuksia tieteellisestä toiminnasta kolmessa tutkimuskäytännöiltään toisistaan 

poikkeavassa yksikössä (biologian laitos, prosessi- ja ympäristötekniikan osasto ja SILO) ja 

tunnustellaan tutkimuksen laadunvarmistukseen liittyvien asiakokonaisuuksien joukkoa. 

Tämän osahankkeen tavoitteena on kehittää tutkimuksen laadunvarmistusjärjestelmää 

sovellettavaksi Oulun yliopiston biologian laitoksella. Tehtävän keskeinen piirre on 

tarkastella niitä tutkimuksen laadunvarmistukseen liittyviä tekijöitä, jotka ovat omaleimaisia 

biologian laitokselle. Johtuen siitä, että selkeää ja valmista toimintamallia ei ollut 

käytettävänä tehtäväksiantohetkellä, raportti sisältää runsaasti elementtejä, joiden avulla olen 

pyrkinyt selventämään ja täsmentämään tehtävää ja luomaan itselleni kuvaa siitä, mitä 

laadunvarmistusjärjestelmällä tutkimuksen yhteydessä tarkoitetaan ja mihin sillä viime 

kädessä pyritään. Se on myös sekalainen kokoelma käsitteitä ja ideoita, joita olen vapaasti 

poiminut lukuista eri lähteistä. Koska käsitykset tutkimuksen laadunvarmistusjärjestelmän 

olemuksesta olivat sangen epämääräisiä työn alkuvaiheessa, olen tehnyt joitakin erotteluja ja 

rajanvetoja, joiden avulla olen tehtäväksiantoa soveltanut. Tämä kaikki on tapahtunut 

kuitenkin siten, että erilaisten tulkintojen mukaiset tavoitteet on voitu huomioida raportissa. 

Suosittelen raportin lukemista alusta loppuun, sillä tehtävään liittyy monia sellaisia käsitteitä, 

joiden määrittely tai merkityksen määräytyminen asiayhteydessä ei todennäköisesti avaudu 

intuitiivisesti. Epäselvyys käsitteistä aiheuttaa vain väärinymmärryksiä ja johtaa helposti 

hedelmättömään keskusteluun tutkimuksen laadunvarmistuksesta ja sen tarpeellisuudesta. Osa 

ehdotetuista toimenpiteistä voi edellyttää jossain määrin ylimääräisten taloudellisten ja 

työaikaresurssien allokointia, mutta koska tehtävään ei liittynyt laadunvarmistusjärjestelmää 

koskevan kustannusarvion tekemistä tai kustannuksien huomioimista ylimalkaan, jää tämä 

asia kokonaan myöhemmän tarkastelun ja huolen aiheeksi. 

On mielestäni myös hyvin tärkeää oivaltaa, että käsillä olevalla raportilla on selkeitä 

liittymäkohtia biologian laitoksen strategiatyön ja laitoksen vuotuisen toimintakertomuksen 

kanssa. Näitä kolmea tehtävää tulisi edistää rinnan ei erillisinä kokonaisuuksina ja 

pyrkimyksenä pitäisi olla yhden toimivan ja tarkoituksenmukaisen järjestelmän luominen. 

Kaiken kaikkiaan edellä mainitut hankkeet ja yliopistomaailman uudistukset yleisemminkin 

edellyttävät laitokselta uudenlaisten toimintatapojen omaksumista ja eheytymistä. Vain 

yhtenäinen biologian laitos ja yhteisiin tavoitteisiin sitoutunut henkilöstö voivat yhdessä 

vastata ulkopuolisiin haasteisiin. 

Oulussa 06. 05. 2005 

Pasi Reunanen 

Pasi Reunanen 

3

Tiivistelmä 

Laadunvarmistusjärjestelmät ovat yleinen käytäntö kaikessa tuotantotaloudellisessa 

toiminnassa. Korkeakoulujen laadunvarmistusvelvoite perustuu viime kädessä Euroopan 

Unionin julistuksenomaisiin yleiseurooppalaista korkeakoulutusta koskeviin tavoitteisiin. 

Näiden periaatteiden toteuttamiseen on sitouduttu kansallisessa päätöksenteossa ja 

laatujärjestelmät on saatettava osaksi yliopistojen toimintaa verraten tiukalla aikataululla. 

Oulun yliopisto on alkanut toteuttaa tätä tehtävää tarmokkaasti. Laatujärjestelmiä 

rakennettaessa niitä ei ole kuitenkaan suotavaa kehittää vain itsearvioinnin tarpeisiin vaan 

myös sellaisiksi, että vertailu laitosten tai yliopistojen välillä käy mahdolliseksi. On myös 

varauduttava siihen, että ulkopuolisia arviointeja ja vertailuja tullaan väistämättä tekemään ja 

niissä tullaan käyttämään määrällisiä mittareita tutkimuksen tuloksia ja tasoa arvioitaessa, 

minkä vuoksi tämäkin seikka olisi hyvä huomioida jo laatujärjestelmien suuntaviivoja 

vedettäessä. 

Tässä raportissa on tehty selvä erottelu itse laadunvarmistusjärjestelmän ja tieteellisen tason 

arvioinnin välillä. Laadunvarmistusjärjestelmän toimintasäde kattaa keskeisesti kaikki hyvää 

tutkimustyötä edistävät toimet laitoksella, mutta ulottuu toki yliopiston muillekin hallinnon 

tasoille. Laatujärjestelmä on lyhyesti sanottuna systemaattinen tiedonkeruujärjestelmä, jota 

hyödynnetään organisaation kehittämistyössä. Tieteellisen tason arviointi tapahtuu tavallisesti 

yliopiston ulkopuolella ja arviointi suoritetaan riippumattomasti. Raportissa esitellään 

näkemys tutkimuksen laadunvarmistusjärjestelmästä sovitettavaksi biologian laitokselle ja 

siihen liittyvistä toiminnallisista asiakokonaisuuksista. Raporttiin sisältyy myös lyhyt katsaus 

tieteellisen tason arvioinnissa käytettävistä mittareista, joita yleisesti käytetään 

riippumattomissa ulkopuolisissa arvioinneissa. Näiden ohella esittelen ajatuksia, miten 

tutkimuksen suorituskykyä mittaavan aineiston kokoaminen voidaan järjestää biologian 

laitoksella. 

Raportissa ei esitetä mitään sellaista, mikä mullistaisi vallitsevat käsitykset tieteellisen 

tutkimuksen turvaamisesta instituutiotasolla tai tieteellisen tason arviointimenettelyjä 

ylipäätään. Olen pyrkinyt käymään läpi tieteellisen tutkimuksen kenttää systemaattisesti ja 

arvioimaan sitä monesta näkökulmasta. Raportti ei myöskään pyri mullistamaan laitoksen 

arkipäivää esittämällä huikeita visioita uusista työryhmistä, joissa laitoksen henkilökunta voi 

tavata toisiaan entistä useammin. Päinvastoin esittämäni asiat ovat tuiki tuttuja kaikille 

laitoksen työyhteisössä toimiville. Olen halunnut osoittaa ja tähdentää tiettyjä toimia, joihin 

tulisi kiinnittää järjestelmällistä huomiota ja joiden varaan lopullinen toimintamalli voidaan 

harkita rakennettavaksi. Kysymyksessä on siis eräänlainen ryhtiliike. Raportin tärkein anti 

liittyy muiden ohella kysymyksiin, miten tutkijankoulutusta tuetaan tarkoituksenmukaisimmin 

ja miten laitoksen aikaansaannokset kerätään sellaiseen muotoon, josta aineisto on nopeasti ja 

kattavasti löydettävissä itsearvioinnin tarpeisiin tai ulkopuolisen arvioijan käyttöön. 

4

Miksi yliopistoissa tehdään laadunvarmistustyötä 

Yliopistolain 5 §:ssä todetaan: ”Yliopistojen tulee arvioida koulutustaan, tutkimustaan sekä 

taiteellista toimintaansa ja niiden vaikuttavuutta. Yliopistojen on myös osallistuttava 

ulkopuoliseen toimintansa arviointiin. Yliopiston tulee julkistaa järjestämänsä arvioinnin 

tulokset.” Vaikka lainkirjaimesta ei olekaan suoraan johdettavissa velvoitetta 

laadunvarmistusjärjestelmän luomisesta yliopistoissa, on siitä luettavissa keskeisiä 

laadunvarmistukseen liittyviä osatekijöitä: yliopistojen on arvioitava omaa toimintaansa 

kattavasti ja alistuttava myös tarvittaessa ulkopuoliseen riippumattomaan arviointiin ja kaiken 

tämän on oltava läpinäkyvää ja avointa. 

Suomessa valtiovallan ja yliopistojen työn- ja vastuunjako on tehty siten, että 

opetusministeriö vastaa kansallisen korkeakoulupolitiikan valmistelusta ja sen toimeenpanon 

edellytyksistä 1 . Valtakunnan tasolla Valtion tiede- ja teknologianeuvoston tehtävänä on toimia 

tiedepoliittisissa kysymyksissä valtioneuvoston ja ministeriöiden apuna. Valtio vastaa 

korkeakoulujen perusrahoituksesta. Päävastuu opetuksen järjestämisestä ja sen 

kehittämistoiminnasta, tieteellisestä tutkimuksesta ja muusta toiminnasta sekä sen laadusta on 

korkeakouluilla itsellään. 

Kansallinen korkeakoulupolitiikka kytkeytyy myös läheisesti Euroopan Unionin yhteisiin 

koulutuspoliittisiin tavoitteisiin. Bolognan julistuksessa 1999 korkea-asteen koulutuksen 

tavoitteeksi hyväksyttiin yhteisen Euroopan korkeakoulutusalueen toteuttaminen vuoteen 

2010 mennessä. Berliinin opetusministerikokouksen kommunikeassa vuodelta 2003 Bolognan 

julistuksen tavoitteita täsmennettiin ottamalla päämääriksi yleiset ja yhteiset arviointikriteerit 

ja metodit koulutuksessa. Välitavoitteeksi vuoteen 2005 mennessä asetettiin: kaksiportainen 

tutkintojärjestelmä, laadunvarmistusjärjestelmien käyttöönotto ja tutkintojen tunnustamisen 

tehostaminen. Kommunikeassa todetaan edelleen, että laadunvarmistusjärjestelmillä tulisi olla 

yhteiset kriteerit ja menetelmät. Kuitenkin aivan erikseen korostetaan, että korkeakoulut 

kantavat itse vastuun laadunvarmistuksesta autonomiaperiaatteen mukaisesti. 

Laadunvarmistukselle asetettiin sisällöllisiä edellytyksiä seuraavasti: 

1) eri asianosaisten elinten ja laitosten välinen vastuunjako; 

2) koulutusohjelmien ja korkeakoulujen avoin arviointi; 

3) perusteltu laadunvarmistusjärjestelmä; 

4) osallistuminen kansainväliseen toimintaan, yhteistyöhön ja verkostoihin. 

Korkeakoulujen laadunvarmistusta tutkinut opetusministeriön työryhmä 2 

korkeakoulujen tulisi kehittää laadunvarmistusjärjestelmiään siten, että ne 

esittää, että 

1) kattavat korkeakoulun koko toiminnan; 

2) tulevat osaksi korkeakoulun normaalia toimintaa; 

3) ovat jatkuvia ja hyvin dokumentoituja. 

