HUMANUM - Helda

sosiaalisen keskustelun näkökulmasta. 290
89
Ajatuksen ydin on seuraava: ”Voimakkaasti
yksinkertaistaen, määrittelen postmodernin epäuskoksi metakertomuksia kohtaan.” 291
Lyotardin keskeinen lähtökohta on pragmatistinen ajattelu: on olemassa vain yhteismitattomia
kielipelejä. Tällöin spekulatiivinen filosofia ja uskonto jäävät puhtaasti instrumentaaliseen
asemaan: niiden rooli on auttavat orientoitumaan suhteellisessa maailmassa. 292 Postmodernissa
konstruktiossa metafyysinen totuus ja eettinen normatiivisuus ovat siis tarpeettomia käsitteitä.
Küng vaikuttaa tosin pitävän sekä edellä käsiteltyä uskontopluralismia että postmodernia
antimetafyysistä relativismia mielivaltaisen moraalin pönkittäjänä. Hän puhuu myöhemmin
”postmodernista mielivaltaisuuspluralismista”, jolla hän tarkoittaa sekä pluralismia että
relativismia. 293
Toisaalta Küng näyttää kuitenkin liittävän mielivaltaisen ja suoranaisen
amoraalisen asenteen erityisesti postmoderniin relativismiin ja relationaalisuuteen –
relativismi on moraalifilosofisesti epäilyttävä kanta. 294
290
291
292
293
294
Sterba 1999, 19.
Lyotard 1984, 308: ”Simplifying to the extreme, I define postmodern as incredulity toward
metanarratives.”
Lyotard 1984, 309.
PWE, 107: ”Ein moderner, heute intellektuell gängiger Beliebigkeitspluralismus, der undifferenziert die
eigene und die anderen Religionen billigt, ein theologischer Indifferentismus, für den alle religiösen
Positionen und Negationen gleich gültig und so gleichgültig sind und der sich die Mühe der ’Unterscheidung
der Geister’ spart, ist keine wirkliche Lösung.”; WWW, 187: ”Die postmoderne Beliebigkeitspluralismus:
Angesichts dieser religiösen Spaltpilze ist es nun freilich kein Rezept, die fade Suppe der Gleichgültigkeit
den Menschen als ’postmodernen’ Gesellschaftskonsens servieren zu wollen. Nicht wenige Menschen gerade
im Westen, vor allen diejenigen, die es sich leisten können, pflegen bekanntermassen einen Lebensstil des
Indifferentismus, Konsumismus und Hedonismus und manche propagieren ihn auch schammlos in den
Medien.”; WW, 28, 29.
PWE, 107: ”Oder sollte etwa gerade in der religiösen Sphäre alles schon deshalb legitim sein, weil es nun
einmal geschieht (’die Macht des Faktischen’) und es möglicherweise pittoresk gewandet daherkommt
(Religion im Gewand der Folklore)?” Ks. myös esim. PWE, 64, 65. Myös relativismin ja relationalismin
kohdalla Küngin kielenkäyttö on löyhää. Mielestäni Küng pitää relativismia ja relationalismia liian
analogisina ilmiöinä.
Relativisteista arvostelua saavat Lyotardin lisäksi nimeltä mm. postmodernin uskontorelativismin edustaja
Richard Rorty, yksilökeskeisyyttä korostava sosiologi Michel Foucault ja Jürgen Habermas (ks. PWE, 65.).
Viimeksi mainittua Frankfurtin koulukunnan edustajaa kritisoidaan sekä instrumentaalisen järjen kriitikon
klassisessa (ks. PWE, 70) että diskurssietiikan isähahmon uudemmassa ominaisuudessa (ks. PWE, 65;
WWW, 136.). Habermasin kohdalla kritiikki kohdistuu Lyotardin kritiikin tapaan antimetafyysiseen
asenteeseen. Käsitteen ’postmoderni’ merkityksestä Küngin teologian yhteydessä vrt. mm. Marty 1984.
Edellä mainittuja relativisteja voidaan nimittää myös relationalisteiksi, mutta Küngin mainitsemista
relationalisteista esim. MacIntyrea on ongelmallista nimittää relativistiksi. Hän nimittäin vastustaa