Lue - Satakuntalainen Osakunta

Antero Vareliuksen »loppukove» 297
saak, käydäk. Assimilaatiosta ei kummassakaan tapauksessa ole
kysymys, vaan merkintää käytetään seuraavan sanan alkukonsonantista
piittaamatta ja myös virkkeen lopussa. Kumpikaan ei
ollut kirjoitustavaltaan johdonmukainen. 14
)
Edellä on jo esitelty kolmenlaista aspiraation merkitsemistapaa.
Huomiota ansaitsee vielä neljäskin, nimittäin Elias Lönnrotin
ehdottama, koska sillä tuli olemaan vaikutusta Vareliuksen Enon
Opetuksissa käyttöön ottaman aspiraationmerkin muotoutumiseen,
niinkuin jäljempänä nähdään. Vuoden 1841 Suomi-kirjassa näet
Lönnrot esitti, että loppuhenkonen saisi oman kirjaimensa, joka
tulisi olemaan c, joten siis kirjoitettaisiin esim. tarvec, ottaac,
tulee. 15
) Lönnrot ei kai itsekään uskonut ehdotuksensa menestymiseen,
sillä tässä ja vielä seuraavankin vuoden Suomi-kirjassa
hän suomen kielioppia käsittelevissä kirjoituksissaan merkitsi
loppuhenkosen esimerkkien yhteydessä apostrofilla. Ei ole tiedossani,
että kukaan muukaan olisi Lönnrotin ehdottamaa c:tä
sellaisenaan käyttänyt.
Kun edellä yritettiin luoda taustaa Vareliuksen aspiraationmerkinnälle,
havaittiin, että useimmat ns. murteiden taistelun aikana
ja ennen Enon Opetuksia kirjoitetuista suomen kieliopeista ovat
puoltaneet loppuhenkosen merkintää tai ainakin käyttäneet tätä
kielennäytteiden yhteydessä, vanhin jo neljännesvuosisataa aikaisemmin
kuin Varelius julkaisi esikoisteoksensa. Suomenkielisistä
painotuotteista ja käsikirjoituksista löytämäni harvat esimerkit
aspiraationmerkinnästä osoittavat, että eräät kielemme viljelijät
— Varelius «Juttuineen« muiden mukana — seurasivat kielioppien
antamia ohjeita tai panivat muulla tavoin loppuhenkosen näkyviin.
Herkimmin kuvastanee tämän ajan oikeinkirjoituskantoja suomenkielinen
sanomalehtikirjallisuus, jota olen loppuhenkosen merkintää
silmällä pitäen tarkastanut Enon Opetuksia edeltäneeltä
noin puolentoista vuosikymmenen ajalta. Vain harvoin tapaa vuosikerroista
aspiraationmerkkejä, eräistä ei ensinkään. 16
) Saman
1 4
) Ganander oli jo puolta vuosisataa aikaisemmin yrittänyt saada käyttöön
savolaistyyppistä k:ta (koetellak, ulostoimittaak). Ks. Rapola, mt. s. 234.
1 5
) Suomi 1841, 4. vihko, s. 16.
1 6
) Sanansaattaja Viipurista 1833—36, 1840—41; Oulun Viikko-Sanomia
1829—37, 1840—41; Mehiläinen 1836—40 (Lönnrot käyttää apostrofia harvoin);