Työryhmä esittää tarkoituksenmukaisimmaksi menetelmäksi auditointia yleisesti 

laadunvarmistuksessa käytettyjen standardimenetelmien (esim. EFQM), akkreditointien ja 

1 Ks. Kivinen ja Lumme (1994) Tieteen kehto vai leipäpuu – näköaloja korkeakoulupolitiikkaan. Teoksessa 

kokeneet yliopistokonkarit esittävät käsityksiään korkeakoulupolitiikan kehittämistarpeista. Yleisemminkin 

korkeakoulupoliittisten tuulien seuraaminen myös laitoksella olisi suotavaa, jotta suurimpiin mullistuksiin 

voidaan varautua jo silloin kun ne ovat vasta esittelyvaiheessa. 

2 Ks. Korkeakoulutuksen laadunvarmistus. OPM:n työryhmämuistio 2004:6 

5

sertifikaattien asemasta. Työryhmä esittää edelleen ja edellyttää yliopistoilta aktiivisia toimia 

kattavan laatujärjestelmän laatimiseksi ja kokonaisvaltaisen laadunvarmistusjärjestelmän 

luomiseksi. 

Korkeakoulujen laadunvarmistuksen (sisältää siis myös tutkimuksen) yleiset tavoitteet ovat: 

1) laadun hallinta ja kehittäminen; 

2) toiminnan näkyväksi tekeminen ja luotettavaksi osoittaminen. 

Oulun ylipistossa tehtävän laatutyön katsotaan tukevan innovatiivista ja luovaa työskentelyä 

yliopistoyhteisössä. Keskeisiä laatutyön tunnusmerkkejä ovat: 

1) se kattaa korkeakoulun koko toiminnan: tutkimuksen, opetuksen ja palvelut; 

2) se on osa yliopiston arkipäivää; 

3) se kuuluu toiminnan ohjaus- ja johtamisjärjestelmään; 

4) se on jatkuvaa; 

5) se on dokumentoitu; 

6) se mahdollistaa kaikkien korkeakouluyhteisön jäsenten osallistumisen. 

Oulun yliopiston oman linjauksen mukaan keskeisiä periaatteita laatujärjestelmiä 

kehitettäessä ovat toistaiseksi järjestelmien kehittäminen ensisijaisesti ruohonjuuritasolta 

lähtien ja painopisteen pitäminen sisällössä. Tämä siis tarkoittaa sitä, että 

laadunvarmistusjärjestelmiä kehitetään lähtökohtaisesti laitosten omista toimintaympäristöistä 

ja perinteistä käsin. Toiseksi laadunvarmistusjärjestelmässä määrällinen mittaaminen ei ole 

ensisijaista, vaan laatujärjestelmän laadullinen kehittäminen. 

Tutkimuksen laatu yliopistossa ja tutkimuksen tieteellinen taso 

Tässä vaiheessa on viimeistään tehtävä erottelu laatujärjestelmän ja tieteellisen tason välillä 

selväksi (kuva 1). Laatujärjestelmässä kiinnitetään huomiota niihin organisaation tukitoimiin, 

joilla varmistetaan tutkimuksen ja sen tieteellisen laadun jatkuvuus sekä edelleen 

kehittyminen. Sen sijaan tutkimuksen tieteellistä tasoa (laatua) arvioidaan tiedeyhteisössä sen 

vakiintuneiden käytänteiden mukaisesti mm. riippumattomat vertaisarvioinnit. Tästä vastaa 

tiedeyhteisö itse tutkijoiden laatimien yksittäisten tutkimusraporttien kohdalla ja tavallisesti 

Suomen Akatemia kansallisesti arvioitaessa yksittäisten tutkijoiden, projektien, yliopistojen 

tai kansallista tieteellistä tasoa laajemminkin. Lisäksi pitää muistaa, että Suomessa 

Korkeakoulujen arviointineuvosto (KKA) arvioi riippumattomasti opetuksen laatu- ja 

huippuyksiköt ja Suomen Akatemia (SA) tutkimuksen huippuyksiköksi hakevien tahojen 

tutkimuksen tason. Tohtorinkoulutus muodostaa kiinteän sillan yliopiston ja tiedeyhteisön 

välille. Tämä silta yhdistää yliopistoissa annettavan tieteellisen ja menetelmällisen opetuksen 

ja tiedeyhteisön piirissä tapahtuvan tieteellisten tulosten arvioinnin. 

6

Yliopiston näkyvyys ja 

tunnettuus tiedeyhteisössä 

І 

ІІ 

Yliopistossa tehtävä 

tutkimus 

Yliopistot 

Tiedeyhteisö 

Tohtorinkoulutus 

KKA 

Kuva 1. Kaavamainen esitys yliopiston ja tiedeyhteisön välisestä vuorovaikutussuhteesta 

tutkimuksen kentässä. Laadunvarmistusjärjestelmä (I) on institutionaalinen menetelmä- ja 

keinovalikoima, jolla tieteellisen tutkimuksen edellytyksiä laitoksella seurataan, ohjataan ja 

kehitetään. Tieteellisen tutkimuksen tasoa (II) arvioidaan joukolla laadullisia ja määrällisiä 

mittareita ja tästä vastaa tiedeyhteisö riippumattomasti. Tohtorinkoulutus kytkee nämä kaksi 

tahoa kiinteästi toisiinsa. 

Tutkimuksen laadun määritelmät korkeakouluissa ja tavoitteet 

Nykysuomen sanakirjassa laatu määrittellään sellaisiksi (olennaisiksi t. tilapäisiksi) 

ominaisuuksiksi, jotka tekevät jnk siksi mitä se on; t. jotka olennaisesti kuuluvat jhk, t. se 

mikä antaa jllkn sen olennaisen leiman; t. on ominaista jollekin (yl. jossakin tietyssä 

suhteessa). Laatu on myös 1) ominaisuus, piirre; 2) korkealuokkaisuus, erinomaisuus. 

Laaduntarkkailulla ymmärretään elinkeinoelämässä massatuotantotuotteista tehtävää 

otostutkimusta tuotteen laadun määrittämiseksi, jotta voidaan selvittää mitä tulisi tehdä 

halutun laatutason saavuttamiseksi (Encyclopedia Americana). 

Tieteellistä tutkimusta tai tutkimuksen laadunvarmistusta yliopistoissa ei tietenkään tule 

rinnastaa massatuotantoon tai teollisten tuotteiden otostutkimuksiin, sillä kysymyksessä on 

huomattavasti moniulotteisempi, –tasoisempi ja vuorovaikutussuhteiltaan laajempi 

kokonaisuus. Tutkimuksen laatua ei tule myöskään sekoittaa seuraaviin asioihin: kallis vs. 

halpa tutkimus, aloitteleva vs. kokenut tutkija, teoreettinen vs. empiirinen tutkimus, 

kvalitatiivinen vs. kvantitatiivinen tutkimus, pitkäkestoinen vs. lyhytkestoinen tutkimus, 

perustutkimus vs. soveltava tutkimus jne. Jokin tutkimus voi toki olla ”vanhanaikaista” (ei 

käytä moderneja metodeja, laitteita tms.) mutta tämä ei välttämättä tee tutkimuksesta 

laadutonta. 

SA 

7

Korkeakoulun laatujärjestelmissä laadunvarmistus määrittyy kokonaisuuden tasolla 

erinomaisuutena 3 ja huippusuorituksena. Tutkimuksen laatu on tässä yhteydessä määritelty 

innovatiivisuudeksi ja vaikuttavuudeksi 4 . Innovaatio tarkoittaa 1) uudistusta, uutuutta; 2) 

uutta keksintöä, uutta menetelmää tai olemassa olevan toiminnan parannusta. Innovatiivinen 

taas on uudistuva, parantuva tai uudistuksiin pyrkivä. Näissäkin määritelmissä on huomattava, 

että korkeakouluissa tutkimuksen laadun käsite liitetään keskeisesti siihen prosessiin, joka 

tuottaa hyviä tutkimustuloksia, ei niinkään varsinaisiin tutkimustuloksiin. 

Tieteellisen tason tavoitteet 

Oulun yliopiston laatimissa tutkimuspoliittisissa linjauksissa todetaan, ettei tutkimuksen 

tasolle tulisi asettaa yksiselitteisiä kriteerejä, joita voidaan soveltaa yhdenmukaisesti kaikilla 

tieteenaloilla. Näin ollen, koska mitään yleisiä tutkimuksen tason mittareita ei ole alun 

alkaenkaan pyritty luomaan, on katsottu, että laadukasta tutkimusta voidaan luonnehtia monin 

eri tavoin. Tutkimuksen tason tuntomerkkeinä mainitaan seuraavat seikat: 

1) kansainvälisesti korkeatasoinen tiede tutkii tieteellisen kysymyksenasettelun 

kannalta relevantteja kohteita ja johtaa uusiin kysymyksenasetteluihin; 

2) tutkimukset julkaistaan kansainvälisesti arvostetuilla vartaisarviojärjestelmää 

toteuttavilla foorumeilla; 

3) tutkimuksiin viitataan runsaasti; 

4) korkeatasoisen tutkimuksen tekijät ovat yleensä alansa tutkijoiden arvostamia; 

5) tutkimus on yhä useammin monitieteistä yhteistyötä ja johtaa etenkin teknistieteellisillä 

aloilla innovaatioihin ja teollisiin sovellutuksiin; 

6) tehokas resurssien käyttö on osoitus prosessien laadusta myös tutkimustoiminnassa. 

Yllä esitettyä luetteloa voidaan tulkita vain laadullisesti, sillä mitään tarkempaa määrällistä 

määrittelyä edellä mainituille tunnusmerkeille ei anneta. Esimerkiksi, mitä tarkoitetaan, että 

tutkimuksiin viitataan runsaasti. Edellinen luettelo muistuttaa huomattavasti Suomen 

Akatemian käyttämää kriteeristöä sen arvioidessa tutkimusryhmien edellytyksiä päästä 

kansalliseksi tutkimuksen huippuyksiköksi. Huomattavaa on, että myös Suomen Akatemia 

tekee erottelun tutkimuksen laadun, määrän ja kohdentumisen kesken. 

Ulkopuolinen rahoitus esim. Suomen Akatemian kautta määräytyy yhä useammin laadullisen 

arvion ja tieteellisen tason perusteella. Yliopistojen oma rahoitus taas on sidottu 

tulosohjausjärjestelmään. 5 Yliopistojen toimintaa voidaan arvioida laadullisesti erilaisten 

asiantuntijakäytäntöjen avulla ja määrällisesti tiedeindikaattorien avulla. Tiedeindikaattoreina 

tässä tapauksessa käytetään useimmin julkaisuja ja viiteanalyysiä. 

3 Laatujärjestelmien yhteydessä erinomaisuus määritellään organisaation johtamiseen ja tuloksellisuuteen 

liittyvänä käytäntönä, jonka ominaispiirteitä ovat muiden ohessa: tuloshakuisuus, johtajuus, toiminnan 

päämäärätietoisuus, henkilöstön osallistuminen, jatkuva parantaminen ja innovatiivisuus sekä 

yhteiskunnallinen vastuu. 

4 Kansainvälisesti tutkimuksen laadusta puhuttaessa viitataan usein “originaalisuuteen”, jota voidaan luonnehtia 

seuraavasti: Originality is an intellectual advance or significant contribution to knowledge; intellectual 

(methodological) rigour and coherence and analytical insight; imaginative scope, importance of issues 

addressed; extant of implications for other researchers; accuracy and depth of scholarship; evidence of 

familiarity with other work in the field. 

