HUMANUM - Helda

40
Tässä kohtaa on hyvä huomata, missä suhteessa Küng siis tulkitsee Kantia väärin, missä
oikein. Küng on
oikeassa siinä, että Kant todellakin perustelee moraalin nojautuen
autonomiseen järkeen. Vaikka tässä luvussa on tarkoitus osoittaa Küngin Kant-tulkinnan
virheellisyys koskien moraalista autonomiaa, tällä ei kielletä sitä, että Kant todella – kuten
Küng asian ymmärtää – perustelee moraalin autonomisesti suhteessa kaikkiin ihmisen
ulkopuolella oleviin tekijöihin tai olioihin, myös suhteessa uskontoon tai Jumalaan. 126 Samalla
voidaan kuitenkin kysyä, miten Küngin eksistentialistinen perusluottamuksen käsite eroaa näin
muotoillusta moraaliautonomiasta. 127
Küngin erehdys Kantin suhteen näyttää puolestaan
liittyvän siihen, että tällainen autonomia ei suinkaan johda sellaisiin mielivaltaisiin
seurauksiin, joihin Küng väittää sen johtavan.
2.3.2. Rationaalisuuden käsite
Yllä esitetty Neuhausin kritiikki tulee yhä ymmärrettävämmäksi, kun huomataan, miten Küng
ja toisaalta Kant käsittävät järjen moraalista puhuttaessa. Voiko moraali olla järkevää,
järjenmukaista, rationaalista? Jos voi, niin missä mielessä? Yleispätevän moraalin sisältö on
Kantin mukaan ilmaistu kategorisessa imperatiivissa. ”Toimi aina sen maksiimin mukaan, että
voisit toivoa toimintasi periaatteen tulevan yleiseksi laiksi.” 128 Kantin mukaan on nimenomaan
järkevää toimia kategorisen imperatiivin mukaan. Toisin sanoen juuri järki perustelee
126
127
128
Schneewind 1998, 483, 508–530. Eri asia on, että hän postuloi käytännöllisistä syistä sinänsä absoluuttisen
Jumalan ja jopa iankaikkisen elämän olemassaolon. Tämä ei kuitenkaan ole moraalin edellytys eikä sen
peruste, vaan sen implikaatio; kyse on yksinkertaisesti moraalin motivoimisesta, siitä, että ilman näitä
käytännöllisen järjen postulaatteja, ihmisellä ei olisi tarpeeksi varteenotettavaa syytä totella objektiivista
moraalivelvoitetta.
Huovinen 1978b, 141: ”Sama ongelma, jonka Küng ilmaisee Kantin filosofiaa arvioidessaan, koskee myös
hänen omaa systeemiänsä. Eikö Jumala Küngin ajattelussa redusoidu [...] mielekkyyden ja arvon
eksistentiaalisen kokemisen postulaatiksi, subjektiiviseksi ideaksi? Tuleeko Jumalasta ihmisen
arvonkaipauksen ja arvonkokemuksen perustelemisen kannalta välttämätön postulaatti, joka ’täytyy
edellyttää’. [sic.]”
Neuhaus 1999, 38.