HUMANUM - Helda

101
Loppuosa universaalista ja absoluuttisesta moraalista jää uskontojen itsensä yksityisesti
vaalittavaksi asiaksi.
Minimaalisen etiikan määritelmässä näkyy uudelleen jännite kahden kolmannessa luvussa
käsitellyn vastapoolin, reaalipolitiikan ja ideaalipolitiikan välillä. Laajemmin ottaen kyse on
kahden Küngin uskontoteologian perusstruktuurin, pragmatistisen ja filosofis-teologisen
metodin välisestä jännitteestä. Minimaalisen etiikan yhteydessä tulee myös selkeimmin esille
Küngille tyypillinen selektiivinen esitystyyli. Toisaalta Küng tekee myönnytyksen
ideaalipolitiikalle: perusarvot ovat itseisarvoja eli itsessään tavoiteltavia. Toisaalta hän puoltaa
reaalipolitiikkaa: arvot ovat kuitenkin vain perusarvoja eli ne muodostuvat kulloisestakin
yhteiskunnallisen konsensuksen tarpeesta, eikä itsestään käsin. Mutta silloin ne eivät enää ole
itseisarvoja. On epäselvää kestääkö tämä jännite kokonaisteorian kannalta. Jos muu
tekstimateriaali jätettäisiin huomioimatta, olisi minimaalisen etiikan käsitteen avulla vaikeaa,
miltei mahdotonta päätellä, kumpi näistä käsitteistä on Küngin teologiaa varsinaisesti ohjaava
periaate ja maailmaneetos-projektin pääargumentti, maailmanrauha vai moraali. Edellä on
kuitenkin osoitettu epäsuorasti toisessa luvussa, yleisesti tässä ja edellisessä luvussa sekä
eksplisiittisesti kategorisen imperatiivin kohdalla, että maailmaneetos-projektin
fundamentaaliteologinen ja argumentatiivinen pääprinsiippi on humanum. Tähän viittaa myös
Küngin maininta ”tietystä universalistisesta luonteesta” edellisessä laajassa sitaatissa.
4.3. Kokoavia huomioita
Edellä on pyritty antamaan tarkennettu vastaus edellisen luvun lopussa nousseeseen
kysymykseen, mikä on se maailmaneetos-projektin argumentti, joka näyttää olevan
maailmanrauha-argumentin yläpuolella ja joka ilmenee ihmisyyden ihanteesta käsin