5 Huomattakoon, että tuloksellisuusrahaa yliopistoille myönnettäessä huomioidaan: huippuyksiköt, Akatemian 

rahoitus ensin sitten muut, koulutuksen laatuyksiköt, opistojen kulku, työllistyminen ja kansainvälisyys. 

8

Tutkimuksen laadunvarmistusjärjestelmän piirteitä 

Suomen Akatemian julkaisussa 10/03 arvioitiin tieteellistä tutkimusta, sen laatua ja 

vaikuttavuutta Suomessa vuosituhannen alkuvuosina 6 . Tämän selvitystyön johtopäätöksissä 

listataan seuraavat tutkimuksen tekoon, sen infrastruktuuriin, edellytyksiin ja resursseihin 

keskeisesti vaikuttavat tekijät: 

1) riittävä julkinen rahoitus; 

2) tutkijankoulutus; 

3) tutkijan urakehityksen mahdollistaminen; 

4) asiantunteva ja pätevä tutkimushenkilöstö; 

5) tohtorit yliopiston ulkopuolisissa asiantuntija- ja johtotehtävissä; 

6) yliopiston tehtävien tasapainottaminen; 

7) vaikuttaminen kansainvälisillä tutkimusareenoilla/organisaatioissa; 

8) koordinoidut tutkimusohjelmat; 

9) tutkimuksen arviointi ja kehittäminen; 

10) tutkimuksen laatu ja näkyvyys kansainvälisesti; 

11) perustutkimuksen sosiaaliset ja yhteiskunnalliset vaikutukset. 

Edellä olevassa luettelossa mainitaan, jos ei tyhjentävästi niin ainakin kattavasti, se 

tutkimuksen viitekehys, jonka varassa menestyksellinen ja luova tieteenteko voi hyvin. Kuten 

luettelo kohta kohdalta osoittaa, viittaavat useimmat kohdat sellaisiin tutkimuksentekoon 

saumattomasti liittyviin tekijöihin, jotka voidaan laskea tutkimuksen laadunvarmistuksen 

piiriin kuuluviksi. Tutkimuksen tuotoksiin: julkaisuihin, innovaatioihin ja patentteihin ei 

ainakaan suoraan viitata ollenkaan; niitä on lupa odottaa jos tutkimukselle annetaan sen 

vaatimat toimintaedellytykset. 

Toimivan laadunvarmistusjärjestelmän voidaan katsoa mahdollistavan ja edistävän seuraavia 

tutkimuksentekoon olennaisesti liittyviä seikkoja: 

1) rahoitus ja uudet hankkeet sekä virat; 

2) asiantuntijatehtävät (ulkopuolinen tunnustus); 

3) tutkimuksen vaikuttavuus käytännössä (näkyvyys); 

4) yhteistyöverkostot ja kiinteät ulkomaiset yhteydet; 

5) monipuolinen opetus ja oma opiskelijakanta jatko-opiskelijapoolina; 

6) laaja-alainen tutkimuskenttä ja varautuminen painoalojen muutoksiin. 

Opetusministeriön lista laadunvarmistusjärjestelmiin keskeisesti liittyvistä tekijöistä, joiden 

huomioiminen on olennaista tutkimukselle, on taas seuraavanlainen: 

1) jatkokoulutettavien valinta; 

2) aktiivisten jatko-opiskelijoiden määrä; 

3) väitöskirjojen ohjauksen suunnittelu; 

4) väitöskirjojen tarkastus- ja hyväksymismenettely; 

5) tutkijoiden liikkuvuus. 

Laitoksille kehitettävän laadunvarmistusjärjestelmän luomisessa kantavana ajatuksena tulee 

olla, että järjestelmä ei saa rasittaa laitoksia tarpeettomasti. Koko yliopistolaitos on 

6 Yleisesti ottaen biotieteet saavat hyvät tai erinomaiset arviot raportissa, vaikka monilla tutkimukseen 

keskeisesti liittyvillä osa-alueilla kehittämistarpeita voitiin osoittaa. 

9

edelleenkin merkittävässä muutoksentilassa ja tämä muutosprosessi tuo mukanaan uusia 

haasteita jokaiselle laitokselle. Nämä uudistukset (esim. tulosohjaus, tutkinnonuudistus, 

uudenlainen palkkausjärjestelmä yms.), jotka vievät paitsi loputtomasti aikaa niin myös 

laitosten taloudellisia, fyysisiä kuin henkisiä voimavaroja, ovat omiaan alentamaan 

henkilökunnan halukkuutta osallistua täysipainoisesti uusiin hankkeisiin. Tiivis työskentely 

hallinnollisissa tehtävissä vie aikaa myös tutkijoiden oman tutkimuksen parissa vietetystä 

ajasta. Tässä kehityksessä piilee vaara, että loitontuminen tutkimustyöstä ruostuttaa 

tutkijoiden ammattitaitoa ennen pitkää ja seuraukset alkavat näkyä tulevan tutkijasukupolven 

tiedoissa ja taidoissa. Tutkijan pätevyyttä ylläpidetään vain tutkimusta tekemällä ja alan 

kehitystä valppaasti seuraamalla. Ei liene asianmukaista edellyttää, että yliopistotutkijoiden 

tulisi tehdä tutkimusta omalla ajallaan virka-ajan päätyttyä. Näistä seikoista johtuen 

toteutettavan laatujärjestelmän suuntaviivojen on oltava yksinkertaisia, hyvin perusteltuja, 

selkeitä ja helposti toteutettavissa, mutta silti efektiivisiä, toimivia ja hyödyllisiä. Järjestelmän 

luomisvaiheessa ja myöhemminkin laitosten toivomuksia ja esityksiä tulisi tarkoin kuunnella 

hallinnon ylemmillä portailla. 

Yksi laadunarviointijärjestelmän pulmista on yliopistojen itsenäisyysperiaate ja 

autonomiavaatimus. Periaatteen mukaan yliopisto vastaa itse laatujärjestelmästä, sen 

laatimisesta ja sisällöstä, ja se räätälöidään laitoksille sopiviksi. Järjestelmää ei varsinaisesti 

akkreditoida mitenkään, mutta se on altis auditoinille. Auditointi 7 voi olla sisäistä 

itsearviointia tai ulkopuolisen suorittamaa. Auditointiprosessissa ei arvioida suoraan 

saavutettuja tuloksia tai järjestelmälle keskeisiä periaatteita. Auditoinissa keskittytään vain 

itse systeemiin ja prosessiin l. toimintamalleihin ja käytänteihin, jotka luovat edellytyksiä 

”laadulle” ja ovat omiaan kehittämään laadunvarmistusjärjestelmää. Tulevaisuudessa 

vertailua tullaan tekemään laajemminkin ja yhdenvertaiset menetelmät tulevat väistämättä 

käyttöön. Siksi jo laatujärjestelmiä luotaessa pitäisi varautua tähän kehittämällä menetelmiä, 

joilla tämäkin tavoite voidaan saavuttaa samanaikaisesti. Myös Oulun yliopiston 

tiedeneuvosto on esittänyt, että tieteenteon laadun vertailu samanlaisten yksiköiden välillä 

aloittain kansallisesti ja kansainvälisesti tulisi olla mahdollista sovellettavan 

laadunvarmistusjärjestelmän puitteissa. Vaikka audiointi on nyt katsottu yliopistolle sopivaksi 

arviointimenetelmäksi, tulisi myös muiden arviointityyppien, kuten EFQM:n ja 

Benchmarkingin, hyviä ja hyödyllisiä puolia harkita yhdistettäväksi yliopistossa kehitettävään 

malliin. Tutkimuksen laadunvarmistusjärjestelmän kehittäminen ja kehittyminen käytännössä 

tullee todennäköisesti noudattamaan likimain opetuksen vastaavaa, josta Oulun yliopistossa 

on jo pitkä kokemus. Siitä pitäisi ottaa opiksi. 

7 Auditoinnilla tarkoitetaan korkeakoulun laadunvarmistusjärjestelmään kohdistuvaa ulkopuolista riippumatonta 

arviointia. Itse auditoinnissa kantaa ei oteta laadunvarmistusjärjestelmän tavoitteisiin tai toiminnan tuloksiin 

sinänsä, vaan niihin prosesseihin, joilla korkeakoulu hallitsee ja kehittää koulutuksensa ja muun toimintansa 

laatua. Arvioinnissa tarkasteltava aineisto koostuu pääasiassa olemassa olevasta aineistosta, jonka korkeakoulu 

kokoaa. Menettelyn tavoitteena on osoittaa kansallisille ja kansainvälisille kumppaneille toiminnan laatu ja sen 

luotettavuus. KKA:n alustavasti laatimassa korkeakoulujen laadunvarmistusjärjestelmien auditointia 

koskevassa esityksessä ei sitouduta kansainvälisten standardiarviointimalleihin sellaisenaan, vaan niissä 

käytettyihin ja hyväksyttyihin yleisiin käsitteisiin. Näitä periaatteita noudattaen sovelletaan omat auditoinnissa 

käytettävät käsitteet (kattavuus, vaikuttavuus, avoimus ja viestivyys). Arviointikriteerit eivät ole sitovia vaan 

suuntaa-antavia. Kukin korkeakoulu joutuu tekemään omat tulkintansa edellä mainituista käsitteistä. Kuvaavaa 

on, että yliopiston valmistautuessaan auditointiin tulee selittää ns. perusdokumentissa mitä käsitteitä on 

käytetty ja miten ne on tulkittu! 

10

Auditoinnin kriteerit: 

1) laadunvarmistusjärjestelmän rakenteellista kattavuutta arvioidaan tarkastelemalla 

järjestelmän kytkeytymistä korkeakoulun toimintaan (ylätaso); 

2) vaikuttavuudella tarkoitetaan järjestelmän kykyä kehittää toimintaa, erityisesti 

koulutuksen ja tutkimuksen laatua (sisäinen vaikutus); 

3) avoimuus ja viestivyys tarkoittaa yliopiston tunnettuutta (julkisuus, näkyvyys). 

Arviointiprosessien yhtenä ongelmana voidaan pitää sitä, käytetäänkö auditoinnin tuloksia 

aktiivisesti vai passiivisesti päätöksenteossa. Tällä tarkoitetaan käytetäänkö auditioinnin 

tuloksia suoraan päätöksenteon perusteeksi vai menetelmänä koota tietoa keskustelun 

pohjaksi. 

Esitys tutkimuksen laadunvarmistusjärjestelmäksi ja tutkimuksen tason 

arvioimiseksi biologian laitoksella 

Tutkimuksen laadun varmistus ja kehittäminen 

Suunniteltaessa laadunvarmistustoimenpiteitä ja niiden toteuttamista korkeakoulun yksiköissä 

kuuluu ensin kysyä, mitä laatu tällä alalla on tai mitä sen tulisi olla. Mitä on tutkimuksen laatu 

biologian alalla? Se on tietenkin näkyvyyttä ja arvostusta tiedeyhteisössä ja yhteiskunnassa, 

vaikkakin nämä hieman eri merkityksissä. Tutkimuksemme on monipuolista ja innovatiivista, 

ja se jättää jäljen alallemme ainakin tilapäisesti mutta mieluiten pysyvästi. Tutkimuksemme 

laatu kestää kansallisen ja kansainvälisen vertailun. Mutta jos tarkastelemme 

laadunvarmistusjärjestelmää erikseen tutkimuksen tason arvioinnista, nousee tarkastelun 

polttopisteeseen eri asiakokonaisuudet. Tarkastelen näitä kahta eri näkökulmaa seuraavassa 

erillisinä kokonaisuuksina. 

