Mikä hoitaa sielua? - Sakasti

ström puhuu saavutettavissa olemisen
ansasta. Tämä aika vaatii, että on koko
ajan oltava yhteydessä muihin ja muiden
on tavoitettava sinut. Hän kysyy,
onko odotuksen kyky hävinnyt. Tahtomattaan
ihmistä temmotaan useisiin
suuntiin yhtä aikaa ja hallinta häviää,
kun yksi ihminen ei voi revetä moneen
asiaan samanaikaisesti, kun kaiken pitää
tapahtua heti nyt.
Ajan taipumuksena on keskittyä
enemmänkin lopputulokseen kuin itse
prosessiin. Mitä enemmän käy keskusteluja,
sitä toimeliaampi ja hyödyllisempi
työntekijä näyttää olevan muiden
silmissä, ehkä myös omissa silmissään.
Puhumista ei arvosteta, tekemistä
kyllä. Kunnon keskustelu vaatii aikaa
ja pysähtymistä, johon harvoin näyttää
olevan enää tilaisuutta. Mutta ainainen
kiire tappaa luovuuden nopeasti.
Avoimesta mielestä ja
dialogisuudesta
Luova ajattelu on yksi tärkeimmistä
sielunhoitajan työvälineistä. Sehän
merkitsee sitä, että on avoin kuulemaan
toisen kertomusta ja miettimään
eri ratkaisuvaihtoehtoja. Avoin mieli
korostuu hyvässä vuorovaikutuksessa.
Suspensio-käsite kuvaa erityisen hyvin
avointa suhtautumista keskustelutilanteessa.
Se tarkoittaa oman mielipiteenmuodostuksen
viivyttämistä, jotta
aiheen avoin käsittely, monenlaisten
ajatusten esilletuominen ja vapaa ideointi
voisivat olla mahdollisia.
Kauko Haarakangas kuvaa tilannetta
kellumisena, avoimena olemisena
nykyhetkessä, läsnäolona tässä
ja nyt, jolloin eri vaihtoehtojen, näkökantojen
ja luovien ideoiden yhteinen
tutkiminen ja yhdessä ihmettely
mahdollistuvat. Tähän tarvitaan tietynlaista
herkkyyttä omille tunteille ja
niille sisäisille reaktioille, joita toisen
puhe itsessä herättää ja jotka sen havaitsee
toisessa synnyttävän. Se on oikeastaan
liian kiihkeän kritiikin välttämistä,
jotta omat aistit saisivat tilaa
toimia ja voisivat pysyä valppaina. Se
on mitä suurimmassa määrin kiinnostuksen
ja kunnioituksen osoittamista
toista kohtaan, hänen arvostamistaan
ajattelevana, tuntevana, olemassaolon
ja elämän kipeiden kysymysten kanssa
kipuilevana kanssaihmisenä.
Tällaisen läsnäolon kautta voi löytyä
tarpeeksi vahva tarttumapinta siihen
yhteiseen ihmisyyteen, joka tietyllä
tasolla aina sitoo meitä toinen toisiimme,
mutta se edellyttää myös kärsivällistä
ja kiireetöntä asennetta.
Dialogi, vuorovaikutus on oleellinen
tekijä sisäiselle matkalle. Se on siis
syvimmän itsensä löytämistä vuoropuhelun
kautta. Vuoropuhelua voi toki
käydä sisäisesti vain itsensä kanssa,
mutta usein se jumittuu tiettyyn kaavaan,
josta ei pääse eteenpäin. Vasta
kun joutuu muotoilemaan ajatuksensa
ja tunteensa sanoiksi yrittäen ilmaista
olotilansa toiselle ‒ saada se ymmärrettäväksi
toiselle ‒ sekä kuuntelee
toisen vastausta omalle ajatukselleen,
voi yllättäen löytyä uusi, aiemmin
huomaamatta jäänyt näkökulma. Monen
siteeraaman Mihail Bahtinin sanoin:
”Totuus ei synny eikä sijaitse yhden
ihmisen päässä: se syntyy totuutta
yhdessä etsivien ihmisten välillä, heidän
dialogisessa kanssakäymisessään.”
