HUMANUM - Helda

maailmaneetoksen praktisista seikoista koostuvaksi projektiksi. 193
58
Tässä valossa totuus
uskontojen maailmassa näyttää karkeasti ilmaistuna samastuvan siihen, mikä toimii eli mitkä
ovat uskontoteologian vaikutukset. Tällainen konsekventalistinen ajattelu on ominaista sekä
reaalipolitiikalle että pragmatismille. Uskontoteologian päämääränä ja suoranaisena
totuuskriteerinä, joka mittaa, mikä on oikeaa uskontoteologiaa, ovat sen käytännölliset
vaikutukset, tässä tapauksessa maailmanrauhan toteutuminen. Nämä käytännölliset
vaikutukset voidaan nähdä ja niitä voidaan arvioida ainoastaan kokemukselle ilmenevän
todellisuuden piirissä, ei teorian ja ajattelun maailmassa. Historiallinen ja sosiologinen
lähestymistapa sulautuvat realismilähtöiseen ja pragmatistiseen lähestymistapaan. 194
Yllä
esitetyssä mielessä Küngin maailmaneetos-projektissa on erityisesti John Deweyn William
Jamesin pragmatismiin viittaavia piirteitä samalla tavalla kuin esimerkiksi Langdon Gilkeyn
uskontoteologisessa mallissa. 195 Küng itse määrittelee pragmatismin Jamesin pelkistetympää
uskonnollista pragmatismia muistuttavasti.
193
194
195
Ks. esim. J, 758–761; Küng & Kuschel 1993b, 10, 11; Robinson 1995; VD, 11–13. Ks. myös esim. Bialas
1999e; GBE, 100–102. Vrt. Spaemann 1996 ja toisaalta WWW, 380, 381.
Vrt. J, 666. Ks. myös esim. Küngin Morgentaun reaalipolitiikan pohjustus WWW, 61: ”Bei solchen
frustrierenden Erfahrungen setzte sich die Kritik jeglicher Idealpolitik ein, die nach dem Zweiten Weltkrieg
in der Politik-Theorie [...] in erster Linie von Hans J. Morgentau geleistet wurde, der [...] vor allem auf
Machtpolitik und Interessen setzte. Und wer die Frage nach Macht und Moral behandeln will, muss von der
historischen Praxis auch in die tiefe wissenschaftlicher Theoriebildung vordringen, die ihrerseits – direkt
oder indirekt – die Wahrnehmung und Gestaltung politischer Praxis beeinflusst.” (Kursivointi minun.)
Gilkey 1987, 46–49: ”We have seen the theoretical dilemma that plurality has forced upon us. On the one
hand, the inescapable drive toward ecumenical community, toward respect for and recognition of the other as
other, and of the religious validity and power he or she embodies, has pushed us toward a relativity that
seems defy intellectual resolution. There seems no consistent theological way to relativize and yet to assert
our own symbols – and yet we must do both in dialogue. On the other hand, the shadow side of religious
plurality frequently forces us to resist, to stand somewhere, and also to hold some alternative religious
position with absolute fidelity, courage and perseverance. How are we to understand and resolve this
contradiction or puzzle dealt us by plurality? Faced with this reflective impasse, I suggest we refer to the
venerable, practical American tradition. The puzzle that to reflection may represent a hopeless contradiction,
said John Dewey, can through intelligent practice be fruitfully entered into and successfully resolved. As
James reminds us, moreover, praxis brings with it a forced option, one that cannot be avoided. When praxis
is called for, puzzled immobility before a contradiction or indifferent acceptance of a plurality of options
must both cease – for to exist humanly we must wager, and must enact our wager. So is it with the dilemma
forced on us by an oppressive ideology: faced with that menace, we must act – that is, we will act whether we
wish to or not. More specifically, we will either conform or we will resist; and both are actions, choices that
transform much about ourselves that went before, not least our relationship to our social environment. Praxis
and its demands do not leave us alone. […] The dialectic works both ways: relativizing the manifestation on
the one hand, and so all incarnations of the absolute, and yet manifesting as well through the relative an