HUMANUM - Helda

96
filosofian pääperiaatteet, kuten vapaus, tasa-arvo ja itsenäisyys, liittyvät kategorisen
imperatiivin muotoilemaan eettiseen peruslähtökohtaan, ihmisarvoon. 319
Küng liittyy siis vahvasti Kantin ja valistuksen tulkintaperinteeseen paitsi moraalin
deontologisen luonteen myös sen sisällön, ihmisyyden, osalta. Uutta näyttää ensi näkemältä
olevan vain kaksi seikkaa. (1) Küng tahtoo laajentaa humanumin
kohdealuetta pois
ihmiskeskeisyydestä. Kuten edellä on huomautettu, kyse ei kuitenkaan ole rakenteellisesta
muutoksesta aikaisempaan, sillä ihminen ei menetä asemaansa moraalin keskipisteenä. Ennen
kaikkea järjen autonomia ja kategorinen imperatiivi liittyvät nimenomaan antroposentriseen
maailmankuvaan. 320
(2) Hän pyrkii olemaan johtamatta moraalin perustetta ihmisestä
itsestään, kuten tehtiin valistuksen autonomisen ihanteen aikakaudella. Tämä ulottuvuus on
puolestaan osoittautunut pitkälti väärinkäsitykseksi sen suhteen, mitä Kant autonomisella
järjellä tarkoitti. Viime kädessä Küng puoltaa sittenkin vähintään epäsuorasti kantilaista
moraaliautonomiaa. Siten kumpikin tarkennus suhteessa Kantin moraalikäsitykseen on
enemmänkin kosmeettinen.
319
320
Kant 1793b, 74: ”The civil state […] is based on the following a priori principles: 1. The freedom of every
member of society as a human being. 2. The equality of each with all the others as a subject. 3. The
independence of each member of a commonwealth as a citizen.”
PWE, 53–55. Vrt. Cobb 1999, 176: ”Küng is himself quite sensitive to environmental issues and many of his
statements indicates that he has transcended the anthropocentrism of the Enlightenment. Yet the choice of
the humanum as the basis of the needed ethos does not transcend anthropocentrism even when the relation of
human beings to the other creatures is emphasized.” Tässäkin yhteydessä on hyvä muistaa humanumin
kytkeytyminen Kantiin, erityisesti järjen autonomiaan. Kant sanookin pääteoksensa Kritik der reinen
Vernunft toisen painoksen esipuheessaan kuvaavasti: ”Die Vernunft muss mit ihren Principien, nach denen
allein übereinkommende Erscheinungen für Gesetzte gelten können, in einer Hand, und mit dem Experiment,
das sie nach jenen ausdachte, in der anderen, an die Natur gehen, zwar um von ihr belehrt zu werden, aber
nicht in der Qualität eines Schülers, der sich alles vorsagen lässt, was der Lehrer will, sondern eines
bestallten Richters, der die Zeugen nöthigt, auf die Fragen zu antworten, die er ihnen vorlegt.” (Kant 1781,
26. Kursivointi minun.) Tällä kokeellisen tieteen eräänä peruslauseena pidetyllä ajatuksella (Niiniluoto 1983,
177.) on juurensa nimenomaan siinä, että ”siveyslaki, Kant jatkaa, eroaa olennaisesti kaikista muista
säännöistä [...] Koko luomakunnassa voidaan kaikkea, mitä halutaan, ja mitä käyttäen saadaan jotakin
aikaan, käyttää myos pelkkänä välineenä; vain ihminen ja hänen ohella jokainen luotu järkiolento on
tarkoitus itsessään”. (Aspelin 1958, 407.)