Lataa tästä - Diakonia-ammattikorkeakoulu

saimme kehitellä hyväksi havaittua ideaa eteenpäin. Idean nerokkuudesta kertoo sekin,
että aikaisempi sanasto löytyy kahdeksan tuhannen hoitajan taskusta. Haluamme va-
kuuttaa muutkin hoitoalalla työskentelevät siitä, että omakielisten palveluiden antami-
nen ei vaadi suuria ponnisteluja. Pelkkä oma kiinnostus ja pieni aktiivisuus riittää (Rau-
takorpi ja Åström, 2007).
Eräs mielenkiintoisimmista havainnoistamme on ollut se näkökanta, että vastuu omakielisen
hoidon saamisesta on myös ruotsinkielisillä itsellään. Arjessa sen tulisi näkyä siten,
että he käyttäisivät omaa kieltään käyttäessään terveyspalveluita. Jos Suomen kaksikielisyys
ymmärrettäisiin laajemmin rikkautena, vaikuttaisi se hoitohenkilökunnan
haluun oppia ja käyttää ruotsin kieltä ja sitä kautta ruotsinkielisten palveluiden saatavuus
parantuisi ja ruotsin kielen asema vahvistuisi. Tätä viestiä haluamme viedä mukanamme
työelämään siirryttyämme, sillä omassa työssämme huomaamme uusia ulottuvuuksia
uskallettuamme käyttää meille vieraita kieltä työssä. Ei riitä, että me, yksittäiset
hoitotyön ammattilaiset, haluamme oppia ruotsin kieltä paremmin ja rohkaistua
käyttämään sitä työssämme. Mukaan tarvitsemme myös työnantajat, joiden tulee ymmärtää
kielten opiskelu osana ammatillista täydennyskoulutusta. Vaikka jokaiselle
Suomessa kuuluu ruotsinkielen opetus peruskoulun opetussuunnitelmaan, meille on
varmistunut se seikka, että suomenkieliset hoitajat eivät osaa tai eivät uskalla ruotsinkieltä
käyttää.
Monikulttuurisuuden lisääntyminen lisää hoitotyön haasteita jo nyt siinä määrin, mielestämme
tulisi harkita myös muilla kielillä tehtyjä sanastoja. Väitämme, että jokainen
hoitoalalla työskennellyt muistaa tilanteita, joissa ei ole ollut yhteistä kieltä. Sanastomme
ei ainoana tukitoimena riitä tasavertaiseen kommunikointiin, mutta sen avulla on
mahdollista saada kommunikointi alkuun. Mielestämme tietoisuutta eri kulttuurien terveyskäsityksistä
tulisi lisätä. Käytännön työssä olemme monta kertaa huomanneet sen,
että eri kulttuureista tulevien tapoja saatetaan pitää jopa outoina eikä ymmärretä, että
juuri ne ”outoudet” voivat olla asiakkaan näkökulmasta tärkeitä. Olennaista on ymmärtää
ihmisten tarpeiden erilaisuus ja tietoisuus, jotka ovat pääsyy uusien terveystapojen
vastustamiseen. (Tones 1990; Prochaska 1994; Prochaska & Velicer 1997; Velicer
1998).
26