Tutkimuksen laadunvarmistus voidaan lyhykäisyydessään kiteyttää seuraavaan malliin: 

laitoksella on selvä tavoite tutkimuksen laadun ja tason suhteen, joka halutaan saavuttaa ja/tai 

ylläpitää; tämän tavoitteen saavuttamiseksi valitaan tarkoituksenmukainen toimintamalli; 

toimintamallia toteutetaan järjestelmällisesti käytännössä; toimintamallin toteutumista 

tarkkaillaan alati ja arvioidaan ollaanko kulkemassa kohti asetettuja tavoitteita; toimintamallia 

hiotaan tai parannetaan säännöllisin väliajoin. 

Strategia ja laitoksen toimintamalli 

Johtaminen ja vastuunjako 

Koska yliopiston yksittäinen laitos ei toimi samalla toimintaperiaatteella kuin 

liiketaloudellista voittoa tavoitteleva yhtiö, laitoksen johtamiseen ja toimintamallien 

suunnitteluun ja niiden toteuttamiseen tulee kaikkien laitoksen esimiesasemassa olevien 

henkilöiden ja tarvittaessa henkilöstönkin edustajien osallistua. Valittujen 

toimintamallien seuranta ja niiden kehittäminen edelleen on kuitenkin lähtökohtaisesti 

laitoksen johtajan velvollisuus. Johtajan aktiivisuus ja osallistuminen yhteisten asioiden 

hoitoon sekä henkilöstön kannustukseen ovat keskeisiä tehtäviä laitoksen 

toimintakentässä. Johtajan pitää koko ajan paneutua laitoksen kehittämiseen, sen 

toiminnan ja toimintaedellytysten parantamiseen arvioimalla saavutettuja tuloksia sekä 

etsimällä parannuskohteita. Johtaja toimii laitoksen edustajana yliopiston monissa 

11

elimissä ja laitoksen ulkopuolisia yhteyksiä vaalittaessa. Laitoksen toiminnalla on sen 

johtajan kasvot. 

Laitoksen tutkimusstrategia 

Laitoksen tutkimusstrategiassa esitetään laitoksen tutkimuksen kuva, sen tavoitteet ja 

toimintaympäristö. Strategiset tutkimuslinjaukset 8 puetaan tässä yhteydessä 

suunnitelmaksi, jolla on täsmälliset tavoitteet. Tässä tulee selkeästi osoittaa laitoksen 

tutkimuskenttä ja miten sitä kehitetään (määrällinen ja laadullinen). Välitavoitteet ovat 

hyödyllisiä sen arvioimiseksi, miten vakiintuneita tutkimussuuntauksia kehitetään ja 

miten uusille hankkeille varataan mahdollisuuksia laitoksella. Laitos esittelee itsensä 

sellaisena, millaisena se haluaa näyttäytyä ulkopuoliselle tutkimuksen kentässä. 

Strategia ei saa olla lattea toteamus tai maailmaasyleilevä julistus, vaan tarkkaan 

harkittu ja selkeä kuvaus laitoksen toiminnasta ja tavoitteenasetteluista. Strategian 

luomiselle luonteenomaisia piirteitä ovat: 

1) organisaation tärkeimmän osaamisalueen ja toiminnan tarkka rajaaminen 

organisaation sijoittamiseksi sen toimintaympäristöön; 

2) organisaation toiminnan sovittaminen käytettävissä oleviin resursseihin. Strategiasta 

päättämisellä on aina suoria resurssivaikutuksia, siksi strategian tulee olla 

tasapainossa käytännön toteuttamismahdollisuuksien kanssa; 

4) strategiassa pitää huomioida myös organisaation tavoitteet (yliopiston 

toimintaperiaatteet) ja yhteiskunnan odotukset (tiedepolitiikka); 

5) strategia vaikuttaa organisaation toimintaan pitkällä aikajänteellä. 

Laitoksen tutkimusstrategiaa pohdittaessa on hyvä täsmentää, mikä on Thule-instituutin 

rooli laitoksen tutkimuksessa ja sen kehittämisessä. Thule-instituutti koordinoi Oulun 

yliopiston pohjoisuus ja ympäristö -painoalaa 9 ja siihen lukeutuu yliopiston 

ympäristöalan tutkijakoulu. Thule-instituutista olisi tehtävä laitoksen tehokas liittolainen 

tutkimustyön kehittämishankkeissa. Laitoksen on empimättä tartuttava 

mahdollisuuksiin, jotka Thule-instituutti tarjoa ja tarvittaessa osoitettava aktiivisesti 

tutkimuksen tukemiseen liittyviä kehittämistarpeita. Myös yhteistyömahdollisuuksia 

Biocenter Oulun kanssa pitäisi alkaa tunnustella tosissaan 10 . 

Strategian toteuttamisesta organisaatiossa kantaa vastuun sen johtoporras. Vaikka 

johtajan taidot punnitaan laitoksen toiminnan koordinoinnissa, ei johtaja yksin kykene 

toteuttamaan laitoksen toimintastrategiaa vaan vastuunkantaminen tämän tehtävän 

hoidossa on koko laitoksen henkilökunnan velvollisuus. 

8 Strategia on oppi sodan voittamisesta, sodan johtamisen taito; se on yhteisön/henkilön toiminnassaan, 

suhtautumisessaan toisiin käyttämä suunnitelmallinen menettely; menettelytapojen järjestelmä. Taktiikkaa on 

miten nuo tavoitteet käytännössä saavutetaan. 

9 Yliopiston hallituksen päätöksen mukaan Oulun yliopiston pohjoisuus- ja ympäristöpainoalojen (NorNetyhteistyö) 

toisiaan tukeva osaaminen kootaan yhden painoalanimikkeen ”Pohjoisuus ja ympäristö” alle 01. 01. 

2005 alkaen. 

10 Suomen Akatemian raportissa 11/02, jossa arvioidaan bioteknologian tilaa Suomessa, mainitaan Biocenter 

Oulun kohdalla mm. seuraavaa: ”Although the two campuses of the University are separated by six 

kilometres, the Biocenter has presence on both sites, successfully bringing together activities in the University 

Hospital and in the medical, technical and science faculties (but currently not the Biology Department).” Tämä 

lienee riittävä kehotus ryhtyä selvittämään yhteistyön kehittämismahdollisuuksia, mikäli sitä ei vielä ole tehty. 

12

Tutkimuksen laadunvarmistusjärjestelmän keinot ja menetelmät 

Tutkimuksen laadunvarmistusjärjestelmä on niiden tutkimuksen osa-alueiden keinovalikoima, 

jota tarvitaan laitoksen strategiassa tavoitteekseen ottamien asioiden saavuttamiseksi 

konkreettisesti. Näitä keinoja ovat kaikki ne välilliset tukitoimet pitkällä aikajänteellä, joiden 

katsotaan suoraan vaikuttavan tutkimuksen tekemiseen yksikössä. Näiden keinojen tehtävänä 

on vähintäänkin ylläpitää hyvää ja tuotteliasta tutkimusympäristöä laitoksella mutta parhaassa 

tapauksessa (tavoitteena tietenkin on) parantaa sitä. 

Tutkimuksen laatujärjestelmän yhteydessä käytettynä termi standardi 11 herättää varmasti 

ansaittua epäilystä. Se ei olekaan paras termi semminkin, kun muissa yhteyksissä sitä on 

tieten tahtoan pyritty välttämään. Tässä yhteydessä sillä ei tarkoiteta tiukkoja ohjeita siitä, 

mitä tulee tehdä ja kuinka usein, vaan pikemminkin ehdotetaan käytännön keinoja ja 

menetelmiä, joille voitaisiin luoda uusia käytänteitä tai menettelytapoja. Standardin kuten 

strategian suhteen pätee sama sääntö: on tärkeää päättää miksi ja mitä varten standardeja 

pystytetään. Standardisoidut menettelytavat ja erilaiset suorituskyvyn mittarit helpottavat 

seuraamaan onnistutaanko tavoitteen saavuttamisessa, tai sen avulla voidaan kontrolloida 

suoritusta suhteessa asetettuun tavoitetasoon. Standardit voivat tässä yhteydessä olla arvoja 

(minimit) tai tasoja, joilla viime kädessä voidaan mitata ja arvioida määrällisesti 

saavutetaanko tavoite-/haluttu taso. Standardeilla pyritään ennakointiin ja ennustettavuuteen. 

Erilaisille standardimalleille ja tavoitteille on tyypillistä, että erityisesti laadun minimiarvoa 

valvotaan ja kontrolloidaan tarkasti. Laaduntarkkailu ei voi pitkällä aikajänteellä olla 

joustavien käsitteiden tai väljän ohjeistuksen varassa. Standardien käyttö täsmällisinä 

apuvälineinä tarjoaa objektiivisen referenssin johdonmukaisen päätöksenteon tarpeisiin. 

Standardit sisältävät sitovia määräyksiä, jotka ovat numeerisia ja/tai laadullisia. Standardein 

määritetään paitsi raja- ja kynnysarvot niin myös tavoite- ja ohjearvoja. 

Oppilasmateriaali ja opetuksen merkitys tutkimukselle 

Uudet tutkijasukupolvet kasvavat siitä oppilasmateriaalista, joka kulloinkin seuraa 

laitoksella annettavaa luento-opetusta ja osallistuu laboratorioharjoituksiin. Suuri osa 

jatkokoulutettavista tutkijanuralle suuntaavista opiskelijoita on peräisin tästä joukosta. 

Vaikka nykyään jatkokoulutettavia rekrytoidaan toisista yliopistoista ja ulkomailta asti, 

muodostaa oma opiskelija-arsenaali keskeisen resurssin laitoksilla tehtävälle 

tutkimustyölle. Siksi ei ole yhdentekevää miten opiskelijoita luennoilla ja 

laboratorioissa koulutetaan. Opetuksen tasosta tinkiminen näkyy suoraan opiskelijoiden 

teoreettisissa tiedoissa ja käytännön taidoissa sekä edelleen valmiuksissa alkaa tutkijan 

uralle. 

Opetuksen kehittämistyötä tehdään systemaattisesti laitoksen opetuksen 

kehittämistyöryhmässä ja tällä työllä voidaan katsoa jossain määrin olevan jo perinteitä. 

Työryhmässä tehtävä opetuksen kehittäminen on arvokasta, ja se luo riittävät puitteet 

tasokkaan yliopistollisen koulutuksen edistämiselle. Tässä on kuitenkin huomattava, että 

myös maisterin tutkintoon kuuluvat tutkielmat lukeutuvat opetuksen kehittämisen 

piiriin. Tutkielma on usein opiskeluvaiheen ensimmäinen ja tuntuvin linkki 

tutkimusmaailmaan. Siksi ehdotankin, että tutkielmien aiheita ja niiden toteuttamista 

suunniteltaessa otetaan päämääräksi, että siihen kerättävä aineisto täyttää hyvälle 

tiedeartikkelin aineistolle asetetut edellytykset ja tutkielmat pyritään julkaisemaan 

11 Standardi tarkoittaa normaalimääräystä, normia, normaalityyppiä ja vakiota. 

13

myöhemmin. Jokainen tutkielma on tieteellisen jutun tai perustellun pilottikokeen 

arvoinen ja ohjaajan on panostettava työhön sen mukaisesti. 

