HUMANUM - Helda

83
päätöstä suhteellisen radikaalisti: kaikkien uskontojen edustajat – jopa ateistit – voisivat
pelastua, jos heillä vain on hyvää tahtoa – niinpä hän ei pidä ainakaan katolisen kirkon
perinteistä kantaa enää sen virallisena kantana. 268
Toiseksi, Küng vetoaa ainakin neljän tyyppisiin uskontososiologisiin tekijöihin. (1)
Eksklusivismi on historiallisesti ja sosiologisesti katsottuna osoittautunut enemmän tuhoavaksi
kuin rakentavaksi voimaksi. 269 (2) Muut uskonnot ovat määrältään niin suuria, että niihin on
realismin nimissä ongelmallista suhtautua eksklusivistisella asenteella. (3) Kristinusko on
kohdannut myös muiden uskontojen kvalitatiivisen eli sisällöllisen haasteen. On historiallinen
fakta, että kristinuskon kohtalo on postmodernilla ajalla joutunut vaakalaudalle. (4) On lisäksi
fenomenologinen fakta, että uskonnot väittävät kaikki puhuvansa totuudesta. Tällöin olisi
epärealistista olettaa vain yhden niistä omistavan tätä totuutta. Uskontojen dogmaattinen
tuomitseminen ei ole realistinen vaihtoehto suhteessa ympäröivään fenomenaaliseen
todellisuuteen. Kaiken kaikkiaan, ainoa käytännössä toimiva vaihtoehto on hyväksyä aidosti
uskontojen moneus. 270
268
269
270
Kirchen steht [...] diese entscheidende Wende zum Ökumenismus ad extra in den 90er Jahren noch bevor.”
Vrt. mm. Moltmann 1984, 12, 13.
CWR, 196. Küng jatkaa ironiseen sävyyn, joka ei ole hänelle harvinaista hänen puhuessaan katolisesta
kirkosta: ”We cannot change the words, because the conciliar statement was, indeed, infallible definition, but
we are allowed to say the contrary!”, ja perustelee tämän sillä, että Vaticanum II:n mukaan ” ’this is valid
even for atheists of good will’ ”. Ks. myös Knitter 1986, 63. Vrt. kuitenkin Ruokanen 1992, 61, 115–120;
2003; Vasko 2003 ja toisaalta Dupuis 1997, 166–168. Küngin eksklusivismikritiikkiin ks. myös CW, 54, 55,
173, 174, 439–441; WWR, 541, 542; ZÖT, 76; WTR, 233–235; KWR, 27. EF, 534. Vrt. Kuschel 1990, 149;
ACR; Klöcker 1994.
PWE, 106: ӆberall derselbe Geist von Intoleranz, Wahrheitsabsolutismus und Selbstgerechtigkeit, der so
viel Elend über die Menschen gebracht hat. Verbunden mit diesem religiösen Imperialismus und
Triumphalismus ist eine rechthaberische und lernunfähige theologische Apologetik, die mehr Probleme
schafft als lost.”
ThA, 281,282: ”Nein, die Weltreligionen dürfen weder dogmatisch abgeurteilt noch ignoriert werden. […]
Die Weltreligionen waren seit der Entdeckung der riesenhaften Kontinente zunächst vor allem eine äussere,
quantitative Herausforderung für die Christenheit. Jetzt aber sind sie [die Weltreligionen] […] für die
christlichen Kirchen selbst zu einer inneren qualitativen Herausforderung geworden. […] Das Schicksal des
Christentums steht auf dem Spiegel in einem Epoche des Postkolonialismus und Postimperialismus. […]
Wenn alle Religionen Wahrheit enthalten, warum soll gerade das Christentum die Wahrheit sein?” Ks. myös
esim. C, 776–780; KGK, 200, 264. Vrt. mm. Dupuis 1995, 10, 11, 100, 101; Kuschel 1999b, 157.