Mikä hoitaa sielua? - Sakasti
Mikä hoitaa sielua? - Sakasti
Mikä hoitaa sielua? - Sakasti
Create successful ePaper yourself
Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.
Perheet surevat yhdessä<br />
Vuosittain noin 2500 lasta tai nuorta menettää kuoleman kautta<br />
toisen tai molemmat vanhempansa. Tämä merkitsee, että yksi lapsi<br />
kahdestakymmenestä menettää ennen täysi-ikäisyyttään toisen<br />
vanhempansa. Esimerkiksi vuosina 2011–2012 Helsingin, Espoon ja<br />
Vantaan alueella Kelan Lapseneläkettä sai yhteensä 3 688 nollasta<br />
kahteenkymmeneen kahteen vuoteen ikäistä lasta tai nuorta.<br />
Suomessa kuolee vuosittain myös noin 600 lasta, joista monella on<br />
heitä suremaan jääviä sisaruksia.<br />
Ajatus perheille järjestettävästä suruleiristä<br />
sai alkunsa huolesta. Syksyllä<br />
2009 Terhokodin työntekijät havaitsivat<br />
arkityössään, että läheisille tarjottava<br />
tuki potilaan kuoleman jälkeen on<br />
epätasaista ja satunnaista. Erityisesti<br />
vanhempansa kuoleman kautta menettäneiden<br />
lasten ja nuorten tilanne<br />
herätti kasvavaa huolta. Lasten ja<br />
nuorten suruprosessiin on maanlaajuisesti<br />
hyvin niukasti tarjolla säännöllistä,<br />
organisoitua vertaistukea. Pääkaupunkiseudulla<br />
ryhmävertaistukea lapsille<br />
ja nuorille tarjoaa Suomen Mielenterveysseura,<br />
Käpy ry sekä Espoon<br />
Seurakuntayhtymä.<br />
Miksi tuki on tärkeää?<br />
Tutkimusten mukaan omaiset saavat<br />
liian vähän tukea läheisen kuoleman<br />
jälkeen, vaikka menetyksestä puhumisen<br />
ja vertaistuen on osoitettu helpottavan<br />
surun kanssa selviämistä, vähentävän<br />
menetyksestä johtuvia stressioireita<br />
ja lisäävän elämästä selviämisen<br />
ja elämänhallinnan kokemusta. Vanhemman<br />
kuollessa ja poistuessa lapsen<br />
elämästä lapsi menettää ihmissuhteiden<br />
ja turvallisuudentunteen perustan.<br />
Lapsella ja nuorella on tarve käsitellä<br />
menetystä ja surua. Lapsen surun<br />
käsittelyn tason määrittelee lapsi<br />
itse, se mitä lapsi kysyy, mitä hän piirtää,<br />
leikkii, tai millaisia satuja hän haluaa<br />
kuulla. Lapsi tietää ja ymmärtää<br />
vanhemman sairaudesta ja lähestyvästä<br />
kuolemasta enemmän kuin hän kertoo<br />
aikuisille.<br />
Lapsella on oikeus saada oikea-aikaista<br />
ja totuudenmukaista tietoa ikätasoaan<br />
vastaavalla tavalla. Aikuisilla<br />
ei ole vastauksia kaikkiin kysymyksiin,<br />
mutta asioita voi yhdessä lapsen kanssa<br />
pohtia ja ihmetellä. Lasta ei saa jättää<br />
yksin selviämään surun kanssa, vaan<br />
hänelle tulee suunnata tukea keskustelun,<br />
oikean tiedon, leikin ja yhdessäolon<br />
kautta. Aikuisen on tärkeää viestittää,<br />
että hän on saatavilla. Lapsi tarvitsee<br />
lohdutusta ja turvaa ja vakuutuksen<br />
siitä, että kuolemantapauksesta<br />
huolimatta hänestä pidetään huolta.<br />
Kuka tarjoaisi tukea?<br />
Nuoren reaktiot kuolemaan ovat samankaltaisia<br />
kuin aikuisilla, mutta<br />
heidän voimavaransa käsitellä asiaa<br />
ovat niukemmat. Vanhemman vakava<br />
sairaus ja kuolema ovat käsittämätön<br />
ja suurin uhka, jonka nuori saattaa kokea,<br />