Laitoksella annettavan opetuksen tulee olla riittävän syvällistä, monipuolista ja 

tuoreimpaan tutkimustietoon perustuvaa. Eri luentokurssien päällekkäisyydet tulee 

karsia pois ja näiden aihekokonaisuuksien opetus on järjesteltävä opettajien kesken 

tarkoituksenmukaisella tavalla. Laitoksella on jo totunnaisesti annettu opetusta 

englannin kielellä, mistä johtuen ulkomaisten opiskelijoiden saattaminen luentoopetuksen 

piiriin ei ole pulmallista. Tavanomaisen luento-opetuksen lisäksi laitoksella 

tulisi järjestää kohdennettua opetusta kaikille laitoksen jatko-opiskelijoille yhteisesti. 

Tällaiset tietoiskunomaiset seminaarit voisivat käsitellä esimerkiksi tieteellistä 

metodiikkaa, tieteenfilosofiaa ja teorian muodostusta biologian alalla tai käytännön 

tietoja tietotaulun valmistamisesta hyvän esitelmänpidon alkeisiin tieteellisiä kokouksia 

varten. Opetusta voidaan myös harkita kehitettäväksi yhdessä pedagogiikan 

ammattilaisten kanssa 12 . 

Jatko-opintojen ohjauksen periaatteet 13 

Jatkokoulutettavien järjestelmällisen ja tehokkaan ohjauksen antaminen muodostaa 

käsillä olevan raportin kaikkein keskeisimmän kokonaisuuden 14 . Suomen Akatemian 

teettämät tutkimuksen tilaa Suomessa ja biocentereissä erikseen käsitelleet raportit sekä 

Oulu yliopistossa Luonnontieteellisessä tiedekunnassa taannoin jatko-opiskelijoiden 

keskuudessa toteutettu kysely viittaavat vahvasti siihen, että jatko-opintojen ohjauksessa 

on vielä rutkasti parantamisen varaa 15 . Seuraavassa on esitetty muutamia hyvälle 

ohjauskäytännölle tyypillisiä ominaisuuksia: 

1) tutkimuksen teon itsenäinen oppiminen ei nykyään ole jo tiukan opiskeluaikataulun 

vuoksi mahdollista, vaan oppilaan pitää saada tutkimuksen teon kokemusperäinen 

lisäarvo kiinteän kanssakäynnin kautta; 

2) opettaja ja oppilas ovat yhteistyökumppaneita. Hyvä tuloksellinen tutkimusliitto pitää 

perustaa alusta alkaen sopimuksenvaraisesti hyville käytänteille 16 . Kaikki tutkimuksen 

teon kulkuun liittyvät yksityiskohdat (odotukset, aikataulut, vastuunjako, projektin 

yksityiskohtainen päämäärä välivaiheineen tms.) tulisi sopia jo hankkeen alkuvaiheessa 

epäselvyyksien välttämiseksi; 

3) Oppilas toimii tilanteessa vastuullisena kumppanina ja ohjauksessa luodaan edellytykset 

itsenäiselle tutkimustoiminnalle. Opettaja on velvollinen osallistumaan tähän prosessiin 

täysipainoisesti, vaikkei olekaan viime kädessä vastuussa oppilaansa oppimisesta. 

12 Ks. Ahonen (1997) Mikään ei kuitenkaan muutu miksikään – korkeakoulupedagogisen keskustelun ja 

empiirisen havainnoinnin dialogia kaupallisen korkeakouluopetuksen kehittämismahdollisuuksista. 

13 Ks. myös hiljan Oulun yliopistossa ilmestynyt tutkielma: Nyberg ja Rautiainen (2005) Polkuja 

akateemiselle huipulle – vertaileva tutkimus tohtorintutkinnoista meillä ja muualla. 

14 Aittola ja Määttä (1998) Tohtoriksi tutkijakoulusta – tutkijakoulut tieteellisten jatko-opintojen 

uudistajina. Tutkimuksessa selvitettiin kattavasti jatko-opiskelijoiden näkemyksiä jatko-opintojen 

sujumisesta tutkijakoulussa. 

15 Biologian laitoksella jatko-opintojen hidasteiksi katsottiin mm. rahoituksen puuttuminen (muut 

ansiotyöt), yksin tekeminen, ohjauksen taso ja/tai puuttuminen (jos ei ohjausta aikaa kuluu asioiden 

itseopetteluun), tuntiopettajana toimiminen (voi hidastaa jatko-opintoja 1-2 lukukaudella). Jatkoopiskelijat 

olivat motivoituneita väitöskirjan tekemiseen, mutta lievästi tyytymättömiä 

edistymistahtiinsa (itsekritiikkiä). Kirjoittaminen vieraalla kielellä koettiin hankalaksi, mikä on jatkoopintojen 

alkuvaiheessa ymmärrettävää. 

16 Ks. Sakari Karjalaisen laatima muistio: Hyvien käytäntöjen edistäminen tohtorinkoulutuksessa. 

14

Jatko-opiskelijoiden ohjaukseen liittyvien periaatteiden selkiinnyttäminen ja 

parantaminen pitää saattaa kehitystyön alle viipymättä. Ryhtyessään jatko-opiskelijaksi 

aloittelevan tutkijan on voitava tietää työn koko kuva (osajulkaisut ja niiden teemat) 

epävarmuuksineen heti alkuvaiheessa. Työllä pitää olla aikataulu välitavoitteineen, 

jonka puitteissa toimitaan. Tapaamisia ohjaajan kanssa tulee järjestää säännöllisesti 

siten, että ohjaaja pääsee perille missä vaiheessa työ on ja miten se edistyy, samalla kun 

ohjattava saa varmuuden, että kaikki tehty työ on ollut tavoitteiden mukaista eikä turhaa 

työtä ole tullut tehdyksi. Henkilökohtaiseen ohjaukseen käytettävä minimiaika ja 

ohjauksen sisältökysymykset tulisi määritellä yhteisten periaatteiden hahmottamiseksi. 

Edellä esitettyyn liittyy keskeisesti tutkimustyön suunnittelu ja tutkimuksen huolellinen 

valmistaminen. Jokainen tutkimushanke tulisi kuvata kirjallisesti yksityiskohtiaan 

myöten ja pohtia jo etukäteen, mitä ongelmia tutkimukseen mahdollisesti liittyy ja miten 

odottamattomat pulmat voidaan ohittaa tai niihin osataan varautua riittävästi. Tässä 

vaiheessa tutkijan pitää jo osata vastata (lähes) kaikkiin aineistoa ja menetelmiä 

koskeviin mitä- ja miksi-kysymyksiin, joita tutkimusraportin tarkastavat ulkopuoliset 

arvioijat saattavat esittää. Jatko-opiskelijan on hyvä oppia tarkastelemaan tutkimuksensa 

rakennetta teoriasta käytäntöön läpikotaisin ennen laboratorioon tai maastoon 

menemistä. 

Nykyään tutkijankoulutukseen liittyy toisinaan monimutkaisia rahoituskiemuroita. 

Tutkijakoululainen voi olla samaan aikaan jatko-opiskelija ja yliopiston palkollinen. 

Opiskelijan rooli ja yliopiston työntekijän tehtävät voivat toisinaan aiheuttaa 

epäselvyyttä velvollisuuksista. Paitsi jatko-opiskelijan työsuhdeturvan vuoksi niin myös 

työnantajan ominaisuudessa toimivan ohjaajan etujen takia tulisi tutkimussuhteesta 

kirjoittaa kirjallinen työsopimus, jossa kaikki työskentelyyn ja opintoihin liittyvät seikat 

on esitetty yksiselitteisesti. Työsopimusmenettelyn kehittäminen ja järjestäminen on 

kuitenkin ensisijaisesti yliopiston hallinnon tai tiedekunnan tehtävä. 

Tässä kohdin on syytä korostaa sitä, että ohjaajan ja tutkijaopiskelijan tuloksen arviointi 

perustuu ensiksi oppilaan suoriutumiseen ja vasta sitten opettajan rooliin. Jatkoopinnoissa 

annettavan tutkimusopetuksen laatu pitää katsoa hyväksi, jos 

tutkimusraportit julkaistaan foorumilla, jolla saman alan tutkimusartikkeleita yleisesti 

julkaistaan. 

Oulun yliopiston tutkimusstrategiassa esitetään, että jokaiselle jatko-opiskelijalle 

perustetaan ns. seurantaryhmät valvomaan jatko-opintojen edistymistä. Seurantaryhmän 

tehtäviä ja koostumusta on kuitenkin arvioitava huolellisesti, sillä ottamalla huomioon jo 

pelkästään jatko-opiskelijoiden lukumäärä suhteessa ohjaajien määrään laitoksella, 

seurantaryhmistä saattaa muodostua raskas ja aikaavievä laaduntarkkailumenetelmä. 

Toinen vaihtoehto voisi olla yhden ulkopuolisen seurantaryhmän perustaminen, jonka 

tehtävänä olisi koko jatko-opetuksen ja siihen liittyvien kysymysten seuraaminen 

laitoksella. Tämä elin voisi kokoontua Ouluun esimerkiksi kerran vuodessa Kaamossymposiumin 

aikaan ja antaa palautetta jatko-opiskelijoiden tutkimushankkeista myös 

esitelmien yhteydessä. Seurantaryhmä ei kuitenkaan mitenkään korvaa ohjaajaa eikä se 

voi olla vastuussa jatko-opintojen ohjauksesta. Siten seurantaryhmän voi katsoa 

valvovan yhtälailla ohjaajaa kuin ohjattavaakin. Seurantaryhmän tehtäviä määrättäessä 

on pyrittävä siihen, että ryhmä aidosti kannustaa jatko-opiskelijaa työssään ja että siitä 

koituva hyöty myötävaikuttaa rakentavasti väitöskirjan tieteelliseen sisältöön. 

15

Tulevaisuuden työllistymisnäkökohdat 

Jatkokoulutuksessa on otettava huomioon jatkokoulutettavan mahdollisuudet hakeutua 

valmistumisensa jälkeen yliopiston ulkopuolelle ansiotöihin 17 . Yliopisto ei millään 

kykene työllistämään kaikkia tohtoreita tutkimus- tai opetustehtäviin, minkä vuoksi on 

erityisen perusteltua, että koulutusvaiheessa pidetään silmällä niitä instituutioita, joiden 

palvelukseen tutkijat voivat valmistuttuaan siirtyä. Instituutioiden välisen strategisen 

yhteistyön merkitys korostuu nimenomaan tässä. Oulun yliopiston tiedeneuvoston 

esityksessä verkottuminen ja yhteistyö yliopiston ulkopuolisten tutkimuslaitosten kanssa 

katsotaan erityisen tärkeäksi. Monitieteisyys ja poikkitieteellisyys ovat myös 

opetusministeriön palautteessa korostuneesti esillä. Biologian laitoksella on perinteisesti 

tehty aitoa tutkimusyhteistyötä toisten kotimaisten ja joidenkin ulkomaisten yliopistojen, 

OYKS:n ja valtion sektoritutkimuslaitoksista ainakin Metlan ja Rktl:n kanssa. Viime 

vuosina perustetut yhteisprofessuurit mm. Metlan, Rktl:n ja SYKEn kanssa avaavat 

aivan uusia ovia hedelmällisen yhteistyön tiivistämiseksi ja mahdollistavat 

tutkimusaiheiden kirjon monipuolistamisen laitoksella. Tätä tilaisuutta ei pidä jättää 

hyödyntämättä. 

