HUMANUM - Helda

37
moraalin autonomisuudella todella tarkoitti. Seuraava jakso perustuu Neuhausin esittämään
Küng-kritiikkiin, jossa Kant nousee tulkinnan keskipisteeseen.
2.3.1. Käsitteet moraaliautonomia ja valistus
Neuhausin mukaan Kant lähtee siitä, että järki voi kullakin yksilöllä olla moraaliselta kannalta
joko autonominen tai heteronominen. Edellisellä hän tarkoittaa järjen täydellistä
riippumattomuutta mistään sen ulkopuolisista instansseista moraalin lopullisena lähteenä.
Jälkimmäinen puolestaan tarkoittaa, että järki ei ole enää riippumaton muista vaikutuksista,
nimenomaan empiirisen ympäristön emotionaalisista vaikutuksista. Kant pitää heteronomian
tilaa moraalisesti pahana ja kutsuu sen puitteissa tapahtuvaa järjen käyttöä ”patologisesti
sairaaksi” (pathologisch affiziert). Tila ilmenee pyrkimyksenä tavoitella omia intressejä ja
mieltymyksiä sen sijaan, että toimisi aina sen mukaan, mikä on universaalisti moraalisesti
järkevää, eli puolueettomasti. Autonominen järki puolestaan toimii objektiivisen moraalilain
mukaan. 118
Küng olettaa Kantin kannattavan moraalilain synnynnäisyyttä. Neuhaus osoittaa oletuksen
kuitenkin vääräksi juuri Kantin objektiivisuusperiaatteen perusteella. Jos moraalilaki liittyisi
jollain tavalla ihmisen perimään, se todellakin olisi ihmislähtöistä. Ihminen on Kantin mukaan
aina riippuvainen ulkoisesta ympäristöstä. Toisin sanoen moraalilain synnynnäisyys avaisi
ovet juuri Küngin subjektivismikritiikille: moraalilta puuttuisi silloin ihmisestä riippumaton
objektiivinen moraalikriteeri. Se, että moraalilain olemassaolo on universaalia, ei kuitenkaan
Kantilla missään mielessä tarkoita, että se olisi synnynnäisiä ja siten altis subjektivismille. 119
118
119
Neuhaus 1999, 31–34.
Neuhaus 1999, 38.