Lue - Satakuntalainen Osakunta

272 limar Taive
Suurilla järvillä, joissa lauttoja oli kuljetettava pitkiä matkoja,
käytettiin miesponttoon asemasta hevosponttoota. 23
) Sen perusrakenne
oli samanlainen kuin miesponttoon, paitsi että se oli huomattavasti
suurempi ja vahvarakenteisempi. Siihen käytettiin 50
kpl 23 jalan pituista tukkia. Tukit sidottiin parittain karhulenkeillä
poikkipuihin eli ruoteleihin niin, että jokaisen parin latvaja
tyvipuoli vaihtelivat. Pönttöön pohja tasoitettiin, lomitettiin.
Sitä varten halkaistiin tukki neljään osaan, ja näin saatuja lomia
asetettiin pohjatukkien väliin ja kiinnitettiin puunauloillla. Vorokki
oli vahvempaa tekoa, ja koska sitä pyöritti hevonen, täytyi
vorokin yläpäässäkin olla tuki. Sitä varten pystytettiin ponttoolle
kaksi tukipuuta, jotka yhdistettiin n. 2 % m:n korkeudelta harjahirrellä
(myös holliparru, vorokinselkä) (11, 29). Vorokin puinen
akseli oli alapäässä rautatapilla (ja rautalaakerilla) kiinni pönttöön
pohjahirressä, yläpään tappi tukeutui harjahirressä olevaan
laakeriin. 24
) Harjahirren päällä oli vielä vipu t. vippatanko, jolla
vorokki painettiin ilmaan, jotta varppi olisi saatu pois vorokin
päältä, kun uudelleen soudettiin ankkuria heittämään (2, 27). Hevonen
valjastettiin rankien ja luokin avulla vorokin aisoihin (29).
Ks. kuvaa 6.
Hevosponttoolle oli vielä rakennettu miehiä varten maja t.
majakka. Sillä oli lautaseinät ja pärekatto; kalustuksen muodostivat
kerrossängyt tai suuri makuulaveri, pieni pöytä ja joskus
myös hylly. Majan vieressä oli toisinaan työnjohtajaa, pomoa,
varten pieni maja, joskus lisäksi vielä katos, jonka alla ruokailtiin.
Hevosta varten oli rakennettu suojakatos ja rehuja varten
pieni varasto. Ruoanvalmistusta varten oli ponttoolla kivistä muurattu
liesi, joskus ainoastaan savella täytetty laatikko.
Hevosponttoon työryhmä oli 8—12 (joskus 10—15, jopa 20)
miestä, lautan koosta riippuen. Hevosponttoolla kuljetettiin rinkilauttoja,
joissa oli 10.000—12.000 tukkia. Lautan ympärillä oli
2 3
) Hevosponttoon tarkka käyttööntuloaika Suomessa on tuntematon.
Kerrotaan, että amiraali Leopold Toppelius, joka toimi metsäkaupan alalla
1860-luvulla, olisi ottanut hevosvorokin käyttöön. Kemijärvellä käytettiin
molempia ponttootyyppejä v. 1886. Ks. Oksala, Uitto s. 961; N. Meinander,
En krönika om vattensågen. Helsingfors 1945, s. 246.
2 4
) Vrt. Oksala, mt. s. 961.