Tutkimushenkilökunnan rekrytointi 

Tutkimushenkilökuntaa laitokselle rekrytoitaessa on aina tarkasteltava, mikä on 

laitoksen senhetkinen tarve tutkimuksessa ja mitkä ovat laitoksen asettamat tutkimuksen 

kehittämistavoitteet. Tavallisesti tutkimusalan kehittymistä ja tutkimustiedon 

karttumista voidaan seurata vaivatta ja alan uudet tuulet saattaa osaksi laitoksella 

tehtävää tutkimusta ja opetusta. Sen sijaan kokonaisten tutkimusalojen (esim. 

kaupunkiekologia) saattaminen osaksi laitoksen arkea voi tapahtua käytännössä vain 

uusia alan asiantuntijoita ja tutkijoita rekrytoimalla. Tästä johtuu, että jokaista avoinna 

olevaa tutkimusvirkaa täytettäessä on luodattava biologian alan viime aikainen kehitys 

ja pohdittava viran määrittelyä ja sen suuntaamista tätä taustaa vasten. Virkaa 

täytettäessä tehdään aina laitoksen tutkimusprofiilia koskeva valinta useiksi vuosiksi 

eteenpäin. Virantäyttö on aina mitä suurimmassa määrin tutkimusstrateginen päätös ja 

sen pitää nojata tarkkaan ja perusteltuun harkintaan. 

Tutkimuksen edistämistyöryhmä (TETR) 

Laitoksille on ehdotettu perustettavaksi tutkimuksen edistämistyöryhmä (TETR) 

opetuksen kehittämistyöryhmän (OKTR) tapaan. TETR olisi laitoksen kollegiaalinen 

elin, jossa laitoksen tutkimukseen liittyviä kysymyksiä pohdittaisiin. Työryhmä 

koostuisi laitoksen henkilökuntajäsenistä, tutkijoista ja jatko-opiskelijoista. Ennen kuin 

em. elimiä aletaan toteuttaa käytännössä, olisi kuitenkin määriteltävä ja täsmennettävä, 

mitkä tehtävät laitoksella sille kuuluvat ja mikä on sen suhde yliopiston 

tiedeneuvostoon. Tiedeneuvoston tehtäviin luetaan muiden ohella tutkimustoiminnan 

arvioiminen ja seuraaminen sekä yliopiston tutkimuspoliittisen ohjelman laatiminen. 

TETR:n perustamisen yhteydessä tulee myös päättää, mikä on tutkimuksen 

laaduntarkkailuun sopiva tarkasteluajanjakso laitoksella ja tiedeneuvostossa. On myös 

tarkoituksenmukaista pohtia, voidaanko TETR:n tehtävät sopivasti sisällyttää jo 

olemassa olevien työryhmien toimenkuvaan ja siten välttää ylimääräisen työryhmän 

perustaminen. Laitoksella voidaan käydä keskustelua yksittäisistä tutkimusasioista 

17 Ks. Kivinen, Lehti ja Metsä-Tokila (1991) Tohtoroitumisen ilot ja kirot. 

16

näissä elimissä tai esimerkiksi laitosneuvostossa ja edelleen tiedeneuvostossa laitoksen 

edustajan esityksestä. Jos laitoksella harjoitettavan tutkimuksen tuloksia pidetään ajan 

tasalla, tiedeneuvostolla on periaatteessa käytössään aina viimeisin laitoksen 

tutkimuksen tilaa koskeva määrällinen aineisto. 

Kansainvälinen vuorovaikutus 

Koska kansainväliset yhteydet ja yhteistyö yli rajojen on saanut merkittävän aseman 

tieteellisessä tutkimuksessa ja sen rahoituksessa, on kansainvälisiä suhteita hoidettava 

määrätietoisesti edistämällä yhteistyöhankkeita, rekrytoimalla ulkomaisia postdoctutkijoita 

aktiivisesti laitoksen tutkimusryhmiin ja kutsumalla vierailevia tutkijoita 

määräajaksi laitokselle työskentelemään. 

Opiskelijavaihto eurooppalaisten yliopistojen välillä on vilkastunut viimeisen runsaan 

kymmenen vuoden aikana huimasti. Vaikka opiskelijavaihdon pääpaino on 

perustutkintovaiheessa olevissa opiskelijoissa, ei vaihto-opiskeluvuoden vaikutusta 

tutkimuksenkaan kannalta saa aliarvioida. Useinhan kimmoke tutkimustyöhön saa 

alkunsa vierailun aikana ja työskentelyssä tutkimuksen parissa. Samalla alkaa myös 

tuiki tärkeiden henkilökohtaisten kontaktien luominen. Kansainvälistyminen biologian 

laitoksella on jo nykyään silmiinpistävää ja ulkomaisista opiskelijoista ja tutkijoista on 

tullut elimellinen osa laitoksen arkipäivää. Tätä kansainvälistymiskehitystä voidaan 

edistää erilaisin täsmävierailuin, jotka tapahtuvat uusien asioiden tai menetelmien 

oppimistarkoituksessa ja suhdeverkoston luomiseksi. Ulkomaisten tutkijoiden 

houkuttelemiseksi laitokselle on tehtävä vielä työtä ja ryhdyttävä aktiivisesti hakemaan 

rahoitusta tutkijavieraiden saamiseksi laitokselle. Tähän tarkoitukseen sopivia 

rahoituskanavia ovat esimerkiksi NorFA ja Asla Fulbright -säätiö. Tutkijakokousten 

järjestäminen Oulussa on toki suuri ponnistus, mutta näkyvyyttä tapahtuma saa varmasti 

ja voi olla hyvinkin vaivan arvoinen. 

Tieteenalojen välinen yhteistoiminta biologian laitoksella ja Oulun yliopistossa 

Tutkimusalojen välisen yhteistyön rakentaminen on syytä alkaa omalta laitokselta. On 

paikallaan kysyä, onko kaikki synergiaedut otettu aidosti käyttöön opetuksessa ja 

tutkimuksessa. Jos laitoksen toiminnassa on vielä tässä suhteessa toivomisen varaa, olisi 

toimiin ryhdyttävä viipymättä. Vaikka biologian laitoksen tutkimusasemia 

hyödynnetäänkin etenkin kenttäkurssiopetuksessa tehokkaasti, olisi kartoitettava 

mahdollisuuksia lisätä asemien käyttöä tutkimustyössä vielä entisestään. 

Tieteenalojen välisessä yhteistyössä olisi biologian laitoksella kohentamisen varaa. 

Yliopistolaitoksen koko henkistä kapasiteettia voitaisiin hyödyntää tutkimuksessa 

täydentävänä oheistoimintana. Biologian laitoksen tutkimusryhmien tulisi tehdä aitoa 

yhteistyötä etenkin esimerkiksi matemaatikkojen ja tilastotieteilijöiden sekä 

tietojenkäsittelytieteen asiantuntijoiden kanssa. Biologit kohtaavat enenevässä määrin 

matemaattisia, tilastollisia ja ohjelmointiongelmia työssään, joiden ratkaisemissa 

asiantuntijoiden mukanaolo säästää aikaa ja auttaa väistämään virheitä. Vaikka laitoksen 

tutkijoilla on ollut tapana konsultoida em. alojen osaajia ongelmatilanteissa, voi olla 

hyödyllistä integroida heidät kiinteämmin tutkimusryhmään liitännäisjäseninä. Sama 

pätee englannin kielen ammattilaisiin (ja mahdollisesti suomen kielen laitokseen). Lähes 

kaikki tieteelliset raportit laitoksella kirjoitetaan englannin kielellä ja lopulta julkaistaan 

kansainvälisissä sarjoissa. Ei ole eduksi, jos hyvät tieteelliset tulokset raportoidaan 

17

kapulakielellä. Raporttien toimiva ja riittävä kielenhuolto on merkityksellistä erityisesti 

hyvän ensivaikutelman antajana. Kokeneet tutkijat oppivat kirjoittamaan sujuvaa alansa 

vierasta kieltä ajan kanssa, mutta koska vieraalla kielellä kirjoittamiseen tottumattomat 

jatko-opiskelijat tekevät leijonan osan laitoksen tutkimuksesta, tulisi kieliyhteistyön 

mahdollisuutta harkita rakentavasti. 

Laitoksen julkaisupolitiikka 

Tähän kysymykseen on nykytilanteessa vain yksi selvä vastaus: julkaise kansainvälisesti 

sillä vain se lasketaan! Tieteellisen tason arviointiareenoilla ja rahoituspäätöksiä 

harkittaessa julkaisut lasketaan ensin ja monilla muilla seikoilla on enemmänkin 

sivumerkitys. Siksi tutkimusraportoinnin päämääräksi on otettava alan arvostetut 

kansainväliset julkaisusarjat. Suomenkielistä kirjoittelua ei suinkaan saa unohtaa, sillä 

kansallisen näkyvyyden kannalta kaikenlainen kirjoittelu suomeksi on usein ainoa tapa 

viestiä suurelle kotimaiselle yleisölle, mitä tutkimusta laitoksilla tehdään ja kuka 

tutkimuksesta vastaa. Esimerkiksi jatko-opintoihin voi olla sisällytettävissä kirjallisia 

suorituksia, jotka laaditaan tieteen popularisoimiseksi ja jotka suuntautuvat 

suomenkielisiin päivälehtiin tai julkaisusarjoihin (esim. Luonnontutkija). 

Ulkopuolinen tutkimusrahoitus 

Biologian alalla tutkimuksen harjoittaminen on jo perinteisesti nojautunut Suomen 

Akatemialta ja yksityisiltä säätiöiltä tai esimerkiksi ministeriöiden tutkimusohjelmilta 

haettuun rahoitukseen. Tämä rahoitus on saatu pääsääntöisesti jatko-opintojen 

edistämiseksi päätoimisesti tai postdoc-tutkimuksiin. Biologian laitoksen voidaan katsoa 

olleen sangen menestyksellinen ulkopuolisen rahoituksen haalijana, mutta 

rahoituspohjaa on mahdollista laventaa kartoittamalla kaikkien rahoituslähteiden 

mahdollisuudet ja potentiaali lisärahoituksen hankkimiseksi. Näitä tahoja voisivat olla 

EU, NorFA, TEKES, Sitra ym. Eri rahoituslähteitä pohdittaessa joudutaan tarkastelu 

alkamaan laitoksen tutkimusprofiilin tarkastelemisesta. Monet rahoitustahot rahoittavat 

ainoastaan soveltavaa tutkimusta tai tuotekehittelyä, mistä johtuen jo laitoksen 

asettamista tavoitteista ja tutkimuksen painopistealoista johtuu, että kaikkia rahoja ei 

voida hakea. Instituutioiden välisen yhteistyön kautta saattaa vieraammankin rahoittajan 

rahakirstun kansi raottua. Pidempiaikaisia tutkijavierailuja varten haettavan rahoituksen 

järjestämisessä on paljon biologian laitoksella petraamisen varaa. Mahdollisten 

rahoituskanavien luotaamisen voi alkaa kutsumalla rahoitukseen perehtynyt esittelijä 

yliopiston tutkimus- ja innovaatiopalveluista esittelemään laitoksen tutkimusprofiiliin 

sopivia rahoituslähteitä ja –ohjelmia. 

Oulun yliopiston sisäisestä rahoituksesta mainittakoon yliopiston oma 

huippuyksikköohjelma. Laitoksen tutkimusryhmien olisi suotavaa tavoitella aluksi tätä 

asemaa, sillä se on aina yksi porras eteenpäin matkalla kansalliselle huipulle. 