Hitaudesta ja
todeksi tulemisesta
Kiireen loppuminen merkitsee tavallaan
murehtimisen lisääntymistä. Sillä
ihmisen pysähtyessä kaikki aiemmin
syrjään jätetyt ja unohdetut asiat ja tapahtumat
pomppaavat esiin ajatusten
perukoilta vaatien huomiota. Eivätkä
ne ehkä enää suostu vaikenemaan. Ihmisellä
on tarve tehdä maailmasta ja
omasta elämästään käsitettävä sekä siten
saada se hallintaan.
Juuri tästä ihmisen tarpeesta tulkita
kokemuksiaan ja käytöstään, selittää
omaa maailmaansa, on kyse attribuutioteoriassa,
josta Owe Wikström kirjoittaa.
Ihmisellä on sen mukaan kolme
perustavanlaatuista tarvetta, joista
ensimmäinen on tarve tehdä maailmasta
mielekäs. Hän haluaa ymmärtää,
miksi maailma on sellainen kuin
on ja miksi se toimii juuri niin kuin
toimii. Toisena on tarve hallita omaa
elämää, toisin sanoen halu pystyä ennakoimaan
ja kontrolloimaan oman
elämänsä tapahtumia voidakseen
mahdollisimman hyvin välttää itseen
kohdistuva uhka. Kolmas on itsekunnioituksen
tarve. Nämä kolme tarvetta
ovat sidoksissa toisiinsa, sillä tutkimusten
mukaan hallinnan ja kyvykkyyden
tunteet rakentavat mielekästä
maailmankuvaa ja positiivisen minäkäsityksen
syntymiseen tarvitaan kokemus
kaiken mielekkyydestä ja mahdollisuudesta
kontrolloida tapahtumia
sekä omaa elämää.
Rakkautta ei voi ansaita
omilla saavutuksilla
Kaiken huolehtimisen ja murehtimisen
keskellä ihmistä voi suuresti helpottaa
se tieto, voisiko sanoa sisäinen
vakaumus, että kaikki ei ole omissa käsissä,
että suuremmat kädet kannattelevat
ihmistä. Profeetta Jesaja sanoo:
”Hiljainen luottamus on teidän voimanne.”
(Jes 30:15) Tommy Hellsten
sanoo levollisuuden syntysijan olevan
juuri hiljaisessa luottamuksessa. Hän
puhuu siitä, miten levollisuuden puute
on identiteetin puutetta. Ihminen
hakee identiteettiään yleisimmin pinnallisista,
ulkoisista asioista. Kuitenkin
kaikkein tärkein minuuden rakennusaine
on rakkaus, eikä sitä voi ansaita
omilla saavutuksilla. Oikealla tavalla
vahvan ihmisen minuus perustuu
vakuuttuneisuuteen omasta arvostaan.
Tätä vakuuttuneisuutta tukee rakastetuksi
tulemisen kokemus.
Mitä enemmän ihminen löytää minuutensa
palasia, sitä enemmän hän
on kotona itsessään. Mutta sielun koti
ei avaudu kiireiselle, sillä silloin sielu
leijuu jossain matkalla saavuttamatta
kotinsa ovea. Kun sielu löytää perille
sisäiseen kotiinsa, se kulkee aina mukana.
Silloin, Hellstenin sanoin, ”ulkoinen
koti kutoutuu vaivihkaa sisäiseksi
kodiksi. Silloin ihminen on aina perillä,
perillä itsessään. Kun on perillä, ei
koskaan voi olla kiirettä. Tämä on levollisuuden
salaisuus.”
● Irmeli Englund
Sairaalapastori
DIAKONIA 35 3 • 2013