ne merkitsevät koko perheen elämän<br />
muutosta. Suru väsyttää ja vähentää<br />
elämisen iloa. Nuoret voivat käyttää<br />
paljon aikaa mieleen tunkeutuvien<br />
vaikeiden muistojen käsittelemiseen,<br />
ja tämä ilmenee mm. keskittymisvaikeuksina,<br />
jolloin kaikki voima kuluu<br />
ahdistuksen ja syyllisyydentunteiden<br />
läpikäymiseen.<br />
Nuorten surua koskevissa tutkimuksissa<br />
tulee esille kysymys siitä, kenelle<br />
lapsen tai nuoren surun tunnistaminen<br />
kuuluu ja kuka on vastuussa<br />
tuen järjestämisestä. Tutkimustulosten<br />
mukaan aktiivisen tuen tarjoaminen<br />
surevalle on tärkeää erityisesti silloin,<br />
kun nuori elää uusperheessä tai<br />
muutoin erillään läheisistään. Nuoret,<br />
joilla oli joku ihminen tukena surussaan,<br />
tuntevat harvemmin pelkoa<br />
ja syyllisyyttä. He kärsivät vähemmän<br />
keskittymisvaikeuksista ja tunteesta,<br />
etteivät koskaan pääse menetyksen yli.<br />
Menetyksen kokeneista nuorista lähes<br />
puolet kokee voivansa auttaa muita<br />
surevia. Tuki voi muodostua ryhmätapaamisista<br />
saman kokeneiden nuorten<br />
kanssa ja/tai yksilötapaamisista.<br />
Sanoista tekoihin<br />
Terhokoti sai yhteistyökumppaniksi<br />
kuoleman kohdanneiden perheiden<br />
tukimuodon kehittämiseksi Helsingin<br />
seurakuntayhtymän erityisdiakonian,<br />
erityisnuorisotyön, kasvatuksen<br />
ja sairaalasielunhoidon työntekijöitä.<br />
Ensimmäinen leiri järjestettiin keväällä<br />
2010. Leirille kutsuttiin kirjeitse sellaisia<br />
Terhokodissa kuolleiden potilaiden<br />
perheitä, joissa oli alaikäisiä lapsia.<br />
Leirin alkuun mennessä kuolemasta<br />
oli ajallisesti kulunut noin puoli vuotta.<br />
Kirjeiden lisäksi työntekijät soittivat<br />
jokaiselle leirille mukaan ilmoittautuneelle<br />
leskelle ja haastattelivat häntä<br />
perheen nykyisestä tilanteesta, erityisistä<br />
huolenaiheista lapsiin liittyen<br />
sekä lesken omasta jaksamisesta. Seurakuntayhtymä<br />
tarjosi puitteet ja kattoi<br />
leiristä aiheutuneet kustannukset.<br />
Leirin pääpaino oli lasten surun<br />
käsittelyssä. Työskentely tapahtui vertaisryhmissä,<br />
jotka muodostettiin lasten<br />
iän mukaan. Aikuisille oli oma<br />
ryhmä. Jokaisessa lasten ryhmässä<br />
oli 2‒3 ohjaajaa. Seurakuntayhtymän<br />
työntekijät osallistuivat leirille osana<br />
omaa työtään, Terhokodin työntekijät<br />
käyttivät leiriin aluksi vapaapäivänsä.<br />
Leiri toteutui päiväleirinä ja koostui<br />
viikonlopusta keväällä ja yhdestä jatkotapaamisesta<br />
syyskuussa 2010. Palaute<br />
leiristä oli myönteinen ja motivoi<br />
jatkamaan toimintaa. Työntekijöillä<br />
heräsi kuitenkin tarve kehittää leiriä<br />
ja leiriin liittyviä käytäntöjä enemmän<br />
perheenjäsenten tarpeita vastaaviksi.<br />
Lisäksi kaivattiin strukturoitua<br />
toimintamallia leirin suunnittelun ja<br />
toteutuksen tueksi.<br />
Leiriä kehitettiin<br />
palautteen pohjalta<br />
Ensimmäiselle perheiden suruleirille<br />
osallistuneilta aikuisilta kerättiin kirjallinen<br />
palaute kahdella avoimella kysymyksellä;<br />
DIAKONIA 20 3 • 2013
Change language