Lue - Satakuntalainen Osakunta

Niilo Valonen
Satakuntalaisista savupirteistä
I
Satakuntalaisesta savupirtistä on meille jäänyt vaillinainen kuva.
Ainakin jo 1600-luvulla olivat taloihin leviämässä savujohdolliset
huoneet, niinkuin edellä olevasta Mauno Jokipiin tutkimuksesta
käy ilmi. Tosin vielä 1820-luvulla, jolloin Carl Böcker
keräsi tilastoja mm. savutuvista, oli niitä Satakunnan sisämaassa
jokseenkin sama määrä kuin savujohdollisia tupia, lähempänä
rannikkoa kuitenkin vähemmän. Mutta 1880-luvun virallisissa
tilastoissa näemme enää muutamia yksinäisiä savupirttejä tuhansien
savujohdollisten joukossa. Ne olivat jääneet köyhien, yksinäisten
ja vanhojen ihmisten harvinaislaatuisiksi asunnoiksi. 1
)
Savujohdoton ja savujohdollinen pirtti olivat siis yli 300 vuotta
eläneet rinnan Satakunnan väestön keskuudessa. Etenkin viimeisessä
vaiheessa tämä johtuu siitä, että köyhien mökkiläisten luku,
joiden oli vaikeata kustantaa savujohdon muuraamista ja ylläpitämistä,
oli jotenkin suuri. Mutta on otettava huomioon toinenkin
näkökohta. Kokemäenjoen vesistöalueen keskusseuduilla
oli talon jokapäiväinen elämä jakautunut kahteen huoneeseen,
pirttiin, jossa oleskeltiin, tehtiin käsitöitä ja nukuttiin, sekä pakariin
(pakaritupaan t. tupaan), jossa keitettiin ruuat ja kypsennettiin
leivät. Sen lisäksi oli erikseen vierastupa, myöhemmin
sali. Muualla Suomessa taloissa oli vain yksi arkihuone, tupa.
Siellä keitettiin ruuat, kypsennettiin leivät, oleskeltiin, tehtiin
5
1
) Ks. tutkielman lopussa olevia tilastotietoja.