Hyvät työskentelyolot ja tarkoituksenmukainen laitekanta 

Monipuolisen tutkimuksen tekeminen on mahdotonta, jos tutkimustyölle ei ole 

edellytyksiä. Tutkijoiden pitää päästä esteettä käyttämään kirjastopalveluita ja 

tietokantoja voidakseen seurata tutkimuksen kulkua muualla. Laitoksella tulee myös olla 

resurssikapasiteettia, josta tutkijoille voidaan järjestää tietokoneet ja tarvittavat 

perusohjelmistot käyttöön viipymättä. Ilman tarpeellisia ja tarkoituksenmukaisia laitteita 

18

tutkiminen tyrehtyy alkuunsa. Kalliit modernit tutkimuslaitteet kuuluvat joillakin aloilla 

tutkimuksen arkipäivään ja niiden hankkiminen on välttämätöntä hyvän tutkimuksen 

edistämiseksi. Vanhakin ’tutkimuskalusto’ on uusittava säännöllisin väliajoin. Kalliiden 

huippumodernien laitteiden järjestäminen laitokselle ei useinkaan ole mahdollista 

laitokselle varatun normaalin rahoituskehyksen puitteissa vaan tämä edellyttää 

erillisrahoitusta. Erillisrahoitusta laitehankintoja varten tulisi voida hakea yliopiston sille 

erityisesti varaamasta määrärahasta. 

Henkilökunnan tiedot ja taidot 

Kun biologian laitoksella puhutaan ammattilaisista tai alansa osaajista ei suinkaan 

viitata ainoastaan laitoksen tutkijoihin ja opettajiin vaan koko henkilökuntaan, 

työyhteisöön. Tässä työyhteisössä jokaisen toimijan työpanos liittyy saumattomasti 

tutkimuksen tekemiseen, sen edistämiseen ja suorituksen parantamiseen. 

Laboratoriohenkilöstön tekemät mittaukset, eläintarhan ja puutarhan työntekijöiden 

keskeinen asema tutkimusaineiston kasvattamisessa ja ylläpitämisessä, 

laitehuollonasiantuntijat sekä kenttä- ja toimistohenkilöstö kaikki ovat osatekijöitä 

hyvän ja kitkattoman tutkimustyön ominaisuuksia mainittaessa. Pätevä ja 

ammattitaitoinen henkilöstö on avainasemassa laitoksen tutkimusta kehitettäessä ja 

myös heidän näkemyksensä pitää huomioida laitoksen toimintakentässä. Laitoksen 

henkilökunnalle pitää varata säännöllisesti mahdollisuus kouluttautua käyttämään uusia 

laitteita ja opetella hyödyntämään uusia tutkimusmenetelmiä. Lisäksi tekniset laitteet 

kaipaavat jatkuvaa huoltoa ja kunnossapitoa, mikä seikka ei voi olla jäänyt 

huomaamatta yhdeltäkään meistä. Sujuva ja tehokas laitehuolto ja atk-tuki ovat yksi 

laitoksen tutkimuksen jatkuvuuden peruspilareista. 

Työhyvinvointi 18 

Lienee itsestään selvää, että työssäviihtymisen merkitys työntuottavuudelle on 

keskeinen. Työpaikalla jokainen joutuu kohtaamaan työtovereitaan ja olemaan 

sosiaalisessa vuorovaikutuksessa muiden kanssa koko ajan. Työtovereiden ja 

kollegoiden kohtelun pitää perustua tasavertaisuuden ja oikeudenmukaisuuden 

periaatteille. Laitoksella harjoitettavan toiminnan pitää olla avointa ja läpinäkyvää. 

Motivoituneet ja tyytyväiset työntekijät ovat paras hyvien työtulosten tae. 

Henkilösuhteissa ilmeneviin säröihin on reagoitava nopeasti ja siten pyrittävä estämään 

työilmapiirin tulehtuminen ja paheneminen. Työyhteisössä kokonaisuuden hyvinvoinnin 

tulee olla etusijalle yksittäisiin toimijoihin nähden. Työyhteisössä vallitsevan 

työilmapiirin tarkkailussa laitoksen johtajan rooli on olennainen. 

18 

Laitoksella toteutetaan parasta aikaa työhyvinvointihanketta. Hankkeessa on selvitetty 

alkukartoitusvaiheessa muiden ohessa esimiestyötä ja johtamista työyhteisössä sekä keskusteltu työyhteisön 

henkisestä hyvinvoinnista. Hanke on tärkeä virstanpylväs laitokselle työviihtyvyyden kehittämiseksi 

työyhteisössä, vaikka ainoastaan 42 % laitoksen henkilökunnasta vastasi kyselyyn ja tätäkin harvempi 

osallistui järjestettyihin henkilöstön työhyvinvointitilaisuuksiin. 

19

Tieteellisen tason arviointi 

Tiedemaailmassa tutkimuksen laadun/tason arvioiminen perustuu yhä useammin tutkijoiden 

suoritusten arviointiin määrällisin perustein. Tutkijan urakehitys, päätökset akateemisista 

viroista, merkittävät rahoituspäätökset ja huippuyksikköarvioinnit kaikki arvioidaan ainakin 

periaatteessa tieteellisten suoritusten mukaan. Tieteellisen tason arviointi alistetaan tavallisesti 

riippumattoman ja ulkopuolisen instituution tai työryhmän tehtäväksi. Tieteellistä evaluaatiota 

tehtäessä tai arviointiraportteja luettaessa on aina huomioitava mihin evaluaatio tarkalleen 

kohdistuu. Arviointi voi koskea yksittäistä tutkijaa, tutkimusryhmää, laitosta, yliopistoa tai 

tieteen tilaa koko kansakunnassa. Pitää kuitenkin muistaa, että olipa tarkasteltava taso mikä 

hyvänsä yksittäiset tutkijat ja heidän saavutuksensa ovat viime kädessä kuitenkin arvioinnin 

kohteena. Arviointia tehtäessä on myös luonnollisesti huomioitava, mitkä ovat 

yliopiston/laitoksen tutkimukselleen asettamat suuntaviivat ja tutkimuspolitiikka. Lisäksi on 

syytä huomioida, onko evaluaatio tehty sisäisesti ja instituution omia tarkoituksia varten vai 

ulkopuolisen tekemä. Käytetäänkö evaluaatiossa laadullisia vai määrällisiä metodeja ja mitä 

kriteerejä ja indikaattoreita evaluaatiossa sovelletaan? Kaikista evaluaatioihin liittyvistä 

yksityiskohdista huolimatta ainakin ulkopuolisissa riippumattomissa arvioissa määrällisten 

(tilastollisten) aineistojen käyttö, siis julkaisut ja sitaatiot, on hyvin tyypillistä. Epäselvää 

kuitenkin on, miten julkaisujen ja sitaatioiden luettelointi on vaikuttanut itse arvioinnin 

johtopäätöksiin. Useimmiten kuitenkin julkaisut on käyty läpi ja niistä on laadittu erilaisia 

tunnuslukuja, jotka kuvaavat kohdetta ja sen asemaa jossain yhteydessä muihin nähden. 

Vaikka erilaisiin indikaattorilukuihin ja julkaisun vaikutusta mittaaviin indekseihin on 

kohdistettu ansaittuakin krittiikkiä (liite 1), kaikki yritykset määrällistää tutkimuksen laatua 

käyttävät hyväkseen tietoa julkaisuista, niiden lukumäärästä ja artikkeleihiin tehdyistä 

viittauksista. 

Yleisimmät käytetyt bibliografiset mittarit 

1) julkaisukieli: kansainvälisyysnäkökulma; 

2) sivujen lukumäärä julkaisussa: julkaisutyyppi; 

3) instituution/tutkijan julkaisuprofiili: tutkimusala(t); 

4) julkaisujen lukumäärä: tuotteliaisuus; 

5) julkaisujen lukumäärä ISI:n (Institute for Scientific Information) tuottamassa 

tietokannassa JCR:ssä (Journal Citation Report): näkyvyys; 

6) journal impact factor (JIF): odotettavissa olevien sitaatioiden määrä, jonka ko. 

tiedelehdessä julkaistu artikkeli voi keskimäärin saavuttaa; 

7) instituution JIF: (Σ JIF/ (artikkelit JCR:ssä); 

8) suhteellinen JIF: kuvaavat instituution asemaa tutkimusalalla muiden samanlaisten 

toimijoiden suhteen; 

9) immidiacy index: ensimmäisen julkaisuvuoden vaikutus l. uutuusarvo; 

10) sitaatiofaktorit: sitaatioiden lkm/julkaisujen lkm; 

11) suhteelliset sitaatiofaktorit: vertailu saman tutkimusalan muihin yksiköihiin; 

12) sitaatioiden puoliintumisaika tiedelehdessä: pysyvyysaspekti l. kuinka kauan 

siteerauksien voi arvioida jatkuvan (niiden julkaisujen suhteellinen osuus, joihin 

viitataan > 10 v.). Vilkkaalla alalla vain harvat julkaisut kestävät aikaa, verkkaalla 

useammat. 

Erilaisista indekseistä, kriteereistä ja niiden tulkintanäkökulmista johtuen en voi suositella, 

että em. tunnuslukuja aletaan laitoksella laskea varastoon. Semminkin kun monet indikaattorit 

muuttuvat ajan myötä. Sen sijaan vuosittain tai sitä mukaa, kun artikkeleita julkaistaan, ne 

20

tulisi tilastoida ja luetteloida välittömästi. Kaikki tarvittava aineisto tiedeindikaattorien 

laskemiseksi eli päivitetty luettelo laitoksen julkaisutoiminnasta ja muu tutkimustoimintaa 

kuvaava aineisto tulisi olla sellaisessa muodossa, että se on joustavasti ja nopeasti 

koostettavissa arviointitahojen käyttöön. Arviointitahojen tehtävä on käyttää tätä materiaalia 

hyväkseen mittareiden laskemisessa. Tämä tutkimustietopaketti kerätään nykyään vuosittain 

KOTA-tietokantaan ja yliopiston julkaisuja tutkimustietokantaan. Näitä tietokantoja tulisi 

kehittää edelleen niin, että kaikki tarpeellinen tieto suorituksista olisi tallennettu sinne 

valmiiksi tai sieltä löytyisivät linkit yksittäisten tutkijoiden ja/tai laitosten kotisivuille, josta 

tieto on heti saatavissa. Parhaimpana menettelynä näkisin, että tässä vaiheessa biologian 

laitoksen tutkimuksen kuva, ainakin välttämätön aineisto mutta myös se tieto, jonka laitos 

ylimääräisenä tahtoo luovuttaa arviointiin, kootaan laitoksen kotisivuille. Kotisivujen 

tietopankkia on helppo täydentää säännöllisesti ja muutokset tiedostoihin voidaan tehdä 

nopeasti. Laitoksen on hyvä varautua myös siihen, että tutkimuksen laadunvarmistuksessa ja 

tieteellisen tason arvioinneissa valittu menettelytapa on ulkopuolisten vaivattomasti 

arvioitavissa ja vertailukelpoinen. Taulukkoon 1 on koottu soveltavin osin se keskeinen 

aineisto l. perusdokumentaatio laitoksen tutkimuksesta ja tutkimuksen kapasiteetista, joka 

tulisi olla valmiina annettavaksi tutkimuksen laatua/tasoa arvioivien käyttöön. Taulukko on 

laadittu hierarkiseksi siten, että riippuen arvioinnista ja sen tarkoitusperästä tai syvyydestä 

voidaan tarpeellinen ja riittävä tieto erottaa helposti palvelemaan arviointiprosessin tarpeita. 

