Mikä hoitaa sielua? - Sakasti
Mikä hoitaa sielua? - Sakasti
Mikä hoitaa sielua? - Sakasti
You also want an ePaper? Increase the reach of your titles
YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.
työvälineenä<br />
Esimerkiksi W.R. Bionin tutkimukset<br />
antavat pohjaa havainnoille ryhmistä<br />
sekä työkaluja siihen, mitä tehdä ja<br />
miten. Sovelsin Bionin tutkimuksia<br />
omiin havaintoihini, kun mietin onnistuneen<br />
tai epäonnistuneen ryhmäkerran<br />
ilmapiiriä. Tein itse neljä karkeaa<br />
luokitusta ryhmätilanteista:<br />
1. Hengellinen työryhmä: ryhmäläisten<br />
kesken on dialogia, näkökulmien<br />
ja kokemusten jakamista sekä hengellistä<br />
syventymistä rakentavalla tavalla.<br />
2. Työryhmä: ryhmäläisten kesken<br />
on dialogia, näkökulmien ja kokemusten<br />
jakamista.<br />
3. Perusolettamusryhmä: ryhmä<br />
on riippuvainen vetäjästään. Ryhmässä<br />
saattaa olla yksi tai useampi, jotka<br />
alkavat tehdä keskustelusta mieleistään<br />
ja näköistään. Ryhmä jakautuu.<br />
4. Hengellinen perusolettamusryhmä:<br />
ryhmä on riippuvainen vetäjästään.<br />
Ryhmässä saattaa olla yksi tai<br />
useampi, jotka alkavat oman ideologiansa<br />
/ vakaumuksensa nimissä tehdä<br />
keskustelusta mieleistään ja näköistään.<br />
Ryhmä jakautuu.<br />
Jotta keskusteluryhmää voi kutsua<br />
Voimavararyhmäksi, olen pohtinut<br />
sielunhoidosta nousevia näkökulmia,<br />
joilla edesauttaa työryhmien kaltaista<br />
tilannetta. Etukäteisvalmistelun<br />
lisäksi tärkein lähtökohta on kuunnella,<br />
nähdä ja kohdata jokainen Jumalan<br />
luomistyön arvon kautta. Ohjaaja on<br />
haastettu löytämään tasavertaisesti<br />
puheenvuoroista hyvää tarttumapintaa<br />
ja kääntämään joskus kömpelötkin<br />
kommentit sanojan eduksi. Esimerkki<br />
ohjaa koko ryhmän työskentelytapaa.<br />
Sielunhoito on<br />
vuoropuhelua<br />
Filosofi Martin Buber kuvaa ihmisyyden<br />
perustarpeen olevan Minä‒Sinäsuhteessa,<br />
missä kaksi elämään osallistuvaa<br />
subjektia kohtaavat toisensa.<br />
Joskus potilas kokee tulevansa kohdatuksi<br />
vain Minä–Se-suhteessa (subjekti–objekti).<br />
Samaisesta ajatuksesta puhuu<br />
psykiatri Eero Riikonen todetessaan,<br />
että tautikeskeisessä sairauskäsityksessä<br />
on asiantuntijan ja potilaan<br />
välillä tietämisen ja vallan ero. Arkielämän<br />
lääketieteellistyminen vaikuttaa<br />
näkökulmiin, jopa kielenkäyttöön.<br />
Asiantuntijakulttuurin ominaispiirre<br />
on määritellä ja nimetä ongelmia.<br />
Syntyy ongelmakieli, joka on jonkun<br />
ammattiryhmän ammattisanastoa ja<br />
työntää tästä kielestä osatonta potilasta<br />
syrjään oman elämänsä subjektina.<br />
Riikonen puhuu kompetenssikielen<br />
puolesta, missä huomioidaan ihmisen<br />
oma kyky hyödyntää olosuhteita, mielikuvia<br />
ja kokemuksia.<br />
Voimavararyhmä rakentuukin peruskysymyksille:<br />
”Mitä Sinulle kuuluu?<br />
Miten olet asiat kokenut? Miltä Sinusta<br />
tuntuu? <strong>Mikä</strong> on auttanut jaksamaan?<br />
<strong>Mikä</strong> antaa Sinulle jaksamista?<br />
Mitä toivot, mitä kaipaat, mistä unelmoit?”<br />
Kun yksi pohtii ääneen, ohjaaja<br />
peilaa pohdintoja ryhmäläisille kysyen:<br />
”Kuulostiko tutulta? Tunnistatko<br />
itseäsi näistä ajatuksista?” Palautteen<br />
myötä tuleva tunne siitä, ettei<br />
ole yksin tai ainoa, on hyvin merkittävä.<br />
Tästä kokemuksesta edesmennyt<br />
Vanhan testamentin eksegetiikan<br />
professori Timo Veijola kertoi omakohtaisesti.<br />
Peilatessaan omaa masennustaan<br />
Jobin kirjan ajatuksiin hän<br />
kirjoitti: ”Heidän (selityksiä antavien<br />
ystävien) vikansa oli siinä, että he olivat<br />
Jobin ongelmassa asiantietäjiä,<br />
vaan eivät asiantuntijoita. Nykyisinkin<br />
useimmat lääkärit, hoitajat ja sairaalasielunhoitajat<br />
ovat masentuneelle<br />
asiantietäjiä, kun taas potilastoverit<br />
ovat asiantuntijoita ja sellaisina tavattoman<br />
tärkeitä.”<br />
Sielunhoidollisen ryhmän rikkaus<br />
on, ettei se ole ankarasti metodi- tai<br />
teoriasidonnainen. Ryhmätilanteessa<br />
vetäjä voi ohjata keskustelua kompetenssikieleen<br />
osoittamalla toisen onnistumista<br />
myönteisellä ihmettelyllä ja<br />
kannustuksella. Ryhmässä sielunhoito<br />
on vuoropuhelua; keskustelun rakentamista<br />
ja rakentumista toisten sanois<br />
M a r k k u O l l i l a<br />
ta ja ajatuksista. Myös työnsä puolesta<br />
mukana olevana saa olla saavana<br />
osapuolena. Näin eräs hoitaja kirjoitti<br />
palautteessaan: ”Olen nauttinut pitämistämme<br />
ryhmistä. Koen itse saavani<br />
näistä paljon. Jokaisen ryhmän lopputulos<br />
on aina enemmän kuin siihen<br />
osallistuneiden lukumäärä.”<br />
● Maria Ollila<br />
Sairaalapastori<br />
Harjavallan srk<br />
Harjavallan ja Satalinnan sairaalat<br />
Lähteitä:<br />
• Riikonen Eero: Auttamistyön<br />
ongelmakäsitykset ja haastattelukäytännöt.<br />
Ongelmakielestä kompetenssikieleen.<br />
Kuntoutussäätiö. Helsinki 1992.<br />
• Veijola Timo: Depressio raamatullisena<br />
ja henkilökohtaisena kokemuksena.<br />
Sielunhoidon Aikakausikirja nro 12,<br />
Sairaan sielunhoito. 2.painos. Helsinki 2007.<br />
• Bion, W.R: Kokemuksia ryhmistä.<br />
Ryhmädynamiikka psykoanalyysin<br />
näkökulmasta. Weilin+Göös, Espoo 1979.<br />
• Pruuki Lassi: Dialogisuus sielunhoidossa.<br />
Sielunhoidon Aikakausikirja nro 21, Dialogi.<br />
Helsinki 2009.<br />
DIAKONIA 15 3 • 2013
Change language