Kaiken kaikkiaan taulukossa mainitut tasot luonnehtivat yleisesti niin tutkimuksen 

laadunvarmistuksessa olennaisia seikkoja kuin yksityiskohtaista tutkimuksen tason 

arvioinnissa käytettäviä tilastotietoja. 

21

Taulukko 1. Tutkimuksen tason arvioinnin hierarkiat. 

I 

II 

III 

IV 

V 

Tutkimusstrategia ja 

tutkimuksen edellytykset 

Tutkijat/tutkimuksen 

volyymi 

Resurssit 

Kansainvälinen 

yhteistyö 

Tutkimuksen tason 

määrälliset arviot 

Tieteellisen tutkimuksen 

kenttä laitoksella 

Perustutkimus 

Soveltava tutkimus 

Menetelmätutkimus 

Tutkimusryhmät 

Yksittäiset tutkijat 

Jatko-opiskelijat 

Postdoc-tutkijat 

Vierailevat tutkijat 

Tutkimuksen 

huippuyksiköt 

Rahoitus 

(julkinen ja 

ulkopuolinen) 

Tutkimusvierailut 

Osallistuminen 

tiedekokouksiin 

Alustuspuheenvuorot 

kokouksissa 

Tiedekokouksien 

järjestäminen 

Vierailevat tutkijat 

Kansainväliset 

tutkijakoulut ja 

tutkinnot 

Tutkinnot 

Julkaisut 

Muut tuotokset 

Asiantuntijatehtävät 

Vertaisarvioinnit 

Luottamustehtävät 

Tiedelehden 

toimittaminen 

Patentit 

Panos/tuotos – 

analyysi 

Tutkimuksen 

huippuyksiköt 

22

LIITE 1 

Julkaisujen lukumäärä 

Luonnontieteellisessä tutkimustyössä keskeinen suoritusta ja tuloksellisuutta määrällisesti 

mittaava tekijä on yksinkertaisesti julkaisujen määrä. Julkaisujen lukumäärä kertoo siitä 

ponnistuksesta, jonka tieteentekijä on tehnyt osallistuakseen tutkimuksentekoon ja ollakseen 

vuorovaikutuksessa tiedeyhteisön kanssa. Tutkimusraportit julkaistaan useimmiten 

kansainvälisissä tieteenalan julkaisusarjoissa, mutta monesti myös kotimaisissa sarjoissa 

suomen kielellä. Tieteellisen tutkimustyön tason arviointi tapahtuu kuitenkin pääsääntöisesti 

kansainvälisiä julkaisuja tarkastelemalla ja kotimaiset artikkelit jäävät huomiotta jo siksikin, 

ettei niitä ole mitenkään huomioitu esim. ISI:ssä. Joillain aloilla erottelu kansallisiin ja 

kansainvälisiin julkaisuihin ei aina ole ongelmatonta tai oikeudenmukaista. Jopa aloilla, joilla 

pääsääntöisesti julkaistaan ulkomaisissa sarjoissa, kotimaisten julkaisujen arvoa ja 

vaikuttavuutta pitäisi arvioida tarkemmin, sen sijaan että ne kategorisesti jätetään pois 

arvioinnista tai huomioidaan ainoastaan laadullisesti. Myös kirjoitukset oman alan 

ulkopuolisilla foorumeilla voivat olla merkittäviä tutkimuksen tunnettuuden kannalta. 

Tieteelliseen julkaisuun liittyy aina kysymys, kenen julkaisu se oikein viime kädessä on. 

Artikkeleissa, joissa kirjoittajia on monta, ensimmäinen ja toinen tekijä lienevät ansainneet 

ansionsa ilman muuta, mutta miten ansiot jakautuvat loppujen tekijöiden kesken voi olla 

epäselvää, jos julkaisuista koituvaa meriittiä pitää ryhtyä osittelemaan. Yksi tapa laskea 

meriitti jokaiselle tutkijalle voisi olla suhteellisen laskutavan hyödyntäminen: ensimmäinen 

tekijä saa kaiken hyödyn, toinen puolet, kolmas kolmanneksen jne. Tutkimusryhmän kyseessä 

ollessa koko hyöty luetaan luonnollisesti ryhmän hyväksi. Toinen ongelmallinen kysymys on, 

miten tulee suhtautua sellaiseen julkaisuun, jossa tutkija ilmoitetaan yhdeksi tekijäksi muiden 

joukossa, mutta artikkelin tutkimusaihe on selkeästi tutkijan oman tutkimusalan ulkopuolinen. 

Aina tekijäluetteloa tarkastelemalla ei voi saada selvää käsitystä siitä, mikä on ollut tutkijan 

henkilökohtainen panos tutkimuksen teossa. Selkeitä sääntöjä tekijäluettelon laadinnasta ei 

tiedemaailmassa ole. 

Sitaatiot 

Lähes kaikki merkityksellisimpinä pidettävät tieteellistä tasoa mittaavat tunnusluvut lasketaan 

käyttämällä siteerauksien lukumäärää tekijänä. Siteeraaminen kielii siitä, että juttu on 

herättänyt ajatuksia, tehnyt vaikutuksen ja aiheuttanut reaktion lukijassaan. Siteeraamaton 

tutkimus ei tätä vaikutusta ole tehnyt. Viittausten korostaminen tutkimuksen vaikuttavuutta 

arvioitaessa on perusteltua, mutta viittauksiin liittyy myös seikkoja, jotka pitää huomioida 

indeksejä tulkittaessa. Ensiksikin vain ani harvat sitaatiot ovat ajattomia, suurin osa 

tutkimuksista jää viittauksien valossa näennäisesti vaille tieteellistä merkitystä. Valtaosaan 

tieteellisistä töistä ei viitata käytännössä lainkaan! Odottamaton tulos voi nostaa sitaatioiden 

määrää nopeasti, mutta jos tämä tutkimus kuitenkin osoittautuu vääräksi/huonoksi ja tulos 

voidaan kumota sitaatiot lakkaavat välittömästi. Yliarvostettujen artikkelien arvo häviää 

muutamassa vuodessa. Katalogiartikkelit tai katsausartikkelit, jotka eivät sisällä originaalia 

aineistoa ollenkaan (luettelot, taulukot, raakadata tms.) voivat sellaisenaan olla hyödyllisiä, 

mutta sitaatiot häviävät ajan kanssa. Aitoja laatuartikkeleja siteerataan järjestelmällisesti ja 

sitaatiomäärät pysyvät tasaisina pitkällä aikajänteellä. Lisäksi viitteiden kertymiseen vaikuttaa 

tutkimusalan perinteet ja sitaatiokäytänteet. Vielä on huomioitava siteerauksia laskettaessa, 

onko tekijä artikkelin ensimmäinen tai toinen kirjoittaja vai vain yhtenä muiden joukossa. 

Kuinka nämä siteeraukset pitää painottaa kun tutkijan tuotantoa arvioidaan. Tutkimusryhmän 

arvioissa tämä ei ole niin merkityksellistä. Ongelmana ovat myös autositeeraukset, 

23

siteerausten keskittyminen uusiin artikkelihin ja ns. ’löysät’ siteeraukset (käytännön vs. 

sitaatiohyöty). 

Tiedelehden siteerauksia mittaava JIF (Journal Impact Factor) lienee yksi tarkimmin 

seuratuista tiedeindikaattoreista. JIF:a ei voida pitää itsenäisenä mittarina, koska sen 

laskeminen perustuu keskeisesti sitaatioihin. Mittarilla tarkoitetaan kuluvana vuonna tehtyjen 

viittauksien lukumäärää tiedelehdessä kahtena edellisenä vuonna julkaistuihin artikkeleihin, 

joka suhteutetaan sinä aikana lehdessä julkaistujen artikkeleiden kokonaislukumäärään. 

Tämäkään mittari ei ole aivan ongelmaton, sillä se jakaa siteerauksille ominaiset pulmat. JIF 

vaikuttaa tiedelehden arvostukseen tutkijoiden keskuudessa ja toiseksi viittaamalla 

”vaikutusvaltaisiin” tiedelehtiin tutkijat itse vaikuttavat tiedelehden arvostukseen. Viime 

kädessä tutkijoiden viittauskäytäntö heijastelee sitä kirjallisuutta ja niitä lehtisarjoja, joita 

tutkija itse säännöllisesti seuraa. Edes nettilehtien aikakaudella kaikilla relevantenteilla 

artikkeleilla ei ole yhtäläiset mahdollisuudet (s.o. sama todennäköisyys) tulla siteeratuksi. JIF 

on määritelmänsä mukaisesti tiedelehden arvostusta kuvaava lukuarvo, eikä se siten ilman 

tulkintavaikeuksia sovellu yksittäisen tutkimuksen tai tutkijan julkaisutoiminnan 

arvioimiseen. JIF ei sovellu tasapuolisesti kaikille aloille, sillä on olemassa tutkimusaloja, 

joiden tuloksia tuskin koskaan julkaistaan ns. huippusarjoissa. Näillä aloilla on omat 

vakiintuneet julkaisufooruminsa, joilla tieteellinen vuorovaikutus tapahtuu. Sarjoissa, joissa 

tieteen uusimpia tuloksia julkaistaa monelta tieteen alalta, joidenkin alojen kuten lääketieteen 

painoarvo voi korostua. Tällöin muiden alojen tutkimusten ’arvo’ voi kohota toisten alojen 

kustannuksella 19 . On esimerkiksi epäselvää missä määrin esim. biologian alan tutkimus 

vaikuttaa huippusarjojen JIF:n arvoon. Nähdäksemme tämän pitäisi biologian alan 

artikkeleille laskea oma JIF:nsa kyseisessä tiedelehdessä. Lisäksi JIF riippuu siitä, miten 

monelta vuodelta viittaukset lasketaan. JIF:a käyttökelpoisempi mittari yksittäisen tutkijan 

julkaisutoimintaa arvioitaessa voisi olla erilaisten sitaatiofaktoreiden käyttö. Nämä kuvaavat, 

kuinka paljon tutkijan julkaisuihin on aktuaalisesti viitattu, ei siis tiedelehden viitausten 

odotusarvoa. Jos vielä tutkijan itsensä ja hänen tutkimusryhmänsä omat viittaukset siivotaan 

tästä pois, päästään tarkastelemaan aitoja viitauksia, siis niiden viittausten joukkoa, jotka 

todella kertovat reaktiosta alan muissa tutkijoissa! 

Summa summarum: kaikki tiedemittarit ja –indikaattorit ovat käyttökelpoisia omassa 

viitekehyksessään, kunhan niitä käyttävä on tietoinen niiden laskentaperusteista ja 

sovellutusalueesta. Tämä lienee vähintä mitä voidaan vaatia ottaen huomioon, mihin 

tarkoitukseen tiedemittareita useimmiten käytetään. Viime kädessä jokainen soveltaja vastaa 

niiden käytöstä ja tulkinnasta sekä niistä tehtävistä johtopäätöksistä itse. 

19 Menestyneiden luonnontieteen alalla toimivien suomalaistutkijoiden julkaisuhistorian tarkastelu osoitti, että 

viittausten lukumäärä ei korreloinut tiedelehden JIF:n kanssa ja että kaikkein lukuisimmat viittaukset 

(tärkeimmät työt?) kohdistuivat artikkeleihin sellaisissa tiedelehdissä, joiden JIF vaihteli nollasta kolmeen. 

24

Tutkimuksen laadunvarmistus Oulun yliopiston biologian laitoksella ...

Create successful ePaper yourself

Delete template?

Save as template?